koiranko

pomotusta???

Pomottaako koira jos se menee ovista ensimmäisenä, ei väistä ihmisiä tai omistajaa, kulkee lenkillä vetäen etunenässä, vai voiko olla kyse vain siitä ettei sen kanssa ole kiinnitetty huomiota näihin asioihin ja koulutettu? vai väistääkö koira opettamatta automaattisesti laumansa johtajaa, jos johtajuusasiat ovat kunnossa?
Hyppää myös usein yllättäen (kutsumatta) sängyssä tai sohvalla ollessa rintakehän/kaulan päälle. Silittäessä välttelee, ei antaisi silittää päätä.

27

4675

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanellus

      Lyhyt vastaus: Kyllä.

      Pidempi vastaus:

      Koira ei välttämättä tarkoituksellisesti pomota noissa kaikissa tapauksissa, kuten epäilitkin. Koira saattaa vaikka vetää hihnassa myös koska se on oppinut siihen. Koira on vetänyt vaikka sivulle tuoksujen perään ja omistaja ottanut aina pari askelta sinne suuntaan ja näin palkannut koiraa päästämällä sen lähemmäs haluamaansa tuoksua jne...

      Johtajuusasioita on joskus helpompi ajatella toisin kuin miettimällä, että pomottaako koira. Omistajan tulee ajatella itsensä lauman jäseneksi ja mietittävä mitkä hänen tekämät toiminnot ovat alistelevia ja nöyristeleviä koiraa kohtaan. Juuri se, että antaa koiran mennä ensimmäisenä ovista, antaa koiran vetää hihnassa, väistelee koiraansa jne. viestii koiralle, että koira on ihmistä ylempänä. Tottakai älykäs koira hyödyntää nämä "johtajan etuudet" jos niitä sille tarjotaan.

      Ja kyllä, koira tekee tiettyjä asioita automaattisesti kun johtajuussuhde isäntään on vahva. Koira väistää isäntää, ei yritäkään koskaan ottaa isännän ruokaa, ei yritä vallata isännän makuupaikkaa (sänky, sohva).... Koira voi myös viestiä suoraan alistuvilla eleillä, esim. menemällä selälleen kun isäntä tulee kotiin jne.

      Rintakehän/kaulan päälle hyppääminen on sen sijaan jo aivan selkeä dominanssia viestivä ele.

      Koiran pään silittäminen tai pään päälle asetettu käsi taas on dominoiva ele isännältä ja koira ei sitä salli, jos kokee olevansa isännän yläpuolella.

      • pomottamista???

        Näin itsekin vähän pelkäsin asian olevan.
        Koira ei tosiaan pahemmin väistele ja sohvapaikka on menetetty koiralle jos paikka vaan hetkeksikään vapautuu.
        Kaulan tai rintakehän päälle tulon olen joskus tulkinnut koiran innokkuudeksi tai "halailuksi" mutta sitä se ei taida ollakaan. Onkohan se sitten koiran osalta alistamista vai mitä sillä tarkoittaa?
        On vähän mustasukkaistakin tyyppiä eli ihmisten halaillessa tulee helposti väliin juuri kaulalle.

      • Vanellus
        pomottamista??? kirjoitti:

        Se, että koira tulee fyysisesti päällesi, on luultavasti juurikin alistamista.

        "Mustasukkaisuutena" ilmenevä toiminta viittaa myös sekin huteraan johtajuussuhteeseen.

        Johtajuusasemasi vahvistaminen vaatii pientä harjoitusta ja elämäntapamuutosta. Kopioin tähän suoraan tekstin, jonka kirjoitin hiljattain aiheesta:

        Johtajuus ei ole jatkuvaa kieltämistä tai koiran kurittamista, kuten usein mielletään. Johtajuus on pieniä tekoja, jotka "koiran laumakielessä" merkkaavat sinun omaa ylemmyyttäsi. Listaan tähän nyt tärkeimmät metodit joilla vahvistaa johtajuusasemaa. Nämä perustuvat koiraterapeuttien, koiranomien ja ongelmakoirakouluttajien suosituksiin:

        -Syö aina itse ensin ja anna sitten vasta koiralle ruoka.
        -Kulje kaikista ovista, porteista yms. ennen koiraasi. Anna koiralle siis paikallaolokäsky ja vapauta se vasta kun itse olet astunut ovesta.
        -Älä väistele koiraasi. Koiran tulee väistää sinua.
        -Älä milloinkaan anna koirallesi rapsutuksia tai huomiota kun se sitä ruinaa. Älä lähde mukaan leikkiin kun se kutsuu sinua. Johtaja on aina se, jonka aloitteesta leikki alkaa/loppuu.
        -Älä leiki koirasi kanssa niillä leluilla, jotka sillä on vapaasti saatavilla. Hanki muutama lelu, joilla leikit sen kanssa vain sinun aloitteestasi ja laitat ne leikin jälkeen piiloon.
        -Palatessasi esim. töistä tervehdi kaikki muut talon asukkaat ennen kuin huomioit koiraasi. Pyydä vieraita tekemään samoin.
        -Johtajalla on yksinoikeus parhaisiin makuupaikkoihin. Älä päästä koiraa sohvalle tai sänkyyn.
        -Kun ulkoilet koirasi kanssa vapaana, älä seuraa koiraa jos se lähtee harhailemaan kauas sinusta. Opeta koira tarkkailemaan ja seuraamaan sinua. Käänny vastakkaiseen suuntaan jos koira yrittää johdattaa sinua jonnekin.
        -Koiran tulee totella ensimmäistä käskyä. Jos se ei tottele, älä toista käskyä vaan poistu paikalta ja jätä huomiotta. Palkkaa aina kun se ripeästi reagoi ensimmäiseen käskyyn.

        On olemassa myös niin sanottu "köyhän miehen johtajuustesti", joka ei aina kerro koko totuutta, mutta on suuntaa antava. Testi menee seuraavasti.

        Ota lautaselle jotain koiran mielestä todella suurta herkkua. Esimerkiksi maksamakkaraa. Mene lattialle istumaan lautanen sylissä, niin että koira yltää halutessaan lautasen herkkuihin. JOS johtajuussuhde on kunnossa koira ei yritäkään ottaa SINUN hallussasi olevaa ruokaa, koska se kunnioittaa sinun etuoikettasi johtajana ruokaan. (Ruokailujärjestys on se laumahierarkian vahvin "sääntö") Vähintään pienen murahduksen pitäisi saada koira jättämään ruokasi rauhaan. Johtajuusongelmaan taas viittaa se, jos koira vaan tulee ja röyhkeästi vie ruoan sinulta (koska kokee johtajana olevansa oikeutettu siihen)

        Onnea johtajuussuhteen vahvistamiseen!

      • Isonkaveri

        Mitä johon pieni asunto, pitääkö koiran pumpata ylös aina kun ihminen liikkuu?

      • Isonkaveri
        Isonkaveri kirjoitti:

        Mitä johon pieni asunto, pitääkö koiran pumpata ylös aina kun ihminen liikkuu?

        Kirjoitus ennakoiva siis, pompata ja jos.

      • minelan
        Vanellus kirjoitti:

        nm, VANELLUS

        Olen 100 prosenttisesti erimieltä kirjoitteluistasi
        . Minkä ihmeen takia koiran pitäisi olla, kuin robotti. Haluatko alistamalla vain nostaa omaa egosi, ja kun se ei onnistu ihmisten kanssa purat aggressiosi koiraan.

      • touholiini

        Kyllä täytyy olla ihmisellä huono itsetunto, jos sitä pönkittämään tarvitaan kaikenlaisia sirkustemppuja.
        Tasapainoinen hyvän itsetunnon omaava koira ei tarvitse moisia temppuja, mutta luottamuksen se tarvitsee, se tarkoittaa sitä, että koira voi aina luottaa omistajaansa ja omistaja koiraansa,

    • Hulivilin emäntä

      Oikein päättelit, koirasi pomottaa sinua. Etenkin se, ettei koira anna silittää päätä/niskaa, kielii, ettei se koe sinua pomona. Se, miten koirat meidän ihmisten käytöstä lukee, voi tulla monelle yllätyksenä. Etenkin voimakastahtoinen koira tulkitsee jatkuvasti omaa asemaansa laumassa ihan arkiaskareiden suorituksissa. Niksit ovat suht'helppoja, joilla voi antaa sanattoman viestin koiralle sen asemasta laumassa.
      1. Johtaja (sinä) syöt ensin, sitten vasta koira. Eli aamupalan, lounaan tms. aikaan sinä syöt ensin ja vasta kun sinä olet ruokaillut, annat koiralle ruuat omaan kuppiin. Koiralle ei saa antaa mitään pöydästä, eikä antaa kuppiin ruokaa, kun itse syö. Tämä pätee myös jos katsot elokuvaa ja syöt sipsejä, niin älä anna koiralle luuta samaan aikaan.
      2. Johtaja kutsuu alemmat leikkiin ja myös päättää, koska leikki loppuu. Ei toisinpäin, eli vaikka koira haastaisi leikkiin, älä vastaa pyyntöön.
      3. Jos koira saa tulla sohvalle/sänkyyn, saa se tulla vain ja ainoastaan pyynnöstä. Jos se tulee omasta tahdostaa, koira tulee komentaa takaisin lattialle välittömästi. (En kyllä sinun tapauksessa antaisi tulla lainkaan, jotta ei luule itseään tasavertaiseksi.)
      4. Jos pyydät koiraa tekemään jotain, edellytä, että se myös toteuttaa käskyt. Toistat komennon matalalla, rauhallisella äänellä, kunnes koira tottelee ja palkitset sen heti.
      5. Koiran tulee väistää sinua. Eli jos koira makaa tielläsi, komenna se pois, älä kierrä. Ajan myötä, kun johtajuus on selvä koiralle, se kyllä väistää sinua.
      6. Sinä menet ovesta ensin, ei koira.
      Sinun tulee olla siis selkeä auktoriteetti. Ääntä ei kannata korottaa liian herkästi, vaan säästää tämä keino tositilanteisiin, jolloin koira ymmärtää, että olet tosissasi.
      Muista myös palkita kehumalla/makupalalla, kun koira tottelee! Tottelemisen täytyy olla koiralle itsestäänselvää, mutta kuitenkin mukavaa! Onnea kehiin, kyllä se siitä! =)

      • pomottamista??

        Kiitoksia asiallisista ja hyvistä vastauksista. Tållä hetkellä koira ei toteuta mainitsemistasi neuvoista mitään, eikä siihen ole edes kiinnitetty huomiota.
        Koira siis saattaa hypätä sänkyyn kutsumatta rinnan päälle naamaa nuoleskelemaan tai vaan laittaa tassut olkapäille ja jää siihen häntää heiluttaen.
        Pyrkii AINA sinne missä ihmisillä paikat. Jos nousen sohvalta, koira valtaa sen välittömästi ja tuijottelee sieltä katseella "huomasitteko".
        Ei ikinä päästä ihmisiä ensimmäisenä ovesta sisään tai ulos.
        Hyppii paljon vasten kun ilmeisesti haluaa huomiota. Tuijottelee paljon kotona ja seurailee. Olemme tulkinneet nämä "halailut" sillä että tykkää vaan paljon läheisyydestä. Mutta pitää ottaa antamanne niksit käyttöön ettei kaikki pyöri koko ajan koiran ympärillä ja sitä väistellessä.

      • Vanellus

        Jepjep.. Sen verran korjaisin, ettei komentoa kannata toistaa, eikä varsinkaan palkata kaksoiskäskyn jälkeen. Näin koira oppii nopeasti, ettei ensimmäistä käskyä tarvitsekaan totella. Palkka tulee kunhan tottelee joskus myöhemmin kun itselle sopii. Jos koira ei tottele ensimmäistä käskyä, poistutaan paikalta ja jätetään koira huomiotta. Tee jotain kotiaskareita hetki, äläkä anna koiralle mitään huomiota. Pian voit kokeilla uudestaan. Jos koira tottelee ensimmäistä käskyä, palkkaa välittömästi.

        Yksi tärkeä juttu vielä on se, että koiran tulisi pitää isäntäänsä maailman parhaana tyyppinä. Eli kaikki hyvät ja mukavat asiat tulevat isännän kautta. Kannattaa siis touhuilla koiran kanssa yhdessä paljon. Leikkiä, piilotella nameja/esineitä, ulkoilla koira vapaana luonnossa, opetella yksinkertaisia tokoliikkeitä ihan vain yhteisenä puuhasteluna.

        Mitään ei kuitenkaan kannata antaa ilmaiseksi. Koiralta kannattaa vaatia vaikka sivulletulo, ennen kuin päästää metsässä vapaaksi, pitkä katsekontakti tai luoksetulo ennen leikkiä.

      • sivusta seurannut

        katsekontaktin saa parhaiten opetettua koiralle, joka aina väistää katsomisen? Kysymys on nuoresta koirasta, johon ei millään saa katsekontaktia, touhuaa vaan omiaan, eikä katso vaikka miten liehuisi tai ääntelisi, joskus ihan vahingossa vilaisee silmiin pikaisesti. Pitäisikö ottaa koiranpää käsien väliin ja katsoa sitä ja sanoa "katso"????

      • Hulivilin emäntä
        Vanellus kirjoitti:

        Jepjep.. Sen verran korjaisin, ettei komentoa kannata toistaa, eikä varsinkaan palkata kaksoiskäskyn jälkeen. Näin koira oppii nopeasti, ettei ensimmäistä käskyä tarvitsekaan totella. Palkka tulee kunhan tottelee joskus myöhemmin kun itselle sopii. Jos koira ei tottele ensimmäistä käskyä, poistutaan paikalta ja jätetään koira huomiotta. Tee jotain kotiaskareita hetki, äläkä anna koiralle mitään huomiota. Pian voit kokeilla uudestaan. Jos koira tottelee ensimmäistä käskyä, palkkaa välittömästi.

        Yksi tärkeä juttu vielä on se, että koiran tulisi pitää isäntäänsä maailman parhaana tyyppinä. Eli kaikki hyvät ja mukavat asiat tulevat isännän kautta. Kannattaa siis touhuilla koiran kanssa yhdessä paljon. Leikkiä, piilotella nameja/esineitä, ulkoilla koira vapaana luonnossa, opetella yksinkertaisia tokoliikkeitä ihan vain yhteisenä puuhasteluna.

        Mitään ei kuitenkaan kannata antaa ilmaiseksi. Koiralta kannattaa vaatia vaikka sivulletulo, ennen kuin päästää metsässä vapaaksi, pitkä katsekontakti tai luoksetulo ennen leikkiä.

        Juu, toki maanitteluun tai neuvotteluun ei pidä sortua, mutta tuossa vaanii pieni riski. Jos koira esim. valtaa sängyn ja sen komentaa alas eikä se tottele ja menee vielä itse "perääntymään" tilanteesta, koira voi tulkita tilanteen voittona. Vaatii siis myös tilannetajua. Muuten ollaankin hyvin samoilla linjoilla koiran kasvatuksen jalossa taidossa(katselin nuo sun muutkin vastaukset). Meillä koira esim. rakastaa ottaa keppejä ja kantaa niitä lenkillä, mutta sisälle tullessa joutuu jättämään rakkaat kepit ulos. Tässä tilanteessa yleensä kerta pari komennontoistoa riittää, että keppi tosiaan jää ulos ja kehumalla koiraa jää elikollekin vielä hyvä mieli. Siinä vaan ei voi tätä perääntymissysteemiä käyttää, joten käskyntoisto on tuossa tilanteessa hyväksi havaittu. Tavoitehan on kuitenkin, että roolijako on selvä ja elo ja olo koiran kanssa on mukavaa ja jouhevaa, että tukkanuottasilla oloa. Ja useinhan koiralla voi komento jäädä ymmärtämättä, jos vaikka puhut välillä ihmisille ja taas koiralle tai jos hajut/muut koirat tms. sattuu kiinnittämään huomion, kuten meidän koiralla ulkona ollessa (oravat ja kissat on NIIN ihania, että!). Mutta kuten sanoin tilanteen mukaan ja yleensä tottelevaisuus paranee muutenkin, kun johtajuuskysymykset on ratkaistu, jolloin komennot menee ensiyrityksellä perille.

      • käskeminen
        Hulivilin emäntä kirjoitti:

        Voiko koiraa käskeä sanatta? esim eleillä? meillä koira valtaa luvatta sohva ja sänkypaikkoja mutta häipyy kun näytän käsimerkin tai napsautan sormia.
        välilä tuntuu että koira pelkkää uhmakkuuttaan vie istumapaikat meilläkin. Eli hypähtää juuri siihen mistä olet hetki sitten noussut.

      • Hulivilin emäntä
        käskeminen kirjoitti:

        Kehon kieli on myös erittäin hyvä keino ilmaista koiralle "mietteitään", jos koira on niille vastaanottavainen. Meillä koira kyllä ymmärtää myös katseesta ja eleistä, jos se on esim.tehnyt väärin (mulkaisen ja näytän kädellä, mene pois), haluanko leikkiä (tulkitsee virneen ja kulmakarvan kohottamisen =) ) yms.yms. Ei se niinkään, miten viestin saa perille, kunhan se on selkeä ja ymmärrettävä. Päinvastoin, mitä vähemmällä viesti menee perille, sitä parempi, koska se kertoo eläimen tarkkailevan sinun lähettämiä signaaleja! Liiallisella huutamisella jne. saa vain koiralle aikaseksi "puukorvat" ja esim. äänen korottamisella ei enään ole mitään vaikutusta.

        Ookkei. Ajattelin kapeakatseisesti tuota käskyjen toistamista vain koulutustilanteisiin, tokoiluun yms. peruskäskyihin kuten vaikka maahanmenoon.

        Eihän sitä tietenkään kieltämiseen voi soveltaa.

      • Vanellus
        käskeminen kirjoitti:

        Voiko koiraa käskeä sanatta? esim eleillä? meillä koira valtaa luvatta sohva ja sänkypaikkoja mutta häipyy kun näytän käsimerkin tai napsautan sormia.
        välilä tuntuu että koira pelkkää uhmakkuuttaan vie istumapaikat meilläkin. Eli hypähtää juuri siihen mistä olet hetki sitten noussut.

        Voi ja kannattaakin. Koiralle on luontaista seurata muiden laumanjäsenten eleitä. Eleillä annetut käskyt ovat paljon tehokkaampia kuin sanalliset. Lisäksi koira oppii pitämään paremmin kontaktia. Itse toteutan peruskäskyt (istu, maahan, paikallaolo, seis, sivulletulo) lähes aina käsimerkeillä.

        Meillä pahanteosta jo pelkkä vihainen katse saa koiran lopettamaan ja usein se vielä heittäytyy selälleen katuvaisena ja esittelee nöyränä sukukalleuksiaan.

      • touholiini
        Hulivilin emäntä kirjoitti:

        Kehon kieli on myös erittäin hyvä keino ilmaista koiralle "mietteitään", jos koira on niille vastaanottavainen. Meillä koira kyllä ymmärtää myös katseesta ja eleistä, jos se on esim.tehnyt väärin (mulkaisen ja näytän kädellä, mene pois), haluanko leikkiä (tulkitsee virneen ja kulmakarvan kohottamisen =) ) yms.yms. Ei se niinkään, miten viestin saa perille, kunhan se on selkeä ja ymmärrettävä. Päinvastoin, mitä vähemmällä viesti menee perille, sitä parempi, koska se kertoo eläimen tarkkailevan sinun lähettämiä signaaleja! Liiallisella huutamisella jne. saa vain koiralle aikaseksi "puukorvat" ja esim. äänen korottamisella ei enään ole mitään vaikutusta.

        Hulivilinemäntä kirjoitti

        Olen samaa mieltä kanssasi. Meilläkin koira tarkkailee minua,enkä minä sitä. Se vähä mitä sille on niin mitätönta se tekee, koska se lukee eleistäni ja äänensävystäni, kaiken. Koira on chiuaha. Todella kultaakin kalliimpi, mahtava luonne ja käytös,

      • minelan
        pomottamista?? kirjoitti:

        Kiitoksia asiallisista ja hyvistä vastauksista. Tållä hetkellä koira ei toteuta mainitsemistasi neuvoista mitään, eikä siihen ole edes kiinnitetty huomiota.
        Koira siis saattaa hypätä sänkyyn kutsumatta rinnan päälle naamaa nuoleskelemaan tai vaan laittaa tassut olkapäille ja jää siihen häntää heiluttaen.
        Pyrkii AINA sinne missä ihmisillä paikat. Jos nousen sohvalta, koira valtaa sen välittömästi ja tuijottelee sieltä katseella "huomasitteko".
        Ei ikinä päästä ihmisiä ensimmäisenä ovesta sisään tai ulos.
        Hyppii paljon vasten kun ilmeisesti haluaa huomiota. Tuijottelee paljon kotona ja seurailee. Olemme tulkinneet nämä "halailut" sillä että tykkää vaan paljon läheisyydestä. Mutta pitää ottaa antamanne niksit käyttöön ettei kaikki pyöri koko ajan koiran ympärillä ja sitä väistellessä.

        Ei yritä pomottaa sinua, vaan haluaa ilmaista ilonsa sinua kohtaan. olet varmasti hyvä koiranomistaja ja koirasi tapa kiittää viittaa siihen.

    • Vanhajuttujomutta

      Vanha viesti, mutta valitettavasti nämä luulot elää sitkeästi:

      "Pomottaako koira jos se menee ovista ensimmäisenä.

      Ei, se vaan haluaa kulkea ovesta.

      " ei väistä ihmisiä tai omistajaa,"

      Koirat hyvin usein kulkee toisissaan kiinni, painii, tönii ja törmäilee ihan huvikseen, ystävällisyyttään, leikkiä ja koska tuommoiset asiat eivät ole niille tärkeitä.

      "kulkee lenkillä vetäen etunenässä,"

      Ihminen on toivottoman hidas verrattuna koiraan. Usein koira joutuu opettelemaan suorastaan laahustamaan ihmisen kanssa ja se on tylsää sekä epäluonnollista koiralle. Kaikki koirat kulkisivat etunenässä, omia polkujaankin ja siksakkia jos saisivat. Siksi pitää opettaa muuta.

      "vai voiko olla kyse vain siitä ettei sen kanssa ole kiinnitetty huomiota näihin asioihin ja koulutettu?"

      Kyllä, juuri tästä on kyse.

      "vai väistääkö koira opettamatta automaattisesti laumansa johtajaa, jos johtajuusasiat ovat kunnossa?"

      Ei koirat laumaannu ihmisen kanssa samalla tavalla muutenkaan kuin keskenään (onneksi, sillä oikeissa valtataisteluissa koirat puree melkoisen kovaa ja meidän nahka ei sitä kestä).
      Katso alusta. Koirat eivät väistele, nöyristele tai elä alistunutta elämää keskenään. Mikä ihmeen johtaja semmoinen on, jota oikein pitää aina väistellä?
      Resursseja koira kyllä saattaa yrittää puolustaa tai omia: anna sille omat paikat ja tee vaihtareita, opeta se luopumaan.

      "Hyppää myös usein yllättäen (kutsumatta) sängyssä tai sohvalla ollessa rintakehän/kaulan päälle."

      Tottakai, syliin. Sen voi kyllä kieltää. Koira ei tajua varoa.

      "Silittäessä välttelee, ei antaisi silittää päätä."

      Se ei tykkää siitä, et sinäkään tykkää kaikesta kosketuksesta.
      Miksi sitä on siis pakko silittää siten miten se ei tykkää, tehkää jotain kivaa ennemmin.

      Perustyötä, koulutusta ja yhteistyötä oikeilla ajoituksesta, palkkauksilla ja hyvällä meiningillä, koira oppii ja tottelee. Määrätietoinen saa olla, mutta koira ei useinkaan pidä vaan niitä asioita tärkeinä, mitä me ihmiset. Jos haluat, että ovista mennään rauhassa, opeta koira odottamaan.

      • touholiini

        Vanhajuttujomuttatotta

        Voi, miten olen kanssasi samaa mieltä.Ei minun itsetuntoni kärsi yhtään, jos koira menee ulos ennen minua ja muutkin sirkustemput ovat aivan huuhaata. Pääasia on, että koira on sosiaalinen,kiltti ja tottelee jos tottelee, ajan kanssa tottelee kyllä.
        Ystäväni ja naapurit pitävät siitä ja minulle se on rakas pienipoika.

    • minelan

      pomottako koira minua

      No tuo EI OLE MIKÄÄN MERKKI POMOTUKSESTA.koira on vain niin innoissaan kun pääse ulos. Kaikkea sitä koiranomistajat luulevatkin

    • Asiantuntija-

      Kyllä koira pomottaa, jos menee ensimmäisenä ovesta. Tuo on merkki koiran luonnehäiriöstä ja se tulee viedä piikille, ennenkuin sattuu mitään pahempaa.

      • minelan

        No et todellakaan ole mikään asiantuntija, hölynpölyä puhut. Hanki itsellesi joku muu harrastus, mutta älä jaa oppejasi aloitteleville koiraharrastajille. Jos sinulla on niin huono itsetunto, että kun saat mennä ovesta ennen koiraa, niin pidä ne haihattelut sisälläsi.

    • minelan

      nm. vanellus

      Jos minun pitäisi noudattaa antamaasi listaa niin tulisin hulluksi.EI KOIRANPITO MISSÄÄN RODUSSA VOI OLLA NOIN VAIKEAA.Meillä koirat saavat olla koiria, ei mitään sirkuspellejä.Se, joka menee ensin ovesta, on yksinkertaisesti nopeampi, kuin minä. jos joka pienessäkin asiasiassa tarvitaan opapstusta ja usein vielä varmistetaan, että koirasta ei tule pomo. Stressihän siitä tulisi alta aikayksikön. Minä en ainakaan kestäisi moista, ainaista valppaana oloa.

    • minelan

      nm. vanhajuttujo, mutta

      Eiköhän jokaisen tulisi hankkia sen rotuinen koira, johon resurssitriittää. MinäESIM haluaisin kk-mäyräkoiran, vaikka omistankin niitä 3 kpl. Suursnatseri on ysi mielikkioduistani. .Mutta nyt minulla on TOUHO CHIUAHUA, jota rakastan yli kaiken, oikein käsiteltynä se suuri
      egoinen, ei rähjää muille ei sisällä eikä ulkona. Vaikkka se on pieni, niin pienuuden takaa löytyy pieni suuri koira,

    • touholiini

      hulivilikoiran omistaja

      Elekieli ja äänen taso on ainoita konsteja. joita käytän käyttäytymisen opastuksessa. NIIN on ollut aina ja tulee olemaankin. Mistään ei tehdä suurta numeroa, kaikki sujuu kuin itsestään,

      0len taaskin kanssasi samaa mieltä.

    • minelan

      vanhajuttujo kirjoitti

      Minulle on ykshailee kuka menee ovesta ulos ensimmäisenä, antaako tassua, meneekö käskystä maahan. Sirkustemppuja kaikki tyyni. Pääasia on. että koira osaa käytöstavat ja on sosiaalinen,

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      91
      2920
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      299
      1686
    3. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      246
      1567
    4. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      87
      1391
    5. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      402
      1384
    6. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      402
      1308
    7. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      2
      1089
    8. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1047
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      329
      874
    10. Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?

      "Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden
      Maailman menoa
      257
      855
    Aihe