Venäjän presidentti Putin on tänään pitänyt suuren linjapuheen ja todennut uuden asevarustelukierteen maailmassa alkaneen.
Tottahan hän puhuu, uusia aseita kehitellään ja testaillaan jatkuvasti (Suomikin halajaa uudentyyppisiä aseita ja maamiinoille korvikkeita). Naton koneetkin pörräävät Venäjän ympärillä ilmatilaa loukaten. Neuvostoaikoina ne olisi oitis ammuttu alas ja jokunen taidettiin ampuakin, nyt eivät kuitenkaan enää viitsi.
Venäjä ei kuitenkaan aio lähteä mukaan varustelukilpaan, aikoo vaan sen verran kuitenkin vastata haasteeseen, että kehittää muita parempia aseita.
Tietoja sitten löytyy eri lähteistä, mm. STT-REUTERS-AFP-ILTASANOMAT-ILTALEHTI jne.
Uusi varustelukierre alkanut!
10
456
Vastaukset
- edes kyyrilliset
aakkoset, jos päätä riittää. Minulta meni aikoinaan viikko niiden omaksumiseen. Olisit eilen jo voinut antaa "hassuille" tiedoksi, että tietolähteenä oli interfax ja se oli käännettävissä enganniksi, siltä seisomalta. Ei millään pahalla,,,,mutta kuitenkin. Siis kyse oli niistä ilmatilan loukkauksista.
Minähän laitoin aikani hölmöille naureskeltuani linkin minkä kautta tekstin saa käännettyä englanniksi.
Antaa hölmöjen huudella, hauskempaa tämä niin on, häpeilevät sitten, kun eivät taaskaan mitään tajunneet.- kyllä noin.
Kairakettu kirjoitti:
Minähän laitoin aikani hölmöille naureskeltuani linkin minkä kautta tekstin saa käännettyä englanniksi.
Antaa hölmöjen huudella, hauskempaa tämä niin on, häpeilevät sitten, kun eivät taaskaan mitään tajunneet.Interfaxiin he voivat myös ottaa yhteyttä netin kautta jos asian todenperäisyyttä haluavat tarkistaa ja olihan siinä kenraali-eversti nimineen. Hän ei ole res.upseeri, eikä evp, vaan toimessa oleva.
- arvon:
kyllä noin. kirjoitti:
Interfaxiin he voivat myös ottaa yhteyttä netin kautta jos asian todenperäisyyttä haluavat tarkistaa ja olihan siinä kenraali-eversti nimineen. Hän ei ole res.upseeri, eikä evp, vaan toimessa oleva.
Se on Kenraaliluutnantti.
- Venäjänkin on
Vastata torjuakseen Naton ja Ey:n yhteisen politiikan.Joka tähtää koko maailman valloitukseen ja siinä sivulla luonnonrikkauksien hyödyntämiseen,tarkoituksenaan käyttää koko maailman kansoja orjanaan suunnitelmissa olevaa herravaltiota luodessaan.Tälläiseksi nuo haluaisivat koko maailman tulevan,oman "Demogratiansa" varjolla.Maailman jossa vain rikkailla olisi valta,käskyttää ja ohjata koko maailman kansoja.
- eri-mies
alkanut tuntua, että Venäjä ja Kiina haluavat juuri sitä samaa, kuin ns. länsimaat. Nousussa on myös Arabimaat ja Intia, kaikilla saatananmoinen kiire varustautua. Luonnonsuojelu on sivuseikka, sillä ostetaan vai tyhmän kansan hyväksyntä ahneudelle.
- Samainenmies
eri-mies kirjoitti:
alkanut tuntua, että Venäjä ja Kiina haluavat juuri sitä samaa, kuin ns. länsimaat. Nousussa on myös Arabimaat ja Intia, kaikilla saatananmoinen kiire varustautua. Luonnonsuojelu on sivuseikka, sillä ostetaan vai tyhmän kansan hyväksyntä ahneudelle.
No onko odotettavissa piakkoinkin, kun pyssyt ja tykit lisääntyy, niinkuin niitten käyttämistä. Katson taivaalle ja hiljasta on. Vielä.
- eri-mies
Samainenmies kirjoitti:
No onko odotettavissa piakkoinkin, kun pyssyt ja tykit lisääntyy, niinkuin niitten käyttämistä. Katson taivaalle ja hiljasta on. Vielä.
ja upseerinakin olen evp, joten aivan väärä vastaamaan. Kuitenkin ennen sotaa on varustauduttava, kuten nyt tehdään kaikkialla huolellisesti. "Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin" Noin muistista mukaillen Klauzevitsia (nimen kirjoitustakaan en viitsi luntata)
- Katoppa vaihteeksi
eri-mies kirjoitti:
ja upseerinakin olen evp, joten aivan väärä vastaamaan. Kuitenkin ennen sotaa on varustauduttava, kuten nyt tehdään kaikkialla huolellisesti. "Sota on politiikan jatkamista toisin keinoin" Noin muistista mukaillen Klauzevitsia (nimen kirjoitustakaan en viitsi luntata)
Mitä Raamattu sanoo lopunpäivistä.- Siellä on kaikki ilmoitettu loppuun saakka, meille järjettömille rottanaamoille.
- ON itseasiassa
Suunnatonta IDIOTISMIA!- Yksinkertaisesti siitä puuttuu järki ja viisaus.
Ja se on sitäpaitsi loputon kierre, joka ruokkii itseään, ja on PELKKÄÄ PENIKKATAUTISTEN vastuutonta verorahojen VÄÄRINKÄYTTÖÄ!
Luulisi venäjälläkin olevan parempia rahankäytön reikiä, kuin polttaa niitä paskapommien suunnitteluun ja saastuttaa luontoa hirveitä määriä, ja vain sen tähe, että pääsevät paukuttelemaan ja uhoamaan pienille naapureilleen, kuinka "mahtava" RYSSII taas kerran kaiken.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien1362733- 2312117
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1861880- 501867
Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva261690Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.1421505Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä671393- 1221158
Onko jollekin vielä epäselvää Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen?
😺 On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen jo3101005Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli65875