"Pihlströmin mukaan uskonto on inhimillisen elämän ongelmallinen osa, jonka hyväksyttävyyden arvioinnista jokaisen, niin uskovan kuin ei-uskovankin, on otettava omassa elämässään sekä älyllinen että moraalinen vastuu. Kaiken uskontojen arvostelun lähtökohtana on omakohtainen älyllinen vastuu, jatkuva valmius itsensä arvosteluun, sekä yksilön että yhteisön tasolla.[23] Pihlströmin mukaan se käytännöllinen jumalausko, joka on hänen mielestään periaatteessa (ongelmallisesti) oikeutettavissa, ei nojaudu mihinkään tiedolliseen arvovaltaan. Se ponnistaa hänen mukaansa ihmisen aidoista uskonnollisista kokemuksista. Pihlström toteaa, että jos joku kykenee omasta elämästään kumpuavilla kysymyksillä rakentamaan uskontonsa, jumalansa, hänellä on siihen oikeus. Mutta jos hän sortuu tukeutumaan pelkästään järjestäytyneiden uskontojen arvovaltaisina pitämien kirjoitusten välityksellä itsensä ilmaisevaan jumaluuteen, hän Pihlströmin mukaan ”epäinhimillistää uskonnon”, koska kaikki uskonnot ovat ihmisen luomuksia."
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen on todennut, että Homo sapiens -laji on kehittynyt ympäristössä, joka ei ole suosinut nimenomaan tieteellisen ajattelun kehitystä. Monien ihmisten on edelleen helpompi uskoa esimerkiksi ihmeisiin kuin suhtautua arvostelevasti omiin käsityksiinsä. Siksi ateistien uskontokritiikki ja tieteen puolustus puhuttelee toistaiseksi vain vähemmistöä. Nykyisin ihmisen ympäristö on kuitenkin erilainen. Kun tieteellinen tieto leviää hyvin laajalle ihmisten keskuuteen, siitä tulee eräänlainen normi: tietämättömien alkaa olla vaikeaa saada muiden luottamusta ja menestyä yhteisössä.
menestys?
kai se tarkoittaa sitä ettei jää hylkiöksi yhteisön ulkopuolelle.
Tässä kontekstissa siis.