Maan päällä

>>Miksi UM kääntää kyseisen kohdan niin kuin se kääntää?

Tehokkaampi kysymys lienee, miksi Vartiotorniseuran rivienvälinen KIT kääntää rivienvälissä 'upon the earth', mutta liepeessä 'over the earth'? Vt-seuran perustelu lepää epi-sanan merkityksissä, sekä NWT:n että KIT:in mallia noudatetaan eri raamatunkäännöksissä.

>>Mitä kielitieteellisiä perusteita tuohon on? Määrääkö tuon käännöksen sanamuodon "teologia"?

Toki Raamattu käännetään teologian pohjalta ja entistä suuremmassa määrin jos kääntäjän teologia hakkaa mennen tullen kääntäjän taidon ja kokemuksen käännettävästä kielestä.

Ilmaisu "epi tes ges" löytyy yhteensä 54 Uuden testamentin jakeesta. Johannes on käyttänyt sitä 18 jakeessa. Laitan nuo kohdat (KR38) nyt tähän. Voitte sitten itse arvioida vartiotornijärjestön käännösratkaisun vaikuttimia:

   Sillä sanansa on Herra toteuttava
   MAAN   PÄÄLLÄ   lopullisesti ja rutosti.
   
   Minä olen kirkastanut sinut   MAAN   PÄÄLLÄ:
   minä olen täyttänyt sen työn,
   jonka sinä annoit minun tehtäväkseni.
   
   Niin Simon Pietari astui venheeseen
   ja veti   MAALLE   verkon,
   täynnä suuria kaloja, sata viisikymmentä kolme.
   Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.
   
   Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin,
   niin minä myös otan sinusta vaarin
   ja pelastan sinut koetuksen hetkestä,
   joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä,
   jotka   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvat.
   
   Eikä kukaan taivaassa
   eikä   MAAN   PÄÄLLÄ   eikä maan alla
   voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
   
   Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa
   ja   MAAN   PÄÄLLÄ   ja maan alla ja meren päällä,
   ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan:
      "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle
       ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!
      
   Ja he huusivat suurella äänellä sanoen:
      "Kuinka kauaksi sinä, pyhä ja totinen Valtias,
       siirrät tuomiosi ja jätät kostamatta meidän veremme
       niille, jotka   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvat?"
   
   Sen jälkeen minä näin neljä enkeliä seisovan maan neljällä kulmalla
   ja pitävän kiinni maan neljää tuulta,
   ettei mikään tuuli pääsisi puhaltamaan   MAAN   PÄÄLLE   
   eikä meren päälle eikä yhteenkään puuhun.
   
   Ja minä näin, ja minä kuulin kotkan, joka lensi keskitaivaalla,
   sanovan suurella äänellä:
      "Voi, voi, voi   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvaisia
       niiden jäljellä olevain pasunain äänten tähden,
       joihin kolmen enkelin vielä on määrä puhaltaa!
   
   ja hänellä oli kädessään avattu kirjanen.
   Ja hän laski oikean jalkansa meren päälle
   ja vasemman   MAAN   PÄÄLLE
   
   Ja enkeli, jonka minä näin seisovan
   meren päällä ja   MAAN   PÄÄLLÄ,
   kohotti oikean kätensä taivasta kohti
   
   Ja sen äänen, jonka minä olin kuullut taivaasta,
   kuulin taas puhuvan minulle ja sanovan:
      "Mene ja ota tuo avattu kirjakäärö,
       joka on meren ja   MAAN   PÄÄLLÄ   seisovan enkelin kädessä.
   
   Ja ne, jotka   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvat,
   iloitsevat heidän kohtalostaan ja riemuitsevat
   ja lähettävät lahjoja toisilleen;
   sillä nämä kaksi profeettaa olivat vaivanneet niitä,
   jotka   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvat.
   
   Ja kaikki   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvaiset kumartavat sitä,
   jokainen, jonka nimi ei ole kirjoitettu
   teurastetun Karitsan elämänkirjaan,
   hamasta maailman perustamisesta.
      
   Ja se villitsee   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvaiset niillä ihmeillä,
   joita sen sallittiin tehdä pedon nähden;
   se yllyttää maan päällä asuvaiset tekemään sen pedon kuvan,
   jossa oli miekanhaava ja joka virkosi.
   
   Ja minä näin lentävän keskitaivaalla erään toisen enkelin,
   jolla oli iankaikkinen evankeliumi julistettavana
   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvaisille, kaikille kansanheimoille
   ja sukukunnille ja kielille ja kansoille.
   
   Ja tuli salamoita ja ääniä ja ukkosenjylinää;
   ja tuli suuri maanjäristys, niin ankara ja suuri maanjäristys,
   ettei sen vertaista ole ollut siitä asti,
   kuin ihmisiä on ollut   MAAN   PÄÄLLÄ.
   
   Peto, jonka sinä näit, on ollut, eikä sitä enää ole,
   mutta se on nouseva syvyydestä ja menevä kadotukseen;
   ja ne   MAAN   PÄÄLLÄ   asuvaiset,
   joiden nimet eivät ole kirjoitetut elämän kirjaan,
   hamasta maailman perustamisesta, ihmettelevät,
   kun he näkevät pedon,
   että se on ollut eikä sitä enää ole, mutta se on tuleva.
   
   ja hänestä on löydetty profeettain ja pyhien veri
   ja kaikkien veri, jotka   MAAN   PÄÄLLÄ   ovat tapetut.

                              - -
                              
   ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme
   kuningaskunnaksi ja papeiksi,
   ja he tulevat hallitsemaan   MAATA   /   MAAN   PÄÄLLÄ.

Miten tuo viimeinen oikein tulisi kääntää? Sitä pohtiessa on hyvä pitää mielessä sellainenkin asia, että vanhurskaat perivät maan ja asuvat siinä iankaikkisesti. Vai oliko kenties asiaton muistutus?   
   
   

(Ilmestys 5:9-10) 9 Ja he laulavat uutta laulua sanoen: ”Sinä olet arvollinen ottamaan kirjakäärön ja avaamaan sen sinetit, sillä sinut teurastettiin ja sinä OSTIT verelläsi ihmisiä Jumalalle jokaisesta heimosta ja kielestä ja kansasta ja kansakunnasta, 10 ja sinä teit heidät valtakunnaksi ja papeiksi meidän Jumalallemme, ja heidän on määrä hallita kuninkaina maata.”

-Oliko maan päälle tarkoitus luoda pappien hallitsema järjestelmä?

Papisto ja maallikot

”Te kaikki olette veljiä”, oli Jeesus sanonut opetuslapsilleen. ”Yksi on teidän Johtajanne, Kristus.” (Matt. 23:8, 10.) Ensimmäisen vuosisadan kristillisissä seurakunnissa ei siis ollut pappisluokkaa. Koska kaikki varhaiskristityt olivat Kristuksen hengellävoideltuja veljiä, he odottivat pääsevänsä TAIVAALLISIKSI PAPEIKSI Kristuksen kanssa 1. Piet.1:3,4

3 Siunattu olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, sillä suuren armonsa mukaan hän synnytti meidät uudelleen elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleista nousemisen välityksellä,
4 turmeltumattomaan ja saastumattomaan ja kuihtumattomaan perintöön. Se on varattuna TAIVAISSA teitä varten,

1.Piet.2:5
rakennutte itsekin elävinä kivinä hengelliseksi huoneeksi, PYHÄKSI PAPISTOKSI, uhraamaan hengellisiä uhreja, jotka ovat otollisia Jumalalle Jeesuksen Kristuksen välityksellä.
9 Mutta te olette ”valittu suku, KUNINKAALLINEN PAPISTO, pyhä kansakunta, erikoisomaisuudeksi otettu kansa julistaaksenne laajalti sen oivallisuuksia”, joka kutsui teidät pimeydestä ihmeelliseen valoonsa.



Seurakuntien järjestörakenne oli sellainen, että kutakin seurakuntaa ohjasi valvojien eli hengellisten vanhinten ryhmä. Kaikilla vanhimmilla oli yhtäläinen valta, eikä ketään heistä ollut valtuutettu hallitsemaan herrana huolenpidossaan olevaa laumaa. (Apt. 20:17; Fil. 1:1;
1.Piet.5:2 Paimentakaa huolenpidossanne olevaa Jumalan laumaa, ei pakosta, vaan halukkaasti, eikä epärehellisen voiton rakkaudesta, vaan alttiisti,
3 eikä herroina halliten niitä, jotka ovat Jumalan perintö, vaan tulemalla laumalle esimerkeiksi.

Luopumuksen kehittyessä tilanne alkoi kuitenkin nopeasti muuttua.

Varhaisimpiin poikkeamiin kuului termien ”valvoja” (kreik. e‧pi′sko‧pos) ja ”vanhin” (kreik. pre‧sby′te‧ros) erottaminen, niin että niitä ei enää käytetty tarkoittamaan samaa vastuuasemaa. Vain noin kymmenen vuotta apostoli Johanneksen kuoleman jälkeen Antiokian ”piispa” Ignatios kirjoitti smyrnalaisille osoittamassaan kirjeessä: ”Seuratkaa kaikki piispaa [valvojaa] niin kuin Jeesus Kristus Isää, ja vanhimpia [presbyteerejä] niin kuin apostoleja.” Ignatios puhui siis sen ajatuksen puolesta, että kutakin seurakuntaa valvoisi yksi piispa eli valvoja, jolle piti antaa huomattavampi asema ja suurempi valta kuin presbyteereille eli vanhimmille.

Miten tämä ero sitten toteutui?
August Neander selittää tapahtumia kirjassaan Allgemeine Geschichte der christlichen Religion und Kirche (Kristillisen uskonnon ja kirkon yleinen historia): ”Toisella vuosisadalla – – ilmeisesti muodostettiin presbyteerien puheenjohtajan vakinainen virka, ja koska erityisesti hänelle kuului kaiken valvonta, hänelle annettiin nimi – – [e‧pi′sko‧pos], ja siten hänet nostettiin muita presbyteerejä huomattavampaan asemaan.”

Näin luotiin pohja, jolta pappisluokka tuli vähitellen esiin. Pohjois-Afrikassa satakunta vuotta myöhemmin elänyt Karthagon ”piispa” Cyprianus puolusti voimakkaasti piispojen valtaa, joka heillä olisi presbyteereistä (sanottiin myöhemmin papeiksi), diakoneista ja maallikoista erillään olevana ryhmänä. Hän ei kuitenkaan kannattanut yhden piispan johtoasemaa muihin nähden.

Noustessaan hierarkian portaita piispat ja presbyteerit jättivät seurakunnan muut uskovat alapuolelleen. Näin syntyi ero pappien (johdon ottavien) ja maallikkojen (uskovien passiivisen joukon) välillä. McClintockin ja Strongin Cyclopediassa selitetään: ”Pappien ja maallikkojen välinen ero kävi huomattavaksi Cyprianuksen [kuoli n. v. 258], hierarkkisen järjestelmän isän, ajoista lähtien, ja hyvin pian se hyväksyttiin yleisesti. 200-luvulta lähtien termi clerus – – sovellettiinkin lähes yksinomaisesti papistoon sen erottamiseksi maallikoista. Rooman hierarkian kehittyessä näistä papeista ei tullut vain huomattavaa säätyä – – vaan heidät tunnustettiin myös ainoaksi papistoksi.”

Viimeisen apostolin kuolemaa seuranneiden noin 150 vuoden kuluessa seurakunnan rakenteessa tapahtui siis kaksi merkittävää muutosta: Ensinnäkin piispojen ja presbyteerien erottaminen toisistaan, niin että piispa nousi hierarkian portaiden ylimmälle askelmalle, ja toiseksi papiston ja maallikkojen välinen erotus. Sen sijaan että kaikki hengellä voidellut uskovat olisivat muodostaneet ”kuninkaallisen papiston”, papit ”tunnustettiin [tämän jälkeen] – – ainoaksi papistoksi”.

-Näin on tullut "papisto maan päälle" ihmiskäden kautta.

Näissä jakeissa puhutaan taivaallisesta papistosta joka hallitsee Jeesuksen kanssa 1000 vuotta Ilm.20:6
Onnellinen ja pyhä on se, jolla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA; heihin ei toisella kuolemalla ole valtaa, vaan he tulevat olemaan Jumalan ja Kristuksen pappeja ja tulevat hallitsemaan kuninkaina hänen kanssaan ne tuhat vuotta.

Ilm.14:1 
Ja minä näin, ja katso, Karitsa seisoi Siioninvuorella ja hänen kanssaan sataneljäkymmentäneljätuhatta, joiden otsaan oli kirjoitettu hänen nimensä ja hänen Isänsä nimi. 2 Ja minä kuulin taivaasta äänen niin kuin paljojen vesien äänen ja niin kuin kovan jylinän äänen; ja ääni, jonka kuulin, oli kuin laulajien, jotka säestävät itseään harpulla, kun he soittavat harppujaan.
3 Ja he laulavat ikään kuin uutta laulua valtaistuimen edessä ja niiden neljän elävän olennon ja vanhinten edessä, eikä kukaan kyennyt oppimaan sitä laulua paitsi ne sataneljäkymmentäneljätuhatta, jotka on OSTETTU maasta.

-Eikös tässä sanota,Ilm.20:6 jakeessa joilla on osa ENSIMMÄISESSÄ YLÖSNOUSEMUKSESSA.Minkä takia he tulisivat takaisin maan päälle hallitsemaa?

Vertaa Ilm.5:9,10 samaa uutta laulua,jota eivät muut osanneet kuin 144 000 tuhatta jotka on OSTETTU maasta.

Eivät voi olla maan päällä hallitsevia pappeja,vaan taivaissa oleva hallinto Jeesuksen johdolla 1000 vuotta.

Ei se tarkoita sitä kun toiset kääntävät Ilm.20:6 jaetta vastaan,että he olisivat oikeassa.En ole kielimiehiä,joten en kommentoi vieraskielisiä viittauksi.Ja Raamattu on sopusoinnussa noiden jakeiden kanssa,ihan "kielitieteellisessä" merkityksessä.
On täällä veivattu 6 jaettakin ties minne.

Pistän tähän samaan sille kaverille joka kysyi luopumuksesta,hiukan luettavaa!Ihan lyhyesti!

Suuri luopumus kehittyy

”YKSI Herra, yksi usko.” (Ef. 4:5.) Kun apostoli Paavali kirjoitti henkeytettynä nuo sanat (n. v. 60–61), oli olemassa vain yksi kristillinen usko. Mutta nykyään näemme runsaasti uskontokuntia, lahkoja ja kultteja, jotka väittävät olevansa kristillisiä, vaikka ne opettavat ristiriitaisia oppeja ja noudattavat erilaisia käytösnormeja. Miten kaukana tämä onkaan siitä yhdestä yksimielisestä kristillisestä seurakunnasta, joka sai alkunsa helluntaina vuonna 33! Miten nämä jakaumat syntyivät? Saadaksemme vastauksen meidän on palattava ajanlaskumme ensimmäiselle vuosisadalle.

