Kuumat juomat

Muistelisin, että Mormonien kirjassa on kielletty ns. kuumat juomat.
Olen kuitenkin nähnyt kun mormonit ovat juoneet kuumaa mehua tai kaakaota.
552218
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 55

Vanhimmat

Kuumat juomat tarkoittavat kahvia ja teetä, joista voi tulla riippuvaiseksi ja jotka ovat haitaksi terveydelle.

Äänestä
  • todettu monella tapaa terveelliseksi, muistaakseni tee myöskin siinähän on runsaasti mm flavonoideja. Alkoholia ette käytä lainkaan vaikka sillä oli erittäin tärkeä osa Israelin uskonnossa arkena ja juhlina ja on yhä. Mikä on syy tähän, usein selitätte israelilaisperäisiksi tapoja jotka eivät sitä ole, mutta ne jotka ovat, loistavat poissaolollaan.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    todettu monella tapaa terveelliseksi, muistaakseni tee myöskin siinähän on runsaasti mm flavonoideja. Alkoholia ette käytä lainkaan vaikka sillä oli erittäin tärkeä osa Israelin uskonnossa arkena ja juhlina ja on yhä. Mikä on syy tähän, usein selitätte israelilaisperäisiksi tapoja jotka eivät sitä ole, mutta ne jotka ovat, loistavat poissaolollaan.

    ominaisuutensa, mutta voittopuolisesti ovat aineita, jotka aiheuttavat riippuvuutta.

    Riippuvuus ei ole hyväksi.

    Siksi en käytä em aineita.

    Äänestä

  • on hyvät kirjoitti:

    ominaisuutensa, mutta voittopuolisesti ovat aineita, jotka aiheuttavat riippuvuutta.

    Riippuvuus ei ole hyväksi.

    Siksi en käytä em aineita.

    Moni teelaji ei aiheuta minkäänlaista riippuvuutta, mutta antaa sitäkin enemmän positiivisia vaikutuksia. Kahvi voi liikaa käytettynä aiheuttaa ongelmia, mutta kohtuun rajoissa ei. Sama alkoholin kanssa, auttaa jopa sydänsairauksiin.

    Onko mormoneilla tosiaan se ongelma, että KUKAAN heistä ei pysty toimimaan kohtuun rajoissa missään asiassa?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    todettu monella tapaa terveelliseksi, muistaakseni tee myöskin siinähän on runsaasti mm flavonoideja. Alkoholia ette käytä lainkaan vaikka sillä oli erittäin tärkeä osa Israelin uskonnossa arkena ja juhlina ja on yhä. Mikä on syy tähän, usein selitätte israelilaisperäisiksi tapoja jotka eivät sitä ole, mutta ne jotka ovat, loistavat poissaolollaan.

    Tulokset ovat ristiriitaisia ja vaativat lisätutkimusta... Pelkkä yksi tutkimus ei riitä vaan tulokset pitäisi vielä saada korreloitua samoiksi muiden riippumattomien tutkimusten kautta.

    Flavonoideja saa parhaiten mm. suomalaista metsämarjoista... samalla liikunta edistää terveyttä kun itse käy poimimassa marjoja.

    Äänestä

  • Melkoisen väärin kirjoitti:

    Moni teelaji ei aiheuta minkäänlaista riippuvuutta, mutta antaa sitäkin enemmän positiivisia vaikutuksia. Kahvi voi liikaa käytettynä aiheuttaa ongelmia, mutta kohtuun rajoissa ei. Sama alkoholin kanssa, auttaa jopa sydänsairauksiin.

    Onko mormoneilla tosiaan se ongelma, että KUKAAN heistä ei pysty toimimaan kohtuun rajoissa missään asiassa?

    Kuka määrittelee mikä on kohtuullista?

    Kun keskustelin aikoinaan siitä suomalaistutkimuksesta, jossa siis todettiin II-tyypin diabeteksen viivästyminen, niin erään tilastotieteilijätutkijan kanssa, niin hän ihmetteli että kuka pystyy juomaan 6 tai enemmän kuppia kahvia päivässä ja hänen mielestään tuo määrä olisi jo aiheuttanut muita oireita ym...

    ELi lisätutkimuksia kaivataan.

    ja muistetaan se että jos kerran tutkitaan asiaa A ("hyvä" vaikutus) niin silloin tutkimus ei ota mitään kantaa asiaan B (jolla siis voi olla tosi "paha" vaikutus)...

    Myöskin kun ihminen liikkuu niin siitä saa sitten sen tarvittavan sykäyksen sydämen toiminalle.. Mitään alkoholia ei tarvita... Mutta sen käyttö lääkinnällisiin tarkoituksiin on toki sallittua. Esim. appiukolleni lääkäri suositteli rommipaukkua päivittäin 20v siten jotta sydän pysyisi kunnossa ... mutta eipä hänen tuota neuvoa ole tarvinnut noudattaa... Sydän on ihan ok kunnossa...

    "Onko mormoneilla tosiaan se ongelma, että KUKAAN heistä ei pysty toimimaan kohtuun rajoissa missään asiassa?"

    Ei, vaan kysymys on siitä että on olemassa henkilöitä jotka eivät kykene pysymään kohtuuden rajoissa. Siksi Viisauden Sana.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Tulokset ovat ristiriitaisia ja vaativat lisätutkimusta... Pelkkä yksi tutkimus ei riitä vaan tulokset pitäisi vielä saada korreloitua samoiksi muiden riippumattomien tutkimusten kautta.

    Flavonoideja saa parhaiten mm. suomalaista metsämarjoista... samalla liikunta edistää terveyttä kun itse käy poimimassa marjoja.

    tutkimukset joita on useita, kertovat samaa:kahvilla on useita terveyttä edistäviä vaikutuksia.
    Tietysti flavonoideja saa muualtakin kuin teestä, mutta teen juoja saa ne nauttiessaan 2-3 kertaa päivässä teensä. Marjoista varoitan:niihin voi tulla riippuvuus ja sitten ne pitäisi kieltää teiltä.

    Pahaa sinällään ole, Viisauden sanassa. Vaikka muutamia hassuja kohtia onkin. Aikoinaan oli kuumat keitotkin terveydelle vaarallisia ja tupakkaa karjoille sairauksiin..

    Kohtuukäyttö riippuu aina henkilökohtaisista rajoista, ja he, jotka eivät siinä osaa pysyä, ovat tietenkin vaarassa, ja heille onkin parasta olla käyttämättä kokonaan. Siltikin ihmettelen miksi sen pitäisi koskea kaikkia.

    Eikö Viisauden sanan lopussa sanota että "tuhoava enkeli" ei tapa heitä jotka noudattavat tätä, mutta muut.. Ei tuossa terveydestä sikälikään edes puhuta mielestäni, mutta mikä tahansa joka auttaa huonossa asemassa olevia - vaikkapa sitten heitä, jotka eivät omaa minkäänlaista itsehillintää - on hieno asia.

    "Esim. appiukolleni lääkäri suositteli rommipaukkua päivittäin 20v siten jotta sydän pysyisi kunnossa ... mutta eipä hänen tuota neuvoa ole tarvinnut noudattaa... Sydän on ihan ok kunnossa..."

    Eihän kukaan sano, että kuolet ellet ota rommipaukkua. Mutta rommipaukku auttaa pitämään sydäntä kunnossa. Miksi jättää käyttämättä asiat, jotka helposti auttavat, ja sitten sanoa että pärjäähän ilmankin?

    hyviä vai huonoja vaikutuksia?

    Ja muitakin syitä on.

    Minä en näe mitään hyvää esim. alkoholin käytöstä tai tupakoinnista... Miksi siis pitäsii moisia harrastaa?

    Tuhoava enkeli on mi8nusta vain metafora, eikä se koske vain heitä jotka noudattavat viisauden sanaa, vaan Viisauden Sana on vain osa evankeliumin käskyjä.

    "Eihän kukaan sano, että kuolet ellet ota rommipaukkua. Mutta rommipaukku auttaa pitämään sydäntä kunnossa."

    Miksi ottaa rommipaukku kun voi käydä kävelyllä ja asia hoituu niin?

    "Miksi jättää käyttämättä asiat, jotka helposti auttavat, ja sitten sanoa että pärjäähän ilmankin?"

    Miksi aina pitäsi tehdä niinkuin sanotaan? Miksi mennä siitä mistä aita on matalin? Ja onko oiekasti mniin että rommipaukulla ei ole muita vaikutuksia?

    Paljon on kysymyksiä (minunkin päässäni...).

    ja huomaat että tutkijatkin eivät pidä tuloksia selvinä...

    Kyllä marjojakin saa nauttia useamman kerran päivässä... Ja yrttiteehän on sallittua...

    Äänestä

  • on ollut voimassa?

    Mormonismi on koitunut useiden henkilöiden kuolemaksi. Eikö siis olisi oikeudenmukaista kieltää koko uskonto? Vai saako mormonismi erivapauden?

    Tuhoava enkeli on SINUSTA metafora, koska sinä tulkitset tekstiä. Todellisuudesta en tiedä, tiedän henkilöitä jotka ottavat sen totena. Raamatustakin tuo sama löytyy, ja ihan konkreettisena olentona moni uskovainen sitä pitää.

    "Miksi ottaa rommipaukku kun voi käydä kävelyllä ja asia hoituu niin?"

    Miksei tehdä molempia?

    "Miksi aina pitäsi tehdä niinkuin sanotaan? Miksi mennä siitä mistä aita on matalin? Ja onko oiekasti mniin että rommipaukulla ei ole muita vaikutuksia?"

    Jos alkoholipaukku ei sovellu sinulle, hyvä, ole ottamatta. Mutta älä pakota käsityksiäsi maailmalle vaikkapa lakien voimalla. Monille se ei sovellu, mutta monille se sopii, ja on erittäin hyväksi terveyden kannalta. Samoin kuten tietynlaisten oliiviöljyjen ja teen käyttö. Ei ole sattumaa, että Välimeren maissa sekä useissa Aasian maissa on todettu ihmisten olevan erittäin terveitä, ja jopa pitkäikäisiä. Paljon terveempiä kuin esim. köyhissä maissa voitaisiin ihmisten olettaa olevan. Siitä on ihan tutkimuksiakin. Samoin alkoholin terveysvaikutuksista. Naapurini on vanha, eikä enää saa ajaa autoa. Olisiko siis oikeudenmukaista kieltää autot kaikilta?

    Miksi tehdä niinkuin lääkäri sanoo? Ensign -lehdessä on monta artikkelia jossa sanotaan että täytyy tehdä täsmälleen niinkuin kirkon johtajat sanovat, mutta sitä ei useastikaan kyseenalaisteta. Sinä kyseenalaistat ensimmäisenä... Lääkärin? Miksi edes mennä lääkärille?

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    Tulokset ovat ristiriitaisia ja vaativat lisätutkimusta... Pelkkä yksi tutkimus ei riitä vaan tulokset pitäisi vielä saada korreloitua samoiksi muiden riippumattomien tutkimusten kautta.

    Flavonoideja saa parhaiten mm. suomalaista metsämarjoista... samalla liikunta edistää terveyttä kun itse käy poimimassa marjoja.

    juuri liikunnan ja marjanpoiminnan. Kävin usein 17km päässä polkupyörällä mustikassa. Kunto koheni ja sain flavonoidipitoisia marjoja. Kun tuli pyöräiltyä päivittäin 34km ja sen päälle käveltyä useita tunteja metsässä niin kyllähän kunto koheni niin, että lapinvaelluskin onnistui hyvin sen jälkeen.

    Unski

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    tutkimukset joita on useita, kertovat samaa:kahvilla on useita terveyttä edistäviä vaikutuksia.
    Tietysti flavonoideja saa muualtakin kuin teestä, mutta teen juoja saa ne nauttiessaan 2-3 kertaa päivässä teensä. Marjoista varoitan:niihin voi tulla riippuvuus ja sitten ne pitäisi kieltää teiltä.

    tykätä noista aineista ja keskittyvät niiden hyviin puoliin tutkimuksissaan.
    Lueppa lehdistä kuinka moni kuolee ryyppäämisen seurauksena ja mitä kaikkea tyhmää ihmiset tekevät kännipäissään. On puukotuksia ja rattijuopot tappavat liikenteessä, poltetaan kirkkoja ym. Maksakirroosi tappaa. Diapetes voi myös johtua alkoholista jne jne.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    Ole ihan täydessä latingissa, niin tässä kuin aiemmissakaan viesteissäsi. Vai ovat tiedemiehet valehtelevia saatananpalvojia jotka ovat narkkareita joten pakkohan se on valehdella vaikka mormonit tietää totuuden ainoina..

    Osoittaa ettet tiedä yhtään mitään siitä, miten tieteellinen kommuuni toimii. Ja iloisesti selityksissäsi unohdat myöskin sen että mormonien piiristä löytyy paljon enemmän lasten hyväksikäyttäjiä kuin suuresta osaa muista ihmisistä. Mitä kaikkea tyhmää ihmiset tekevätkään mormonismin vaikutuksen alla! Eihän asia tietenkään ihan noin ole, koska tuollekin on ihan hyvä selitys miksi mormonien keskuudessa tavataan paljon lasten hyväksikäyttäjiä, eikä syy ole sinällään siinä uskonnossa. Mutta mitä sitten? Ainahan voidaan valehdella ja huutaa pyhän hengen raivon vimmalla ja leimata muut valehtelijoiksi, eikö totta? Hauskinta, että lauot tuota säälittävää roskaa kerta toisensa jälkeen ja pakenet kun se vääräksi todistetaan, jatkaen seuraavassa..

    Äänestä

  • Sinun pääsi ei kirjoitti:

    pienelle kevennykselle keskusteluissa sijaa vaan pitää ryhtyä henkilöhyökkäykseen. Enhän missään kieltänyt ettei noissa aineissa voisi olla myös hyödyllisiä ominaisuuksia ja niitä ilmeisesti on tutkittu.

    "Ole ihan täydessä latingissa, niin tässä kuin aiemmissakaan viesteissäsi. Vai ovat tiedemiehet valehtelevia saatananpalvojia jotka ovat narkkareita joten pakkohan se on valehdella vaikka mormonit tietää totuuden ainoina.."

    Siis noinhan en ole väittänyt, joten yritä edes pysyä kohtuullisessa määrin totuudessa.

    Myönnät kai nuo alkoholin haitat. Ainakin valtiovallan edustajat ovat huolissaan aineen lisääntyvästä käytöstä ja etsivät keinoja miten voitaisiin saavuttaa kohtuukäyttö taso.

    Niinhän useat liikakäyttäjätkin sanovat, että liika on liikaa, mutta kohtuus on liian vähän:-)

    Vaan yksinkertaisesti hyökkäsit tutkijoiden asenteita kohtaan. Se on ihan sama millä sanoilla sinä asiasi esitit, ajatus tuli ihan selväksi. "tutkijat on narkkareita". Ja toki mormonina SINÄ tiedät totuuden, ja tutkijat on väärässä aamen.

    Alkoholin haitat tulevat kuvaan siinä vaiheessa jos henkilö käyttää liikaa. Sama veden kanssa, liika vedenjuonti tappaa. Kyse on AINA kohtuudesta kaiken kanssa. Ei sitä pidä kaikilta kieltää jos muutama idiootti ei ymmärrä mikä on kohtuus. Ei mitään sitä vastaan, etteivät mormonit käytä, mutta on aivan turha keksiä tekosyitä käyttämättömyydelle (Vaikka suomalaisessa kulttuurissa senkin ymmärtää) vaan sanoa "En käytä, mutta en vastusta sitä, että muut käyttävät". Eikä vedota yli 150 vuotta vanhaan kirjoitukseen jonka mukaan enkeli tappaa heidät, jotka sitä käyttävät. Ellei kyseessä olisi uskonto, tuosta jo leimattaisiin terroristiksi. "Sinut tapetaan jos käytät alkoholia". Kai sinä ymmärrät sen? TUO on se pointti mitä moni mormoni ajaa, alkoholin totaalikielto lainkin voimalla. Kaikilta pois. Zappax nimittää sitä "oikeudenmukaisuudeksi".

    Teestä, kahvista, tai mistään muustakaan kieltäytymisessä ei ole mitään vikaa. Ja suomalaisia tosiaan voisi koulussa jo valistaa siitä, ettei täällä pitkään vallalla ollut meininki ole mitenkään ihailtavaa tai terveellistä. Sinällään hassua, että nuo ongelmat syntyivät kieltolaista, koska sitä kiellettyähän on PAKKO saada, ja siihenhän se sitten jäikin kieltolain jälkeenkin.

    että mormonit haluaisivat kieltää alkoholin kaikilta ihmisiltä.
    Asia ei ole aivan niin. Esimerkiksi minä olen mormoni, ja minulle yksityishenkilönä on tiettyyn rajaan asti melko samantekevää, käyttävätkö muut ihmiset alkoholia vai eivät. Tietenkin olen sitä mieltä, että alaikäisten ei pidä käyttää alkoholia. Senhän lakikin säätää. Olen myös voimakkaasti sitä mieltä, että odottavien äitien ei pitäisi käyttää alkoholia, koska se on vaaraksi sikiölle. Mutta se, juovatko aikuiset ihmiset ravintoloissa tai kotonaan ja kuinka paljon he juovat, ei jaksa minua juurikaan kiinnostaa.
    Yleisellä tasolla vastustan alkoholia. Sen aiheuttamat terveydelliset, taloudelliset ja sosiaaliset haitat ovat valtavia. Se on ihmiskunnan suurimpia vitsauksia. Alkoholi on elinikäodotetta merkittävästi laskeva tekijä, todellinen kuoleman enkeli. Nykyään se tiedetään jo aivan yleisesti.
    Itse en ole koskaan polttanut ainoatakaan tupakkaa enkä maistanutkaan alkoholia. Useimmat tuttavani käyttävät jompaakumpaa tai molempia. Hyvin monet heistä haluaisivat päästä eroon terveyden ja kukkaron päälle käyvästä tavastaan. Yksi jopa on pyytänyt minua käännyttämään itsensä mormoniksi, jotta pääsisi eroon alkoholista. Kääntyminen on kuitenkin ihmisen itsensä ja Jumalan välinen asia, joten minusta ei ole ollut hänelle auttajaksi siinä asiassa. Ystäviä olemme silti edelleen.

    Äänestä

  • tuskailevat sitä kirjoitti:

    Ikävä vain tuo ei ole kirkkosi asenne. Riittää kun lukee apostolien puheita ja katsoo Utahin lakeja - niin nykyisyydessä kuin menneisyydessäkin. Tuo äärimmäisyys on se, mitä vastaan suurin osa ihmisistä on. On aivan yksi ja sama, onko vapauksien riistäjä mormoni, luterilainen, muslimi, juutalainen vaiko mikä tahansa, se pääasia on vapauksien pois ottaminen muilta, ja sitä vastaan ihmiset taistelevat.

    Kaltaisesi mormoni on enemmän kuin tervetullut yhteiskunnan jäsen ja hävetkööt ne, jotka muuta ajattelevat.

    tietojesi mukaan on mainitsemasi "kirkkosi asenne"? Ja voitko perustella sitä esim. lainauksin?
    Muistanet, että MAP-kirkko ei säädä Utahin eikä minkään muunkaan osavaltion tai maan lakeja.
    Muistutan myös, että mormonikirkko kannattaa ihmisten vapautta - myös ajatuksenvapautta.

    Äänestä

  • zappax kirjoitti:

    ja huomaat että tutkijatkin eivät pidä tuloksia selvinä...

    Kyllä marjojakin saa nauttia useamman kerran päivässä... Ja yrttiteehän on sallittua...

    Uskonto sinänsä on riippuvuus, kuten pelihimo, alkoholismi tai huumeriippuvuus. Ihminen hakee keinotekoisia sääntöjä (muiden laatimia), joita noudattamalla hän tuntee itsensä pyhäksi, jotenkin paremmaksi ihmiseksi ilman että hän kääntyisi sisään päin ja hakisi onglmiinsa ratkaisut muilla keinoin kuin ulkoisiin kävelykeppeihin nojaamalla eli henkistä tasapainoa hakemalla.

    Amerikkalaiset uususkonnot, kuten juuri mormonismi, jehovalaisuus jne sekä Suomessa lestadiolaisuus ovat periaatteessa vain huippuluokan sääntökokoelmia, joilla rajoitetaan ihmisen elämää jonkun yhdistyksen johtomiesten (huom! nimenomaan miesten) laatimilla käsittämättömillä ja oudoilla säännöksillä ilman mitään raamatullisia perusteita. Jeesuskin kehotti juomaan viiniä, jos kukaan mormoni on nyt raamattua lukenut. Ihmiset nujerretaan niin, ettei oman järjen käyttö ole sallittua.

    Nämä ruoka- ja juomasäännökset sinänsä (jos ei oteta lukuun mormonien alusvaateunivormua) ovat sieltä naurettavimmasta päästä. Ihminen on aina joutunut syömäään ja juomaan sitä, mitä on ollut saatavilla. Ja kaikki me kuolemme joku päivä, joku tapaturmaisesti, joku sairauden vuoksi tai vanhuuteen. Järki ja kohtuus ruoka- ja juomavaliossa pitää ihmisen itsensä sisäistää. Ja kummallista, miten ei lakiuskonnot ole ryhtyneet taisteluun vahingollisia lisäaineita ja ympäristön myrkyttämistä vastaan, jotka ovat teenjuontia paljon vaarallisempia. Miksikähän ei mormonit kiellä syömistäkin, koska siihenkin voi tulla riippuvuus = nälkä.

    On ihana olla vapaa uskonnoista. Niin kauan kuin on tyhmiä, ohjailtavia ja pelokkaita ihmisiä, on uskontojakin.

    Äänestä

  • tutkijatar kirjoitti:

    Hyväpä oli analyysi. Uskovat ovat tyhmiä ja heillä on ongelmia joita eivät pysty muuten ratkaisemaan.

    Ja miten muka minun elämä on rajoitettua? Tuokin on hyvin subjektiivinen käsitys. Mutat tietysti jos asiaa katsotaan tieteen kannalta niin niinhän se on. Mutta kun asia vaan ei ole noin yksinkertainen.

    Viittaat myöskin siihen että miehet ovat nuo säännöt luoneet... Se ainakin osoittaa minulle sen että et tunne ainakaan mormonismia kovin hyvin...

    "Nämä ruoka- ja juomasäännökset sinänsä (jos ei oteta lukuun mormonien alusvaateunivormua) ovat sieltä naurettavimmasta päästä."

    Ei se mitään, et vain ole ymmärtänyt koko jutun juonta... Tässä taasen näkee sen että et ole asiaan tutustunut.

    "Ja kaikki me kuolemme joku päivä, joku tapaturmaisesti, joku sairauden vuoksi tai vanhuuteen."

    Joo, siis syödään ja juodaan ja tehdään ihan mitä vaan ... Huomenna kutienkin kaikki kuolemme...

    "Järki ja kohtuus ruoka- ja juomavaliossa pitää ihmisen itsensä sisäistää."

    Non niin, pääsit sitenkin jyvälle asiassa...

    "Ja kummallista, miten ei lakiuskonnot ole ryhtyneet taisteluun vahingollisia lisäaineita ja ympäristön myrkyttämistä vastaan, jotka ovat teenjuontia paljon vaarallisempia."

    Argumentointivirhe :-)

    "On ihana olla vapaa uskonnoista."

    Sinulla on ihan oma valinnanvapaus tuohon. Jos olet onnellinen tilassasi, niin älä kuitenkaan luule ettei joku voisi olla onnellisempi uskossaan...

    "Niin kauan kuin on tyhmiä, ohjailtavia ja pelokkaita ihmisiä, on uskontojakin. "

    Tämä nyt on niin hölmö lausunto kun vaan voi olla....

    Äänestä

  • Melkoisen väärin kirjoitti:

    Mormonismi on koitunut useiden henkilöiden kuolemaksi. Eikö siis olisi oikeudenmukaista kieltää koko uskonto? Vai saako mormonismi erivapauden?

    Tuhoava enkeli on SINUSTA metafora, koska sinä tulkitset tekstiä. Todellisuudesta en tiedä, tiedän henkilöitä jotka ottavat sen totena. Raamatustakin tuo sama löytyy, ja ihan konkreettisena olentona moni uskovainen sitä pitää.

    "Miksi ottaa rommipaukku kun voi käydä kävelyllä ja asia hoituu niin?"

    Miksei tehdä molempia?

    "Miksi aina pitäsi tehdä niinkuin sanotaan? Miksi mennä siitä mistä aita on matalin? Ja onko oiekasti mniin että rommipaukulla ei ole muita vaikutuksia?"

    Jos alkoholipaukku ei sovellu sinulle, hyvä, ole ottamatta. Mutta älä pakota käsityksiäsi maailmalle vaikkapa lakien voimalla. Monille se ei sovellu, mutta monille se sopii, ja on erittäin hyväksi terveyden kannalta. Samoin kuten tietynlaisten oliiviöljyjen ja teen käyttö. Ei ole sattumaa, että Välimeren maissa sekä useissa Aasian maissa on todettu ihmisten olevan erittäin terveitä, ja jopa pitkäikäisiä. Paljon terveempiä kuin esim. köyhissä maissa voitaisiin ihmisten olettaa olevan. Siitä on ihan tutkimuksiakin. Samoin alkoholin terveysvaikutuksista. Naapurini on vanha, eikä enää saa ajaa autoa. Olisiko siis oikeudenmukaista kieltää autot kaikilta?

    Miksi tehdä niinkuin lääkäri sanoo? Ensign -lehdessä on monta artikkelia jossa sanotaan että täytyy tehdä täsmälleen niinkuin kirkon johtajat sanovat, mutta sitä ei useastikaan kyseenalaisteta. Sinä kyseenalaistat ensimmäisenä... Lääkärin? Miksi edes mennä lääkärille?

    Kyllä kaikki koituu kuolemaksi lopussa. Miten se nyt liittyy siihen että Viisauden Sanan mukaan kukaan ei saisi nauttia alkoholia?

    "Tuhoava enkeli on SINUSTA metafora, koska sinä tulkitset tekstiä."

    Niin, me kaikki tulkitsemme tekstiä. Ja kaikki (ainakin suurin osa) mormonit tietävät että pelkkä Viisauden Sanan noudattaminen ei riitä... Koska:

    "Todellisuudesta en tiedä, tiedän henkilöitä jotka ottavat sen totena."

    Aivan, meitä on moneksi, *jopa* mormoneissa...

    Minä:"Miksi ottaa rommipaukku kun voi käydä kävelyllä ja asia hoituu niin?"

    Sinä:Miksei tehdä molempia?

    Miksi pitäisi tehdä molemmat, kun yksi riittää ja on terveellisempää?

    "Jos alkoholipaukku ei sovellu sinulle, hyvä, ole ottamatta."

    Näin on.

    "Mutta älä pakota käsityksiäsi maailmalle vaikkapa lakien voimalla."

    En ole tehnytkään moista. Miksi oletat että niin tekisin?

    "Monille se ei sovellu, mutta monille se sopii, ja on erittäin hyväksi terveyden kannalta."

    Kuten totesin, niin liikunta on terveellisempää...

    "Ei ole sattumaa, että Välimeren maissa sekä useissa Aasian maissa on todettu ihmisten olevan erittäin terveitä, ja jopa pitkäikäisiä."

    Kyllä geeneilläkin on osallisuus asioihin...

    "Paljon terveempiä kuin esim. köyhissä maissa voitaisiin ihmisten olettaa olevan. Siitä on ihan tutkimuksiakin."

    Kaikki ko. tyyppiset tutkimukset kiinnostavat. Jos sinulla on mitään viitettä, niin mielelläni ne luen läpi.

    "Samoin alkoholin terveysvaikutuksista."

    Just joo...

    "Naapurini on vanha, eikä enää saa ajaa autoa. Olisiko siis oikeudenmukaista kieltää autot kaikilta?"

    Miten se asiaan liittyy?

    "Miksi tehdä niinkuin lääkäri sanoo?"

    Siksi että se edistää terveyttä?

    "Ensign -lehdessä on monta artikkelia jossa sanotaan että täytyy tehdä täsmälleen niinkuin kirkon johtajat sanovat, mutta sitä ei useastikaan kyseenalaisteta."

    savat myöskin että lääkäriäkin pitää kuunnella, lääketiede on meille annettu tänne avuksi. Kovin on valikoivaa tuo sinun tiedon etsintä...

    "Sinä kyseenalaistat ensimmäisenä... Lääkärin?"

    En ole ekana kyseenalaistanut lääkäriä... Vaan tässä ketjussa siitä on juteltu... Nythän emme ole keskustelleet siitä pitääkö kirkon johtajien lausuntoja kyseenalaistaa vai ei...

    "Miksi edes mennä lääkärille?"

    Siksi koska sieltä saa apua... Jos lääkäri määrää että ota viskipaukku per päivä, niin potilas voi ihan hyvällä omatunnolla sen ottaa jos haluaa... Minä vain kerroin tapauksesta jonka tiedän että ei ottanut ja voi silti hyvin...

    Miksi otat keskusteluun oletuksia ja ihan asian ulkopuolelta juttuja?

    "Kyllä kaikki koituu kuolemaksi lopussa. Miten se nyt liittyy siihen että Viisauden Sanan mukaan kukaan ei saisi nauttia alkoholia?"

    Ei mitenkään, vaan liittyy siihen että sanoit kaikilta kieltämisen olevan oikeudenmukaista koska jotkut eivät osaa pysyä kohtuudessa. Samoin olisi sinun logiikallasi oikeudenmukaista kieltää mormonismi. Ei siinä sen kummempaa, vitsinpoikanen.

    "
    Niin, me kaikki tulkitsemme tekstiä. Ja kaikki (ainakin suurin osa) mormonit tietävät että pelkkä Viisauden Sanan noudattaminen ei riitä... Koska:"

    Niin, eli sillä ei sikäli ole väliä, koska sinun tulkintasi ei sitten ole sen oikeellisempi kuin kenenkään muunkaan. Ainakaan en ole kuullut että tuosta olisi virallista tietoa kirkon puolelta annettu, että onko tuhoava enkeli metafora vai ei. Onko sinulla asiasta tietoa?

    "Miksi pitäisi tehdä molemmat, kun yksi riittää ja on terveellisempää?"

    Miten niin yksi riittää? Eivät ne kumoa toistensa vaikutuksia, vaan vaikuttavat rinta rinnan. Eli terveellisempää on ottaa sekä rommipaukku, että käydä kävelyllä.

    "En ole tehnytkään moista. Miksi oletat että niin tekisin?"

    Koska sanot että on "oikeudenmukaista" kieltää kaikilta koska viisauden sana sanoo näin. Mielestäni tuossa mennään jo protofasismin puolelle.

    "Kuten totesin, niin liikunta on terveellisempää..."

    Ja kuten todettu, molemmat ovat yhdessä VIELÄ terveellisempää.

    "Kyllä geeneilläkin on osallisuus asioihin..."

    On, ja tutkimusten mukaan myös noilla aineilla.

    "Just joo..."

    Väitätkö sinä siis että alkoholi on vaarallista kaikille eikä omaa minkäänlaisia terveysvaikutuksia? Kuvitteletko tosiaan tietäväsi paremmin kuin asiantuntijat? Ajatteletko että lääkärit ovat narkkareita (kuten Unski), vai onko tuo sitä "mantle is far greater than intellect" -systeemiä, että lääketieteelliset faktatkin lentää romukoppaan kun mormonijohtaja sanoo päinvastaista?

    "Siksi koska sieltä saa apua... Jos lääkäri määrää että ota viskipaukku per päivä, niin potilas voi ihan hyvällä omatunnolla sen ottaa jos haluaa... Minä vain kerroin tapauksesta jonka tiedän että ei ottanut ja voi silti hyvin..."

    Selvennänpä: Miksi mennä lääkärille jos ei noudata neuvoa ja pitää vieläpä neuvoja epäterveellisinä? Silloinhan olisi viisasta olla menemättä ollenkaan.

    "Miksi otat keskusteluun oletuksia ja ihan asian ulkopuolelta juttuja?"

    Koska ne liittyvät aiheeseen? Voidaanhan me toki perustaa vaikka keskustelu "kaikki mormonit raiskaa lapsia ja syö kissoja" ja koska TUO on keskustelun aihe, ei kukaan saa edes esittää eriävää mielipidettä, tai vaikka mormoniomisteisen ravintolan ruokalistaa jossa ei kissoja näy.. Eli eikö olekin hyvä asia, että keskustella voi samasta asiasta eri näkökulmista katsottuna, eikä tiukkien "sääntöjen" rajoissa?

    Vitsinpoikasena sen ymmärrän...

    Asioiden vertaaminen kun vaan näyttää aika usein olevan omenoiden ja appelsiinien vertailua.

    Minulla ei ole (ainakaan nyt) mielessä mitään sellaista lisätietoa mikä liittyisi tuhoavaan enekeliin.

    Kun sanoinm että yksi riittää, niin en tarkoittanut sitä että toinen kumoaisi toisen vaikutusta... Aina voi kävellä hieman enemmän joten mitään rommipaukkua ei tarvita...

    Minsuta myöskin kukin saa tehdä miten haluaa, joten jos joku ei halua seurata Viisauden Sanaa, niin ei sitten seuraa... Ne jotka haluavat seuarata viisauden sanaa, oppivat siitä jotakin tai siten eivät.

    "Ja kuten todettu, molemmat ovat yhdessä VIELÄ terveellisempää."

    Tähän haluaisin saada viittetietoa...

    "Väitätkö sinä siis että alkoholi on vaarallista kaikille eikä omaa minkäänlaisia terveysvaikutuksia?"

    En väitä. Mutt anäyttää siltä että joku muu väittää että alkoholi on todella terveellistä :-)

    "Kuvitteletko tosiaan tietäväsi paremmin kuin asiantuntijat?"

    Kerroppa sellasiesta tutkimuksesta joka ei jätä mitään epäselvyyttä sille että alkoholi on terveellistä... Alkoholi on KAIKILLE vaarallista, toki sillä on terveyttä edistäviä vaikutuksia, mutta noita terveyttä edistäviä vaikutuksia on monella muullakin "aineella".

    "Ajatteletko että lääkärit ovat narkkareita (kuten Unski), vai onko tuo sitä "mantle is far greater than intellect" -systeemiä, että lääketieteelliset faktatkin lentää romukoppaan kun mormonijohtaja sanoo päinvastaista?"

    Nyt en ymmärrä että mihin viittaat tuolla lausunnollasi... Minusta minun tiedoillani ja ajatuksillani ei ole mitään tekemistä kirkon johtajien sanominsilla, vaan perustan tietoni faktoihin tässäkin asiassa.

    Minä:"Siksi koska sieltä saa apua... Jos lääkäri määrää että ota viskipaukku per päivä, niin potilas voi ihan hyvällä omatunnolla sen ottaa jos haluaa... Minä vain kerroin tapauksesta jonka tiedän että ei ottanut ja voi silti hyvin..."

    Sinä:Selvennänpä: Miksi mennä lääkärille jos ei noudata neuvoa ja pitää vieläpä neuvoja epäterveellisinä? Silloinhan olisi viisasta olla menemättä ollenkaan.

    Miksi ei saisi mennä lääkärille ja kuunnella sitä että mitä hän sanoo? Se on jokaisen itse sitten päätettävä että mitä haluaa tehdä sillä lääkärin neuvolla.

    Minä:"Miksi otat keskusteluun oletuksia ja ihan asian ulkopuolelta juttuja?

    Sinä:Koska ne liittyvät aiheeseen?

    Minusta sinä nyt olet aika vahvasti olettanut minun ajattelvan tietyllä tavalla, vaikka en niin tee (esim. kirkon johtajien sanomisten edellepistäminen...)

    Myöskin autoilun kieltämisen esimerkki on minusta kaukaa haettu argumentointivirhe...

    "Voidaanhan me toki perustaa vaikka keskustelu "kaikki mormonit raiskaa lapsia ja syö kissoja" ja koska TUO on keskustelun aihe, ei kukaan saa edes esittää eriävää mielipidettä,..."

    En minä missään mielestäni ole kieeltänyt tai kritisoinut eriävän mielipiteen esittämistä. Jos asian niin olet ynmärtänyt, se on valitettavaa.

    Äänestä

  • Sinun pääsi ei kirjoitti:

    Vaan yksinkertaisesti hyökkäsit tutkijoiden asenteita kohtaan. Se on ihan sama millä sanoilla sinä asiasi esitit, ajatus tuli ihan selväksi. "tutkijat on narkkareita". Ja toki mormonina SINÄ tiedät totuuden, ja tutkijat on väärässä aamen.

    Alkoholin haitat tulevat kuvaan siinä vaiheessa jos henkilö käyttää liikaa. Sama veden kanssa, liika vedenjuonti tappaa. Kyse on AINA kohtuudesta kaiken kanssa. Ei sitä pidä kaikilta kieltää jos muutama idiootti ei ymmärrä mikä on kohtuus. Ei mitään sitä vastaan, etteivät mormonit käytä, mutta on aivan turha keksiä tekosyitä käyttämättömyydelle (Vaikka suomalaisessa kulttuurissa senkin ymmärtää) vaan sanoa "En käytä, mutta en vastusta sitä, että muut käyttävät". Eikä vedota yli 150 vuotta vanhaan kirjoitukseen jonka mukaan enkeli tappaa heidät, jotka sitä käyttävät. Ellei kyseessä olisi uskonto, tuosta jo leimattaisiin terroristiksi. "Sinut tapetaan jos käytät alkoholia". Kai sinä ymmärrät sen? TUO on se pointti mitä moni mormoni ajaa, alkoholin totaalikielto lainkin voimalla. Kaikilta pois. Zappax nimittää sitä "oikeudenmukaisuudeksi".

    Teestä, kahvista, tai mistään muustakaan kieltäytymisessä ei ole mitään vikaa. Ja suomalaisia tosiaan voisi koulussa jo valistaa siitä, ettei täällä pitkään vallalla ollut meininki ole mitenkään ihailtavaa tai terveellistä. Sinällään hassua, että nuo ongelmat syntyivät kieltolaista, koska sitä kiellettyähän on PAKKO saada, ja siihenhän se sitten jäikin kieltolain jälkeenkin.

    Ja minä ihmenttelen että kenen kanssa sinä keskustelet kun voi väittää että minusta 'alkoholin totaalikielto lainkin voimalla. Kaikilta pois. Zappax nimittää sitä "oikeudenmukaisuudeksi". '

    Noh meitä on moneksi. Enkä sii sole ainut luki-häiriöinen näköjään täällä.

    Äänestä

älä heittäydy tyhmäksi. Nämäkin on puitu jo sata kertaa.

Äänestä
  • Kahvi aiheuttaa puolet Suomen vatsahaavatapauksista. Alkoholi tappaa joka päivä, ja paisuttaa vatsanympärystä, ja aiheuttaa kirroosia, haimatulehdusta, ruokatorven ja peräaukon verenvuotoja, verenkuvan muuttumista ja sosiaalisia ongelmia ja hävittää hermosoluja. Kohtuukäyttöä ei ole. Tupakka tappaa. Nämä on tosiaan puitu ennenkin. Ihan hyvin pystyy elämään ilman mitään näitä aineksia. Niiden käyttö on hyvin maailmallista. Lisäksi saattaa olla kiusaukselle toiselle, joka koettaa lopettaa.
    Puhutaan jostakin muusta. Nämä on käyty läpi.
    Ei puhuta moniavioisuudesta enää, sillä sitä ei ole kuin harhaoppisilla jäljittelijöillä. Ei myöskään pedofiliaa, homoutta eikä insestiä. Eikä ahneutta.
    Keksikää uusi aihe, mihin voi vastata älyllisesti eikä kertauksen tapaisesti kuten papukaija, sillä kysymyksenne ovat aina samoja. Se johtuu siitä, ettette tiedä asioista juuri mitään.

    Äänestä

  • aito totuus kirjoitti:

    Kahvi aiheuttaa puolet Suomen vatsahaavatapauksista. Alkoholi tappaa joka päivä, ja paisuttaa vatsanympärystä, ja aiheuttaa kirroosia, haimatulehdusta, ruokatorven ja peräaukon verenvuotoja, verenkuvan muuttumista ja sosiaalisia ongelmia ja hävittää hermosoluja. Kohtuukäyttöä ei ole. Tupakka tappaa. Nämä on tosiaan puitu ennenkin. Ihan hyvin pystyy elämään ilman mitään näitä aineksia. Niiden käyttö on hyvin maailmallista. Lisäksi saattaa olla kiusaukselle toiselle, joka koettaa lopettaa.
    Puhutaan jostakin muusta. Nämä on käyty läpi.
    Ei puhuta moniavioisuudesta enää, sillä sitä ei ole kuin harhaoppisilla jäljittelijöillä. Ei myöskään pedofiliaa, homoutta eikä insestiä. Eikä ahneutta.
    Keksikää uusi aihe, mihin voi vastata älyllisesti eikä kertauksen tapaisesti kuten papukaija, sillä kysymyksenne ovat aina samoja. Se johtuu siitä, ettette tiedä asioista juuri mitään.

    Liika vedenjuontikin voi tappaa, alkoholin kohtuukäyttöä on, vai oliko Israelin jumala tyhmä ja vastuuton koska määräsi alkoholia käytettäväksi tietyissä seremonioissa, uudemmat jumalat tietävät asiat paremmin ja kieltävät koko aineen? No ehkä fundeeraukseni johtuu siitä että en tiedä juuri mitään.

    Miksi eertaa sitä että VT:ssä alkoholi oli sallittua joissakin rituaaleissa ja nytkyään meitä on kehoitettu olemaan nauttimatta sitä?

    Eihän noilla asioilla ole mitään tekemistä keskenään. En näe mitään argumentoitavaa sille että Jumala olisi ollut tyhmä VT:n aikoihin ja nykyään viisaampi... Eikä meillä ole mitään uudempia jumalia...

    pidäkään sekottaa kahta eri uskontoa ja eri perinnettä, mutta kun te itse vähän väliä perustelette oppejanne VT:llä. Jos Vt:n Jumala sallii alkoholin juonnin ja jopa pitää sitä siunauksen osoituksena, on outoa kuvitella että sama Jumala kieltäisi alkoholin myöhemmin joiltakin kokonaan terveyssyihin vedoten.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    siinä ei ole mitään omituista.

    Sitä sanotaan jatkuvaksi ilmoitukseksi....

    ilmoitus voidaan vaikka pyörtää kokonaan? Tällaista ei sattunut israelilaisille kertaakaan sinä aikana kun profetia oli, tosin profetia ei tietenkään koskenutkaan lakia.Kukaan ei siis voinut profetoida uusia määräyksiä kerran annettuun.

    Turha väitellä mormoonien kanssa. Kaikki voidaan aina pelata tuon "jatkuvan ilmoituksen" taakse. Vaikka asiassa ei olisi pienintäkään loogisutta.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Liika vedenjuontikin voi tappaa, alkoholin kohtuukäyttöä on, vai oliko Israelin jumala tyhmä ja vastuuton koska määräsi alkoholia käytettäväksi tietyissä seremonioissa, uudemmat jumalat tietävät asiat paremmin ja kieltävät koko aineen? No ehkä fundeeraukseni johtuu siitä että en tiedä juuri mitään.

    Se kirjoitetaan helikobakteeri, mutta sen merkitys ei ole niin suuri kuin hetki sitten luultiin. Kahvin parkkihapot ja kofeiini ne Ulcuksen tekevät. Samoin tee lisää vatsahappoja. Alkoholille ei ole kohtuukäyttöä olemassakaan, sillä ei ole kohtuullista näyttää juomariesimerkkiä niille, jotka yrittävät lopettaa.

    Äänestä

  • SuurPulps kirjoitti:

    Turha väitellä mormoonien kanssa. Kaikki voidaan aina pelata tuon "jatkuvan ilmoituksen" taakse. Vaikka asiassa ei olisi pienintäkään loogisutta.

    sitten on siinä, että maailman ja ihmisen kehittyessä jumitetaan tarkoituksellisesti parituhatta vuotta vanhaan ohjeistukseen/käskytykseen.

    Kaikkitietävä Jumala ei ole taatusti niin tyhmä, että syyllistyisi moiseen takapajuisuuteen.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    pidäkään sekottaa kahta eri uskontoa ja eri perinnettä, mutta kun te itse vähän väliä perustelette oppejanne VT:llä. Jos Vt:n Jumala sallii alkoholin juonnin ja jopa pitää sitä siunauksen osoituksena, on outoa kuvitella että sama Jumala kieltäisi alkoholin myöhemmin joiltakin kokonaan terveyssyihin vedoten.

    kuules to. kun tunnet raamatun niin hyvin niin muistatko mitä Johannes kastajasta sanottiin tai paremminkin hänen viinin käytöstään?

    Ja toiseksi se viini mitä juutalaiset käyttävät sapatin alkaessa,kun perheen pää siunaa leivän ripottelee siihen vähän suolaa, murtaa leivän ja jakaa sen kaikille pöydässä oleville, ottaa huikat viinistä ,kauloo ja pyytää anteeksi kuluneen viikon mahdolliset rikkeet kaikilta,on mahdottoman pahaa ja hapanta. Sitä viiniä ei kukaan joisi humaltuakseen.
    Olen ollut 3v. juutalaisessa kodissa siinä perheessä ainakin tämmöinen viini oli vaan kyseistä,
    sapatin rituaalia varten, joten pidän heitä raittiina.
    Meidän tapauksessamme haluamme olla kuuliaisia kyseiselle uskontomme laille. Minulla on sellainen käsitys että voisimme käyttää sakramentissamme omatekoista viinia joka ei olisi ostettu "sielun vihollisen kaupasta"?
    Kun nautimme sakramentin vertauskuvallisesti, niin eikös se ole ihan sama vaikka se olisi vettäkin?
    Näyttää siltä hyvät vastustajat, että olette kateellisia kun pystymme olemaan ilman kahvia tai alkoholia.
    Minusta on ihan turha kiistellä, kuitenkin on kiistattomasti osoitettu ja viimeksi 2 pv.sitten suomen ylin terv.viranomainen lausui huolestuneisuutensa viinan ja tupakan ennennäkemättömistä haitoista.

    Voihan se olla niin että me mormonit olisimme alttiimpiä viinan haitoille jos aloittaisimme nyt käytön.
    Katsos mekin olemme heikkoja, mutta meitä varjellaan näin ennekkoon.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    Liika vedenjuontikin voi tappaa, alkoholin kohtuukäyttöä on, vai oliko Israelin jumala tyhmä ja vastuuton koska määräsi alkoholia käytettäväksi tietyissä seremonioissa, uudemmat jumalat tietävät asiat paremmin ja kieltävät koko aineen? No ehkä fundeeraukseni johtuu siitä että en tiedä juuri mitään.

    Helikobakteeri, ja vastuussa vain osasta vatsahaavoista.

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    ilmoitus voidaan vaikka pyörtää kokonaan? Tällaista ei sattunut israelilaisille kertaakaan sinä aikana kun profetia oli, tosin profetia ei tietenkään koskenutkaan lakia.Kukaan ei siis voinut profetoida uusia määräyksiä kerran annettuun.

    Se on minusta tulkintakysysmys...

    Esim. erään kaupungin tuhoamien tulee mieleen... Jos sieltä olisi löytynyt jokin määrä oikeamielisiä, nini sitä ei olisi tuhottu, mutta keskustelun aikana tuo luku meni alaspäin...

    Mielessä on muitakin tapauksia Raamatusta, mutta ei ihan tule mieleen, on kyllä kielenpäässä.

    Muistetaan myös miten VT on syntynyt... On täysin mahdollsita (jopa todella tofdennäköistä) että ne tapaukset joissa ilmoitus on muuttunut, on poistettu "luonnollisesti"...

    Ja sitten tulee kysysmys että millaisia ilmoituksi a (ohjeita?) voidaan pyrtää kokonaan...

    nyt mormonina täysin tuntematta VT:ia ja Israelin uskontoa, joten sanot mitä sattuu. Jos teidän uskonnossanne on pysyvä ilmoitusautomaatti josta tulee milloin mitäkin se on ok teille, mutta älkää väittäkö että muut uskonnot ovat samanlaisia.

    Puhuit että laki ei ole (Raamatun mukaan) muuttunut.

    Olenko väittänyt että muut uskonnot ovat samanlaisia? Sekö oli pointtisi?

    Äänestä

  • SuurPulps kirjoitti:

    Turha väitellä mormoonien kanssa. Kaikki voidaan aina pelata tuon "jatkuvan ilmoituksen" taakse. Vaikka asiassa ei olisi pienintäkään loogisutta.

    Mitä epäloogista tässä asiassa on?

    Ja mitä minä mahdan jatkuvalle ilmoitukselle???

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    ilmoitus voidaan vaikka pyörtää kokonaan? Tällaista ei sattunut israelilaisille kertaakaan sinä aikana kun profetia oli, tosin profetia ei tietenkään koskenutkaan lakia.Kukaan ei siis voinut profetoida uusia määräyksiä kerran annettuun.

    Mistä tiedät ettei laki koskaan muuttunut?

    Äänestä

  • to... kirjoitti:

    nyt mormonina täysin tuntematta VT:ia ja Israelin uskontoa, joten sanot mitä sattuu. Jos teidän uskonnossanne on pysyvä ilmoitusautomaatti josta tulee milloin mitäkin se on ok teille, mutta älkää väittäkö että muut uskonnot ovat samanlaisia.

    En puhu mormonina.

    Vaan henkilölönä joka ei näköjään tunne juutalaisuutta yhtä hyvin kuin sinä.

    Annappa jokin hyvä ehdotus tämänkin aihealueen kirjasta, jonka voisi lukea... Niin oliis siten vähän viisaampi, eikäs inun tarvitsisi koko ajan korjailla tekstejäni.

    Äänestä

Entäs viisauden sanassa mainitut kohdat lihasta sitten?

OL 89:12-15

"Niin, myös eläinten ja ilman lintujen lihan minä, Herra, olen säätänyt ihmisen käytettäväksi kiittäen; sitä on kuitenkin käytettävä säästeliäästi; ja minulle on mieleen, että sitä käytetään ainoastaan talven tai kylmän tai nälänhädän aikana.

Kaikki vilja on säädetty ihmisen ja eläinten käytettäväksi, elämän turvaksi, ei pelkästään ihmisen vaan kotieläinten ja taivaan lintujen ja kaikkien villieläinten, jotka juoksevat tai matelevat maan päällä; ja nämä Jumala on tehnyt ihmisen käytettäviksi ainoastaan nälänhädän ja ankaran nälän aikana."

Miksei tätä noudateta? Viisauden sanasta on valittu vain "kuumat juomat" ja tupakka ja päätetty jättää huomiotta lihansyöntiä koskeva osa. Kasvisruokavaliohan on todistetusti ekologisempi, eettisempi ja ehdottomasti ihmiselle terveellisempi kuin liharuokavalio.

Äänestä
  • Samaa minäkin ihmettelen.

    Äänestä

  • kasvissyöjiä. Minäkin tunnen useita.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    kasvissyöjiä. Minäkin tunnen useita.

    Adventistit näyttävät tottelevan viisauden sanaa huomattavasti paremmin kuin mormonit...

    Valitettavasti vain heidänkin oppinsa on...

    Äänestä

  • Vege. kirjoitti:

    Adventistit näyttävät tottelevan viisauden sanaa huomattavasti paremmin kuin mormonit...

    Valitettavasti vain heidänkin oppinsa on...

    onko aiheesta tehty tutkimusta. Yritä itse etsiä sellainen, jos kiinnostaa.
    Vaikka viisauden sana ei edellytäkään sitä, että on kasvissyöjä, ovat monet mormonit kuitenkin kasvissyöjiä. Siihen voi olla monia eri syitä.

    Äänestä

  • jotka ovat kasvissyöjiä, tai syövät vain vähän lihaa ihan niinkuin adventistit.
    On totta että kannattaisi rukoilla ja lukea tuo kohta OL kirjasta useammin. kannatan mietiskelyä asian suhteen.
    On totta, että kehomme tarvitsee eläinproteiineja vain n. 5 g per kg, siis omaa painokiloamme kohden.
    Tiedän perheitä jotka käyttävät vain kalaa silloin tällöin.
    Itse en ole syönyt tälläviikolla lihaa kuin yhden ohkaisen viipaleen. ruokanamme tänään oli kirkherneitä kasvisten kanssa, 2 palaa luomuleipää aamulla luomumaidon kanssa ,ja 3 hedelmää, jaettuna päivän mittaan, on ihan mahtava olo.
    Liika lihankäyttö rappeuttaa.
    Tämä on mielenkiitoinen aihe keskusteltavaksi.

    Äänestä

  • akkeli kirjoitti:

    jotka ovat kasvissyöjiä, tai syövät vain vähän lihaa ihan niinkuin adventistit.
    On totta että kannattaisi rukoilla ja lukea tuo kohta OL kirjasta useammin. kannatan mietiskelyä asian suhteen.
    On totta, että kehomme tarvitsee eläinproteiineja vain n. 5 g per kg, siis omaa painokiloamme kohden.
    Tiedän perheitä jotka käyttävät vain kalaa silloin tällöin.
    Itse en ole syönyt tälläviikolla lihaa kuin yhden ohkaisen viipaleen. ruokanamme tänään oli kirkherneitä kasvisten kanssa, 2 palaa luomuleipää aamulla luomumaidon kanssa ,ja 3 hedelmää, jaettuna päivän mittaan, on ihan mahtava olo.
    Liika lihankäyttö rappeuttaa.
    Tämä on mielenkiitoinen aihe keskusteltavaksi.

    Kehomme ei tarvitse grammaakaan eläinproteiinia. Se on WHO:nkin käsitys.

    Äänestä

Ihmisethän ne tuollaisia sääntöjä kehittelevät. "Amatöörien puuhastelua", sanoisi ehkä Jumala.

Mitä autoritäärisempi kultti, sen tärkeämpää on kehitellä kaikenkarvaisia elämäntapoihin liittyviä "lakeja" - se on tehokas mielenhallinnan väline.

Äänestä
  • sanelevat käyttäytymissäännöt.
    Mitä vanhempi liike on sitä enemmän sääntöjäkin löytyy.
    Uusissa liikkeissä vallitsee perustajan henkilökohtaiset mieltymykset.
    Hyvänä esimerkkinä vaikkapa Adventistien Ellen White, joka siirsi omat juoma- ja ruokatottumuksensa suoraan jumalliseksi ohjeeksi jäsenille.

    Jehovantodistajien johtaja Rutherford kallisteli kuppia ahkerasti ja niin kuten tiedämme todistajat kallistelevat kuppia aina sikamaisuuteen asti.
    Tämän voitte havaita menemällä laivaristeilylle , jossa todistajia on lomailemassa.

    Mormoneilla on kielteinen suhtautuminen joihinkin juomiin ja ei tarvita paljon mielikuvitusta pitivätkö silloiset johtajat kyseisistä juomista.
    Profeetta sai ilmoitukset, jotka noudattivat hänen juomatapojaan ja kas kummaa muutkin alkoivat noudattaa profeetan esimerkkiä.

    Islamilaiset vieroksuvat alkoholia, jonka Muhammad tuomitsi johtuen siitä kun kerran sotiessaan hänen joukkonsa olivat nauttineet viiniä ja kaikki makailivat juovuksissa kentällä.
    Vihollinen tuli ja tappoi melkein kaikki.
    Muhammad sai näkynsä ja niin tuli juopottelukielto. joka on jatkunut jo toista tuhatta vuotta.

    Äänestä

  • liikkeen johtajat kirjoitti:

    sanelevat käyttäytymissäännöt.

    Mormonismin perustaja Joseph Smith oli kova kuppimies. Oma tislaamokin häneltä aikanaan löytyi ja vankilassa maistui vartijoiden kanssa viini. Muilta tuo kiellettiin, jotta he pystyivät antamaan kaikkensa kirkon puolesta. Skål!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

milk_and_biscuits kirjoitti:

Muistelisin, että Mormonien kirjassa on kielletty ns. kuumat juomat.
Olen kuitenkin nähnyt kun mormonit ovat juoneet kuumaa mehua tai kaakaota.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu