Kemiran pörssikurssi on pudonnut puoleen huippuarvostaan viime vuodesta. Ilmiö on sukeentunut Kurkilahden lähdön jälkeen. Yhtiöllähän pitäisi olla kaikki menestyksen avaimet käsissään ollen ykkönen vesikemikaaleissa ja paperikemikaaleissa. Onko kellään mitään sisäpiiritietoa?
Vastaukset 4
- juttu!
Itse harrastan nopeaa treidausta ja Kemira oli pettymys, luulin että irtos halvalla, mutta päivä piti kökkiä koneen ääressä, että sai edes prosentin voittoa. Onneksi myin, kun muualta sai enemmän rahaa. Ei minustakaan Kemiran tilanne ole niin huono, mutta sanoisin, ettei sitä kannata ostaa yli 8.60 arvon hetkeen. Pörssi on loivassa laskussa ja arvo Kemiralla näyttää heiluvan 8,6 - 8,8 tasolla.
- Paasikivi
Nousevat Energia ja Raaka-aine kustannukset painavat Kemiran tuloksen vahvasti tappiolliseksi v. 2008-2009, kurssi puolittuu jonnekin 4,5 euron tasoille. SHORT PANIIIIK!
- minä kans
ja aion pitää ne osakkeet. Kemiran pitäisi olla yksi maailman johtavista vedenpuhdistuksen edelläkävijöistä. Yksi fimin parhaista salkunhoitajista pitää kemiraa salkussaan luin siitä arvopaperista taannoin.
- Valistettu sijoittaja
Myykää pois ja ostakaa sitten, jos tulee tieto johdon vaihdoksesta. Omistaja ei tiedä missä nyt mennään. Organisaatiota sekotetaan ja nimityksiä sekä irtisanomisia tehdään ainakin ulkopuolisen silmin arveluttavilla perusteilla. Yhtiö oli loistavalla uralla ennen nykyistä johtoa, joka epätoivoisesti yrittää selitellä kaiken "dollarin" tai "öljyn" syyksi. Olen myynyt omani pois jo muutama kuukautta sitten, kun näin mihin suuntaan asiat ovat menossa. Uhottu kustannuskarsintakin tarkoittaa käytännössä bisnesten kehittämisen ja kasvattamisen näivettämistä. Tilanteessa, jossa pitäisi pitää jalat maassa ja luottaa kokeneisiin henkilöihin räiskitään nyt sinne tänne paniikinomaisesti. Jos ei siitä kriisi syvene, niin ei sitten mistään.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1602665
- 561149
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r160937Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....56853- 83787
- 4779
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.173750Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e173690- 53657
- 59656
- 6654
Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.191650- 67646
- 55588
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?21588Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?123545Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32538Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran66529- 34517
- 55508