14. päivänä lokakuuta 1939, Kreml. Joukko miehiä seisoo ison kirjoituspöydän ääressä.
- Sallikaa minun esittää teille eräs kysymys, eversti Aladàr Paasonen kysyy ruskeaan sotilastakkiin ja saapashousuihin pukeutuneelta Josif Stalinilta.
- Olkaa hyvä, požaluista, Stalin myhäilee piippunsa takaa.
- Te olette sanonut, että Neuvostoliitto ei halua tuumaakaan vierasta maata, mutta ei tule luopumaan vaaksastakaan omaa maata. Miten tämä soveltuu teidän aluevaatimuksiinne?
Vieressä seisovan valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven nenä punastuu entisestään, silkasta harmista.
Stalin on hetken vaiti. Sitten hän nostaa sormensa koulumestarimaisesti.
- Selitän sen teille. Katsokaas, sen mitä otimme Puolalta, se oli meidän, ja mitä nyt on tapahtunut Baltian maiden ja Neuvostoliiton kesken, se on vain lujittanut niiden itsenäisyyttä. Ja mitä tulee siihen, mitä nyt olemme teille ehdottaneet, riippuu kokonaan teistä, hyväksyttekö.
Lokakuun 5. päivänä 1939 Josif Stalinin lähin apulainen, Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Vjatšeslav Molotov, ilmoittaa Suomen Moskovan lähettiläälle Aarno Yrjö-Koskiselle, että Neuvostoliitto haluaisi ryhtyä "ajatusten vaihtoon Suomen hallituksen kanssa eräistä konkreettisista poliittisluonteisista kysymyksistä".
Suomen hallitus päättä lähettää Moskovaan valtuuskunnan Suomen Tukholman lähettilään, valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven, johdolla.
Presidenti Kyösti Kallion adjutantti, eversti Aladàr Paasonen ihmettelee valtuuskunnan kokoonpanoa marsalkka Gustaf Mannerheimille.
- Hallitus ei ole määrännyt ketään sotilashenkilöä mukaan, vaikka ne kysymykset, joista tullaan keskustelemaan, ovat pääasiassa sotilaallista laatua, Paasonen toteaa.
- Olette vallan oikeassa, marsalkka sanoo. - Mutta miten on, haluaisitteko itse lähteä?
Näin Paasonen joutuu mukaan valtuuskuntaan.
“Konkreettisilla poliittisilla kysymyksillä" Molotov tarkoitti keskinäistä avunantosopimusta Viron, Latvian ja Liettuan malliin. Sekä alueiden vaihtoa ja Hangon vuokraamista 30 vuodeksi.
Moskovassa Paasikivi lukee Paasosen laatiman muistion, jossa todetaan, että Suomi kykenee puolustamaan puolueettomuuttaan ja ettei laivasto voi liikkua Suomen vaikeakulkuisella pohjoisrannikolla ilman Suomen apua. Muistiossa todetaan myös, että Leningradin turvallisuus riippui täysin siitä, kenen hallussa Suomen eteläranta on.
- Se voisi olla mielenkiintoinen artikkeli jossain sotilasaikakauslehdessä, Stalin huomauttaa. - Mutta Leningradin puolustukseen se ei anna tyydyttävää vastausta.
Neuvostoliitto esittää vaatimuksia, joista Paasikivellä ei ole valtuuksia keskustella. Valtuuskunta palaaa Suomeen hakemaan lisäohjeita.
Paasonen on mukana myös kahdella seuraavalla neuvottelumatkalla. Valmista ei tule ja Mainilan laukaukset 26. päivänä marraskuuta herättävät Suomen kovaan todellisuuteen.
Talvisota syttyy.
- Sallikaa minun esittää teille eräs kysymys, eversti Aladàr Paasonen kysyy ruskeaan sotilastakkiin ja saapashousuihin pukeutuneelta Josif Stalinilta.
- Olkaa hyvä, požaluista, Stalin myhäilee piippunsa takaa.
- Te olette sanonut, että Neuvostoliitto ei halua tuumaakaan vierasta maata, mutta ei tule luopumaan vaaksastakaan omaa maata. Miten tämä soveltuu teidän aluevaatimuksiinne?
Vieressä seisovan valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven nenä punastuu entisestään, silkasta harmista.
Stalin on hetken vaiti. Sitten hän nostaa sormensa koulumestarimaisesti.
- Selitän sen teille. Katsokaas, sen mitä otimme Puolalta, se oli meidän, ja mitä nyt on tapahtunut Baltian maiden ja Neuvostoliiton kesken, se on vain lujittanut niiden itsenäisyyttä. Ja mitä tulee siihen, mitä nyt olemme teille ehdottaneet, riippuu kokonaan teistä, hyväksyttekö.
Lokakuun 5. päivänä 1939 Josif Stalinin lähin apulainen, Neuvostoliiton ulkoasiain kansankomissaari Vjatšeslav Molotov, ilmoittaa Suomen Moskovan lähettiläälle Aarno Yrjö-Koskiselle, että Neuvostoliitto haluaisi ryhtyä "ajatusten vaihtoon Suomen hallituksen kanssa eräistä konkreettisista poliittisluonteisista kysymyksistä".
Suomen hallitus päättä lähettää Moskovaan valtuuskunnan Suomen Tukholman lähettilään, valtioneuvos Juho Kusti Paasikiven, johdolla.
Presidenti Kyösti Kallion adjutantti, eversti Aladàr Paasonen ihmettelee valtuuskunnan kokoonpanoa marsalkka Gustaf Mannerheimille.
- Hallitus ei ole määrännyt ketään sotilashenkilöä mukaan, vaikka ne kysymykset, joista tullaan keskustelemaan, ovat pääasiassa sotilaallista laatua, Paasonen toteaa.
- Olette vallan oikeassa, marsalkka sanoo. - Mutta miten on, haluaisitteko itse lähteä?
Näin Paasonen joutuu mukaan valtuuskuntaan.
“Konkreettisilla poliittisilla kysymyksillä" Molotov tarkoitti keskinäistä avunantosopimusta Viron, Latvian ja Liettuan malliin. Sekä alueiden vaihtoa ja Hangon vuokraamista 30 vuodeksi.
Moskovassa Paasikivi lukee Paasosen laatiman muistion, jossa todetaan, että Suomi kykenee puolustamaan puolueettomuuttaan ja ettei laivasto voi liikkua Suomen vaikeakulkuisella pohjoisrannikolla ilman Suomen apua. Muistiossa todetaan myös, että Leningradin turvallisuus riippui täysin siitä, kenen hallussa Suomen eteläranta on.
- Se voisi olla mielenkiintoinen artikkeli jossain sotilasaikakauslehdessä, Stalin huomauttaa. - Mutta Leningradin puolustukseen se ei anna tyydyttävää vastausta.
Neuvostoliitto esittää vaatimuksia, joista Paasikivellä ei ole valtuuksia keskustella. Valtuuskunta palaaa Suomeen hakemaan lisäohjeita.
Paasonen on mukana myös kahdella seuraavalla neuvottelumatkalla. Valmista ei tule ja Mainilan laukaukset 26. päivänä marraskuuta herättävät Suomen kovaan todellisuuteen.
Talvisota syttyy.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Marraskuun 7. päivänä 1939 ulkoministeri Eljas Erkko silloisen presidentin Kyösti Kallion tietämättä antoi Suomen valtuuskunnalle määräyksen lopettaa puoleltaan Moskovan neuvottelut. Erkko totesi kyynisesti, että on “tärkeämpääkin tekemistä”. Pari päivää myöhemmin Paasikiven johtama valtuuskunta ilmoitti neuvottelujen neuvosto-osapuolelle, ettei Suomen hallitus näe mahdollisuutta sopia Neuvostoliiton esitykistä. Valtuuskunta palasi Moskovasta kotiin 13. marraskuuta ja neuvottelut keskeytyivät.