Hautaustoimi

Tuossa googlella selailin eri seurakuntien hautausmaksuja,hautapaikkamaksuja ja seurakuntien tilavuokria. Aloin ihmetellä että mitä sillä yhteisöveron kirkon osuudella oikein kustannetaan, kun kuitenkin kaikesta kirkko laskuttaa. Muutenkin mitä kuluja oikein hautausmaan hoidossa oikein on? Nurmikonleikkuu? Kaavoitus? Montun kaivuu? Lumen pusku? Kuolema taitaakin olla todella hyvä bisnes. Muuten sen nurmikonleikkuunkin hoitaa monessa seurakunnassa nuoret kesätyöntekijät puolella palkalla ja valtiontuella.
7366
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Kirkko ei todellisuudessa tarjoa yhtään mitään itse. kaikki vero-rahat menee vaan pallkoihin! aika häpeäälistä että pitää maksaa satoja euroja rippi-leiristäkin jos muutenkin sinne maksaa veroja!

Äänestä
  • Kirkko kustantaa rippikoulujen kuluista enemmistön. Vanhemmat maksavat nuoren leiririppikoulun kuluista keskimäärin kolmanneksen, seurakunta siis suurimman osan. Opetus, materiaalit ja isosten työpanos on ilmaista. Kuluja muodostuu leirielämän täysihoidosta ja kuljetuksista, joista siis vanhemmat maksavat kolmanneksen. Päivä-, ilta- ja kaupunkirippikoulut ovat useimmiten ilmaisia. Seurakunnat pyrkivät pitämään leirimaksut mahdollisimman alhaisina ja sosiaalisin perustein (yksinhuoltajuus, työttömyys jne.) on mahdollista saada vähennystä leirimaksuun.

    Äänestä

  • Meidän seurakunnassamme rippikoulusta tulee kustannuksia vain ruoasta. Kaikki opetus, tilat, materiaalit ym. on ilmaista!

    Leirikeskusten ylläpito ja huolto on kallista, samoin muiden rakennusten (kirkot, kappelit, seurakuntatalot, nuorisotalot ym.). Työntekijöiden palkkoihin menee vain pieni osa verotuloista.

    Et ole tainnut miettiä mitä kaikkea kirkko tarjoaa. Olet juuttunut kuluihin ja vihassasi et huomaa mitään muuta ympärilläsi tapahtuvaa. Jokainen seurakunta tarjoaa viikottain ILMAISEKSI vähintään yhden jumalanpalveluksen, kerhoja, kuorotoimintaa, erilaisia piirejä eläkeläisille ja perheille, nuorteniltoja, pyhäkoulun, seurakuntailtoja ja paljon muuta. Seuraa ihan huviksesi kirkollisia ilmoituksia niin tiedät mitä seurakunnassasi oikeasti tapahtuu!

    Äänestä

Kysy asiaa oman paikkakuntasi seurakunnasta. Anna heille mahdollisuus vastata. Se on aikuismainen tapa toimia. Täällä kyselemällä vain heität epämääräistä varjoa kirkon ylle. Vai onko se tarkoituskin?

Äänestä
  • on keskustelupalsta ja viestini tarkoitus oli herättää keskustelua. Olen muuten ollut myös töissä pitopalvelussa joka järjesti hautajaisia ja monta kertaa tuli nämä kysymykset esiin.

    Äänestä

  • m.susi kirjoitti:

    on keskustelupalsta ja viestini tarkoitus oli herättää keskustelua. Olen muuten ollut myös töissä pitopalvelussa joka järjesti hautajaisia ja monta kertaa tuli nämä kysymykset esiin.

    Sittenhän sä voit kertoa miksi pitopalveluilla on niin tolkuttomat hinnat?

    Äänestä

"Oikeus hautaan luovutetaan määräajaksi, joka voi olla enintään 50 vuotta kerrallaan. Tavallisimpia ovat 25 - 50 vuoden määräajat. Arkkuhautasijan 25 vuodeksi luovutti 65 seurakuntaa oman kunnan asukkaalle maksutta. Maksun perivissä seurakunnissa hinta oli keskimäärin 87 euroa kunnan asukkaalta ja 284 muun kunnan asukkaalta. Hautausmaiden ylläpidosta ja hautaamisesta aiheutui seurakunnille kuluja haudattua vainajaa kohden keskimäärin 2 169 euroa, josta seurakunta laskutti keskimäärin 316 euroa."

Kirkon vuoden 2006 tilastollinen vuosikirja s. 218


Kirkon tilastojen lukeminen vaatii hieman taitoa. Seurakuntien hautajaiskuluihin kuuluu siunaaminen yms. Seurakunnan laskuttamaan 316 euroon ei kuulu säätiöidyt varat, valtion maksama työllistämistuki ...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


m.susi kirjoitti:

Tuossa googlella selailin eri seurakuntien hautausmaksuja,hautapaikkamaksuja ja seurakuntien tilavuokria. Aloin ihmetellä että mitä sillä yhteisöveron kirkon osuudella oikein kustannetaan, kun kuitenkin kaikesta kirkko laskuttaa. Muutenkin mitä kuluja oikein hautausmaan hoidossa oikein on? Nurmikonleikkuu? Kaavoitus? Montun kaivuu? Lumen pusku? Kuolema taitaakin olla todella hyvä bisnes. Muuten sen nurmikonleikkuunkin hoitaa monessa seurakunnassa nuoret kesätyöntekijät puolella palkalla ja valtiontuella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu