Jesse ei vaadi

Jesseen voi uskoa, vaikkei olekkaan kirkon jäsen. Jessen voi päästää sydämeensä asumaan, vaikkei kuuluis mihinkään kirkkoon. Mutta Jesse toki tykkää, että liittyisitte johonkin seurakuntaan, joka julistaa Jessestä sanomaa.
Esimerkiksi jos tunnette vaikka kotiseurakunnakseen evankelisluterilaisen kirkon, niin sitten kannattaa liittyä.
Mutta jos ei tunne mitään seurakuntaa kotiseurakunnakseen, mutta Jesse on silti sydämessä, niin kirkkoihin ei tarvitse silloin kuulua. Kaikkihan me uskovaiset kuulumme Kristuksen yhteiseen kirkkoon. Jesse on meidät kaikki lunastanut, vaikka olisimme eronneet kansankirkosta, mutta Jesselle uskollisia.

Halleluja!
2175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Mitään kirkkoja ei ollut aluksi. Alkuseurakunnan ihmiset kokoontuivat toisten koteihin rukoilemaan ja viettämään ehtoollista.

Äänestä
  • >>Mitään kirkkoja ei ollut aluksi. Alkuseurakunnan ihmiset kokoontuivat toisten koteihin rukoilemaan ja viettämään ehtoollista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kirkon jäsenyyttä! kirjoitti:

Jesseen voi uskoa, vaikkei olekkaan kirkon jäsen. Jessen voi päästää sydämeensä asumaan, vaikkei kuuluis mihinkään kirkkoon. Mutta Jesse toki tykkää, että liittyisitte johonkin seurakuntaan, joka julistaa Jessestä sanomaa.
Esimerkiksi jos tunnette vaikka kotiseurakunnakseen evankelisluterilaisen kirkon, niin sitten kannattaa liittyä.
Mutta jos ei tunne mitään seurakuntaa kotiseurakunnakseen, mutta Jesse on silti sydämessä, niin kirkkoihin ei tarvitse silloin kuulua. Kaikkihan me uskovaiset kuulumme Kristuksen yhteiseen kirkkoon. Jesse on meidät kaikki lunastanut, vaikka olisimme eronneet kansankirkosta, mutta Jesselle uskollisia.

Halleluja!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu