Hih....

Suomiko Naton pelastajaksi ?


12.02.2008





Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates on varoittanut Naton eurooppalaisia jäsenmaita, että liiton yhtenäisyys ja uskottavuus ovat vaarassa. Hän pelkää Naton jakautuvan maihin, jotka ovat kyllä valmiita puolustamaan itseään eli Eurooppaa, mutteivät halukkaita osallistumaan USA:n niin kutsuttuihin ”terrorisminvastaisiin” sotiin. Varoituksen ydin oli, elleivät Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset ole valmiita taistelemaan ja kuolemaan Afganistanissa, Nato saattaa hajota.


Usko Naton kykyihin on nyt myös pohjalukemissa kun sitä vastassa ei ole mitään järjestäytynyttä armeijaa vaan kuten eräs suomalaisasiantuntijakin määritteli vain "fundamentaalisia johtohahmoja, palkkasotureita ja erilaisia rosvojoukkioita".


Myös ulkoministeri Condoleezza Rice on jo aiemmin patistelut lähettämään lisää sotilaita Afganistanin sotaisiin eteläosiin. Suomalaiset Nato - jäsenyyden kannattajat ovat tietysti myös huolissaan sotilasliiton rakoilusta. Kuin sattumalta ulkoministeri Kanerva matkusti nyt Yhdysvaltoihin keskustelemaan muun muassa Afganistanin tilanteesta. Ei kai nyt vain kaikessa hiljaisuudessa suunnitella auttaa Natoa lähettämällä suomalaisia taistelujoukkoja Afganistanin ?

Tälleen se järki palailee pätkittäin euroopassa ja "terrorismin vastainen sota" jää USA:n tahraksi omaan puolustusbudjettiinsa:D:D:D:D
167
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Suomen hallitus hyppää vaikka järveen, jos amerikka niin käskee.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NATO:n loppu kirjoitti:

Suomiko Naton pelastajaksi ?


12.02.2008





Yhdysvaltain puolustusministeri Robert Gates on varoittanut Naton eurooppalaisia jäsenmaita, että liiton yhtenäisyys ja uskottavuus ovat vaarassa. Hän pelkää Naton jakautuvan maihin, jotka ovat kyllä valmiita puolustamaan itseään eli Eurooppaa, mutteivät halukkaita osallistumaan USA:n niin kutsuttuihin ”terrorisminvastaisiin” sotiin. Varoituksen ydin oli, elleivät Yhdysvaltain eurooppalaiset liittolaiset ole valmiita taistelemaan ja kuolemaan Afganistanissa, Nato saattaa hajota.


Usko Naton kykyihin on nyt myös pohjalukemissa kun sitä vastassa ei ole mitään järjestäytynyttä armeijaa vaan kuten eräs suomalaisasiantuntijakin määritteli vain "fundamentaalisia johtohahmoja, palkkasotureita ja erilaisia rosvojoukkioita".


Myös ulkoministeri Condoleezza Rice on jo aiemmin patistelut lähettämään lisää sotilaita Afganistanin sotaisiin eteläosiin. Suomalaiset Nato - jäsenyyden kannattajat ovat tietysti myös huolissaan sotilasliiton rakoilusta. Kuin sattumalta ulkoministeri Kanerva matkusti nyt Yhdysvaltoihin keskustelemaan muun muassa Afganistanin tilanteesta. Ei kai nyt vain kaikessa hiljaisuudessa suunnitella auttaa Natoa lähettämällä suomalaisia taistelujoukkoja Afganistanin ?

Tälleen se järki palailee pätkittäin euroopassa ja "terrorismin vastainen sota" jää USA:n tahraksi omaan puolustusbudjettiinsa:D:D:D:D

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu