Kuka tietää tai onko kenelläkään tarkempaa tietoa Karaylareista/Karaimeista? Heidän uskonnon perustansahan on juutalaisuudessa mutta miten se nykyään ilmenee..? Vai ilmeneekö mitenkään?
"Karaylarien uskonnon perusta on sama kuin karaiittijuutalaisuudessakin, ts. he hyväksyvät pelkän Tanakhin eli Vanhan Testamentin pyhänä kirjoituksena. Islamilainen tataari-turkkilainen vaikutus näkyy kuitenkin siinä, että useat karaylarit tunnustavat Jeesuksen ja Muhammadin profeettoina. Karaylar-karaimien rukouskirja sisältää mm. Uudesta Testamentista periytyvän Isä meidän-rukouksen."
0Äänestä
rukous
on todellisuudessa aika juutalainen juttu muutenkin,eihän siinä mainita edes J.n olevan Jumala.
0Äänestä
aito_iirisnathan
pidä paikkaansa. Karaimit eivät tunnusta Muhammedia profeettana.
"...Islamilainen tataari-turkkilainen vaikutus näkyy kuitenkin siinä, että useat karaylarit tunnustavat Jeesuksen ja Muhammadin profeettoina."
0Äänestä
aito_iirisnathan
rukous kirjoitti:
on todellisuudessa aika juutalainen juttu muutenkin,eihän siinä mainita edes J.n olevan Jumala.
karaiimikielisessä versiossa sana 'Isä' ei viittaa Jumalaan eikä Jeesukseen. 'Atamiz' tarkoittaa 'esi-isää" tai 'isoisää'.
0Äänestä
aito_iirisnathan
Mykolas Firkovičius: Kieli ja uskonto, karaiimi-identiteetin pilarit Mieleni tekee kertoa teille tänään pienestä ihmisryhmästä, joka ei ole vuosisatojen saatossa koskaan perustanut itsenäistä valtiota, mutta joka on silti säilyttänyt alkuperäiset juurensa ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen etniseen ryhmään tai heimoonsa, eli nykykielellä ilmaistuna etnisen identiteettinsä.
Kysymys on karaiimeista, joiden omakielinen nimitys on yksikössä karai ja monikossa karailar. Liettuassa nyt jo yli kuusisataa vuotta asuneet karaiimit ovat Pohjois-Kaukasuksen ja Mustanmeren pohjoispuolisilta aroilta vaeltaneiden turkinsukuisten kiptšakkiheimojen jälkeläisiä. Kasaarikaani Bulanin hallituskaudella (800-luvulla) he omaksuivat uskonnokseen karaismin, jonka lähetyssaarnaajat toivat Mesopotamiasta. Uskonto antoi nimen myös etniselle yhteisölle, joka syntyi turkinsukuisten heimojen keskuuteen yhteisen kielen, yhteisten perinteiden, yhteisen henkisen ja aineellisen kulttuurin ja yhteisen uskonnon pohjalta.
Vuonna 1397 Liettuan suuriruhtinas Vytautas siirsi esi-isämme Liettuaan, missä he nauttivat sikäläisten valtiaiden myöntämiä etuoikeuksia. 1800-luvun puoliväliin asti heillä oli itsehallinto, jonka johdossa oli karaiimiyhteisön , džymatin. keskuudestaan valitsema, suoraan suuriruhtinaalle vastuussa oleva vanhin. Liettuan karaiimien kielellis-etnis-uskonnollinen yhteisö, džymat, noudatti jokapäiväisessä elämässä omia sisäisiä sääntöjään, jotka perustuivat niin vanhoihin heimoperinteisiin ja tapoihin kuin karaimin uskonopetuksiin. Keskinäisessä kanssakäymisessä käytettiin karaimien kieltä, joka kuuluu turkkilaisten kieltenläntiseen kiptšakkihaaraan
Kieli ja usko on yhtäkuin yhteisö Jokainen sosiaalinen yhteisö säilyy käyttäessään yhteisiä, kaikkien jäsenten ymmärtämiä tunnusmerkkejä. Karaiimitkin ovat säilyneet tuollaisten tunnusten ansiosta. Ensijainen niistä on kieli, puhuessaan naapurien kanssa karaiimit käyttivät tietenkin heidän kieltään, mutta koska käsittelemme nyt karaiimiyhteisön sisäistä elämää, emme puutu ulkoisiin yhteyksiin.
Karaiimin kielen merkitys oli suuri, sillä sitä käytettiin sekä jokapäiväisessä elämässä että liturgiassa. Karaismin sääntöjen mukaan uskovan on sekä ymmärrettävä rukouksen sisältö, että osattava myös itsenäisesti yksilönä tulkita se. Uskonnon perustana on Pyhä kirja (yksinomaan Vanha testamentti). Mitään lisäyksiä tai selityksiä siihen ei suvaita. Liturgia pohjaa Vanhan Testamentin tekstien, Daavidin Psalmien ja karaiimijumaluusoppineiden kirjoitusten lukemiseen. Ensimmäiset Raamatun käännökset kielellemme ilmestyivät jo 1000-1100-luvuilla.
Tällä tavoin karaiimien kieli oli kaksoistunnus, jonka perusteella jokainen käsitti kuuluvansa sekä etnis-kielelliseen että uskonnolliseen karaiimiyhteisöön. Se koettiin vuosisatojen kuluessa yhdeksi kokonaisuudeksi, sillä karaiimien enemmistö on menneisyydessä ollut hartaan uskovaista. Minusta on vaikeaa edes kuvitella, että karaiimit astuessaan temppeliin voisivat käyttää muuta kuin omaa kieltään. Jumalanpalvelus alkaa rukouksella, jonka ensimmäiset sanat kuuluvat:"Atamyz ki kekliardia...(Isä meidän...). Sivumennen sanottuna aivan samoin sanoin käännyttiin Jumalan puoleen jo 1000-luvulla, siitäkertoo tuon ajan kiptšakkien ja kumaanien kirjallinen muistonerkkiCodex Cumanicus;
Omalla kielellämme rukoilemme Jumalalta apua, parannusta sairaalle,sadetta kuivuuden aikana tai poutaa sateella, toivotamme hyväämatkaa lähtijöille ja tervetulleiksi palaavat, hyvästelemmepoisnukkuneen ja siunaamme vastasyntyneen. Ilon, hämmennyksen, pelontai säikähdyksen ilmaisemme ja pahalta silmältä varoitammevain omalla kielellämme, muu ei ole ajateltavissa. Aiemmin mainitsemanimerkit ilmenevät tässäkin muodossa. On luonnollista, ettäniiden tunnistaminen on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen ja yksilön kannalta yhteisöön samaistumiseen.
Jokainen karaiimi tietää esimerkiksi, että avioliittoa solmittaessa kihlaus- ja vihkimisseremonia, keliašmiak, noudattaa määrättyä vanhaa perinnettä. Vannotaan vala yhteisön vanhimpien edessä ja valitaan atamaani, jolle nuoripari ojentaa vallan symbolin, kolmesta vastakatkaistusta otsasta tehdyn pitkän sauvan, jonka ympärille on kiedottu punainen nauha. Sitten allekirjoitetaan vihkiasiakirja, Toi iazyšy, esitetään surullisen morsiamen laulu, Muzgjul kelin, ja niin edespäin. Jokainen tuntee myös sananlaskut ja sananparret, Ata sezliari, jossa kiteytyvät esi-isiemme keräämät kokemukset ja viisaus. Vuosisatoja jatkunut harras kiintymys perinteisiin on taannut karaiimienetnis-kielellis-uskonnollisen identiteetin, säilymisen erillisenäkansana. Se on myös antanut omalaatuisen turvallisuuden tunteen, saanutkaraiimit tuntemaan, mitä on olla oma itsensä omien keskuudessa.
Trakai - karaiimien "pääkaupunki" Karaiimin kieltä ei ole käytetty vain erilaisissa seremonioissa ja liturgiassa vaan myös arkielämässä. Se ei ollut vaikeaa, sillä siitä lähtien kun Liettuan suuriruhtinas Vytautas toi karaiimit maahan, he ovat asuneet Trakain ruhtinaanlinnanjuurella, lähinnä yhden kadun varrella. Tuo katu on yhä vielä Karaiimikatu. Jokainen talo sen varrella on kuulunut karaiimeille. Trakaissa karaiimit tapasivat toisiaan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja kasvattivat puutarhoissaan vihanneksia, joista erityisen kuuluisia olivat kurkut. Vuoteen 1940 asti Trakaissa toimi seurakuntakoulu, jossa lapsille opetettiin kieltä ja uskontoa. Siellä pidettiin myös iltamia, joissa harrastajanäyttelijät esiintyivät omalla kielellämme. Vuonna 1938 sinne rakennettiin karaiimimuseo. Karaiimikadun varrella on myös temppeli, kenesa, jonne kaikki kokoontuivat ja kokoontuvat yhä jumalanpalveluksiin. Toimme karaimin kielen mukanamme Mustan meren rannikolta, Krimiltä,missä yhä asuu karaiimeja. Hyvin pieniä karaiimiyhteisöjäon myös Ukrainassa( Lutskissa ja Galitšissa). Liettuan, Lutskinja Galitšin karaiimit ovat säikyttäneet kielen vanhimmassaturkkilaismuodossaan siksi, ettei heillä ollut kosketuksia muihin turkkilaiskieliin. Minusta on mieluisaa kuulla puhettani kuuntelevilta turkkilaistutkijoilta, että puhumme kuin turkkilaiset 1000-luvulla.
Vaikka kielemme ja uskomme Luojaan Jumalaan (Tenri Iaratuvcu) ovat pitäneet kansamme koossa vuosisatojen ajan, 1900-luvun jälkipuoliskon historialliset tapahtumat ovat tehneet kavalaa työtä. Erityisen suurta tuhoa aiheutti toinen maailmansota, jonka jälkeen tiiviit karaimiiyhteisöt hajosivat. Suurin osa nuorisoamme jätti Liettuan, Lutskin ja Galtitšin ja muutti Puolaan.paikoilleen jääneet alkoivat nopeasti sulautua muihin kansoihin: kaiken perustana ollut perhe, se luonnollinen ympäristö, jossa nuorta sukupolvea kasvatettiin kansallisessa hengessä muutettiin kansainväliseksi. Tämän ideologian seurauksia ei tarvinnut odotella pitkään. Vähälukuisalle kansallamme ne osoittautuivat tuhoisiksi. Nykyään Liettuassa asuu kaiken kaikkiaan 257 karaiimia, mutta heidän keskuudestaan löytyy vain harvoja karaiiimeja kotikielenään karaiimeja puhuvia. Olen ylpeä voidessani sanoa, että Jumalan avun ja oman uurastuksemme ansiosta karaiimin kieli elää yhä Liettuassa. Sitä kuulee tosin vain harvoin Vilnassa, mutta Trakain Karaiimikadulla sitä voiyhä kuulla. Siksi nyt suuntaamme ponnistuksemme kaiken yhä elävän ja olemassaolevan säikyttämiseksi.
Karaiimirenessanssia suomalaistuella Viimeisten 10 vuoden aikana olemme voineet julkaista kaksi karaiimirunoteosta, kielen oppikirjan, Psalttarin, arkisten, eri tapahtumiin liittyvien rukousten kokoelman, ja kaksiosaisen rukouskirjan, jonka ensimmäisen osan rukoukset liittyvät tavallisiin ja juhlajumalanpalveluksiin ja toisen osan yhteisömme juhlamenoihin. Kirjat ovat kaikki karaiiminkielisiä. Liettuaksi olemme julkaisseet Katsauksen Liettuan karaiimien historiaan ja Liettuassa pidettyyn kiptšakki-turkkilaisen orienttikongressin aineiston.
Täällä Suomen kamaralla minun on syytä kiittää toimintamme tukemisesta paitsi Liettuan viranomaisia myös suomalaisia tiedemiehiä heidän osoittamastaan suuresta ymmärtämyksestä. Helsingin yliopiston professorin Tapani Harviaisen myötävaikutuksella olemme saaneet Suomen kulttuurirahastolta merkittävää rahallista tukea rukouskirjojen julkaisemiseen, mistä olemme hyvin kiitollisia. Professori Harvaiainen on kollegojensa Keijo Hopeavuoren ja Kaj Niemisenkanssa julkaissut viime vuonna kirjan Liettuan karaiimeista. Teos sisältää myös runoutemme suomennoksia.
Erityiskiitokset pienen kansani puolesta saanen lausua tämän tapahtuman järjestäjälle Kirsti Sirasteelle, jonka kiinnostuksen karaiimikulttuuriiin olemme tunteneet viimeiset kymmenen vuotta. Olemme kiitollisia hänelle varsinkin siitä huomiosta, jota hän osoitti Karina Firkaviciuten työlle karaimiirunouden liettuantamiseksi ja julkaisemiseksi antamalla Karinalle henklilökohtaisen, liettuapuolalaisille ja karaiimikirjailijoille tarkoitetun palkinnon.
Hyödynnän tilaisuutta, kiitän Kirstiä kutsusta tähän tapahtumaan ja samalla onnitellen häntä syntymäpäivän johdosta. Saanen ojentaa Teille, Kirsti, vaatimattoman, Liettuasta ja Trakaista muistuttavan lahjan. Olen todella iloinen siitä, että synnyinkaupunkini Trakai on muuttumassa eräänlaiseksi Mekaksi paitsi karaiimeille, jotka rientävät sinne eri puolilta maailmaa, myös ystävillemme. Suurkiitos!
Kirjoittaja Mykolas Firkovicius alias Ullu hazzan (1924 - 2000) oli Liettuankaraiimien uskonnollinen johtaja, pappisvanhin. Teksti on hänen luentonsaSippolan Ilon ja Surun Akatemiassa kesällä 1999. Suomennos TellervoLysak ja Kirsti Siraste
Kiitos paljon sinulle tiedoista,oli läpiluotaava selvennys kansan toimesta!! Taas hieman viisaampana....
0Äänestä
'kansan'?
JJBJ kirjoitti:
Kiitos paljon sinulle tiedoista,oli läpiluotaava selvennys kansan toimesta!! Taas hieman viisaampana....
..#läpiluotaava selvennys kansan toimesta#
Kuinka niin, mistä tiedät että tuossa oli 'riittävä' selvennys.
Voi olla että jossain noissa linkeissä on yhdestä sivuunjääneestä ulottuvuudesta karaiittisen liikkeen järjestäytymisen historiasta, se mikä liittyy sen ajan poliittisiin suhdanteisiin islamissa ja juutalaisen yhteisön sisällä, etuoikeus-kysymyksistä ja toimintamahdollisuuksista, tuohon aikaan (olikose 800 luvulla..), mutta en ehdi noita linkkejä edes vilkaista.
Yksityiskohdiltaan karaiittien syntyhistoria on vaikea määriteltävä. Mesopotamiassa tai 'Babyloniassa' (Irakissa) oli paljon juutalaisia 750-luvulla. Heillä oli johtaja, 'exil arkki'(en tiedä miten kirjoitetaan, Tapani harviaiselta kuultu sana), syntyi kiistaa siitä kuka valitaan seuraavaksi ja tämän kiista vaikutti karaiittien ryhmän syntymiseen. Myös islamilaisten hallitsijoitten suosiossa pysyminen oli vaikuttava seikka..
Karaiimeilla on ollut tapana käyttää hyväkseen poliittisia suhdanteita 'hyväkseen' erottuakseen valtavirran juutalaisista ja välttyäkseen juutalaisiin kohdistuvasta antisemitismista he alkoivat korostaa omia erityispiirteitään. Karaiimien joukossa on merkittäviä kielitieteilijöitä. Raamattu, 'VT' on uskonelämän ja tutkimuksen kohde. Juutalaisten suullista rabbiinista osaa eivät tarvinneet - heille kuitenkin kehittyi oma perinne, koska kaikkia halakhaan tarvittavia asioita ei 'VT*:stä löydy.
Oppineisuus on hyvin tärkeää molemmille, mutta he tekevät siitä myös pilaa:
Liettuan karaiimien runossa kerrotaan:
"Tietoviisas, oppinut Medad (?) hullaantui vanhoilla päivillään, hullaantui ja mato tunkeutui hänen vanhoihin aivoihinsa. yli 30-vuotta hän oli istunut huoneessaan, oli istunut kuin säkki ja lukenut kirjojaan...Ihmisiä hän ei ollut rakastanut, mitään ei ollut kaivannut, oli halunnut tutkia järkeä vain ja lukea kirjoja. Yhtäkkiä Medad hullaantui ja hylkäsi kirjansa, ryntäsi ulos mökistään ja kiiruhti Saaran luo"
Huomasin pientä ristiriitaisuutta noissa kahdessa tekstissä koskien karaimien alkuperää.Vai käsitinkö väärin? Harviaisen teksti: "Although the Karaite reformation never became a mass movement among the Jews in the Near East, a number of Turkic tribes on the shores of the Black Sea also converted to Karaism not later than the 12th century. [2] This conversion of Turkic tribes should not be confused with the story of the Judaism of the Khazars in the same areas a couple of centuries earlier. [3]
Perustekstissäsi herra F(proffa?) kirjoitti karaimien uskon alkaneen 800-luvulla ja olleen yhteydessa kasaarivaltakuntaan. Kyseessä ovat kuitenkin samat alueet ja ehkä myöskin samat kansat??
Vastaukset 10
Vanhimmat
no jotain löytyi wikistä:
"Karaylarien uskonnon perusta on sama kuin karaiittijuutalaisuudessakin, ts. he hyväksyvät pelkän Tanakhin eli Vanhan Testamentin pyhänä kirjoituksena. Islamilainen tataari-turkkilainen vaikutus näkyy kuitenkin siinä, että useat karaylarit tunnustavat Jeesuksen ja Muhammadin profeettoina. Karaylar-karaimien rukouskirja sisältää mm. Uudesta Testamentista periytyvän Isä meidän-rukouksen."
on todellisuudessa aika juutalainen juttu muutenkin,eihän siinä mainita edes J.n olevan Jumala.
pidä paikkaansa. Karaimit eivät tunnusta Muhammedia profeettana.
"...Islamilainen tataari-turkkilainen vaikutus näkyy kuitenkin siinä, että useat karaylarit tunnustavat Jeesuksen ja Muhammadin profeettoina."
karaiimikielisessä versiossa sana 'Isä' ei viittaa Jumalaan eikä Jeesukseen. 'Atamiz' tarkoittaa 'esi-isää" tai 'isoisää'.
Mykolas Firkovičius: Kieli ja uskonto, karaiimi-identiteetin pilarit
Mieleni tekee kertoa teille tänään pienestä ihmisryhmästä, joka ei ole vuosisatojen saatossa koskaan perustanut itsenäistä valtiota, mutta joka on silti säilyttänyt alkuperäiset juurensa ja yhteenkuuluvaisuuden tunteen etniseen ryhmään tai heimoonsa, eli nykykielellä ilmaistuna etnisen identiteettinsä.
Kysymys on karaiimeista, joiden omakielinen nimitys on yksikössä karai ja monikossa karailar. Liettuassa nyt jo yli kuusisataa vuotta asuneet karaiimit ovat Pohjois-Kaukasuksen ja Mustanmeren pohjoispuolisilta aroilta vaeltaneiden turkinsukuisten kiptšakkiheimojen jälkeläisiä. Kasaarikaani Bulanin hallituskaudella (800-luvulla) he omaksuivat uskonnokseen karaismin, jonka lähetyssaarnaajat toivat Mesopotamiasta. Uskonto antoi nimen myös etniselle yhteisölle, joka syntyi turkinsukuisten heimojen keskuuteen yhteisen kielen, yhteisten perinteiden, yhteisen henkisen ja aineellisen kulttuurin ja yhteisen uskonnon pohjalta.
Vuonna 1397 Liettuan suuriruhtinas Vytautas siirsi esi-isämme Liettuaan, missä he nauttivat sikäläisten valtiaiden myöntämiä etuoikeuksia. 1800-luvun puoliväliin asti heillä oli itsehallinto, jonka johdossa oli karaiimiyhteisön , džymatin. keskuudestaan valitsema, suoraan suuriruhtinaalle vastuussa oleva vanhin.
Liettuan karaiimien kielellis-etnis-uskonnollinen yhteisö, džymat, noudatti jokapäiväisessä elämässä omia sisäisiä sääntöjään, jotka perustuivat niin vanhoihin heimoperinteisiin ja tapoihin kuin karaimin uskonopetuksiin. Keskinäisessä kanssakäymisessä käytettiin karaimien kieltä, joka kuuluu turkkilaisten kieltenläntiseen kiptšakkihaaraan
Kieli ja usko on yhtäkuin yhteisö
Jokainen sosiaalinen yhteisö säilyy käyttäessään yhteisiä, kaikkien jäsenten ymmärtämiä tunnusmerkkejä. Karaiimitkin ovat säilyneet tuollaisten tunnusten ansiosta. Ensijainen niistä on kieli, puhuessaan naapurien kanssa karaiimit käyttivät tietenkin heidän kieltään, mutta koska käsittelemme nyt karaiimiyhteisön sisäistä elämää, emme puutu ulkoisiin yhteyksiin.
Karaiimin kielen merkitys oli suuri, sillä sitä käytettiin sekä jokapäiväisessä elämässä että liturgiassa. Karaismin sääntöjen mukaan uskovan on sekä ymmärrettävä rukouksen sisältö, että osattava myös itsenäisesti yksilönä tulkita se. Uskonnon perustana on Pyhä kirja (yksinomaan Vanha testamentti). Mitään lisäyksiä tai selityksiä siihen ei suvaita. Liturgia pohjaa Vanhan Testamentin tekstien, Daavidin Psalmien ja karaiimijumaluusoppineiden kirjoitusten lukemiseen. Ensimmäiset Raamatun käännökset kielellemme ilmestyivät jo 1000-1100-luvuilla.
Tällä tavoin karaiimien kieli oli kaksoistunnus, jonka perusteella jokainen käsitti kuuluvansa sekä etnis-kielelliseen että uskonnolliseen karaiimiyhteisöön. Se koettiin vuosisatojen kuluessa yhdeksi kokonaisuudeksi, sillä karaiimien enemmistö on menneisyydessä ollut hartaan uskovaista. Minusta on vaikeaa edes kuvitella, että karaiimit astuessaan temppeliin voisivat käyttää muuta kuin omaa kieltään. Jumalanpalvelus alkaa rukouksella, jonka ensimmäiset sanat kuuluvat:"Atamyz ki kekliardia...(Isä meidän...). Sivumennen sanottuna aivan samoin sanoin käännyttiin Jumalan puoleen jo 1000-luvulla, siitäkertoo tuon ajan kiptšakkien ja kumaanien kirjallinen muistonerkkiCodex Cumanicus;
Omalla kielellämme rukoilemme Jumalalta apua, parannusta sairaalle,sadetta kuivuuden aikana tai poutaa sateella, toivotamme hyväämatkaa lähtijöille ja tervetulleiksi palaavat, hyvästelemmepoisnukkuneen ja siunaamme vastasyntyneen. Ilon, hämmennyksen, pelontai säikähdyksen ilmaisemme ja pahalta silmältä varoitammevain omalla kielellämme, muu ei ole ajateltavissa. Aiemmin mainitsemanimerkit ilmenevät tässäkin muodossa. On luonnollista, ettäniiden tunnistaminen on sidoksissa yhteisöön kuulumiseen ja yksilön kannalta yhteisöön samaistumiseen.
Jokainen karaiimi tietää esimerkiksi, että avioliittoa solmittaessa kihlaus- ja vihkimisseremonia, keliašmiak, noudattaa määrättyä vanhaa perinnettä. Vannotaan vala yhteisön vanhimpien edessä ja valitaan atamaani, jolle nuoripari ojentaa vallan symbolin, kolmesta vastakatkaistusta otsasta tehdyn pitkän sauvan, jonka ympärille on kiedottu punainen nauha. Sitten allekirjoitetaan vihkiasiakirja, Toi iazyšy, esitetään surullisen morsiamen laulu, Muzgjul kelin, ja niin edespäin. Jokainen tuntee myös sananlaskut ja sananparret, Ata sezliari, jossa kiteytyvät esi-isiemme keräämät kokemukset ja viisaus. Vuosisatoja jatkunut harras kiintymys perinteisiin on taannut karaiimienetnis-kielellis-uskonnollisen identiteetin, säilymisen erillisenäkansana. Se on myös antanut omalaatuisen turvallisuuden tunteen, saanutkaraiimit tuntemaan, mitä on olla oma itsensä omien keskuudessa.
Trakai - karaiimien "pääkaupunki"
Karaiimin kieltä ei ole käytetty vain erilaisissa seremonioissa ja liturgiassa vaan myös arkielämässä. Se ei ollut vaikeaa, sillä siitä lähtien kun Liettuan suuriruhtinas Vytautas toi karaiimit maahan, he ovat asuneet Trakain ruhtinaanlinnanjuurella, lähinnä yhden kadun varrella. Tuo katu on yhä vielä Karaiimikatu. Jokainen talo sen varrella on kuulunut karaiimeille. Trakaissa karaiimit tapasivat toisiaan mihin vuorokauden aikaan tahansa ja kasvattivat puutarhoissaan vihanneksia, joista erityisen kuuluisia olivat kurkut. Vuoteen 1940 asti Trakaissa toimi seurakuntakoulu, jossa lapsille opetettiin kieltä ja uskontoa. Siellä pidettiin myös iltamia, joissa harrastajanäyttelijät esiintyivät omalla kielellämme. Vuonna 1938 sinne rakennettiin karaiimimuseo. Karaiimikadun varrella on myös temppeli, kenesa, jonne kaikki kokoontuivat
ja kokoontuvat yhä jumalanpalveluksiin.
Toimme karaimin kielen mukanamme Mustan meren rannikolta, Krimiltä,missä yhä asuu karaiimeja. Hyvin pieniä karaiimiyhteisöjäon myös Ukrainassa( Lutskissa ja Galitšissa). Liettuan, Lutskinja Galitšin karaiimit ovat säikyttäneet kielen vanhimmassaturkkilaismuodossaan siksi, ettei heillä ollut kosketuksia muihin turkkilaiskieliin.
Minusta on mieluisaa kuulla puhettani kuuntelevilta turkkilaistutkijoilta, että puhumme kuin turkkilaiset 1000-luvulla.
Vaikka kielemme ja uskomme Luojaan Jumalaan (Tenri Iaratuvcu) ovat pitäneet kansamme koossa vuosisatojen ajan, 1900-luvun jälkipuoliskon historialliset tapahtumat ovat tehneet kavalaa työtä. Erityisen suurta tuhoa aiheutti toinen maailmansota, jonka jälkeen tiiviit karaimiiyhteisöt hajosivat. Suurin osa nuorisoamme jätti Liettuan, Lutskin ja Galtitšin ja muutti Puolaan.paikoilleen jääneet alkoivat nopeasti sulautua muihin kansoihin: kaiken perustana ollut perhe, se luonnollinen ympäristö, jossa nuorta sukupolvea kasvatettiin kansallisessa hengessä muutettiin kansainväliseksi. Tämän ideologian seurauksia ei tarvinnut odotella pitkään. Vähälukuisalle kansallamme ne osoittautuivat tuhoisiksi. Nykyään
Liettuassa asuu kaiken kaikkiaan 257 karaiimia, mutta heidän keskuudestaan löytyy vain harvoja karaiiimeja kotikielenään karaiimeja puhuvia.
Olen ylpeä voidessani sanoa, että Jumalan avun ja oman uurastuksemme ansiosta karaiimin kieli elää yhä Liettuassa. Sitä kuulee tosin vain harvoin Vilnassa, mutta Trakain Karaiimikadulla sitä voiyhä kuulla. Siksi nyt suuntaamme ponnistuksemme kaiken yhä elävän ja olemassaolevan säikyttämiseksi.
Karaiimirenessanssia suomalaistuella
Viimeisten 10 vuoden aikana olemme voineet julkaista kaksi karaiimirunoteosta, kielen oppikirjan, Psalttarin, arkisten, eri tapahtumiin liittyvien rukousten kokoelman, ja kaksiosaisen rukouskirjan, jonka ensimmäisen osan rukoukset liittyvät tavallisiin ja juhlajumalanpalveluksiin ja toisen osan yhteisömme juhlamenoihin. Kirjat ovat kaikki karaiiminkielisiä. Liettuaksi olemme julkaisseet Katsauksen Liettuan karaiimien historiaan ja Liettuassa pidettyyn kiptšakki-turkkilaisen orienttikongressin aineiston.
Täällä Suomen kamaralla minun on syytä kiittää toimintamme tukemisesta paitsi Liettuan viranomaisia myös suomalaisia tiedemiehiä heidän osoittamastaan suuresta ymmärtämyksestä. Helsingin yliopiston professorin Tapani Harviaisen myötävaikutuksella olemme saaneet Suomen kulttuurirahastolta merkittävää rahallista tukea rukouskirjojen julkaisemiseen, mistä olemme hyvin kiitollisia. Professori Harvaiainen on kollegojensa Keijo Hopeavuoren ja Kaj Niemisenkanssa julkaissut viime vuonna kirjan Liettuan karaiimeista. Teos sisältää myös runoutemme suomennoksia.
Erityiskiitokset pienen kansani puolesta saanen lausua tämän tapahtuman järjestäjälle Kirsti Sirasteelle, jonka kiinnostuksen karaiimikulttuuriiin olemme tunteneet viimeiset kymmenen vuotta. Olemme kiitollisia hänelle varsinkin siitä huomiosta, jota hän osoitti Karina Firkaviciuten työlle karaimiirunouden liettuantamiseksi ja julkaisemiseksi antamalla Karinalle henklilökohtaisen, liettuapuolalaisille ja karaiimikirjailijoille tarkoitetun palkinnon.
Hyödynnän tilaisuutta, kiitän Kirstiä kutsusta tähän tapahtumaan ja samalla onnitellen häntä syntymäpäivän johdosta. Saanen ojentaa Teille, Kirsti, vaatimattoman, Liettuasta ja Trakaista muistuttavan lahjan. Olen todella iloinen siitä, että synnyinkaupunkini Trakai on muuttumassa eräänlaiseksi Mekaksi paitsi karaiimeille, jotka rientävät sinne eri puolilta maailmaa, myös ystävillemme. Suurkiitos!
Kirjoittaja Mykolas Firkovicius alias Ullu hazzan (1924 - 2000) oli Liettuankaraiimien uskonnollinen johtaja, pappisvanhin. Teksti on hänen luentonsaSippolan Ilon ja Surun Akatemiassa kesällä 1999. Suomennos TellervoLysak ja Kirsti Siraste
http://www.jagellonica.net/liettua_2002/l_2002_karaiimi.html
Kiitos paljon sinulle tiedoista,oli läpiluotaava selvennys kansan toimesta!! Taas hieman viisaampana....
..#läpiluotaava selvennys kansan toimesta#
Kuinka niin, mistä tiedät että tuossa oli 'riittävä' selvennys.
Voi olla että jossain noissa linkeissä on yhdestä sivuunjääneestä ulottuvuudesta karaiittisen liikkeen järjestäytymisen historiasta, se mikä liittyy sen ajan poliittisiin suhdanteisiin islamissa ja juutalaisen yhteisön sisällä, etuoikeus-kysymyksistä ja toimintamahdollisuuksista, tuohon aikaan (olikose 800 luvulla..), mutta en ehdi noita linkkejä edes vilkaista.
Yksityiskohdiltaan karaiittien syntyhistoria on vaikea määriteltävä. Mesopotamiassa tai 'Babyloniassa' (Irakissa) oli paljon juutalaisia 750-luvulla. Heillä oli johtaja, 'exil arkki'(en tiedä miten kirjoitetaan, Tapani harviaiselta kuultu sana), syntyi kiistaa siitä kuka valitaan seuraavaksi ja tämän kiista vaikutti karaiittien ryhmän syntymiseen. Myös islamilaisten hallitsijoitten suosiossa pysyminen oli vaikuttava seikka..
Karaiimeilla on ollut tapana käyttää hyväkseen poliittisia suhdanteita 'hyväkseen' erottuakseen valtavirran juutalaisista ja välttyäkseen juutalaisiin kohdistuvasta antisemitismista he alkoivat korostaa omia erityispiirteitään. Karaiimien joukossa on merkittäviä kielitieteilijöitä. Raamattu, 'VT' on uskonelämän ja tutkimuksen kohde. Juutalaisten suullista rabbiinista osaa eivät tarvinneet - heille kuitenkin kehittyi oma perinne, koska kaikkia halakhaan tarvittavia asioita ei 'VT*:stä löydy.
Oppineisuus on hyvin tärkeää molemmille, mutta he tekevät siitä myös pilaa:
Liettuan karaiimien runossa kerrotaan:
"Tietoviisas, oppinut Medad (?) hullaantui vanhoilla päivillään, hullaantui ja mato tunkeutui hänen vanhoihin aivoihinsa. yli 30-vuotta hän oli istunut huoneessaan, oli istunut kuin säkki ja lukenut kirjojaan...Ihmisiä hän ei ollut rakastanut, mitään ei ollut kaivannut, oli halunnut tutkia järkeä vain ja lukea kirjoja. Yhtäkkiä Medad hullaantui ja hylkäsi kirjansa, ryntäsi ulos mökistään ja kiiruhti Saaran luo"
http://www.syyriaan.net/index2.php?option=com_content&do_pdf=1&id=20
http://www.helsinki.fi/lehdet/uh/198j.html
http://www.dnathan.com/language/karaim/kcdpeople.htm
http://www.turunsanomat.fi/ulkomaat/?ts=1,3:1003:0:0,4:3:0:1:2005-07-27,104:3:316642,1:0:0:0:0:0:
http://www.karaim.eu/index.php?id=16&lang=en
http://daugenis.mch.mii.lt/karaimai/language2.htm
http://www.smi.uib.no/paj/Harviainen.html
http://www.turkiye.net/sota/karaim.html
http://groups.yahoo.com/group/karaylar-l/
http://www.jewukr.org/observer/jo24_43/p0101_e.html
http://turkolog.narod.ru/info/I111.htm
http://www.turkistan.org/shapira.htm
linkeistä !
Huomasin pientä ristiriitaisuutta noissa kahdessa tekstissä koskien karaimien alkuperää.Vai käsitinkö väärin?
Harviaisen teksti:
"Although the Karaite reformation never became a mass movement among the Jews in the Near East, a number of Turkic tribes on the shores of the Black Sea also converted to Karaism not later than the 12th century. [2] This conversion of Turkic tribes should not be confused with the story of the Judaism of the Khazars in the same areas a couple of centuries earlier. [3]
Perustekstissäsi herra F(proffa?) kirjoitti karaimien uskon alkaneen 800-luvulla ja olleen yhteydessa kasaarivaltakuntaan.
Kyseessä ovat kuitenkin samat alueet ja ehkä myöskin samat kansat??