tiedän, että murkkuiässä fyysiset mitat voivat olla aikuisen, mutta henkinen kypsyys on sellainen / - 2 vuotta kalenteri-iästä.Hämmästelyni aihe liittyykin tähän. Kertokaapa, onko normaalia vai ei, että 14 v. poika haluaa istua isänsä sylissä, nukkua joskus tämän vieressä, piereskelee estoitta toisten seurassa, syö ruokapöydässä mussuttaen kuin taaperoikäinen, lyödä muksii vanhempiaan (mukamas leikillään), esitelmöi kaiken aikaa samoista aiheista (filmitähdet), ei tee kotona mitään, on laiska, mutta haaveilee tulevansa rikkaaksi, on arka, mutta on kotonaan diktaattori ja ihailee Hitleriä, Stalinia yms., piirtää samanlaisia kuvia (fantasiahahmot) kaiken aikaa, lukee vain kahta kirjaa uudestaan ja uudestaan, ei ole kiinnostunut tytöistä, ei urheilusta, ei oikeastaan muusta kuin oman "viisautensa" esittelemisestä, leikkii 8-9-vuotiaiden kanssa koska saa heidän seurassaan olla "kingi", ei osaa liikkua yksin missään, ei osaa edes käydä kaupassa ostamassa maitoakaan? Vai onko poika vain pilalle hemmoteltu, huonosti kasvatettu pullamössösukupolven tyypillinen edustaja? Kuinka tälläisen kaverin päähän saa taottua järkeä ja milloin hän oikein alkaa edes hitusen "miehistyä"?
14 v. pojan kehitys
21
6377
Vastaukset
- sama täällä
Onnittelen! teillä on tyypillinen piloille hemmoteltu pullamössösukupolven edustaja. Ei sille enää jäkeä saa päähän, peli on menetetty. Ei muuta kuin uutta putkeen, niin palataan asiaan taas 14 vuoden kuluttua.
- mth
Yleensä vieraan lapset täyttävät nämä kriteerit.
Kasvatuksessa kyllä näkee hyvin konkreettisesti
oman työnsä tuloksen, mutta kukapa sitä uskaltaa
itselleen myöntää virheensä.
En nyt aivan vielä kirvestä kaivoon heittäisi.
Toivoa on niin kauan kuin elämääkin.- Oili
Jos lapsi on oma, voit saada sen järkiin. Keskity hommaan, vie vaikka Lappiin, tao kalloon, mikä on tärkeää ja mikä ei. Ota siitä elämäntehtävä: voi pelastaa yhden ihmisen. Mitä tuollaisesta muuten tulee?
Jos lapsi on naapurin, et voi mitään.
Voi olla, että luontokin hoitaa asian. Ihmeitä tapahtuu aina. En silti luottaisi liikaa siihen.
Neljätoistavuotias on (omasta mielestään) melkein aikuinen. Vähän myöhässä on perusjuttujen kasvatus. On niinkin, että hän on jo persoona, eikä enää helposti siedä puuttumista omiin juttuihinsa. Lapsihan se on, mutta iso lapsi. Pitäisi pitää huolta pienenä, niin tuon ikäisenä voisi jo kantaa satoa.
- mietiskelijä
Kyllä jotkut pojat on vielä 14-vuotiaana ihan lapsia, ja kun siihen sekottuu kuitenkin iso koko, ne on itsekin hämillään miten pitäisi olla. Minusta tuo kuullostaa pelkältä murrosiän epävarmuudelta, ja jos siitä tehdään liian iso numero niin sitten voi mennä pieleen. Anna pojan olla oma itsensä, niin hänen ei tarvitse ruveta kieroutuneilla tavoilla pönkittämään itsetuntoaan, niin kuin murrosikäisille usein käy.
Syliin tulo on vain sitä että tarvitsee vielä hellyyttä, muksiminen sitä että ei osaa sitä enää muuten osoittaa. Osoittakaa sitä juttelemalla ja hyväksynnällä - ja myös kosketuksella -, niin minäkuva vahvistuu ja käytös vakaantuu kyllä.
Ohjausta tietysti tarvitaan, mutta eihän kenestäkään "pakolla" tehdä miestä vaan itsetuntoa tukemalla.- xylo
.. mutta kyllä 14-v pitäisi jo osata ruokapöydässä syödä kuten ihminen, ei kuten 2-vuotias mussuttaja. Jos siis on pöytätavat opetettu. 14-v. myös pitää osata olla hiljaa välillä, eikä tunkea itseään ja oma erinomaisuuttaan esille koko ajan. Jos siis on tavat opetettu silloin joskus.
Poika ilmeisesti kaipaa valtavasti ihailua, ja huomiota (jota ei saa riittävästi vanhemmiltaan??) koskapa kaveripiirinä on nuo n-8-v pikkukundit, jotka katsovat ylöspäin ja ihailevat kaikkea mitä poika tekee ja osaa ja haliitsee.. taitaa vaan käydä niin, että nämä "kaverit" kehittyvät ja kasvavat henkisesti tämän pojan ohitse, joten pitkäikäisestä ystävyydestä ei ole kysymys.
Eikö poikaa voi ohjata omanikäisten harrastusten seuraan? Miten hänellä koulussa menee, onko kavereita, miten muut luokkakaverit suhtautuvat?
Voihan olla, ettei poika mikään järjen jättiläinen ole :/ Ikävä juttu, mutta voi olla niinkin että on vähän yksinkertaisempi.
Tai sitten vain hitaasti kehittyvämpää lajiketta. Ja kehittymisvaiheessaan juuri nyt kömpelö, ei hallitse kehoaan eikä itseäänkään ja itse hiljaa mielesään miettii, miksi toimi ja teki taas näin, jne..muttei osaa olla luonteva aikuisten seurassa, eikä ole löytänyt hengenheimolaista kaverikseen, on yksinäinenkin..
Voi olla että muutaman vuoden kuluttua edessäsi on salskea upea hillitty asiallinen fiksu nuori mies... tämmöisiäkin ihmeitä on tapahtunut.. - nih
siis haloo, isin sylissä, isin viekussa nukkumassa, just joo. tiiätkö mitä ne tavalliseen tapaan kehittyneet 14 veet tekee? ne kattelee tyttöjä, yrittää iskee tyttöjä, keulii siististi mopoilla että tytöt ihailis (hah), joko polttaa salaa, tai on kavereiden mukana röökireissuilla kun kaverit polttaa salaa, sama alkoholin suhteen. kuulostaa ihan eräältä kehityksessä jälkeen jääneeltä 12 vuotiaalta sukulaispojalta, joka on myös riesa varsinkin vierailuilla... ja hänelle nauravat 8-10 vuotiaat serkutkin kun on niin pentu tuollaisella käytöksellään.
- Niiin
nih kirjoitti:
siis haloo, isin sylissä, isin viekussa nukkumassa, just joo. tiiätkö mitä ne tavalliseen tapaan kehittyneet 14 veet tekee? ne kattelee tyttöjä, yrittää iskee tyttöjä, keulii siististi mopoilla että tytöt ihailis (hah), joko polttaa salaa, tai on kavereiden mukana röökireissuilla kun kaverit polttaa salaa, sama alkoholin suhteen. kuulostaa ihan eräältä kehityksessä jälkeen jääneeltä 12 vuotiaalta sukulaispojalta, joka on myös riesa varsinkin vierailuilla... ja hänelle nauravat 8-10 vuotiaat serkutkin kun on niin pentu tuollaisella käytöksellään.
Tuo tuli mullekin mieleen. mä kyllä sijoittaisn pojan vielä 3 v. alemmas eli vaikuttaa tollaiselta yhdeksänvuotiaalta. Eikö isillä ja äitillä jo hälytyskellot soi kun kakara on tosiaan "kakara" vaikka pitäisi jo edes hieman muistuttaa miestä? Luulis vanhempiakin hävettävän!
- en ihmettele
Juuri tuollaisiahan ne murrosikäiset pojat on, monet vielä 15-vuotiainakin. Käytös kertoo normaalista ikään kuuluvasta epävarmuudesta kun haluu samalla olla vielä lapsi ja jo aikuinen. Joillakin lapsuus kestää pitempään, ja viihtyy paremmin nuorempien kans kun ei vielä isojen poikien jutut kiinnosta, ei siinä ole mitään pahaa. Minusta parempikin kun ei aikuistu liian aikaisin, ehtiihän sitä myöhemminkin. Pöytätavat pitää tietysti opettaa, mutta "huono" käytös on myös epävarmuuden ilmaus, tai hakee huomiota jos ei ole saanut vanhemmiltaan tarpeeksi rakkautta?
Kyllä se miehistyy, kun ikää ja varmuutta tulee, yksilöllisessä kehitystahdissa on isoja eroja. - heh
Hehheh, just tommonen meilläkin on. Mutta ei huoleta yhtään, kun semmosiahan ne on toisetkin, ja kaikista näyttää miehiä kasvavan. Tuotahan sillä murrosiällä juuri tarkotetaan ja sen läpikäy kaikki, jotkut lievempänä vaan. Ja jotkut paljon pahempana.
- äiti
Oletko tutustunut Aspergerin syndroomaan. Poikahan on kuin suoraan oppikirjasta.
Aspergerin syndrooma on neurologinen synnynäinen (perinnöllinen) häiriö, jota ei kasvatuksella aiheuttaa. Perheemme yksi kolmesta lapsesta on saanut synnyinlahjanaan tämän häiriön.- eräs
On vain valitettavasti kovin yleistä, että tervekin lapsi/nuori leimataan tuollaisilla vanhempien omaatuntoa helpottavilla diagnooseilla ja sitten vanhemmat pesevät kätensä kaikesta, eikä tilanteelle yritetäkään tehdä enää mitään. Joskus esim. terapia tai kasvatusasenteiden tarkistus voisi olla avuksi oli syndroomaa tai ei. Psyykkiset oireethan ovat usein hyvin samanlaisia kuin neurologiset ja väärä diagnoosi tai aiheeton leimaaminen on myös hyvin kohtalokasta.
- kokenut
eräs kirjoitti:
On vain valitettavasti kovin yleistä, että tervekin lapsi/nuori leimataan tuollaisilla vanhempien omaatuntoa helpottavilla diagnooseilla ja sitten vanhemmat pesevät kätensä kaikesta, eikä tilanteelle yritetäkään tehdä enää mitään. Joskus esim. terapia tai kasvatusasenteiden tarkistus voisi olla avuksi oli syndroomaa tai ei. Psyykkiset oireethan ovat usein hyvin samanlaisia kuin neurologiset ja väärä diagnoosi tai aiheeton leimaaminen on myös hyvin kohtalokasta.
Olet kyllä ymmärtänyt diagnoosin merkityksen aivan väärin. Ensin tietysti tutkitaan ja sen jälkeen voidaan miettiä mikä auttaa juuri tätä lasta. Monet vanhemmat saavat hakata päätä seinään, kun yrittävät "kasvattaa" neurologisen häiriön omaavaa lasta kuin "normaalia"/psyykkisesti häiriintynyttä. Näihin lapsiin eivät samat metodit kertakaikkiaan (useimmiten) pelitä. Esim. Asperger-ihmisillä on aivan eri logiikka kuin meillä ns. tavallisilla.
Suosittelen sinullekin vaikkapa puolen vuoden elelyä tällaisen lapsen kanssa, niin hyvät kasvatusperiaatteesi saattavat yllättäen joutua romukoppaan. Niin kävi meille.
Tämän viestin alussa mainittu nuori kannattaisi ehdottomasti viedä pätevän neurologin tutkimuksiin. - minä
kokenut kirjoitti:
Olet kyllä ymmärtänyt diagnoosin merkityksen aivan väärin. Ensin tietysti tutkitaan ja sen jälkeen voidaan miettiä mikä auttaa juuri tätä lasta. Monet vanhemmat saavat hakata päätä seinään, kun yrittävät "kasvattaa" neurologisen häiriön omaavaa lasta kuin "normaalia"/psyykkisesti häiriintynyttä. Näihin lapsiin eivät samat metodit kertakaikkiaan (useimmiten) pelitä. Esim. Asperger-ihmisillä on aivan eri logiikka kuin meillä ns. tavallisilla.
Suosittelen sinullekin vaikkapa puolen vuoden elelyä tällaisen lapsen kanssa, niin hyvät kasvatusperiaatteesi saattavat yllättäen joutua romukoppaan. Niin kävi meille.
Tämän viestin alussa mainittu nuori kannattaisi ehdottomasti viedä pätevän neurologin tutkimuksiin.En ole ymmärtänyt väärin. On toki eri asia ja hyvä asia kun diagnoosi oikeasti tehdään ja sen perusteella suunnitellaan kasvatuskeinoja, mutta minua lähinnä huolestuttavat nämä tee-se-itse diagnoosit, kun vanhemmat keksivät milloin minkinlaisen aivovaurion lastensa oikkuilun selitykseksi, ja sitä tiedotetaan lähipiirille tosiasiana, tarkoituksessa poistaa kaikki vastuu vanhemmilta.
Toinen virhekäsitys on se, että jos lapsella on k.o. diagnoosi niin mitään ei voi eikä tarvitse tehdä. Aivovauriolapsistakin voidaan kasvattaa ihan kunnon ihmisiä, ja monet kasvatusperiaatteet ovat myös samoja kuin terveillekin. Mielipiteeni perustuvat kokemuksiin, joita työssäni vammaisten lasten lähellä olen jo vuosia nähnyt.
- Ihmettelijä
Kiitos kommenteistanne! Lukisin mielelläni niitä lisääkin... Ko. poika on kokenut elämässään suuren menetyksen 9-vuotiaana, mutta ei hän vaille vanhempien huomiota ole jäänyt - päinvastoin. Koulu sujuu keskinkertaisesti ja hän osaa jopa keskustella itseään kiinnostavista aiheista, mielestäni hänen älyssään ei ole mitään vikaa. Pöytätapoja pojalle on opetettu ja kaikki muuta perheenjäsenet osaavat käyttäytyä kohtuullisesti. Mikä ihme on, ettei hän huomaa omaa huonoa ja rehellisesti sanottuna lapsellisen outoa käytöstään? Tai miksei hän reagoi, vaikka vanhemmat ja sisaret hänelle asiasta huomauttavat? Hän vain hokee, että hän tekee mitä haluaa eikä sillä ole väliä mitä muut hänestä ajattelevat. Omituista minusta on, ettei hän ole lainkaan kiinnostunut tytöistä; sitä kauttahan tulisi omasta hygieniastakin huolehtiminen kiinnostavaksi. Lapsellisuus on tavallaan hyvä asia, mutta kuka jaksaa elää lähes kaksimetrisen, 70-kiloisen, mutta 4-vuotiaan aivoilla varustetun narsistin kanssa?
- miia
Onneksi olkoon! Olet niitä harvoja äitejä, jotka näkee lapsissaan myös huonoja puolia ja uskaltaa ne mainita muillekin.
Hygieniaa kannattaa kyllä opettaa, se voi karkottaa kaikki kaveri ehdokkaat. Kaikki voi myöntää, ettei ole kiva olla lähekkäin ihmisen kanssa, joka haisee.
Älä sano, että peseydy, jotta tytöt tykkäis. Siitä hän voi ujona ajatella, etten haluakaa tyttöjen kiinnostuvan musta, en siis peseydy. Ja voihan olla, ettei poikasi ole hetero.
Olen samaa mieltä toisen kirjoittajan kanssa, pojallasi voi olla jokin neurologinen ongelma. Neurologisen ongelman toteaminen ei tee lapsestasi tyhmempää, vaan tieto voi helpottaa elämäänne monellakin tapaa. En tietenkään sano, että ko. ongelmat johtuvat välttämättömästi jostain neurologisesta ongelmasta. Mutta se on yksi vaihtoehto.
Veljeni on huono koulussa, kokee itsensä tyhmäksi ja kömpelöksi. Veljeni laitettiin hänen monien (ei aluksi liittynyt ed. mainittuihin) ongelmiensa takia psykologin juttusille, joka taas sanoi, että kyseessä saattaa olla neurologinen vamma. Joten veljeni joutuu neurologin luokse. Odotan uutisia innolla, tieto ei missään nimessä lisää tuskaa, vaan helpottaa meidän ymmärrystämme. - juupaseipäs
14-vuotias ei välttämättä vielä ole ainakaan näkyvästi kiinnostunut tytöistä. On tavallista että kiinnostus vielä pidetään visusti salassa. Jos poika on muutenkin vielä lapsellinen niin tyttöjen aika ei vain ole vielä tullut, ei tarvitse olla poikkeavaa. Murrosikäiset ovat narsisteja. Omassa kehossa ja mielessä tapahtuu niin paljon muutosta, että huomio suuntautuu itseen ja oma itse on maailman tärkein asia. Vanhempien huomiokin voi olla monenlaista. Kriittinen ja moittiva ja aina ojentava huomio lisää epävarmuutta ja väärää itsensä korostamisen tarvetta ja -tapoja, rakentava, hyviä asioita huomaava suhtautuminen vahvistaa niitä hyviä puolia.
- neiti
juupaseipäs kirjoitti:
14-vuotias ei välttämättä vielä ole ainakaan näkyvästi kiinnostunut tytöistä. On tavallista että kiinnostus vielä pidetään visusti salassa. Jos poika on muutenkin vielä lapsellinen niin tyttöjen aika ei vain ole vielä tullut, ei tarvitse olla poikkeavaa. Murrosikäiset ovat narsisteja. Omassa kehossa ja mielessä tapahtuu niin paljon muutosta, että huomio suuntautuu itseen ja oma itse on maailman tärkein asia. Vanhempien huomiokin voi olla monenlaista. Kriittinen ja moittiva ja aina ojentava huomio lisää epävarmuutta ja väärää itsensä korostamisen tarvetta ja -tapoja, rakentava, hyviä asioita huomaava suhtautuminen vahvistaa niitä hyviä puolia.
Sillä tosiaan voi olla asperger.
Mä tunnen muutamia ihmisiä joilla on asperger ja ne on vähän samanlaisia kuin se sun poikas...
- Superfly
Itse olin melko samanlainen.
Esitelmöin muutamasta minua kiinnostavasta aiheesta (muiden) väsymykseen asti, opin hoitamaan omia asioitani myöhään (vasta 17-18 vuotiaana), olin melko lapsellinen tuonne 15v asti, luin samoja kirjoja (Tolkienin ja Stephen Kingin tuotantoja) yhä uudelleen ja uudelleen yms. yms.
Aspergeria minulla ei koskaan diagnosoitu, pidettiin vain lapsellisena ja levottomana ja vaikka minä.
Vasta kun olin yli kaksikymppinen ja otin kerran 'henkilääkärini' kanssa puheeksi Aspergerin syndrooman, hän totesi että on hyvin mahdollista että olen AS-ihminen, mutta tässä vaiheessa puhdasta diagnoosia ei pysty enää tekemään koska aikuisella asperger-ihmisellä oireet häviävät suurimmaksi osaksi ja yleisoireisto muuttuu sellaiseksi että se sopii moneen muuhunkin samantyyppiseen kehityshäiriöön, joten diagnoosin tekemisestä ei ole mitään hyötyä enää aikuisena.
Otapa lääkärin kanssa puheeksi poikasi mahdollinen asperger-oireyhtymä, pyydä testit (muistaakseni 15 ikävuotta on joku raja, jonka jälkeen tarkan diagnoosin tekeminen ei ole enää niin helppoa. tokihan lapset ovat yksilöitä) että saat varmuuden asiasta.
AS-nuorille on nykyään olemassa Kelan kustantamia omatoimisuus-, ja elämäntaito-kursseja (Voih, olisin minäkin sellaista tarvinnut aikanaan...) ja Aspergerin syndrooma osataan ottaa huomioon nykyisessä kouluopetuksessa.- Ihmettelevä
Kiitos tiedosita ja keskustelusta; kunpa se vielä jatkuisi! Asperger kuulostaa vaan niin kovin itukasti rajatulta jutulta. En vaan saa poikaa yksikseni minnekään ja pojan isän mukaan kyse ei ole mistään "häiriöstä". Mitä muuta siihen Aspergeriin liittyy? Olen kyllä lukenut määritelmiä ja diagnooseja kirjoista ja etsinyt tietoa netistä, mutta jos on omakohtaista tietoa ja kokemusta, se on aina parempi. Esim. Kuinka Asperger-nuori suhtautuu käskyihin? Pitääkö niiden olla selkeitä ja suoria vai ystävällisen vihjailevia? Entä miten hän kokee sen, että muut ikätoverit ovat häntä taitavampia lähes kaikessa? Vai onko hän niin omassa maailmassaan, ettei huomaa tällaisia asioita? Poika on matematiikassa ja reaaliaineissa hyvä, mutta kielet ovat vaikeita: kuuluuko sekin "taudin" kuvaan?
- Asperger-nuoren äiti
Ihmettelevä kirjoitti:
Kiitos tiedosita ja keskustelusta; kunpa se vielä jatkuisi! Asperger kuulostaa vaan niin kovin itukasti rajatulta jutulta. En vaan saa poikaa yksikseni minnekään ja pojan isän mukaan kyse ei ole mistään "häiriöstä". Mitä muuta siihen Aspergeriin liittyy? Olen kyllä lukenut määritelmiä ja diagnooseja kirjoista ja etsinyt tietoa netistä, mutta jos on omakohtaista tietoa ja kokemusta, se on aina parempi. Esim. Kuinka Asperger-nuori suhtautuu käskyihin? Pitääkö niiden olla selkeitä ja suoria vai ystävällisen vihjailevia? Entä miten hän kokee sen, että muut ikätoverit ovat häntä taitavampia lähes kaikessa? Vai onko hän niin omassa maailmassaan, ettei huomaa tällaisia asioita? Poika on matematiikassa ja reaaliaineissa hyvä, mutta kielet ovat vaikeita: kuuluuko sekin "taudin" kuvaan?
Joko olet tutustunut Asperger-keskustelupalstaan?
Siellä keskustelevat sekä Asperger-ihmiset, että Asperger-lasten/nuorten vanhemmat.
http://212.246.189.38/cgi-bin/asperger/ikonboard.cgi?s=3f390bdc27abffff
(siis koko osoite yhteen rimpsuun)
- ärsyttävää
Yks idiootti näytti mulle tätä keskustelua, kun puhuttiin Aspergerista, joka mullakin on. Väittää mulle, että jos mä pierasisin julkisella paikalla niin se johtuis Aspergerista. Ei varmasti johdu eikä hän oo itsekään mikään hyvän käytöksen perikuva.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet minua
vanhempi, mutta se ei vaikuta tunteisiini. Tunnen enemmän kuin ystävyyttä. Olo on avuton. Ikävöin koko ajan. Yhtäkkiä va1212642Jos tapaisimme uudelleen?
niin luuletko että mikään muuttuisi vai toistuuko meidän historia? Ehkä vähän eri tavalla mutta samoin tuloksin J691094Mies pyysi rahaa
Jälkikäteen kun tarjosi kyydin yhteisestä harrastuksesta kotiini. Mitä vi**... Ei ihastunut mies noin toimi?2101054- 39982
Mites nyt suu pannaan
Kitkiöjoki ja Järvinen solmivat Attendon/Terveystalon kanssa sopimuksen, jonka mukaan sopimuksen irtisanomisoikeus on va38931- 47894
- 36876
Taas Lieksassa tyritty
Suomalaisten kansallismaisemaa juntit pilaamassa. Nuori tyttö kaupunginjohtajana ei ole sen viisaampi. *S-ryhmän hanke123853- 4829
Nähdäänkö ensi viikolla
paikassa joka alkaa samalla kirjaimella kuin etunimesi? Ikävä on sinua. Fyysistä läsnäoloasi.35812