Katsoin eilen erittäin mielenkiintoisen elokuvan joka oli kysymyksiä herättävä. Nyt jäinkin ihmettelemään jos jo zombiksi muuttunut ihminen tapetaan, niin voiko toinen zombi herättää sen uudestaan henkiin esim puremalla?
Zombit
Mietityttää
4433
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Zombiet eivät tunnu hamuavan toisten zombieden aivoja, joten miten ne sitten päätyisivät pureskelemaan toisiaan?
Monesti zombielta pitää tuhota aivot/pää jotta ne eivät pysty toimimaan. Jokin massiivinen keskushermoston tuho saattaa myös halvauttaa ne. Eli jos zombien pää on ammuttu haulikolla tohjoksin niin turha siinä on toisen zombien tulla närpimään ja siinä sivussa herättelemään tätä kaveri poloista.
Kyllä jämpti on näin! TATTI!
Eilen aamulla jonkin sortin Jehova tai vastaava antoi minulle brosyyrin luettavaksi. Siinä hehkutettiin sitä, miten jonain päivänä kaikki kuolleet palaavat maan päälle ja kaikilla on hyvä olla. Ensimmäisenä tuli tietenkin mieleen Romeron ja Fulcin elokuvat - oi sitä jälleennäkemisen riemua kun madonnakertamat ihmiset palaavat keskuuteemme mullan alta!
Toinen asia mikä tietenkin tuli mieleen, oli että kukahan ne kaikki ruokkii ja mihin ihmeeseen ne kaikki mahtuvat. Mutta eihän sillä niin väliä. Sen tarkemmin en sitten tutkinut sitä opusta, että jaetaanko niille vuorolaput ja kukin vuorollaan vierailee, vai siinäkö sitä vain seisoskellaan kuin sillit purkissa homeisille sukulaisille hymyillen;)
Kysy shrinkiltä.