Inkkareilla on tiipii ja suomalaisilla kota. Inkkarien uskonto on samaa suomalaisugrilaista kuin muinaisilla suomalaisilla. Tulella on henki. Vaeltavat henget jne. Ne on samaa ugrilaista uskoo kaikki. Ugrilainen kulttuuri ulottui yli Siperian ja mongoliaan saakka. Intiaanit oli ugrilaisia ja meille suomalaisille sukua. Poppamiehet eli samaanit ja muut.
Suomalaiset ja inkkarit
ovat sukulaisia
4322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Venäläiset eli slaven ovat slaavilaisia ja kotoisin välimereltä. Välimerellä asuu vieläkin yhä slaaveja eli serbejä. Suomalais-ugrilaiset asutti nykyistä Venäjää. Osa vaelsi länteen ja osa itään eli Pohjois-Amerikkaan ja ne oli juuri intiaaneja. Vanha Suomalainen kultuuri muistuttaa uskontoineen intiaaneja. Tulella henget ja vedessä. Aivan samaa tonttu-uskontoa joka oli meiläkin.
rusoposkisia inkkareita.
Fuomalaifet ovat geneettisesti efi kanfaa kuin inkkarit.Katfo Anne Pohtamoa ja jotain Rupista koljan pyftyttäjää andeilla.
Todella mielenkiintoinen havainto. Voisitko kehitellä hieman lisää teoriaa?