Poimin tuolta alempaa yhden Kuuvirkkarin ”selityksen” Nasan Kuukuville, tulemme toteamaan että jo vähällä miettimisellä ja järjenkäytöllä tällaiset olosuhteet kuin (Nasakuu) ovat mahdottomia oikeassa Kuussa .
Virkkarit puolustavat ja selittävät tietenkin vain Nasan meille antamaa informaatiota ja jopa hienot nimetkin ovat olemassa Nasan lavaste Kuumateriaaleille.
>Ne irtokivet ovat nimeltään heitteleitä, Regoliittia ja osa niistä Anortosiittia. Heitteleet ovat syntyneet meteori-iskemissä, joissa meteori murskaa kuun kovaa pintakuorta erikokoisiksi kivenkappaleksi<
Puheet Kuun kovasta pintakerroksesta joka olisi noin 30-40 senttisen kivirouheen alla on fysikaalinen mahdottomuus!
Kuussa ei ole sulaa ydintä tai sen on niin syvällä ettei se muodostaisi kovaa ja kiinteää pintaa kuten Maassa maan mannerlaattojen liikkeet , nimitämme Maassa tätä jäähtynyttä ja joskus sulana ollutta kovaa pintaa ”peruskallioksi”.
Kuun alhainen vetovoima ei yksinkertaisesti riitä tähän, mistä oiken virkkariystävämme luulee Kuuhun muodostuneen kovan ”alkuperäisen” Kuun kuoren kuten hän sitä alempana nimittää? Tulivuoritoimintaa kaivataan ja kovasti! Ja epäileekö hän miljardien ja taas triljoonien meteorien olleen niin aineettomia että alkuperäinen Kuun pinta noin 5000000000 vuoden takaa olisi ollut helposti Nasajannujen kairan tavoitettavissa?
Näin virkkariystävämme selittä Nasan Kuukivien muodostumista!
> Näitä kiviä sitten lentelee iskemäkohdasta poispäin eri etäisyyksille.. hyvinkin kauas ja osa avaruuteen pois kuun vetovoimakentästä. <
Siis todella kauas lentääkin sen todistaa uusimmat isot Kuun (tähtikraaterit), siitä huolimatta kaikki Nasakuun kivet ovat nätisti ohuen pölykerroksen pinnalla vailla pyörintä ja vierintäjälkiä joita ei muka olisi jäänyt virkkarien väittämään 2,6-3 senttimetrin paksuiseen pölykerrokseen?! Ja hänen käsityksensä ”potentiaalienergiasta jääkin vain meteoriittiin?!
>Kivet tai oikeammin heitteleet ovat merkkejä meteorien potentiaalienergiasta! Kuun pintaa peittää tutkimusten mukaan 2,5 - 5 sentin kerros pölyä, jonka alla on märkää rantahiekkaa muistuttavaa kiinteämpää ainesta 20 - 30 cm ja sitten kuun kova kuori.<
Tämä on sulaa mahdottomuutta ! siis ettei heitteistä jäisi jälkiä pölyyn! jokainen joka on katsonut Nasan kengänjälkiä Nasakuussa tietää kuinka selvästi ja tarkasti ”Nasakuun jalanjälki” piirtyy pölyyn, seuraavassa kuvassa ylälaidassa on niitä "heitteitä" ja melko pienestä montusta ovat nousseetkin noinkin isot kivenmurikat tai mitä liittejä sitten lieneekään! jos ne ovat lentäneet pidemmältä potentiaalienergiajälkien puute on sitä suurempi ihme, itse meteoria ne ei voi olla koska meteorit tulevat Kuun pintaan useiden kymmenien kilometrien sekuntinopeudella eikä siten jää pintaan noin ehjänä!
http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/a11/AS11-37-5482.jpg
>Salkkarit ovat kehittäneet itse ajatuksen paksusta pölykerroksesta tarkoitushakuisesti tukemaan väitettä, että kuuhun ei voi laskeutua. Tätä ei tue mikään tutkimustulos kenenkään taholta..<
Tämä on totta! Koska Kuuhun ei ole tehty pehmeää laskua ja sen pinnan todellista luonnetta ei voi kuin arvailla! mutta se on melko helppoa kun käyttää apunaan takuu-aitoja Kuukuvia, ja niitä historiallisia faktoja mitä Kuussa on ollut ja mitä se on kohdannut koko sen koko olemassaolonsa ajan.
Meteorin iskemät ei muodosta peruskalliota mutta se tosin voi hajoittaa sitä atomeiksi kuten Maassa Jukatanin niemimaalle osunut jättimeteori teki, se muodosti lähes puolenmetrin paksuisen pöly ja noki laskeuman ympäri maapallon ja se onkin nähtävissä kaikkialla missä ”vesi” ei sitä ole huuhtonut pois.
Kuussa ei pölyheitteen matka ole ilmakehän puutteen takia niin pitkä, mutta se tärkein pölyn kerääjä ” vesi ”ei ole koskaan huuhtonut Kuun pintaa! Maan pölyt ovatkin huuhtotuneet sateiden seurauksena valtamerien pohjille, tiivistyneet maakerroksiin ja sulaneet ytimessä kovaksi kiveksi, näitä tapahtumia ei Kuussa ole vaan kaikki pölyheite jää pakosta pintaan kunnes uusi pöly peittää vanhan!
Tosi Kuukuvat ketoo jotain aivan muuta kuin vain 2,6-3 senttimetriä olisi pölyä Kuussa? näemme kuvissa kraaterin kraaerin päällä ja vieressä ja alla.
Kuun massa on kasvanut koko sen historian ajan siihen tarttuvien erikokoisten mikro ja jättimeteorien massojen verran, painonlisäys myös etäännyttää sitä Maasta hiljalleen, koska kierto nopeus ei muutu.
>Mister kuupölyhyypiö ei usko alkuperäiseen kuun kuoreen, anortosiittiin, laavatäytteisiin meriin, >
Laavatäytteiset meret? niistä kun ei ole todistetta Kuulla ei ole sellaista vulkaanista toimintaa joka muodostaisi kovaa kiveä! Kuun isot meret ovat täyttyneet aivan samoin tavoin suorapohjaiseksi kuin pienimmätkin kraaterit, siis vain irto pölystä itse iskun yhteydessä ja sen jälkeen tulevaista pölyistä, ne ovatkin varsinaisia pölymeriä!
>eikä salkkarit usko kuun syntyteoriaan, koska hänen mukaansa kuu on yhteen keräytyneen irtoroinan ilmentymä..<
Kuu on todella yhteenkerääntyneen irtoroinan ilmentymä kuten Aurinkokin! Olemme kaikki myös” me” ties monenko sukupolven ”supernova-irtoroinan” tuotteita.
Kuun olemassaolo on ehdottomasti ja tiukasti Maan syntyyn liittyvä, siis Kuun alku on kaikkea Maasta kimmonnutta irtoroinaa, siis huonot osumajätteet ja miksei muutamien satojen tuhansien tonnien vesikomeetta vulkaanisen alkumaan ilmakehättömään pintaan saa jo massalle vauhtia ainakin Kuuhun asti!
.> Mikä voima kerää kuun kokoisen irtoroinakasan yhteen keskelle ei mitään? Miten se pysyy kasassa? Miten sillä voi olla vetovoima tuommoisella löyhällä pöly- ja meteoriittikasalla? Ei uskottavaa, kun fysiikan lait eivät anna moiseen mahdollisuutta... <
Aivan sama voima joka kerää Auringon sun muut kappaleet yhteen ja muodostaa niistä eri tiheisiä kappaleita siis ”painovoima” ja ole huoleti Kuu saa varmasti myös sen laavakenttänsäsi ennen kuin siitä tulisi Musta aukko! Heh,,
.
Virkkarit puolustavat ja selittävät tietenkin vain Nasan meille antamaa informaatiota ja jopa hienot nimetkin ovat olemassa Nasan lavaste Kuumateriaaleille.
>Ne irtokivet ovat nimeltään heitteleitä, Regoliittia ja osa niistä Anortosiittia. Heitteleet ovat syntyneet meteori-iskemissä, joissa meteori murskaa kuun kovaa pintakuorta erikokoisiksi kivenkappaleksi<
Puheet Kuun kovasta pintakerroksesta joka olisi noin 30-40 senttisen kivirouheen alla on fysikaalinen mahdottomuus!
Kuussa ei ole sulaa ydintä tai sen on niin syvällä ettei se muodostaisi kovaa ja kiinteää pintaa kuten Maassa maan mannerlaattojen liikkeet , nimitämme Maassa tätä jäähtynyttä ja joskus sulana ollutta kovaa pintaa ”peruskallioksi”.
Kuun alhainen vetovoima ei yksinkertaisesti riitä tähän, mistä oiken virkkariystävämme luulee Kuuhun muodostuneen kovan ”alkuperäisen” Kuun kuoren kuten hän sitä alempana nimittää? Tulivuoritoimintaa kaivataan ja kovasti! Ja epäileekö hän miljardien ja taas triljoonien meteorien olleen niin aineettomia että alkuperäinen Kuun pinta noin 5000000000 vuoden takaa olisi ollut helposti Nasajannujen kairan tavoitettavissa?
Näin virkkariystävämme selittä Nasan Kuukivien muodostumista!
> Näitä kiviä sitten lentelee iskemäkohdasta poispäin eri etäisyyksille.. hyvinkin kauas ja osa avaruuteen pois kuun vetovoimakentästä. <
Siis todella kauas lentääkin sen todistaa uusimmat isot Kuun (tähtikraaterit), siitä huolimatta kaikki Nasakuun kivet ovat nätisti ohuen pölykerroksen pinnalla vailla pyörintä ja vierintäjälkiä joita ei muka olisi jäänyt virkkarien väittämään 2,6-3 senttimetrin paksuiseen pölykerrokseen?! Ja hänen käsityksensä ”potentiaalienergiasta jääkin vain meteoriittiin?!
>Kivet tai oikeammin heitteleet ovat merkkejä meteorien potentiaalienergiasta! Kuun pintaa peittää tutkimusten mukaan 2,5 - 5 sentin kerros pölyä, jonka alla on märkää rantahiekkaa muistuttavaa kiinteämpää ainesta 20 - 30 cm ja sitten kuun kova kuori.<
Tämä on sulaa mahdottomuutta ! siis ettei heitteistä jäisi jälkiä pölyyn! jokainen joka on katsonut Nasan kengänjälkiä Nasakuussa tietää kuinka selvästi ja tarkasti ”Nasakuun jalanjälki” piirtyy pölyyn, seuraavassa kuvassa ylälaidassa on niitä "heitteitä" ja melko pienestä montusta ovat nousseetkin noinkin isot kivenmurikat tai mitä liittejä sitten lieneekään! jos ne ovat lentäneet pidemmältä potentiaalienergiajälkien puute on sitä suurempi ihme, itse meteoria ne ei voi olla koska meteorit tulevat Kuun pintaan useiden kymmenien kilometrien sekuntinopeudella eikä siten jää pintaan noin ehjänä!
http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/a11/AS11-37-5482.jpg
>Salkkarit ovat kehittäneet itse ajatuksen paksusta pölykerroksesta tarkoitushakuisesti tukemaan väitettä, että kuuhun ei voi laskeutua. Tätä ei tue mikään tutkimustulos kenenkään taholta..<
Tämä on totta! Koska Kuuhun ei ole tehty pehmeää laskua ja sen pinnan todellista luonnetta ei voi kuin arvailla! mutta se on melko helppoa kun käyttää apunaan takuu-aitoja Kuukuvia, ja niitä historiallisia faktoja mitä Kuussa on ollut ja mitä se on kohdannut koko sen koko olemassaolonsa ajan.
Meteorin iskemät ei muodosta peruskalliota mutta se tosin voi hajoittaa sitä atomeiksi kuten Maassa Jukatanin niemimaalle osunut jättimeteori teki, se muodosti lähes puolenmetrin paksuisen pöly ja noki laskeuman ympäri maapallon ja se onkin nähtävissä kaikkialla missä ”vesi” ei sitä ole huuhtonut pois.
Kuussa ei pölyheitteen matka ole ilmakehän puutteen takia niin pitkä, mutta se tärkein pölyn kerääjä ” vesi ”ei ole koskaan huuhtonut Kuun pintaa! Maan pölyt ovatkin huuhtotuneet sateiden seurauksena valtamerien pohjille, tiivistyneet maakerroksiin ja sulaneet ytimessä kovaksi kiveksi, näitä tapahtumia ei Kuussa ole vaan kaikki pölyheite jää pakosta pintaan kunnes uusi pöly peittää vanhan!
Tosi Kuukuvat ketoo jotain aivan muuta kuin vain 2,6-3 senttimetriä olisi pölyä Kuussa? näemme kuvissa kraaterin kraaerin päällä ja vieressä ja alla.
Kuun massa on kasvanut koko sen historian ajan siihen tarttuvien erikokoisten mikro ja jättimeteorien massojen verran, painonlisäys myös etäännyttää sitä Maasta hiljalleen, koska kierto nopeus ei muutu.
>Mister kuupölyhyypiö ei usko alkuperäiseen kuun kuoreen, anortosiittiin, laavatäytteisiin meriin, >
Laavatäytteiset meret? niistä kun ei ole todistetta Kuulla ei ole sellaista vulkaanista toimintaa joka muodostaisi kovaa kiveä! Kuun isot meret ovat täyttyneet aivan samoin tavoin suorapohjaiseksi kuin pienimmätkin kraaterit, siis vain irto pölystä itse iskun yhteydessä ja sen jälkeen tulevaista pölyistä, ne ovatkin varsinaisia pölymeriä!
>eikä salkkarit usko kuun syntyteoriaan, koska hänen mukaansa kuu on yhteen keräytyneen irtoroinan ilmentymä..<
Kuu on todella yhteenkerääntyneen irtoroinan ilmentymä kuten Aurinkokin! Olemme kaikki myös” me” ties monenko sukupolven ”supernova-irtoroinan” tuotteita.
Kuun olemassaolo on ehdottomasti ja tiukasti Maan syntyyn liittyvä, siis Kuun alku on kaikkea Maasta kimmonnutta irtoroinaa, siis huonot osumajätteet ja miksei muutamien satojen tuhansien tonnien vesikomeetta vulkaanisen alkumaan ilmakehättömään pintaan saa jo massalle vauhtia ainakin Kuuhun asti!
.> Mikä voima kerää kuun kokoisen irtoroinakasan yhteen keskelle ei mitään? Miten se pysyy kasassa? Miten sillä voi olla vetovoima tuommoisella löyhällä pöly- ja meteoriittikasalla? Ei uskottavaa, kun fysiikan lait eivät anna moiseen mahdollisuutta... <
Aivan sama voima joka kerää Auringon sun muut kappaleet yhteen ja muodostaa niistä eri tiheisiä kappaleita siis ”painovoima” ja ole huoleti Kuu saa varmasti myös sen laavakenttänsäsi ennen kuin siitä tulisi Musta aukko! Heh,,
.
Vastaukset 52
Vanhimmat
tuo nyt vilisi niin paljon kaikkea sekojuttua, että ei jaksa väitellä. Muuten kuun synty ei ole sama ilmiö, kun auringon synty... ihan vaan pienenä mainintana.
Hassua on salkkareiden selektiivinen tieteeseen tukeutuminen... Osia tähtitieteen teorioista on mukana tukemassa omia mielikuvituksen tuotteita. Uskotaan esim. mukisematta tähtitieteen selitys Tähtien ja aurinkokuntien synnystä, mutta sitten kuuhun pitää keksiä tähtitieteilijöistä poikkeava oma teoria tukemaan kuulentojen mahdottomuutta.. heh, ihme jengiä!!!
Kuun pintakerroksen luonne, 2,5 - 5cm paksu pöly ja sitä seuraava 20 - 30 cm paksu maan koteaa rantahiekkaa muistuttava kerros ja sen jälkeinen kova kuori ei ole mahdottomuus, vaan paikan päällä suoritettujen kokeiden tuoma tieteellinen fakta jota ei kumoa kukaan muu, kuin kuusalkkari!
>Muuten kuun synty ei ole sama ilmiö, kun auringon synty... ihan vaan pienenä mainintana. <
Kuka niin on väittänyt! vaan että koko meidän aurinkokunta on syntynyt aurinkoineen ja palneettoineen edellisten supernovien tuotteesta joissa on muodostunut kaikki ne alkuaineet jotka ovat nykyismme aurinkokuntamme käytössä, miten tämä kaikki aivan tarkalleen tiivistyi ja muodostui plannettakunnaksemme on "aivan" tarkalleen selvittämättä.
ihan vain pienenä mainintana, koska Kuussa ei ole käyty on senkin pintakerroksen aineet selvittämättä. ja meteria on siellä olosuhteista johtuen siinä muodossa että se toki tutkijoita kiinostaisi, eipä ole vielä tutkittu!
>Uskotaan esim. mukisematta tähtitieteen selitys Tähtien ja aurinkokuntien synnystä, mutta sitten kuuhun pitää keksiä tähtitieteilijöistä poikkeava oma teoria tukemaan kuulentojen mahdottomuutta.. heh, ihme jengiä!!! <
Tässä näkee taas virkkarihassuttelun! jos epäilee Nasan kuumatkaa on jo "hörhöä "uskoa samalla fysiikkaa aurinkokunnan synnystä?
Tasan tarkkaan! Nasan kuumatkat ja fysiikka ei liity millään yhteen ja siksi siellä ei ole käytykään hehhh,
Miten Kuussa olisi kolmenkymmenen sentin syvyydellä kova alkuperäinen Kuun pinta? tällaisen väittätte kuitenkin siellä olevan! jo ajatuksena se on naurettava! vai "alkuperäinen Kuu suoraan pakasta", heh uskotko sittenkin jummalloihin!!??hihiii.
tuossa nyt alussa väitti että ihan samalla tavalla meteorit ja muut irtoroina muodostaa kuun, kuin aurinkokin syntyy!!! Ja paskan lenkit!!! Huuhaata!
Kuussa ON käyty, mutta sinä tuskin edes Tallinnassa!!!
oleva osa muistuttaa sementtiä, joka on räjäytetty ja taas sulautunut yhteen.
Periaatteessa kuun pintaa koko ajan aivan kuin hakataan isommilla ja pienemmillä vasaroilla, jotka kylläkin tekee pieniä kraatereita, mutta törmäysten shokkiaallot samalla tiivistävät allaolevia kerroksia. Korkealle meteoritörmäyksessä lennähtänyt hienojakoinenkin pöly ilmattomassa kuussa alas tullessaan iskee yhtä lujaa kuin isommatkin kivet. Pölyn iskeytyminen vauhdilla kuunpintaan voi tuntua perussalkkarin herkästi haavoittuvalle mielelle kummalliselta, mutta kun ilmaa ei ole hidastamassa on asia näin. Ja vielä kerran:
Pöly EI LEIJU Kuussa vaan putoaa kuin kivi!
Lisäksi kaikki selittelyt siitä, että alhaisemmassa painovoimassa pinnan tulisi olla pehmeä ja kuualuksen upota enemmän kuin maassa on TÄYTTÄ SOOPAA. Myös alus kevenee samassa suhteessa kuin painovoiman aiheuttaman pinta-aineksen tiivistys, joten ei se uppoa kuussa enemmän kuin maassakaan.
hhahahahhaahhaaaaa!!!!!!!!!!!
heheheheheeee!!!!!!!!! Kaverilta tulee kummaa teoriaa!!! hahahahahaahahaa!!!!!!!!!!!!!!
Joka tippuu on myös kevyempää ja siten myös on potentiaalienergialtaan pinempää ja siten se ei tiivistä sen enempää kuvaamallasi tavalla.
Myös uusista suurissa kraatereissa on nähtävissä heitteitä jopa yli "puolikuun" ja roiskeet ohenevat aina etääntyessään joten roiskeissa on voimakkasti myös pinnanmuotoista potentiaalienergiaa, tämä ei kuitenkankaan koskaan jätä Nasakuussa kivien vierintäjälkiä vain 2,5-3 senttimetrin paksuiseen pölykerrokseen.
Tieteellä ei ole vielä täysin selvää kaavaa eikä edes aukotonta tietokonesimulointia miten planeettakunnat on muodostunut vai väitätkö muuta!!?, et tiedä sinä enkä minäkään, ainakaan ei voi todistaa, jos Kuussa olisi käyty olisimme ehkä hieman viisaampia.
hehhehhehhhehhehhhhhehheeeeee,,,, siinä kaikki?
että et oikeasti alkuunkaan ymmärrä kun pinnalla vallitsevia oloja! Et alkuunkaan ja selittelet omiasi lähinnä maan pinnalla vallitsevilla ilmiöillä ja tilanteella....
Juttusi on soppaa, eikä tuo mihin vastasit! Se oli oikeaa tietoa fysiikasta ja muusta kuun pinnalla!
epätietoon oikein muutenkaan pysty reagoimaan....
No tuo aurinkokunnan syntyyn liittyvä juttusi on oikean kuuloista... Kuhun liittyvä kummallista selittelyä, joka ei tukeudu tieteeseen mitenkään... Että semmosta...
sori tasan 0
tuo sinun -7 Sori vaan itsellesi!
>tuo sinun -7 Sori vaan itsellesi! <
No tämähän vain todistaa että keskustelen "lasten" kanssa ei aikuiset mittaa enää mitään 0- numeroilla heh,, mene vaippopihin!
Hieman fyysiikan perusteita!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Supernova
Tai todistetusti väärää! huom, Nasaa emme tässä voi kuitenkaan uskoa koska epäilemme sitä jääviksi!
>mutta törmäysten shokkiaallot samalla tiivistävät allaolevia kerroksia.<
Siis shokkiaaltosi tiivistävät noin kolmenkymmenen sentin syvyydellä olevan kovan kuunkuoren`? no on virkkareillakin eri tietoa joku sanoi sitä "alkuperäiseksi".
Kun tutkii takuu aitoja Kuukuvia näkee valtavavia maljamaisia kraaterireunoja jotka vain hyvin paksusti homogeenien ja irtonainen aine voi muodostaa? tämä ei tietenkään ole samaa mutta kuitenkin ilmiötä hyvin kuvaavaa!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Water_droplet_blue_bg05.jpg
Kuussa on suurimmissa kraatereissa keskusnuppi ja tämä kuvaa kuinka se muodostuu?
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Water_droplet.jpg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuva:Lunar_crater_Daedalus.jpg
ei sentään tahkoa!
Siis tosiasia on se, että vaikka tippuu pienempinä hiukkasina niin tippuu sama massa yhtä suurella energialla, eli tiivistyminenkin lopulta on sama tippuiko vähitellen pölynä vai kivinä. Onko tuo nyt niin vaikea ymmärtää? Jotenkin sinun aivot ei vaan oikein tunnu raksuttavan...
Ja miksi aina rasittavasti sotket uusia väitteitä viestiisi kun et osaa alkuperäiseen kommenttiin kunnon vastausta antaa. Tuo vierimisjuttu ei liity alkuperäiseen kysymykseen mitenkään.
Vierimisjälkiä ei juurikaan synny esim. siitä syystä, että isot kivet ja pöly lentävät yhtä aikaa ja tipahtavat samaan aikaan samalla nopeudella. Kokeile heittää kiviä ja hiekkaa sankosta ja katso mikä on lopputulos (kivet ja hiekka "vierivät" yhtenä massana sillä niillä on sama kineettinen energia).
Ja yritä välttää keksimästä hienoja termejä kuten pinnanmuotoinen potentiaalienergia sillä luultavasti tarkoitat esim. kineettistä energiaa :-)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kraatteri#T.C3.B6rm.C3.A4yksen_synnytt.C3.A4m.C3.A4n_paineen_vaikutus_kiveen
Nuo keskusvuoret eivät liity mitenkään kuun pölykerrokseen vaan kiven sulamiseen valtavan törmäysenergian takia.
Sori vaan, mutta sinun höpötykset ovat niin kaukana fysiikan todellisuudesta, että taitaa olla turha enää enempää tähän vastailla :-)
>suuremmalla kraatterilla on keskushuippu, joka syntyy kallion ponnahtaessa törmäyksen voimasta takaisin niin kuin vesi ponnahtaa vesipisaran tippuessa siihen.<
Siis puhutaan kallion ponnahtamisesta takaisin! siis mikä tahansa pehmeämpikin seos ponnahtaa takaisian.
Koska kuussa ei käyty eikä porailtu ei ole tietoa mikä koostumus Kuulla on ja kuinka syvällä onsitten sitä kiinteää ainetta.
Nasan mukaan kuussa oli 2.6-3 senttiä pölyä ja kolmenkymmenen sentin syvyydellä oli kiintyeä ja kova kallio.
Tämä selitys on tosin johdonmukainen sille harhalle että Nasan kuuautoagrobaatit hurjastelivat muina miehinä yhteensä satoja kilometrejä Kuun kamaralla ilman mutaan juuttumista, uskoo ken on tarpeeksi tyhmä.
liittyy kuun syntyyn??? Sanoinhan jo että tuo auringon ja aurinkokunnan synty jutussasi on oikein, mutta kuusta puhut pelkkää skeidaa!!! Niin ja miksi uskot tuohon mutta et samojen tiedeyhteisöjen kuun syntyteoriaan ja siihen että kuussa ei ole paksua pölykerosta??? Tiedän hyvin missä raskaat alkuaineet syntyvät ja miten ne päätyivät aurinkokuntaamme ja minuun ja sinuun, mutta miksi hörhöilet kuusta??? Linkitetään samaisten tiedeyhteisöjen ja tieteilijöiden teoriaa kuun synnystä ja tietoa kuusta yleensä, kuin tuo supernovajuttusi aikaansaamat tahot...
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kuu
Niin ja mainittakoon että perusfysiikat on jo luettu lukiossa ja lisää Teknillisessä korkeakoulussa ensimmäisinä vuosina...
että et ole asiassa kärryillä ollenkaan. Siis iskujen shokkiaallot tiivistävät sen 20-30 cm:n paksuisen kerroksen siinä kovemman kuoren päällä maan märkää rantahiekkaa muistuttavaksi kerrokseksi!!! Että rasittaa vääntää rautalangasta idiooteille, joille ei rautalankakaan riitä ja jotka on pihalla kuin lumiukot, mutta luulevat tietävänsä niin hemmetisti...
Todistit juuri itse että on vaikea selittää Nasakuun pinnankoostumuksen muodostus oikeissa Kuun oloissa kuten kerroksien tasaisuuden jopa millien tarkuudella 2,5-3 senttiä pölyä 30 kivirouhetta ja peruskallio, miten on sitten se peruskallio muodostunut? ja tottako tosiaan että viiden miljardin vuoden meteorit ovat niin aineettomia että irtopintaa ei sen enempää olisi muodostunut? vaikka ikivanhoja pölyyn peittyneitä jo lähes kaiken muotonsa menettäneitä kraatereita on kaikkien uudempien kraatereiden alla, ei sovi teoriaasi !no tätä ei niin pitkälle alunperin ajateltu kun piti saada kaverit Kuuhun ja kuukärry liikeelle.
muodostunut ja kysymyksiisi muutenkin vastaa tähtitiede konkreettisen tutkitun tiedon valossa...
"Kuun uskotaan syntyneen erillisenä taivaankappaleena noin 4,6 miljardia vuotta sitten. Tarkkaa selitystä Kuun synnystä ei kuitenkaan tiedetä. Olettamuksia Kuun synnystä ovat, että Marsin kokoinen protoplaneetta (tunnetaan nimellä Thea) olisi törmännyt nuoreen Maahan ja irrottanut tarpeeksi ainesta Kuun muodostumiseen. Alkujaan planeetta olisi liikkunut Maan radalla ns. hevosenkenkäradalla, joka olisi alkanut heilua planeettojen ratojen vaikutuksesta käyden yhä lähempänä Maata, kunnes törmäsi siihen. Maan koko olisi ollut silloin puolet tai kolmasosa nykyisestä koosta ja törmääjä olisi törmännyt Maahan hyvin viistosti. Törmäys olisi heittänyt Maasta massaa noin kaksi kertaa enemmän kuin Kuussa on nyt. Kuu olisi syntynyt alle tuhannessa vuodessa, jopa muutamien tuntien tai päivien ajassa. Tämä teoria tekee Maan Kuun synnyn Maan tyyppiselle planeetalle harvinaiseksi, sillä se vaatii sopivan nopeuden, tulokulman ja törmäävien kappaleiden massan. Merkuriuksella, Marsilla ja Venuksella ei olekaan vastaavan kokoisia kuita kuin Maalla.
Toinen suosittu teoria kulkee kaappausteorian nimellä: Kuu olisi syntynyt muualla ja Maa olisi siepannut sen. Todisteet kuitenkin tukevat törmäysteoriaa.
Kun Kuu oli muodostunut, sen uloimmat kerrokset satojen kilometrien syvyydessä sulivat ja niissä tapahtui erottuminen eli keveimmät aineet nousivat pinnalle. Tämän jälkeen pinta jäähtyi ja siihen muodostui kiinteä kuori. 700 miljoonan ensimmäisen vuoden aikana Kuu oli voimakkaan meteoriittisateen kohteena. Kuuhun osui noin 100 km:n kokoisia asteroideja. Tämän pommituksen johdosta Kuun pinnalle syntyivät kuopat eli "meret" (lat. mare). Noin 3,9 miljardia vuotta sitten Kuun elämässä oli rauhallisempi kausi. Törmäyksissä syntyneisiin kuoppiin alkoi syvemmältä Kuun sisästä tihkua sulaa basalttia. Noin 3 miljardia vuotta sitten kiertolainen oli saavuttanut tasapainoaseman ja meret olivat täyttyneet ja jähmettyneet. Tämän jälkeen Kuussa ei ole tapahtunut suuria muutoksia lukuun ottamatta meteoriittien synnyttämiä kraattereita.
Nykyisin Kuu on noin 384 000 kilometrin päässä Maasta ja mittausten mukaan se loittonee joka vuosi noin 3,2 cm. Nuoruudessaan Kuu oli paljon lähempänä Maata kuin nykyisin. Esim. 4 miljardia vuotta sitten se oli 128 000 kilometriä lähempänä kuin nykyään. Pieni osa Maan pyörimisliikkeestä siirtyy vetovoimavaikutuksesta Kuun rataan, minkä seurauksena kiertolainen on vuosi vuodelta kauempana emoplaneetastaan. Mitä kauemmas Kuun rata karkaa, sitä heikommaksi vuorovesi-ilmiö käy Maan pinnalla. Toistaiseksi Kuu on kuitenkin niin lähellä kiertämäänsä planeettaa, että menee vielä pitkään ennen kuin sen loittoneminen alkaa vaikuttaa merkittävästi olosuhteisiin Maassa."
Että näin...
>Vierimisjälkiä ei juurikaan synny esim. siitä syystä, että isot kivet ja pöly lentävät yhtä aikaa ja tipahtavat samaan aikaan samalla nopeudella. Kokeile heittää kiviä ja hiekkaa sankosta ja katso mikä on lopputulos (kivet ja hiekka "vierivät" yhtenä massana sillä niillä on sama kineettinen energia). <
Vierimisjälkiä ei synny nasalandiassa yhtään! koitapa heitellä sitä hiekkasankoasi erikokoisine kivineen Nasalandian kaltaisessa maatossa niin heittosuunta näkyy varmasti! jos tiputat suoraan ylhäältä sangollisen sitä sekoitustasi miten yhtäaikaa tahansa niin yhdeksi kasaksi se ei toiaan jää isoimmat kivet tietenkin vieerii ja pomppii kauemmaksi kuin pikkupöly, höpötät aivan satuja!
>Siis tosiasia on se, että vaikka tippuu pienempinä hiukkasina niin tippuu sama massa yhtä suurella energialla, eli tiivistyminenkin lopulta on sama tippuiko vähitellen pölynä vai kivinä.
Kuun tiiviydestä ei ole varsinaista tietoa! eikä sen pintastruktuurin koostumuksesta, kaikki on oletusta mutta oletettavasti pinnalta ei löydy muuta kuin hienojakoista "tomua" johon isommat uppoaa kuin "herne viiliin" .
Maassakin on hyvin upottavia hiekka ja pöly laatuja, vaikka Maan fysikaaliset olosuhteet ei suosi sellaista aineskoostumusta läheskään niin paljon kuin Kuussa
Koska ei ole tietoa kuun pintarakenteiden raekoosta ja mikä mikroskooppinen muoto niillä on ja mitä alkuaineita ne sisältävät ovat johtopäätökset sen tiivistymikäyttäytymisestä vain oletusta, sen voi tietää että nasan kuvaelma on väärä ja homogeenisemman aineen paksuus on oltava aivan toista luokkaa ja jos heitteitä olisikin kuitenkin näkyvillä Kuun pinnalla niin niiden jäljet tulosuunnasta pitää näkyä kuten muillakin fysikaalisilla planeetoilla, Nasalandia on aivan liian KUOLLUT ollakseen totta.
jos Nasan kuuhuijauksen takia joudutaan edelleen antamaan "väärää" kuvaa naapuristamme Kuusta.
Mitä enemmän Kuuhun liittyvää entistä ja nykyistä informaatiota yhdistää sen todemmalta näyttää ettei Kuussa olla käyty.
>Siis tosiasia on se, että vaikka tippuu pienempinä hiukkasina niin tippuu sama massa yhtä suurella energialla, eli tiivistyminenkin lopulta on sama tippuiko vähitellen pölynä vai kivinä.
Kuun tiiviydestä ei ole varsinaista tietoa! eikä sen pintastruktuurin koostumuksesta, kaikki on oletusta mutta oletettavasti pinnalta ei löydy muuta kuin hienojakoista "tomua" johon isommat uppoaa kuin "herne viiliin" .
>Siis tosiasia on se, että vaikka tippuu pienempinä hiukkasina niin tippuu sama massa yhtä suurella energialla, eli tiivistyminenkin lopulta on sama tippuiko vähitellen pölynä vai kivinä<
Eipä kaikki ainemassa voi tippua samalta korkeudelta, ja samalla nopeudella, Nasakuuhun jonka koosumuksen jo tunnemmekin (3 senttiä pölyä, 30 kivimurskaa, ja senjälkeen kivikovaa) ottaa vastaan eri tavalla hiukkasen tai pesäpallon tai jalkapallonkokoisen kappaleen vaikka putoaisvat yhtä nopeasti, isompi kappale varsinkin tullessaan jo hiemankin ballistista lentorataa pitkin tietenkin kuuluu pomppia ja vieriä, pieni hiukkanen tartuu kun vastaanottavan ympäristön truktuuri on sopivampi kokoluokalleen, teoriasi on siis väärä vierintäjälkiä ei olisi vain silloin jos Kuun pintamassa olisi niin pehmeää että kivi uppoaa siihen välittömästi ja kokonaan! silloin tulisi pieni kraateri!
Nasan kuulandiassa on merkille pantavaa usein aivan pinnalla olevat erikokoiset pikkukivet ja siten että kuin jokin olisi hellävaraisesti ne siihen asetelleet.
Tämä ei taas luo kuvaa siitä todellisuudesta että kivet tosiaan ovat vain meteoritörmäysräjähdysten jäljilta siinä tilassa missä ovat.
http://www.hq.nasa.gov/office/pao/History/alsj/a11/AS11-40-5912HR.jpg
>Kun Kuu oli muodostunut, sen uloimmat kerrokset satojen kilometrien syvyydessä sulivat ja niissä tapahtui erottuminen eli keveimmät aineet nousivat pinnalle. Tämän jälkeen pinta jäähtyi ja siihen muodostui kiinteä kuori.<
Täysin epärelevanttia! miten kevyemmät aineet Kuussa"nousi pinnalle" .
Maassa jatkuvat tulivuorenpurkaukset ja mannerlaattojen liikeet ja täysin sula ydin ohjaa ainemolekyylejä niin että esim raskaimmpia alkuaineita on eniten ytimessä.
Kuussa ei ole mitään näistä ilmiöistä, mitään ei ole noussut koska ei ole ollut tarpeeksi sulaakaan jossa alkuaineet olisivat voineet eroittua, eli mitään ei ole jäähtynytkään ?
Kuun pintakerros on ilmeisen syvälle asti muodostunut ainoastaan siihen tulleista meteoreista ja avaruustomusta koska aktiivista vulkaanista toimintaa ei ole havaittu
Kuun jatkuva massan kasvu meteorien törmäksistä selittää myös Kuun etääntymisilmiötä Maasta.
kertomaan uusi mullistava tietosi (perustuen mihin tutkimustuloksiin???) alan seminaariin, jossa on tähtitieteilijöitä ja fyysikkoja ja geologeja ympäri maailmaa... He ovat kuin ällikällä lyötyjä, koska itse eivät ole älynneet tuota tosiasiaa, jonka sinä älykkäänä itse ajattelevana ihmisenä olet hokassu. Saat nimesi tiedepiiereihin ja sukunimesi mukaan tullaan kutsumaan jotain pölykrtaateria kuussa. JEE!!!
Tämä tieto on uraa urtavaa tiedettä ja tulee saamaan paljon huomiota seuraavassa maailman huipputähtitieteilijöitä, geologeja ja fyysikkoja keräävässä seminaarissa!!! Herrat tieteilijät tulevat haukkomaan henkeä, koska itse eivät ole pystyneet tajuamaan tuota tosiasiaa ja saat mainetta ja mammonaa, kuuhun omalla sukunimelläsi tunnettavan pölykraaterin ja kukaties Nobelin palkinnon!!! Kumarran syvään tietämyksesi loiston edessä!!!
Mihin on sula ydin kadonnut? miksi se olisi aiemmin ollut kuumempi? vain massan paine nostaa lämpötiloja ja kun mitään vulkaanista tointaa ei ole nykyään ei sitä ole ollut koskaan, tämä on faktaa, Nasan kuuhuijauksen ylläpidon vuosi ne tiedemiehet ovat hiljaa ja käyvät kiltisti ruokakomerollaan.
tiedemiehet tietävät jo saman, selitä miksi puhuisivat julkisesti koska tietävät etukäteen lopputuloksen,
Kuun todellinen pintastruktuuri varmistuu vasta kun sinne oikeasti mennään jos mennään! siihen asti kaikki on "kaikille" vain yhtä arvailua .
Näkemukseni ovat kuitenkin paljon loogisempia kuin nasan kuu koska ei tarvitse väkisin mennä sinne ja varsinkin ajaa siellä autoalla.
Mihin on sula ydin kadonnut??? Miksi se on aiemmin ollut kuumempi??? Voi herran jee sentään!!!
No katsos kun on olemassa kaksi teoriaa kuun synnystä. Toinen on se että maa on kaapannut kuun, jolloinka sen on täytynyt syntyä aurinkokunnan syntyessä samoin kuin planeettojenkin. Alussahan kaikki oli yhtä sulaa mössöä, kun planeetat syntyivät auringon ympärille. Synnyn jälkeen viilenivät ja syntyivät kiinteät kuoret kaikille planeetoille ja Marsista eteenpäin planeetat keräsivät vielä itselleen paksun ja massiivisen kaasukehän, joka on mahdollinen niin kaukana auringon säteilystä.
Laajempaa suosiota nauttii se teoria ja TUTKIMUSTULOKSET TUKEE TÄTÄ TEORIAA että Marsin kokoinen protoplaneetta (tunnetaan nimellä Thea) olisi törmännyt nuoreen Maahan ja irrottanut tarpeeksi ainesta Kuun muodostumiseen. Alkujaan planeetta olisi liikkunut Maan radalla ns. hevosenkenkäradalla, joka olisi alkanut heilua planeettojen ratojen vaikutuksesta käyden yhä lähempänä Maata, kunnes törmäsi siihen. Maan koko olisi ollut silloin puolet tai kolmasosa nykyisestä koosta ja törmääjä olisi törmännyt Maahan hyvin viistosti. Törmäys olisi heittänyt Maasta massaa noin kaksi kertaa enemmän kuin Kuussa on nyt. Kuu olisi syntynyt alle tuhannessa vuodessa, jopa muutamien tuntien tai päivien ajassa. Tämä teoria tekee Maan Kuun synnyn Maan tyyppiselle planeetalle harvinaiseksi, sillä se vaatii sopivan nopeuden, tulokulman ja törmäävien kappaleiden massan. Merkuriuksella, Marsilla ja Venuksella ei olekaan vastaavan kokoisia kuita kuin Maalla.
Ja kun tuollainen törmäys tapahtuu maahan, kaikki aines on sulamuodossa hirvittävän kineettisen energian johdosta ja tuo sulamuodossa ollut aines kokoontui kuuksi. Sen jälkeen tuo aines hiljalleen jäähtyi, kunnes saavutti nykyisen täysin kiinteän muotonsa. Siinä vaiheessa kun oli olemassa jo jäähtynyt ja kiinteään muotoon muuttunut kuori (kuun alkuperäinen kuori) mutta syvemmällä sulamuodossa ollutta ainesta, syntyivät meret suurten asteroidien iskemiin tihkuneen basaltin ansiosta. Myöhemmin sekä meriin virrannut basaltti, että koko kuu jäähtyi ja muuttui kiinteään muotoon.
Eli syntyi kuu miten ja missä tahansa, on se alunperin ollut sulaa massaa, kuten kaikki muutkin aurinkokunnassa. Sen jälkeen kuun pintää an muovannut vain meteoriitti iskemät ja auringon säteily!!! Noin 3 miljardia vuotta sitten kiertolainen oli saavuttanut tasapainoaseman ja meret olivat täyttyneet ja jähmettyneet. Tämän jälkeen Kuussa ei ole tapahtunut suuria muutoksia lukuun ottamatta meteoriittien synnyttämiä kraattereita.
Ja tiedoksi... 3 miljardissa vuodessa siihen ei ole iskenyt sellaista määrää suuria meteoreja että kuu olisi peittynyt paksuun meteorikerrokseen!!!
salaliittohan tämän ratkaiseekin!!! Ihan samoin kuin tiedemiesten salaliitto on selityksenä ääriuskovaisten piirien älykäs suunnittelu-teorialle, jolla he yrittävät kumota evoluutioteorian!!! Hehän väittävät maan olevan n. 5000 vuotta vanhan ja että jumala loi sen ja mitään evoluutiota ole olemassa. Kun mikään tiede ei tue tätäkään hourailua, jää heille ainoaksi mahdollisuudeksi väittää tiedemiesten olevan tietoineen salaliitossa ja vaikenevat "oikeasta" tiedosta, heh heh :) Et eroa mitenkään ääriuskovaisten kreotionistien höyräilystä!!! Heillä vain eri tarkoitushakuisuus selittää mailmaa ominpäin tukemaan omaa päähänpinttymäänsä, kuin sinulla!!! Kummallakin lopullinen selitys on kuitenkin sama, kun tiede ei tue näkemystänne... SALALIITTO!!!
>Alussahan kaikki oli yhtä sulaa mössöä, kun planeetat syntyivät auringon ympärille. Synnyn jälkeen viilenivät ja syntyivät kiinteät kuoret kaikille planeetoille ja Marsista <
Millä perusteella aurinko olisi ollut joskus kuumempi niin että sen ansiosta maa ja planeetat olisivat sulia? Sama gravitaatiovoima sytyttää Auringon kuin tekee sulan ytimen planeetalle. Ytimien lämpötilat ovat muodostuneet planeetoille ja Auringolle niiden massan kasvatessa gravitaation vaikutuksesta, merkillistä "sulaplaneetta" teoriastasi en ole kuullut tai lukenut missään alan julkaisussa.
Auringon sytyttyä kyllä kevyemmät kaasut pakenivat aurinkoa lähemmistä planeetoista ja isoimmat ulkoplaneetat kaappasivat ne itselleen.
vaan planeettojen syntytapa piti ne sulamuodossa aivan alussa. Planeetat syntyivät yhteen kerääntyneestä materiasta ja gravitaatio ja kineettinen energia piti niitä ensialkuun kuumina ja eritoten pinnaltaan sulina, ei juurikaan aurinko.
Kuun synty suuresta iskemästä maahan irronneesta materiasta... materia oli pääosin iskun energian sulattamaa, joka nopeasti kokoontui kuuksi...
ja tietoa aurinkokunnan synnystä...
Aurinkokunta syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten tähtienvälisestä aineesta, kaasusta ja pölystä tiivistymällä. Painovoiman vaikutuksesta tähtienvälinen aine alkoi hiljalleen kasaantua ja pyöriä keskipisteensä ympäri kuumentuen samalla. Kuumeneminen johtui kaasun putoamisliikkeen, pyörimisen ja pyörteisyyden aiheuttamasta kitkasta. Pilvi ylitti kriittisen massan, jolloin pyörimisen keskihakuvoima ja kaasun lämpöliike eivät pysäyttäneet kutistumista.
Pyörimisen aiheuttaman keskihakuvoiman johdosta varhainen Aurinkokunta litistyi protoplanetaariseksi kiekoksi. Pyörimisakselin suunnassa alkujaan pallomainen pilvi vajosi nopeasti kasaan, mutta pyörimisen aiheuttama keskipakovoima jarrutti kutistumista päiväntasaajan suunnassa. Suurin osa alkuperäisen kaasupilven materiasta tiivistyi keskelle. Pilven keskusta kuumeni voimakkaasti kaasuosasten putoamisliikkeen aiheuttamasta kitkasta ja kriittisen lämpötilan ja tiheyden ylittyessä siellä käynnistyi ydinreaktio, jolloin syntyi Aurinko. Auringon toiminnasta syntynyt aurinkotuuli puhalsi pois pölyä ja kaasua varsinkin napojen suunnassa. Aurinkoa ympäröivään kiekkoon putosi edelleen kaasua. Kaasukiekko oli lähellä syntynyttä aurinkoa kuumempi kuin kauempana, missä myös vesi ja hyvin kaukana jopa metaani esiintyi kiinteänä.
Pölykiekossa hiukkaset sitoutuivat yhä kookkaammiksi kappaleiksi, joista suurimmat saavuttivat lopulta planeettojen mittasuhteet. Kasautuminen oli mahdollista silloin, jos kappaleet eivät törmänneet suurella nopeudella toistensa suhteen. Suurilla nopeuksilla tapahtuvat törmäykset puolestaan pilkkoivat kappaleita ja synnyttivät pölyä, jota muun muassa törmäsi suurempiin kappaleisiin. Syntyi noin 1–10 kilometrin kokoisia planetesimaaleja, jotka kasvoivat ajan kuluessa yhä suuremmiksi. Laskujen mukaan noin miljoonassa vuodessa syntyi yli 100 kilometrin läpimittaisia kappaleita, jotka kasvoivat noin 60 oligarkiksi, suureksi planeetaksi, joiden välissä kiersi Aurinkoa pienempiä kappaleita. Aurinkokunnan synnyn loppuvaiheessa oligarkkeja törmäili toisiinsa. Kaukana toisistaan olevien oligarkkien radat muuttuivat pitkän ajan kuluessa kohti törmäyksiä, koska hyvinkin etäällä toisistaan olevat planeetat saattoivat häiritä toistensa ratoja. Osa oligarkeista sinkoutui kauas Auringosta keksinäisissä lähiohituksissa: pienempi ohittaja sai ohitettavan kappaleen vetovoimasta vauhtia.
Aurinkoa lähimmät planeetat eivät kyenneet pitämään juurikaan kaasua ympärillään, sillä lämpötila oli siihen liian korkea. Kauempana kylmemmällä alueella muodostuneet jättiläisplaneetat Jupiter, Saturnus, Uranus ja Neptunus sen sijaan jäivät kaasukehän peittoon, joka kasvoi ajan myötä niin paksuksi, että alimmat kerrostumat nesteytyivät. Kaukana Auringosta myös jäästä saattoi syntyä kappaleita, kuten monet kaasuplaneettojen kuut, komeetat ja Kuiperin vyöhykkeen kappaleet.
Nykyteorioiden mukaan, syntyneet planeetat vaeltelivat jonkin verran alkuaurinkoa ympäröineessä kaasu- pöly- ja planetesimaalikiekossa. Tämä johtui kaasun ja pölyn vetovoimasta. Esimerkiksi suuri planeetta aiheutti kaasukiekkoon spiraalihaaroja, jotka yhdessä planeettojen vuorovesivoimien kanssa aiheuttivat hienoisia radan muutoksia. Jättiläisplaneettojen radat muuttuivat, kun niiden läheltä kulki tuhansia planetesimaaleja. Lisäksi aurinkokunnan alkuvaiheissa suurten, suhteellisen lähellä toisiaan olevien planeettojen keskinäiset vetovoimat aiheuttivat pitkällä aikavälillä ratojen muutoksia.
Syntyteoriaan sopii joukko havaintoja: planeetat kiertävät Aurinkoa yhdessä tasossa ja kaikki samaan suuntaan; myös useimmat kuut kiertävät emokappaleitaan samaan suuntaan; samoin Auringon ja lähes kaikkien planeettojen ja kuiden pyörimissuunta on sama; Asteroidien löyhä rakenne saattaa viitata kasautumiseen monesta kappaleesta; Kuun kraatteroituminen ja merien synty taas kertoo suurista törmäyksistä kasautumisen loppuvaiheessa; Myös itse Kuun arvellaan syntyneen Marsin kokoisen protoplaneetan törmättyä alku-Maahan; Tietokonelaskelmat tukevat tätä väitettä: niiden mukaan Kuun synty olisi verraten epätodennäköinen tapahtuma.
http://oppiminen.yle.fi/artikkeli?id=7297
Kretsut ovat innoissaan kun saavat huipputiedemiehiä riveihinsä tosistamaan kolibakteerin siimahäntäroottorin kokonpanon salat! veikkaan kretsulaisuutta seraavaksi valtauskonnoksi, ehkä Nasa tullee auttamaan vanhojen alasajossa ? ainakin jos se on vielä uskottava niin sillä on vahva vaikutusvalta asiaan.
Pitää tietenkin ymmärtää miten maailma toimii? miten sitä johdetaan?
Ihmisten tarkoituksellinen voimakas kilpailuttaminen erilaisilla teemoilla kuuluu NWO-iluuminati-vapiksien perusideologiaan!
Kuuhuijaus oli yksi näistä! luotiin voimakas esikuva "Usa tekniikan edelläkäviä"! sotiakaan ei karsasteta, bisnesnikkarit saavat rahallaan ihmeitä aikaan.
Salaliitto mitä se on ? normaalia kaikilla on salaisuuksia, vasta ikävät isot yhteiskunnalliset asiat jotka alkavat jostain syystä paljastua liitetään vastaajan taholta kategoriaan "salaliitto". tämäkin on vain osa sitä hallintaa ja johdatusta, "tieto on valtaa jos se on salaista"
Kuten sanoin varmaa tietoa kuun alkuperästä ei ole ja aurinkokunnan loogiset syntyvaiheet oli teksteissä selitetty niin kuin nykyään parhaiten ymmärrääme, uusia tarkentavia tietokonemalleja tehdään edelleen.
Kuu on vanha ja sen "alkuperäinen" kuori niinkuin eräs virkkari nimitti on täytynyt muskaantua meteoripommitusten johdosta ja peittyä paksuun "irtokuuhun"
Koska Kuusa on suuria korkeuseroja vuoria, kraatereita, ym, jotka ovat muodostuneet "löyhästä irto aineesta" ei siis kuten vuoret Maassa mannerlaattojen törmäyksissä niin tätä löyhää irtomassaa on oltava paljon enemmän Kuussa kuin mitä Nasan "tutkimukset" kertovat.
horinoineen ja tee se itse-tieteineen!!!
"Salaliittoteorioiden maailmassa ei ole sattumia. Kaikella on syynsä, ja kaiken taustalla on joku tai joitakuita, jotka pyrkivät pimittämään toimintansa tavoitteen. Salaliittoteoriat tarjoavat erilaisen ja usein yksinkertaisen selityksen vaikeaselkoisilta vaikuttaviin tapahtumaketjuihin.
Salamyhkäisten liittoumien on uumoiltu olleen niin John F. Kennedyn murhan, aidsin synnyn kuin syyskuun 11. päivän terrori-iskujenkin taustalla. Liittoumat voivat olla yhtä lailla yksityishenkilöitä kuin viranomaisiakin.
Alun perin myytit tapahtumien taustalla piilevistä valtaapitävien salaliitoista olivat yhdysvaltalainen ilmiö, mutta salaliittoteoriat ovat juurtuneet myös Eurooppaan. Niitä on syntynyt muun muassa Olof Palmen murhan ja prinsessa Dianan kuoleman ympärille.
On esitetty, että salaliittoteoriat syntyvät ihmisen pyrkimyksestä selittää monimutkaista maailmaa, jossa asioiden välisiä yhteyksiä on yhä vaikeampaa nähdä. Ajatus siitä, että onnettomuuksien tai muiden tapahtumien taustalla täytyy olla ”jotakin suurempaa”, juontuu usein siitä, että ihmisten on vaikeaa hyväksyä syyksi pelkkää sattumaa, vaikka se olisi ilmeisin selitys.
Näyttää siltä, että mitä monisyisemmäksi ja sirpaloituneemmaksi yhteiskunta muuttuu, sitä taipuvaisempia jotkut ovat etsimään yksinkertaisia selityksiä salaliittoteorioista."
faktaa alkuperäiseen aiheeseen liittyen, puhu sitten vaikka liskoista !,,hehhhehhe,,
Alustuksessa on monta fysikaalisesti kumoamatonta tieteellistä faktaa Kuun ja Maan oloista ja sinä vain jauhat salaliittoterioita ympäri taivaan, hehehhhhe,
potaskaa liittyen maan ja kuun fysikaallisiin oloihin. Selittelyä, mielikuvituksen tuotetta ja höperehdintää, jota ei tue mikään tieteen laji!!!
Tuo taas liittyi aiheeseen tuo vastineeni hyvinkin. Siinä kerrottiin, mitä tämä aloittaja toteuttaa!!! Eli pyrkii selittämään yksinkertaisesti itselleen monimutkaista asiaa!!! Kun ei ymmärrä asiasta mitään, niin on hyvä turvautua ajatukseen että kuussa ei ole käyty... että semmoista...
Sataako Kuussa! eikö ole aika ero! esitä nyt yksikin "väärä" väite alustuksesta koskien maan ja Kuun oloja, ei voi vain sanoa potaskaa!
jotka eivät pidä paikkaansa tai sisältävät täyttä soopaa:
>Puheet Kuun kovasta pintakerroksesta joka olisi noin 30-40 senttisen kivirouheen alla on fysikaalinen mahdottomuus!
Kuussa ei ole sulaa ydintä tai sen on niin syvällä ettei se muodostaisi kovaa ja kiinteää pintaa kuten Maassa maan mannerlaattojen liikkeet , nimitämme Maassa tätä jäähtynyttä ja joskus sulana ollutta kovaa pintaa ”peruskallioksi”.
Kuun alhainen vetovoima ei yksinkertaisesti riitä tähän, mistä oiken virkkariystävämme luulee Kuuhun muodostuneen kovan ”alkuperäisen” Kuun kuoren kuten hän sitä alempana nimittää? Tulivuoritoimintaa kaivataan ja kovasti! Ja epäileekö hän miljardien ja taas triljoonien meteorien olleen niin aineettomia että alkuperäinen Kuun pinta noin 5000000000 vuoden takaa olisi ollut helposti Nasajannujen kairan tavoitettavissa?<
>Siis todella kauas lentääkin sen todistaa uusimmat isot Kuun (tähtikraaterit), siitä huolimatta kaikki Nasakuun kivet ovat nätisti ohuen pölykerroksen pinnalla vailla pyörintä ja vierintäjälkiä joita ei muka olisi jäänyt virkkarien väittämään 2,6-3 senttimetrin paksuiseen pölykerrokseen?! Ja hänen käsityksensä ”potentiaalienergiasta jääkin vain meteoriittiin?!<
>Tämä on sulaa mahdottomuutta ! siis ettei heitteistä jäisi jälkiä pölyyn! jokainen joka on katsonut Nasan kengänjälkiä Nasakuussa tietää kuinka selvästi ja tarkasti ”Nasakuun jalanjälki” piirtyy pölyyn, seuraavassa kuvassa ylälaidassa on niitä "heitteitä" ja melko pienestä montusta ovat nousseetkin noinkin isot kivenmurikat tai mitä liittejä sitten lieneekään! jos ne ovat lentäneet pidemmältä potentiaalienergiajälkien puute on sitä suurempi ihme, itse meteoria ne ei voi olla koska meteorit tulevat Kuun pintaan useiden kymmenien kilometrien sekuntinopeudella eikä siten jää pintaan noin ehjänä!<
>Tämä on totta! Koska Kuuhun ei ole tehty pehmeää laskua ja sen pinnan todellista luonnetta ei voi kuin arvailla! mutta se on melko helppoa kun käyttää apunaan takuu-aitoja Kuukuvia, ja niitä historiallisia faktoja mitä Kuussa on ollut ja mitä se on kohdannut koko sen koko olemassaolonsa ajan.
Meteorin iskemät ei muodosta peruskalliota mutta se tosin voi hajoittaa sitä atomeiksi kuten Maassa Jukatanin niemimaalle osunut jättimeteori teki, se muodosti lähes puolenmetrin paksuisen pöly ja noki laskeuman ympäri maapallon ja se onkin nähtävissä kaikkialla missä ”vesi” ei sitä ole huuhtonut pois.
Kuussa ei pölyheitteen matka ole ilmakehän puutteen takia niin pitkä, mutta se tärkein pölyn kerääjä ” vesi ”ei ole koskaan huuhtonut Kuun pintaa! Maan pölyt ovatkin huuhtotuneet sateiden seurauksena valtamerien pohjille, tiivistyneet maakerroksiin ja sulaneet ytimessä kovaksi kiveksi, näitä tapahtumia ei Kuussa ole vaan kaikki pölyheite jää pakosta pintaan kunnes uusi pöly peittää vanhan!<
>Tosi Kuukuvat ketoo jotain aivan muuta kuin vain 2,6-3 senttimetriä olisi pölyä Kuussa? näemme kuvissa kraaterin kraaerin päällä ja vieressä ja alla.
Kuun massa on kasvanut koko sen historian ajan siihen tarttuvien erikokoisten mikro ja jättimeteorien massojen verran, painonlisäys myös etäännyttää sitä Maasta hiljalleen, koska kierto nopeus ei muutu.<
>Laavatäytteiset meret? niistä kun ei ole todistetta Kuulla ei ole sellaista vulkaanista toimintaa joka muodostaisi kovaa kiveä! Kuun isot meret ovat täyttyneet aivan samoin tavoin suorapohjaiseksi kuin pienimmätkin kraaterit, siis vain irto pölystä itse iskun yhteydessä ja sen jälkeen tulevaista pölyistä, ne ovatkin varsinaisia pölymeriä!<
>Aivan sama voima joka kerää Auringon sun muut kappaleet yhteen ja muodostaa niistä eri tiheisiä kappaleita siis ”painovoima” ja ole huoleti Kuu saa varmasti myös sen laavakenttänsäsi ennen kuin siitä tulisi Musta aukko! Heh,,<
Siinä väitteet, jotka sisältävät epätietoa, mielikuvituksen tuotetta, tutkittuun tietoon tukeutumatonta sontaa ja tutkitun tiedon kumoamista omilla keksityillä "totuuksilla" jne. jne.
>Siinä väitteet, jotka sisältävät epätietoa, mielikuvituksen tuotetta, tutkittuun tietoon tukeutumatonta sontaa ja tutkitun tiedon kumoamista omilla keksityillä "totuuksilla" jne. jne.<
Joudut toki kieltämään kaiken mikä sotii Nasa tietoisuutta vastaan, ymmärrettävää!
Ja koska edellenkään et pystynyt kumoamaan tai keskustelemaan yhdestäkään yksittäisestä esittämästä Kuuhun liittyvästä asiasta, fysikaalisten tai matemaattisten faktojen avulla ,niin päätit kopioida koko kirjoitukseni ja esittää sen kauttaaltaan epätodeksi, niinhän se tiede yleensä etenee! hehhehh,
asiallista väittelyä sinulta! heh,, tietenkin ymmärrän että jutussani oli monta hankalaa yksityiskohtaa jota et halua edes tuoda esiin verrattuna esim, jonkin lipun heiluntaan nasan kuufilmessä hehh,
Kuun pinta painaa miljuunia kiloja ja murskaa alemmat kerrokset lähes vapaan pudotuksen nopeudella. /6