Nyt pitäisi vakavasti alkaa harkita Kekustapuolueen Ministereitä haastamisesta oikeuteen, syy taloudellisen tappion tuottamista maallemma. kuten muistamme Keskustan Matti Vanhasen johdolla tyrmättiin uuden ydinvoimalan rakentaminen maahamme. Jos silloin ei Kepu olisi vastuatanut nyt jauhaisi jo täyttä päätä ydinvoimala kallisarvoista Energiaa jopa myyntiin asti. Keskusta on näitten Miljrditulojen saamatta jäämisen ainoa syyllinen.
Tuossa juuri Pikku Pekkarinen julistaa, ei missään tapauksessa kahta voimalaa yksikin kuulemma taas Kepulle riittää. Pekkarinen vaan suunnittelee Biovoimaloita Kepuviljelijöiden onneksi ja menestykseksi. Voi piru tätä Kepulaista typeryyttä, miksi Suomen kansa tällaista typerää politiikkaa hyväksyy, pitänee lähteä täältä Oulusta valistamaan näitä Reppanaministereitä.
Keskustapuolue oikeuteen
7
275
Vastaukset
- Juueijuukääriäinen
Metri-Mauri on laskenut tupee savuten, että sähkön kulutus ei kasva tulevaisuudessa niin, että kahta voimalaa tarvitaan.
- Ukkiki hypännyt
porvarien leiriin. Oletko päässyt juoksupojaksi?
Sittenpähän näet, miten käy, kun voimaloita on rakennettu, halpeneeko sähkö?
Ei tietenkään, pitää hän sen voimalan rakentaminen maksattaa kuluttajilla, ja vielä Jakaa "liliuksille" optioita sekä osaakkenomistajille osinkoja.
Sitten kun näiden voimaloiden käyttöikä tulee täyteen, nnin vielä yhteiskunnan harmiksi jää voimaloisen jälkihoito. Eivät niitä osakkeiden omistajat ala purkamaan, älä unta näe.
Vielä kun kehitetään uusia enerkiantuottosysteemejä, niin sinnehän nuo keinottelijat rahansa siirtävät oitis, ja vanha firma on perseauki tekemään enään yhtään mitään paskojensa siivoamiseksi.
Siinä sulle aluksi mietittävää siitä edullisuudesta.
Kyllähän vesivoima on edullisin ja kaikkein uusiutuvin, sekä turvallisin.
Kyllä vesivoimaloiden kehittäminen on vielä lapsenkengissä. Siitä voidaan varmasti saada tehoja enemmänkin.
Lisäksi tuleva led- valo ym. uudet vähemmän energiaa säästävät systeemit pienentävät kulutusta.
Nythän nämä päättäjät, kulutuksen kasvattamiseksi, katuvalottavat erämaita, että eläimetkään ei saa nukutuksi.
Kyllähän demarit olette pöljiä, ei ihme että vihreätkin viuhahti teistä ohi nuorten keskuudessa.
Tyhmyys on ainoa uusiutuva voimavara demareiden keskuudessa.- Uusi-Ukki
Demareiden piikkiin kaikki paha, Ydinvoiman jälkisiivouksia myöten, vaikka siihen vielä 50-ntä vuotta meneekin, ennenkuin näitä vanhempia voimaloita aletaan alasajaa. Kyllä se on niin pirun vaikeaa, myöntää noita Kepulaisten töppäilyjä, vaiika nehän on Eduskunnan pöytäkirjoissa selvästi nähtävissä. Mutta eikun vaan Demaeien syyksi, olette te yksiä pököpäitä, te kepulireppanat, siinäpä olkaa, mutta kun teidäntakianne saa kärsiä koko kansa,ja se ei paljon naurata.
- niukkasanaiseksi
Uusi-Ukki kirjoitti:

taitaa alkaa jo nyt omatunto kolkuttaa.
Kuntavaalien jälkeen sitten nähdään, miten demupellet ovat pudonneet pienpuolueeksi, kun vielä kommarit vasemmistoliittokin pyhkäisee ohi, demareiden ja nukkuvien nostattamien Soinilaisten kanssa.
Onko tuo nyt niin yliymmärryksen menevä juttu, että vaikka pantaisiin nuo nykyisetkin atomivoimalat kiinni, niin ei meidän vielä pimeäässä tarvitsisi olla. Rosvousta koko touhu.
Sinäkö haluat, että kansa kuolee syöpiin, kun yksi noista epävarmuuksista pettää.
Se voi olla edessä vaikka huomenna.
Se on hallitsematonta tekniikkaa vielä.
Sittenhän sossujen riemu alkaisi. Olis kaikki tasa-arvoisesti yhtä sairaita.
Ahneilla on paskanen loppu.
Nythän pitäisi maailman pelastamiseksi kulutusta hillitä, eikä kiihdyttää. Kohta hukkuu kaikki paskaan ahneuttaan, mikä on suurimmaksi osaksi demariaatteen aikaansaamaa. - tupsukorva-Ukista
Uusi-Ukki kirjoitti:
Demareiden piikkiin kaikki paha, Ydinvoiman jälkisiivouksia myöten, vaikka siihen vielä 50-ntä vuotta meneekin, ennenkuin näitä vanhempia voimaloita aletaan alasajaa. Kyllä se on niin pirun vaikeaa, myöntää noita Kepulaisten töppäilyjä, vaiika nehän on Eduskunnan pöytäkirjoissa selvästi nähtävissä. Mutta eikun vaan Demaeien syyksi, olette te yksiä pököpäitä, te kepulireppanat, siinäpä olkaa, mutta kun teidäntakianne saa kärsiä koko kansa,ja se ei paljon naurata.
Hullu-Ukki punnittiin,
kirkon yli heitettiin,
hevosen paskalla peiteltiin. Ho ho
Tällä ydinvoimakannalla on tarkoitus junailla KEPUlaisten peruskannattajajoukolle maajusseille uusia etuja. Kun ydinvoimaa ei saa rakentaa lisää, on ostettava kallista puuta ja energiaviljaa ahneilta maajusseilta.
KEPUhan ei ole suomalaisten enemmistön asialla. KEPU ajaa maajussien asiaa etujärjestömäisellä raivolla muusta piittaamatta.- ja viestit poistuu
kohtuullisen äkkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad901466- 541023
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että382857- 155843
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän124727- 55719
- 51668
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38635- 57631
- 76622