Kertokaapa

Morjettes, pitkästä aikaa palstalaiset

Kertopkaapa,,, on ollut puhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja nyt on käynyt niin, että joudun/joudumme seuraamaan kokolailla hmmm, kiintoisaa parisuhdetta hiukan turhan läheltä.

Tossa on pariskunta jossa tosimies (jääkiekkomölli) tykkää joka jeesuksen viikonloppu hakata vaimonsa siihen kuntoon, että ensin käy poliisi ja sitten ambulanssi. Joskus vaihtelun vuoksi päinvastaisessa järjestyksessä.

Ko. naiselle on meidän taholta järjestetty asunto, lakiapua ja ties mitä rouva Orava on tehnyt auttaakseen. Mutta kun ei. Aina, vitun aina sama laulu. Nainen palaa ukon luo ja saa tietnkin turpaansa, lähtee joko turvakotiin taikka tulee meille silmä mustana kerjäämään yöpaikkaa.

Alkaa oikeasti mennä hermo. Nyt on taas jo heti aamupäivän jälkeen oireet näkyvillä. Naapurin Volvo ajoi pihaan ja sisään kannettiin korillinen juomaa. Arvaanpa, että viimeistään kello 18 siellä käy viranomaiset.

Sanokaapa miten tuohon voisi puuttua. Vai oikeastaan onko se minun tai raouvan asia ollenkaan? Rouva Orava on ainakin vittuuntunut koko touhuun ja antanut naapurin rouvalle porttikiellon Orava alueelle.
933654
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 93

Vanhimmat

alkoholismi on sairaus kuten liian pitkälle mennyt anteeksiantokin.
surullista katsoa kun ihminen pilaa elämänsä.

Äänestä
  • Monet luonnossa olevat kissaeläinlajit elävät yksin lukuunottamatta suvunjatkamistapaamisia ja pentueen hoitoa.

    Äänestä

  • korjaan: alkoholismi ei ole sairaus

    Äänestä

  • sairaus kirjoitti:

    korjaan: alkoholismi ei ole sairaus

    No mitä se sitten on?

    Äänestä

Nainen lienee räävitön, kovasanainen telaketjufeministi, joka takavarikoi miehen putipuhtaaksi palkkapäivänä, arvaan ma.

Äänestä
  • Kiitoksia tästä arvokkaasta, rakentavasta ja niin herthaisesta komentista jota jopa jälkipolet tulevat arvostamaan älyn ja empatian kauneimpana kukkasena...

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Kiitoksia tästä arvokkaasta, rakentavasta ja niin herthaisesta komentista jota jopa jälkipolet tulevat arvostamaan älyn ja empatian kauneimpana kukkasena...

    on tapana nähdä naisvihaa joka paikassa, kuten ilmeisen monella palstan naiskirjoittajalla. Uhriutuvuus on aivan omaa luokkaansa täällä. Marian-Aaveen kirjoituksissa on ilmeisesti monasti vinha perä.

    Niin, kukapa mies hiljaista ja nöyrää naista hakkaisi?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Onko se naisrakkautta se emäntänsä hakkaaminen sitten?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    jos tuosta avauksesta pystyit kaivamaan vastauksesi sisältöistä tarinaa niin kyllä se aika hyvin kertoo halusta vaan uhriutua ja leikkiä marttyyriä.

    Suositteletko jatkossa, että jätämme hakatut naiset oman onnensa nojaan? Ilmeisesti pitäisi niin ei tarvitsisi kuunnella feministien suunsoittoa.

    Siis onko tässä kyseessä naisen itseensä kohdistama naisviha? Alistuu hakattavaksi, koska vihaa itseään?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Siis onko tässä kyseessä naisen itseensä kohdistama naisviha? Alistuu hakattavaksi, koska vihaa itseään?

    Eikö tässä nyt ole kirjoitettu siitä miten puuttua tilanteeseen jossa mies hakkaa naista?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Niin, kukapa mies hiljaista ja nöyrää naista hakkaisi?

    Veikkaanpa, että juuri ne nöyrät ja alistuvat saavat eniten hakkausta osakseen.

    Nöyrää, alistuvaa ja hiljaista on helppo käyttää omien turhautumiensa kohteena.

    Kun ei pysty vertqaisilleen mitään, ei verbaalisesti, eikä fyysisesti niin kotiorjaa voi aina hakata huvikseen ja ompensoidakseen omaa erkkituomiojasuuttaan.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Eikö tässä nyt ole kirjoitettu siitä miten puuttua tilanteeseen jossa mies hakkaa naista?

    No mikset sitten puhu siitä? Miksi ryhdyt toitottamaan, että Hertha näkee naisvihaa joka paikassa? Eiköhän ole vähän suurellisesti sanottu?

    Voidaanhan toki keskustella siitä, näenkö naisivhaa joka paikassa, kun se sinua niin kovin kiinnostaa. Pitää olla mieliksi, ettet suutu.

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Veikkaanpa, että juuri ne nöyrät ja alistuvat saavat eniten hakkausta osakseen.

    Nöyrää, alistuvaa ja hiljaista on helppo käyttää omien turhautumiensa kohteena.

    Kun ei pysty vertqaisilleen mitään, ei verbaalisesti, eikä fyysisesti niin kotiorjaa voi aina hakata huvikseen ja ompensoidakseen omaa erkkituomiojasuuttaan.

    Asiasta toiseen.

    Vaikea kuvitella Erkki Tuomiojan hakkaavan ketään.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    No mikset sitten puhu siitä? Miksi ryhdyt toitottamaan, että Hertha näkee naisvihaa joka paikassa? Eiköhän ole vähän suurellisesti sanottu?

    Voidaanhan toki keskustella siitä, näenkö naisivhaa joka paikassa, kun se sinua niin kovin kiinnostaa. Pitää olla mieliksi, ettet suutu.

    en suutu, enkä kylläkään kovinkaan kiinnostunutkaan ole asiasta.

    Olisi pitänyt vanhastaan muistaa mitä nämä "keskustelut" sinun kanssa ovat.

    Äänestä

Oli meidän naapuristossa hieman samanlainen tapaus. Mies pieksi naisensa harva se viikonloppu mutta aina nainen palasi takaisin.

Ei siinä auttanut muu kuin käydä pieksemässä se mies ja sanoa, että jos homma ei muutu niin sattuu tosissaan.

Äänestä
  • On käynyt mielessä. Annoin minä tässä taannoin ko. jääkiekkomöllille äkkilähdön ja tuumasin että ainakaan meidän tilalla ei naisia lyödä.

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    On käynyt mielessä. Annoin minä tässä taannoin ko. jääkiekkomöllille äkkilähdön ja tuumasin että ainakaan meidän tilalla ei naisia lyödä.

    en väkivaltaa kannata enkä missään nimessä suosittele niin kyllä se vaan on niin, että joidenkin järki ei pysty ymmärtämään kuin äkkitörmäystä liikkuvaan käteen.

    Äänestä

  • Ja paskat.
    Niinkö todella teit? Ja mikähän oli saamasi tuomio?
    Kerro vielä tarkempia yksityiskohtia suorittamastasi pieksämisestä.

    Äänestä

  • Toisten rakkaustarinaan ei pidä sekaantua; näet naisvihaa joka paikassa!

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    en väkivaltaa kannata enkä missään nimessä suosittele niin kyllä se vaan on niin, että joidenkin järki ei pysty ymmärtämään kuin äkkitörmäystä liikkuvaan käteen.

    Naiset vain ovat kovin hidasjärkisiä. Niitä pitää hakata joka viikonloppu vuosikausia, eivätkä sittenkään järkiinny. Mies järkiintyy heti samanlaisen kohtelun jälkeen.

    Äänestä

  • sankarifantasiaa kirjoitti:

    Ja paskat.
    Niinkö todella teit? Ja mikähän oli saamasi tuomio?
    Kerro vielä tarkempia yksityiskohtia suorittamastasi pieksämisestä.

    kertoa sinulle. Kiihoitut vielä.

    Miksi siitä tuomio olisi pitänyt saada. Tietäähän sen, että naisia hakkaavat äijät ovat niitä vässyköitä. Uhkailevat myöhemmin kadun toiselta puolelta mutta lässytykseksi jää.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Naiset vain ovat kovin hidasjärkisiä. Niitä pitää hakata joka viikonloppu vuosikausia, eivätkä sittenkään järkiinny. Mies järkiintyy heti samanlaisen kohtelun jälkeen.

    syönyt vääriä pillereitä aamusta vai oletko muuten vain sekaisin?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    syönyt vääriä pillereitä aamusta vai oletko muuten vain sekaisin?

    Ei logiikan häivää. Kunhan puputat lämmiksesi.

    Sinähän se taas juttuun vedit naisen uhriutumisen ja marttyyrisyyden. Itse olen puhunut vain miehen toimintaan puuttumisesta. Ilmeisemmin ei ole olemassa oikeaa tapaa miehelle toimia avauksen tapauksessa. Tai no tietenkin ymmärtää ja ymmärtää ja ehkä sosiaalitoimistosta apua, jos täti ymmärtäisi vielä lisää.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    kertoa sinulle. Kiihoitut vielä.

    Miksi siitä tuomio olisi pitänyt saada. Tietäähän sen, että naisia hakkaavat äijät ovat niitä vässyköitä. Uhkailevat myöhemmin kadun toiselta puolelta mutta lässytykseksi jää.

    Noin kiivas kostajatyyppi juuri lyö ketä tahansa, kun sille päälle sattuu.

    Ellei se sittenkin vaan ollut hissukan märkää unta...

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    syönyt vääriä pillereitä aamusta vai oletko muuten vain sekaisin?

    Rakkaan ystävämme, suuresti arvostetun Herthan mielipiteille tässä kohtaa kannattanee, toki kaikella kunnioituksella, viitata kintaalla.

    Valiytettavasti Herthalta tuskin saa mitään rakentavaa kommenttia asiaan. Jonkinasteista besserwisseröitiä korkeintaan.

    On parempi kun antaa herthojen ja jöröhörjöhen olla.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Toisten rakkaustarinaan ei pidä sekaantua; näet naisvihaa joka paikassa!

    jatkossa mielessä tämä elämän ohje.

    Äänestä

  • Paha-Jätkä kirjoitti:

    Noin kiivas kostajatyyppi juuri lyö ketä tahansa, kun sille päälle sattuu.

    Ellei se sittenkin vaan ollut hissukan märkää unta...

    ou jee.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Sinähän se taas juttuun vedit naisen uhriutumisen ja marttyyrisyyden. Itse olen puhunut vain miehen toimintaan puuttumisesta. Ilmeisemmin ei ole olemassa oikeaa tapaa miehelle toimia avauksen tapauksessa. Tai no tietenkin ymmärtää ja ymmärtää ja ehkä sosiaalitoimistosta apua, jos täti ymmärtäisi vielä lisää.

    Laita esille se kommentti, jossa puhuin naisen uhriutumisesta ja marttyyrisyydestä.

    Siinäpä tuo onkin, nykyään kaikenöaisest väkivallasta selviää kun käy ammattiymmärtäjän luona juomassa kupin teetä.

    Täti ymmärtää, eikä toimita hoitoonn/vankilaan.

    Tässä yhteikunnassa ymmärretään ihan liikaa ja kunnon sakinhivutus jopa kriminalisoidaan. Ihme touhua.

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Rakkaan ystävämme, suuresti arvostetun Herthan mielipiteille tässä kohtaa kannattanee, toki kaikella kunnioituksella, viitata kintaalla.

    Valiytettavasti Herthalta tuskin saa mitään rakentavaa kommenttia asiaan. Jonkinasteista besserwisseröitiä korkeintaan.

    On parempi kun antaa herthojen ja jöröhörjöhen olla.

    jos naiset eivät sotkeentuisi naisten asioihin.

    hedelmää voimme sitten ihastella katukuvassa kun nuorisoporukka pistää joukolla sivullisen teholle tai hengettömäksi, jalkajousilla teloitetaan, puukoilla pistellään. Sitten tulee ymmärtäväinen täti sanomaan, että pitää ymmärtää kun on ollut vaikeaa. Ja kaikki ymmärtää.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Laita esille se kommentti, jossa puhuin naisen uhriutumisesta ja marttyyrisyydestä.

    viesti tullut kaikille selväksi tuosta suomen kansan arvoituksia vastauksesta.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Sinähän se taas juttuun vedit naisen uhriutumisen ja marttyyrisyyden. Itse olen puhunut vain miehen toimintaan puuttumisesta. Ilmeisemmin ei ole olemassa oikeaa tapaa miehelle toimia avauksen tapauksessa. Tai no tietenkin ymmärtää ja ymmärtää ja ehkä sosiaalitoimistosta apua, jos täti ymmärtäisi vielä lisää.

    Piti olla jo!

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    jos naiset eivät sotkeentuisi naisten asioihin.

    Olisi parempi jos naisten asioista huolehtisivat naiset eivätkä femakko agitaattorit kuten sinä. Teillä kun ei tunnu olevan ensimmäistäkään pragmaattista ehdotusta. Pelkkää jorinaa kun teitä aina sorsitaan.

    Vaimoni vittuuntui hoitohommiin, otti lainaa ja perusti kuljetusliikkeen. Osti uuden moduliyhdistelmän kappalehinta 300'000€, ajaa itse mittaria Mansen yössä. Tekee duunia kuin hullu ja nauttii elämästään.
    Siinä sinulle alistetun naisen mallia. Pystyisitkö itse samaan?

    Kerropa missä kohtaa rouva Orava on alistettu?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Piti olla jo!

    tuossa sitä kaipaamaasi tietoa on vähän ylempänä.

    Minäkin teen duunia kuin hullu ja nautin elämästäni.

    Kaltaisesi telepatianoidat tosin tietävät paremmin.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    tuossa sitä kaipaamaasi tietoa on vähän ylempänä.

    Luulet vain näkeväsi.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Minäkin teen duunia kuin hullu ja nautin elämästäni.

    Kaltaisesi telepatianoidat tosin tietävät paremmin.

    Julkisella sektorilla tehty 'työ', ei varsinaisesti ole työtä ellei se ole käytännön työtä kuten hoitoa kunnossapitoa jne.

    Veikkaan ettet ole hoitaja, etkä aurakuski. Luulenpa etä suurin saavutus urallasi on havainto että yhteen A4 arkkiin mahtuu kaksi A5 arkkia. :D

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Julkisella sektorilla tehty 'työ', ei varsinaisesti ole työtä ellei se ole käytännön työtä kuten hoitoa kunnossapitoa jne.

    Veikkaan ettet ole hoitaja, etkä aurakuski. Luulenpa etä suurin saavutus urallasi on havainto että yhteen A4 arkkiin mahtuu kaksi A5 arkkia. :D

    asia on nyt niin, että feministin mielestä naisten asiat nyt vaan eivät kuulu miehille. Eikä varsinkaan mies voi mitään naiseen liittyvää ymmärtää. Parempi olisi jos lakkaisivat turjakkeet yrittämästä.

    Nyt siitten saan kuulla, että olen koko elämäni työskennellyt julkisella sektorilla.

    Luulin joskus sinua fiksuksi. Mutta henkilökohtaisuuksiin meneviä murjaisuja on tullut liikaa. Milloin minä olen lausunut oletuksia/tuomioita sinun elämästäsi?

    Etköhän siirry alkuperäiseen aiheeseesi.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    asia on nyt niin, että feministin mielestä naisten asiat nyt vaan eivät kuulu miehille. Eikä varsinkaan mies voi mitään naiseen liittyvää ymmärtää. Parempi olisi jos lakkaisivat turjakkeet yrittämästä.

    Miesten pitää ymmärtää naisten asioita ja mies ei koskaan voi ymmärtää naisten asioita.

    Tippaleipäaivoilla ajateltuna täysin loogista.

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Nyt siitten saan kuulla, että olen koko elämäni työskennellyt julkisella sektorilla.

    Luulin joskus sinua fiksuksi. Mutta henkilökohtaisuuksiin meneviä murjaisuja on tullut liikaa. Milloin minä olen lausunut oletuksia/tuomioita sinun elämästäsi?

    Etköhän siirry alkuperäiseen aiheeseesi.

    Sallinette kuitenkin, että jatkosskin viittaan kintaalla toki arvostetuille kommenteillenne.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    viesti tullut kaikille selväksi tuosta suomen kansan arvoituksia vastauksesta.

    Koska olihan siinä vissi pointti.

    Äänestä

  • älähdystäsi kirjoitti:

    Koska olihan siinä vissi pointti.

    Kyllä ks viestissä oli lähinnä provosoiva maku, jossa kuvattiin stereotypisesti nainen, jonkalaista kirjoittaja olettaa ainakin palstan miesten jostain syystä vihaavan. Tietenkin tuollaien perheväkivalta on herkullinen paikka feministille saada tuulta purjeisiin ja joissain tapauksissa jopa hyödyttää omaa agendaansa toisen ahdingolla ja vahingolla. Unohtamatta tietenkään sitä "jokainen mies on potentiaalinen" jauhantaa!

    ihan jossain muualla. "Tietenkin tuollaien perheväkivalta on herkullinen paikka feministille saada tuulta purjeisiin ja joissain tapauksissa jopa hyödyttää omaa agendaansa toisen ahdingolla ja vahingolla." Tästäkin olen eri mieltä, nimittäin herkullinen paikka näyttää olevan muille kuin feministeille, jälleen kerran. Naisen vikahan se jälleen, kuten täällä jo sanottiin, vain nainen voi olla niin ääliö. Jos naisesta ei löydy vikaa, niin sitten uhriutetaan miehiä ja miehet ei tietenkään ole samassa jamassa ääliöitä.

    Äänestä

  • pointti oli kirjoitti:

    missä kohtaa olen tai esimerkiksi orava on maininnut, että kyseessä olisi naisen vika?

    En ole missään vaiheessa sanonut, että se olisi naisen vika. Toisaalta en ymmärrä, että mikä joitain naisia ajaa takaisin siihen parisuhteeseen jossa väkivaltaa on.

    te, mutta totaalisen ääliöksi haukuttiin turpaan saavaa naista. Tämän sanoi Raipe, eli Marian aave.
    "Toisaalta en ymmärrä, että mikä joitain naisia ajaa takaisin siihen parisuhteeseen jossa väkivaltaa on." Rakkaus, lupaukset ja odotukset paremmasta. Samoja syitä, minkä takia miehetkin pysyvät surkeissa suhteissaan.

    Äänestä

  • ehkä juuri kirjoitti:

    oletko sinä sitten hertha?

    "Rakkaus, lupaukset ja odotukset paremmasta. Samoja syitä, minkä takia miehetkin pysyvät surkeissa suhteissaan. "

    Toisin sanoen, ihminen on joko tyhmä ja manipuloitavissa. Tai sitten viisas ja manipuloi.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    oletko sinä sitten hertha?

    "Rakkaus, lupaukset ja odotukset paremmasta. Samoja syitä, minkä takia miehetkin pysyvät surkeissa suhteissaan. "

    Toisin sanoen, ihminen on joko tyhmä ja manipuloitavissa. Tai sitten viisas ja manipuloi.

    löytyy kyllä enemmänkin, jos viitsii ruveta netistä kaivelemaan. Kysyitkö ikinä siltä naiselta?

    Äänestä

  • Hertha kirjoitti:

    Naiset vain ovat kovin hidasjärkisiä. Niitä pitää hakata joka viikonloppu vuosikausia, eivätkä sittenkään järkiinny. Mies järkiintyy heti samanlaisen kohtelun jälkeen.

    Siinä, että mies uskoo toista miestä, jos saa selkäänsä, saattaa vaikuttaa hyvin pitkälti pelko. Naista on helppo lyödä, koska fyysinen ero on niin suuri, mutta toisen miehen kanssa ollaankin pulassa.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    perheväkivalta olisi helppo lopettaa.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    Kyllä ks viestissä oli lähinnä provosoiva maku, jossa kuvattiin stereotypisesti nainen, jonkalaista kirjoittaja olettaa ainakin palstan miesten jostain syystä vihaavan. Tietenkin tuollaien perheväkivalta on herkullinen paikka feministille saada tuulta purjeisiin ja joissain tapauksissa jopa hyödyttää omaa agendaansa toisen ahdingolla ja vahingolla. Unohtamatta tietenkään sitä "jokainen mies on potentiaalinen" jauhantaa!

    Jos saan muistuttaa, niin kyllä palstatodellisuuteen kuuluu väittämä, että naiset, joita hakataan ovat provosoivia, v-mäisiä akkoja.

    Äänestä

  • syitä kirjoitti:

    löytyy kyllä enemmänkin, jos viitsii ruveta netistä kaivelemaan. Kysyitkö ikinä siltä naiselta?

    kysyin. Joskus hänen ei halunnut jättää miestään, joskus "on se ihan hyvä mies kuitenkin", joskus se vaan ei kuulunut minulle.

    Ja ks nainen oli kuitenkin välistä pois kuukaudenkin, kun hänen sisaruksensa hakivat ja veivät lähes väkipakolla pois. Mutta aina hän palasi takaisin.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Jos saan muistuttaa, niin kyllä palstatodellisuuteen kuuluu väittämä, että naiset, joita hakataan ovat provosoivia, v-mäisiä akkoja.

    ja todellisuudella tuntuu olevan aina vaan vähemmän ja vähemmän yhtymäkohtia.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    ja todellisuudella tuntuu olevan aina vaan vähemmän ja vähemmän yhtymäkohtia.

    Mutta luulen, että siitä lähtökohdasta Hertta vastasi aloitukseen. Ja kun me täällä palstalla keskustellaan, niin ei tämän palstan todellisuuskaan voi olla ihan pelkkää húuhaata. Ihmiset näitä tänne kirjoittelee.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Siinä, että mies uskoo toista miestä, jos saa selkäänsä, saattaa vaikuttaa hyvin pitkälti pelko. Naista on helppo lyödä, koska fyysinen ero on niin suuri, mutta toisen miehen kanssa ollaankin pulassa.

    Kyseessä on kaksi aivan eri asiaa. Naistaan pahoinpitelevä mies lyö ja hakkaa vaikka nainen olisi kuinka mielinkielin. Kyse ei ole siitä, etteikö nainen mitään oppisi vaan siitä että tästä miehestä nyt vaan on mukava piestä vaimoaan / tyttöystäväänsä tai on muuten vain päästään vialla.

    Kun tällaista miestä joku muu mies ojentaa niin se tapahtuu hieman muista syistä ja todellakin opetustarkoituiksessa. Ja monasti se toimii siksi, että nämä miehet lyövät naista koska pärjäävät fyysisesti heikommalleen. Omassa sarjassa sitten ei ollakkaan niin rohkeaa.

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Rakkaan ystävämme, suuresti arvostetun Herthan mielipiteille tässä kohtaa kannattanee, toki kaikella kunnioituksella, viitata kintaalla.

    Valiytettavasti Herthalta tuskin saa mitään rakentavaa kommenttia asiaan. Jonkinasteista besserwisseröitiä korkeintaan.

    On parempi kun antaa herthojen ja jöröhörjöhen olla.

    Jukoliste sentään sinun kanssasi, mies!!!!!!

    Sanon taas kerran, että viesteihin voi vastata niin monella eri tavalla, eivätkä kaikki vastaukset kuitenkaan ole tarkoitettu loukkaukseksi miestenkään herkkää hipiää kohtaan.

    Mutta vähättelyllä sinä et saavuta mitään.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Mutta luulen, että siitä lähtökohdasta Hertta vastasi aloitukseen. Ja kun me täällä palstalla keskustellaan, niin ei tämän palstan todellisuuskaan voi olla ihan pelkkää húuhaata. Ihmiset näitä tänne kirjoittelee.

    palstalle tulevat tarinat kuten tämäkin avaus varmasti ovat totta, en sitä epäile. Palstalla kuitenkin monet mielipiteet kärjistyvät ja tilanteitakin hieman liioitellaan.

    Ihan sama miltä pohjalta vastaa, mutta kun tyylinsä valitsee niin tyyliinsä myös vastataan.

    Äänestä

  • tapauksessa kirjoitti:

    perheväkivalta olisi helppo lopettaa.

    Ja välillä näin käykin, mutta harvemmin kukaan mies puuttuu toisen miehen tekemisiin.

    Äänestä

Aikoinaan paras ystävättäreni koki toistuvaa väkivaltaa parisuhteessaan. Surullisinta oli se, että 2 kpl pikkutyttöjä näkivät kaiken ja ainakin toiselle heistä jäi noista tapahtumista elinikäinen trauma.

Mikään järkipuhe ei auttanut, ystäväni pyrki salaamaan tilannetta ja piti kulisseja pystyssä viimeiseen saakka. Mies oli pahasti alkoholisoitunut, mutta siitä huolimatta arvostettu ja menestynyt oman erikoisalansa yrittäjä.

Kunnes sitten yhtenä iltana ystäväni koki elämänsä hakkaamisen, hengen lähtö oli hiuskarvan varassa. Tilanne päätyi sairaalan kautta turvaan, riitaisaan avioeroon erilaisten yritykseen liittyvien oikeuksien jakamisesta.

Minusta, Kiito-Orava, olette toimineet täysin oikein. Ymmärrän täysin tuon vittuuntumisen, ihan samat kokemukset oli myös meillä, kun seurattiin sitä hulluutta ja autettiin, kun siihen tarjoutui mahdollisuus.

Minulle ei mene takomallakaan kaaliin se, miksi nainen alistuu moiseen, sietää jatkuvaa väkivaltaa. "Lapsilla pitää olla isä, miehen uraa pitää tukea, en halua jäädä yksin..". Nämä olivat niitä selityksiä, joita minulle järkipuheen jälkeen tarjottiin. Joopajoo.

Joku viittasi tuolla aiemmin elämän suuriin arvoituksiin. Varmasti totta, mutta sanoisin kyllä, että vain nainen voi olla noin totaalisen
ääliö, että uhraa itsetuntonsa, mielenterveytensä ja fyysisen koskemattomuutensa
alttarille, jossa ylimpänä on "pyhä perhe".

Äänestä
  • Kiitos Raipe

    Ensimmäinen joka oikeasti otti kantaa asiaan :)

    Niin, en tieedä mitä asialle tehdä. Rouvan luona ko. nainen ravasi taannoin ja rouva käytti yhtiön voimia ja hankki asunnon hänelle.

    Oli se rouvalle paha paikka kun ei kelvannut vaan tultiin takaisin hakattavaksi ja kerjäämään turvaa Orava kombinaatista.

    Tntuu niin turhalta, kai meilläkin Oravilla olisi oikeus omaan elämään?

    Äänestä

  • Kiito-Orava kirjoitti:

    Kiitos Raipe

    Oikeastaan unohtui tuossa aiemmin sanoa, että olette varmasti tehneet sen, mitä inhimillisesti ottaen voi odottaa - ja enemmänkin. Luultavasti, jos virkavalta vierailee ko. pariskunnan luona säännöllisin väliajoin, myös sos.viranomaiset ovat asiasta perillä.

    Tottakai teillä Oravilla on oikeus omaan elämään; niin julmaa kuin se onkin, pistäisin samassa tilanteessa hanat kiinni ja ohjaisin yösijaa pyytävän viranomaisten pakeille. "Helmiä sioille" kuvannee teidän yrittämistä melko hyvin.

    Terveisiä rva Oravalle ja turvallista matkaa, toivottaa Raipe.

    Äänestä

on aivan inhimillistä, että naiset ärsyttävät miestä äärirajoille saakka.

Äänestä

Onko tämä naisenhakkaaja saanut jotain tuomioita toistuvista tekemisistään? Käsittääkseni kotiin hälytetty poliisipartio tekee asiasta rikosilmoituksen.

Äänestä
  • Turpaan saaminen on asianomistajarikos. Jos tuntuu hyvälle, niin miksi tehdä ilmoitusta.
    On oikeasti naisia, jotka haluavat turpaan.
    Itse en koskaan vedä naista turpaan, mutta pojat joskus vetää...

    Äänestä

  • Muuten vetäjä kirjoitti:

    Turpaan saaminen on asianomistajarikos. Jos tuntuu hyvälle, niin miksi tehdä ilmoitusta.
    On oikeasti naisia, jotka haluavat turpaan.
    Itse en koskaan vedä naista turpaan, mutta pojat joskus vetää...

    Vain lievä pahoinpitely on asianomistajarikos. Törkeä pahoinpitely on virallisen syytteen alainen eikä syyte vaadi uhrin suostumusta.

    Äänestä

  • Supi S. kirjoitti:

    että tällainen mölli, joka hakkaa joka vkl olisi vankilassa ja kauan. Vai ehdollisellako ne päästetään?

    Äänestä

  • sitten kirjoitti:

    että tällainen mölli, joka hakkaa joka vkl olisi vankilassa ja kauan. Vai ehdollisellako ne päästetään?

    Sitä minä alun perin kysyinkin, että onko jotain tuomioita tullut. Vaan ehkäpä Kurre valaisee asiaa, kunhan kerkiää.

    Äänestä

  • Supi S. kirjoitti:

    Vain lievä pahoinpitely on asianomistajarikos. Törkeä pahoinpitely on virallisen syytteen alainen eikä syyte vaadi uhrin suostumusta.

    Menikö se niin, että lievä pahoinpitely sekä pahoinpitely ovat asianomistajarikoksia. Törkeä pahoinpitely on yleisen syytteen varainen rikos. Törkeä pahoinpitely on kuitenkin jo sellainen, joka vaatii aika pahojakin ruumiin vammoja. Lievä pahoinpitely voi olla tönäisy tai kiinni tarttuminen, kuten mannerheiminlastensuojelu liiton tapauksesta muistamme.

    Äänestä

Jos elämä olisi helppoa, niin se olisi helppoa!

On helppoa katsoa sivusta ja sanoa, että ihmisten, joilla menee todella huonosti, on aika erota. Ero vaan ei ole niitä kaikista helpoimpia asioita ihmisen elämässä. Suhteissa on paljon asioita, jotka eivät näy ulkopuolisille. Yksi asia johtaa toiseen, ihmisen oma historia vaikuttaa jne.

Olen kuitenkin iloinen, että nostit tämän kinkkisen aiheen esille. Kiitos!

Äänestä
  • olisiko eron esteenä sitten raipenkin mainitsema "perhe on pyhä" käsite. Muistan lukeneeni jonkun miehensä hakkaaman naisen tarinaa, jossa hän mainitsi että pysyi liitossa lasten vuoksi.

    Tästä mieteinkin sitä, että kuitenkin nykyisin erotaan huomattavasti pienemmistäkin syistä tai "kasvetaan erilleen".

    Vai onko naisen suhteessa pysymisen syynä jokin muu häpeä kuin epäonnistunut perhe (tiedän, huonosti kuvattu). Vai se kuuluisa syyllisyyden tunne?

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    olisiko eron esteenä sitten raipenkin mainitsema "perhe on pyhä" käsite. Muistan lukeneeni jonkun miehensä hakkaaman naisen tarinaa, jossa hän mainitsi että pysyi liitossa lasten vuoksi.

    Nykyään eroja tapahtuu vaikka kuinka paljon - ja usein aivan mitättömistä syistä. Vain näissä väkivaltaisissa suhteissa eroaminen tuntuu olevan äärimmäisen vaikeaa.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    olisiko eron esteenä sitten raipenkin mainitsema "perhe on pyhä" käsite. Muistan lukeneeni jonkun miehensä hakkaaman naisen tarinaa, jossa hän mainitsi että pysyi liitossa lasten vuoksi.

    Tästä mieteinkin sitä, että kuitenkin nykyisin erotaan huomattavasti pienemmistäkin syistä tai "kasvetaan erilleen".

    Vai onko naisen suhteessa pysymisen syynä jokin muu häpeä kuin epäonnistunut perhe (tiedän, huonosti kuvattu). Vai se kuuluisa syyllisyyden tunne?

    Lähden tästä kauppaan, mutta se on vielä pakko mainita, mitä EI KANNATA ulkopuolisten tehdä ja se on se,

    ettei kannata ehdottaa koko ajan eroa,

    vaan pikemminkin yrittää herättää toinen ajattelemaan, että mitä hänen itsensä kannattaa omassa asiassaan tehdä, miten edetä. Ja sitä voi ihan suoraan hakatulta kysyä.

    Luulenpa että mm. rouva Orava on käynyt monta keskustelua aiheesta ja pyrkinyt herättämään tätä hakattua naista ajattelemaan, miten hänen kannattaisi omassa asiassaan toimia.

    Äänestä

  • yksinkertainen kirjoitti:

    olisiko eron esteenä sitten raipenkin mainitsema "perhe on pyhä" käsite. Muistan lukeneeni jonkun miehensä hakkaaman naisen tarinaa, jossa hän mainitsi että pysyi liitossa lasten vuoksi.

    Tästä mieteinkin sitä, että kuitenkin nykyisin erotaan huomattavasti pienemmistäkin syistä tai "kasvetaan erilleen".

    Vai onko naisen suhteessa pysymisen syynä jokin muu häpeä kuin epäonnistunut perhe (tiedän, huonosti kuvattu). Vai se kuuluisa syyllisyyden tunne?

    Luulenpa tosiaan, että naiset, jotka eroavat "mitättömiltä" kuulostavista syistä, ovat aivan erilaisia persoonallisuuksia kuin ne naiset, jotka pahoinpideltyinäkin uskovat parempaan huomiseen.

    Parisuhde, jossa lyödään puolisoa, saattaa olla syvyydeltään aivan eri tasoa kuin viileämpi suhde, jossa syy eroon voi olla se, että toinen nyt vaan sattuu ärsyttämään tai ei täytä kriteereitä. Niin tai näin, kumpikaan suhdetyyppi ei ole suotava. Aikuiseen tasapainoiseen suhteeseen kun kuuluu se, että molemmat saavat olla heikkoja, vahvoja ja näyttää kaikentyyppiset tunteensa. Tasapainoinen suhde ei ole myöskään kilpailu paremmuudesta, eikä myöskään ajojahtitilanne, jossa toinen painaa päälle hulluuteen asti.

    kuin tässä ketjussa jo eräs yritti esittää niin luulen, että pahoinpidellyt naiset ovat jollain tavalla heikkoja ja helpommin alistettavissa tilanteeseensa. Muistaisin nähneeni myös ohjelman pätkän, jossa väitettiin että tällaisessa suhteessa alistettu tarvitsee alistajaansa siinä missä alistaja alistettuaan. Ohjelman mukaan, jos nämä eroavat niin he etsiytyvät samanlaiseen suhteeseen. En tiedä pitääkö paikkaansa, mutta kuulostaa järkevältä.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Luulenpa tosiaan, että naiset, jotka eroavat "mitättömiltä" kuulostavista syistä, ovat aivan erilaisia persoonallisuuksia kuin ne naiset, jotka pahoinpideltyinäkin uskovat parempaan huomiseen.

    Parisuhde, jossa lyödään puolisoa, saattaa olla syvyydeltään aivan eri tasoa kuin viileämpi suhde, jossa syy eroon voi olla se, että toinen nyt vaan sattuu ärsyttämään tai ei täytä kriteereitä. Niin tai näin, kumpikaan suhdetyyppi ei ole suotava. Aikuiseen tasapainoiseen suhteeseen kun kuuluu se, että molemmat saavat olla heikkoja, vahvoja ja näyttää kaikentyyppiset tunteensa. Tasapainoinen suhde ei ole myöskään kilpailu paremmuudesta, eikä myöskään ajojahtitilanne, jossa toinen painaa päälle hulluuteen asti.

    Eläkööt sitten niissä syvissä ja lämpimissä väkivaltasuhteissaan parempaan huomiseen uskoen. Mitä se meille muille oikeastaan kuuluu?

    Äänestä

  • Supi S. kirjoitti:

    Eläkööt sitten niissä syvissä ja lämpimissä väkivaltasuhteissaan parempaan huomiseen uskoen. Mitä se meille muille oikeastaan kuuluu?

    Ei tietenkään pidä jättää ihmisiä pulaan, mutta pitää tarkkaa miettiä, MITEN AUTAN.

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    Ei tietenkään pidä jättää ihmisiä pulaan, mutta pitää tarkkaa miettiä, MITEN AUTAN.

    Kerro sitten Kurrelle, miten hän auttaisi pahoinpideltyä naapuriaan. Juuri sitä hän nimittäin avauksessaan kysyi.

    Äänestä

  • Supi S. kirjoitti:

    Kerro sitten Kurrelle, miten hän auttaisi pahoinpideltyä naapuriaan. Juuri sitä hän nimittäin avauksessaan kysyi.

    No toivottavasti hän lukee koko ketjun. Ja osviittaahan vaan minäkin kirjoittelen, en suoria neuvoja. :)

    Äänestä

  • jorojukka-kukka kirjoitti:

    No toivottavasti hän lukee koko ketjun. Ja osviittaahan vaan minäkin kirjoittelen, en suoria neuvoja. :)

    Eli sama pätee, jos itsekin kerron jollekin jotakin omaa ongelmaani, niin kuulija pyrkii sen ratkaisemaan alta minuutin. Se ei ole mukavaa, koska kerron ja haluan keskustella aiheesta.

    Äänestä

Tämän keskustelun perusteella voisin yhteenvetona todeta:

Sinun ja vaimosi tulee kunnioittaa naapurienne parisuhdetta ymmärtäen, auttaen ja tukien. Ei saa painostaa, vaan antaa uhrin rauhassa ja harkiten tehdä omat henkilökohtaiset ratkaisunsa.

Missään tapauksessa et saa itse käyttäytyä väkivaltaisesti tuota hakkaajaa kohtaan. Se saattaa nimittäin antaa viitteitä siihen suuntaan, että olet itse pöyristyttävä naistenhakkaaja ja on vain ajan kysymys, milloin tuo piilevä ominaisuutesi pulpahtaa esiin.

Äänestä
  • Onko hauska provota vakavalla aiheella?

    Äänestä

  • yhteenveto. kirjoitti:

    Onko hauska provota vakavalla aiheella?

    Tuollaisen käsityksen sain tästä keskustelusta.

    Oma ehdotukseni on: viranomaisten pitää pelastaa nainen tästä suhteesta ja laittaa mies telkien taa.

    Äänestä

sanoa, että todella hyvän asian toit esiin todella hyvin. Paljon hyvää keskustelua sen sijaa, että kiisteltäs siitä, kuinka paljon miehet hakkaa naisia ja naiset miehiä. Tällä kertaa saatiin asian keskustelu kohdistettua oikeaan kohteeseen, eikä epämääräiseksi väittelyksi "mies vs nainen".

Näin niiden asioiden täytyy edetä, ei keskenään tappelemalla samalla unohtaen koko asian ytimen.

Äänestä

Kaikessa kiireessä yritän pohtia pulmaasi. En ole lukenut ketjua, joten toistoa voi tulla.

Perheväkivalta on koko perheen ongelma, sen toimintamekanismit ovat, jossakin mielessä, vahvasti yhteisölliset. Ihmiset eivät alistu hakattavaksi, mikäli siihen ei ole jokin syy. Useimmiten syynä on heikko itsetunto, katsotaan siis kuritus aiheelliseksi. Pitkittynyttä perheväkivaltaa selittää usein tämä, väkivalta on siis myös sairaalloinen "palkinto". Mikäli tämän tyyppinen patologia taustalta löytyy, juuri mitään ei ole tehtävissä väkivallan lopettamiseksi. Tilannetta tulisikin verrata alkoholismiin, auttamistoimet vain mahdollistavat tilanteen jatkumisen, vastuu siis siirretään toisille. Väkivaltaan syyllistyvä on aina toki syyllinen väkivaltaansa, mutta mikäli "uhri" ei hyväksy apua ja toistuvasti hakeutuu väkivaltaisiin tilanteisiin, myös hänellä on vastuu tapahtuneesta. Vastuu väkivallasta, uhrin näkökulmasta, on vaikea hyväksyä, se on jopa ahdistava jo ajatuksena, siksipä sitä ei juurikaan pohdita. Syitä etsitään yhteiskunnasta ja lähiympäristöstä. Kuitenkaan ketään ihmistä ei voi auttaa, mikäli hän ei apua halua.

Jonkin verran näiden asioiden kanssa puuhattuani voin vain sanoa, ettei väkivalta lopu toisten asiaan puuttuessa, sitä ei edes vähennä naapuriston tuki uhrille. Väkivallan loppuu luultavasti toisen vakavaan vahingoittumiseen, tai tietenkin myös kuolemaan, mikäli jompikumpi ei vastuuta käytöksestään ota.

Minä en olisi auttamista edes aloittanut, missään tapauksessa en hyysäisi jatkuvasti pahoinpideltyä. Näin toimisin siksi, koska näin asioita ei oikeasti muuteta. Ongelmia ainoastaan siirretään, vastuun ottaminen vaatisi toimenpiteitä, jotka lähtevät muutoksen halusta. Ei siis siitä, että nykyiset olot pyritään säilyttämään jossakin muodossa.

Asiantunteva turvakoti on eräs mahdollisuus, tai tietenkin myös erillinen asuminen, mutta nämäkään eivät tilannetta paranna, mikäli sen halutaan jatkuvan.

Äänestä
  • Väkivaltaan on syyllinen aina se tekijä, mutta mikäli ihminen hakeutuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa väkivallan uhka on todennäköinen, hän on osasyyllinen siihen, että juuri hän tulee pahoinpidellyksi. Väkivallan tekijän syyllisyyttä tämä ei tietenkään poista.

    Äänestä

  • old_profile_16943 kirjoitti:

    Väkivaltaan on syyllinen aina se tekijä, mutta mikäli ihminen hakeutuu jatkuvasti tilanteisiin, jossa väkivallan uhka on todennäköinen, hän on osasyyllinen siihen, että juuri hän tulee pahoinpidellyksi. Väkivallan tekijän syyllisyyttä tämä ei tietenkään poista.

    se taitaa oravan perhettä askarruttaa, kuten itseänikin aikanaan. Että mikä kumma se saa naisen aina palaamaan ja palaamaan. Tavallinen tossavainen kun ei ymmärrä ihmismielestä ja sen oikuista juuri mitään niin hivenen sitä on ihmeissään ja neuvoton tilanteessa. Mieli tekisi jotain tehdä, mutta mitä? Varsinkin kun tuntuu että virkavaltaa ja muita tahoja ei moinen tunnu juurikaan kiinnostavan tai sitten heiltä puuttuvat keinot tahi resurssit.

    Ihmiset tottuvat väkivaltaan ja lähisuhteisiin kiintymisellä on (jopa) vahva biologinen perusta. Perheväkivallalle on varsin tyypillistä se, että se alkaa henkisellä alistamisella ja kun itsetunto on tarpeeksi matalalla fyysiseen koskemattomuuteen kajoaminen ei tuntuu enää niin pahalta.

    Osalla ihmisistä on tarve saada äärimmäisiä kokemuksia, tämä piirre on tekijänä varsin monella pikkurikollisella ja myös extremelajien harrastajilla. Naisilla tämän tyyppinen psyykkinen hakuisuus ilmenee itsetuhoisen käytöksenä, vaikkapa hakeutumisena väkivaltaisiin suhteisiin. Tämän tyyppiselle luonteelle parisuhde on varsinaista vuoristorataa, loistavan hyvät jaksot ja väkivaltaisuus vaihtelevat, miehestä voidaan aidosti sanoa, että hän on ihana. Pitkään jatkuessa suhteen väkivaltajaksot lisääntyvät ja "hyviä" aikoja on yhä vähemmän.

    Väkivallan tekijöiden ja myös sen kohteeksi joutuvilla on usein takana perheväkivalta kokemuksia. Väkivalta on osittain myös turvallisuutta tuottava tekijä. Turvallisuuden tunne liittyy siihen, ettei oman käytöksen kontrollointia tarvita, koska rajat tehdään ulkopuolelta. Väkivalta on eräs osoitus välittämisestä, reaktio on sama kuin usein lapsilla. Huomion saaminen on tärkeää, saipa sitä millä tavalla tahansa.

    Perheväkivalta on yhteisöllisenä ongelmana myös varsin hankala. Väkivaltainen suhde lähipiirissä sitoo myös asiaan kuulumattomia ihmisiä, heidän energiaa vieden. Syntyy asetelma, jossa väkivallan kohteeksi joutunut hakee ymmärrystä ja sääliä ympäristöltään ja väkivaltaan syyllistynyt tukea toisaalta. Sairas kuvio voi tanssittaa hyvinkin laajaa piiriä ympärillään, mitkään auttamistoimet eivät tehoa. Ympäristö tukee sitä käsitystä, ettei mitään ole tehtävissä, vaikka verbaalinen ilmaus olisi mitä. Väliaikaisen turvan hakeminen mahdollistaa väkivalaan jatkumisen, koska turva on olemassa, jos äärimäisyyksiin ollaan joutumassa. Valintoja ei tarvitse tehdä.

    Virkavalta on varsin voimaton näissä tilanteissa, putkaan vienti katkaisee ainoastaan yhden tapahtuman. Oikeudenkäynneissä rangaistuksena on usein sakkoja, jotka varsin usein maksaa väkivallan kohteeksi joutunut. Yleiseen syyttäjään pyritään vetoamaan, ettei oikeusprosessia nosteta. Piiritanssi siis pyörii vuosikausia, kunnes jotakin vakavaa tapahtuu.

    Turvakodeissa on mahdollista käydä usein, mikäli turvaa tarvitsee. Turvakotien vahvuus on siinä, että sitä kautta on aito mahdollisuus muutosta hakea, valinta on siis tehtävä. Mikäli haluaa palata vanhoihin kuvioihin, se tehdään tietoisesti. Mahdollisuus itsepetokseen pyritään poistamaan vaihtoehtoja tarjoamalla. Viranomaisvalvonnassa olevat turvakodit ovat myös siitä hyviä, ettei jakolinjoja pyritä aikaan saamaan. Käytännössä pyrkimyksenä on uhrautumisen pysäyttäminen. Väkivallan kohteeksi joutunut hakee usein ympäristöltään sääliä ja tämän saaminen vain lisää itsetunnon laskemista. Sääli on vaarallista kahdella tavalla, se on huomiota, joka on palkinto sinänsä ja se vahvistaa myös arvottomuuden tunteita.

    Perheväkivalta on moni mutkainen prosessi ja syitä siihen on varsin paljon, mitenkään syvällinen tämä pohdintani ei ole. Näkökulmani oli tässä teelmässäni lähinnä yhteisöllinen.

    Äänestä

Kommenteissa on selvästi käynyt ilmi, että syyt jatkuvasti toistuvaan uhrikäyttäytymiseen voivat olla moninaisia psyykkisistä (alisteisuus, läheisriippuvuus, paradoksaalinen turvahakuisuus, kulissien säilyttäminen, "yhdessä lasten vuoksi", masokismi, pelko kostosta, itsensä syyllistäminen jne) taloudellisiin (uhrilla ei ammattia, ei asuntoa, minne mennä, ei kavereitakaan ym.).

Eipä kai silloin löydy vain yhtä ratkaisua tragediaan. Ainakaan lähimmäisten harteille ei voi sysätä näin hirveää kesto-ongelmaa. Viranomaisapu ja turvakodit tulevat lähinnä mieleen, kuten täällä on esitettykin, mutta usein ei niistäkään taida olla näille pysyväisuhreille enempää kuin tilapäistä elpymistaukoa jännitysnäytelmiin.

Jos olisin diktaattori, jättäisin empatiat hiiteen ja määräisin toistuvasti väkivaltaisten kotien lapset huostaanotettaviksi. Jäisi ainakin yksi "perheen koossapitoon" käytetty tekosyy nuijituilta äideiltä pois. On kummallista, että ko. äidit eivät tajua vastuutaan kauhun kasvattamisessa lasten mieliin, eihän kyse ole vain naisista itsestään. Ehkä lasten poisotto havahduttaisi äidit ajattelemaan muitakin ratkaisuja. Lapset saisi takaisin, jos uhri suostuisi muuttamaan eroon väkivaltaisesta suhteesta. Yhteiskunnan/tukiorganisaatioiden olisi tultava tässä vastaan tarjoamalla siihen mahdollisuuksia.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 57 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kiito-Orava kirjoitti:

Morjettes, pitkästä aikaa palstalaiset

Kertopkaapa,,, on ollut puhetta naisiin kohdistuvasta väkivallasta ja nyt on käynyt niin, että joudun/joudumme seuraamaan kokolailla hmmm, kiintoisaa parisuhdetta hiukan turhan läheltä.

Tossa on pariskunta jossa tosimies (jääkiekkomölli) tykkää joka jeesuksen viikonloppu hakata vaimonsa siihen kuntoon, että ensin käy poliisi ja sitten ambulanssi. Joskus vaihtelun vuoksi päinvastaisessa järjestyksessä.

Ko. naiselle on meidän taholta järjestetty asunto, lakiapua ja ties mitä rouva Orava on tehnyt auttaakseen. Mutta kun ei. Aina, vitun aina sama laulu. Nainen palaa ukon luo ja saa tietnkin turpaansa, lähtee joko turvakotiin taikka tulee meille silmä mustana kerjäämään yöpaikkaa.

Alkaa oikeasti mennä hermo. Nyt on taas jo heti aamupäivän jälkeen oireet näkyvillä. Naapurin Volvo ajoi pihaan ja sisään kannettiin korillinen juomaa. Arvaanpa, että viimeistään kello 18 siellä käy viranomaiset.

Sanokaapa miten tuohon voisi puuttua. Vai oikeastaan onko se minun tai raouvan asia ollenkaan? Rouva Orava on ainakin vittuuntunut koko touhuun ja antanut naapurin rouvalle porttikiellon Orava alueelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu