Vasemmisto-"intellektuelli" vähän opettaa...

..."tyhmää muslimia" siitä, mistä islamissa on OIKEASTI kysymys.

Seuraava ote on vapaa käännös Ayaan Hirsi Alin (somalialaissyntyinen muslimi, joka asui eri puolilla Afrikkaa ja Saudi-Arabiaa koko nuoruutensa, ollen hurskas muslimi) kirjasta "Infidel: My life" (suom. "Luopio - elämäni):

Noustuani pois paikallisjunastani syyskuun yhdennentoista päivän iskujen jälkeisenä päivänä löysin itseni kävelemästä toimistolle Ruud Koolen, työväenpuolueen puheenjohtajan, seurassa. Ruud oli ollut yksi opettajistani Leidenissä. Hän tervehti minua etunimelläni – Hollannissa ei ole paljon hierarkiaa – ja, kuten kaikki maailmassa, aloimme puhua iskusta kaksoistorneihin. Ruud pudisteli päätään surullisena siitä kaikesta. Hän sanoi: ”Se on niin outoa, että kaikki nämä ihmiset sanovat sillä olevan tekemistä islamin kanssa, eikö olekin?”
En voinut pysyä vaiti, vaikka yritinkin. Juuri ennen kuin saavuimme toimistolle, pääsivät sanat suustani: ”Mutta siinä ON kyse islamista. Tämä perustuu uskoon. Tämä on islamia.”
Ruud sanoi: ”Ayaan, totta kai nämä henkilöt ovat voineet olla muslimeja, mutta he ovat mielipuolinen ääriryhmä. Meilläkin on äärikristittyjä, jotka tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti. Suurin osa muslimeista ei usko näihin asioihin. On halventavaa puhua niin uskosta, joka on maailman toiseksi suurin, ja joka on sivistynyt sekä rauhanomainen.”
Kävelin sisään toimistoon ajatellen, ”Minun täytyy herättää nämä ihmiset unestaan.”…

Olenko ainoa, jonka päässä syntyy tämän kappaleen luettuani assosiaatioita joihinkin tällä palstalla vaikuttaviin henkilöihin?
291275
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Vaikkakaan en edusta samaa poliittista kantaa kuin Ruud Koole - enkä tekisi ihan yhtä ihannoivia yleistyksiä kuin hän - aika läheltä liippaa omaa suhtautumistani.

Mutta tässä on puolestaan erään kristityn kannanotto, joka taitaa olla aika kaukana joidenkin tälle palstalle kirjoittelevan uskonveljensä kannanotoista. Mahtaneeko kukaan näistä palstan pasifistisista kristityistä tunnistaa itseään tässä ilmenevästä kristityn ideasta:

http://www.arihukari.net/wordpress/?page_id=16

Äänestä
  • ESKO from Sweden.

    Kuin ilmetty Ari Hukari.

    Äänestä

  • Sinä ja Ari Hukari katsotte tuntevanne islamin paremmin kuin Ayaan Hirsi Ali ja Salman Rushdie. Ok, se on mielipiteenne. Ei kovin nöyrä sellainen, mutta kuitenkin.

    Mitä tulee pasifisteihin, he vastustavat väkivaltaa. Siis jos et tiennyt. Ja he toimivat. He eivät pohdiskele tyyliin: "No enpä vastusta tämän uskontokunnan tänä päivänä tekemää väkivaltaa, koska tuon toisenkin uskonnon nimissä on tehty väkivaltaa."

    Ihmiset ovat kärsineet historiassa, totta. Sille ei enää mitään voi, vai voiko? Nyt on keskityttävä väkivaltaan ja kärsimykseen, joka on todellista tämän päivän maailmassa.

    Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "rasismiksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa käyttämällä rasismikorttia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    Äänestä

  • Dhimmi kirjoitti:

    Sinä ja Ari Hukari katsotte tuntevanne islamin paremmin kuin Ayaan Hirsi Ali ja Salman Rushdie. Ok, se on mielipiteenne. Ei kovin nöyrä sellainen, mutta kuitenkin.

    Mitä tulee pasifisteihin, he vastustavat väkivaltaa. Siis jos et tiennyt. Ja he toimivat. He eivät pohdiskele tyyliin: "No enpä vastusta tämän uskontokunnan tänä päivänä tekemää väkivaltaa, koska tuon toisenkin uskonnon nimissä on tehty väkivaltaa."

    Ihmiset ovat kärsineet historiassa, totta. Sille ei enää mitään voi, vai voiko? Nyt on keskityttävä väkivaltaan ja kärsimykseen, joka on todellista tämän päivän maailmassa.

    Väittämällä islamin ja sen nykypäivänä aiheuttaman väkivallan arvostelua "rasismiksi", tahraat omat kätesi syyttömien vereen. Niiden syyttömien naisten, lasten ja miesten, jotka kärsivät, koska sinä ja kaltaisesi yrittävät estää heidän auttamisensa käyttämällä rasismikorttia - ja loppujen lopuksi kysymys on vain siitä, että sinä/te haluatte tuntea itsenne ah niin "hyviksi ja suvaitsevaiseksi ihmisiksi", melkeinpä yli- sellaisiksi.

    minä laitoin tuon linkin alunperin tuonne vähän alemmas ja Abeli ystävällisesti kopsasi sen tähän joten syytä vaikka minua.

    Eikö nyt sitten tämä Hukari edustakaan oikeaa kristillistä katsomusta; elä ja anna toisten elää, rakasta lähimmäistäsi ja mitä kaikkea siihen kuuluu.

    Mielestäni hän perustelee näkemyksensä asiallisesti sen isommin hihhuloimatta.
    Ja asenne hänellä on nöyrä vaikka muuta väitätkin.

    Eikä hän itse laittanut islamintuntemustaan mihinkään paremmuusjärjestykseen, sinä sen teit.

    Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.

    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi.

    Äänestä

  • minerwaa kirjoitti:

    Oli mukava lukea välillä netistäkin tuollainenkin kristityn näkemys.

    Äänestä

  • minerwaa kirjoitti:

    minä laitoin tuon linkin alunperin tuonne vähän alemmas ja Abeli ystävällisesti kopsasi sen tähän joten syytä vaikka minua.

    Eikö nyt sitten tämä Hukari edustakaan oikeaa kristillistä katsomusta; elä ja anna toisten elää, rakasta lähimmäistäsi ja mitä kaikkea siihen kuuluu.

    Mielestäni hän perustelee näkemyksensä asiallisesti sen isommin hihhuloimatta.
    Ja asenne hänellä on nöyrä vaikka muuta väitätkin.

    Eikä hän itse laittanut islamintuntemustaan mihinkään paremmuusjärjestykseen, sinä sen teit.

    Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.

    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi.

    Miksi millään lailla pitäisi sanoa yhtään positiivista sanaa uskonnosta,jonka opetukset käskevät tappamaan, valehtelemaam etc etc`???? Jos Islamin sankari Muhammed olisi ollut edes kunnon mies niin kantani voisi olla erilainen.Valitettavasti Muhammedin aika kului pääasiassa sotien ja muuhun ilkeilyyn toisia kohtaan. Paljon on tämä Islamin palvoma henkilö murhetta ja surua tuottanut!

    Ps. Tämä Muhammedin kohtaaminen "enkelin" kanssa on ollut ahdistava kokemus Muhammedille. Viittaa vaan siihen,että hänet on käynyt eksyttämässä "susi lampaiden vaatteissa"

    Minerwaa miksi haluaisit löytää islamista jotain hyvää?? Kiinnostaa todella paljon mikä on motiivisi.

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    minä olen peruspositiivinen ihminen ja yritän löytää kaikesta edes jotain jota voi hyväksi sanoa.

    Se, etten tuomitse islamia läpeensä pahaksi johtuu muslimeista, siitä kuinka he toteuttavat uskontoaan.

    Paljon hyviä ihmisiä siinäkin joukossa, syvästi uskovia, maallistuneita ja sitten niitä ääripään tiukkapipoja ihan niin kuin muissakin uskonnoissa.

    minä olen myös peruspositiivinen ihminen ja yritän löytää kaikesta edes jotain jota voi hyväksi sanoa.

    Se, etten tuomitse natsismia/islamia läpeensä pahaksi johtuu natseista/muslimeista, siitä kuinka he toteuttavat poliittista oppiaan/uskontoaan .

    Paljon hyviä ihmisiä siinäkin joukossa, syvästi uskovia, maallistuneita ja sitten niitä ääripään tiukkapipoja ihan niin kuin muissakin poliittisissa opeissa/uskonnoissa.

    Äänestä

  • --GG--- kirjoitti:

    Miksi millään lailla pitäisi sanoa yhtään positiivista sanaa uskonnosta,jonka opetukset käskevät tappamaan, valehtelemaam etc etc`???? Jos Islamin sankari Muhammed olisi ollut edes kunnon mies niin kantani voisi olla erilainen.Valitettavasti Muhammedin aika kului pääasiassa sotien ja muuhun ilkeilyyn toisia kohtaan. Paljon on tämä Islamin palvoma henkilö murhetta ja surua tuottanut!

    Ps. Tämä Muhammedin kohtaaminen "enkelin" kanssa on ollut ahdistava kokemus Muhammedille. Viittaa vaan siihen,että hänet on käynyt eksyttämässä "susi lampaiden vaatteissa"

    Minerwaa miksi haluaisit löytää islamista jotain hyvää?? Kiinnostaa todella paljon mikä on motiivisi.

    asian ja ongelman. Miten pitää arvioida sellainen uskonto, joka on sekä paha että hyvä? Tästä voisi varmaan kirjoittaa tohtorin väitöskirjan.
    Tarvitaanko tällaista hyvä-paha uskontoa, jos on tarjolla pelkkää hyvää-uskontoa?
    Islamissa on uskonto ja Ari Hukari käsitteli islamia uskontona. Islam on ehkä vielä enemmän politiikkaa kuin uskontoa ja sitä politiikkaa tällä palstalla useimmat käsittelee. Se politiikka on hyökkäävää ja uhkaa tuholla meidän elämäntapaamme. Ne ei siis ole yhteensovittavia koskaan.

    Ari Hukari ei siis käsitellyt islamia laajasti, vaan ainoastaan hyvin kapeasti diakonian näkökulmasta.
    En oikein usko, että kukaan pappi uskaltaa ryhtyä perusteellisesti analysoimaan islamia ja vertaamaan sitä kristinuskoon. Paavi teki sen vain parissa lauseessa ja kohta hän sai aikaan kansainvälisen mekkalan. Siihen se loppui. Mitään keskustelua ei syntynyt, vaikka hän sen toivomuksen esitti.
    Analysointi on kuitenkin järkevän ihmisen tehtävä. Se jää ns. ruohonjuuritasolle näissä vaikeissa yhteyksissä.

    Äänestä

  • hyviä! kirjoitti:

    minä olen myös peruspositiivinen ihminen ja yritän löytää kaikesta edes jotain jota voi hyväksi sanoa.

    Se, etten tuomitse natsismia/islamia läpeensä pahaksi johtuu natseista/muslimeista, siitä kuinka he toteuttavat poliittista oppiaan/uskontoaan .

    Paljon hyviä ihmisiä siinäkin joukossa, syvästi uskovia, maallistuneita ja sitten niitä ääripään tiukkapipoja ihan niin kuin muissakin poliittisissa opeissa/uskonnoissa.

    rinnasta rauhassa natsismi ja islam, rakkaani.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    asian ja ongelman. Miten pitää arvioida sellainen uskonto, joka on sekä paha että hyvä? Tästä voisi varmaan kirjoittaa tohtorin väitöskirjan.
    Tarvitaanko tällaista hyvä-paha uskontoa, jos on tarjolla pelkkää hyvää-uskontoa?
    Islamissa on uskonto ja Ari Hukari käsitteli islamia uskontona. Islam on ehkä vielä enemmän politiikkaa kuin uskontoa ja sitä politiikkaa tällä palstalla useimmat käsittelee. Se politiikka on hyökkäävää ja uhkaa tuholla meidän elämäntapaamme. Ne ei siis ole yhteensovittavia koskaan.

    Ari Hukari ei siis käsitellyt islamia laajasti, vaan ainoastaan hyvin kapeasti diakonian näkökulmasta.
    En oikein usko, että kukaan pappi uskaltaa ryhtyä perusteellisesti analysoimaan islamia ja vertaamaan sitä kristinuskoon. Paavi teki sen vain parissa lauseessa ja kohta hän sai aikaan kansainvälisen mekkalan. Siihen se loppui. Mitään keskustelua ei syntynyt, vaikka hän sen toivomuksen esitti.
    Analysointi on kuitenkin järkevän ihmisen tehtävä. Se jää ns. ruohonjuuritasolle näissä vaikeissa yhteyksissä.

    Monet historioitsijat ja teologit ovat pohtineet tätä dilemmaa:

    Kun yhtäältä kristinuskon ydinsanomiin kuuluu rakkauden kaksoiskäsky, niin miksi toisaalta kristityt ovat tappaneet niin suunnattomasti ihmisiä ja olleet niin usein äärimmäisen julmia lähimmäisiään kohtaan? Miksi niin monet kristityt kerskuvat rakkauden kaksoiskäskyllä ja kuitenkin saarnaavat vihaa lähimmäisiään kohtaan?

    >>Ari Hukari ei siis käsitellyt islamia laajasti, vaan ainoastaan hyvin kapeasti diakonian näkökulmasta.>>

    Ari Hukari ei edes käsitellyt islamia. Hän kirjoitti kristityn tavasta lähestyä lähimmäistään muslimia ja tämän uskontoa. Tämä käy ilmi myös hänen kirjoituksensa otsakkeesta "Muslimit keskellämme – kutsu palvella Jeesuksen tavoin".

    Kuten viesteistäsi käy ilmi ja kuten myös nimim. --GG--- :n viesteistä käy ilmi, Hukarin käsitys Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käskyn merkityksestä ei ílmeisestikään ole kaikkien kristittyjen käsitys.

    Eli kuten nimim. minerwaa edellä totesi:

    "Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.
    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi."

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    "Kun yhtäältä kristinuskon ydinsanomiin kuuluu rakkauden kaksoiskäsky, niin miksi toisaalta kristityt ovat tappaneet niin suunnattomasti ihmisiä ja olleet niin usein äärimmäisen julmia lähimmäisiään kohtaan? Miksi niin monet kristityt kerskuvat rakkauden kaksoiskäskyllä ja kuitenkin saarnaavat vihaa lähimmäisiään kohtaan?"

    Tuossa leimasit kristikunnan väkivaltaiseksi, vaikka itse juuri väität vastustavasi uskontokuntien leimaamista. Kaksinaismoralistilta tuollainen onnistuu.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Monet historioitsijat ja teologit ovat pohtineet tätä dilemmaa:

    Kun yhtäältä kristinuskon ydinsanomiin kuuluu rakkauden kaksoiskäsky, niin miksi toisaalta kristityt ovat tappaneet niin suunnattomasti ihmisiä ja olleet niin usein äärimmäisen julmia lähimmäisiään kohtaan? Miksi niin monet kristityt kerskuvat rakkauden kaksoiskäskyllä ja kuitenkin saarnaavat vihaa lähimmäisiään kohtaan?

    >>Ari Hukari ei siis käsitellyt islamia laajasti, vaan ainoastaan hyvin kapeasti diakonian näkökulmasta.>>

    Ari Hukari ei edes käsitellyt islamia. Hän kirjoitti kristityn tavasta lähestyä lähimmäistään muslimia ja tämän uskontoa. Tämä käy ilmi myös hänen kirjoituksensa otsakkeesta "Muslimit keskellämme – kutsu palvella Jeesuksen tavoin".

    Kuten viesteistäsi käy ilmi ja kuten myös nimim. --GG--- :n viesteistä käy ilmi, Hukarin käsitys Jeesuksen lähimmäisenrakkauden käskyn merkityksestä ei ílmeisestikään ole kaikkien kristittyjen käsitys.

    Eli kuten nimim. minerwaa edellä totesi:

    "Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.
    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi."

    >>"Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.
    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi.">>

    Niin, kyllä tuo seriffi tosiaan poistaa kaiken pikkuisenkin positiivisen islamista ja jättää kaiken negatiivisen. Näinhän se on.

    Äänestä

  • ,,, kirjoitti:

    ...noudattamaan:

    Keskusteluissa ei saa:

    Kehottaa ketään rikokseen tai väkivaltaan
    Linkittää tiedostoihin tai sivuille, jotka sisältävät ihmisiin tai eläimiin kohdistuvaa väkivaltaa
    Kirjoittaa rasistisia tekstejä, rasistiset ilmaukset ovat ehdottomasti kiellettyjä
    Kirjoittaa tai kuvata karkeaa pornografiaa

    ...keskustelussa jatkuvasti rikokseen.

    Äänestä

  • Dhimmi kirjoitti:

    ...keskustelussa jatkuvasti rikokseen.

    että ei ole palstapolitiikka mitenkään tasapuolinen suomi24ssä., kyllä tällä palstalla on ihan oma erikoisasemansa.

    Ateismipalstalle esim. suolletaan käännytysyrityksiä jatkuvalla syötöllä ja haukutaan ateisteja milloin miksikin.

    "Uskovaiset" ilmeisesti olettavat ateistien olevan paksunahkaisia ja kärsivällisiä jatkuvasti vastaanottamaan heidän uskovaisentuotoksiaan.

    Eipä onnistu tällä palstalla.

    ...hihhulit pikemminkin yrittävät vieroittaa ihmisiä kristinuskosta ja siten edistävät ateismia.

    Äänestä

  • minerwaa kirjoitti:

    minä laitoin tuon linkin alunperin tuonne vähän alemmas ja Abeli ystävällisesti kopsasi sen tähän joten syytä vaikka minua.

    Eikö nyt sitten tämä Hukari edustakaan oikeaa kristillistä katsomusta; elä ja anna toisten elää, rakasta lähimmäistäsi ja mitä kaikkea siihen kuuluu.

    Mielestäni hän perustelee näkemyksensä asiallisesti sen isommin hihhuloimatta.
    Ja asenne hänellä on nöyrä vaikka muuta väitätkin.

    Eikä hän itse laittanut islamintuntemustaan mihinkään paremmuusjärjestykseen, sinä sen teit.

    Mutta niinhän tällä palstalla on; vain negatiivista saa sanoa islamista.

    Se on kyllä tullut harvinaisen selväksi.

    sinua tuollaiseksi islam-hyysäriksi...

    Äänestä

tämän uskonkappaleen;
"On halventavaa puhua niin uskosta, joka on maailman toiseksi suurin, ja joka on sivistynyt sekä rauhanomainen."

Islam on jo onnistunut jakamaan Euroopan kahtia. Toinen puoli uskoo tuon ja toiset ei usko. Poliittiset puolueet heikentyy, kun äänestäjät eivät enää usko.

Äänestä
  • "Kerran Allahin lähettiläs meni rukoilemaan. Ohittaessaan matkallaan naisia, hän sanoi: "Voi, naiset! Antakaa almuja, sillä olen nähnyt, että suurin osa Helvetin tuleen joutuneista ovat naisia!" Naiset kysyivät: "Miksi on niin, oi Allahin sanansaattaja?" Hän vastasi: "Te kiroatte usein ja ette ole kiitollisia miehillenne. En ole nähnyt ketään, joka olisi teitä vajavaisempi uskonnon harjoittamisessa. Te voitte johtaa harhaan varovaisimmankin ja järkevimmän miehen." Naiset kysyivät: "Mikä meidän älyssämme ja uskonnossamme on vajavaista?" Muhammed vastasi: "Eikö kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta?" Naiset vastasivat tämän olevan totta. Hän sanoi: "Tämä on älynne vajavaisuutta. Eikö ole myös totta, että naiset eivät voi kuukautistensa aikana rukoilla tai paastota?" Naiset myönsivät tämänkin olevan totta. "Se on uskonnon harjoittamisenne vajavaisuus", hän vastasi."

    Muhammedin mukaan harvat naiset pääsevät taivaaseen, ja helvetin tuli luotiin NAISIA varten. Sieltä pelastuu vain tottelemalla miestään. Naiset ovat viinin ohella pahin miehiä kohtaava kiusaus ja miesten tuleekin varoa naisia, sillä ensimmäinen Israelin lapsiakin kohdannut kiusaus oli naisen aiheuttama.

    Naisen ei tule käytöksellään antaa vaikutelmaa, että hän hallitsisi miestään. Muhammedin naisia koskevat rajoitukset kieltävät naista puhumasta ilman miehensä lupaa tai kulkemasta keskellä tietä. Naisia ei tule tervehtiä eivätkä he saa tervehtiä muita.

    Erään toisen perimätiedon mukaan Muhammed kuvasi naisia epäpuhtaiksi. Naisen, aasin tai koiran kulkeminen kivenheiton päästä rukoilijasta, saastuttaa ja keskeyttää tämän rukouksen. Ibn Abbasin perimätiedon mukaan tulen palvojat, juutalaiset ja siat naisten lisäksi pilaavat rukouksen. Muhammed kuvasi naista ilkeänä petona ja epäili hänet luodun ainoastaan pahuuteen.

    Hevosen ja kodin ohella nainen on huono enne. Naisen turvana onkin vain hauta ja avioliitto, joista perimätieto pitää hautaa parempana vaihtoehtona.Tämä ajattelumalli latistaa islamilaisia tasavaltoja tänäkin päivänä.

    Äänestä

  • Muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan vihaa saarnaavia on sentään aika vähän, vaikka ovatkin äänekkäitä. Paljon vähemmän kuin oli aikoinaan juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan vihaa saarnaavia.

    Äänestä

  • svale kirjoitti:

    "Kerran Allahin lähettiläs meni rukoilemaan. Ohittaessaan matkallaan naisia, hän sanoi: "Voi, naiset! Antakaa almuja, sillä olen nähnyt, että suurin osa Helvetin tuleen joutuneista ovat naisia!" Naiset kysyivät: "Miksi on niin, oi Allahin sanansaattaja?" Hän vastasi: "Te kiroatte usein ja ette ole kiitollisia miehillenne. En ole nähnyt ketään, joka olisi teitä vajavaisempi uskonnon harjoittamisessa. Te voitte johtaa harhaan varovaisimmankin ja järkevimmän miehen." Naiset kysyivät: "Mikä meidän älyssämme ja uskonnossamme on vajavaista?" Muhammed vastasi: "Eikö kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta?" Naiset vastasivat tämän olevan totta. Hän sanoi: "Tämä on älynne vajavaisuutta. Eikö ole myös totta, että naiset eivät voi kuukautistensa aikana rukoilla tai paastota?" Naiset myönsivät tämänkin olevan totta. "Se on uskonnon harjoittamisenne vajavaisuus", hän vastasi."

    Muhammedin mukaan harvat naiset pääsevät taivaaseen, ja helvetin tuli luotiin NAISIA varten. Sieltä pelastuu vain tottelemalla miestään. Naiset ovat viinin ohella pahin miehiä kohtaava kiusaus ja miesten tuleekin varoa naisia, sillä ensimmäinen Israelin lapsiakin kohdannut kiusaus oli naisen aiheuttama.

    Naisen ei tule käytöksellään antaa vaikutelmaa, että hän hallitsisi miestään. Muhammedin naisia koskevat rajoitukset kieltävät naista puhumasta ilman miehensä lupaa tai kulkemasta keskellä tietä. Naisia ei tule tervehtiä eivätkä he saa tervehtiä muita.

    Erään toisen perimätiedon mukaan Muhammed kuvasi naisia epäpuhtaiksi. Naisen, aasin tai koiran kulkeminen kivenheiton päästä rukoilijasta, saastuttaa ja keskeyttää tämän rukouksen. Ibn Abbasin perimätiedon mukaan tulen palvojat, juutalaiset ja siat naisten lisäksi pilaavat rukouksen. Muhammed kuvasi naista ilkeänä petona ja epäili hänet luodun ainoastaan pahuuteen.

    Hevosen ja kodin ohella nainen on huono enne. Naisen turvana onkin vain hauta ja avioliitto, joista perimätieto pitää hautaa parempana vaihtoehtona.Tämä ajattelumalli latistaa islamilaisia tasavaltoja tänäkin päivänä.

    Kauheeta. Kaikkea en ole tiennytkään. Kiitos, kun toit totuuden esille. Julma on islamin uskonto, ei voi muuta sanoa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan vihaa saarnaavia on sentään aika vähän, vaikka ovatkin äänekkäitä. Paljon vähemmän kuin oli aikoinaan juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan vihaa saarnaavia.

    >>Muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan vihaa saarnaavia on sentään aika vähän, vaikka ovatkin äänekkäitä.

    Muutama taitaa olla hallituksen ministeri kuitenkin.

    http://www.thesun.co.uk/sol/homepage/news/article778163.ece

    Pääministeri Gordon Brown teki selväksi, että kaksikerroksinen lakijärjestelmä on täysin mahdoton hyväksyä. Hänen virallinen edustajansa sanoi: "Pääministeri uskoo, että Britannian lakia pitää soveltaa tässä maassa, perustuen Britannian arvoihin."

    (PM Gordon Brown made it clear a two-tier legal system was totally unacceptable.
    His official spokesman said: “The Prime Minister believes British law should apply in this country, based on British values.”)

    Parlamentin jäsen Khalid Mahmood, muslimi Työväenpuolueesta oli raivostunut (arkkipiispan lausunnosta): "Tämä on sellaista sekavaa ajattelua, joka saattaa ihmiset vaikeuksiin. Tämän tapainen puhe saa ihmiset ajattelemaan, että muslimit tahtoisivat erottaa itsensä muusta yhteisöstä ja tulla kohdelluksi eri tavalla. Totuus on, että useimmat mu8slimit eivät tahdo sharia-lakia."

    (Muslim Labour MP Khalid Mahmood was outraged.
    He said: “This is the sort of woolly thinking that gets people into trouble. This sort of talk makes people think Muslims want to separate themselves from the rest of the community and be treated differently. The truth is most Muslims do not want Sharia law.” )

    Enpä huomaa, että siinä olisi saarnattu vihaa muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan. Eivät taida pääministeri eikä parlamentin jäsen olla palstan kiihkoilevien hihhuleiden aateveljiä.

    Joten etsi muualta aatetovereita.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Pääministeri Gordon Brown teki selväksi, että kaksikerroksinen lakijärjestelmä on täysin mahdoton hyväksyä. Hänen virallinen edustajansa sanoi: "Pääministeri uskoo, että Britannian lakia pitää soveltaa tässä maassa, perustuen Britannian arvoihin."

    (PM Gordon Brown made it clear a two-tier legal system was totally unacceptable.
    His official spokesman said: “The Prime Minister believes British law should apply in this country, based on British values.”)

    Parlamentin jäsen Khalid Mahmood, muslimi Työväenpuolueesta oli raivostunut (arkkipiispan lausunnosta): "Tämä on sellaista sekavaa ajattelua, joka saattaa ihmiset vaikeuksiin. Tämän tapainen puhe saa ihmiset ajattelemaan, että muslimit tahtoisivat erottaa itsensä muusta yhteisöstä ja tulla kohdelluksi eri tavalla. Totuus on, että useimmat mu8slimit eivät tahdo sharia-lakia."

    (Muslim Labour MP Khalid Mahmood was outraged.
    He said: “This is the sort of woolly thinking that gets people into trouble. This sort of talk makes people think Muslims want to separate themselves from the rest of the community and be treated differently. The truth is most Muslims do not want Sharia law.” )

    Enpä huomaa, että siinä olisi saarnattu vihaa muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan. Eivät taida pääministeri eikä parlamentin jäsen olla palstan kiihkoilevien hihhuleiden aateveljiä.

    Joten etsi muualta aatetovereita.

    Islam on jo onnistunut jakamaan Euroopan kahtia. Toinen puoli uskoo tuon ja toiset ei usko. Poliittiset puolueet heikentyy, kun äänestäjät eivät enää usko.

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=1000000000000010&posting=22000000032594112

    ...olet jakautunut kahtia. Eipä noissa Englannin pääministerin tai muslimikansanedustajan puheissa näkynyt merkkiäkään kahtiajaosta.

    Arkkipiispa kylläkin näytti puhuvan pöperöitä.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    ...olet jakautunut kahtia. Eipä noissa Englannin pääministerin tai muslimikansanedustajan puheissa näkynyt merkkiäkään kahtiajaosta.

    Arkkipiispa kylläkin näytti puhuvan pöperöitä.

    Kirkon johtaja on erimieltä valtakunnan perustuslaista pääministerin kanssa. Sitä voi jo kutsua pahasti jakautuneeksi valtioksi, tai se on sellaiseksi tulossa.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    Muslimeja ja heidän uskonnollisia vakaumuksiaan vastaan vihaa saarnaavia on sentään aika vähän, vaikka ovatkin äänekkäitä. Paljon vähemmän kuin oli aikoinaan juutalaisia ja juutalaisuutta vastaan vihaa saarnaavia.

    vihaa ei-muslimeja kohtaa ei olekkaan kovin vähän. Sehän ei tietenkään kiinnosta kaltaistasi islamofacistia...

    Äänestä

On kuolleen pedofiilin palvominen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Dhimmi (oikea) kirjoitti:

..."tyhmää muslimia" siitä, mistä islamissa on OIKEASTI kysymys.

Seuraava ote on vapaa käännös Ayaan Hirsi Alin (somalialaissyntyinen muslimi, joka asui eri puolilla Afrikkaa ja Saudi-Arabiaa koko nuoruutensa, ollen hurskas muslimi) kirjasta "Infidel: My life" (suom. "Luopio - elämäni):

Noustuani pois paikallisjunastani syyskuun yhdennentoista päivän iskujen jälkeisenä päivänä löysin itseni kävelemästä toimistolle Ruud Koolen, työväenpuolueen puheenjohtajan, seurassa. Ruud oli ollut yksi opettajistani Leidenissä. Hän tervehti minua etunimelläni – Hollannissa ei ole paljon hierarkiaa – ja, kuten kaikki maailmassa, aloimme puhua iskusta kaksoistorneihin. Ruud pudisteli päätään surullisena siitä kaikesta. Hän sanoi: ”Se on niin outoa, että kaikki nämä ihmiset sanovat sillä olevan tekemistä islamin kanssa, eikö olekin?”
En voinut pysyä vaiti, vaikka yritinkin. Juuri ennen kuin saavuimme toimistolle, pääsivät sanat suustani: ”Mutta siinä ON kyse islamista. Tämä perustuu uskoon. Tämä on islamia.”
Ruud sanoi: ”Ayaan, totta kai nämä henkilöt ovat voineet olla muslimeja, mutta he ovat mielipuolinen ääriryhmä. Meilläkin on äärikristittyjä, jotka tulkitsevat Raamattua kirjaimellisesti. Suurin osa muslimeista ei usko näihin asioihin. On halventavaa puhua niin uskosta, joka on maailman toiseksi suurin, ja joka on sivistynyt sekä rauhanomainen.”
Kävelin sisään toimistoon ajatellen, ”Minun täytyy herättää nämä ihmiset unestaan.”…

Olenko ainoa, jonka päässä syntyy tämän kappaleen luettuani assosiaatioita joihinkin tällä palstalla vaikuttaviin henkilöihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu