Olen eronnut kirkosta nyt . En pidä ristiinnaulitusta enkä hänen verensä ja ruumiinsa nauttimista enää järkevänä. Uudessa Testamentissa on paljon hölynpölyä, kuten Jeesuksen tuleminenkin. En usko että Jeesusta on naulittu ristille. Ei Jumala niin hullu ole. Olen yhä se ekaluokkalainen jolle alettiin koulussa opettaa uskontoa. Ensin pidin Jeesuksesta, mutta sitten petyin kun hänet naulittiin julmasti ristille ja luovuin hänestä.En ole luopunut Jumalasta, joka päivä muistan Häntä.
Hyvästit kirkolle
Efehelen
46836
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 46
Vanhimmat
Tuo ristiriitainen käsitys kristinuskosta on ollut voimissaan antikristittyjen piirissä jo kauan. Tosin he samalla ovat uskoneet vaikka millaisiin jumaluuksiin, mutta eivät siihen yhteen todellisesti elävään Jumalaan.
Jeesuksen kuolema ristillä on eräs koko historian tutkimuksen varmimmin esittämistä tapahtumista koko maailman historiassa. Yhtä varmaa on se, että Jumala salli niin tapahtua.
Jos se aiheuttaa hyvästien jättämisen kirkolle, niin silloin se kannattaa ehdottomasti tehdä. Parempi niin, kuin että kuvittelisi jotain sellaista mitä todellisuudessa ei ole.
Ei uskomiseen tarvita kirkkoo ja vielä vähemmän raamattua, jota ihmiset tulkitsevat ajan mukaan. Nyt hyväksytään naiset papeiks ja homo avioliitot. Kohta varmaan saatananpalvotakin jos siitä kirkko vaan sais rahaa,jolla voi maksaa palkan pikkupoikia hyväksi käyttäville" Jumalan miehille".
Täytyy sanoa, että "aksenttisi" on harvinaisen hieno tänään. Kuinkahan pitkään oletkaan hionut sitä?
Antakoon Jumala anteeks
Kyllä Jumala on oikeudenmukainen ja antaa jokaiselle hänen ansionsa mukaan, joskus jopa ansiotta ja armosta.
Kuka sulle on ton kertonut?
Ehkä voit nähdä itsekin, että jos joskus kylvät, niin silloin saatat päästä niittämään sitä mitä olet kylvänyt. On myös olemassa niitä tilanteita, joissa toinen kylvää mutta toinen niittää.
Aika yleisiä lainalaisuuksina pidettyjä asioita sinänsä. Silti jotkut tahtovat ns. "potkia tutkainta vastaan".
jotka kuolevat lapsena on tehnyt, kun saavat ansionsa mukaan?
Luonto opettaa siitäkin, miten kaikki eivät menesty. Eikä syy ole joka kerta edes niissä, jotka ovat vastuussa noista kaikkein heikoimmista. Mutta kuka voi sanoa sen, mikä heille olisi ollut paras vaihtoehto? Ehkä sinä?
ei sitä voi kertoa JUMALA
Kuka kertoi sinulle tuon?
Jumalalle voi puhua, mutta jos Jumala puhuu sinulle käänny lääkärin puoleen.
Rippipapillasi ei tainnut olla kovin laajaa näkemystä elämästä.
Ja eiköhän moni muukin ole sitä mieltä, että on hyvä jos Jumala ei puhu.
Lukemattomat ihmiset toivovat sitä, ettei Jumala olisi koskaan puhunut. Silloin he voisivat puhtaalla omallatunnolla toimia niin kuin haluavat. Nyt vain tilanne näyttää toisenlaisenlaiselta siitä huolestuneina monet ateistit kirjoittelevat uskontopalstoille yrittäen keksiä erilaisia tekosyitä sille, miksi Jumalan puhe ei olisi uskottavaa.
Jokin sisäinen pakko ajaa heitä inttämään vastaan varsin yksinkertaiselle ilmoitukselle. Sinua tämä ei tietenkään vaivaa, koska olet niin "pitänyt Jeesuksesta" etkä koskaan ole "luopunut Jumalasta", kuten kerrot.
kirjotusvirheistä, mutta itse et osaa edes lukea. Tai muuten vaan sekoilet.
En viisastele kirjoitusvirheistä ja mahdollisesti sekoitinkin aloittajan tekstiä keskusteluumme. Voinko siis olettaa, että olet aloittajan kanssa täysin erimielinen? Et koskaan ole pitänyt Jeesuksesta tai ollut missään suhteessa Jumalaan?
Silloin olen sitä mieltä, ettei sinun kannatakaan olla, siis jos tahdot pitää nuo mielipiteesi. Tarkoitan, että noilla mielipiteillä kannattaa pysytellä hyvän välimatkan päässä Jumalasta.
pelätä taikka vältellä Jumalaa. Toki voishan sellaista Jumalaa karttaa, joka on paha.
Jumala ei ole paha, mutta on jossain mielessä hyvin ehdoton. Tavallaan ehdoton suhteessa ihmisen pahuuteen, vaikka jättää siinä suhteessa varauksen armolle. Armo ei kuitenkaan ole sääntö, vaan poikkeus.
kuvakseen. Mitä se tarkoittaa?
Se tarkoittaa vähintään sitä, että ihmisellä on kyky ajatella asioitaja tulla siten myös vastuulliseksi teoistaan. Ihmisellä on myös kyky tuntea.
niin eikö Jumalakin sit osaa?
Jos pahuus on tullut maailmankaikkeuteen vasta tässä vajavaisesti tuntemassamme materiaalisessa maailmassa, niin silloin pahuutta ei ole ollut ennen materiaa. Tämän melko nuoren näkyvän maailman ilmiöiden ei voi yleistää olevan olleen olemassa jo ennen tätä näkyvää maailmaa.
kukapa näistä tietää.Nyt hankkiudun yöpuulle.Oli mukava jutustella. Öitä!
Ilta on venynyt jo pitkäksi, mutta kiitos myös puolestani loppuillan juttutuokiosta. Vaikka noita asioita paljon pohditaan ja niistä esitetään erilaisia teorioita, niin eipä noista voida paljon varmuudella tietää, vaikka samalla voidaankin joskus sanoa, että "Luoja yksin tietää". Ehkä tuossa sanonnassa on enemmän totuutta kuin tulee ajatelleeksikaan.
Kirjoitit:
"Olen eronnut kirkosta nyt. En pidä ristiinnaulitusta enkä hänen verensä ja ruumiinsa nauttimista enää järkevänä."
Vastaan:
Kirkko ei ketään pelasta, joten se on ihan ok.
Mitä tulee siihen, että "et pidä ristiinnaulitusta", niin mitä vikaa olet Yeshuasta löytänyt tai miten Hän on sinua pettänyt?
Muista, että Yeshua syntyi maan päälle vapaaehtoisesti ja ainoastaan siksi, että hän tuli täyttämään Isä J-lan tahdon eli lunastamaan meidät synnin vallasta omalla verellään!
Ja mitä taas tulee mainintaasi: "enkä (pidä) hänen verensä ja ruumiinsa nauttimista enää järkevänä", niin eihän se koskaan ole UT:n mukaan järkevää luonnollisen ihmisen mielestä ollutkaan! Siitähän on kirjoitettu näin: (1.Kor.1:)
"1:18 Sillä sana rististä on HULLUTUS niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
1:23 me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja PAKANOILLE HULLUTUS,
2:14 Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti.
3:19 Sillä tämän maailman viisaus on hullutus Jumalan silmissä. Sillä kirjoitettu on: "Hän vangitsee viisaat heidän viekkauteensa";
Sanoma Yeshuan ristillään saavuttamasta riemuvoitosta ja Hänen asettamansa Pyhän Ehtoollisen vietosta on todellinen ILOSANOMA!
Uusi Liitto Yeshuassa korvaa täysin Vanhan Liiton, jossa piti jatkuvasti uhrata viattomia eläimiä synti- yms. uhreiksi valtavin määrin siksi, ettei ihmisten syntejä ollut silloin vielä sovitettu J-lan edessä!
Nyt ne kaikki on sovitettu ja siksi rakastan Yeshuaa, tuota ylistettyä J-lan Poikaa, jolle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä, koska Hän on totisesti sen omalla verellään hankkinut itselleen. Sen myötä Hän on saanut vallan pelastaa kaikista kansoista kaikki ne ihmiset, jotka turvautuvat Häneen.
Turvaudu sinäkin aina tuohon jaloon syntisten ihmisten Lunastajaan ja Vapahtajaan eli Yeshua Messiaaseen, että saat kerran periä armosta taivaan kirkkauden, sillä maan päällä eloaikasi on vain kuin silmänräpäys ikuisuuteen verrattuna. Olethan koko ajan matkalla ikuisuutta kohden ja melkein huomenna jo siellä!
Siunausta ja hyvää yötä Yeshuassa!
Heräsin jo varhain rukoilemaan Jumala Jahvea.Sinulle sanon vain että höpö-hopö. En kuulu aivopestäviin. Älykkäät ihmiset luopuvat kristinuskon hölynpölystä ja ajattelevat itse. Jumala Jahve antaa selvänäönkin ja iloisen mielen ja kyvyn auttaa muita.
...heti kirjoituksesi luettuani seuraava Yeshuan maininta fariseuksista:
"...he ovat sokeita sokeain taluttajia, jos sokea sokeaa taluttaa, niin kumpikin kuoppaan lankeaa."
Jos todella luulet olevasi viisas ja oikeaoppinen hyljätessäsi Yeshua Messiaan ja turvautuessasi J-H-W-H:een, niin siinä menet täydellisesti harhaan!
Yeshua sanoi: "Jos te Moosesta uskoisitte, niin te minua uskoisitte, sillä minusta hän on kirjoittanut!"
Lisäksi muuan sokeana syntynyt mies, jolle Yeshua antoi näön tämän ollessa aikuinen sanoi fariseuksille:
"...Ei ole maailman alusta asti kuultu, että joku toinen olisi antanut näön sokeana syntyneelle. Ellei Yeshua olisi J-lasta, ei Hän voisi mitään tehdä!"
Mooses ei parantanut ketään! Mietippä tätä parikin kertaa...
Siunausta Yeshuassa!
Missä Jeesus sanoi, että minä sinut paransin, eikö hän sanonut:
...ainoastaan Hän on meille Elämän Valkeus, sillä meissä itsessämme on ainoastaan pimeyttä ja sen todellakin kansojen verinen historia myös todistaa!
Siispä pyydä sinäkin uskossa Yeshuaa tulemaan sydämeesi asumaan, niin sulle käy niin kuin seuraavassa jakeessa opetetaan: (Joh.1:12)
"Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä."
- - -
UT:ssa on tapauksia, joissa ihmeparanemisen jälkeen Yeshua sanoi parannetuille "sinun uskosi on sinut parantanut", mutta kaikissa noissa tapauksissa sairaiden usko kohdistui Yeshuaan ja tämän kykyyn parantaa.
UT:ssa on myös tapauksia, joissa Yeshua paransi eräitä sairaita näiden epäuskosta huolimatta. Hän teki niin, koska Hänellä J-lan Poikana eli Herra J-lana oli siihen valta. Tapaus löytyy kohdasta: mark.9:24
"Ja heti lapsen isä huusi ja sanoi: "Minä uskon; auta minun epäuskoani."
Siunausta Yeshuassa!
yhteydessä palata ajatukseen sisällä olevasta maailmanvoimasta.
Ihminen vaeltaa pimeydessä ja kahleissa niin kauan kuin hän ei huomaa, että hänen sisällään on maailmanvoima.
Tästä lähtökohdasta, voimme uskoa, että meillä myös on mahdollisuus tuohon samaan parantamiseen,
Mutta usko omiin kykyihin puuttuu.
Ihmisen menneisyys sitoo häntä, kahlehtii häntä, mutta hän voi kahleista vapautua, hän itse ei ole huonous, se vaikeus johon hänet on kiedottu.
Ihminen voi tehdä päätöksiä. Kun hän sanoo itselleen: minä tahdon nousta, minä tahdon jättää pahan, minä tahdon pyrkiä jumalan luo, silloin hän voikin, ja muuta mahtia, voimaa ja valtaa ei ole kuin jumala ihmisen sisällä.
Ei auta muuhun uskominen, ei auta häntä, jos hän odottaa apua ulkopuolelta tai korkeilta olennoilta, ainoa joka voi auttaa, on jumala hänen sisällään.
onhan hullutus tietenkin hengellinen juttu, mutta minkälainen, ihanko siraus, silloin sitä ei voi yleisenä totuutena pitää, se on totta vain sille, joka hullutuksessaan elää.
Järjen, viisauden ja totuuden kanssa, sillä ei ole mitään tekemistä, minkä Paavalikin ilmeisesti tiesi, huiputtaessaan ihmisiä uskomaan hullutuksiinsa.
Koskien ns. "ristinhullutusta" eli sanomaa siitä, että vain uskomalla ristillenaulittuun voi syntinen ihminen pelastua:
Todellisuudessa kyseinen "hullutus" onkin jumalallista viisautta, mutta niistä ihmisistä, jotka eivät sitä tajua se tuntuu (siis vain tuntuu) hullutukselta ;)
Tässä on kyseessä ihan samanlainen uskontesti, kuin VT:n aikoihin, josta luemme (4.Ms.21:9) :
"Niin Mooses teki vaskikäärmeen ja pani sen tangon päähän; jos ketä käärmeet sitten purivat ja tämä katsoi vaskikäärmeeseen, niin hän jäi eloon."
Samalla tavalla Yeshua korotettiin ristille muita ihmisiä ylemmäksi, että jokainen, joka uskossa katsoo häneen, saa iankaikkisen elämän, eikä kuole sen Paratiisissa olleen syntisen käärmeen myrkkyyn ja puremiin, joita hänellä perisynnin vuoksi sielussaan on.
Siunausta Yeshuassa!
...mainitsemaasi asiaa kristillisenä!
Kirjoitit: "Ihminen vaeltaa pimeydessä ja kahleissa niin kauan kuin hän ei huomaa, että hänen sisällään on maailmanvoima."
Kristinuskon mukaan kaikki ihmiset vaeltavat hengellisessä pimeydessä ja vain Yeshuaan uskomalla he saavat sisälleen Valkeuden. Ellemme ota Yeshuaa vastaan henkilökohtaisena Vapahtajanamme, niin joudumme ikuisesti olemaan perisynnin vuoksi pimeydessämme!
Tästä on hyvä opetusesimerkki seuraavassa linkissä:
http://www.aglimpseofeternity.org/content/pages/documents/1194340044.pdf
Siunausta kristillisessä totuudessa, Yeshussa!
Älkää höpöttäkö joutavia te typerät ihmiset. Jokainen kuolee joskus ja siksi kehoitan ottamaan Googlesta "Mitä kuoleman jälkeen?" ja sitten Suomi24 keskustelu samasta aiheesta ja sitten aihe "Tätä kuoleman jälkeen".Ajatelkaa loppuanne että saisitte ymmärryksen tähän elämään.
...olen UT:sta ja Yeshualta sinulle lainannut, ovat sinun silmissäsi typeryyttä, niin huomaan, ettei meidän ole hedelmällistä keskustella tämän enempää...
Kaikkea hyvää sulle :D ja...
Siunausta edelleen Totuuden etsimiseen Yeshuassa!
Kiitos Efehelenille kun sanoo totuuden. Taisi itse saatana Lucifer sepittää Jeesuksen ristinkuoleman. Olen tavannut saatanan 1994. SE ylisti pappeja jotka pitävät yhä Jeesusta ristillä. En ole saatanisti. Jumalat tappoivat sen jouluna 1994.
erosin jo kolmekymmentä vuotta sitten kirkosta koska vakaumukseni (Karma ja jälleensyntyminen) ei kohtaa kirkon dokmaattisia oppeja.
Minä ikäänkuin heräsin kamalasta unesta ja vuosisatojen kauhea taakka putosi harteiltani.
...ympärillesi, millaiseen leiriin olet nyt mennyt?
Siis nimimerkkien "urhopekka" ja "12345" pariin!
En tarkoita sillä kirkosta eroamistasi enkä heidän eroamistaan, vaan Yeshuan hylkäämistä.
Tulet vielä karvaasti katumaan päätöstäsi hyljätä Yeshua Vapahtajanasi!
Säälin sinua ja heitä syvästi!
Rukoilen puolestanne Yeshualta armoa ja ymmärrystä teille kolmelle...
löysin leiristäni totuuden.
Ihana vapaus, aloin elää, kuolemanpelko poistui. Kehityn elämä elämältä kohti Jumaluutta.
Tämä on vakaumukseni,
annahan poika sille arvoaen minäkään pilkkaa sinun leiriäsi. Enkä tarvitse kehittyäkseni sinun yshuata enkä varsinkaan sääliäsi.
Eikös olekin näin, kun pääsee kasvamaan ulos kristinuskon synkkyydestä, koittaa ihana valo, ikäänkuin uusi avaruus aukenee. Ymmärtää maailmankaikkeuden suuruuden ja samalla Jumalan oikeudenmukaisuuden.
Olen tutustunut tuohon sinunkin oppiisi, mutta lopullinen koti löytyi Kabbalasta.
Tässä ei tarvitse mennä edes meille rakkaiden pyhien kirjojen ulkopuolelle. Kun pyhiä kirjoja ymmärryksellä luetaan , löytyy niistä sekä sekä järjen että hengen kanssa yhtäpitäviä totuuksia.
Kabbalan viisaudessa on kaikki maailman uskonnot,
filosofiat ja psykologiat tiivistettynä, yli
uskontojen menevään, ihmisen vastuullisuutta korostavaan ymmärrykseen. Luojaan unohtamatta.
...siis "Yleistä kristinuskosta", kiinnosta, niin mene Juutalaisuus-palstoille, sillä siellähän ylistellään Kabbalaa, Talmudeja, Soharia, Gematriaa ja muita juutalaisuuden salatieteitä ja harhaoppeja ;)
Saattaa tietenkin olla, että olet yhtäkaikki enemmään kiinostunut siitä ainoasta totuudesta, joka löytyy vain kristinuskosta(?)
Siinä tapauksessa pysyttele täällä, mutta käyttäydy siivosti!
Siunausta Yeshuassa!
...palstan aihe "Yleistä kristinuskosta" kiinnosta niin silloinhan sinun pitäisi pysytellä buddhalaisten foorumilla, eikä häiriköidä täällä. Menikö perille?
Kiitos, että huomioit tämän!
PS. Mutta jos yhtäkaikki jokin voima (kenties Yeshuan säälivä rakkaus) vetää sinua edelleen tänne, niin ota nöyrästi vastaan kaikki se hyvä mitä sulle tällä foorumilla ylhäältä annetaan äläkä ala pullikoimaan ja käyttäytymään siivottomasti!
Siunausta Yeshuassa!
Juurihan kerroin, että pyhiä kirjoja ei unohdeta.
Myös Jeesuksella oli opetuksissaan kabbalan viisauden tasolle yltäviä lauseita, kuten myös paljon gnostilaisia ajatuksia.
Kuten lause: " Teissä itsessänne ovat jumalat ja taivasten valtakunta." sekä " Taivasten valtakunta on tullut lähelle, te ette vain näe sitä." nämä voidaan suoraan osoittaa olevan Kabbalistista ajattelua, ja vain sitä kautta niiden sisältö avautuu.
Kristityilä on tapana ohittaa sellaiset kohdat, joita he eivät ymmärrä.
Miksi emme siis etsisi ymmärrystä, koska silloin löytyy järkevä selitys myös niille asioille, jotka voivat tuntua käsittämättömiltä.
Paljon on tullut mielipiteitä. Se siitä. Ottakaa
Googlesta "Mitä kuoleman jälkeen?". Sitten Suomi24 samasta aiheesta ja sitten aihe "Tätä kuoleman jälkeen". Terveisiä ja kiitos mielipiteistä.
Kirjoitin mielewtäni varsin selkeästi, etteivät juutalaisten salatieteet kuten Kabbala, Talmudit, Sofar ja Gematria kuulu mitenkään Kristinuskoon, joten niistä ei pidä tänne harhaoppeja levitellä!
Kristinuskolle on täysin vieras mainitsemasi käsite: "Teissä itsessänne ovat jumalat ja taivasten valtakunta."
Missään kohden ei ole UT:ssa väitetty, että "jumalat" olisivat ihmisissä!
Mitä taas tulee mainintaasi "Taivasten valtakunta on tullut lähelle, te ette vain näe sitä"...on se osa Yeshuan julistusta. Jos kabbalistit ovat sen lainanneet Häneltä, niin ei se tee koko Kabbalasta vielä pyhää kirjaa ;)
Siunausta UT:n totuudessa, Yeshuassa!