Epärehellistä

Uskonnolliset fundamentalistit sanovat noudattavansa Raamatun sanaa puhtaasti, niin kuin on kirjoitettu.

Tämä ei pidä paikkaansa.

Fundamentalistien tulkinta on epärehellistä, koska he eivät myönnä Raamattua koskevia tosiasioita.

1) Raamattu on monelta eri kirjoittajalta, monelta aikakaudelta koottu kuvaus juutalaisten uskonnosta, josta haaraantui kristinusko ja myöhemmin islamilaisuus.

2) Raamattu on em. syistä hyvin ristiriitainen, eikä yhtä oikeaa tulkintaa voi mitenkään olla. Aivan keskeisistäkin asioista on täysin vastakkaisia käsityksiä.

3) Raamatusta löytyy tuki kaikille kristinuskon suuntauksille, lahkoille ja herätysliikkeille. Kaikki ne ovat oikeita tai vääriä katsantokannasta riippuen. Vanhat kirkkokunnat ovat myöntymässä tähän ajatukseen (ekumenia), mutta fundamentalistit ovat tunnetusti jyrkästi eri mieltä.
5148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

tuollainen fundamentalistikisi kutsuttu, sillä minä uskon Raamatun Sanan juuri niin, kuin se on meille annettu ja Sana Itse, eli Jeesus on todistanut minulle totuudellisuutensa Pyhän Hengen kautta ja olen saanut tulla vapaaksi ja rauha ja ilo ovat aina kanssani.

Äänestä
  • pieni osa Raamattua. Jeesuksen esikuva ja edesottamukset ovat nykyään hyvin kiistanalaiset. Raamatuntutkimus on paljolti sitä mieltä, että Jeesuksen esikuvia on useita. Tosiasia on myös, että jeesus- myytti luotiin vasta 100 v jaa pönkittämään uskovien itsetuntoa ja lisäämään kristinuskon myyttisyyttä.

    Jeesuksen syntymän neitseellisyys perustuu käännösvirheeseen: sana neito on käännetty virheellisesti hepreasta kreikan sanaan neitsyt. Tämän ovat myöntäneet mm. eräät suomalaiset piispat.

    Jeesuksen ylösnousemuksen totuudenmukainen tulkinta on, että hän palasi luostariin (en nyt muista nimeä), josta oli tullutkin. Luostari sijaitsi korkealla vuorella.

    Jos olet helluntailainen, niin uskot Raamatun sanaan valikoiden.

    Äänestä

  • lienee ilman oikeata silmää ja oikeata kättä, koska kukaan ei säästy niiden houkutuksilta!

    Matteus 5
    29 "Jos sinun oikea silmäsi viettelee sinua, repäise se pois ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi heitetään helvettiin.
    30 Ja jos sinun oikea kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki ja heitä luotasi; sillä parempi on sinulle, että yksi jäsenistäsi joutuu hukkaan, kuin että koko ruumiisi menee helvettiin."

    Äänestä

Laitapa googlen hakuun nimi: Ivan Panin, niin saat valoa Raamatun numeraalitulkinnasta. Huomaat, että Raamatussa on kätkettynä numerosarjat kaikkiin sanoihin, lauseisiin, jotka lisäksi paljastavat lisää asioita luetun tekstin lisäksi.

Äänestä
  • ei ole mitään tekemistä tieteenteon kanssa. Vakavasti otettavat raamattututkijat hymyilevät pilkallisesti näille "tutkijoille". Keskiaikaista salatiedettä pahimmillaan.

    Juttusi ei tosin kuulu aloituksen aihepiiriin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


raamatuntulkintaa. kirjoitti:

Uskonnolliset fundamentalistit sanovat noudattavansa Raamatun sanaa puhtaasti, niin kuin on kirjoitettu.

Tämä ei pidä paikkaansa.

Fundamentalistien tulkinta on epärehellistä, koska he eivät myönnä Raamattua koskevia tosiasioita.

1) Raamattu on monelta eri kirjoittajalta, monelta aikakaudelta koottu kuvaus juutalaisten uskonnosta, josta haaraantui kristinusko ja myöhemmin islamilaisuus.

2) Raamattu on em. syistä hyvin ristiriitainen, eikä yhtä oikeaa tulkintaa voi mitenkään olla. Aivan keskeisistäkin asioista on täysin vastakkaisia käsityksiä.

3) Raamatusta löytyy tuki kaikille kristinuskon suuntauksille, lahkoille ja herätysliikkeille. Kaikki ne ovat oikeita tai vääriä katsantokannasta riippuen. Vanhat kirkkokunnat ovat myöntymässä tähän ajatukseen (ekumenia), mutta fundamentalistit ovat tunnetusti jyrkästi eri mieltä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu