viha

eli jos suomalainen raiskaa mun läheisen mun pitää vihata kaikkia suomalaisia? niinkö?
eli kun ulkomailla ja kaduilla näkyy Suomalaisia juoppoja, mun pitää yleistä kaikkia....
Meissä Ulkomaalaisissa on EROJA samalla kun teissä
T .Ulkomaalainen joka asuu pysyvästi Suomessa ja toivoo että kaikki jotka tekee Rikkoksia, POIS SUOMESTA

p.s ja PLEASE maahanmuuttaja ja Pakolainen ei ole sama asia
151236
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Olet väärillä jäljillä. Tuskin ulkomaalaisen raiskaama läheinen saa vihaamaan jokaista tiettyyn ryhmään kuuluvaa yksilöä. Yleensä tälläisen ikävän tapahtuman jälkeen tulee miettineeksi, että miksi Suomeen ylipäätänsä tuodaan tai annetaan tulla ihmisiä täysin erilaisista kulttuureista. Erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset eivät integroidu ja se taas johtaa rikollisuuteen ja väkivaltaan, ihminen ei tunne kuuluvansa mihinkään ryhmään ja hänen identiteettinsä on koetuksella. Monikulttuurisuus on niin suomalaisille kuin ns. hyville maahanmuuttajille haitaksi.

Suomi tulee muuttumaan tämän vuosisadan aikana varsin dramaattisesti. Yhteiskunta mukautuu kasvavan islamin mukaiseksi ja suomalainen kulttuuri ja elämäntapa häviää vielä tämän vuosisadan puolella. Länsimainen demokratia hukkuu teokraattisen järjestelmän alle ja lopulta maapallon ainoa ihmsioikeuksien puolesta taisteleva pesäke tuhoutuu. Yhdysvaltojen talous on jo täysin ns. kusessa ja monikulttuurisuus sekä etniset ongelmat syövät Amerikkaa sisältäpäin. Muslimit tulevat saattamaan Euroopassa loppuun sen, mihin he keskiajalla Wienin muureilla jäivät, Euroopan islamisoimisen. Maailma muuttuu ja se ei muutu hyvään suuntaan.

Maahanmuuttaja ja pakolainen ei ole sama asia. Tosin pakolaisia tulee Suomeen hyvin vähän, muutamia kymmeniä, vuodessa. Elintasopakolaisia tulee satoja.

Äänestä
  • että kun joku ulkomaalainen raiskaa, niin kommentti on sellasia ne on! Vai voitko väittää vastaan?

    Äänestä

  • ja tehkää jotain positiivista ja rakentavaa asialle, kun kerran tiedätte niin hyvin. mä olen vähän toista mieltä.

    Äänestä

  • misos

    Äänestä

  • misos kirjoitti:

    Ensinnäkin haluaisin sano että rasismi on perseestä. Jonkin ihmisen/ihmisryhmän vihaaminen ihonvärin/uskonnollisen lahkon/jonkin muun asian perusteella on syvältä. Ja sitten tänne tulee jotain pellejä sanomaan, kuinka "mustat ihmiset/muslimit eivät tee muuta kuin pahaa"...

    No, tuohan on täyttä paskaa. Suurin osa niistä mustista ihmisistä, jotka tekevät pahaa, ovat ensin joutuneet pahanteon uhriksi. Päiväkodista asti tämä alkaa, kun mustat vanhemmat haluaisivat laittaa lapsensa päiväkotiin, jossa kyllä olisi tilaa jne. näytetäänkin heille ovea. Sitten koulussa lasta kiusataan heti ensimmäiseltä luokalta asti, ja opettajat eivät puutu asiaan, koska lapsi on musta. 9 vuoden jälkeen lapsella on jo aika lailla paha olo, jota hän haluaa purkaa, ja se taas ilmenee agressiivisena käytöksenä. Ja tämä ei ole sen syytä, että hän on musta, vaan ihmisten syytä, jotka eivät siitä pidä...

    Ja se on sy-väl-tä.

    Lähdin hakemaan täältä materiaalia uskonnon esitelmääni rasismista, ja näköjään täältä sitä kyllä löytää.

    Äänestä

  • misos kirjoitti:

    "Minäkin asun tässä maassa ja haluan että Suomi nousee ylös, olen ylpeä kun Suomessa ei ole koruptioitta,on tasa arvoa jne....emme ole kaikki maahanmuuttajat loiset, pummit, huorat, gigolot, elintasopakolaiset, raiskaajat.....samalla kun ei ole kaikki Suomalaiset juoppot..minäkin en halua olla misään tekemisissa Muslimien kanssa mutta sille ei voi mitään, uskon että Rasismia on molemilla puolella.....ihan turhaa kirjoitelaan tähän, kun monille Rasismi on Asene.. "

    Käsitit täysin väärin. En tarkoittanut kaikkia erilaisista kulttuureista tulevia. Jos sanon, että "erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset eivät integroidu" se ei tarkoita, etteivät kaikki integroituisi. Jotkut luultavasti integroituvat, mutta useammat eivät.

    Kun taas rasismia ei kirjoituksessani ollut lainkaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka tuhoaa Suomen hyvinvoinnin ja suomalaisen kulttuurin, se on matemaattinen totuus. Ei minulla ole mitään ulkomaalaisia tai vierasperäisistä kulttuureista tulevia ihmisiä vastaan, vastustan monikulttuurisuutta ja nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

    Äänestä

  • lopettakaa jo tää pelottelu kirjoitti:

    ja tehkää jotain positiivista ja rakentavaa asialle, kun kerran tiedätte niin hyvin. mä olen vähän toista mieltä.

    "lopettakaa jo tää pelottelu"

    Mikä pelottelu? Suomalaisen hyvinvoinnin ja kulttuurin tuhoutuminen ei ole pelottelua vaan matematiikkaa. Ulkomaalaistaustaisten, varsinkin muslimien, syntyvyys on sitä luokkaa, että suomalaiset jäävät auttamatta vähemmistöksi.

    Etana aloittaa kilometrin matkalla puolesta välistä ja pikajuoksija aivan alusta. Pikajuoksija juoksee etanaan verrattuna nelinkertaisella vauhdilla, joten matemaattisen loogisuuden perusteella pikajuoksija tulee ohittamaan etanan jossakin vaiheessa. Tämä oli vertauskuva, sama tulee tapahtumaan Suomen väestölle.

    Voit itse katsahtaa islamilaiseen maailmaan ja Afrikkaan ja miettiä, että mihin suuntaan suomalainen tasa-arvo, demokratia ja vapaus kulkee tämän vuosisadan loppupuolella.

    "ja tehkää jotain positiivista ja rakentavaa asialle"

    Mitä voimme tehdä? Edellisissä eduskuntavaaleissa oli kymmenittäin ko. efektin vastustajia, mutta ilman kansan ääniä, eivät hekään oikein pysty tekemään mitään positiivista asialle. Vai oletko toista mieltä?

    "mä olen vähän toista mieltä."

    Mulle on aivan sama, että mitä mieltä sinä olet asiasta. Matematiikka ei nyt vaan valehtele, varsinkaan näin yksinkertaisessa laskutoimituksessa.

    Äänestä

  • tusujusuu kirjoitti:

    "Minäkin asun tässä maassa ja haluan että Suomi nousee ylös, olen ylpeä kun Suomessa ei ole koruptioitta,on tasa arvoa jne....emme ole kaikki maahanmuuttajat loiset, pummit, huorat, gigolot, elintasopakolaiset, raiskaajat.....samalla kun ei ole kaikki Suomalaiset juoppot..minäkin en halua olla misään tekemisissa Muslimien kanssa mutta sille ei voi mitään, uskon että Rasismia on molemilla puolella.....ihan turhaa kirjoitelaan tähän, kun monille Rasismi on Asene.. "

    Käsitit täysin väärin. En tarkoittanut kaikkia erilaisista kulttuureista tulevia. Jos sanon, että "erilaisista kulttuureista tulevat ihmiset eivät integroidu" se ei tarkoita, etteivät kaikki integroituisi. Jotkut luultavasti integroituvat, mutta useammat eivät.

    Kun taas rasismia ei kirjoituksessani ollut lainkaan. Nykyinen maahanmuuttopolitiikka tuhoaa Suomen hyvinvoinnin ja suomalaisen kulttuurin, se on matemaattinen totuus. Ei minulla ole mitään ulkomaalaisia tai vierasperäisistä kulttuureista tulevia ihmisiä vastaan, vastustan monikulttuurisuutta ja nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa.

    antaa oikeusturvan "luultavasti integroituville" samalla, kun vastustat monikulttuurisuutta?

    Äänestä

  • old_profile_34081 kirjoitti:

    antaa oikeusturvan "luultavasti integroituville" samalla, kun vastustat monikulttuurisuutta?

    Antaa ?

    Äänestä

  • tusujusuu kirjoitti:

    "lopettakaa jo tää pelottelu"

    Mikä pelottelu? Suomalaisen hyvinvoinnin ja kulttuurin tuhoutuminen ei ole pelottelua vaan matematiikkaa. Ulkomaalaistaustaisten, varsinkin muslimien, syntyvyys on sitä luokkaa, että suomalaiset jäävät auttamatta vähemmistöksi.

    Etana aloittaa kilometrin matkalla puolesta välistä ja pikajuoksija aivan alusta. Pikajuoksija juoksee etanaan verrattuna nelinkertaisella vauhdilla, joten matemaattisen loogisuuden perusteella pikajuoksija tulee ohittamaan etanan jossakin vaiheessa. Tämä oli vertauskuva, sama tulee tapahtumaan Suomen väestölle.

    Voit itse katsahtaa islamilaiseen maailmaan ja Afrikkaan ja miettiä, että mihin suuntaan suomalainen tasa-arvo, demokratia ja vapaus kulkee tämän vuosisadan loppupuolella.

    "ja tehkää jotain positiivista ja rakentavaa asialle"

    Mitä voimme tehdä? Edellisissä eduskuntavaaleissa oli kymmenittäin ko. efektin vastustajia, mutta ilman kansan ääniä, eivät hekään oikein pysty tekemään mitään positiivista asialle. Vai oletko toista mieltä?

    "mä olen vähän toista mieltä."

    Mulle on aivan sama, että mitä mieltä sinä olet asiasta. Matematiikka ei nyt vaan valehtele, varsinkaan näin yksinkertaisessa laskutoimituksessa.

    Minkä takia USA:ssa kouluissa on ampumavälikohtauksia? Asialla saattavat olla maahanmuuttajat tai alkuperäiset asukkaat.

    Miksi Suomessa on kouluissa välikohtauksia? Suomalaiset eivät sosialisoidu ja integroidu omaan kulttuuriinsa rauhanomaisesti ja ystävällisesti.

    Ai mitä voimme tehdä? Ruohonjuuritason työtä. Jos yhteiskunta on byrokraattinen ja muutoksissaan ja virallisissa vaikutuskanavissaan jäykkä ja muuttumaton, täytyy käyttää joitain muita keinoja ja kanavia. Et vissiin tainnut kysyä multa, että mitä voimme tehdä. Vaan esitit retorisen kyssärin itsellesi, jotta voisit jatkaa, hmm, niin mitä. Omahyväistä monologia? Vai rakentavaa keskustelua?

    Niin ja kyllä olen katsahtanut monenlaisiin maailmoihin. Tuo kommentti taas ei ollut kovin tasokasta kommunikointia.

    En jaksa näitä saivarteluja ja kansanomaisia esimerkkejä ja laskutoimituksia, jotka ovat vähän kokemattomia ja kapeakatseisia. Kuule, mene ja juttele ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Koita ymmärtää niiden näkökulmia ja ajatuksia. Yhdessä ratkaisu löydetään. Ei täällä palstalla vain omaa näkemystä esittämällä.

    Äänestä

  • Se. kirjoitti:

    Antaa ?

    yleensä, koska sehän on luettu vuoden 1948 jälkeen automaattisesti lankeaviin perusoikeuksiin - paitsi tämän palstan joidenkin kirjoittajien toimesta, jotka tuntuvat olevan valmiita rukkaamaan niitäkin jonkun kumman realisminsa saavuttamiseksi.

    Äänestä

  • integroidu ja sosialisoidu kirjoitti:

    Minkä takia USA:ssa kouluissa on ampumavälikohtauksia? Asialla saattavat olla maahanmuuttajat tai alkuperäiset asukkaat.

    Miksi Suomessa on kouluissa välikohtauksia? Suomalaiset eivät sosialisoidu ja integroidu omaan kulttuuriinsa rauhanomaisesti ja ystävällisesti.

    Ai mitä voimme tehdä? Ruohonjuuritason työtä. Jos yhteiskunta on byrokraattinen ja muutoksissaan ja virallisissa vaikutuskanavissaan jäykkä ja muuttumaton, täytyy käyttää joitain muita keinoja ja kanavia. Et vissiin tainnut kysyä multa, että mitä voimme tehdä. Vaan esitit retorisen kyssärin itsellesi, jotta voisit jatkaa, hmm, niin mitä. Omahyväistä monologia? Vai rakentavaa keskustelua?

    Niin ja kyllä olen katsahtanut monenlaisiin maailmoihin. Tuo kommentti taas ei ollut kovin tasokasta kommunikointia.

    En jaksa näitä saivarteluja ja kansanomaisia esimerkkejä ja laskutoimituksia, jotka ovat vähän kokemattomia ja kapeakatseisia. Kuule, mene ja juttele ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Koita ymmärtää niiden näkökulmia ja ajatuksia. Yhdessä ratkaisu löydetään. Ei täällä palstalla vain omaa näkemystä esittämällä.

    sanalla on aivan eri merkitys. Sosiaalistuminen, mitä sanaa sinä et ilmeisen tarkoituksellisesti käytä, tarkoittaa sopeutumista elämään yhdessä muiden ihmisten kanssa, yhteisiä säntöjä ja käyttäytymiskoodistoja noudattaen - noin pääpiirteissään.

    Sosialisoituminen puolestaan tarkoittaa sitä, minkä Marx ja Engels teoretisoivat ja ensin sovelsi käyttöön Lenin ja sitten Stalin. Seurauksena 36 miljoonaa murhattua oman maan kansalaista ja muut päälle. Jatkoi Mao, 38 miljoonaa omia tapettuja. Sitten koko Itä-Eurooppa, lukuja ei ole, mutta menee miljoonissa. Nyt Pohjois-Korea, kuukaan ei edes tiedä mutta satojatuhansia kuolee nälkään vuosittain. Khmerit ja kaikki muut sosialisoitumiset, mikä lieneekään loppusumma. Siihen kauheuteen ei vedä vertoja nyt mikään ja tulevaisuudessakin vain islam. Hyvässä alussa ollaan Indonesiassa, Afganistanissa, Pakistanissa, Intiassa, ja aloitellaan eri puolilla maailmaa, Euroopassa, Afrikassa ja Australiassa.

    Sellaista se on kun pitää sosisalisoitua tai islamisoitua - kumpikin on hämännyt olevansa rauhanliike, mutta totuus luetaan historiankirjoista sitten joskus.

    Äänestä

  • anti-rasisti, 16v kirjoitti:

    Ensinnäkin haluaisin sano että rasismi on perseestä. Jonkin ihmisen/ihmisryhmän vihaaminen ihonvärin/uskonnollisen lahkon/jonkin muun asian perusteella on syvältä. Ja sitten tänne tulee jotain pellejä sanomaan, kuinka "mustat ihmiset/muslimit eivät tee muuta kuin pahaa"...

    No, tuohan on täyttä paskaa. Suurin osa niistä mustista ihmisistä, jotka tekevät pahaa, ovat ensin joutuneet pahanteon uhriksi. Päiväkodista asti tämä alkaa, kun mustat vanhemmat haluaisivat laittaa lapsensa päiväkotiin, jossa kyllä olisi tilaa jne. näytetäänkin heille ovea. Sitten koulussa lasta kiusataan heti ensimmäiseltä luokalta asti, ja opettajat eivät puutu asiaan, koska lapsi on musta. 9 vuoden jälkeen lapsella on jo aika lailla paha olo, jota hän haluaa purkaa, ja se taas ilmenee agressiivisena käytöksenä. Ja tämä ei ole sen syytä, että hän on musta, vaan ihmisten syytä, jotka eivät siitä pidä...

    Ja se on sy-väl-tä.

    Lähdin hakemaan täältä materiaalia uskonnon esitelmääni rasismista, ja näköjään täältä sitä kyllä löytää.

    yhdestä päädystä niin että ryminä käy.

    Jos teet esitelmän, niin lähde siitä lähtökohdasta että ihminen on ihminen, ja vaikka kuinka joidenkin päätä taputtaa, niin sekopäitä tulee, riippumatta väristä.

    Ja kyllä sitä on perkele muitakin mukuloita kiusattu tässä maassa kuin mustia, ja ei varmaan tässä maassa näytetä ovea päiväkodissa, eiköhän sekin järjesty mitä suurimmalla varmuudella että muksu pääsee hoitoon jos tarve kerran on, onkohan nyt tapahtunut joku sekaannus jos muuta on ymmärretty.

    Ja mitenkä olisi jos käsittäisit että varmaan joka ihmisellä on tarve purkaa pahaa oloaan, jota ei saa kuitenkaan näyttää kun pitää olla iloinen, reipas ja ymmärtää kaikkea. Kasvetaan niin "suvaitsevaisessa" yhteiskunnassa. Itse olen nähnyt monen ns. kusipään olevan paljon ymmärtävämpi lopulta kuin ns. suvaitsevaisten.

    Äänestä

  • misos kirjoitti:

    On hyvä muistaa pari asiaa, että jos sinua ei jotkut ihmiset hyväksy välittömästi, niin se ei tarkoita peruuttamattomasti, mutta monella suomalaisellakin käy niin että ei tule olemaan koskaan minkäänlainen ystävä jonkin toisen suomalaisen kanssa, voi olla niin että on tuttu, siis tasolla "terve ja hyvää päivää", mutta ei sitä enempää.

    Ihmiset eivät useimmiten tule toimeen toistensa kanssa, useimmat suomalaiset ovat tyytyväisiä etäisyyteen myös toisten suomalaisten suhteen.

    Ja ne ystävät jotka ovat, todella ovat sitä.

    Äänestä

  • integroidu ja sosialisoidu kirjoitti:

    Minkä takia USA:ssa kouluissa on ampumavälikohtauksia? Asialla saattavat olla maahanmuuttajat tai alkuperäiset asukkaat.

    Miksi Suomessa on kouluissa välikohtauksia? Suomalaiset eivät sosialisoidu ja integroidu omaan kulttuuriinsa rauhanomaisesti ja ystävällisesti.

    Ai mitä voimme tehdä? Ruohonjuuritason työtä. Jos yhteiskunta on byrokraattinen ja muutoksissaan ja virallisissa vaikutuskanavissaan jäykkä ja muuttumaton, täytyy käyttää joitain muita keinoja ja kanavia. Et vissiin tainnut kysyä multa, että mitä voimme tehdä. Vaan esitit retorisen kyssärin itsellesi, jotta voisit jatkaa, hmm, niin mitä. Omahyväistä monologia? Vai rakentavaa keskustelua?

    Niin ja kyllä olen katsahtanut monenlaisiin maailmoihin. Tuo kommentti taas ei ollut kovin tasokasta kommunikointia.

    En jaksa näitä saivarteluja ja kansanomaisia esimerkkejä ja laskutoimituksia, jotka ovat vähän kokemattomia ja kapeakatseisia. Kuule, mene ja juttele ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Koita ymmärtää niiden näkökulmia ja ajatuksia. Yhdessä ratkaisu löydetään. Ei täällä palstalla vain omaa näkemystä esittämällä.

    "Minkä takia USA:ssa kouluissa on ampumavälikohtauksia? Asialla saattavat olla maahanmuuttajat tai alkuperäiset asukkaat. "

    Kuinka ihmeessä ampumavälikohtaukset kuuluisivat monikulttuurin kritisoimiseen? Asialla toki voi olla maahanmuuttajat tai alkuperäisasukkaat, mutta hyvin usein tälläisillä ihmisraunioilla on jonkinlaista mentaalisia ongelmia. Tietysti monikulttuurisuus ja etniset konfliktit vievät aikaa, rahaa ja resursseja mm. mielenterveystyöltä ja kouluterveydenhuollolta. Ei tässä ole nyt kysymys rikoksen tekijöistä, vaan siitä mitä monikulttuurisuus, ei maahanmuuttajat, aiheuttaa.

    "Miksi Suomessa on kouluissa välikohtauksia?"

    Suomessa on ollut yksi ampumavälikohtaus ja kuten varmasti tiedät, Auvinen oli myöskin henkisesti sairas ihminen. En näe nyt pointtiasi.

    "Suomalaiset eivät sosialisoidu ja integroidu omaan kulttuuriinsa rauhanomaisesti ja ystävällisesti. "

    Oho, olipas tämä nyt tiukkaa tekstiä. Mietitkö pääsi puhki tälläistä empiiristä perustetta Suomen ampumavälikohtauksille? Tietysti yleensä tälläiset henkisesti sairaat ihmiset ovat syrjäytyneet yhteiskunnasta, joka taas johtuu heikosta mielenterveystyöstä.

    "Ai mitä voimme tehdä? Ruohonjuuritason työtä."

    Jooh, no niin varmasti pitää tehdä. Olennaista on tietysti se, että minkälaista ruohonjuuritason työtä tulee tehdä. Tosin tälläiset pienten järjestöjen "ruohonjuurityöt" ovat käytännössä varsin tehottomia.

    "Et vissiin tainnut kysyä multa, että mitä voimme tehdä."

    En tainnut kysyä keneltäkään, mitä voimme tehdä, sillä tiedän harvinaisen hyvin, että mitä tulisi tehdä.

    "Omahyväistä monologia?"

    Olen ollut niin natsi, uusnatsi, rasisti, rassi, rassu, narssi, pikku-hitler, fasisti ja nyt sitten tuli saldoon myös omahyväinen. En tietysti jaa näiden yhdenkään aatteen kanssa mitään yhteistä tekijää, enkä tosin ole omahyväinenkään. Monologinkaan tunnuspiirteitä viestini eivät täytä.

    "Vai rakentavaa keskustelua? "

    Rakentavassa keskustelussa pitää olla vähintää kaksi osapuolta, jotka ovat valmiit rakentavaan väittelyyn. Tällä palstalla sitä toista osapuolta ei usein tule vastaan.

    "Niin ja kyllä olen katsahtanut monenlaisiin maailmoihin."

    Tosin, monikulttuurisuus ei toimi vaikka olisit katsahtanut vaikka kuinka moneen maailmaan. Se ei tee mitään eroa.

    "Tuo kommentti taas ei ollut kovin tasokasta kommunikointia. "

    Miksi ei?

    "En jaksa näitä saivarteluja ja kansanomaisia esimerkkejä ja laskutoimituksia, jotka ovat vähän kokemattomia ja kapeakatseisia."

    Miksi viestini olisi saivartelua? Allekirjoittanut itse ei näe niissä mitään saivartelua, tai ainakaan niiden pointti ei katoa.

    Tiestysti viestini kokemattomuus ja kapeakatseisuus riippuu aina hieman lukijasta, mutta jostain syystä kirjoitukseni eivät silti ikinä ole saaneet kunnollista vastaväitettä täällä tai muualla netissä. Eurooppa islamisoituu vielä tämän vuosisadan aikana ja monet länsimaiseen demokratiaan kuuluvat vapaudet ja oikeudet katoavat varsin todennäköisesti sen jälkeen. Kapeakatseista tai ei, näin tapahtuu.

    "Kuule, mene ja juttele ulkomaalaisten ihmisten kanssa. Koita ymmärtää niiden näkökulmia ja ajatuksia. Yhdessä ratkaisu löydetään."

    Ja mikähän tämän viestin pointti oli? Käsittääkseni tapaamieni ulkomaalaisten ihmisten mielipiteet ja näkökulmat eivät tule muuttamaan sitä faktaa, että monikulttuurisuus ja islam taannuttaa länsimaista demokratiaa varsin rankalla kädellä. Miten ihmeessä ne voisivat muuttaa?

    Ratkaisu on kuitenkin jo löydetty, mutta sitä ei käytetä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Misos kirjoitti:

eli jos suomalainen raiskaa mun läheisen mun pitää vihata kaikkia suomalaisia? niinkö?
eli kun ulkomailla ja kaduilla näkyy Suomalaisia juoppoja, mun pitää yleistä kaikkia....
Meissä Ulkomaalaisissa on EROJA samalla kun teissä
T .Ulkomaalainen joka asuu pysyvästi Suomessa ja toivoo että kaikki jotka tekee Rikkoksia, POIS SUOMESTA

p.s ja PLEASE maahanmuuttaja ja Pakolainen ei ole sama asia

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu