Mikä onkaan tämä ihannoimasi mies,
Kirjoittanut: TeuvoSuni 13.2.2008 klo 09.41
rovasti Olavi Peltola? Minäpä kerron:
Hän on luterilaisen porttokirkon sen viidesläisen porttolahkon
yksi väärä profeetta, joka on monen tämän lahkon kantaisä,
Urho Muroman riitaisan perinnön yksi perillinen, josta
Timo Junkkaala Muromasta kertovasta kirjassaan kertoo:
"Yksiselitteistä vastausta kysymykseen, kummalla puolella Muroma kiistassa oli,
ei siis voida antaa. Osaksi siitä syystä perinnönjaosta tuli vaikea.
Avoimeksi hajaannukseksi kriisi kuitenkin kärjistyi vasta Muroman kuoleman jälkeen.
Oppositioon ajautuneen työntekijäjoukon mielestä säätiö oli suhtautunut
uusimpaan herätysvirtaukseen torjuen ja oli jäämässä siitä sivuun.
Muroman perintö oli heidän mukaansa kulkemassa säätiön ohi.
Niinpä Honkanen, Häkkinen ja Peltola olivat perustamassa
Suomen Evankelisluterilaista Kansanlähetystä toukokuussa 1967."

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.