Suomen kuningaskunta

Alla oleva linkki paljastaa tuntemattomia saloja Suomen vaietusta muinaishistoriasta.

http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/kuningaskunta.htm
241266
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Juu olen minäkin käynyt tuon sivun vuosia sitten katsomassa ja täytyypä ihan sanoa että en ensi kerralla oikein mahtanut uskoa. Mutta kun tietää mitä nuo ruotsalaiset ovatkaan tehneet niin enpä paljoa ihmettele.

Äänestä

Jos Suomen muinaisista kuninkaista polveutui hallitsijoita muiden Skandinavian maiden (mm. Ruotsin) valtaistuimelle, eivätkös silloin Suomen valloittaneet "ruotsalaiset" mahdollisesti olleetkin suomalaisia? Eli toisen sukuhaaran suomalaiset vain laajensivat aluettaan tänne Pohjanlahden itäpuolelle?

Onhan historiassa paljon esimerkkejä siitä, että keskenään sukua olevat hallitsijat ovat taistelleet verisesti vallasta, käyneet sotia ja tappaneet toisiaan.

Voidaan siis ajatella, että kaikki Pohjolan kansat (ja englantilaiset) ovat samaa suomalaista sukua, alue on vain jakautunut osiin eri sukuhaarojen välisen valtataistelun vuoksi.

Äänestä
  • walrusheart kirjoitti:

    Tässä lisää linkkejä mielenkiintoisille sivuille:

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/me_suurvallan1_2001.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/sala.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/uhka.htm

    Monet ruotsalaistuneet suvut ovat alun perin suomalaisia. Sama koskee varmasti kaikkia Pohjolan kansoja, kun mennään tarpeeksi ajassa taaksepäin. Myös englantilaiset ja saksalaiset näyttäisivät ovat suomalaista juurta.

    Elämme siis laajassa ja väkirikkaassa Suur-Suomessa, joka on tavallaan vain jakaantunut erillisiin maakuntiin (Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Islanti, Brittein saaret, Saksa jne.).

    Äänestä

  • walrusheart kirjoitti:

    Tässä lisää linkkejä mielenkiintoisille sivuille:

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/me_suurvallan1_2001.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/sala.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/uhka.htm

    Ruotsin Kuningas antoi turvapaikan Ranskan kuninkaallisille. Muu Ranskan aatelisto pakeni Venäjälle. Venäjän hovissa ja Chevalier-kaartissa puhuttiin ranskaa.
    Suomeen paenneet kuninkalliset on pitäneet matalaa profiilia. Toinen maailmansota oli kuiteski uhka ja monetkin kuninkaalliset joutui näihin pyörteisin mukaan . Ja ainaskin omalta osaltani oon päätänyt jotta en tuo itseäni esiin ellei mitään mullistavaa tapahdu. Mutta jos esim. sota uhka Suomea velvoittaa minua kuninkallinen sääty ja otan kyllä tarvittaessa vallan jos Suomen porvarit uhkaa sen menettää.

    Äänestä

  • Suomeen kirjoitti:

    En tiijä mutta jos ei pysty OTAMME ME KUNINKAALLISET VALLAN JA AJAMME VIHOLLISEN MAASTA ULOS. Toisinkuin porvarit me kuninkaalliset emme nääs pelkää kuolemaa.

    Äänestä

  • walrusheart kirjoitti:

    Tässä lisää linkkejä mielenkiintoisille sivuille:

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/me_suurvallan1_2001.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/sala.htm

    http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/uhka.htm

    Mikä tekee noista sivuista tai linkeistä mielenkiintoiset? Mistä edes tiedät, että ne sisältävät luotettua, varmaa ja uskottavaa tietoa? Onko kukaan luotettava ja objektiivinen taho tai henkilö vahvistanut noiden linkkien sisältämän luotettavuuden ja todenperäisyyden? Opettele ajattelemaan kriittisesti. XD

    Äänestä

  • kerros ny kirjoitti:

    ...ja jokainen voi itse tarkistaa, että skandinaavit runoilivat 800-1200-luvuilla Suomen kuninkaista.

    Ei kriittinen ajattelu tarkoita sitä, että pitää olla jonkun auktoriteetin sana siitä että jonkin tiedon saa huomioida. Sitä kutsutaan auktoriteettiuskoksi.

    Äänestä

  • ...kirjastoista... kirjoitti:

    ...ja jokainen voi itse tarkistaa, että skandinaavit runoilivat 800-1200-luvuilla Suomen kuninkaista.

    Ei kriittinen ajattelu tarkoita sitä, että pitää olla jonkun auktoriteetin sana siitä että jonkin tiedon saa huomioida. Sitä kutsutaan auktoriteettiuskoksi.

    Kun nyt muistetaan että puolet meistä on ylväitä puolimongoleja ja meidän poulimongolien maa kattaa tästäkin Suomesta puolet, niin mihinkähän sijoittuu se saagojen Suomi? Ettei vain Varsinais-Suomeen?

    Äänestä

  • tarkoittaa? kirjoitti:

    Kun nyt muistetaan että puolet meistä on ylväitä puolimongoleja ja meidän poulimongolien maa kattaa tästäkin Suomesta puolet, niin mihinkähän sijoittuu se saagojen Suomi? Ettei vain Varsinais-Suomeen?

    Mistäköhän muinaisesta historiankirjasta sinä tuon "puolimongolin" kaivoit esiin?
    Sinänsä kysymyksesi on oikeutettu, että jos Suomi kyseisissä saagoissa mainitaan (en ole niitä itse lukenut) niin sillä nimityksellä tuskin on tarkoitettu samaa aluetta kuin nykyisin. Lähinnä ehkä voisi kysymykseen tulla lounaiskulma Suomesta.

    Oli miten oli, niin tuo puolimongolimöngerryksesi on kyllä ajastaan jälkeen jäännyttä höpinää, tai sitten haluat vain kärjistellä asioita. Itäistä geeniperimää toki on, samoin läntistä, mutta siitä on vielä pitkä matka edes puolikkaisiin mongoleihin, mikä sekään ei ehkä olisi silti mikään paha asia kun katselee mitä germaanitaustaiset kansat ovat aikaan saanneet.

    Äänestä

  • old_profile_8002 kirjoitti:

    perimässä. En kaivanut sitä vanhoista kirjoista vaan uusimmasta tutkimuksesta ja joku (skandinaavi??) tuolla aiempana vain veti sen puolimongoli-termin pölyisestä hihastaan.

    Äänestä

  • pahaa tässä itäisessä kirjoitti:

    perimässä. En kaivanut sitä vanhoista kirjoista vaan uusimmasta tutkimuksesta ja joku (skandinaavi??) tuolla aiempana vain veti sen puolimongoli-termin pölyisestä hihastaan.

    Linkitätkö tutkimukseen taikka vihjaat artikelista. Asia kiinnostaisi minuakin.

    Äänestä

Uskotko tosiaan, että kaikki mitä linkissä sanotaan on totta? Etkö osaa ajatella kriittisesti? Uskotko kaikkea mitä internetistä luet ja löydät? Varsinkin silloin jos internetistä löytämäsi aineisto tukee omaa ajatteluasi vaikka ainestoa ei voi vahvistaa luotettavaksi ja täysin paikkansapitäväksi? Joo jatkahan vaan internetistä niitä "salaisuuksien" etsintää. =)

Äänestä

löysitkin noin puolueettoman tutkimus tuloksen, jossa on erittäin paljon JOS sanoja. Muistaakseni kuningas sana ei aikanaan tarkoittanut valtakunnan vaan metsästysseurueen pomoa. Ja nämähän olivat niihiaikoihin suht liikkuvaa porukkaa.

Äänestä
  • mukaan lukien, mutta kyllä jo pronssikautisten linnojen isäntiä Virossa ja Liivinmaalla varmaan jo sanottiin kuninkaiksi. Ja se on se perusmerkitys.

    Äänestä

  • nuottakuningas kirjoitti:

    mukaan lukien, mutta kyllä jo pronssikautisten linnojen isäntiä Virossa ja Liivinmaalla varmaan jo sanottiin kuninkaiksi. Ja se on se perusmerkitys.

    Linna on vielä kaukana valtiosta. Mitäs jos "Suomen kuninkaat" olivatkin saamelaisia. Saamelaiset asuttiva suurita osaa nyk. Norjaa, Ruotsia ja Suomea. Sanat saame ja suomi ovat lähes identtisiä. Saamelaisilla on ehkä ollut suurempi rooli kun halutaan myöntää.

    Äänestä

  • näin on kirjoitti:

    Minusta hiukka haiskahtaa että saamelaisille halutaan tyrkyttää suurempaa roolia kuin mikä olisi löytöjen perusteella realistista. En sano mitään Norjan ja Ruotsin saamelaisasutuksen laajuudesta kun en ole niistä mitään lukenut, mutta Suomesta ei kovin etelästä löydy suoraan saamelaisiin liitettävissä olevaa arkeologista aineistoa. Ulkomuistista sanoisin että löytöjen raja kulkee karkeasti Oulun korkeudella. Tässäkin kummittelee mukavasti taas vanha käsitys, tällä kertaa uudisasutusteoria jonka mukaan nykyisten "suomalaisten" esi-isät olisivat tulleet tänne vasta ajanlaskun alun jälkeen ja ajanneet nuo niiiiiin väärin kohdellut alkuperäisasukkaat pohjoiseen. Hieno teoria, mutta ei uskottava. Vastaava kai on nykyäänkin taas tuotu esiin, mutta sekin teoria edellyttää salaperäisiä tuntemattomia kieliä jotka olisivat kadoneet joten siitä ei mielestäni ole jatkuvuusteorian kumoajaksi. (On aina enemmän kuin epäilyttävää jos arkeologisiin ja muihin todisteisiin nojaavaa teoriaa koetetaan syrjäyttää teorialla joka vaatii jonkun tuntemattoman suureen keksimistä jotta teoria toimisi).

    Sanojen Saame ja Suomi yhteneväisyys on toki selvä. Ei asiassa ole mitään ihmettelemistäkään. Eikös se nykyolettamuksena mene pitkälti niin että oletetaan olleen kanta-suomi joka on jakautunut suomeksi ja saameksi. Jakautumiseen lienee vaikuttanut ainakin etelän saamat germaaniset lainat.

    Mitä taas tulee ketjun varsinaiseen aiheeseen, niin olen joskus kauan sitten kirjoittanut mielipiteeni siitä, mutta toistetaan se vielä:
    En pidä mitenkään mahdottomana etteikö saagoissa mainittaisi nykyisen Suomen alueelta tulevia kuninkaita, mutta se ei tarkoita että meillä olisi ollut jotain valtioita. Oma arvaukseni on että nimitys on tarkoittanut ehkä päällikkökuntia tai vastaavia, eikä ole mitenkään sanottu että henkilöt joita nimitys saagassa tarkoittaa olisivat itse kutsuneet itseään samalla nimellä. Luultavasti homma voisi mennä vaikka siten, että saagan kirjoittaja kirjoittaa ylös tapahtumia joissa on mukana jonkun naapurialueen kylän merkkimies. Koska tällä on ollut vaikutusvaltaa ja hän on selvästi ollut pomo oman alueensa piirissä niin (germaaninen) saagan kirjoittaja on laittanut hänelle tittelin joka hänen mielestään kuvaa tämän henkilön asemaa. Tällaiseksi on sitten sopinut kuningas joka sinänsä ei todellakaan tarkoita mitään nykyisen kuninkuuden kaltaista kruunupäätä.

    Väitetäämpä jopa että Houdinikin oli suomalainen ja niin varmaan olikin jos käsittää tämän "suomalaisuuden" kyllin laajasti.
    En pidä keskustelun aloittajan linkkejä mitenkään asiaankuulumattomina, mutta keskiaikaisten historoitsijoiten juttuja kyllä nyt ylitulkitaan vähän liian yksisilmäisesti.
    Pitää muistaa, että keskiaikainen historiankirjoittaja ei edes yrittänyt kirjoittaa faktaa. Sellainen etiikka on myöhemmän ajan keksintöä.
    He kirjoittivat juttuja siten kuin he toivovat, että jälkipolvet niitä muistaisivat. Yleensä ylistivät jotain vallanhallitsijaa tai pyhimystä. Totuus niissä jutuissa on satunnaista.
    Niiden lukeminen voi kyllä olla mielenkiintoista ja opettavaista, mutta vähintään yhtä epäluotettavaa kuin tämän päivän netissäkin esiintyvät historijantulkitsijat.

    Äänestä

  • old_profile_8002 kirjoitti:

    Minusta hiukka haiskahtaa että saamelaisille halutaan tyrkyttää suurempaa roolia kuin mikä olisi löytöjen perusteella realistista. En sano mitään Norjan ja Ruotsin saamelaisasutuksen laajuudesta kun en ole niistä mitään lukenut, mutta Suomesta ei kovin etelästä löydy suoraan saamelaisiin liitettävissä olevaa arkeologista aineistoa. Ulkomuistista sanoisin että löytöjen raja kulkee karkeasti Oulun korkeudella. Tässäkin kummittelee mukavasti taas vanha käsitys, tällä kertaa uudisasutusteoria jonka mukaan nykyisten "suomalaisten" esi-isät olisivat tulleet tänne vasta ajanlaskun alun jälkeen ja ajanneet nuo niiiiiin väärin kohdellut alkuperäisasukkaat pohjoiseen. Hieno teoria, mutta ei uskottava. Vastaava kai on nykyäänkin taas tuotu esiin, mutta sekin teoria edellyttää salaperäisiä tuntemattomia kieliä jotka olisivat kadoneet joten siitä ei mielestäni ole jatkuvuusteorian kumoajaksi. (On aina enemmän kuin epäilyttävää jos arkeologisiin ja muihin todisteisiin nojaavaa teoriaa koetetaan syrjäyttää teorialla joka vaatii jonkun tuntemattoman suureen keksimistä jotta teoria toimisi).

    Sanojen Saame ja Suomi yhteneväisyys on toki selvä. Ei asiassa ole mitään ihmettelemistäkään. Eikös se nykyolettamuksena mene pitkälti niin että oletetaan olleen kanta-suomi joka on jakautunut suomeksi ja saameksi. Jakautumiseen lienee vaikuttanut ainakin etelän saamat germaaniset lainat.

    Mitä taas tulee ketjun varsinaiseen aiheeseen, niin olen joskus kauan sitten kirjoittanut mielipiteeni siitä, mutta toistetaan se vielä:
    En pidä mitenkään mahdottomana etteikö saagoissa mainittaisi nykyisen Suomen alueelta tulevia kuninkaita, mutta se ei tarkoita että meillä olisi ollut jotain valtioita. Oma arvaukseni on että nimitys on tarkoittanut ehkä päällikkökuntia tai vastaavia, eikä ole mitenkään sanottu että henkilöt joita nimitys saagassa tarkoittaa olisivat itse kutsuneet itseään samalla nimellä. Luultavasti homma voisi mennä vaikka siten, että saagan kirjoittaja kirjoittaa ylös tapahtumia joissa on mukana jonkun naapurialueen kylän merkkimies. Koska tällä on ollut vaikutusvaltaa ja hän on selvästi ollut pomo oman alueensa piirissä niin (germaaninen) saagan kirjoittaja on laittanut hänelle tittelin joka hänen mielestään kuvaa tämän henkilön asemaa. Tällaiseksi on sitten sopinut kuningas joka sinänsä ei todellakaan tarkoita mitään nykyisen kuninkuuden kaltaista kruunupäätä.

    kyllä niitä päälliköitä on jo kuninkaiksi sanottu. Pienestä ne aloittaneet kuníngaskunnatkin.

    ilmaisin asiani hiukan kärjistäen. Mutta täällä tehdään Suomesta ja suomalaisista jotain suurta kansaa ja maailmanhistoriaa mullistavaa paikkaa. Täällä ja netissä yleensäkin yksinkertaisesti vääristellään asioita ja ajetaan sillä "omaa" katsontakantaa. Kuten sukututkimus kurssin vetäjä sanoi "aika ja tekniikka muuttuu, mutta ihminen ei".

    Äänestä

  • kuninkuuden juuret kirjoitti:

    kyllä niitä päälliköitä on jo kuninkaiksi sanottu. Pienestä ne aloittaneet kuníngaskunnatkin.

    Onhan heitä voitu kuninkaiksikin kutsua, mutta kyseessä on joka tapauksessa germaaninen lainasana, joten onko sinusta vaikeaa ottaa huomioon sitäkin mahdollisuutta että sanalle olisi voinut olla täkäläinenkin vastine? Saagat taas kirjoitettiin muistiin ihmisten toimesta joille kuningas oli oman kielen sana, ja siksi on selvää että sellaista he saagassa käyttivät.

    Pienestä ovat aloittaneet kuningaskunnatkin, mutta tässä yhteydessä olisi tärkeää pitää mielessä se, että kun käytetään sanaa kuningas niin se ei tarkoita samaa mitä vastaava titteli tuli myöhemmin tarkoittamaan.

    Kuningas on niin muinainen germaanilaina, että hädin tuskin olivat hermannit vielä erenneetkään balteista tuolloin. Se osuu varhaismetallikauden tekniseen vallankumoukseen ja maanviljelyn tehostumiseen. Kun alkoi olla verotettavaa, niin ilmaantuivat verottajatkin. Malli ainakin otettiin manner-Euroopan ja Tanskan suunnalta, lienevätkö sieltä tulleet ensimmäiset kuninkaatkin, koska kieli muuttui tuona aika hurjasti. Muutenhan puhuisimme yhä melkein saamen kaltaista kieltä.

    Äänestä

  • germaanilaina kirjoitti:

    "Muutenhan puhuisimme yhä melkein saamen kaltaista kieltä."

    Germaaniset lainat vasarakirveskulttuurin kautta toki jakoivat kanta-Suomen saamen ja suomen esimuodoiksi, mutta kyllä se saamekin on ehtinyt aikojen kuluessa kehittyä ja muuttua. Eli ei voi sanoa että puhuisimme melkein saamen kaltaista kieltä koska saamekaan ei ole pysynyt muuttumattomana.

    Kuningas on toki todella vanha lainasana, mutta ei se todista että sitä olisi täällä käytetty siinä merkityksessä missä sanaa nykyään käytetään. Toiseksi hermannit ovat sivuseikka, nyt puhutaan kielistä, ei kansoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

walrusheart kirjoitti:

Alla oleva linkki paljastaa tuntemattomia saloja Suomen vaietusta muinaishistoriasta.

http://onet.tehonetti.fi/suomalaisuudenliitto/onet/vanhatsivut/kuningaskunta.htm

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu