Hyvin hämmentynyt lääkärin kanssa toimeentulemisesta

On totta, että olen kieleltäni suora ja sanon asiat niinkuin ajattelen monesti ja odotan, että kuulija ottaa ne minun mielipiteinä ja käsityksinä ja en ole mikään Jumala, joka kaiken tietää ja siksi kyselen omista asioistani lääkäriltä.

NO nyt kuitenkin kysymykseni kai loukkasi lääkärin ammattietiikkaa ja hän katsoi, että hän ei enää voi luottaa minuun tai luottamuksellinen suhde on mennyt ja ei voi pitää potilaanaan. Sanoin kirjoittavani kirjeen hänelle ja selittäväni asiaa, mutta sanoi, ettei vastaisi. Vastasi kuitenkin, mutta todella muodollisesti ja ei vastannut ylimääräisiin kysymyksiini.

Perin kummastutti, että lääkäri sanoi minua lapselliseksi ja en ole kehittynyt kuulemma 15 v. tasolta mihinkään. Jos se nyt pitää paikkansa, niin voisi sen silti jättää sanomatta. Lisäksi kun olin tutkimuksissa, niin hän ensin oli sitoutunut, että ei mitenkään painosta minua jatkamaan tutkimuksia, mutta kuitenkin tutkimuksissa silti painosti sanomalla, että tutkimusrahojaan on laittanut niin paljon, että olisi jatkettava. Varsinaiseen tutkimussopimukseen oli allekirjoittanut, että antaa kaiken infon ja ei tule painostamaan tutkimuksen jatkamisessa millään tavoin ja nyt teki sen. Lisäksi kun en halunnut jatkaa enää tuloksien analyysia, niin soitti erikseen ja kun kieltäydyin jyrkästi niin aluksi laittoi sairaanhoitajan soittamaan minulle ja sen jälkeen sitten soitti myös itse. Itsekin kyllä yritin soittaa hänelle.

Lopullinen uhkaus oli se, että ei voi enää antaa luottamuspulan takia hoitoa minulle ja siksi sitten annnoin luvan tutkimustulosten analysointiin ja kyllä oikeasti alkaa ärsyttämään. Perin omituista. Tosin tutkimuksella voi olla hyviäkin seurauksia, sitä en kiistä. Niissä kuitenkin paljon käyneenä, en enää koe olevani tutkimuksien arvoinen, kun itse mitään niistä hyödy. Koin itse ne tutkimukset kidutukseksi ja ihmisarvoani loukkaavaksi kohteluksi monin tavoin.

Onko kenelläkään ollut samanlaisia ongelmia ja onhan tämä nyt tavatonta, että potilaan on nöyrryttävä sairautensa takia mihin tahansa tai sitten lääkäri katkaisee hoitosuhteen ja ei myönnä itse menetelleen mitenkään väärin, vaikka itsekin loukkaa suoraan.

Ei tästä mitään ongelmia tule, mutta olipas soppa ja ihmettelin, että miten erilaisia lääkärit voivat olla, vaikka ammattitaitoa ja tietoa kyllä hänellä varmaan on.

Pahimmassa tapauksessa tein emämunauksen, kun edes menin koko tutkimukseen vastahakoisesti. Hänellä on tietenkin tutkijalääkärinä intressi saada tutkimuksia ja tuloksia, jotta saa rahoitusta, mutta minne jää sitten potilaan inhimillinen kohtelu ja selllainen, että voisi edes rehellisesti jälkiseuraamuksia pelkäämättä lopettaa tutkimuksen.

Kyllä potilas, tässätapauksessa minä olin kyllä niin heikoilla, että ei minulla ollut mitään muuta mahdollisuutta järjen nimissä kuin suostua hänen saneluehtoihin.

Onneksi tutkimusryhmässä oli monta erinomaisen ystävällistä ja jopa sellaista, joille olen todella suuressa kiitollisuuden velassa.

Tulipas nyt kirjoitettua ja koin asian todella epäkohdaksi ja tässä kun täytän taasen Kelan hakemuksia yms., niin kyllä tämä on naurettvaa, Hesarissa oli juuri, että Kelan muutoksenhaku elin käsittelee mahdollisesti asioita yli vuoden ja vakuutusoikeus reilusti yli vuoden... eipä ole potilaalla tuona aikana paljoa ilon aihetta. Sossun luukulle itse en ainakaan mene ylpeydestäni, sillä olen siellä käynyt ja kohtelu on ollut ainakin Helsingissä aivan järkyttävää.

Tässä on varmaan taas liian paljon asiaa, mutta tulipas nyt vähän kirjoitettua omaa näkökantaa ja vähän pointtina tässä nyt on tuo, kun luen Sosiaalioikeutta ja niissä olevia oikeuksia, niin nehän ovat kuin toisesta maailmasta reaalimaailman kanssa. Jos lain mukaan menisi, niin ok, mutta kun eihän nuo lait toteudu lähimainkaan... perin turhauttavaa luettavaa, mutta voihan sitä sitten vaatia, kun tietää, että mitä voi. Jos käsittelyyn valituksineen menee 3 vuotta, niin ei todellakaan maksa vaivaa. Onhan ihmisellä muutakin tekemistä. Ei onnellinen elämä voi olla tavalliselle sitä, että jatkuvasti valittaa asioista ja odottaa oikeusturvan toteutumista.

Mihin tarvitaan luottamusta ja miksi sitä kysytään, jos faktoista on kysymys. En minä oikein ymmärtänyt... kunnioituksestakin kysytään usein. Tämä kuuluu parisuhteeseen kyllä, mutta lääkärin kanssa, kuulostaa oudolta. Ok, tietty luottamus tietenkin, mutta että sen verukkeella kielletään antamasta enää hoitoa tai asiantuntemusta käyttöön, jos ei itse mene tutkimuksiin. Ei oikein mene minun jakeluun.

Outona pidin myös, että tutkimus on anonyymi ja tietoja ei saa kaivettua sieltä erikseen. Silti puhelimessa selvisi, että hän tutkimuksen vetäjänä voi poimia tietoni sieltä ja yksilöidä ne. Mitä anonymiteettiä tämä on ja luottamuksellisuutta?

T. Hankala potilas, joka ei kai nyt sitten saa enää hoitoa. Heh heh:). Ok, tietenkin jostain saan hoitoa, mutta lääkäriä pitää vaihtaa ja parasta asiantuntemusta ei ole käytettävissä täten tai sitte pitää lukea itse lääkäriksi tässä samalla ja hoitaa itse itsensä, niin ehkä tajuaisi lääkärin suhtautumista paremmin.

Tööttö, eläinlääkärin mielipidettäsi kaivattaisiin, tuntuu, että heitäkin hoidetaan paremmin:). Noh, kyllähän eläimet ovat myös viattomia, joten ehkä aihettakin... mutta kyllä ihmiset ovat mielestäni kuitenkin ne oikeussubjektit, joita tulisi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.
4626
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Että omista oikeuksista joutuu
suorastaan tappelemaan ja lait
yleensä sorvataan vahvemman eduksi.

Itse olen ollut myös tutkimuskohteena
Meikussa, jolloin tutkittiin
sydämen mahdollisuutta aiheuttaa
epileptinen kohtaus.

Mitään mukavaa se kaksi päiväinen
koetilaisuus ei todellakaan ollut.

Saivat ilmeisesti joitakin tietoja,
mutta eivät niin paljon, että
olisivat uskaltaneet suoraan sanoa
kumpi aiheuttaa minulle kohtaukset.

Eli aivosähkökäyrä poikkeama vai
sydänvika.

Äänestä

Jokainen lääkäri tekee omat ratkaisunsa, niin henkilökohtaiset kuin ammatilliset, sen hetkisten tietojensa varassa. Jos potilassuhde muuttuu liian henkilökohtaiseksi, liikutaan jo lääkärin etiikan rajamailla. Suomeksi sanottuna lääkärin ei olisi suotavaa seota potilaisiin, eikä potilaiden lääkäriensä elämään.
Ihanteena on tietysti lääkäri, joka huomioi potilaansa tilan joka kantilta, eli ei ota hankaliakaan kysymyksiä itseensä. Mutta kun ne lääkäritkin ovat vain ihmisiä, ja huonoja päiviä osuu meille jokaiselle.

Oman ammattietiikkani mukaan teen työni mahdollisimman hyvin, en jätä eläintä kärsimään, vaan yritän helpottaa sen oloa parhaani mukaan. Joskus tämä etiikka vaatii toimimaan omistajan toivetta vastaan ja tekemään sen lopullisen ratkaisun.
Ihmisten ja eläinten hoitamisessa on onneksi se ero, ettei eläinten kanssa ole niin väliä miten potilaan henkinen puoli jaksaa. Eipä niillä tosin suuremmin mielenterveyspulmia edes ole. Eläimet elävät 'tässä ja nyt', ei huolta huomisesta. Pelko, viha ja kauhu katoavat kunhan kipu on poissa, mutta ihmiset muistavat ja kutovat kauhukuvia päässään vielä lisää.
Eläimiä hoidetaan hyvin, ainakin useimmat hoitavat, jopa paremmin kuin itseään. Mirri ja Murre saavat vitamiininsa ja lääkkeensä, vaikka itse ei viitsitä sitä kolotustaan pois hoitaa.

Harmi, että suksesi ovat menneet ristiin lääkärisi kanssa, mutta kuten sanottu, ihmisiähän tässä kaikki ollaan.
Voihan olla, että saat parempaa hoitoa jossain muualla.

Äänestä

Piti vastailla jo joskus ikuisuus sitten mutta on ollut niin pirusti duunia:)

Korostan nyt alkuun ja suurella painolla, että olen aina potilaan puolella, eli siis sinun. Sanomisistani ei saa loukkaantua.

Jäi melko epäselväksi, mitä oikestaan oli tapahtunut. Tutkijan näkökulmaa kuitenkin: lääketieteen empiirinen tutkimus on varmasti (eettisesti) vaikeaa, koska siihen liittyy aina ihminen, usein sairas. Mun on myös helppo kritisoida, koska omat tutkimuskohteeni ovat elottomia kohteita, joita voin manipuloida mieleni mukaan ja jos tulos ei ole miellyttävä, tiputan ne. Sen sijaan tutkimusorientuneen ihmisen näkökulmasta ymmärrän sen, että jos on monta vuotta "uhrannut" johonkin kohteeseen ja yhtäkkiä tajuaa ettei tästä mitään tuu, tunteet purkautuu. Syy on itsekäs mutta monisyinen; oma rahoitus ja "maine" ovat tärkeitä. Jos ja kun tekee esim. väikkäriä, tietää että se syntyy ilman sitä ja tätä mutta se ei oo yhtä hyvä ilman niitä tiettyjä kohteita. Ts. jos yksi kohde tippuu pois, se on iso juttu ja vielä isompi kun sillä (voi) olla vaikutus omaan rahoitukseen. Mä voin kiukutella näytteilleni, heittää roskiin, mielenosoituksellisti polttaa, ihan mitä vain. Lääkäri ei sitä voi tehdä. Jos ottaa huomioon, millaisia k-päitä lääkärit voi olla ilman noita tutkimusintressejä, niin en oo yllättynyt varsinaisen tutkijan huonotuulisuudesta. Se ei kuitenkaan oikeuta typerään kohteluun, sillä aina pitäisi muistaa, että potilaalla on ihan varmasti vaikeampaa. Tutkijalla voi olla uran laatu kyseessä mutta potilas kärsii tilastaan koko loppuelämänsä.

Se mitä siis kokonaisuudessaan halusin sanoa, oli että tutkijan elämän vaikeuksia voi olla hankala "ulkopuolisen" ymmärtää mutta ei-sairaan tod.näk. vielä vaikeampaa unohtaa millaista on olla sairas tiedostetusti koko loppuelämänsä.

Äänestä
  • Niin. Viestini oli epäselvä tarkoituksellisesti, sillä ei sitä tarkkaan voi kuvailla leimaamatta, mutta näköjään olit saanut oikeanlaisen kuvan.

    Nyt on ongelma kulminoitunut siihen, että voiko tutkija käyttää tietoja, joita ei saa luovuttaa ja joita edes ei pitäisi pystyä erittelemään potilaan hoidossa. Mielestäni ei pitäisi voida.

    Tosiasiahan tietenkin on, että näissä tutkimuksissa hän kuitenkin automaattisesti tietää asioita, joista itselläni ei ole tietoa ja hän varmaan siis ottaa myös tutkimuksen tiedot hoidossa mukaan ja ei erittele, mistä tieto on tullut. Tämä on taasen väärin ja tutkijalääkäri ei tämän takia sitten kai muka voi luottaa minuun tai jotain.

    Tietenkin totuus on se mihin on pyrittävä, mutta kun elämäni totuus on kyllä aivan eri kuin kidutuskokeissa saatu. Koin tutkimukset aivan ihmisarvoa alentaviksi... painostus oli pahinta.

    Sinulla on todellakin tiedostamasi eri katsanto, koska voit tutkia kuolleita ja siinä ei liene eettisesti ole ongelmia. Tosin kuolleilla ihmisillä ihmisillä tietenkin on, mutta jos eläimiä... niin tuskin tai eläinsuojelun aikoja elettäessä, voihan siinäkin olla jotain rajoja. Itse katsoisin kuolleen eläimen olevan ilman mitään oikeuksia ja pelkkä tavara, jolle ei voi kipua, ahdistusta tai muuta pahaa tuottaa.

    Jännä, että töötöllä oli aika erilainen lähestymistapa. Ei näissä varmaan oikeaa ole ja teidän kummankin kirjoitukset ovat huippuluokkaa. Pistää miettimään todellakin.

    Koska tästä asiasta ei voi puhua avoimesti, niin mielelläni kirjoittaisin, jos annat sähköpostiosoitteen.

    En todellakaan halua olla hankala potilas ja en halua, että hoitavan lääkärin kanssa vastaanotot menee tappeluksi, sillä hän on valitettavasti vain ihminen sen jälkeen hän ei todellakaan aja etujani, vaan voi olla niin suivaantunut, että tekee jopa toisin. Kuulosti todella absurdilta, että olen lapsellinen hänen mielestään... sellainen pitäisi hänen pitää omana tietonaan lääkärinä.

    Kiitos vastauksestasi, ei se nyt niin myöhään tullut ja itsekin täällä aika harvoin enää kerkeän käydä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


HugoGrotius kirjoitti:

On totta, että olen kieleltäni suora ja sanon asiat niinkuin ajattelen monesti ja odotan, että kuulija ottaa ne minun mielipiteinä ja käsityksinä ja en ole mikään Jumala, joka kaiken tietää ja siksi kyselen omista asioistani lääkäriltä.

NO nyt kuitenkin kysymykseni kai loukkasi lääkärin ammattietiikkaa ja hän katsoi, että hän ei enää voi luottaa minuun tai luottamuksellinen suhde on mennyt ja ei voi pitää potilaanaan. Sanoin kirjoittavani kirjeen hänelle ja selittäväni asiaa, mutta sanoi, ettei vastaisi. Vastasi kuitenkin, mutta todella muodollisesti ja ei vastannut ylimääräisiin kysymyksiini.

Perin kummastutti, että lääkäri sanoi minua lapselliseksi ja en ole kehittynyt kuulemma 15 v. tasolta mihinkään. Jos se nyt pitää paikkansa, niin voisi sen silti jättää sanomatta. Lisäksi kun olin tutkimuksissa, niin hän ensin oli sitoutunut, että ei mitenkään painosta minua jatkamaan tutkimuksia, mutta kuitenkin tutkimuksissa silti painosti sanomalla, että tutkimusrahojaan on laittanut niin paljon, että olisi jatkettava. Varsinaiseen tutkimussopimukseen oli allekirjoittanut, että antaa kaiken infon ja ei tule painostamaan tutkimuksen jatkamisessa millään tavoin ja nyt teki sen. Lisäksi kun en halunnut jatkaa enää tuloksien analyysia, niin soitti erikseen ja kun kieltäydyin jyrkästi niin aluksi laittoi sairaanhoitajan soittamaan minulle ja sen jälkeen sitten soitti myös itse. Itsekin kyllä yritin soittaa hänelle.

Lopullinen uhkaus oli se, että ei voi enää antaa luottamuspulan takia hoitoa minulle ja siksi sitten annnoin luvan tutkimustulosten analysointiin ja kyllä oikeasti alkaa ärsyttämään. Perin omituista. Tosin tutkimuksella voi olla hyviäkin seurauksia, sitä en kiistä. Niissä kuitenkin paljon käyneenä, en enää koe olevani tutkimuksien arvoinen, kun itse mitään niistä hyödy. Koin itse ne tutkimukset kidutukseksi ja ihmisarvoani loukkaavaksi kohteluksi monin tavoin.

Onko kenelläkään ollut samanlaisia ongelmia ja onhan tämä nyt tavatonta, että potilaan on nöyrryttävä sairautensa takia mihin tahansa tai sitten lääkäri katkaisee hoitosuhteen ja ei myönnä itse menetelleen mitenkään väärin, vaikka itsekin loukkaa suoraan.

Ei tästä mitään ongelmia tule, mutta olipas soppa ja ihmettelin, että miten erilaisia lääkärit voivat olla, vaikka ammattitaitoa ja tietoa kyllä hänellä varmaan on.

Pahimmassa tapauksessa tein emämunauksen, kun edes menin koko tutkimukseen vastahakoisesti. Hänellä on tietenkin tutkijalääkärinä intressi saada tutkimuksia ja tuloksia, jotta saa rahoitusta, mutta minne jää sitten potilaan inhimillinen kohtelu ja selllainen, että voisi edes rehellisesti jälkiseuraamuksia pelkäämättä lopettaa tutkimuksen.

Kyllä potilas, tässätapauksessa minä olin kyllä niin heikoilla, että ei minulla ollut mitään muuta mahdollisuutta järjen nimissä kuin suostua hänen saneluehtoihin.

Onneksi tutkimusryhmässä oli monta erinomaisen ystävällistä ja jopa sellaista, joille olen todella suuressa kiitollisuuden velassa.

Tulipas nyt kirjoitettua ja koin asian todella epäkohdaksi ja tässä kun täytän taasen Kelan hakemuksia yms., niin kyllä tämä on naurettvaa, Hesarissa oli juuri, että Kelan muutoksenhaku elin käsittelee mahdollisesti asioita yli vuoden ja vakuutusoikeus reilusti yli vuoden... eipä ole potilaalla tuona aikana paljoa ilon aihetta. Sossun luukulle itse en ainakaan mene ylpeydestäni, sillä olen siellä käynyt ja kohtelu on ollut ainakin Helsingissä aivan järkyttävää.

Tässä on varmaan taas liian paljon asiaa, mutta tulipas nyt vähän kirjoitettua omaa näkökantaa ja vähän pointtina tässä nyt on tuo, kun luen Sosiaalioikeutta ja niissä olevia oikeuksia, niin nehän ovat kuin toisesta maailmasta reaalimaailman kanssa. Jos lain mukaan menisi, niin ok, mutta kun eihän nuo lait toteudu lähimainkaan... perin turhauttavaa luettavaa, mutta voihan sitä sitten vaatia, kun tietää, että mitä voi. Jos käsittelyyn valituksineen menee 3 vuotta, niin ei todellakaan maksa vaivaa. Onhan ihmisellä muutakin tekemistä. Ei onnellinen elämä voi olla tavalliselle sitä, että jatkuvasti valittaa asioista ja odottaa oikeusturvan toteutumista.

Mihin tarvitaan luottamusta ja miksi sitä kysytään, jos faktoista on kysymys. En minä oikein ymmärtänyt... kunnioituksestakin kysytään usein. Tämä kuuluu parisuhteeseen kyllä, mutta lääkärin kanssa, kuulostaa oudolta. Ok, tietty luottamus tietenkin, mutta että sen verukkeella kielletään antamasta enää hoitoa tai asiantuntemusta käyttöön, jos ei itse mene tutkimuksiin. Ei oikein mene minun jakeluun.

Outona pidin myös, että tutkimus on anonyymi ja tietoja ei saa kaivettua sieltä erikseen. Silti puhelimessa selvisi, että hän tutkimuksen vetäjänä voi poimia tietoni sieltä ja yksilöidä ne. Mitä anonymiteettiä tämä on ja luottamuksellisuutta?

T. Hankala potilas, joka ei kai nyt sitten saa enää hoitoa. Heh heh:). Ok, tietenkin jostain saan hoitoa, mutta lääkäriä pitää vaihtaa ja parasta asiantuntemusta ei ole käytettävissä täten tai sitte pitää lukea itse lääkäriksi tässä samalla ja hoitaa itse itsensä, niin ehkä tajuaisi lääkärin suhtautumista paremmin.

Tööttö, eläinlääkärin mielipidettäsi kaivattaisiin, tuntuu, että heitäkin hoidetaan paremmin:). Noh, kyllähän eläimet ovat myös viattomia, joten ehkä aihettakin... mutta kyllä ihmiset ovat mielestäni kuitenkin ne oikeussubjektit, joita tulisi hoitaa parhaalla mahdollisella tavalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu