Anita Konkka kirjoittaa 1997 ilmestyneessä kirjassaan Rakkaus kestävä kiusaus: "Nyt se on nähty, esiäitieni Lapua.Ei se tuntunut omalta paikalta, sellaiselta että sinne kaipaisin ja siellä haluaisin elää. Se oli kuin nyrkinisku sydämeen. Alan ymmärtää, miksi isoäidistä tuli kova nainen. Lapualla eivät pehmeät pärjää, heistä tulee juoppoja tai heidän on lähdettävä pois."
Taitaa pitää Konkan havainto paikkansa tänäkin päivänä.
Taitaa pitää Konkan havainto paikkansa tänäkin päivänä.
Vastaukset 14
Vanhimmat
on yhtä suurta koulukiusaajien asuinpaikkaa, joten ei ihme, että tuntee normaali ihminen olonsa siellä tukalaksi:(
Tai suksi muualle määkimään.
Älä tule tänne kimittämään noita luokattomia rääpäisyjä.
taas repes jollain kalsarit
luokattomasti
lisää tommosta vai niitä kaivattuja perusteluja?
Ollu aikoinani Lapualla koulussa ja nähnyt paikalliset "sankarit" ja yleisen asennevamman. :D
oon hemmetin KOVA JUOPPO buahahaa!
pärjää, joilla ei omia ole mielipiteitä ja jotka pitävät parhaana elämänohjeenaan kaiken hyväksymistä. Voi tietenkin olla, että nykyisen halvan viinan aikana heistä tulee juoppoja. Ennenvanhaan ei tullut, kun ei ollut edes viinakauppaa Lapualla.
ettei lapualaiset olisikaan itsenäisiä ja omilla jaloillaan seisovia henkilöitä, vaan laumasieluja ilman omia mielipiteitä ja vielä muiden vietävissä?
Aika uutta, tai ainakin erilaista siitä, mitä olen aina luullut.
mitään lammaslaumaa olisivat. Aktiivisia ja osallistuvia kerrassaan, hyvässä ja pahassa. Aivan kuten kaikki suomalaiset.
Kaupunginvaltuusto on lapualaiset pienoiskoossa.
Näkyykö mainitsemasi "aktiivisuus ja osallistuminen" valtuuston toiminnassa?
Entäs edellisen kirjoittajan mainitsema itsenäisyys?
Täällä on paljon sellaisia nurkantakana kovia ja sanovaasia ihmisiä. Pikku piireissä ollaan yhtä mieltä ja julkisesti ei oikein mitään mieltä. Ei kantti kestä ottaa oikeata vastuuta mielipiteistään. On turvallisempaa elää, ei joudu silmätikuksi eikä toisten hampaisiin. (Kyllä sen ittekin ymmärsit!)
aijoittain kovaakin mielipiteen ilmaisua. Ainakin yksi idioottivaltuutettu on pistänyt oikein nimensäkin alle.
yritätkö väittää.....pyääähää näin se on joka asias lapualla kuljetaan niin kuin mullilauma, ja ihmisten päällekin mennään porukalla ku ei yksin uskalleta.Mutta ei se minua haittaa olenhan itsekin lapualainen ni tiedän mistä puhun.Onhan sitä hyppiny yks sun toinen munkin nenän eres mutta senhän ny tietää jokainen kuinka siinä käy.