ja vapauttaja, tekee tänäänkin ihmeitään Pyhän Henkensä kautta.
Jeesus sanoi pois lähtiessään, että "on parempi, että minä menen poissa, sillä minä lähetän luoksenne Puolustajan Pyhän Hengen", eli Jeesus Itse totesi, että on parempi, että Pyhä Henki tulee meihin asumaan kuin, että Hän jäisi tänne Ihmisen Poikana meitä opettamaan, sillä Pyhä Henki löytää joka maailman kolkasta Jeesuksen uskovan, eli Pyhä Henki riittää kattamaan kaikkialla uskovien tarpeet.
Jeesus sanoi, että Pyhä Henki tulee meitä puolustamaan, opettamaan ja todistamaan Hänestä, eli Sanasta, jonka Hän puhui keskuuteemme Ihmisen Poikana ollessaan ja koska Pyhä Henki yhdistyy Sanan kanssa saamme me syntyä tästä ihmeelisestä yhteydestä uudeksi, eli vedestä ja Hengestä, joka on Jeesus=Sana ja Pyhästä Hengestä, eli Jumalasta.
Jeesus,
39
970
Vastaukset
- J.Edgar
"Jeesus tekee tänäänkin ihmeitään Pyhän Henkensä kautta."
Eipä ole ainoaakaan todistettua ihmettä näkynyt satoihin vuosiin. Olisiko Jeesus kyllästynyt ihmeiden tekoon?- sepä,
kummallista, että satoihin vuosiin ei olisi ihmeitä tapahtunut.
Minä voin todistaa sinulle ihmeistä, jotka ovat minulle tapahtuneet, mutta on eri asia uskotko sinä, sillä ihminen, jolla ei ole ollenkaan uskoa, ei kykene uskomaan ihmeisiin, mutta todistus voi herättää hänessä tahdon uskoa,
Jeesus on tehnyt elämästäni hyvän, eli siunannut elämäni niin, että viihdyn hyvin täällä maanpäällä ja tulen erittäin hyvin toimeen, niin taloudellisesti, kuin henkisestikin ja sielunikin on terve ja tasapainoinen, eli Jeesus on täyttänyt sen lupauksen, jossa Hän sanoo, että antakaa niin teille annetaan:
Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin." - tiettäväksi
antamista koskevia opetuksia, sillä Jeesus sanoo, että yksikään, joka ei ole valmis antamaan toiselle ei saa myöskään itselleen.
Sekakansan jäsenet ovat kyllä alati kerjäämässä itselleen kaikkea, mutta eivät ole valmiit antamaan, eli uskomaan Jumalan opetuksiin ja siksi he eivät saa.
Eli, eikö kannatakin uskoa Raamatun opetus ja alkaa toimimaan Sanan opettamalla tavalla, sillä silloin totisesti saa todistetun uskon ja Sana elää ja toimii.
Tässä näitä antamisesta koskevia opetuksia, joita toki löytyy Raamatusta enemmänkin:
Matt. 10:8
Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
Matt. 13:30
Antakaa molempain kasvaa yhdessä elonleikkuuseen asti; ja elonaikana minä sanon leikkuumiehille: Kootkaa ensin luste ja sitokaa se kimppuihin poltettavaksi, mutta nisu korjatkaa minun aittaani.'"
Matt. 14:16
Mutta Jeesus sanoi heille: "Ei heidän tarvitse mennä pois; antakaa te heille syödä".
Matt. 19:14
Niin Jeesus sanoi: "Antakaa lasten olla, älkääkä estäkö heitä tulemasta minun tyköni, sillä senkaltaisten on taivasten valtakunta".
Matt. 22:21
He vastasivat: "Keisarin". Silloin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on".
Matt. 25:8
Ja tyhmät sanoivat ymmärtäväisille: 'Antakaa meille öljyänne, sillä meidän lamppumme sammuvat'.
Matt. 25:28
Ottakaa sentähden leiviskä häneltä pois ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää.
Mark. 6:37
Mutta hän vastasi heille ja sanoi: "Antakaa te heille syödä". Niin he sanoivat hänelle: "Lähdemmekö ostamaan leipää kahdellasadalla denarilla antaaksemme heille syödä?"
Mark. 11:25
Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne."
Mark. 12:17
Jeesus sanoi heille: "Antakaa keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on". Ja he ihmettelivät häntä suuresti.
Mark. 14:6
Mutta Jeesus sanoi: "Antakaa hänen olla. Miksi pahoitatte hänen mieltään? Hän teki hyvän työn minulle.
Luuk. 6:37
Älkääkä tuomiko, niin ei teitäkään tuomita; älkää kadotustuomiota lausuko, niin ei teillekään kadotustuomiota lausuta. Antakaa anteeksi, niin teillekin anteeksi annetaan.
Luuk. 6:38
Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."
Luuk. 9:13
Mutta hän sanoi heille: "Antakaa te heille syödä". Niin he sanoivat: "Meillä ei ole enempää kuin viisi leipää ja kaksi kalaa, ellemme lähde ostamaan ruokaa kaikelle tälle kansalle".
Luuk. 11:41
Mutta antakaa almuksi se, mikä sisällä on; katso, silloin kaikki on teille puhdasta.
Luuk. 12:33
Myykää, mitä teillä on, ja antakaa almuja; hankkikaa itsellenne kulumattomat kukkarot, loppumaton aarre taivaisiin, mihin ei varas ulotu ja missä koi ei turmele.
Luuk. 19:24
Ja hän sanoi vieressä seisoville: 'Ottakaa häneltä pois se leiviskä ja antakaa sille, jolla on kymmenen leiviskää'.
Luuk. 20:25
Niin hän sanoi heille: "Antakaa siis keisarille, mikä keisarin on, ja Jumalalle, mikä Jumalan on".
Joh. 11:44
Ja kuollut tuli ulos, jalat ja kädet siteisiin käärittyinä, ja hänen kasvojensa ympärille oli kääritty hikiliina. Jeesus sanoi heille: "Päästäkää hänet ja antakaa hänen mennä".
Joh. 18:8
Jeesus vastasi: "Minähän sanoin teille, että minä se olen. Jos te siis minua etsitte, niin antakaa näiden mennä";
Ap. t. 2:40
Ja monilla muillakin sanoilla hän vakaasti todisti; ja hän kehoitti heitä sanoen: "Antakaa pelastaa itsenne tästä nurjasta sukupolvesta".
Ap. t. 5:38
Ja nyt minä sanon teille: pysykää erillänne näistä miehistä ja antakaa heidän olla; sillä jos tämä hanke eli tämä teko on ihmisistä, niin se tyhjään raukeaa;
Ap. t. 8:19
ja sanoi: "Antakaa minullekin se valta, että kenen päälle minä käteni panen, se saa Pyhän Hengen".
Room. 6:13
Älkääkä antako jäseniänne vääryyden aseiksi synnille, vaan antakaa itsenne, kuolleista eläviksi tulleina, Jumalalle, ja jäsenenne vanhurskauden aseiksi Jumalalle.
Room. 6:19
Minä puhun ihmisten tavalla teidän lihanne heikkouden tähden. Sillä niinkuin te ennen annoitte jäsenenne saastaisuuden ja laittomuuden palvelijoiksi laittomuuteen, niin antakaa nyt jäsenenne vanhurskauden palvelijoiksi pyhitykseen.
Room. 12:19
Älkää itse kostako, rakkaani, vaan antakaa sijaa Jumalan vihalle, sillä kirjoitettu on: "Minun on kosto, minä olen maksava, sanoo Herra".
Room. 13:7
Antakaa kaikille, mitä annettava on: kenelle vero, sille vero, kenelle tulli, sille tulli, kenelle pelko, sille pelko, kenelle kunnia, sille kunnia.
1. Kor. 16:18
he ovat virkistäneet minun henkeäni niinkuin teidänkin. Antakaa siis täysi tunnustus sellaisille miehille.
2. Kor. 5:20
Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä, ja Jumala kehoittaa meidän kauttamme. Me pyydämme Kristuksen puolesta: antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.
2. Kor. 6:13
Antakaa verta verrasta-puhun kuin lapsilleni-avartukaa tekin.
2. Kor. 7:2
Antakaa meille tilaa sydämessänne. Emme ole tehneet kenellekään vääryyttä, emme ole olleet kenellekään turmioksi, emme kenellekään vahinkoa tuottaneet.
2. Kor. 12:13
Sillä missä muussa te olette jääneet muita seurakuntia vähemmälle kuin siinä, etten minä puolestani ole rasittanut teitä? Antakaa minulle anteeksi tämä vääryys.
Sivu: 1 2 > - varmaankin
ummistanut silmäsi, jos et ole nähnyt Jeesuksen tekemiä ihmeitä ympärilläsi! Minä ainakin voin todistaa että Jeesus tekee ihmeitä erelleen. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että Jeesus on tehnyt ihmeitä. Noin kolmekymmentä vuotta sitten monet sanoivat, että kyllä ime täytyy tapahtua jos tuo mies vielä raittiiksi tulee ja saa elämänsä raiteilleen. Olin tuohon aikaan aika pohjalla. No tulin sitten uskoon ja otin Jeesuksen kutsun vastaan ja siinä se ihme sitten tapahtui. Sain syntyä uudestaan ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Joten siitä asti on raittiutta kestänyt, talous on kunnossa ja kohtalainen terveyskin on. Tämä kaikki on Jumalan armoa ja siunausta kohdallani. Eli kyllä Jeesus tekee ihmeitä tänäkin päivänä. Toivottavasti sinäkin löydät Jeesuksen elämääsi ja näin ollen pääset osalliseksi Jeesuksen ihmeisiin.
- että menestyksesi
sepä, kirjoitti:
kummallista, että satoihin vuosiin ei olisi ihmeitä tapahtunut.
Minä voin todistaa sinulle ihmeistä, jotka ovat minulle tapahtuneet, mutta on eri asia uskotko sinä, sillä ihminen, jolla ei ole ollenkaan uskoa, ei kykene uskomaan ihmeisiin, mutta todistus voi herättää hänessä tahdon uskoa,
Jeesus on tehnyt elämästäni hyvän, eli siunannut elämäni niin, että viihdyn hyvin täällä maanpäällä ja tulen erittäin hyvin toimeen, niin taloudellisesti, kuin henkisestikin ja sielunikin on terve ja tasapainoinen, eli Jeesus on täyttänyt sen lupauksen, jossa Hän sanoo, että antakaa niin teille annetaan:
Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin."on tullut juuri Jeesukselta?
Entäs joku toinen menestynyt, joka EI sano menestyksensä tulleen Jeesukselta? Onko omilla kyvyillä tai onnella mitään merkitystä? - menestykseni
että menestyksesi kirjoitti:
on tullut juuri Jeesukselta?
Entäs joku toinen menestynyt, joka EI sano menestyksensä tulleen Jeesukselta? Onko omilla kyvyillä tai onnella mitään merkitystä?olevan kaikkinensa Jeesuksen antamaa, sillä olisin jo kuollut, jos Jeesus Parantaja ei minua parantanut.
Omilla kyvyillä on merkitystä, koska Jeesus tekee meistä kyvykkäitä menestymään, eli antaa meille viisauttaan, jonka kautta osamme hoitaa asiat menestyvällä tavalla. Hän ei siis tiputa menestystä taivaasta, vaan vaikuttaa meissä tahtomisen ja tekemisen ja kun sen mukaan tekee, ei voi olla menestymättä. - ei ole minusta
varmaankin kirjoitti:
ummistanut silmäsi, jos et ole nähnyt Jeesuksen tekemiä ihmeitä ympärilläsi! Minä ainakin voin todistaa että Jeesus tekee ihmeitä erelleen. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että Jeesus on tehnyt ihmeitä. Noin kolmekymmentä vuotta sitten monet sanoivat, että kyllä ime täytyy tapahtua jos tuo mies vielä raittiiksi tulee ja saa elämänsä raiteilleen. Olin tuohon aikaan aika pohjalla. No tulin sitten uskoon ja otin Jeesuksen kutsun vastaan ja siinä se ihme sitten tapahtui. Sain syntyä uudestaan ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Joten siitä asti on raittiutta kestänyt, talous on kunnossa ja kohtalainen terveyskin on. Tämä kaikki on Jumalan armoa ja siunausta kohdallani. Eli kyllä Jeesus tekee ihmeitä tänäkin päivänä. Toivottavasti sinäkin löydät Jeesuksen elämääsi ja näin ollen pääset osalliseksi Jeesuksen ihmeisiin.
ollut koskaan kiinnostunut ja minultakin kiinnostus Jeesukseen hiipui. Ehkä olisi munkin pitänyt käydä ojan pohjalla. Mutta sen sijaan olen aina ollut ihan tavallinen, kunnollinen ihminen. Ehkä just sen takia Jeesus ei olekaan mitään kontaktia koskaan ottanut. :)
- tavata

toinenkin nyt täällä, jolle Jeesus on tehnyt ihmeen, eli antanut uuden elämän. Siunausta sinulle.
- kaikki..
varmaankin kirjoitti:
ummistanut silmäsi, jos et ole nähnyt Jeesuksen tekemiä ihmeitä ympärilläsi! Minä ainakin voin todistaa että Jeesus tekee ihmeitä erelleen. Olen itse hyvä esimerkki siitä, että Jeesus on tehnyt ihmeitä. Noin kolmekymmentä vuotta sitten monet sanoivat, että kyllä ime täytyy tapahtua jos tuo mies vielä raittiiksi tulee ja saa elämänsä raiteilleen. Olin tuohon aikaan aika pohjalla. No tulin sitten uskoon ja otin Jeesuksen kutsun vastaan ja siinä se ihme sitten tapahtui. Sain syntyä uudestaan ja täyttyä Pyhällä Hengellä. Joten siitä asti on raittiutta kestänyt, talous on kunnossa ja kohtalainen terveyskin on. Tämä kaikki on Jumalan armoa ja siunausta kohdallani. Eli kyllä Jeesus tekee ihmeitä tänäkin päivänä. Toivottavasti sinäkin löydät Jeesuksen elämääsi ja näin ollen pääset osalliseksi Jeesuksen ihmeisiin.
>> Noin kolmekymmentä vuotta sitten monet sanoivat, että kyllä ime täytyy tapahtua jos tuo mies vielä raittiiksi tulee >>
... jotka 30v sitten olivat kovia juoppoja, ovat juomisensa lopettaneet, kuka mitenkin.
Juopottelun loppuminen ei ole yhtään sen suurempi ihme kuin sen alkaminenkaan.
Mikä/kuka teki sinusta juopon, kun useimmat muut pysyivät raittiina tai kohtuukäyttäjinä ? - J.Edgar
sepä, kirjoitti:
kummallista, että satoihin vuosiin ei olisi ihmeitä tapahtunut.
Minä voin todistaa sinulle ihmeistä, jotka ovat minulle tapahtuneet, mutta on eri asia uskotko sinä, sillä ihminen, jolla ei ole ollenkaan uskoa, ei kykene uskomaan ihmeisiin, mutta todistus voi herättää hänessä tahdon uskoa,
Jeesus on tehnyt elämästäni hyvän, eli siunannut elämäni niin, että viihdyn hyvin täällä maanpäällä ja tulen erittäin hyvin toimeen, niin taloudellisesti, kuin henkisestikin ja sielunikin on terve ja tasapainoinen, eli Jeesus on täyttänyt sen lupauksen, jossa Hän sanoo, että antakaa niin teille annetaan:
Antakaa, niin teille annetaan. Hyvä mitta, sullottu, pudistettu ja kukkurainen, annetaan teidän helmaanne; sillä millä mitalla te mittaatte, sillä mitataan teille takaisin.""ihmeisiisi". Minä en usko tuon tyyppisiin ihmeisiin.
Minä olen varsin tyytyväinen elämääni, mutta ainahan parempaa toivoa voi.
En tosin rukoile parempaa elämää Jeesukselta. Teen suunnitelmia, asetan päämääriä, ja toteutan suunnitelmat parhaan kykyni mukaan. Joskus onnistun, joskus en.
Pakko sanoa, että monet uskovat ovat epärehellisiä suhteessaan uskoon. Jeesus käski opetuslastensa heittäytyä täysillä (nykyaik. sanonta) uskonsa varaan, jättämään perheensä ja omaisuutensa. Nykyuskovat eivät pysty siihen, tosin kyllä kiitettävästi laiminlyövät perheitään, asettamalla uskon ensisijaiseksi.
Epärehellisyys näkyy hyvin suhteessa ihmeisiin. Varmasti suuri osa uskovista titetää, ettei arkipäiväisiä tapahtumia, onnistumisia ja epäonnistumisia, voi laittaa ihmeiden piikkiin.
Mutta valehdellaan mieluummin, koska usko vaatii ihmeillä hehkuttamista pysyäkseen voimissaan.
Esimerkiksi Nokia Missiossa tapahtuvat ihmeiden todistukset ovat sivusta katsovalle parempaa komediaa kuin nykymuotoinen TV- viihde. - olen ollut
ei ole minusta kirjoitti:
ollut koskaan kiinnostunut ja minultakin kiinnostus Jeesukseen hiipui. Ehkä olisi munkin pitänyt käydä ojan pohjalla. Mutta sen sijaan olen aina ollut ihan tavallinen, kunnollinen ihminen. Ehkä just sen takia Jeesus ei olekaan mitään kontaktia koskaan ottanut. :)
aina ihan tavallinen, kunnollinen ihminen, mutta ottipa Jeesus kontaktia ja kutsui uskomaan.
Parempi olisi, että kävisit siellä ojanpohjalla kuin, että jäisit uskosta osattomaksi. - jo, että
J.Edgar kirjoitti:
"ihmeisiisi". Minä en usko tuon tyyppisiin ihmeisiin.
Minä olen varsin tyytyväinen elämääni, mutta ainahan parempaa toivoa voi.
En tosin rukoile parempaa elämää Jeesukselta. Teen suunnitelmia, asetan päämääriä, ja toteutan suunnitelmat parhaan kykyni mukaan. Joskus onnistun, joskus en.
Pakko sanoa, että monet uskovat ovat epärehellisiä suhteessaan uskoon. Jeesus käski opetuslastensa heittäytyä täysillä (nykyaik. sanonta) uskonsa varaan, jättämään perheensä ja omaisuutensa. Nykyuskovat eivät pysty siihen, tosin kyllä kiitettävästi laiminlyövät perheitään, asettamalla uskon ensisijaiseksi.
Epärehellisyys näkyy hyvin suhteessa ihmeisiin. Varmasti suuri osa uskovista titetää, ettei arkipäiväisiä tapahtumia, onnistumisia ja epäonnistumisia, voi laittaa ihmeiden piikkiin.
Mutta valehdellaan mieluummin, koska usko vaatii ihmeillä hehkuttamista pysyäkseen voimissaan.
Esimerkiksi Nokia Missiossa tapahtuvat ihmeiden todistukset ovat sivusta katsovalle parempaa komediaa kuin nykymuotoinen TV- viihde.et kykene uskomaan ihmeisiin, sillä täytyy olla ensin kyky uskoa Jumalaan ennen, kuin voi uskoa ihmeisiin.
Vaikka nyt oletkin varsin tyytyväinen elämääsi, mutta voitko olla varma, että olet sitä tulevaisuudessakin ja oletko sitä silloinkin, kun lääkärien avun ulottomattomuudessa makaat sairasvuoteella kuoleman tuomion saaneena. Minä olen sen kokenut ja ihmetellyt sitä syvää rauhaa mikä siinäkin tilanteessa oli läsnä.
Eivät kaikki ole uskovaisia eli, kun sanot monien uskovaisten olevan epärehellisiä suhteessaan uskoon, niin et puhu laisinkaan uskovaisista, vaan puhut uskonnollisista, joille Jeesus ei ole tullut kaikki kaikeksi, eli elämän keskipisteeksi.
Nykyäänkään uskovainen ei ole huolehtimatta ja rakastamatta perhettään, sillä jos ei omaa Jerusalemiaan kykene hoitamaan, ei Jumala anna muutakaan hoidettavaa. Eli ainakin minä voin kertoa eläväni onnellisen perheen keskellä.
Sinä katsot maailmaa ja ihmisiä vain itsesi kautta ja koska sinulle tuo valehtelu tuntuu olevan luonnollista, eli luulet sen olevan sitä kaikille, niin olet joko itse valehtelija, tai ollut joskus sen hengen kanssa toisten kautta tekemisissä.
"Älä valehtele" käsky estää uskovaista valehtelemasta, sillä Jeesus on kaiken keskus ja kunnioituksemme kohde, emme tahdo rikkoa Hänen täyttämiään käskyjä, vaan tahdomme elää rakkaudenlaissa.
Harmi, että minä en juurikaan voi ottaa kantaa tuohon Nokia Missio asiaan, koska en tunne sitä, mutta Markku Koivistoa olen joskus radiossa kuullut ja hän on puhunut täysin Raamatun mukaisesti ja sitä oli ilo kuulla. - se...
kaikki.. kirjoitti:
>> Noin kolmekymmentä vuotta sitten monet sanoivat, että kyllä ime täytyy tapahtua jos tuo mies vielä raittiiksi tulee >>
... jotka 30v sitten olivat kovia juoppoja, ovat juomisensa lopettaneet, kuka mitenkin.
Juopottelun loppuminen ei ole yhtään sen suurempi ihme kuin sen alkaminenkaan.
Mikä/kuka teki sinusta juopon, kun useimmat muut pysyivät raittiina tai kohtuukäyttäjinä ?kysymys onkin, eli en tierä sitä itsekkään mikä minusta teki juopon. Tiedän vain sen että itse sitä alkoholia suuhuni kaatelin, ensin vähän ja sitten vähän enemmän ja niin erelleen. Eli en ala syyllisiä etsimään kun itselläni oli vika, tödennäköisesti olin heikko luonne. Mutta nyt kaikki on hyvin, ja siitä kiitos kuuluu Jeesukselle! Kaikki on ollut ja menny, KATSO UUSI ON SIJAAN TULLUT. Kiitos JUMALALLE!
ilman määrää, on Raamatun lupaus, joka on totta tänäänkin.
Tutustu vaikka näihin Jumalan ihmeisiin http://www.ekm.nu- niitä!
purje kirjoitti:
ilman määrää, on Raamatun lupaus, joka on totta tänäänkin.
Tutustu vaikka näihin Jumalan ihmeisiin http://www.ekm.nu - kuitenkaan
olen ollut kirjoitti:
aina ihan tavallinen, kunnollinen ihminen, mutta ottipa Jeesus kontaktia ja kutsui uskomaan.
Parempi olisi, että kävisit siellä ojanpohjalla kuin, että jäisit uskosta osattomaksi.ojan pohjalle viitsiä mennä. Jos se on ehtona taivaan iloille, niin jääköön sitten taivaan ilot. :O
- tietoa ihmeparanimisista ja
niitä! kirjoitti:
siitä, että miksi niitä ei kaikki usko, eikä ikinä tule edes uskomaan.
http://www.kotimaa.fi/kotimaa/index.php?option=com_fireboard&Itemid=177&func=view&id=96&catid=7 - heikko..
se... kirjoitti:
kysymys onkin, eli en tierä sitä itsekkään mikä minusta teki juopon. Tiedän vain sen että itse sitä alkoholia suuhuni kaatelin, ensin vähän ja sitten vähän enemmän ja niin erelleen. Eli en ala syyllisiä etsimään kun itselläni oli vika, tödennäköisesti olin heikko luonne. Mutta nyt kaikki on hyvin, ja siitä kiitos kuuluu Jeesukselle! Kaikki on ollut ja menny, KATSO UUSI ON SIJAAN TULLUT. Kiitos JUMALALLE!
.., ja viina vei miehen!
Apu tuli kuitenkin ylhäältä, ja pääsit eroon niin viinasta kuin muistakin paheista, ja mikäs sen mukavampaa.
Samaa todistavat muutkin uskovat, tälläkin palstalla niin moni että 'pakanoiden' tai tapauskovaisten keskuudesta ei entisiä ja/tai nykyisiä juoppoja läheskään yhtä tiheästä löydy.
Mistähän moinen johtuu ?
Onkohan niin, että jos oma henkinen vastustuskyky on heikonlainen, joutuu/pääsee muita helpommin jonkin 'voiman' vietäväksi, esim. viinan, uskonnon tai molempien ? - elämä vastaan
kuitenkaan kirjoitti:
ojan pohjalle viitsiä mennä. Jos se on ehtona taivaan iloille, niin jääköön sitten taivaan ilot. :O
tämä lyhyt elämä, eikö olekin aikamoinen ero, eli jos ihminen pitää nöyryyttä vaikka ojanpohjan kautta kääntymään Jumalan puoleen, jotta hän saisi pelastuksen, niin siltikö valitsisit tämän hetken kestävän elämän helppouden ja kunnian, etkä tahtoisi mitään joka antaisi sinulle tahdon kääntyä Jumalan puoleen ja siitä seuraavan ikuisen elämän.
- olekaan
heikko.. kirjoitti:
.., ja viina vei miehen!
Apu tuli kuitenkin ylhäältä, ja pääsit eroon niin viinasta kuin muistakin paheista, ja mikäs sen mukavampaa.
Samaa todistavat muutkin uskovat, tälläkin palstalla niin moni että 'pakanoiden' tai tapauskovaisten keskuudesta ei entisiä ja/tai nykyisiä juoppoja läheskään yhtä tiheästä löydy.
Mistähän moinen johtuu ?
Onkohan niin, että jos oma henkinen vastustuskyky on heikonlainen, joutuu/pääsee muita helpommin jonkin 'voiman' vietäväksi, esim. viinan, uskonnon tai molempien ?hän, jolle tuon viestisi osoitit, mutta tahdon näyttää sinulle tämän:
2. Kor. 12:10
Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. - "pelastuksesta"
elämä vastaan kirjoitti:
tämä lyhyt elämä, eikö olekin aikamoinen ero, eli jos ihminen pitää nöyryyttä vaikka ojanpohjan kautta kääntymään Jumalan puoleen, jotta hän saisi pelastuksen, niin siltikö valitsisit tämän hetken kestävän elämän helppouden ja kunnian, etkä tahtoisi mitään joka antaisi sinulle tahdon kääntyä Jumalan puoleen ja siitä seuraavan ikuisen elämän.
ei ole mitään takeita tahi todisteita muuta kuin jotain tekstiä kirjassa ja paljon puhetta. itse asiassa muslimien taivas kyllä houkuttelee kaikkine neitsyineen. ajattele kaikkea sitä seksiä. :)
- sellaiset..
olekaan kirjoitti:
hän, jolle tuon viestisi osoitit, mutta tahdon näyttää sinulle tämän:
2. Kor. 12:10
Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä.>> Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. >>
... jotka 'ojan pohjan kautta' uskoon tulevat, ovat ehtineet aiheuttaa itselleen ja omaisilleen paljon kärsimystä ja yhteiskunnalle kustannuksia ennen parantumistaan.
Korulauseet eivät auta, tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Jos 'ojan pohja' on keino tehdä ihmisistä uskovaisia, saisi Kaikkivaltias harkita parempia keinoja, sellaisia mistä ei aiheudu kärsimystä ja kustannuksia.
Kuinka moni juoppo ryyppää itsensä hengiltä, ennenkuin pelastussuunnitelman iki-ihana loppuosa on ehtinyt toteutua ? - että ollaankohan
"pelastuksesta" kirjoitti:
ei ole mitään takeita tahi todisteita muuta kuin jotain tekstiä kirjassa ja paljon puhetta. itse asiassa muslimien taivas kyllä houkuttelee kaikkine neitsyineen. ajattele kaikkea sitä seksiä. :)
me uskovaiset kuitenkin älykkäämpiä jo lähtölaskennassa, kuin on he, jotka eivät halua uskoa, kun eivät saa takeita kannattaako uskoa:):):)
Ne takeet kyllä tulevat heille, jotka ilmaisevat tahtonsa uskomiseen ja Jumalan opetuksissa elämiseen. - käsittää
sellaiset.. kirjoitti:
>> Sentähden minä olen mielistynyt heikkouteen, pahoinpitelyihin, hätään, vainoihin, ahdistuksiin, Kristuksen tähden; sillä kun olen heikko, silloin minä olen väkevä. >>
... jotka 'ojan pohjan kautta' uskoon tulevat, ovat ehtineet aiheuttaa itselleen ja omaisilleen paljon kärsimystä ja yhteiskunnalle kustannuksia ennen parantumistaan.
Korulauseet eivät auta, tehtyä ei saa tekemättömäksi.
Jos 'ojan pohja' on keino tehdä ihmisistä uskovaisia, saisi Kaikkivaltias harkita parempia keinoja, sellaisia mistä ei aiheudu kärsimystä ja kustannuksia.
Kuinka moni juoppo ryyppää itsensä hengiltä, ennenkuin pelastussuunnitelman iki-ihana loppuosa on ehtinyt toteutua ?tahallasi väärin, sillä ei olekaan tarkoituksena puolustaa juopottelua, mutta koska monet lankeavat siihen tekoon, on aivan mahtava asia, että Jeesus voi heidät parantaa siitä kauhusta.
Toki juopottelu aiheuttaa tavattoman paljon kärsimystä niin juopolle itselleen, kuin läheisillekin ja siksi kiitos ja ilo on sitä suurempi, kun alkoholisti paranee ja vapautuu.
Juopon jättämä vana voi olla todella pitkä, sillä vielä seuraavakin sukupolvi voi siitä kantaa kärsimystä mukanaan, mutta hyvä asia uskovaisen kohdalla onkin se, että hän saa pyytää Jeesusta parantamaan heidätkin, jotka hänen juopottelunsa takia ajautuivat sairastamaan vaikka masennusta, tai jotakin muuta sairautta.
Alkoholisoituminen on suurta itsekeskeisyyttä, sillä tälläinen ihminen ei jaksa rakastaa, ei itseään, eikä lähimäisiään niin paljon, että jättäisi alkoholin poissa sen rakkauden takia, mutta kun Jeesus tulee elämään muuttu tilanne ja ihminen saa rakkauden niin itseensä, kuin lähimäisiinsäkin.
Eivät hetikään kaikki juopot tule parannetuksi, vaan monet heistä kuolevat ilman parannusta. - masentuneen hengen sijaan.
käsittää kirjoitti:
tahallasi väärin, sillä ei olekaan tarkoituksena puolustaa juopottelua, mutta koska monet lankeavat siihen tekoon, on aivan mahtava asia, että Jeesus voi heidät parantaa siitä kauhusta.
Toki juopottelu aiheuttaa tavattoman paljon kärsimystä niin juopolle itselleen, kuin läheisillekin ja siksi kiitos ja ilo on sitä suurempi, kun alkoholisti paranee ja vapautuu.
Juopon jättämä vana voi olla todella pitkä, sillä vielä seuraavakin sukupolvi voi siitä kantaa kärsimystä mukanaan, mutta hyvä asia uskovaisen kohdalla onkin se, että hän saa pyytää Jeesusta parantamaan heidätkin, jotka hänen juopottelunsa takia ajautuivat sairastamaan vaikka masennusta, tai jotakin muuta sairautta.
Alkoholisoituminen on suurta itsekeskeisyyttä, sillä tälläinen ihminen ei jaksa rakastaa, ei itseään, eikä lähimäisiään niin paljon, että jättäisi alkoholin poissa sen rakkauden takia, mutta kun Jeesus tulee elämään muuttu tilanne ja ihminen saa rakkauden niin itseensä, kuin lähimäisiinsäkin.
Eivät hetikään kaikki juopot tule parannetuksi, vaan monet heistä kuolevat ilman parannusta.Jesaja 61
1 Herran, Herran Henki on minun päälläni, sillä hän on voidellut minut julistamaan ilosanomaa nöyrille, lähettänyt minut sitomaan särjettyjä sydämiä, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kirvoitusta,
2 julistamaan Herran otollista vuotta ja meidän Jumalamme kostonpäivää, lohduttamaan kaikkia murheellisia,
3 panemaan Siionin murheellisten päähän-antamaan heille-juhlapäähineen tuhkan sijaan, iloöljyä murheen sijaan, ylistyksen vaipan masentuneen hengen sijaan; ja heidän nimensä on oleva "vanhurskauden tammet", "Herran istutus", hänen kirkkautensa ilmoitukseksi. - mielestäni..
käsittää kirjoitti:
tahallasi väärin, sillä ei olekaan tarkoituksena puolustaa juopottelua, mutta koska monet lankeavat siihen tekoon, on aivan mahtava asia, että Jeesus voi heidät parantaa siitä kauhusta.
Toki juopottelu aiheuttaa tavattoman paljon kärsimystä niin juopolle itselleen, kuin läheisillekin ja siksi kiitos ja ilo on sitä suurempi, kun alkoholisti paranee ja vapautuu.
Juopon jättämä vana voi olla todella pitkä, sillä vielä seuraavakin sukupolvi voi siitä kantaa kärsimystä mukanaan, mutta hyvä asia uskovaisen kohdalla onkin se, että hän saa pyytää Jeesusta parantamaan heidätkin, jotka hänen juopottelunsa takia ajautuivat sairastamaan vaikka masennusta, tai jotakin muuta sairautta.
Alkoholisoituminen on suurta itsekeskeisyyttä, sillä tälläinen ihminen ei jaksa rakastaa, ei itseään, eikä lähimäisiään niin paljon, että jättäisi alkoholin poissa sen rakkauden takia, mutta kun Jeesus tulee elämään muuttu tilanne ja ihminen saa rakkauden niin itseensä, kuin lähimäisiinsäkin.
Eivät hetikään kaikki juopot tule parannetuksi, vaan monet heistä kuolevat ilman parannusta.>> Taisit käsittää tahallasi väärin, >>
... tahallani. En käsitä Kaikkivaltiasta, joka vaatii itselleen kaiken kunnian raitistuneista alkoholisteista, mutta ei ota minkäänlaista vastuuta siitä että niin moni joutuu alkoholismin kirot kokemaan, usein ilman mitään raitista 'Happy End'iä ! - totuus:
mielestäni.. kirjoitti:
>> Taisit käsittää tahallasi väärin, >>
... tahallani. En käsitä Kaikkivaltiasta, joka vaatii itselleen kaiken kunnian raitistuneista alkoholisteista, mutta ei ota minkäänlaista vastuuta siitä että niin moni joutuu alkoholismin kirot kokemaan, usein ilman mitään raitista 'Happy End'iä !Ihmisellä on täydellisen vapaa tahto, eli jos hän ei parempaa halua elämäänsä, se on Jeesus Kristus, saa hän sitten ottaa kuninkaakseen vaikka alkoholin, tai minkä päättääkään ottaa, sielulle hetken iloa antavana, mutta kuten kaikki pahasta tuleva lopulta surua, taakka ja masennusta luotaavana ihmisen elämään, joka alkoholi- tai muun lihaa miellyttävän kuninkaan kanssa kulkee.
Ei ole Jumalan syy se, että on juoppoja, varkaita, panettelijoita, rakkaudettomia, väärää itsevarmuutta kantavia, vaan se on lihan syy, jonka kautta mailman herra vallitsee näitä ihmisiä, mutta koska Jeesus on lihansynnin lihassa ollessaan sovittanut on Hänellä kyky ja oikeus vapauttaa jokainen, joka Häneen uskoo tuosta lihan saastasta ja siksi jokainen uskovainen iloitsee Jumalan suurista teoista ja siksi me julistamme täällä ilosanomaa, jotta jokainen saa kuulla, että Jumala voi korjata jokaisen luomansa, jos luotu tahtoo Hänen parannettavakseen tulla. - vaatimattomasti..
totuus: kirjoitti:
Ihmisellä on täydellisen vapaa tahto, eli jos hän ei parempaa halua elämäänsä, se on Jeesus Kristus, saa hän sitten ottaa kuninkaakseen vaikka alkoholin, tai minkä päättääkään ottaa, sielulle hetken iloa antavana, mutta kuten kaikki pahasta tuleva lopulta surua, taakka ja masennusta luotaavana ihmisen elämään, joka alkoholi- tai muun lihaa miellyttävän kuninkaan kanssa kulkee.
Ei ole Jumalan syy se, että on juoppoja, varkaita, panettelijoita, rakkaudettomia, väärää itsevarmuutta kantavia, vaan se on lihan syy, jonka kautta mailman herra vallitsee näitä ihmisiä, mutta koska Jeesus on lihansynnin lihassa ollessaan sovittanut on Hänellä kyky ja oikeus vapauttaa jokainen, joka Häneen uskoo tuosta lihan saastasta ja siksi jokainen uskovainen iloitsee Jumalan suurista teoista ja siksi me julistamme täällä ilosanomaa, jotta jokainen saa kuulla, että Jumala voi korjata jokaisen luomansa, jos luotu tahtoo Hänen parannettavakseen tulla.>> Tässä totuus: >>
... viestisi sisältöä totuudeksi.
Minulla sellaista ei ole tarjottavaksi, mielipide vain.
>> Ei ole Jumalan syy se, että on juoppoja, varkaita, panettelijoita, rakkaudettomia, väärää itsevarmuutta kantavia, vaan se on lihan syy >>
'Lihan syy' on kaanaan kieltä, mutta muuten olen samaa mieltä. Joko..
A. Jumala päättää sekä siitä kenestä tulee juoppo että siitä kuka voittaa ongelmansa ja raitistuu tai..
B. Jumala ei päätä kummastakaan, vaan ihminen vastaa itse elämästään, tosin geeneistään, kasvatuksestaan, 'sattumista' ym johtuen varsin eritasoisilla edellytyksillä.
Olen taipuvainen kannattamaan vaihtoehtoa B.
Kuten jo ylempänä tuumailin, vaikuttaa siltä että logiikalla ja järkeilyllä tullaan keskimääräistä harvemmin uskovaksi, mutta todennäköisesti samat ominaisuudet myös pienentävät alkoholismin yms riskiä.
Ateisteissa näyttää olevan uskovia vähemmän sellaisia, jotka ovat elämänkatsomukseensa 'ojan pohjan kautta' kääntyneet. - vaihtoehto
vaatimattomasti.. kirjoitti:
>> Tässä totuus: >>
... viestisi sisältöä totuudeksi.
Minulla sellaista ei ole tarjottavaksi, mielipide vain.
>> Ei ole Jumalan syy se, että on juoppoja, varkaita, panettelijoita, rakkaudettomia, väärää itsevarmuutta kantavia, vaan se on lihan syy >>
'Lihan syy' on kaanaan kieltä, mutta muuten olen samaa mieltä. Joko..
A. Jumala päättää sekä siitä kenestä tulee juoppo että siitä kuka voittaa ongelmansa ja raitistuu tai..
B. Jumala ei päätä kummastakaan, vaan ihminen vastaa itse elämästään, tosin geeneistään, kasvatuksestaan, 'sattumista' ym johtuen varsin eritasoisilla edellytyksillä.
Olen taipuvainen kannattamaan vaihtoehtoa B.
Kuten jo ylempänä tuumailin, vaikuttaa siltä että logiikalla ja järkeilyllä tullaan keskimääräistä harvemmin uskovaksi, mutta todennäköisesti samat ominaisuudet myös pienentävät alkoholismin yms riskiä.
Ateisteissa näyttää olevan uskovia vähemmän sellaisia, jotka ovat elämänkatsomukseensa 'ojan pohjan kautta' kääntyneet.joka on Raamatun Iloituksen mukainen ja siksi me täällä todistamme ilosanomasta, eli kerromme, että Jeesus kykenee parantamaan jopa sen perimän, jonka kautta heikkoudet ilmenevät.
Ajatte, jos isä valitsi väärin, joutuu lapsi kärsimykseen, mutta onneksi Jeesus tuli, vapauttaja ja ilon ja rauhan tuoja. * Et näe, mitä ympärilläsi tapahtuu.
* Jokainen uskovainen, uudestisyntynyt on IHMEISTÄ suurin. Uskon päämäärä on sielun pelastus, eikä suinkaan ulkonaiset ihmeet, joita niin moni siunulaisesi haluaisi töllistellä, vaan omaksi huvikseen, ja siitäkin vain löytääksenne jotakin epäuskon siementä, himoonne ja kyltymättömään epäuskoonne!
* Jos näkisit ja saisit läheltä nähdä, vaikka pyörätuoli potilaan nousevan tuolistaan kävelemään, eikä enää tarvitsisi istua tuohon tuoliin joka hänet oli vanginnut lopuksi elämää?
Jos hän vapautuisi sen orjuudesta?
* Antaisitko elämäsi Jeesukselle siinä paikassa vilpittömin sydämin? Vai miksi haluaisit nähdä ihmeitä? Joita Jumala tekee jokapäivä ilman määrää kuitenkin, vaikka niitä ei aina nähdä!- syntyy..
vaihtoehto kirjoitti:
joka on Raamatun Iloituksen mukainen ja siksi me täällä todistamme ilosanomasta, eli kerromme, että Jeesus kykenee parantamaan jopa sen perimän, jonka kautta heikkoudet ilmenevät.
Ajatte, jos isä valitsi väärin, joutuu lapsi kärsimykseen, mutta onneksi Jeesus tuli, vapauttaja ja ilon ja rauhan tuoja.>> Ajatte, jos isä valitsi väärin, joutuu lapsi kärsimykseen, mutta onneksi Jeesus tuli, vapauttaja ja ilon ja rauhan tuoja. >>
... Suomalaiseen elintasoperheeseen, toinen Sudanin, Ugandan tms verilöylyjen keskelle.
Lapsen vikaa/ansiota ei ole kumpikaan, mutta tuskin heidän isilläänkään on samanlaiset edellytykset olleet valintoja tehdessään.
Jos menestysteologeihin on uskomista, ovat Suomen uskovaiset laadukkaampia kuin Afrikan vastaavat.
http://www.maailmansivu.fi/uutiset?1085 - Afrikassa
syntyy.. kirjoitti:
>> Ajatte, jos isä valitsi väärin, joutuu lapsi kärsimykseen, mutta onneksi Jeesus tuli, vapauttaja ja ilon ja rauhan tuoja. >>
... Suomalaiseen elintasoperheeseen, toinen Sudanin, Ugandan tms verilöylyjen keskelle.
Lapsen vikaa/ansiota ei ole kumpikaan, mutta tuskin heidän isilläänkään on samanlaiset edellytykset olleet valintoja tehdessään.
Jos menestysteologeihin on uskomista, ovat Suomen uskovaiset laadukkaampia kuin Afrikan vastaavat.
http://www.maailmansivu.fi/uutiset?1085on erikoisen syvää uskoa. Sanotaan, että siellä herää jo kuolleetkin eloon, mutta Suomessa epäusko on estävä tekijä. Eli, siellä missä uskotaan Sanaan niin, kuin se on meille annettu, siellä nähdään ihmeitä, sillä Jeesus käski uskoa vaikkapa tekojen tähden, jos muuten ei kykene uskomaan. Eli Jumala tekee ihmeitään, jotta ihmiset saisivat niitä ihmetellä ja sen keskellä saisivat tarpeen tulla tuntemaan tuolaisen ihmeitä tekevän Jumalan.
Suomessa on estävät voimat koko ajan liikkeellä hämäämässä Jeesuksesta uskoa sellaiseksi, jossa Jeesus vain on, eikä tee ihmeitä ja se on valhe, Jeesus elää, toimii ja tekee ihmeitä. - kantaan..
Afrikassa kirjoitti:
on erikoisen syvää uskoa. Sanotaan, että siellä herää jo kuolleetkin eloon, mutta Suomessa epäusko on estävä tekijä. Eli, siellä missä uskotaan Sanaan niin, kuin se on meille annettu, siellä nähdään ihmeitä, sillä Jeesus käski uskoa vaikkapa tekojen tähden, jos muuten ei kykene uskomaan. Eli Jumala tekee ihmeitään, jotta ihmiset saisivat niitä ihmetellä ja sen keskellä saisivat tarpeen tulla tuntemaan tuolaisen ihmeitä tekevän Jumalan.
Suomessa on estävät voimat koko ajan liikkeellä hämäämässä Jeesuksesta uskoa sellaiseksi, jossa Jeesus vain on, eikä tee ihmeitä ja se on valhe, Jeesus elää, toimii ja tekee ihmeitä.>> Käsittääksen Afrikassa on erikoisen syvää uskoa. Sanotaan, että siellä herää jo kuolleetkin eloon, mutta Suomessa epäusko on estävä tekijä. >>
.., tuskin missään esiintyy niin vahvaa kristillistä uskoa kuin juuri Afrikassa.
Esim. linkissäni mainittu Herran vastarinta-armeija kestää fanaattisuudessaan vertailun jopa sharia-islamistien kanssa, Suomen 'ääri-lahkoista' nyt puhumattakaan.
Kuitenkin epäuskoinen Suomi vaikuttaa huomattavasti turvallisemmalta elinympäristöltä kuin uskossaan vahva Afrikka, niin lapsille, naisille kuin vanhuksillekkin.
Sanotaan että uskova on rohkea.
Täytyy tunnustaa, että minä pelkään.
Hiukan sekä pimeää ja lentämistä, mutta aivan erityisesti kaikensorttisia fanaatikkoja. - tapahtuu
kantaan.. kirjoitti:
>> Käsittääksen Afrikassa on erikoisen syvää uskoa. Sanotaan, että siellä herää jo kuolleetkin eloon, mutta Suomessa epäusko on estävä tekijä. >>
.., tuskin missään esiintyy niin vahvaa kristillistä uskoa kuin juuri Afrikassa.
Esim. linkissäni mainittu Herran vastarinta-armeija kestää fanaattisuudessaan vertailun jopa sharia-islamistien kanssa, Suomen 'ääri-lahkoista' nyt puhumattakaan.
Kuitenkin epäuskoinen Suomi vaikuttaa huomattavasti turvallisemmalta elinympäristöltä kuin uskossaan vahva Afrikka, niin lapsille, naisille kuin vanhuksillekkin.
Sanotaan että uskova on rohkea.
Täytyy tunnustaa, että minä pelkään.
Hiukan sekä pimeää ja lentämistä, mutta aivan erityisesti kaikensorttisia fanaatikkoja.ihmeitä, eli ihmiset paranevat ja vapautuvat, mutta se on kummallista, että Suomessa on niin valtava ihmisorjuus, eli parannetut menevät kuten ne yhdeksan pitaalista pois, eivätkä edes kiitoksen tähden kerro parantumisestaan, jotta ihmiset saisivat tietää Jumalan suurista teoista. On käsittämätöntä, että hekin, jotka saavat kokea ihmeitä uskon kautta Jeesukseen saattavatkin jäädä niin alkutekijöihin uskontiellä, että jäävät ihmisorjuuden pauloihin.
- hyvinkin..
tapahtuu kirjoitti:
ihmeitä, eli ihmiset paranevat ja vapautuvat, mutta se on kummallista, että Suomessa on niin valtava ihmisorjuus, eli parannetut menevät kuten ne yhdeksan pitaalista pois, eivätkä edes kiitoksen tähden kerro parantumisestaan, jotta ihmiset saisivat tietää Jumalan suurista teoista. On käsittämätöntä, että hekin, jotka saavat kokea ihmeitä uskon kautta Jeesukseen saattavatkin jäädä niin alkutekijöihin uskontiellä, että jäävät ihmisorjuuden pauloihin.
>> Suomessakin tapahtuu ihmeitä, eli ihmiset paranevat ja vapautuvat, mutta se on kummallista, että Suomessa on niin valtava ihmisorjuus, eli parannetut menevät kuten ne yhdeksan pitaalista pois, eivätkä edes kiitoksen tähden kerro parantumisestaan >>
.., ei Raamatussa ihmeparantumisien tieteellistä todistamista kielletä, jos ei isommin suositellakkaan.
Tuomaskin sai kuitenkin todisteensa, ja arvattavasti pelastui.
Miksi kukaan ei vaivaudu todistamaan ainoatakaan ihmeparantumista, se olisi helppoa nykyisin käytettävissä olevilla menetelmillä ?
Se saisi monen epäuskoisen tarkistamaan kantansa, ja kenties pelastumaan. Luulisi niin arvokkaan tavoitten takia edes jonkun viitsivän hiukan vaivaa nähdä.
- opettaa:
Johannes 3
1 Mutta oli mies, fariseusten joukosta, nimeltä Nikodeemus, juutalaisten hallitusmiehiä.
2 Hän tuli Jeesuksen tykö yöllä ja sanoi hänelle: "Rabbi, me tiedämme, että sinun opettajaksi tulemisesi on Jumalasta, sillä ei kukaan voi tehdä niitä tunnustekoja, joita sinä teet, ellei Jumala ole hänen kanssansa."
3 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: joka ei synny uudesti, ylhäältä, se ei voi nähdä Jumalan valtakuntaa".
4 Nikodeemus sanoi hänelle: "Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?"
5 Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan.
6 Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki.
7 Älä ihmettele, että minä sanoin sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä.
8 Tuuli puhaltaa, missä tahtoo, ja sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee; niin on jokaisen, joka on Hengestä syntynyt." - Ihmisen Poikana
ollessaan uskomaan Häneen niiden tekojen tähden, jotka Hän teki, jotta ihmiset tulisivat tietämään Isän olevan Hänessä ja Hänen olevan Isässä, eli Jeesus on tehnyt todistavia tekojaan kautta aikojen ja nyt erityisesti, sillä nyt on viimeisen kutsun aika, eli vielä kerran Jumalan omat todistavat Jumalan kaikki valtaisuudesta. Uskokoon ken tahtoo ja olkoon uskomatta ken tahtoo.
Mark. 1:15
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".
Mark. 11:24
Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne, niin se on teille tuleva.
Joh. 10:38
Mutta jos minä niitä teen, niin, vaikka ette uskoisikaan minua, uskokaa minun tekojani, että tulisitte tuntemaan ja ymmärtäisitte Isän olevan minussa ja minun olevan Isässä."
Joh. 12:36
Niin kauan kuin teillä valkeus on, uskokaa valkeuteen, että te valkeuden lapsiksi tulisitte." Tämän Jeesus puhui ja meni pois ja kätkeytyi heiltä.
Joh. 14:1
"Älköön teidän sydämenne olko murheellinen. Uskokaa Jumalaan, ja uskokaa minuun.
Joh. 14:11
Uskokaa minua, että minä olen Isässä, ja että Isä on minussa; mutta jos ette, niin uskokaa itse tekojen tähden. - Jeesuksen seuraaja
Minun kohdallani Jeesus on tehnyt ihmeitä, hän on antanut minulle terveet tunteet.
Ilo ja Jeesuksen rauha on minussa.
Vaikka kuinka mailma ympärillä yrittää hojuttaa sitä, rauha on minussa.
Jeesus on opettanut minulle, tunnustamaan hyvää itsessäni ja aina sen näen, että näin tapahtuu.
Kaikki se hyvä tulee valkeuksien Isältä.
Jeesus on suoraan minua nuhdellut synneistäni, minä ole nöyrtynyt nuhdeiden edessä ja tehnyt parannusta.
Minunhan tulee tarkkailla, vain itseäni ja
tie terveisiin tunteisiin on Jeesus hän on terveyden avain.
Tällä hetkellä tunnustan terveyttä ruumiillisella alueella, ja Jeesus on jäleen voittaja.
Kaiken keskellä on Jeesuksen rakkaus ja sovitus työ.
Häneen ainoastaan luottamalla kaikki esteet voitetaan.- kokemuksesi
ja Jumalalta tullut koulutuksesi on juuri samanlainen mitä minunkin.
Jeesus todella opettaa meidät valvomaan itseämme, eli olemaan kuin ne viisi viisasta neitsyttä, jotka ymmärsivät pitää öljyä lampussa.
Maailma ei todellakaan voi viedä Jumalan antamaa rauhaa poissa, ei vaikka se kuinka tekisi kaikkensa, sillä se rauha on pysyvä, onhan se Jumalalta tullut.
Siunausta sinulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 222387
- 951526
- 1181264
- 751130
Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?
HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa18959- 52852
Julkisuuden henkilön päiväin päätös
Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa249851MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil209840Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä
Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo18831- 34795