Aivan alusta lähtien Vastustaja, Saatana, yritti vaientaa Jehovan kristittyjen todistajien todistuksen aiheuttamalla heille vainoa seurakunnan ulkopuolelta (1. Piet. 5:8). Ensin heitä vainosivat juutalaiset ja sitten pakanallinen Rooman valtakunta. Varhaiskristityt kestivät menestyksellisesti kaikenlaisen vastustuksen. (Vrt. Ilm. 1:9; 2:3, 19.) Mutta Vastustaja ei luovuttanut. Jos hän ei kerran pystynyt vaientamaan heitä ulkopuolisten painostuksella, niin miksi hän ei turmelisi heitä sisältäpäin? Kun kristillinen seurakunta oli vielä lapsenkengissään, sen koko olemassaoloa uhkasi sisäinen vihollinen – luopumus.

Luopumus ei kuitenkaan hiipinyt seurakuntaan niin, ettei siitä olisi ilmoitettu. Kristus huolehti seurakunnan Päänä siitä, että hänen seuraajiaan varoitettiin etukäteen (Kol. 1:18).

”Keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia”

”Varokaa vääriä profeettoja, jotka tulevat luoksenne lampaiden vaatteissa”, Jeesus varoitti (Matt. 7:15). Jeesus tiesi, että Saatana yrittäisi jakaa ja turmella Hänen seuraajansa. Siksi hän palveluksensa alusta lähtien varoitti heitä vääristä opettajista.

Mistä nämä väärät opettajat tulisivat? ”Omasta keskuudestanne”, sanoi apostoli Paavali puhuessaan noin vuonna 56 Efesoksen valvojille. Seurakunnan keskuudesta nousisi tosiaankin ”miehiä, jotka puhuvat vääristeltyjä asioita vetääkseen opetuslapset mukaansa”. (Apt. 20:29, 30.) Sellaiset itsekkäät luopiot eivät tyytyisi tekemään omia opetuslapsiaan; he pyrkisivät vetämään mukaansa Kristuksen opetuslapset.

Apostoli Pietarikin ennusti (n. v. 64) sisäisen turmeluksen ja jopa kuvaili noiden luopioiden toimintatavan: ”Keskuudessanne tulee olemaan vääriä opettajia. Juuri nämä tuovat salavihkaa tuhoisia lahkoja – –. He tulevat myös ahneudessaan kiskomaan teistä hyötyä väärennetyin sanoin.” (2. Piet. 2:1, 3.) Vaikka väärät opettajat nousisivat seurakunnan sisäpuolelta, he olisivat kuin vihollisen leirissä toimivia vakoojia tai pettureita soluttaessaan salamyhkäisesti tai hämäävästi seurakuntaan turmelevia näkemyksiään.

Nämä Jeesuksen ja hänen apostoliensa varoitukset eivät olleet turhia. Sisäinen vastustus oli aluksi vähäistä, mutta se nousi jo varhain esiin kristillisessä seurakunnassa.

”Jo vaikuttamassa”

Vajaat 20 vuotta Jeesuksen kuoleman jälkeen apostoli Paavali mainitsi, että Saatanan pyrkimykset aiheuttaa jakautumista ja kääntää ihmisiä pois tosi uskosta olivat ”jo vaikuttamassa” (2. Tess. 2:7). Jo noin vuonna 49 hallintoelin huomautti seurakunnille lähettämässään kirjeessä: ”Olemme kuulleet, että jotkut joukostamme ovat puheilla aiheuttaneet teille levottomuutta koettaen horjuttaa sielujanne, vaikka emme ole antaneet heille mitään ohjeita.” (Apt. 15:24.) Seurakunnan sisäpuolella oli siis joitakuita, jotka esittivät äänekkäästi vastakkaisia näkemyksiään – tässä tapauksessa ilmeisesti siitä kiistanalaisena olleesta kysymyksestä, pitikö pakanakristittyjen ympärileikkauttaa itsensä ja noudattaa Mooseksen lakia (Apt. 15:1, 5).

Eripuraisuutta aiheuttava ajattelu levisi ensimmäisellä vuosisadalla kuin kuolio (vrt. 2. Tim. 2:17). Noin vuonna 51 jotkut tessalonikalaiset ennustivat väärin, että Herran Jeesuksen ”läsnäolo” oli lähellä (2. Tess. 2:1, 2). Vuoden 55 vaiheilla olivat jotkut korinttolaiset hylänneet selvän kristillisen opetuksen kuolleiden ylösnousemuksesta (1. Kor. 15:12). Toiset sanoivat noin vuonna 65, että ylösnousemus oli jo tapahtunut ja että se merkitsi elävien kristittyjen vertauskuvallista ylösnousemusta (2. Tim. 2:16–18).

Siitä, mitä kristillisessä seurakunnassa tapahtui seuraavien 30 vuoden kuluessa, ei ole olemassa henkeytettyä kertomusta. Mutta kun apostoli Johannes kirjoitti kirjeensä (n. v. 98), oli ”monia antikristuksia” – ihmisiä, jotka kielsivät sen, että ”Jeesus on Kristus” ja että Jeesus on Jumalan Poika, joka tuli ”lihassa” (1. Joh. 2:18, 22; 4:2, 3).

Apostolit olivat yli 60 vuoden ajan pidättäneet luopumuksen hyökyaaltoa yrittäen estää sen etenemistä (2. Tess. 2:7; vrt. 2. Joh. 9, 10). Mutta kun kristillinen seurakunta oli siirtymäisillään toiselle vuosisadalle, viimeinen elossa ollut apostoli, Johannes, kuoli noin vuonna 100. Luopumus, joka oli alkanut hitaasti hiipiä seurakuntaan, oli nyt valmis puhkeamaan hillitsemättä esiin järjestön rakenteen ja oppien kannalta tuhoisin seurauksin.

Sellaiset muutokset merkitsivät sen raamatullisen menetelmän hylkäämistä, jolla seurakuntia hallittiin apostolien päivinä. Järjestörakenteen muutokset eivät kuitenkaan olleet ainoita seurauksia luopumuksesta.

Yksi syy oli kreikkalaisen sielunkuolemattomuusopin aiheuttama hengellinen saastuminen. Kun tuo oppi sai jalansijaa kristittyjen keskuudessa, tuhatvuotiskauden toivosta vähitellen luovuttiin. Minkä vuoksi? Eräässä Uuden testamentin teologisessa sanakirjassa selitetään: ”Sielunkuolemattomuusoppi korvasi Uuden testamentin eskatologian [opin ”viimeisistä tapahtumista”] sekä sen toivon kuolleiden ylösnousemuksesta ja uudesta luomisesta (Ilm. 21 ja seur.), niin että sielu saa tuomion kuoleman jälkeen ja pääsee paratiisiin, jonka nyt ajateltiin kuuluvan toiseen maailmaan.” (The New International Dictionary of New Testament Theology.) Toisin sanoen luopiokristityt ajattelivat, että sielu säilyi elossa ruumiin kuollessa ja että Kristuksen tuhatvuotishallituksen siunausten täytyi siksi liittyä henkimaailmaan. Siten he siirsivät paratiisin maan päältä taivaaseen, johon he uskoivat pelastetun sielun kuolemassa pääsevän. Ei siis ollut tarpeellista odottaa Kristuksen läsnäoloa ja hänen Valtakuntaansa, koska he kaikki toivoivat kuolinhetkellään liittyvänsä Kristukseen taivaassa.

Kristuksen valtakunnan tulemisen odottaminen alkoi toisestakin syystä tuntua tarkoituksettomalta. Britannica-tietosanakirjassa selitetään: ”Koska parusia [näytti] viipyvän, varhaiskirkko ei enää niin innokkaasti odottanut sen pikaista toteutumista. Samalla kun eskatologiset [”viimeisiä tapahtumia” koskevat] opetukset näin työnnettiin syrjään, kirkkolaitos yhä suuremmassa määrin täytti odotetun Jumalan valtakunnan paikan. Katolisen kirkon muotoutuminen hierarkkiseksi instituutioksi käy käsi kädessä pikaisen parusian odotuksen laimenemisen kanssa.” (Kursivointi meidän.) Sen lisäksi että tuhatvuotiskauden siunaukset siirrettiin maan päältä taivaaseen, Valtakunta siis tuotiin taivaasta maan päälle. Tämän ”siirron” saattoi loppuunsa Hippon piispa Augustinus (354–430). Tunnetussa teoksessaan De civitate Dei (Jumalan valtakunnasta) hän sanoi: ”Kirkko on jo nyt Kristuksen valtakunta ja taivaan valtakunta.”

Sillä välin, noin vuonna 313, Rooman keisarin Konstantinuksen hallituskaudella annettiin laillinen tunnustus kristillisyydelle, jossa luopioajattelu oli siinä vaiheessa saanut paljon sijaa. Uskonnolliset johtajat antoivat auliisti asettaa itsensä valtion palvelukseen, ja aluksi valtio määräsi uskonnollisista asioista. (Ennen pitkää uskonto alkoi määrätä valtion asioista.) Näin sai alkunsa kristikunta, jonka yhdestä osasta (katolisesta uskonnosta) tuli aikanaan Rooman virallinen valtionuskonto. Nyt ”valtakunta” ei ainoastaan ollut maailmassa, vaan osa maailmasta. Se erosi tosiaan melkoisesti siitä Valtakunnasta, jota Kristus saarnasi! Joh. 18:36
Jeesus vastasi: ”Minun valtakuntani ei ole osa tästä maailmasta. Jos minun valtakuntani olisi osa tästä maailmasta, niin minun palvelijani olisivat taistelleet, jottei minua luovutettaisi juutalaisille. Mutta näin ollen minun valtakuntani ei ole täältä.

Ymmärtänyt mistä teillä on eriävä mielipide?
Siitäkö, kuka tätät maata hallitsee Jeesuksen 2,N tulemuksen jälkeen vai?

Jos tästä aiheesta on kyse, niin asia on yksinkertainen!

Kun Jeesus tulee toisen kerran kuten lupasi, hän kerää omansa yhteen ja vie heidät pois....sinne minne sanoi menevänsä valmistamaan heille sijaa!

Pelatetut kaikki ovat siis taivaassa!

Maanpäällä ei sen katasrofin jälkeen ole ketään, sillä jumalattomat surmataan viimeiseen mieheen. Jeesuksen tulemuksessa, ja hänen toimestaan.

Tämän jälkeen maa on autio ja tyhjä ja pimeä planeetta. kts. Jeremia 4: 23,- 26

" Koko maa tulee autioksi, vaikka en minä siitä peräti loppua tee" jae 27 Jae 23 kertoo ettei siinä valoa ollut!!!
Myös kaikki eläimet kuolevat pois.

" Saatana on sidottuna enkeleineen tänne maanpäälle...pimeä, autio planeetta...ei mitään tekemistä (eli ihmisiä ei voi kiusata, kun niitä ei ole!!!

Maa on autio ja tyhjä ne tuhannen vuotta" , sen jälkeen tapahtuu jumalattomien ylösnousemus.

Jumalan omat, ovat taivaassa, ja " heille annettiin tuomiovalta"

He siis käyvät läpi jumalattomien asioita, ja tutkivat syitä ja perusteita heidän tulevalle tuomion täytäntöön panolleen.

Jokainen syytetty, epäilty saa kuulla perusteen, miksi ikuinen elämä on evätty!

Tuomion perusteena on Jumalan laki, ja ne tiedot mitkä löytyvät kirjoista!!
Kaikki on ylhäällä, jopa turhat sanatkin!!

Tästä teoriasta ja raamatun opista kaikki lähtee...