Lähimmäinen tuossa alempaa löytyvässä vanhinten koulutusta koskevassa avauksessa hehkutti kuinka vanhinten koulutuksessa oppisisältä keskittyy 98%:sti raamatuntutkimiseen. Kyselin koulutusohjelman perään, mutta ei sitä nyt vielä ainakaan ole minulle suotu. jos jollakin on sellainen antaa palstalle, niin ottakaamme se kiitollisena vastaan. Sillä välin en löytänyt muuta mustaa valkoisella kuin Herrick Åbergin kertomuksen omasta kaksipäiväisestä koulutuksestaan vanhimmaksi, käsittääkseni tuo tapahtui 60-luvun puolivälissä.
1 vko:
”Ensimmäisellä viikolla oli 27 oppituntia ja lisäksi esitelmät. 12 tunneista käytettiin tutkimiseen kirjallisuuden levittämisestä, kuudessa käsiteltiin palvelijoiden (vapaan organisaation työvoiman) tehtäviä ja viidessä opetettiin kunnioittamaan seuraa, sen jäseniä hallitusta jne. Vain neljä oppituntia käsitteli raamattua ja oman seurakunnan jäsenten auttamista.”
2 vko:
”Näistä tunneista 8 käsitteli kirjallisuuden myyntiä, 4 seuran kunnioittamista, 6 erottamisasioita ja epäuskoisten rankaisemista, 4 etupäässä kypsyyttä seurakunnan asioissa, 4 järjestöopetusta ja 1 rakkautta. Viimeksi mainitussa meille kerrottiin mm. että niin kuin itse olimme nyt kurssilla saaneet osaksemme rakkautta rakkaudellisten ohjeiden ja veljien seuran muodossa, niin meidänkin tulisi nyt välittömästi omaan seurakuntaan palattuamme pitää puhe siitä, miten rakkaudellisesti meidät oli otettu vastaan seuran taholta.”
**************
Aikaa on tietenkin vierähtänyt sitten tuon koulutuksen, eikä esimerkiksi kirjallisuutta enää myydä konkreettisesti, vaan siitä saadaan maksu vapaaehtoisten lahjoitusten kautta, jotka jäsenet maksavat käytämänsä materiaalin mukaan. Järjestö ei ole kuitenkaan muuttunut noista ajoista mihinkään ja koulutuksen sisällön voi mielestäni olettaa keskittyvän pääpiirteittäin samoihin asioihin kuin 60-luvullakin.
Verrattuna esim. teologin opintoihin, jehovantodistajien seurakuntien vanhimpien koulutus keskittyy hyvin paljon nk. kylmiin arvoihin, eikä yksilön hyvinvoinnilla ole koulutuksessa juurikaan sijaa. Miksipä olisikaan, eihän sillä ole vt-seuralle mitään merkitystä, vain massalla kokonaisuudessaan on vt-seuralle merkitystä ja siksipä koulutuksessa keskitytäänkin pääosin seurakunnan ruodussa pitämiseen ja järjestön kunnioittamiseen.
Vanhinten koulutuksesta vielä...
9
738
Vastaukset
- olla.
koulutuksessa keskitytäänkin pääosin seurakunnan ruodussa pitämiseen ja järjestön kunnioittamiseen.
-Eiköhän tuossa ollut tiivistettynä koulutuksen sisältö pääpiirteissäin. Varmasti pänttäävät lauma kirjaa ahkerasti ja VT seuran keksimiä sääntöjä ja kurinpitotoimia. Kirjan täytyy olla keskeisessä asemassa koska siinähän on vain osa asioista, tärkeimmät jutut kirjoitetaan käsin sivun reunaan. Tämä siksi, että jos tulee oikeusjuttu niin ei voida todistaa lisäyksiä seuran viralliseksi opetukseksi.>>tärkeimmät jutut kirjoitetaan käsin sivun reunaan. Tämä siksi, että jos tulee oikeusjuttu niin ei voida todistaa lisäyksiä seuran viralliseksi opetukseksi.
Olisikin mielenkiintoista saada muutamia tuollaisia kappaleita tarkasteluun, löytyisikö niistä kaikista yllättäen samanmoiset reunamerkinnät... todennäköisesti.
- Markku_Meilo
>>Sillä välin en löytänyt muuta mustaa valkoisella kuin Herrick Åbergin kertomuksen omasta kaksipäiväisestä koulutuksestaan vanhimmaksi, käsittääkseni tuo tapahtui 60-luvun puolivälissä.
Sen on pitänyt tapahtua lähempänä vuosikymmenluvun vaihdetta, koska yksi tuon koulutuksen osanottajista oli kanssani vielä vuonna 1968 samassa tuvassa Karvialla.
Minä olisin voinut ajatella häntä viimeisenä, jos lainkaan, vanhimmaksi tuvastamme asuneista. Esimerkiksi karvianaikuinen avioliittonsa kirjeitse tapaamansa henkilön kanssa, muutaman tunnin henkilökohtaisten tapaamisten jälkeen, oli melkoisen mieleenpainuva liike. Myöhemmin olen kuullut, että tuo avioliitto muodostui lähinnä tragediaksi.>>Sen on pitänyt tapahtua lähempänä vuosikymmenluvun vaihdetta, koska yksi tuon koulutuksen osanottajista oli kanssani vielä vuonna 1968 samassa tuvassa Karvialla.
Juu todennäköisesti noin se on mennytkin, tarkkaa ajankohtaa kun ei löytynyt, niin ei viitsinyt tarkempaa heittoa ilmoille laukaista, sehän olisi voitu tulkita luopiovalheeksi.
Joitain tuttuja nimiä tuossa listassa oli tällaiselle pojankoltiaisellekin.
>>Myöhemmin olen kuullut, että tuo avioliitto muodostui lähinnä tragediaksi.
Pokerista lainatakseni tuolla tapaa on aina hyvin riskialtista pelata sokkona All in. Tulisi vähintäänkin olla tietoinen siitä mitkä kortit käteen saa, loput kortit näkee sitten kun niiden aika on.
- rtun
Tietopohjan ja akitoinnin krittereillä vanhimmiksi pääsee.
Monet vanhimmat ovat sosiaalisilta taidoiltaan päiväkoti luokkaa, sen sijaan ankaraa painostusta ja kehotusta opin levittämiseen ja dogmien rakkaudettomaan noudattamisen pakkoon ei katsota pahalla. - L-ä-h-i-m-m-ä-i-n-e-n
Täällä kaksi Luopiota kuvittelevat olevansa "asiantuntijoita" siittä millainen JT vanhimpien kolutus on, kaverit ovat olleet pois totuudesta vuosikymmeniä, heidän tietonsa perustuvat Luopiolähteisiin ja siihen mitä taphtui esim 60 luvulla!
- Moog
>Täällä kaksi Luopiota kuvittelevat olevansa "asiantuntijoita" siittä millainen JT vanhimpien kolutus on
Tämän tyhjänpäiväisen postauksen sijaan olisit voinut itse mukana olevana vähän paremmin selvittää mitä koulutus pitää sisällään. >>Täällä kaksi Luopiota kuvittelevat olevansa "asiantuntijoita" siittä millainen JT vanhimpien kolutus on
Lähistä taitaa vain keljuttaa kun ei ole antaa mustaa valkoisella koulutuksen sisällöstä. Kun on edes pintapuolisesti perehtynyt lauma-kirjaan, osaa muodostaa hyvinkin totuudellisen kuvan vanhimman tehtävänkuvasta ja siihen valmistavasta koulutuksesta. Herrick Åbergin kertomus vanhinten koulutuksesta tukee ajatusta järjestökeskeisyydestä täydellisesti. Herrick kävi koulutuksen, sinä et, kumpaa tulisi uskoa?
Oletko muuten koskaan edes lukenut lauma-kirjaa?
>>kaverit ovat olleet pois totuudesta vuosikymmeniä, heidän tietonsa perustuvat Luopiolähteisiin ja siihen mitä taphtui esim 60 luvulla!
a) En ainakaan minä ole vuosikymmeniä ehtinyt pois järjestöstä olla - vielä.
b) Mitä vikaa luopiolähteissä on? Osoita virhe tai hillitse perusteetta parjaava kielesi, Jehova ei pidä siitä.
c) Tarkoitatko, että jehovantodistajuus, vanhimman tehtävät tai siihen valmistava koulutus olisi oleellisesti muuttunut sitten 60-luvun lopun? Ja jos niin miten?
- vio-letti
>>siksipä koulutuksessa keskitytäänkin pääosin seurakunnan ruodussa pitämiseen ja järjestön kunnioittamiseen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad971625- 541083
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että4201041- 166962
- 57782
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän126762- 51698
- 81689
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38665- 57661