Minkä ihmeen takia joku voi haluta nimen omaan oman lapsen samaan aikaan, kun maailma suorastaan on pullollaan hylättyjä ja orpoja pienokaisia, jotka suorastaan huutavat nälkäänsä ja yksinäisyyttänsä. Osa varastaa, soti, tai myy itseään kadulla. Ja samaan aikaan te itsekkäät paskat vaaditte, että valtion tulisi kustantaa teille kaiken maailman hoidot ja kustannukset, jotta te voisitte jalostaa pyhiä geenejänne.
Mikä VITTU teitä vaivaa? Miten te voitte kuvitella olevanne noin tärkeitä, että teissä olisi mitään erikoista? Laiskjojen, sukurutsattujen juoppojen jälkeläiset, jotka kehtaatte pitää lapsianne parempina kuin muiden vain siksi, että heillä on vaalea iho ja siniset silmät. Tuollaisilta itsekkäisiltä, omahyväisiltä paskoilta pitäisi kieltää kaikki hedelmöityshoidot, niin saisitte valita joko lapsettomuuden loppu iäksi tai sitten adoption. Sehän juuri todistaa teidän surkeutenne enemmän kuin mikään muu, että tarvitsette kaiken maailman härveleitä ja kemiallista hoitoa, kun ei muuten onnistu ihan normaali lapsen teko. Ja teitäkö muka pitäisi auttaa? Onko se niin vaikea tajuta, että maailmassa on MILJOONIA lapsia, jotka adoptio voisi pelastaa, ja samalla ainakin tuhansia perheitä, jotka kärsivät jatkuvasti lapsettomuudesta, johon tarvitaan jatkuvasti miljoonia euroja maksavia hoitoja. Onko se todella niin vaikeaa yhdistää nämä kaksi asiaa, vai ovatko ne teidän pyhät geeninne niin tärkeitä, että olette vaikka mielummin ilman lasta, jos ette saa "omaanne" Toisaalta, juuri tuollaisia itsekkäitä omahyväisiä kusipäitähän se meidän hyvinvointiyhteiskuntamme kasvattaa. Minä minä minä minä! Kaikki aina minulle minulle minulle minulle MINULLE! Hedelmöityshoidot ovat täysin tarpeeton lovi valtiomme jo muutenkin tiukassa budjetissa, jota pidetään yllä VAIN, jotta teidänlaisenne itserakkat paskat saisitte jalostaa turmeltuneita laiskuutta ja omahyväisyyttä levittäviä geenejänne. En ymmärrä, kuinka tilanne voi yhä jatkua näin! Jonkun pitäisi eduskunnassa ottaa esille asia että vihdoin pääsisimme tästä niin taloudellisesti, kuin Eettisestikkin KESTÄMÄTTÖMÄSTÄ tilanteesta! Nykyinen käytäntö vain suosii entistä enemmän samanlaista itsekeskeitä ja rasistista käytöstä, jolla ajanmötä tuottaa samanlaisia itsekkäitä KUSIAISIA, jotka ajattelevat vain omaa napaansa! Onko se todella niin vaikea tajuta, että maailmassa on miljoonia aivan tavallisia lapsia, jotka tarvitsisivat kotia ja vanhempia, ja jotka te aivan hyvin voisitte ottaa perheeseenne??? Ei teidän tarvitse käydä YHDESSÄKÄÄN Hedelmöityshoidossa valtion rahoja tuhlaamassa, jotta saisitte aivan IKOMAN lapsen!

Vastaukset 8
Vanhimmat
Super-alku on joutunut?
hoitoon. ;D
"että maailmassa on miljoonia aivan tavallisia lapsia, jotka tarvitsisivat kotia ja vanhempia, ja jotka te aivan hyvin voisitte ottaa perheeseenne???"
Tarkoitat varmaan että maailmassa on miljoonia aivan tavallisia ali-ihmiseksi luokiteltavia lapsia! Miksi ottaisimme lapsiksemme huonompia ihmisiä?
maailmalla on tapana, että lapset pitävät huolta vanhemmistaan sitten kun he itse eivät enään pysty markkinatalouden vaatimuksia noudattamaan, jolloin lapset ovat niitä elättäjiä, konstilla millä hyvänsä. Sieltä kun tänne kiikutat jonkun lapsen, se saattaa olla vanhempien "eläketurvasta" pois. Se on sitten toinen juttu, että miksi maailmalla tuollaista talousjärjestelmää, joka mainitunkaltaista köyhyyttä aiheuttaa yleensä kannatetaan. Ratkaisu ei ole "viedään lapset rikkaisiin länsimaihin", vaan aivan jotain muuta, jonka länsimaat torjuvat lähes kaikessa politiikassaan koskien globaalia kapitalismia ja sen aiheuttamia ongelmia.
Into on palava,mutta nimimerkin mielipiteillä ei ylletä vasta kuin kolmannen asteen Pavel Morasov-palkintoon.
kun kasvat aikuiseksi. Voi olla että haluat saada lapsia silloin ;)
"Toisaalta, juuri tuollaisia itsekkäitä omahyväisiä kusipäitähän se meidän hyvinvointiyhteiskuntamme kasvattaa."
"Hedelmöityshoidot ovat täysin tarpeeton lovi valtiomme jo muutenkin tiukassa budjetissa, jota pidetään yllä VAIN, jotta teidänlaisenne itserakkat paskat saisitte jalostaa turmeltuneita laiskuutta ja omahyväisyyttä levittäviä geenejänne."
Kirjoitukseen voi todeta, että meillä on vähän erilainen lisääntymisstrategia kuin mustilla. He luottavat määrään me laatuun. Siksikin adoptiolasten otto on tuhraa. En väitä etteikö Afrikassa olisi Ekokatastrofia, mutta adoptioit eivät ole ratkaisu siihen.
Miksi se tosiasia että köyhät värilliset lisääntyvät kuin bakteerit, poistaisi tai vähentäsi suomalaisen oikeutta saada lapsia, kun kerran keinot on olemassa? Emmehän me, hyvänen aika ole olleet millään tavalla osallisina esimerkiksi Intian väestöräjähdyksessä, joten miksi ryhtyisimme auttamaan? Luontohan hoitaa ebolalla ja muilla konsteilla noita juttuja. Ajattelepa jos metadonikorvaushoito maksaisi narkkarille itselleen, ja se pyytäisi sinulta eurot siihen... uskallan veikata että solidaarisuutesi loppuisi kuin veitsellä leikaten. Väkisinhän mieleesi juolahtaisi se, että itsepä on itsensä kuseen ajanut...
Lapset on sitäpaitsi aivan mahtavia otuksia.
T: 9japuol kk pojan isä