Uudistumisen haasteet

Kun yhteiskunta muuttuu ja siihen vaikuttavat reunaehdot (ympäristö) muuttuvat, politiikan tulisi yrittää pysyä ajan tasalla ja vastata uudistumisen mukanaan tuomiin haasteisiin. Ne puolueet, joilla on valmiutta tunnistaa ja reagoida tulevaisuuden haasteisiin, todennäköisesti menestyvät parhaiten. Hyvä esimerkki tästä on Vihreät. Ympäristötietoisuus syntyi kansalaisliikkeenä, josta hyvin pian eri puolilla Eurooppaa syntyi ympäristöpuolueita. Nämä tyhjästä polkaistut puolueet ovat saavuttaneet lähtökohtiinsa nähden hyvän menestyksen.

Mitkä ovat sitten uudistumisen haasteita meillä Suomessa? Luultavasti asiat ovat aika hyvin tiedossa mutu-tuntumalla, mutta halu tunnustaa ja reagoida niin on paljolti vielä hakusessa. Nyt esim. demareilla olisi tilaisuus siirtyä vanhakantaisesta työväenpuolueajattelusta ajankohtaisempiin teemoihin ja uusiin näkökulmiin.

1)Globalisaatio

Globalisaatio ja siinä käyttövoimana olevan talousliberalismin eteneminen on ollut joutuisaa eikä loppua ole näköpiirissä. Ennen muuta globalisaatio muuttaa koko maailman talousrakenteita. Voittajiksi näyttävät pääsevän Aasian uudet talousjätit ja häviäjän rooli on puettu Euroopalla ja USAlle. Länsimaailman yritykset kyllä menestyvät entistäkin paremmin, mutta kansalaisten menestys on enemmän vaakalaudalla. Globalisaation hyötyjen ja haittojen tasaaminen kansalaisyhteiskuntatasolla tulee olemaan suuri haaste. Tässä ovat vastakkain ne, jotka hyväksyvät jaon menestyjiin ja luusereihin ja ne, jotka vaativat sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Tämä kysymys tullee eniten jakamaan puoluekenttää uuteen oikeistoon ja uuteen vasemmistoon.

Parhaat valmiudet vastata tähän haasteeseen on ollut Kokoomuksella ja demareilla. Ne ovat tunnistaneet tilanteen ja sen ongelmakohdat. Reagointi on tähän asti ollut tilanteen kehittymisen seuraamista eli ei ole reagoitu juuri mitenkään. Kepu taas ei edes juurikaan tunnista koko asiaa. Sen näkökulma rajoittuu tässäkin pelkästään aluepoliittiseen tirkistelyyn. Toisaalta Kepulla on tästä näkökulmasta puoleista toistaiseksi paras reagointikyky, mikä aiheuttaa hämmennystä hallituskumppaneissa olivatpa nämä oikealta tai vasemmalta.

2)Ilmasto- ja energiakysymykset

Tässä kohdin globaali tietoisuus on lisääntynyt tasaisesti ja puolueet meilläkin alkavat olla samalla viivalla. Reagoinnissa Kokoomus ja demarit saattaisivat olla hyvin samanmielisiä siinä, että kotimaisen teollisuuden kilpailukyky ja kohtuuhalvan kansalaissähkön saanti pitää turvata. Näissä piireissä ei siten epäröidä turvautua enemmän ydinvoimaan vähintäänkin väliaikaisratkaisuna. Kepussa sen sijaan ollaan nihkeitä ydinvoimalle ja Kepun energiapolitiikasta haiskahtaa jälleen etupolitiikka. Energiakysymykset koetaan kuten maatalouskin, edunvalvontana Kepun kuppikunnille.

3)Väestön ikääntyminen

Väestön ikääntymisen tuomaa haastetta on ehkä liioiteltukin. Ikääntyvällä väestöllä on yhä enemmän säästössä realiosoitavaa omaisuutta, minkä vuoksi eläkeläisjoukon enemmistö ei ole missään taloudellisessa hätätilanteessa. Viisas politiikka ei tuhlaa voimavarojaan yli kohtuuden tuottamattomiin eläkeläisiin. Eläkejärjestelmä kaipaisi täysremonttia ja siinä pitäisi ottaa lähtökohdaksi sama eläke kaikille. On nimittäin niin, että entinen johtaja on yhtä tuottamaton yhteiskunnalle kuin entinen kotiäitikin. Luultavasti jopa niin päin, että entinen kotiäiti voi olla lastenlapsien hoitajana tuottavampi kuin tumput suorana dementoituneena maailmaa katsova entinen johtaja. Kaikilla puolueilla olisi tässä mahdollisuuksia uudistua, mutta uskallus puuttuu. Pelätään näiden eläkevaarien kostoa äänestyskopilla. Mutta meillä ei siis ole tarvetta maksaa sellaisia eläkkeitä, jotka kannustavat maailmanmatkailuun kuten Kapi esimerkillään osoittaa. Tässä mielessä ylisuuret eläkkeet ovat ympäristövihamielinen teko.

4)Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

Tätä sektoria nimittäisin vainoharhapolitiikaksi. Ne jotka osaavat vainoharhaisesti nähdä aina vaan suurempia riskejä eri asioissa, kannattavat satsauksia tällaiseen tuhlaukseen. Riskiajattelussa pitäisi päästä siihen, että vähennetään riskejä eikä lisätä kaiken maailman turvajärjestelyjä, jotka tulevat tuhottoman kalliiksi. Kun vähennetään esim. yksityisautoilua ja kannustetaan käyttämään joukkoliikennettä, liikenneonnettomuudet vähenevät paljon enemmän kuin erilaisia turvallisuusrakenteita rakentamalla. Turvallisuuspolitiikan sektorilla pitää palauttaa kunniaan vanha Paasikiven-Kekkosen viisaus siitä, että parasta turvallisuuspolitiikkaa on hyvä ulkopolitiikka. Hyvä ulkopolitiikka tulee aina paljon halvemmaksi kuin superkalliit asejärjestelmät, jotka pyritään aseteollisuuden kehitystoimien ansiosta saattamaan lisäksi mahdollisimman pian vanhentuneiksi.

5)Tasa-arvo

Politiikassa voidaan edistää sitä, että menestymiseen kannustetaan ja menestyneitä palkitaan taikka sitten sitä, että koko kansa pyritään pitämään kasassa ja motivoituneena yhteisiin ponnisteluihin mahdollisimman tasa-arvoisina. 90-luvun lamavuosien jälkeen tilanne on mennyt kohden epätasa-arvoisuutta taloudellisen hyvän jaoissa. Tästä seuraa aina sosiaalisia ongelmia ja yhteiskuntarauhan järkkymistä. Erinomainen esimerkki on Yhdysvallat, missä rikollisuus rehottaa. Merkittävän suuri joukko mustaihoista nuorista miehistä viettääkin sitten suuren osan ajastaan vankiloissa. USAn väestöön suhteutettu vankimäärä on 10 kertaa suurempi kuin Suomessa. Tällaiseen tilanteeseen ei kai monikaan haluaisi tieten tahtoen pyrkiä.

6)Aluepolitiikka

Meillä vallitsi pitkään pidä koko Suomi asuttuna -politiikka. Kun yrityselämä irtisanoi osaltaan tällaisen aluepolitiikan harjoittamisen, on vähin erin menty siihen, että pidä edes suurin osa Suomea asuttuna -politiikkaan. Kaikesta Kepun vastustuksesta huolimatta tässä kuitenkin talouselämän paineessa mennään kohden pidä maakuntakeskukset asuttuina -politiikkaan. Näin voidaan turvata ehkä parhaiten se, että voitaisiin pitää edes joku osa Suomea asuttuna ja kilpailukyisenä. Kokoomuksella ja demareilla tällainen realistinen visio on, Kepu elää menneiden vuosisatojen romanttisessa maalaismaisemassa ja siitä uudistuhenkisimmätkin ovat siirtyneet kannattamaan vain peltojen ja metsän keskellä rakentamista Nurmijärven malliin.

Kepussa on vahva konservatismi ollut aina vallalla. Perinteet ja muut jäänteet kiinnostavat enemmän kuin tulevaisuus. Matti Vanhanen ja hänen perässään vetämä liberaalisiipi on erikoinen sattuma kepulaisuuden historiassa. Sattumaltahan se valtaan pääsikin. Vastustus alkaa nyt kuitenkin olla jo sen verran vahvaa, että lyhyeksi taitaa jäädä tämä Matin kananlento. Kepun todellinen uusiutumiskyky on näkynyt historian varrella lähinnä puolueen nimen vaihtumisena. Uudistuminen on ollut siis hyvin kosmeettista.

Kokoomus on selkeästi uudistunut siinä, että puolueessa on ymmärretty medel-svensson ilmiön tulo Suomeenkin. Demareilla olisi nyt tuhannen taalan paikka uudistua. Nähtäväksi jää, miten se siinä onnistuu.

Kansalaiset ovat nopean kehityksen tilanteessa melko hämmentyneitä. Sen vuoksi puolueiden tulisi ensin jäsentää muutos ja sen tuomat haasteet selkeiksi kokonaisuuksiksi ja pyrkiä sitten antamaan poliittisia vastauksia näihin haasteisiin. Uudistumisessa voittajaksi saattaa selvitä sekin, jolla on kyky hahmottaa kokonaisuus mahdollisimman selkeänä ja kertoa se myös kansalaisille niin, että asia ymmärretään.

22

511

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oikein tuossa

      ymmärrä, mitä uutta tässä oikein on. Samaa sosialidemokraattista viiniä samassa leilissä. Valitettavasti ei ole paljoa aikaa, mutta eräitä pieniä kommentteja.

      1) Globalisaatio

      Globalisaatio ei koske vain yrityksiä, vaan myös ihmisiä. Jos tuo tasaaminen on globaalia, niin mitäs siinä. Kertoisit hieman keinoja. Jos se taas tarkoittaa vain Suomea, kuten uskon, oletatko, että hyvät asiantuntijat ja johtajat suostuvat Suomessa pysyvästi merkittävästi toisenlaiseen tulonjakoon ja korkeampaan verotukseen kuin muissa maissa. Ruotsissa tällaista poliittista tahtoa on, mutta missä asuvat rikkaat ruotsalaiset.

      2) Ilmasto- ja energiakysymykset

      Tässä esität lipposlaisen sosialidemokratian näkemyksiä, jotka todella ovat hyviä ja samoja kuin Kokoomuksella. Siitä nyt kuitenkin on jossain määrin ollaan oltu siirtymässä kepulaiseen suuntaan. Toivottavasti kuitenkin olet oikeassa.

      3) Väestön ikääntyminen

      Tässä taas hyökkäät vanhaan tapaasi keskiluokkaa, johon kuuluvat myös hyväpalkkaiset duunarit, vastaan tasaeläkemallillasi. Rikkaisiin ja johtoportaaseen tuo ei pure. Niille yksityiset ratkaisut tulevat tilalle riippumatta verokohtelusta. Ehkä jatkossa onkin paras ohjata osa palkastaan halvan verotuksen ulkomaihin ja muuttaa sinne eläkkeellä. Sairastamassa voi sitten käydä EU-etuna Suomessa.

      4) Ulko- ja turvallisuuspolitiikka

      Tässähän olet kepulaisilla linjoilla esim. Ahtisaarta ja Lipposta ja muitakin vastaa. Tästä minäkin olen väitellyt kyllästymiseen asti.

      5) Tasa-arvo

      Katso globalisaatio. Sitä tietysti täytyy edelleen edistää, että kyvyt saadaan paremmin käyttöön syntyperästä ja sukupuolesta riippumatta.

      Sinähän edustat tätä 1970-luvun politiikkaa, että ei riitä, että kaikki ovat samalla lähtöviivalla, vaan kaikkien täytyy tulla myös samalla hetkellä maalissa (Sundqvist: kaikki oppiavat kaikkea)

      6) Aluepolitiikka

      Päällisin puolin samaa mieltä.

      Tietysti työväen retoriikan poisjättö auttaa jonkin verran, mutta antaa myös Vasemmistoliitolle mahdollisuude.

    • tuntuu siltä

      Höpiset ja keksit tyhjää asiaa.

    • väärä kaista

      demaripalsta on toisaalla.
      Olet ilmeisesti yhtä kahjo kuin kapikin, ette ymmärrä omaa parastanne, kun riekutte kaiket päivät kepusaitilla.

      Jos te omaisitte jotain sitä mitä kapi mainostaa teidän omaavan ja kepulaisilta puuttuvan, niin ette kyllä olisi pilkattavana jatkuvasti.

      Kapi on narsisti, jonka kuvaan liittyy tuo (psykopaattisuus),ei luovuta ennenkuin on mullat silmillä.

      Mutta pitääkö sinunkin vielä saada maineesi pilattua palstalaisten silmissä.

      Kyllä siellä demaripalstalla käydään sitten sinua kommentoimassa jos ikävä tulee.

      Ei nuo pitkät avauksene lainkaan saa teitä näyttämmään yhtään viisaammilta, vaikka niin olettanettekin.

      Paljonko demarit maksaa sinulle täällä hillumisesta?
      Et kai vain ihan aatteelista syistä tätä tee. Ei demarit korvauksetta tee mitään.

      Taidat kuitenkin olla toimettemuutta kokeva vanhus, joka ei ymmärrä muuta tehdä.
      Siis olet sairas.

      Toki sinun juttusi ovat sata kertaa Korhosen tuskalla väännettyjä paskoja töherryksiä asiallisempia, mutta siltikin olisit demarisaitilla eduksesi.

      Lyhennä ainakin aloituksiesi pituutta puolella.
      Vai etkö osaa, muuta kuin harhauttavaa kapulakieltä.

      • Uusi-Ukki

        Empä tiedä voiko enää asiallisempaa aloitetta tehdäkään, tälle Kepupalstalle, pankki siinä viitoittaa tietä nykyhallitukselle,kritisoiden myöskin tehtyjä virheitä. Ei näitä neuvonta-aloitteita voi parilla lauseella selvittää,joku kun väittää aloitetta pitkaksi. Voihan se jonkun mielestä ehkä pitkä ollakin,mutta ei pitkä veteinen,ja siinähän on vissi ero. Paneutukaa pojat asiaan niin teille selviää mistä on kysymys.

        Tusta Eläkeläisten tasa-arvo eläkkeestä minä olen aina koettanut korostaa, miten tärkeää se olisi. Kyllä pitäisi ihmisen,joka on saanut, sanotaan puolta suurempaa palkkaa koko työssäolonsa ajan kuin toinen, pitäisi edes eläkkeellä tulla samanlaisella rahamäärällä toimeen. Kun ottaa huomioon, että tuo suurempipalkkainen on voinut työssäollessaan hankkia maallista mammonaa jo runsaasti enempi kuin tuo näläkäpalkalla oleva tuunari on saanut.

        Olen tästä asiasta kysellytkin eri viranomaisilta monen montakin kertaa, katsotaan kuitenkin, ettei tämän suurituloisen elintaso saa laskea, tällaisia selityksiäkin olen saanut. Ei tässä välitetä hepon paskaa tämän pieläkeläisen elintasosta, siinä huolehditaan vain suurituloisista Tuomareista ja johtajista, johon myöskin luultavasti Mpp-kin lukeutuu, näin se vain tuppaa olemaan. Ja tiedän myöskin Mpp-n asialaadun tajuavan,koska hän asiasta kirjoittaakin.


      • suuripalkkaisen
        Uusi-Ukki kirjoitti:

        Empä tiedä voiko enää asiallisempaa aloitetta tehdäkään, tälle Kepupalstalle, pankki siinä viitoittaa tietä nykyhallitukselle,kritisoiden myöskin tehtyjä virheitä. Ei näitä neuvonta-aloitteita voi parilla lauseella selvittää,joku kun väittää aloitetta pitkaksi. Voihan se jonkun mielestä ehkä pitkä ollakin,mutta ei pitkä veteinen,ja siinähän on vissi ero. Paneutukaa pojat asiaan niin teille selviää mistä on kysymys.

        Tusta Eläkeläisten tasa-arvo eläkkeestä minä olen aina koettanut korostaa, miten tärkeää se olisi. Kyllä pitäisi ihmisen,joka on saanut, sanotaan puolta suurempaa palkkaa koko työssäolonsa ajan kuin toinen, pitäisi edes eläkkeellä tulla samanlaisella rahamäärällä toimeen. Kun ottaa huomioon, että tuo suurempipalkkainen on voinut työssäollessaan hankkia maallista mammonaa jo runsaasti enempi kuin tuo näläkäpalkalla oleva tuunari on saanut.

        Olen tästä asiasta kysellytkin eri viranomaisilta monen montakin kertaa, katsotaan kuitenkin, ettei tämän suurituloisen elintaso saa laskea, tällaisia selityksiäkin olen saanut. Ei tässä välitetä hepon paskaa tämän pieläkeläisen elintasosta, siinä huolehditaan vain suurituloisista Tuomareista ja johtajista, johon myöskin luultavasti Mpp-kin lukeutuu, näin se vain tuppaa olemaan. Ja tiedän myöskin Mpp-n asialaadun tajuavan,koska hän asiasta kirjoittaakin.

        kuitenkin maksaa suurempia eläkemaksuja.


    • mieltä kanssasi

      nuo ovat todellakin haasteita demareillekin

      Kannatan juuri siksi Eki Tuomiojaa demareiden puheenjohtajaksi, koska Eki on paras vaihtoehto.
      Ekissä on aatteenpaloa ja Tuomiojassa kokemusta.

      Eki pistää kepuloiset ja kapitalistikokoomuksen ojennukseen.

      Eki kirkastaa demarien aatteen ja vie demarit häikäisevään vaalivoittoon niin kunnallis kuin eduskuntavaaleissa.

      Ja kun aika tulee nuorempien johtaa demareita, Ekistä tulee seuraava Suomen presidentti.

      Demarit ovat meidän asialla.

      • Ateisti ja

        huumehörhö eivät sovi puheenjohtajan kuvioihin.

        Ei Ekille.


      • samaa mieltä
        Ateisti ja kirjoitti:

        huumehörhö eivät sovi puheenjohtajan kuvioihin.

        Ei Ekille.

        kanssasi tästä asiasta.

        Ekin aatteen palo on ainut asia mikä pelastaa demarit täydelliseltä tuholta.

        Tuomiojan asema on demarien puheenjohtajana johtamassa puoluetta voittoon.


      • En varmasti
        samaa mieltä kirjoitti:

        kanssasi tästä asiasta.

        Ekin aatteen palo on ainut asia mikä pelastaa demarit täydelliseltä tuholta.

        Tuomiojan asema on demarien puheenjohtajana johtamassa puoluetta voittoon.

        äänestä punaperseapinaa.


      • aivan samaa mieltä
        En varmasti kirjoitti:

        äänestä punaperseapinaa.

        että punaperseapina on harha, jonka luo ennakkoasenteellinen suhtautuminen.

        Tuomioja tulee olemaan kaikkien demareiden johtaja kohti parempaa huomista ja tasa-arvoista sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa hyvinvointia.


      • jota demari
        aivan samaa mieltä kirjoitti:

        että punaperseapina on harha, jonka luo ennakkoasenteellinen suhtautuminen.

        Tuomioja tulee olemaan kaikkien demareiden johtaja kohti parempaa huomista ja tasa-arvoista sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa hyvinvointia.

        ei koskaan näe.


      • näkevät
        jota demari kirjoitti:

        ei koskaan näe.

        näin tapahtuu ja onnelliset demarit tulevat huomaamaan miten hyvän ratkaisun he tekevät valitessaan Tuomiojan demareiden puheenjohtajaksi.


    • Puolueeton tarkkailija

      Lyhyet kommentit eri kohtiin

      1) Globalisaatio. Kuten sanot Kokoomus on ajan hermolla ja sen piirissä on tajuttu kuinka hyvinvointiyhteiskuntana tunnettu pohjoismainen malli voidaan säilyttää uudistuvassa maaimassa. SDP:n tilanteesta olen eri mieltä kanssasi. Siellä suhtautuminen on kaksijakoista, on muutoksen sisäistäneitä kuten Lipponen ja sitä ideologisesti vastustavia kuten Halonen. Vastustajat puhuvat kauniita korulauseita sosiaalisesta tasa-arvosta sanomatta kuitenkaan mitään konkreettista. Kepu on aitovierillään ihmetellen maailman menoa.

      2) Ilmastokysymykset. Kokoomuksella on selkein kanta, SDP:llä on samoin ollut selkeä linja, Lipponen liputtaa näkyvästi ydisenergian lobbarina ja suunniteltuja ruuhkamaksuja vastaan mutta juuri noissa ruuhkamaksuissa SDP:llä näyttää olevan ristivetoa ainakin kunnallisvaalien alla kun pääkaupunkiseudun vihreiltä pitäisi napata kannatusta itselle. Kepun risupaketeilla ja turpeen jalostuksella näperellään äänien kalastusmielessä.

      3) Eläkeläiset. Tässä on vähän sama kuin ykköskohdassa. Vahva talous purkaa eläkepommin ennen sen syhtymistä, kansantalouden päästäminen rapautumaan aiheuttaa ongelmia. Tasaeläke ei ongelmaa ratkaise, isot eläkkeet eivät ole järjestelmän heikkous vaan rahoituspohjan riittämättömyys jos kansantalouden kantokyky ei kasva.

      4) Ulko ja turvallisuuspolitiikka. Tässäkin on kysymys mihin meillä on varaa. Joko annamme puolustuksen kuihtua uskoen ettei meitä mikään uhkaa tulevaisuudessakkaan, satsaamme reilusti omaan puolustukseen tai liittoudumme. Viimeksi mainittu nousee ykköseksi kunhan SDP saa uuden johdon ja Halonen aikanaan väistyy. Ensimmäiseen ja toiseen meillä ei varaa.

      5)Tasa-arvo. Uskomaton USA vihasi putkahti pintaan ja pilasi juttusi, mikä ihmeen trauma sinulla on?. Maailman yhdessä tasa-arvoisimmista maista meillä on loistava tulevaisuus kunhan tyhjstä vastakkainasettelusta ja menestyneiden kateudesta päästään. Meillä on varaa palkita menestyksestäkin kunhan sitä ei tehdä yhtä tökerösti kuin vaikkapa Fortumin optiosopimuksissa on tehty. Aito kannustavuus tuo kaikille etuja, myös niille vähäosaisimmille. Tässä demareilla on pallo hukassa

      6) Aluepolitiikka. Kepun lempilapsi voidaan hoitaa kunhan uskalletaan myöntää että maa tarvitsee vahvan veturin joka ruokkii myös maaseutua. Kepulla on peiliinkatsomisen paikka.

      Vanhimmat kansalaiset saattavat olla hämmentyneitä muutoksen edessä, mutta kun katsoo nuoria niin heillä on edessään pelkkiä mahdollisuuksia joita he upeasti käyttävät. Koulusysteemimme tuottaa taitavia kansainvälisyyteen kasvaneita nuoria jotka eivät enää häpeile suomalaisuuttaan kuten menneet sukupolvet, heille maailma on avoin, työpaikkaa haetaan yhtälailla jenkeistä kuin kotimaasta, shoppailumatkalle Milanoon saatetaan poiketa viikonlopuksi jne. Vanhat pohtivat menneitä joutessaan vaikkapa näillä palstoilla

      • demareiden kannattajia

        Onnellisuus ei ole omaisuuden määrässä, eikä siinä kuinka usein pääsee Milanoon ostamaan lapsityövoimalla uhanalaisten eläinten nahkoista tehtyjä kenkiä.

        Onnellisuus on siinä, miten hyvinvointiyhteiskunta kohtelee ihmisiä.

        Onnellisuus ei ole maailmanvalloittamisessa aseiden voimalla, eikä onnellisuus ole varsinkaan maailman valloittamisessa globalisaation varjolla rahan voimalla.

        Onnellisuus on siinä, että heikoimmillakin ja vähäosaisemmilla kansalaisillä on mahdollisuus selviytyä elämän vaikeimpinakin hetkinä.

        Onnellisuus on demaripolitiikassa.

        Tuomiojan johtaessa demareita loistavaan vaalivoittoon, yhteiskunnallinen hyvinvointi taataan turvaamalla kansalaisten selviytyminen.

        Demarit tulevat valitsemaan Tuomiojan puheenjohtajakseen ja haastamaan riistokapitalismipolitiikan, jota nykyinen porvarihallitus harjoittaa.

        Hyvinvointiyhteiskunta on poliittinen valinta, jota Tuomiojalaiset demarit tulevat vaatimaan.


      • tehkää noin
        demareiden kannattajia kirjoitti:

        Onnellisuus ei ole omaisuuden määrässä, eikä siinä kuinka usein pääsee Milanoon ostamaan lapsityövoimalla uhanalaisten eläinten nahkoista tehtyjä kenkiä.

        Onnellisuus on siinä, miten hyvinvointiyhteiskunta kohtelee ihmisiä.

        Onnellisuus ei ole maailmanvalloittamisessa aseiden voimalla, eikä onnellisuus ole varsinkaan maailman valloittamisessa globalisaation varjolla rahan voimalla.

        Onnellisuus on siinä, että heikoimmillakin ja vähäosaisemmilla kansalaisillä on mahdollisuus selviytyä elämän vaikeimpinakin hetkinä.

        Onnellisuus on demaripolitiikassa.

        Tuomiojan johtaessa demareita loistavaan vaalivoittoon, yhteiskunnallinen hyvinvointi taataan turvaamalla kansalaisten selviytyminen.

        Demarit tulevat valitsemaan Tuomiojan puheenjohtajakseen ja haastamaan riistokapitalismipolitiikan, jota nykyinen porvarihallitus harjoittaa.

        Hyvinvointiyhteiskunta on poliittinen valinta, jota Tuomiojalaiset demarit tulevat vaatimaan.

        Ohjelmasi on hyvä, oikein hyvä.

        Tehkää juuri noin - jos haluatte pienpuolueeksi


      • huomiosta
        tehkää noin kirjoitti:

        Ohjelmasi on hyvä, oikein hyvä.

        Tehkää juuri noin - jos haluatte pienpuolueeksi

        mutta demarit tulevat olemaan Suomen suurin puoluea Tuomiojan puheenjohtajakaudella.

        Sitä ei pysty estämään porvaririistäjien pelottelukampanja.


    • mvv

      ..hyvinkin olla voittaja SDP:n puheenjohtajakisassa. Ja SDP voi Tuomiojan johtamana voittaa seuraavat eduskuntavaalit.

      Silloin Mielipidepankki saisi kehuttavakseen vanhoillisen hallituksen. Se olisi saanut kannatuksensa ihmisiltä jotka kuvittelevat äänestämällä saavan monikansalliset yritykset pysymään suomessa. Hallituspolitiikassa mentäisiin suuri harppaus impivaaraan.

      Muutanan tovin päästä ihmiset tosin havahtuisivat huomaamaan, ettei Tuomiojan tulo pääministeriksi saanutkaan valtion ohjausta toimimaan. Vaan yritykset lähtevät Suomesta kiihtyvällä tahdilla.

      Natoon liittymisetä ei enää keskusteltaisi. Suomeen hankittaisiin jotan vanhaa romua pilkkahinalla, sitä Ilkka-lehdessä sitten kehuttaisiin. Olisihan se tietenkin paljon parempaa kun Vapaussodassa. Mielipidepankki myös tilaisi Ilkan, hänestä tulisi aktiivinen yleisönosastokirjoittaja. Yhdessä asiassa Ilkka ja Mielipidepankki olisivat erimielisiä. Mielipidepankin mielestä Suomen on etsittävä maailmalta halpoja elintarvikeeriä. Niiden ansiosta köyhtyvä Suomalainen pystyisi vielä jotenkin sinittelemään koventuvassa taloudessa.

      Vasemmistoliitto olisi kuihtunut kovan SDP:n vyörytyksen alle. Kokoomus ei saisi yhteistyökumppania. Vihreät aatteet pantaisiin Helsingin poliisiputkaan.

      Kyllä SDP:llä on nyt vaikea valinta. Kasvaakko oikealle vai vasemmalle.

      • Heh heh

        Kun järki on selvä niin tekstikin on järkevää. Olet totuuden torvi.


      • kokoomuksen

        politiikkaan ja jättää demarien puheenjohtajavalinnan demarien tehtäväksi.

        Tuomioja on paras valinta demarien puheenjohtajaksi, ja sitä valintaa ei porvarilliset riistokapitalistit pysty estämään.

        Tuomiojan johdolla demareista tulee suurin puolue ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta säilytetään riistäjien ryöstöltä.

        Joten, keskity sinä MVV vaan oman puolueen politiikaan, äläkä työnnä nokkaasi muiden puolueiden johtajavalintoihin.

        Demarien keskuudessa Tuomiojan kannatus on 40% luokkaa, joten demarit valitsevat aivan varmasti Tuomiojan puheenjohtajakseen.


      • mvv
        kokoomuksen kirjoitti:

        politiikkaan ja jättää demarien puheenjohtajavalinnan demarien tehtäväksi.

        Tuomioja on paras valinta demarien puheenjohtajaksi, ja sitä valintaa ei porvarilliset riistokapitalistit pysty estämään.

        Tuomiojan johdolla demareista tulee suurin puolue ja suomalainen hyvinvointiyhteiskunta säilytetään riistäjien ryöstöltä.

        Joten, keskity sinä MVV vaan oman puolueen politiikaan, äläkä työnnä nokkaasi muiden puolueiden johtajavalintoihin.

        Demarien keskuudessa Tuomiojan kannatus on 40% luokkaa, joten demarit valitsevat aivan varmasti Tuomiojan puheenjohtajakseen.

        SDP nousee suurimmaksi puolueeksi ja vapauttaa työtätekevän väestön riistokapitalismin riistolta. Kapitalistit siirtävät Tuomiojan hajun pilaanuttamasata maasta tehtaansa, samalla riisto loppuu.

        Sitä vain ihmettelen miksi sitten kauhia parku on SturaEnsolla ja joka paikassa missä tämä riistokapitalismi on kuihtumassa. Olisitte kerrankin tyytyväisiä.

        Mutta herra armahtakoon meitä kaikkia Tuomiojalta ja kaltaisisiltaa, Eikö nyt olisi Lipposen aika jo parkua.


      • mvv
        Heh heh kirjoitti:

        Kun järki on selvä niin tekstikin on järkevää. Olet totuuden torvi.

        ..valehrelakkin.


      • demarien johtoon
        mvv kirjoitti:

        SDP nousee suurimmaksi puolueeksi ja vapauttaa työtätekevän väestön riistokapitalismin riistolta. Kapitalistit siirtävät Tuomiojan hajun pilaanuttamasata maasta tehtaansa, samalla riisto loppuu.

        Sitä vain ihmettelen miksi sitten kauhia parku on SturaEnsolla ja joka paikassa missä tämä riistokapitalismi on kuihtumassa. Olisitte kerrankin tyytyväisiä.

        Mutta herra armahtakoon meitä kaikkia Tuomiojalta ja kaltaisisiltaa, Eikö nyt olisi Lipposen aika jo parkua.

        pulinat pois ja antaa demareiden valita ylivoimaisesti suosituin ehdokas puheenjohtajakseen.

        Tuomioja johtaa Suomen menestykseen ja onnelliset suomalaiset elävätä hyvinvointiyhteiskunnassa tasa-arvoisesti ja oikeudenmukaisesti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      162
      1374
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      956
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      38
      695
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      620
    5. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      28
      602
    6. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      28
      588
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      19
      580
    9. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      543
    Aihe