Mikähän ihmisikuntaa nykyään vaivaa kun lähes kaikki ihmiset palvelee ja ylistää Saatanaa / perkelettä. Hyvin monet suurella äänellä, julkisesti ja häpeilemättä, vaikka elävät Kristillisyytä tunustavan kansan keskellä, jonka lipussa vielä kristuksesta muitutuksena risti, ja jonka väritkin on samat kuin Israelin lipussa, kansan jonka Jumala aikoinaan valitsi omaisuus kansakseen joista sitten valitsi ja valmisti itselleen lihalliseksi ruumiikseen poikansa, joka sikisi pyhästä hengestään neitsyt mariassa. Jonka sitten Israelin kansa kansakuntana sokeudessaan vaati ristiinnaulittavaksi ja surmattavaksi.
Joka kuitenkin nousi kolmantena päivänä kuolleista, näin osoittaen olevansa kaikkivaltias Herra kaiken elävän ja kuolevan Herra ja tuomari, ja syntien sovittaja, niille kaikille jotka vain tahtovat ottaa armonsa vastaan ja hyväksyä myös armonsa ehdot, ilmenevät Raamatun uudessa testamentissa.
Edellä mainitusta todistuksena vuosiluku, josta ainakin länsimainen ajanlaskumme nykyäänkin alkaa, eli Vuosi 2003 Jälkeen Kristuksen syntymän.
Mutta tässä sitä nyt taas ollaan. Suuremmassa ja pahemmassa Jumalattomuudessa kaikkinaisessa laitoomuuden ja väkivallan, petosten, haureuden, aviorikosten, vääryyksien, ja hirmuisen moraalittomuuden syöksykierteessä. Kuin aikoinaan Nooan päivinä maailma oli, jonka Jumala joutui hukuttamaan vedenpaisumuksella, koska ei ollut enää sijaa kunnollisille eli vanhurskaille ihmisille.
Siksi Jumala joutui lopettamaan koko silloisen väkivalta rodun, joka oli tuon alussa mainitun Jumalan vihollisen, saatanan / perkeleen perässä juokseva ja sitä palveleva, lumakuntaa, toisiansa ja muitakin lähimmäisiään tuhoavaa sielullisia lihanhimoissa hinkuvaa petosten uhri joukkoa. Joille ei kelvannut silloin, eikä näytä tänä päivänäkään kelpaavan Jumalan armo ja rakkaus / pyhyys / hyvinvointi ja turvallisuus, vaan kaikkinaista vihaa ja vihollisuutta kylvävä, vanhurskautta vastaan sotiva ja taisteleva pimeyteen mielistynyt paha ihmiskunta. Jotka Jumala loi Omaksi kuvakseen, asunnokseen josta Hän olisi pitänyt hyvää huolta, mutta asuntonsa hääti huoltajansa ja valitsi ryöstäjän, tuhoojansa Hänen sijaansa. Että tässä sitä TAAS ollaan.
Nyt taitaa olla jälleen se vaihe, noita uutisia kun katselee, selvästi huomaa että vitsaukset vain pahenee ja tihenee, ehkä vielä vähän aikaa olisi mahdollista vaihtaa leiriä, tulla Kristuksen Jeesuksen puolelle. muuten on Helvetti edessä, valitettavasti, mutta, "totisesti" näin se vain on.
Varoitukseksi, ei tuomioksi, koska jokaisen tulisi tietää että vain Jumalalla on valta tuomita kadotukseen. Onko se tuomitsemista jos varoittaa heikoilla jäillä seikkailevaa ??? Monesti tuomio palautetta saaanut varoittaja. Huutavan ääni erämaasta !

Vastaukset 9
Vanhimmat
uskontopaskalla vouhottava koiranlöyhkä.
mikä on totta mikä ei? Kerropa meille!
http://www.qnet.fi/mpeltonen/salaliitot2.htm
Kirjoituksessa on asiaakin, mutta myös tarkoitushakuista uskonnollista hölynpölyä.Kun tosiasioita ja kuvitelmia sotketaan noin räikeästi, niin kirjoitukseen on vaikea suhtautua kovin vakavasti.
Mutta jos jätetään se uskonto pois ja tuumataan demokratiaa, onko sitä yleensä, vai onko se vain yhtä suurta ilveilyä?
http://www.uta.fi/lehdet/aviisi/0901/0901salaseurat.html
Niin,kovillehan tämä helle ottaa,mutta kun muistaa lääkkeet niin kyllä se siitä..
"Totisesti" Meneehen tämä, kun vielä nuo T&O vitamiinit muistaisit ruokaan lisätä, niin kyllä alkais näkökin paranemaan, tulisi ikäänkuin valoa pimeyteen. (T&O = totuus ja oikeus oppi) jota saa yleensä vanhurskauden tohtoreilta, eli oikeilta uskovaisilta, todellisilta Kristityiltä,
ei nimikristityiltä jotka on ns. valekristittyjä,
teoillaan Jumalan kieltäviä, pelkkiä uskonnollisia. jotka ei erota oikeaa väärästä, valkeutta pimeydestä, puhdasta likaisesta, ym.
...eivät ole Kristus ja Saatana, vaan oikeudenmukaisuus/oikeamielisyys ja epäoikeudenmukaisuus/yksisilmäinen omaneduntavoittelu ym.Moraalisia, eettisiä ja "hyviä" ihmisiä on uskovaisissa ja ei-uskovaisissa.Mustavalkoinen luokitteleva ajattelu johtaa puolueellisuuteen ja helposti myös vääriin johtopäätöksiin.Kokonaan toinen kysymys on sitten se, että voiko tuota puolta tosiasiallisesti valita.
Siinäpä se Ne jotka ovat Kristuksen puolella rakastavat totuutta ja oikeutta / oikeudenmukaisuutta Kristuksen opin pohjalta ja mukaisesti silloin 100 % oikein
Kun taas saatanan puolella olevat ja sitä palvelevat ja ylistävät (ihan nimeltään ja julkisesti)= kiroilu, he ovat niitä jotka valheita ja vääryyttä sekä kaikkinaista laittomuutta ja moraalittomuutta harrasta ja rakastaa, kaikenlaisine lihallisine himoineen ja kieroina haluineen, jotka tuovat sekä itselleen että lähimmäisilleen pahoinvointia / väkivaltaa / kurjuutta, sekasortoa, välinpitämättömyytä, köyhyyttä, sairautta, sotia, ym. onnettomuuksia.
Itse kaikkivaltias Kristus Jeesus sanoi: Joka ei ple Hänen puolellaan se on Häntä vastaan. Ja joka ei ole Hänen kansaan kokoamassa se on jo silloin hajoittamassa. Ei siis voi olla molemmilla puolilla, joka tai, jos ei valitse Jeesuksen puolta, silloin on paholaisen puolella ihan automaattisesti. Kristuksen oppia / Esko H.
Otas teini bisse.