aittabas

Sabttia pyhittäessäni minä vilkuilen kelloon.
Kirkossa laulan säkeistöstä sanan sieltä, toisen täältä - availen suuta . "Taivuttakaamme päämme rukoukseen". Ei onnistu, taipuu vain kaulasta. Rukoilija yrittää etsiä osuvia sanoja, mutta taas kaikki menee saman kaavan mukaan; kehutaan itseämme ja seurakuntaamme. loppuun muodon vuoksi "Jeesuksen nimessä aamen?"

Läksyn tutkiminen ei meinaa onnistua, koska kaikki istuvat takapenkeissä, harvalle edes Raamattu mukana. Kysytään itsestään selvyyksiä ja vastataan itsestään selvyyksiä. Joskus kuitenkin saattaa tulla kiperimpiäkin kysymyksiä, silloin Raamattu ei yksin riitä, otetaan avuksi "profetian henki", Ellenin Enkeleitä saadut viestit 2000 unta ja näkyä 70 v aikana.

Ellen on oikea profeetta! Mieti nyt, hän ei hengittänyt näyn aikana. Kerrankin tuli eräs meedio katsomaan, huomattuaan, että ei hengittänyt, juoksi pois ja huusi: "Hän on Jumalan profeetta hän ei hengitä!

Jos meedio näin todistaa, kyllä silloin täytyy olla kyseesä oikea profeetta!



Sitä paitsi Ellen itse sanoi , että oli vakuuttunut näiden taivaallisten sanansaattajien Jumalisesta alkuperästä. Mietippä sitä veli hyvä ja sisko siellä.

Ajattele, miten Jumala lähetti satoja kertoja enkelinsä tuomaan viestin Ellenille vietäväksi seurakuntalaisille. Mieti viestien sisältö; " Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastavat kuinka saadaan Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.( isoäitini s.115)

Ellenin teokset, esim Alfa ja omega sarja, miten Ellen selittää ekelien ja sanansaattjien välityksellä koko Raamatun uusiksi. Kirjassa on mukana myös hienoja kuvia.Onhan sielä ristiriitoja raamatun kanssa, aika räikeitäkin, mutta luottakaamme Elleniin, hän on oikea profeetta, se on lisävaloa uupuneille!

Ajatelkaamme Ympäri maailmaa levinnyttä Tie Krisuksen luo kirjaa, miten kaunista kieltä " Luonto ja kukkaset puhuvat Jumalan Rakkaudesta, laaksot ja pellot. . .
Kirjan viimeisellä sivulla Ellen osuu ydin ajatukseensa, mikä on kaikissa hänen teoksissaan nähtävänä. " Taivaassa ei ole ilkeitä ihmisiä, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat voittaneet Saatanan Jumalisen armon avulla ja muodostaneet täydellisen luonteen. Jokainen synnillinen halu ja taipumus on voitettu! Siunaavaa!

Tämä sama ajatus on nähtävänä uusimmassa kirjassa: Turvassa Kriisin Kesellä. Joka viimeistään pitäisi avata kaikkien silmät näkemään, että Ellen ei ole väärä profeetta. Kirja kertoo hyvin paholaisen juonista, eksytyksistä, vääristä herätyksistä, siitä että ei saa arvostella adventtikirkkoa.... Kirjan hakusanoista ei löydy yhtään sanaa: Veri, Risti, Armo, Jeesus, Usko,Pelastus. Näitä ei ole siksi, koska pelastus on meille adventisteille itsestään selvyys koska kuulutaan lopunajan seurakuntaan ja Adv kirkko Ei ole Babylon! Kaikki muut kirkot ovat! Älä väitä vastaan, Wait on näin sanonut!

" Kuolema on vakava asia, mutta elämä on paljon vakavampi. Kohtaamme uudelleen elämämme jokaisen ajatuksen ja sanan ja teon. Olemme ikuisesti sitä, miksi teimme itsemme koetusaikana. Kuolema hajoittaa ruumiin, mutta ei vaikuta luonteeseen. Kristuksen tuleminen ei muuta luonnettamme, se vain sinetöi sen muuttumattomaksi ikuisiks ajoiksi" s.158

Lähtekäämme reippain mielin luonteenrakenustalkoisiin " Enkelit odottavat hetkeä, että me pyydämme niitä auttamaan meitä kristillisen luonteen rakentamisessa Prof hengen mukaan on näin meille ilmoitettu!

Päätämme läksyntutkistelun lauluun: Sapatti suloinen. . .

Väliajan ilmoitukset: Sympatia rynnistys alkaa jälleen, kaikki innolla mukaan. Kymmenys kuoria saa oven suusta. Toki voi maksaa myös netin kautta.

Väliajall kysytään samat kysymykset: " Miten menee? Ja saadaan samat vastaukset: Hyvin! Peilistä katson itseäni:" Näytänkö tarpeeksi vakuuttavalta. Myönnän, että minulla on mustat silmän aluset, mutta niin on muillaki! Varsinkin naisilla, jotka ovat niin pyhiä, että eivät käytä meikkiä.

Saarna alkaa valheella: " Rakkaat sisaret ja veljet" Valhetta ei tosin huomaa heti aluksi, vasta saarnan keskivaiheilla alan ymmärtää:"Etsitkö rauhaa Jeesuksessa, Jos et antaudu, et voi rauhaa löytääkkään, " Käytännössä se merkitsee, että annat lukemisesi, musiikkisi, harrastuksesi, ruokasi"oikeutesi" Hnelle, niin silloin sinä voit saada häneltä rauhan. Jokin minua sotii tätä vastaan. Haluaisin vain uskon, minkä jeesus antaa ja olla siitä autuas, mutta päätän kuulla pappia, koska hän on näin sanonut. Päätän antaa kaikkeni. varsinkin seksuaalisuuteni: " En enää ikinä edes ajattele sellaista - päätän Jumalalle. Loppuosaa en saarnasta oikein muista, adrenaalit nousi niin korkealle veressä.

Ajan säästämiseksi laulamme loppulaulusta vain ensimmäisen ja viimeisen.

Rukouksen aikana psyykkaan itseäni olemaan ikuisesti Jumalalle kuuliainen. Haluan muistaa erityisesti lupaukseni , lupaan vieläkaikkea muutakin. Taas Jeesuksen nimessä aamen? Jotenkin se ei sovi tähän sabluunaan? Jokin tässä mättää.

Toivotan siunausta niille joita en onnistu väistämään poistuessani kirkkosalista.

Kadulla autojen ääni kiviseiniä vasten ja pakokaasun käry tuntuvat jotenkin niin vapauttavilta. Miten nuo tavalliset ihmise näyttävät niin rennoilta ja aidoilta?

Pian muistan minun lupaukseni antautumisesta ja uskollisuudesta Herralle.. Päätän yrittää

Vielä on aikaa iltaan ja sapatti täytyy pitää vielä hetken aikaa. Koitan saada ajan jotenkin kulumaan! Hyvää sabattia kaikille ja Siunausta!

Ai Miten meni sen lupauksen kanssa, kysyt? Niin , no, tota . siinä parin korttelin päässä . .

Onneksi Raamattu lupaa meille ja kumoaa kaiken luonteenkehitysopin : Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli synniksi, että me tulisimme jumalan vanhurkadeksi... Hän on meidät pelastanut oman päätöksensä mukaan, antamalla meille uskon, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikisen elämän

Synnin sairaus on pesty pois sinusta Jeesuksen verellä, Saat uskoa sen omalle kohdallesi!
Tulkaa ja juokaa, rahatta hinnatta!

Luther: Jos ymmärtäisimme todella mitä uskosta vanhurkautuminen tarkoittaa, kuolisimme ilosta!
2222
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ellenin teokset, esim Alfa ja omega sarja, miten Ellen selittää ekelien ja sanansaattjien välityksellä koko Raamatun uusiksi.

Ellen selittaa kaiken eri tavalla....

Äänestä

Jos haluat tutustua Elleni pahaan teologiseen kömmähdykseen, etsi Raamatust kohta, muistaakseni 1 moos 15 Siellä kerrotaan, siitä miten jumala teki Abrahamin kanssa liiton. Abraham laittoi eläinen puolikkaat uhrialttareille. Ellen laittaa/lisää Alfa ja Omega 1 os. Abrahamin kulkemaan uhrilihojen välissä ja vannomaan olevansa ikuisesti uskollinen Jumalalle tässä liitossa. Aivan kuin se liitto olisi, jotenkin abrahamin uskollisuudesta kiini, tai hänen suunnittelemansa. Hebr kirje sanoo: " Jumala vannoi oman nimensä kautta, kska ei ollut ketään suurempaa, kenen nimeen olisi vannonut. Ja lukuisat raamatun paikat vahvistaa sen. Siinä ei sanota, että Abr ja Jumala. se liitto oli täysi yllätys Abrahamille. Verttaa liittoa vedenpaisumuksen jälkeen. Onko Nooalla jokia osa tai arpa, siinä että maailma ei huku enää tulvaan. Entä Jeesuksen veren liitto. Mitä osaa ja arpaa meillä siinä on. Pelastussuunitelma on täysin Jumalan tekoa. Ensimmäisellä ehtoollisella opetuslapset eivät edes tiennee, miksi viinin joivat. Jumalan liito ihmistä kohtaan, on täyttä armoa, siinä ei ole ihmisellä muuta osaa, kuin ottaa vastaan armo, ettei se jää tyhjäksi, niinkuin sanotaan.syödä leipä ja juoda viini ja kiittää Jeesustä " Jumalan salaisuutta" Sanoinkuvaamattomasta armosta.

Tuo virhe ei ole siellä sattumalta. Täytyy myös muistaa, että Ellenin Raamatun asiantuntijat kävivät tarkoin läpi Ellenin teksti, siksi se näyttää niin oikealta. Virhe Abrahamin kohdalla on kyllä niin suuri teologinen moka, että en "uskalla" lukea hänen kirjojaan. Hänen kaikissa teoksissaan toistuu tuo sama virhe , että meillä on jokin osa pelastuksessa! Raamatussa on tietynlaista dynamiittia. Elle tekee apaattiseksi. Hänen teoksensa eivät "houkuttele" lukemaan. Ellen yrittää " Auttaa" jumalaa massiivisella tuotannollaan. Ihn niin kun Raamattu ei riittäisi. Jeesus sanoi: On hyvä, että min menen pois, lähetän teille puolustajan Pyhän Hengen, Hän on johdattava teidät kaikkeen totuuteen. Mihin tässä siis tarvitaan Ellenin "Taivaallisia sanansaattajia"
Ellenillä on niin paljon hämmentäviä lausuntoja, että tässä menisi koko yö. Esim Pieni kirjanen Ettemme eksyisi: " JUmalan palvelijat, eivät voi tänä päivänä parantaa sairaita, koska saatana tekee valheellisia paranemisihmeitä
Näihin Ellenin toteutuneisiin ennustuksiin vedotaan usein: Spiritismin nousu, Sunnuntailait Usassa, Katolisten ja Protestanttien yhteenliittymä. Täytyy muistaa, että kaikki Jumalan profeetat kirkastaa Jeesusta. Nämä ellenin profetiat kertovat saatanan suunnitemista. Huomaa ero.

Ellen nin teoksia lukiessa voi kuitenkin tulla uskuoon. Se johtuu siitä, niin kun raamattu itse sanoo: Jumalan sana ei koskaan tyhjänä palaja! Siellähän on paljon raamatunpaikkoja. Ratkaisevissa pelastusopillisissa kysymyksissä kuitenkin onnutaan pahasti.

Se asema, mikä Ellenillä on seurakunnan opillisessa rakenteessa on täysin sairas ja Raamatun vastainen. Ellen, on kuin mehiläiskuningatar, jota kaikki palvelevat

Turhaan ei Ellenin nimestä tule luku 666 Roomalaisilla kirjaimilla laskettaessa

Raamattu sanoo. Saatana esiintyy valkeuden enkelinä

Kyse on henivalloista, niiden kanssa ei tule leikkiä,eikä pilkata, tiedän sen omasta kokemuksesta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Profeetan vanki kirjoitti:

Sabttia pyhittäessäni minä vilkuilen kelloon.
Kirkossa laulan säkeistöstä sanan sieltä, toisen täältä - availen suuta . "Taivuttakaamme päämme rukoukseen". Ei onnistu, taipuu vain kaulasta. Rukoilija yrittää etsiä osuvia sanoja, mutta taas kaikki menee saman kaavan mukaan; kehutaan itseämme ja seurakuntaamme. loppuun muodon vuoksi "Jeesuksen nimessä aamen?"

Läksyn tutkiminen ei meinaa onnistua, koska kaikki istuvat takapenkeissä, harvalle edes Raamattu mukana. Kysytään itsestään selvyyksiä ja vastataan itsestään selvyyksiä. Joskus kuitenkin saattaa tulla kiperimpiäkin kysymyksiä, silloin Raamattu ei yksin riitä, otetaan avuksi "profetian henki", Ellenin Enkeleitä saadut viestit 2000 unta ja näkyä 70 v aikana.

Ellen on oikea profeetta! Mieti nyt, hän ei hengittänyt näyn aikana. Kerrankin tuli eräs meedio katsomaan, huomattuaan, että ei hengittänyt, juoksi pois ja huusi: "Hän on Jumalan profeetta hän ei hengitä!

Jos meedio näin todistaa, kyllä silloin täytyy olla kyseesä oikea profeetta!



Sitä paitsi Ellen itse sanoi , että oli vakuuttunut näiden taivaallisten sanansaattajien Jumalisesta alkuperästä. Mietippä sitä veli hyvä ja sisko siellä.

Ajattele, miten Jumala lähetti satoja kertoja enkelinsä tuomaan viestin Ellenille vietäväksi seurakuntalaisille. Mieti viestien sisältö; " Ne osoittavat tietä taivaaseen ja varoittavat matkan vaaroista. Ne opastavat kuinka saadaan Jeesuksen kaltainen luonne ja voitto synnistä.( isoäitini s.115)

Ellenin teokset, esim Alfa ja omega sarja, miten Ellen selittää ekelien ja sanansaattjien välityksellä koko Raamatun uusiksi. Kirjassa on mukana myös hienoja kuvia.Onhan sielä ristiriitoja raamatun kanssa, aika räikeitäkin, mutta luottakaamme Elleniin, hän on oikea profeetta, se on lisävaloa uupuneille!

Ajatelkaamme Ympäri maailmaa levinnyttä Tie Krisuksen luo kirjaa, miten kaunista kieltä " Luonto ja kukkaset puhuvat Jumalan Rakkaudesta, laaksot ja pellot. . .
Kirjan viimeisellä sivulla Ellen osuu ydin ajatukseensa, mikä on kaikissa hänen teoksissaan nähtävänä. " Taivaassa ei ole ilkeitä ihmisiä, vaan ainoastaan niitä, jotka ovat voittaneet Saatanan Jumalisen armon avulla ja muodostaneet täydellisen luonteen. Jokainen synnillinen halu ja taipumus on voitettu! Siunaavaa!

Tämä sama ajatus on nähtävänä uusimmassa kirjassa: Turvassa Kriisin Kesellä. Joka viimeistään pitäisi avata kaikkien silmät näkemään, että Ellen ei ole väärä profeetta. Kirja kertoo hyvin paholaisen juonista, eksytyksistä, vääristä herätyksistä, siitä että ei saa arvostella adventtikirkkoa.... Kirjan hakusanoista ei löydy yhtään sanaa: Veri, Risti, Armo, Jeesus, Usko,Pelastus. Näitä ei ole siksi, koska pelastus on meille adventisteille itsestään selvyys koska kuulutaan lopunajan seurakuntaan ja Adv kirkko Ei ole Babylon! Kaikki muut kirkot ovat! Älä väitä vastaan, Wait on näin sanonut!

" Kuolema on vakava asia, mutta elämä on paljon vakavampi. Kohtaamme uudelleen elämämme jokaisen ajatuksen ja sanan ja teon. Olemme ikuisesti sitä, miksi teimme itsemme koetusaikana. Kuolema hajoittaa ruumiin, mutta ei vaikuta luonteeseen. Kristuksen tuleminen ei muuta luonnettamme, se vain sinetöi sen muuttumattomaksi ikuisiks ajoiksi" s.158

Lähtekäämme reippain mielin luonteenrakenustalkoisiin " Enkelit odottavat hetkeä, että me pyydämme niitä auttamaan meitä kristillisen luonteen rakentamisessa Prof hengen mukaan on näin meille ilmoitettu!

Päätämme läksyntutkistelun lauluun: Sapatti suloinen. . .

Väliajan ilmoitukset: Sympatia rynnistys alkaa jälleen, kaikki innolla mukaan. Kymmenys kuoria saa oven suusta. Toki voi maksaa myös netin kautta.

Väliajall kysytään samat kysymykset: " Miten menee? Ja saadaan samat vastaukset: Hyvin! Peilistä katson itseäni:" Näytänkö tarpeeksi vakuuttavalta. Myönnän, että minulla on mustat silmän aluset, mutta niin on muillaki! Varsinkin naisilla, jotka ovat niin pyhiä, että eivät käytä meikkiä.

Saarna alkaa valheella: " Rakkaat sisaret ja veljet" Valhetta ei tosin huomaa heti aluksi, vasta saarnan keskivaiheilla alan ymmärtää:"Etsitkö rauhaa Jeesuksessa, Jos et antaudu, et voi rauhaa löytääkkään, " Käytännössä se merkitsee, että annat lukemisesi, musiikkisi, harrastuksesi, ruokasi"oikeutesi" Hnelle, niin silloin sinä voit saada häneltä rauhan. Jokin minua sotii tätä vastaan. Haluaisin vain uskon, minkä jeesus antaa ja olla siitä autuas, mutta päätän kuulla pappia, koska hän on näin sanonut. Päätän antaa kaikkeni. varsinkin seksuaalisuuteni: " En enää ikinä edes ajattele sellaista - päätän Jumalalle. Loppuosaa en saarnasta oikein muista, adrenaalit nousi niin korkealle veressä.

Ajan säästämiseksi laulamme loppulaulusta vain ensimmäisen ja viimeisen.

Rukouksen aikana psyykkaan itseäni olemaan ikuisesti Jumalalle kuuliainen. Haluan muistaa erityisesti lupaukseni , lupaan vieläkaikkea muutakin. Taas Jeesuksen nimessä aamen? Jotenkin se ei sovi tähän sabluunaan? Jokin tässä mättää.

Toivotan siunausta niille joita en onnistu väistämään poistuessani kirkkosalista.

Kadulla autojen ääni kiviseiniä vasten ja pakokaasun käry tuntuvat jotenkin niin vapauttavilta. Miten nuo tavalliset ihmise näyttävät niin rennoilta ja aidoilta?

Pian muistan minun lupaukseni antautumisesta ja uskollisuudesta Herralle.. Päätän yrittää

Vielä on aikaa iltaan ja sapatti täytyy pitää vielä hetken aikaa. Koitan saada ajan jotenkin kulumaan! Hyvää sabattia kaikille ja Siunausta!

Ai Miten meni sen lupauksen kanssa, kysyt? Niin , no, tota . siinä parin korttelin päässä . .

Onneksi Raamattu lupaa meille ja kumoaa kaiken luonteenkehitysopin : Hän, joka ei synnistä tiennyt, tuli synniksi, että me tulisimme jumalan vanhurkadeksi... Hän on meidät pelastanut oman päätöksensä mukaan, antamalla meille uskon, Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo hukkuisi vaan saisi iankaikisen elämän

Synnin sairaus on pesty pois sinusta Jeesuksen verellä, Saat uskoa sen omalle kohdallesi!
Tulkaa ja juokaa, rahatta hinnatta!

Luther: Jos ymmärtäisimme todella mitä uskosta vanhurkautuminen tarkoittaa, kuolisimme ilosta!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu