YLE:n "dokumentit"

Juu, kyllä taas nauru maittoi kun YLE esitti EVOLUTIONISTIEN MAKSAMAN "dokumentin" sapelihammastiikeristä.

Juttu oli suoraan leijonien käyttäytymisestä mutta leijonan tilalle oli laitettu sukupuuttoon kuollut sapelihammastiikeri.

Olihan se tunteisiin vetoavaa kun se yksi "vääryydellä" sivuutettu lauman johtaja osoitti ihan inhimillisiä tunteita nuuskiessaan tapettuja jälkeläisiään. Onnex se voitti lopussa mut miten muutenkaan tollanen paska uppois katsojamassaan.

Nyt varmaan jo pari duunaria eilistä enemmän uskoo myös sen avolutionistien viestin, joka oli piilotettu "dokumenttiin". Tarkotan siis niitä satoja miljoonia vuosia mitä ei voida perustella muuten kuin tunteisiin vetoamalla.

Evolutionistit taitaa olla jo aika heikoilla :D
3232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kukaan ei toki voi olla varma sapelihammastiikerien käytöksestä, siis täysin varma...toki selvää on, että se on ollut hyvinkin samankaltaista nykyisin elävien lähisukuisten lajien kanssa. Siis tässä asiassa ei mielestäni mitään ongelmaa.

Ja kyllä jos kerran nykyiset kissaeläimet kaipaavat jälkeläisiään, siis emot ja vain vähän aikaa, mutta kuitenkin, niin tottakai myös jo sukupuuttoon kuolleet lajit todennäköisesti käyttäytyivät samoin.

Siis satoja miljoonia vuosia? Ei tainnut sata miljoonaa vuotta sitten sapelihammastiikereitä näkyä...Nisäkkäät lähtivät kehittymään todenteolla vasta noin 65 miljoonaa vuotta sitten. Toki maapallo on miljardeja vuosia vanha, jos viittaat siihen kreationistien naurettavaan ajatukseen "nuoresta maasta"... Se olisi jo oikeasti jokaisen aika hylätä, sen verran absurdi ajatus!

Äänestä
  • "ohi mennen" puhuttiin myös sadoista miljoonista vuosista tosiasiana. Tarkistin nauhalta.

    Äänestä

  • dokumentti kirjoitti:

    "ohi mennen" puhuttiin myös sadoista miljoonista vuosista tosiasiana. Tarkistin nauhalta.

    Siis eivätkö ne muka ole tosia ? Käsittämätöntä, että näinä aikoina joku vielä uskoo noin...ihan sama kuin sanoisi maata litteäksi...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nauraja kirjoitti:

Juu, kyllä taas nauru maittoi kun YLE esitti EVOLUTIONISTIEN MAKSAMAN "dokumentin" sapelihammastiikeristä.

Juttu oli suoraan leijonien käyttäytymisestä mutta leijonan tilalle oli laitettu sukupuuttoon kuollut sapelihammastiikeri.

Olihan se tunteisiin vetoavaa kun se yksi "vääryydellä" sivuutettu lauman johtaja osoitti ihan inhimillisiä tunteita nuuskiessaan tapettuja jälkeläisiään. Onnex se voitti lopussa mut miten muutenkaan tollanen paska uppois katsojamassaan.

Nyt varmaan jo pari duunaria eilistä enemmän uskoo myös sen avolutionistien viestin, joka oli piilotettu "dokumenttiin". Tarkotan siis niitä satoja miljoonia vuosia mitä ei voida perustella muuten kuin tunteisiin vetoamalla.

Evolutionistit taitaa olla jo aika heikoilla :D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu