Olen ottanut loppuelämäni tavoitteeksi vähentää uskontojen valtaa ihmisten ohjaajina, ainakin niiden yliluonnollisten selitysten osalta.
Olen levittänyt noin vuoden ajan ajatustani Uskon ja Tiedon yhteydestä ja niiden ristiriidoista, mutta maailma ei olekaan mullistunut.
Pettyneenä voimieni mitättömyyteen joudun nyt pyytämään apua:
Miten persoonalliseen jumalaan uskovien ihmisten ajatukset saisi muutettua realistisemmaksi?
Mihin me ateistit turvaamme oman rajallisuuden kohdatessamme?
Millä saavutamme realistisen turvallisuuden tunteen?
Tarvitseeko ihminen illuusiota, harhakuvia, uskomuksia?
Entä autuuden, eli tuon syvällisen onnen tunteen?
Mitkä arvot ohjaavat meitä ateisteja?
Mikä on meille tärkeää?
Tarvitsen asiallisia vastauksia missioni edistämiseen.
Olen levittänyt noin vuoden ajan ajatustani Uskon ja Tiedon yhteydestä ja niiden ristiriidoista, mutta maailma ei olekaan mullistunut.
Pettyneenä voimieni mitättömyyteen joudun nyt pyytämään apua:
Miten persoonalliseen jumalaan uskovien ihmisten ajatukset saisi muutettua realistisemmaksi?
Mihin me ateistit turvaamme oman rajallisuuden kohdatessamme?
Millä saavutamme realistisen turvallisuuden tunteen?
Tarvitseeko ihminen illuusiota, harhakuvia, uskomuksia?
Entä autuuden, eli tuon syvällisen onnen tunteen?
Mitkä arvot ohjaavat meitä ateisteja?
Mikä on meille tärkeää?
Tarvitsen asiallisia vastauksia missioni edistämiseen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Miten olisi jos kaikki me eläisimme omaa elämää, annetaan uskovien uskoa ja ateistien ei uskoa. Uskonnot ovat Suomessa loppujen lopuksi marginaalinen ilmiö. Keksi itelles parempi harrastus.
Sinun mielestäsi on oikein että uskovaiset aivopesevät lapsia uskomaan satuihin?
Niitä aivopesijöitä löytyy muualtakin kuin uskovaisten leiristä. Esimerkiksi Kommunistit opettavat omille lapsilleen omia höpötyksiään, vegaanit pakottavat lapsensa syömään papuja koko lapsuusajan jne...
ei nykyään voi enää kieltää, joten jatkan iloisena suomalaisen uskonnonvapauslain jatkokehittelyä.
Annan toki uskovien elää, enkä polta heitä roviolla tai sulje laitoksiin.
Toivon toki, että valtiovalta määrää tietouskoni valtakunnan ainoaksi viralliseksi uskonnoksi, kuten Kustaa Vaasa teki aikanaan luterilaisuuden osalta.
Lupaan olla laupias ainakin kaikkia veronsa maksaneita kohtaan.
En ymärtänyt osaa kysymyksistä
>> Mihin me ateistit turvaamme oman rajallisuuden kohdatessamme? > Millä saavutamme realistisen turvallisuuden tunteen? > Tarvitseeko ihminen illuusiota, harhakuvia, uskomuksia? > Entä autuuden, eli tuon syvällisen onnen tunteen? > Mitkä arvot ohjaavat meitä ateisteja? > Mikä on meille tärkeää?
Kiitokset kirjoituksesta, jossa ei ollut veetä ja peetä, siis liikaa tunnetta.Tunne on kait tärkeä, mutta välillä olen pettynyt, kun moni ateisti kuumenee heti usko-sanan nähtyään.
Turvaaminen-sana tuli uskovaisten sanavarastosta.He jättävät oikein pahassa tilanteessa kaiken herran huomaan. Mitä ateisti voi tehdä silloin, kun itse ei enää hallitse tilannetta?
Realistinen turvallisuuden tunne on vastakohta uskovien epärealistiselle turvallisuuden tunteelle. Mistä siis ateisti saa tunteen turvallisuudesta keiken kaaottisuuden keskellä?
Minullakin toimivat nuo mainitsemasi asiat.
Illuusioiden ja uskomusten kohdalla olen samaa mieltä, mutta haluaisin miettiä niitä vielä lisää.
Tuo onnen tavoittelun huomasin uskontojenkin perimmäiseksi juoneksi. Jotkin sskovaiset vertaavat henkistä onneaan juuri Hänelle antautumisena, seksiin viitaten. Itse olen ollut tosi onnellinen juuri seksin aikana ja sen jälkeen, mutta myös lasteni iloisista hetkistä ja luonnonrauhasta.
Kirjoittelit nopeasti muutamia minunkin kannattamia arvoja, siis tärkeitä asioita.
Mielestäni moni uskonto ei anna täyttä mielipidevapautta uhatessaan esim. helvetillä.
Onnittelut tuosta tietämättömyyden tunnustamisesta!
Sama täällä.
"Mitä ateisti voi tehdä silloin, kun itse ei enää hallitse tilannetta?"
Koitin pohtia tätä, mutta en oikein päässyt jyvälle mitä hait.
En mielestäni ole menettänyt tilanteissa hallintaa, jotka ovat ystävän tai sukulaisen kuolema, ero, sairaus jne...
Mutta jos taas tarkoitat vaikkapa, että auto lähtee hallinnasta, niin ekaks sitä varmaan murjaisee: Voi prkl...
- Jos onnettomuudesta selviää, niin: Huh huh, kävipä tuuri.
- Jos löytää itsensä sairaalasta, niin: Huh huh, kävipä tuuri, että on elossa.
- Jos kuolee, niin eipä ole enää ketään joka asiaa voivottelisi.
Tietysti tuollainen onnettomuus aiheuttaa jälkeenpäin ahdistusta ja pelkotiloja, mutta kyllähän ne nyt ymmärtää psyykkisiksi reaktioiksi, joista selviää päivä kerrallaan yksin, ystävien tai ammattiauttajan turvin.
"Tuo onnen tavoittelun huomasin uskontojenkin perimmäiseksi juoneksi."
Minä en oikein enää ole varma mikä on uskontojen perimmäinen funktio/tekijä. Joku täällä palstalla tokaisikin osuvasti, että aivomme ovat vielä tuolla "luolamiehen" tasolla ja siihen ympäristöön ajattelummekin uskonnon asioissa on sopeutunut. Eli kulttuurievoluutio on edennyt jättimäisin harppauksin, mutta biologiamme ei vielä ole ehtinyt sopeutua muutokseen. Lisäksi antropologi ja muistitutkija Pascal Boyer on hämmentänyt aivojani urakalla.
Pascal Boyer
http://artsci.wustl.edu/~pboyer/PBoyerHomeSite/index.html
Tässä joku ateismista ahdistunut halunnee osoittaa ateismin aseettomuuden isojen kysymysten äärellä. Ihan kuin ateisteilla noin yleensä olisi ongelmia esim. moraalimotivaation tai elämän syvällisyyden tunnustamisen kanssa. Samalla hän pyrkinee luomaan mielikuvaa ateismista jonkinlaisena kvasiuskontona, jossa uskovien käännyttäminen olisi jotenkin oleellista.
Ateisteilla ei ole vastauksia esittämiisi kysymyksiin. Ateismi ei ole mikään tunnustuksellinen lahko, jonka pohjalta esim. eettisiin kysymyksiin voisi antaa yleispäteviä vastauksia. Minusta on luontevinta ajatella, että ateismi on jonkinlaista humanismia, jossa toivotaan kaikille kaikkea hyvää. Kyllä se siitä sitten lähtee, kunhan löytää ne omat dopamiinin lähteensä, oli se sitten vaikka perhe tai vaikkapa harrastus.
Olisi hyvä unohtaa tällaiset isommat kysymykset koska ne tuppaavat johtamaan erilaisiin uskomusjärjestelmiin, jotka taas lankeavat metafyysisiin selityksiin jne. jne. Tieteelläkään ei voi ihan kaikkea vielä selittää ja osa selityksistä vaikuttaa hieman kylmäkiskoisilta uskonnollisen sentimentaalisuuden kyllästämässä maailmassa. Kaikki eivät ole vielä kasvaneet aikuisiksi :)
heti joku ateisti ahdistuu, kun toinen kyselee tyhmiä...Koska en tiedä muiden ateistien mietteitä näistä asioista, niin päätin kuitenkin uskaltaa kysyä.
Pyrin kysymyksilläni juuri osoittamaan, että ateisti ei ole aseeton isojenkaan kysymysten äärellä.
Pyrin vahvistamaan ja jopa yhdistämään ateismia, sillä pelkään kahden yksijumalaisen valtauskonnon ottavan vielä mittaa toisistaan aseellisesti ja siinä sivussa molemmat voivat purkaa tuskaansa pienempään ateistijoukkoon.
Olen samaa mieltä, että ateismi ei ole lahko, mutta ateisteilla on silti monia arvokkaita yksilöllisiä ajatuksia, joista muodostuu ainakin joiltakin osin ns. ateistien enemmistömielipide.
Enemmistö on tosin monesti surkeasti väärässä, ainakin Suomen uskonnollisuudessa.
Ateistitkaan eivät missään nimessä unohtaa suuriakaan kysymyksiä, vaan vastaamaan niihin ilman uskomuksia.
Kasvetaan näin yhdessä...;/
miksi sinua ahdistaa se, että osa porukasta on uskovaisia, ja miksi sinun tehtäväsi olisi muuttaa näiden ihmisten ajatukset?
Oma neuvoni on yksinkertainen, mutta ilmeisen vaativa: anna ihmisten elää omaa elämäänsä kuten parhaiten taitavat. Keskity sinä pääsemään selville itsestäsi. Ironista kyllä se ei ole ollenkaan helppoa, päinvastoin.
Jos kuitenkin tässä onnistut, nuo esittämäsi kysymykset ratkeavat aivan itsestään.
kyllä niin, että itseni ymmärtäminen ei ratkaise toisten ymmärtämistä.
En ole huomannut olevani ahdistunut, mutta kylläkin ajoittain ärtynyt. Niin kauan kuin uskovaiset kääntelevät pakanoita, niin kauan itse kääntelen uskovaisia.
Ihan vaikka luonnossa vallitsevan tasapainolain takia. Tasapaino on tosin pahasti pielessä uskovaisten eduksi, mutta uskon vakaasti tilanteen aikanaan korjaantuvan uskonnottomien eduksi.
Turvaudumme lähimmäisen rakkauteen.
Jep, se sama mitä Kristinusko on yrittänyt levittää mutta ei mene jakeluun.
Arvaa kuinka kauan tätä on yritetty?
Kaiketi miljoonia vuosia...
Siltä vain soditaan. Tuntuu siltä että ihminen oppii historiasta vaan sen että emme opi siitä mitään...
Älä ota missiotasi liian vakavasti muuten joudut epätoivon valtaan. Ehdotan ettet ota sitä niin kiihkeästi; omalla painollaan vaan...
Jos säteilet rauhallista olemusta, niin ihmiset tulevat juttelemaan ja sitten voit kertoa asiastasi - pikkuhiljaa, muuten ihmiset pelästyvät.
Ja silloin ihmiset joko pakenevat tai taistelevat.
Juuri tuota etsin:
rakastavia tavallisia ihmisiä on myös kirkon ulkopuolella, vaikka he eivät saakaan määräänsä vastaavaa medianäkyvyyttä.
Muuten voisin antaa tämän missioni toteutua omalla painollaan, mutta jännitän oikeasti kahden maailmanvalloittajauskonnon sotaa,
ja sen seurauksena on mahdollista tulla tukalat paikat erityisesti ateisteille ...