Siitä lähtien kun tutustuin ensimmäisiin helluntailaisiin, elämäni on ollut hyvin kurjaa. Aina he ovat puhuneet pahaa minusta, selkäni takana ja paikalla ollessani. He vihaavat minua, käskevät ihmisiä hylkäämään minut. He eivät voi sietää minua.
Olen yrittänyt olla kohtelias ja huomaamaton, enkä ole tuonut itseäni esille kovinkaan voimakkaasti, mutta ei sekään tunnu auttavan. He kyttäävät toinen toistansa ja moittivat niitä ihmisiä seurakunnassa, jotka tahtovat olla kanssani tekemisissä. Olen vedonnut suvaitsevaisuuteen ja erilaisuuden ymmärtämiseen, armoon ja rakkauteen, mutta ei sekään ole kaikkiin auttanut.
Nyt on ollut jo jonkin aikaa helpompaa, sain osakseni hivenen enemmän ymmärrystä 60-luvulta lähtien, kun sodanaikainen ahdasmielisyyden kausi päättyi ja karismaattinen liike muodostui. Jonkin verran enemmän rakkautta ja ystävyyttä sain kokea 80-luvulta lähtien kun Ekumeeninen liike kaatoi vanhoja asenteita ja raja-aitoja.
Mutta kaikkein parasta aikaa on ollut 1995 vuodesta lähtien, jolloin helluntailaisetkin löysivät Isän Rakkauden Toronton Siunauksen myötä. Silti koen olevani yhä hyvin epätoivottu Helluntailaisten keskuudessa ja useimmat heistä vihaavat minua. Esittelen itseni, olen Synti ja pyrin teidän ystäväksenne.

Vastaukset 3
Vanhimmat
kun paikalla ollessasi sinusta pahaa puhuivat,että oliko se totta vai valetta ?
Etkö sinä tiedä, että Synti ei viihdy Totuuden kanssa.
Siellä missä on Synti, sieltä Totuus lähtee ja rakas ystäväni Eksytys astuu ovesta sisälle.
Ehkä sinä tiedät, että minä Synti olen aina siellä missä on väärä opetus ja ystäväni Eksytys ja missä jumalallisuutta käytetään keinona voiton saamiseen.
valehtelet.