------- MYTHS -----------

Täälläkin vallitsee myyttejä! Niitä luullaan totuuksiksi! Murran ne! T: Myytinmurtajja.




>>Myytti1: "Sotaa tuleee aina! Ei voi mitään!"


E-hei. Väkivaltaan tulee aina olemaan mahdollisuus, mutta väkivallan erityinen järjestely eli sota ei ole pakollinen asia. Vastaavasti tasaiset golfkentät saa maailmasta poistettua yksinkertaisesti jättämällä ne hoitamatta, vaikka samalla ei maailman jokaista ruohonkortta tuhottaisikaan. Jokaikistä väkivallan ilmenemää tai mahdollisuutta siihen ei tarvitse hävittää lakkauttaakseen suuremman kokonaisuuden, eli sodan.





>>Myytinnyytti2: "Nykyistä armeijaa vastustavat vastustavat myös kaikkea yhteiskuntaa! Ne sekasortoa kaipaavat pöössyttelijät!"


Todellista laillista yhteiskuntajärjestystä kaipaavat eivät VOI kannattaa NYKYISTÄ VALTIOTA eivätkä sen laitoksia. Nykyisen mallisten valtioiden kannattajat kaipaavat ainoastaan sekasortoa, ts OIKEUKSIA ja VAPAUKSIA ilman VASTUUTA! Todellinen yhteiskunnallisen järjestyksen kannattaja tulee aina vaatimaan, että yhteiskunnan/valtion tulee olla vähintään yhtä laaja kuin keskimääräisen siinä elävän pulliaisen vaikutusalue! Ja koska nykyisin ihmiset toimillaan vaikuttavat ympäri maapalloa, tulee yhteiskunnallisen järjestyksen ja vastuun ulottua koko maailmaan. Nykyisen valtion kannattajat (ISÄNMAAN KANNATTAJAT) ovat VASTUUTAAN PAKOILEVIA luuseri-sekopäitä!



Eli siis: militaristiset, tekopyhät, nationalistisen "yhteiskuntajärjestyksen" kaipaajat: lopettakaa pask*n jauhaminen ja VASTUUN PAKOILEMINEN, ja alkakaa vaatia todellista laillista yhteiskuntajärjestystä, ja VASTUUTA, eli toisin sanoen maailmanlaajuista oikeudellista vastuuta asioista!



Jokaikinen nykyarmeijan kannattaja on siis OMAA NAPAANSA tuijottava, todellista VASTUUTA vieroksuva yhteiskunnan (=nykyisin välttämättä koko maailma ja ihmiskunta) LOINEN!


Siivelläeläjät! Hemmetin pummit! Rikolliset! Syöpäläiset!
7299
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Ennen minut tunnettiin nimimerkillä höhööö (!)


Ettäs tiedätte, ennen kuin alatte suoltaa täyttä pask*a vastauksiksi tähän. Olen ylimielinen mulkku, ja satun vieläpä olemaan oikeassa.

Äänestä
  • joka haluaa valloittaa koko maailman.

    Äänestä

  • NWO pelle kirjoitti:

    joka haluaa valloittaa koko maailman.

    Olen Hana.
    James Hana.
    Natokiimainen spämmäri ja kusettaja.
    Kadettikoulun toiseksi tyhmin mies ja tuleva rotta.

    Äänestä

  • vaan siinä, että olet ylimielinen mulkku. Vaikka yritätkin Nietzscheillä, niin vituiks se menee.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    vaan siinä, että olet ylimielinen mulkku. Vaikka yritätkin Nietzscheillä, niin vituiks se menee.

    niin kauan kunnes perustelet väitteesi.

    Äänestä

  • NWO pelle kirjoitti:

    joka haluaa valloittaa koko maailman.

    "Oletko sinä se joka haluaa valloittaa koko maailman."


    Vaikka looginen lauserakenteesi ei kysymystä sisältänyt, vastaan kuitenkin:

    Joo, ihan koko maailman.

    Äänestä

  • oikeassa kirjoitti:

    vaan siinä, että olet ylimielinen mulkku. Vaikka yritätkin Nietzscheillä, niin vituiks se menee.

    "Olet oikeassa vaan siinä, että olet ylimielinen mulkku. Vaikka yritätkin Nietzscheillä, niin vituiks se menee."


    Jotta tämä lauseesi olisi totta, eli argumenttina relevantti, sinun tulisi osoittaa, etten ole ollut missään muussa asiassa koskaan oikeassa kuin pääni sisällössä. Siinä et tule onnistumaan, pelle! Et varsinkaan, kun olet tuollainen idiootti, joka ei edes osaa, ei edes yrittää yhdenkään argumenttini vääräksi osoittamista!


    Koska et osoittanut minun olevan jossakin kohtaa väärässä, olen siis oikeassa!



    Luulenpa hyvinkin, että patologisesta älyn ja tiedon puutostilastasi johtuen kannatat nykyistä suomen valtiota kunnon vastuuttoman räkänokkarikollisen tavoin!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


mythbuster! kirjoitti:

Täälläkin vallitsee myyttejä! Niitä luullaan totuuksiksi! Murran ne! T: Myytinmurtajja.




>>Myytti1: "Sotaa tuleee aina! Ei voi mitään!"


E-hei. Väkivaltaan tulee aina olemaan mahdollisuus, mutta väkivallan erityinen järjestely eli sota ei ole pakollinen asia. Vastaavasti tasaiset golfkentät saa maailmasta poistettua yksinkertaisesti jättämällä ne hoitamatta, vaikka samalla ei maailman jokaista ruohonkortta tuhottaisikaan. Jokaikistä väkivallan ilmenemää tai mahdollisuutta siihen ei tarvitse hävittää lakkauttaakseen suuremman kokonaisuuden, eli sodan.





>>Myytinnyytti2: "Nykyistä armeijaa vastustavat vastustavat myös kaikkea yhteiskuntaa! Ne sekasortoa kaipaavat pöössyttelijät!"


Todellista laillista yhteiskuntajärjestystä kaipaavat eivät VOI kannattaa NYKYISTÄ VALTIOTA eivätkä sen laitoksia. Nykyisen mallisten valtioiden kannattajat kaipaavat ainoastaan sekasortoa, ts OIKEUKSIA ja VAPAUKSIA ilman VASTUUTA! Todellinen yhteiskunnallisen järjestyksen kannattaja tulee aina vaatimaan, että yhteiskunnan/valtion tulee olla vähintään yhtä laaja kuin keskimääräisen siinä elävän pulliaisen vaikutusalue! Ja koska nykyisin ihmiset toimillaan vaikuttavat ympäri maapalloa, tulee yhteiskunnallisen järjestyksen ja vastuun ulottua koko maailmaan. Nykyisen valtion kannattajat (ISÄNMAAN KANNATTAJAT) ovat VASTUUTAAN PAKOILEVIA luuseri-sekopäitä!



Eli siis: militaristiset, tekopyhät, nationalistisen "yhteiskuntajärjestyksen" kaipaajat: lopettakaa pask*n jauhaminen ja VASTUUN PAKOILEMINEN, ja alkakaa vaatia todellista laillista yhteiskuntajärjestystä, ja VASTUUTA, eli toisin sanoen maailmanlaajuista oikeudellista vastuuta asioista!



Jokaikinen nykyarmeijan kannattaja on siis OMAA NAPAANSA tuijottava, todellista VASTUUTA vieroksuva yhteiskunnan (=nykyisin välttämättä koko maailma ja ihmiskunta) LOINEN!


Siivelläeläjät! Hemmetin pummit! Rikolliset! Syöpäläiset!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu