kaupungit heittelee Nokioita mäkeen ja boikottia puuhavat. Meillä sitä sentään kaupungit tarjouskilpailuja järjestelevät ja niiden jäljiltäkin sakkomaksuja makselevat... Niin voivat olla säännöt erilaisia eri kokoisissa valtioissa. Näin se on nähtävä, koskapa ei Bonnin kaupungin päätös mitään protesteja Suomen valtiovallan edustajilta heruttanut...
Saksassa vaan
puteritsi
4225
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Taasko täällä pullikoitte markkinoita vastaan?
KOMMUNISMIAKO KAIPAATTE???
mitä haikailaan, mutta säänntöjen pitää olla samat niin saksalaisille kuin suomalaisillekin. Siitä pitää meidän edunvalvojiemme huolehtia.
Kommunistiksi alkanut!
Tai ainakin sitä, että poliitikot tekevät ja päättävät asioista eikä niin, että markkinat vetää ja hallitus peesaa.
Minkä helvetin vuoksi kansan pitäisi tai siis pitää nykyisenkaltaisia kumileimasimia äänestää? Se talollisen "rakastama" EU:kin on sellainen leimasin, mikä toimii vain ja ainoastaan markkinoiden hyväksi. Tavallisille tallaajille ei EU:sta ole ollut paskankaan hyötyä.
Kun tuuli kääntyy vasemmalle on mielenkiintoista nähdä miten hallituksen omistajapolitiikka muuttuu valtionyrityksissä. Siis jos niitä vielä tämän hallituksen jälkeen on olemassa. Samoin suhtautuminen suurpääomaan ja sen ruikutuksiin siitä, että pitäisi helpottaa suurituloisten verotusta. Nykyiselle hallitukselle se on paljon tärkeämpää kuin julkisen terveydenhuollon tai vanhusten hoito.