Paljonko noiden siipiin asennettujen 37mm:n tykkien tulivoima oli? Vain 6 kranaattia makasiinissa per siipi? Montako laukausta/ minuutti? Stuka ässä pudotti Shturmovikin maksimietäisyydeltä kahdella laukauksella.
JU-87G-1
"Tank buster"
111179
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
FLAK-18 Rheinmetall 12 patii lippaassa, volframikärkisiä(APCR) tai HE-kranaatteja 160l/min 780 m/sek.
Joo, noita 37 mm BK :n ammuksia ei ollut kuin tuo mainitsemasi 6 kpl/tykki. Käytännössä osaava pilotti ampui tankkia niin että käytti vain 2 tai 4 ammusta, yksikin hyvin osuva kuti kyllä niittasi T-34 :n tms vihulaisvaunun. Eli tulinopeuden puute korvautui tarkkuudella ja ammuksen tuhovaikutuksella maalissa.
Stukan tykeillä varmaan sai alas Sturmovikin jos hyvin osui, wolframikuti lentokonetta vastaan kuitenkin huonompi valinta kuin räjähtävä kranaatti.
Itseasiassa tuosta IL-2 Sturmovikista oli myös olemassa versio jossa neukut käyttivät juuri kahta 37 mm tykkiä siipien alla. Sama tankintappajaidea siis käytössä rintamalinjan molemmin puolin.
Neukuilla oli myös Yak 9T -jossa oli kiinteästi asennettu potkurinnavan läpi ampuva 37 mm:n Nudelman-Suranov -konetykki.
Ei pidä myöskään unohtaa amerikkalaisten Bell P-39 Airacobraa, joka oli samoin varustettu 37 mm:n konetykillä, mallia M4, 150 paukkua minuutissa, 30 ammuksen lipas (samankokoinen kuin Yak 9T:ssä). Venäläiset pilotit rakastivat Airacobriaan.
Tulinopeudella ei juuri ole merkitystä, kun parin kudin jälkeen pilotti kuitenkin joutuu tsekkaamaan nastahampaidensa kiinnipysyvyyden, selvittämään missä on ylös ja alas sekä toipumaan sokista. Tämä lelu _pikkaisen_ potkaisee . . . ;)
Jakovlev sai aikaan myös mallin Jak-9K, jossa oli hirmuinen NS-45 tykki. Tykin rekyyli aiheutti jo edellä mainitut ongelmat ja vielä moottorin öljyvuotoja päälle.
Ehkä hieman vakaampi alusta ampumiselle oli Ju-88P. Siinä oli joko 50mm, 75mm tai kaksi 37mm Bordkanone-sarjan tykkiä.
Ju 88P-1 taisi kuitenkin olla kukkulan kuningas. Siinä oli nimittäin pääaseena 75-mm PaK 40. Miten ihmeessä tuon lentokonetykiksi todellisen kolossin rekyyli vaimennettiin?
http://groups.msn.com/TheHistoryPage/militariaboard.msnw?action=get_message&mview=1&ID_Message=47590
Tykissä on tosiaan moninkertainen suujarru. Näyttäisi olevan 9 kertainen.
Tavallista pidempi putken rekyyliliike ja pneumaattinen vaimennus auttoivat myös huomattavasti.
12 laukauksen makasiini on oikeastaan yllättävän iso tämän kokoluokan aseeseen.
Rekyyliasia tuokin taas mieleen rekyylittömyyden. Muutamia rekyylittömiä automaattikanuunoita kokeiltiin sodan aikana, mutta kuitenkin ilman sen suurempia tuloksia.
Amerikkalaisilla oli putki T9(ja perään jokin alamalli). Rekyylitön lyhyt haupitsi, johon oli yhdistetty yhdeksän ammuksen autolataaja. Toiminta itsessään oli aika yksinkertainen: Lyhyt ja paksu hylsy, jonka muovinen perälaatta suihkahti tuhannen päreiksi laukaisussa ja jäännökset lensivät suuttimen kautta ulos. Harmi ettei kuvia ole kuin maan madoille tarkoitetusta tympeästä versiosta. Autohaupitsi oli tarkoitettu ilmeisesti jollekkin A-26:n tyyliselle koneelle. Mainitaan myös 57mm mallia kokeillun.
Chinnin mukaan saksalaisillakin oli 55mm MK-115 rekyylitön automaattinen lentokonekanuuna. Tästä diagrammista voi päätellä, että kyseessä oli vyösyöttöinen ase, jossa kaasunpoisto tapahtui pitkän karrevan pakoputken kautta kauas aseen taakse. Putki lähtee luonnollisesti kammion kyljestä. Hylsyn ulosheittoa tai muuta tarpeetonta ei ole; ase käyttää palavaa hylsyä.
Ja onhan täällä vaikka mitä muutakin, mutta hitot siitä nyt.
Ju 87 tankintuhoojat ampuivat panssarin takaosaan jossa oli moottori ja heikoin panssarointi. Ju 87 oli nimenomaan syöksypommittaja ja sopi siksi juuri tämänkaltaiseen toimintaan. Ilmeisesti 37:n millimetrin volframipäällysteinen ammus ei kuitenkaan kyennyt läpäisemään esim. Stalin tankin etupanssaria.
Ihmetyttää tuo Ju 88:n 75:n millimetrin panssarintorjuntatykki. Miksi lainkaan sijoittaa varoja ja energiaa noin vaikeasti hallittavaan laitteeseen kun kerran Ju 87 37:n mm:n tykeillä toimi loistavasti tehtävässään?
Britithän tuon pst-tykkiboomin aloittivat legendaarisella Hurricane IID:llä. Liittoutuneiden puolella kokeiltiin useassakin konetyypissä isoja tykkejä aina 75 mm:iin saakka. Taisi kuitenkin loppua pst- ja muiden tykkien sijoittelu lentokoneisiin kun 127 mm raketti tuli käyttöön. Sen jälkeen pienehkönkin rynnäkkökoneen tulivoima vastasi laivastoluokan hävittäjän täyslaidallista. 1944 Typhoonit ja Thunderboltit taisivat vastata suurimmasta osasta saksalaisten panssaritappioista.
"1944 Typhoonit ja Thunderboltit taisivat vastata suurimmasta osasta saksalaisten panssaritappioista."
Massiiviset rakettisarjat ja niiden räjähdykset olivat taatusti jokaisen osapuolen mielestä vaikuttavaa katsottavaa, mutta harvoin niillä mihinkään kuitenkaan tankkeihin osuttiin. Osumaprosentti raketeilla oli harjoituksissakin 4-5% luokkaa ja taistelussa sitten vielä paljon pienempi. Tietysti jos lentäjiä on uskominen, niin saksalaisten tankit tuhottiin Normaniassakin varmaan ainakin kymmenen kertaisesti, mutta onneksi ei ole pakko uskoa...
British War Office teetti tutkimuksen 223 saksalaisen Panther-vaunun kuolinsyystä ja näistä vain neljäntoista todettiin kuolleen ilmastakäsin tulleen turman vuoksi. Mortainissa nämä ilman sankarit ilmoittivat tuhonneensa yli kaksi ja puolisataa vihollistankkia. Tosiasiassa saksalaisilla ei ollut kuitenkaan edes hyökkäyksessä näin montaa vaunua.
Sitten asiaan:
Parhaimpia tankintappajia näyttäisivät olleen spesialisoituneilla pst-tykeillä varustetut jahtikoneet. Brittien 40mm S-tykki muuttuvakaliberisella adapterilla olisi ollut yksi mielenkiintoinen jahtipyssy. Sellaista kompinaatiota testattiinkin vuoden 1944 ensimmäisellä puoliskolla, mutta adapterien tekniset ongelmat ja kiinnostus raketteihin lienee tappanut tämän.
Yksi unohdettu ja mielenkiintoinen maahyökkääjä olisi tietenkin XA-38 Grizzly! Kone oli kiva kaksimoottorinen joten tilaa oli kunnon aseistukselle ja sitähän laitettiin:
http://en.wikipedia.org/wiki/XA-38_Grizzly
Tappava ase oli tietysti 75mm tykki T9E2 automaattilaturilla T13 ja tämä pyssy oli asetettuna Grizzlyn keulaan. Ase toimi varsin kelvokkaasti testeissä ja se standardisoitiin vuonna 1944 M10 nimellä.
Paino: 184kg
Max. Tulinopeus: 30 L/M
Kesk. Tulinopeus: 3-4 L/M
Lähtönopeus: 619 m/s 75mm M61 AP:lla
Ajattele siis automaattista Shermanin kanuunaa ilmasta lauottuna. Kevyempi ja kätevämpi komppi T9E3 tykki ja T13E1 laturi oli myös kehityksessä, mutta Rakettimafia salamurhasi tykkikoneet.
Täm tykki on mallia T115E4Y1F15-01/2 1
"Amerikkalaisilla oli putki T9(ja perään jokin alamalli). Rekyylitön lyhyt haupitsi, johon oli yhdistetty yhdeksän ammuksen autolataaja."
"Tappava ase oli tietysti 75mm tykki T9E2 automaa..."
Ajattelin vielä tehdä selväksi, että nämä mainitut pyssyt eivät suinkaan ole sukulaisia. 75mm T9-sarja sisältää normaaleja tykkejä adaptoituna lentokoneisiin. Aiemmin mainitsemani T9-sarja puolestaan sisälsi jalkaväelle tarkoitettuja rekyylittömiä 105mm aseita, joista ainakin yksi oli adaptoitu koemielessä automaattiseksi lentohaupitsiksi.