Lorvimisesta ei pidä maksaa

Eduskunta "työllistää" noin tuhat ihmistä. Kaksisataa heistä pitää lomaa 4-5 kuukautta vuodessa ja nostaa kahden ihmisen palkan. Lopun aikaa ajellaan hississä ja vilkuillaan helmanpituutta. Istunnoissa käydään silloin kun huvittaa.

Suomen historiassa aina, kun valtaeliitti on pitänyt panna katsomaan itseään peilistä, asialle ovat etunenässä lähteneet pohjalaiset. Nyt on aika panna eduskunnan pelleily aisoihin. Mene ja vie muutkin seuraavaan osoitteeseen sanomaan suora sana:
www.adressit.com/eduskuntapuoliksi
7777
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Niin saadaan pitää kaikki kyläkoulut toiminassa ja säästetään vielä rutkasti rahaa.Laitetaanko Adressi Kauhajoen Kaupungin lomautuksesta. Taitaa tulla lomautuksia jussipairoolle ja HHVV porukalle.

Äänestä
  • Alan Kauhajoen kaupungin lomittajaksi heti jos ne muut saa sieltä lomaa. Eli täten määräisin!

    1. Rahat pois kulttuurilta
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät sitä tunteen palosta!

    2. Rahat pois urheilulta
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät sitä tunteen palosta!

    3. Rahat pois vähemmistöiltä
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät SITÄ kokoajan ja vieläpä Kelan ja Sossun valossa!


    Saa äänestää! HP sormetus!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Alan Kauhajoen kaupungin lomittajaksi heti jos ne muut saa sieltä lomaa. Eli täten määräisin!

    1. Rahat pois kulttuurilta
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät sitä tunteen palosta!

    2. Rahat pois urheilulta
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät sitä tunteen palosta!

    3. Rahat pois vähemmistöiltä
    - syy on, että pärjäävät ilmankin kun tekevät SITÄ kokoajan ja vieläpä Kelan ja Sossun valossa!


    Saa äänestää! HP sormetus!

    pelkkien mielikuvien varassa. Jos et tiedä niin kultuuri- ja urheilukustannetaan veikkauksen varoilla. Kannattaisi korjata myös mielikuvat vähemmistöistä. Nykyisin tietoa on niin helposti saaatavilla niin kulttuuripolitiikasta kuin vähemmistöryhmistäkin että suoraan sanoen ihmettelen etteivät ihmiset jaksa ottaa asioista selvää ennen kuin kirjoittavat fiktiota.

    Äänestä

Lorvimista varmaan riittää Eduskunnassa mutta se ei meikäläistä haittaa niinkään. korjaisivat nyt ensin näitä viturallaan olevia asioita kuntoon. esim työttömien Rankaisu ei mene jakeluun. jos joudut työttömänä Sairaslomalle saat heti 12pv omavastuun ja kaikki paperisi joutuvat KELA:ssa jonoon jotka voivat olla jopa kuukausien pituisia. työssäkäyvän omavastuu sairaslomalle jäämisessä on tasan 1pv! sitten vielä tuo KELA:n touhu. KELA:ssa hirmuisat jonot asioiden käsittelyssä vaikka on Valtion firma ja touhu KELA:ssa ei ole todellakaan kiinni rahasta eli missä mättää? työkkärin sivuilla ei KELA hae uusia työntekiöitä.

Äänestä
  • Kun sakotetaan työtöntä sairauden takia omavastuulla ja ihan kevyet 12 päivää! onko tuo totta? kai Kelalta saa lääkkeisiin edes korvausta kun on sairaana omavastuulla?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Kun sakotetaan työtöntä sairauden takia omavastuulla ja ihan kevyet 12 päivää! onko tuo totta? kai Kelalta saa lääkkeisiin edes korvausta kun on sairaana omavastuulla?

    työttömän omavastuu aika on 12pv ja työssä käyvän 1pv sairastumis tapauksissa. mielestäni tämä saisi olla juuri toisinpäin mutta hyvinvointivaltiossa se on näinpäin. ja meneppä kauhajoen sossuun sillämielin että saat sieltä automaattisesti tämän 12pv menetetyn korvauksen. turha "unelma!" että näin suomessa.

    Äänestä

Kepulaiset voisi lomauttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nutina kirjoitti:

Eduskunta "työllistää" noin tuhat ihmistä. Kaksisataa heistä pitää lomaa 4-5 kuukautta vuodessa ja nostaa kahden ihmisen palkan. Lopun aikaa ajellaan hississä ja vilkuillaan helmanpituutta. Istunnoissa käydään silloin kun huvittaa.

Suomen historiassa aina, kun valtaeliitti on pitänyt panna katsomaan itseään peilistä, asialle ovat etunenässä lähteneet pohjalaiset. Nyt on aika panna eduskunnan pelleily aisoihin. Mene ja vie muutkin seuraavaan osoitteeseen sanomaan suora sana:
www.adressit.com/eduskuntapuoliksi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu