Kyky ajatella omilla aivoillaan? Suurin osa vain olettaa että evoluutio on totta koska "tiedemiehet" sanovat niin. Tiedemiehet eivät ole aina oikeassa, vanhoja hyväksyttyjä teorioita kumotaan ihan joka vuosi eli kuinka voitte uskoa että evoluutio on 100% totuus?
Puuttuuko evoluutionisteilta...
Sivustaseuraaja
8532
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Minä en oleta mitään, olenhan tuota opikellut jo lukiossa ja todennut sen toimivaksi. Näin myös suurin osa muista evolutionisteista..
"Tiedemiehet eivät ole aina oikeassa, vanhoja hyväksyttyjä teorioita kumotaan ihan joka vuosi eli kuinka voitte uskoa että evoluutio on 100% totuus? "
Se on tällähetkellä paras ja uskottavin selitys.Kaikki todisteet ja faktat puoltavat sitä.
Ei ole löytynyt vastateoriaa joka kumoaisi sen.
Sitä odotellessa.. :)
Lähinnä sen takia ettei evoluutiolle ole ilmaantunut tieteen saralta muita kilpailijoita. Toinen on todistusaineistot janiiden perusteella pystytään luomaan ennusteita joista jotkin on jo löydetykin.
Aluksi kaikki oli vain hypoteesia - apinoiden ja ihmisten luusto vaikutti melkoisesti toisiaan. Toiset ihmetyksen aiheet olivat että apinat pystyvät ainoina ihmisten lisäksi luomaan ilmeitämonimutkikkaalla kasvojen lihastollaa.
Kun tähän ynnätään vielä havainnot Galapagos-saarilta, eli toisistaan eristyksessä eläneet lajit muistuttavat voimakkaasti toisistaan aiheutti se syyn tutkia ovatko lajit kehittyneet sukupuun kautta kaikki yhdestä alkuelämän muodosta.
Siis tuo oli kaikki hypoteesia ja tapahtui 150 vuotta sitten. 50 vuotta sitten saavutettiin uusi edistysaskel elämän arvoituksen tutkimisessa - löydettiin geenit. Ja viime vuosina taas uusia ällistyttäviä saavutuksia - ihmisen, simpanssin ja osan muun elävän geenit kartoitettiin. Huomattiin taas että ihmisen ja simpanssin geenit ovat 98% samanlaiset!
Toinen ratkaiseva käsite on geenimutaatiot eli se kuinka geeniperimä muuttuu tai joutuu muutetuksi uuden sukupolven syntyessä.
Nämä kaikki lukuisat johtopäätökset yhteen vedettynä ovat tuottaneet ja kehittäneet ideaa että kaikki on syntynyt yhdestä/harvoista alkusoluista.
Kreationismi ei ennusta yhtään uutta vaihetta tutkimuksessan, toisin kuin mitä uutta elämästä opitaan ymmärtämään lähtee myös perinnöllisyysopin tuntemus uuteen nousuun ja löydetään tämän avulla uusia "mekanismeja". Tämä yleensä lisää evoluution luotettavuutta.
Niimpä. Kiihkouskonnolliset uskontieteiliät ovat siis juuri niitä jotka osaavat ajatella loogisesti, pohdiskella, tutkia, kyseenalaistaa, punnita eri vaihtoehtojen välillä. Kuinka monasti kreatonisti pohdiskelee sellaista teoreettista vaihtoehtoa, että jospa kuitenkin darwin olisikin oikeassa...? eikun hetkinen...
Ensin kreatonismiin, älykkääseen suunnitteluun suhtaudutaan kriittisesti, tutkivasti, tehden aiheesta muutamia päätelmiä. Siihen uskonnolliset piirit tekevät vastaoffensiivin luoden kuvaa vääristä tiedemessiaista, tehden kuvan siitä että tutkimus, tiede olisi uskonnollista kiihkoa, paloa.
Oliko tarkoituksesi siis sanoa, että evoluutionisteilta puuttuu kyky ajatella omilla aivoillaan, jos he uskovat tieteellisiin tutkimuksiin kuin uskis Raamattuun?
Kyky ajatella omilla aivoillaan? Suurin osa vain olettaa että Raamattu on totta koska "saarnaajat" sanovat niin. Saarnaajat eivät ole aina oikeassa, vanhoja myyttisiä tarinoita kumotaan ihan joka vuosi eli kuinka voitte uskoa että Raamattu on 100% totuus?
Uskonto on luonteeltaan taantumuksellista. Uskovaisen mielestä on tietenkin parempi vain uskoa, ja unohtaa tosiasioiden tutkiminen -siinähän joutuu kokoajan vastatusten ristiriitojen kanssa, ja sitten on vaikea olla autuas.
Kyllä ne on ihan eri porukkaa, jotka kuvittelevat omaavansa absoluuttisen totuuden maailmasta. Ne ovat niitä, joilla se 100% totuus on 2000 vuotta vanhassa paimentolaiskansan kirjassa, eikä koskaan voi muuttua...
Mutta tieteen ansiosta sinulla on käytössäsi tietokone, sähkö, lääkkeet, DVD-soitin jne.
Kyseessä on sama tiede, joka tukee evoluutioteoriaa.
Mikäli oikeasti olisit tiedettä vastaan, et käyttäisi sen sovelluksia, kuten internettiä, kännykkää tai tietokonetta.
Olet tekopyhä.
Sitten, kun keksit pyhällä hengellä toimivan laitteen, jolla voit tänne kirjoitella, niin tervetuloa, mutta siihen asti olisit kiitollinen tieteelle, etkä purisi kättä joka mahdollistaa nykyisen elämäsi kaikkine mukavuuksineen.