Jumala loi kaksi ihmistä ja tiedonpuun, jossa oli herkullisia omenoita. Parempia kuin muualla mutta Jumala kielsi piruillessaan niihin koskemasta. Tietäähän sen kuinka siinä käy. Varsinkin, kun tässä paikassa nimeltä Paratiisi asui myös kaiken pahan alku ja juuri: nainen.
Nainen kävikin sitten omenavarkaissa (historian ensimmäinen dikumentoitu omenavarkaus) mutta kaikkivoipana Jumala ei kuitenkaan antanut omenavarkautta anteeksi vaikka olisihan se toki ollut Jumalalle mahdollista, mutta ei kaikkivoipalle tietenkään pakollista.
Jumala vetikin moisesta julkeudesta herneet ns. nekkuun. Sitten Jumala hääti nämä ihmiset pois paratiisista. Jumala siis tuhosi oman utopiansa hyvästä ja ihanasta maailmasta.
Aikansa Jumala katseli epäonnistuneita yksilöitä, jotka oli omin käsin luonut. Eräänä aamuna, noustuaan väärällä jalalla vuoteesta Jumala sai kuningasidean: hukutan ne paskiaiset. Näin tapahtuikin. Muutama jotenkuten kelvollinen yksilö kuitenkin velvoitettiin rakentamaan historian ensimmäinen valtameriristeilijä. Tämä siksi, että he pelastuisivat, eikä Jumalan tarvitsisi suorittaa uudestaan raskasta luomistyötään.
Jumala tuli kuitenkin lopulta katumapäälle ja päätti hyvittää tekonsa tappamalla ainoan poikansa. Tosin ei tiedetä kumpaa Jumala katui enemmän, Ihmisten häätämistä paratiisista vaiko ihmiskunnan hukuttamista genesiksessä, ("Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi...") mutta se on sivuseikka.
No niin. Jumala päätti siis tappaa poikansa. Ei tiedetä oliko tuota poikaa edes olemassa vai loiko Jumala hänet. Ruumin Jumala hänelle ainakin loi. Ja ammatin. Se oli puuseppä.
Jumala ei kuitenkaan oikeasti tappanut poikaansa vaan huijasi ihmisiä, poika nimittäin nousi taivaaseen isänsä luokse oltuaan kolme päivää kuolleena. Ei oikeastaan tiedetä edes oliko tuo puuseppä Jumalan poika vaiko Jumala itse. On näet olemassa Isä, Poika ja Pyhähenki ja myöskin Isä, Poika ja Pyhähenki. Jos tuo poika oli ensimmäinen niin Jumala kyllä tappoi hänet väliaikaisesti mutta jos poika olikin jälkimmäinen persoona homma on vähän absurdimpi.
Jumala ei kuitenkaan ole edelleenkään järin tyytyväinen vaan on kertonut tekevänsä tästä hiekkalaatikostaan lopun. Aikaa ei kuulema ole enää kauaa jäljellä. Kuitenkaan tilanne ei ole aivan lohduton kaikkien osalta: ne jotka ovat häntä palvoneet uskollisesti tempaistaan ylös avaruuteen. Kaikkien kohdalla tämä ei onnistu mutta loput poimitaan koukuilla ja ongenvavoilla.
Loput voivat vain arvailla kohtaloaan.

Vastaukset 3
Vanhimmat
että sinun oman "pähkinäsi"sisällä on jostain syystä paljon katkeruutta ?
Ei vaan näin Raamatun ymmärtää, kun ei ole sitä pyhää henkeä.
ja taputtivat pieniä karvaisia kätösiään.