Miksi HIV -tartunnan saaneet

heteroN18

ovat usein homoja?

3

1436

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rekisteröitymätön**

      Homoseksuaaleilla on keskimäärin enemmän seksikumppaneita - vaikka ero heteroihin on pienentymässä koko ajan, eli tauti kerran saavuttuaan levisi homoyhteisössä nopeasti.

      HIV -epidemian alkuaikoina, 80-luvulla tauti leimaantuu tiedotusvälineissä homoseksuaalien taudiksi, koska taudin kanssa julkisuuteen tulleet kuuluisuudet olivat usein homoja. Lisäksi etenkin jenkeissä jotkin hihhulit leimasivat taudin "jumalan rangaistukseksi" joka ei voi tarttua heteroihin.

      Tällä hetkellä homoyhteisössä ollaan erittäin tietoisia HIV:stä ja siltä suojautumisesta ja HIV eteneminen on hidastunut merkittävästi. Tauti leviääkin juuri nyt kaikkein nopeimmin heteroiden keskuudessa: yksi syy on suojaamaton seksi, koska asenneilmapiiri on edelleen se, että enhän MINÄ voi sitä saada, kun olen hetero. Typeryydestä rangaistaan - ihan oikeutetusti.

      Marginaalinen lisäsyy taudin yleisyyteen homoilla on se, että anaaliseksi lisää jonkin verran tarttumisriskiä. Tosin harrastavathan sitä heterotkin...

      Mitä pidemmälle mennään, sitä enemmän erot homojen ja heteroiden välillä tasoittuvat.

      • Tämä palsta

        ja helskatin asiallinen vastaus. Kannatti elää tämäkin päivä!


      • HIV tarttuu paremmin anaaliseksissä. Siksi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      693
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      595
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe