Kansallisvaltion mureneminen

Monacon hinnoilla ei kannata ostaa edes Lasolia. Se porukka on siirtynyt Marseillen suuntaan, missä pään saa sekaisin paljon halvemmalla ja on enemmän samanhenkisiä kavereita.

Kaikki perustuu siihen että suuri on suurta.
Jakamalla ei Monaco olisi Monaco.

Monaco perustuu siihen että muu maailma antaa parhaansa pois.

Täydellinen vastuuttomuus ja vapaus luo jakamattomuuden periaatteen.

Sinne tulee maksukykyisiä ja sieltä poistuu maksukyvyttömiä.

Kuka hoitaa maksukyvyttömät?

Ulkopuolinen ja sisäpuolinen maailma.
Perin Amerikkalaista.
Sulkea itsensä sisään tai muut ulos.

Entä ne jotka enemmistönä tunkevat sisään väkivalloin ilman lakia ja järjestystä.

He kokevat lain ja järjestyksen hyödyttömyyden koska se palvelee vain maksukykyisiä.

Tällä periaatteella kansantaloudet tulisivat toimeen vain varakkaiden omaisuuksilla.
Ja kasino toiminnalla, formulakisoilla ja jet set turismilla.
Näinhän ei ole maailma on kaikkien pelikenttä ja leikkikenttä.

Vaikka sinne tänne rakennetaan vapaamatkustaja keitaita.

Vaatimus kasaantumisen estämisestä lisääntyy sitämukaan kun tiedonvälitys, epätasa-arvo ja elämisen edellytykset muuttuvat maapallolla.

toisaalta käsityksesi historiasta ja varsinkin tulevaisuudesta historian valossa on jotenkin kökkö. Mistäpä sitä tietää, josko vielä kommarikin presidenttinä pällistelee. Mitäpäs sillä on väliä, presidentin valtaoikeudet kun kohta ovat historiaa. Tuollaisen lahtaripojan ei kuitenkaan kannata juuri huolestua kommareiden touhuista.

Mietipä miltä tulevaisuus näyttää islamilaisessa Suomessa. Ehkä tulevaisuuden presidentti onkin ääri-islamilainen ajatollah Jani tai imaami Aleksi. Kolmenkymmenen vuoden päästä maahan syntyy enemmistö islaminuskoisia. Kepun merkitys ainakin silloin vähenee selvästi ja islamistipuolueet kiistelevät omista oppisuunnistaan. Ehkä seuraava valtataistelu käydäänkin sillä rintamalla. Ei kai se kommunisti silloin niin paha vaihtoehto olisi ?

No kunhan leikin ajatusleikkejä. Kyllä alkiolainen kepulaisuus varmaan voittaa !

mennessä valittu, ellei Kekkosta lasketa.

Harvinaista herkkua on kommenttisi tällä palstalla. Melkein voisi luulla, että olet ainoa järjelliseen keskusteluun kykenevä Jäbän lisäksi tällä haavaa.

Pidän pyrkimystä vapauteen valtiollisesta ohjauksesta luonteva kehitysvaiheena. Ongelma on vain siinä, että ihmisten ja kansojen riippuvuus kapitalistisen talouden kuristusotteesta ei ole tuonut erityisempää vapautta, vaan tiukkaa taloudellista riippuvuutta, joka on kuluttaja-työntekijä elämää, jonka katkaisee syöminen ja nukkuminen. Siitä puuttuu sen lisäksi kaikkinainen varmuus tulevaisuudesta, minkä takia pitää ponnistella tavallistakin enemmän.

Mielipidepankki kirjoitti:

Harvinaista herkkua on kommenttisi tällä palstalla. Melkein voisi luulla, että olet ainoa järjelliseen keskusteluun kykenevä Jäbän lisäksi tällä haavaa.

Pidän pyrkimystä vapauteen valtiollisesta ohjauksesta luonteva kehitysvaiheena. Ongelma on vain siinä, että ihmisten ja kansojen riippuvuus kapitalistisen talouden kuristusotteesta ei ole tuonut erityisempää vapautta, vaan tiukkaa taloudellista riippuvuutta, joka on kuluttaja-työntekijä elämää, jonka katkaisee syöminen ja nukkuminen. Siitä puuttuu sen lisäksi kaikkinainen varmuus tulevaisuudesta, minkä takia pitää ponnistella tavallistakin enemmän.

Lue lisää

Kiitos, arvostan mielipiteitäsi, joten annan kannustuksellesi sille kuuluvan arvon.

Vapaus on varsin mielenkiintoinen idea. Puhtaaseen vapauteen pyrkiminen, aikaan saa varsin loogisen kysymyksen siitä, minin pyritään ja keiden kustannuksella? Käytännössä n.s hyvinvointivaltioiden sosiaalinen turva takaa yksilövapaudet, se tekee sen riippumatta yksilöiden elämäntilanteesta tai persoonan rakenteesta. Olemme siis päässeet Marxin ihanneyhteiskuntaan. Demokratia toimii ja heikoimmista pidetään huolta. Riisto ei ole mahdollista, koska perustarpeet tulevat yhteiskunnan toimesta turvatuiksi. Voisi ehkä sanoa niin, että "väärin sammutettu", koska tämä yhteiskuntamalli on sosialistisenteorian vastainen.

Mikäli perustoimeentulo katsotaan riittäväksi tasolla, joka on huomattavasti suurempi, kuin maailmassa keskimäärin, silloin ei ponnisteluja työelämässä tarvita. Ongelmaksi muodostuu siis se, mikä on riittävän elintason taso? Kuinka paljon voimme odottaa maallista hyvää ja onko oikein, että joudumme ponnistelemaan lisäarvon saamiseksi? Nykyisen sosiaalisenoikeudenmukaisuusperiaatteiden ollessa tärkeitä arvoja, voimme myös kysyä aidosti: Onko oikeudenmukaista se, että osalla kansalaisista on työelämän vaatimusten lisäksi myös vastuu tuottamattoman työvoiman elintason riittävyydestä, koska pelkkä perusturva ei riitä? Ennen kaikkea, missä kulkee sen(kin) raja, että osalla kansalaissa on elättämisen vastuu, toisten vapauden vastapainoksi. "Elämäntapa intiaanit" ovat jo nyt tosi asia, samoin ovat he, joiden mielestä "paska duuneja" täytyisi tehdä ainoastaan "toisten".

Niinpä niin kirjoitti:

Kiitos, arvostan mielipiteitäsi, joten annan kannustuksellesi sille kuuluvan arvon.

Vapaus on varsin mielenkiintoinen idea. Puhtaaseen vapauteen pyrkiminen, aikaan saa varsin loogisen kysymyksen siitä, minin pyritään ja keiden kustannuksella? Käytännössä n.s hyvinvointivaltioiden sosiaalinen turva takaa yksilövapaudet, se tekee sen riippumatta yksilöiden elämäntilanteesta tai persoonan rakenteesta. Olemme siis päässeet Marxin ihanneyhteiskuntaan. Demokratia toimii ja heikoimmista pidetään huolta. Riisto ei ole mahdollista, koska perustarpeet tulevat yhteiskunnan toimesta turvatuiksi. Voisi ehkä sanoa niin, että "väärin sammutettu", koska tämä yhteiskuntamalli on sosialistisenteorian vastainen.

Mikäli perustoimeentulo katsotaan riittäväksi tasolla, joka on huomattavasti suurempi, kuin maailmassa keskimäärin, silloin ei ponnisteluja työelämässä tarvita. Ongelmaksi muodostuu siis se, mikä on riittävän elintason taso? Kuinka paljon voimme odottaa maallista hyvää ja onko oikein, että joudumme ponnistelemaan lisäarvon saamiseksi? Nykyisen sosiaalisenoikeudenmukaisuusperiaatteiden ollessa tärkeitä arvoja, voimme myös kysyä aidosti: Onko oikeudenmukaista se, että osalla kansalaisista on työelämän vaatimusten lisäksi myös vastuu tuottamattoman työvoiman elintason riittävyydestä, koska pelkkä perusturva ei riitä? Ennen kaikkea, missä kulkee sen(kin) raja, että osalla kansalaissa on elättämisen vastuu, toisten vapauden vastapainoksi. "Elämäntapa intiaanit" ovat jo nyt tosi asia, samoin ovat he, joiden mielestä "paska duuneja" täytyisi tehdä ainoastaan "toisten".

Lue lisää

Kysymykseksi ovat täysin perusteltuja eikä niihin löydy helposti kunnollisia vastauksia.

Ehkä on niin, että elämme yhteisessä elintasoloukussa, missä yhden tason saavuttaminen tarkoittaa aina toiselle tasolle menemistä ja tästä uudesta tasosta tulee sitten se standardi, josta muodostuu legitiimi pääoma meille kaikille. Ensin perusturvaan kuuluivat ruoka, juoma ja asunto, sitten sanomalehti, puhelin ja teevee ja kohta myös auto, yksi ulkomaanmatka ja informaatioteknologian saatavuus. Näitä varten joudutaan ponnistelemaan entistä enemmän sekä omasta että toisten puolesta. Näitä tuotteita ja palveluita myyvät houkuttelevat meitä niin tekemään, valtio kannustaa myös siihen, jotta se saisi oman systeeminsä rahoitetuksi. Se on siis loukku ja oravanpyörä samalla kertaa.

Jotkut nuoremman polven filosofit ovat ottaneet esille ns. tyytymisen filosofian tällaisen menon vaihtoehtona. Tyydyttäisiin siis johonkin elintasoon ja oltaisiin jopa valmmiita palaamaan hieman alemmalle tasolle, koska kritiikki kerskakulutusta ja ympäristökuormitusta kohtaan on kasvanut. Itse pidän tätä ajatusta hyvänä, mutten usko, että siihen lähdetään vapaaehtoisuuden pohjalta.

Tällaiset asiat, elintasovaatimukset hivuttautuvat pikkuhiljaa. Nyt ei ole mitenkään erikoista, että Nurmijärven kepulaisessa ihanneyhteisössä asuvat sanovat, että kahden auton omistaminen on heille täysin välttämätöntä, koska kummankin puolison pitää päästä töihin, viedä lapset päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin omalla autolla, koska muuta välinettä ei ole tajolla. Tällainen puhe olisi kuulostanut täysin uskomattomalta 50 vuotta sitten, vaikka silloinkin käytiin töissä, koulussa ja harrastuksissa.

Kaikissa yhteisöissä ja systeemeissä on aina myös vapaamatkustajia. Eivät he ole vain elämäntapaintiaaneja tai paskaduunejan karttajia. Myös siellä toisessa päässä käyetään muita hyväksi, eletään keinottelulla ja maksetaan laskut muilla. Teollisutemmekin saatutti ihan vapaasti yhteiskunnan piikkiin niin kauan kun se sallittiin. Nyt samaa tekee maatalous. Siellä missä on niukkuutta, rahastetaan säälimättömästi jne.

Mielipidepankki kirjoitti:

Kysymykseksi ovat täysin perusteltuja eikä niihin löydy helposti kunnollisia vastauksia.

Ehkä on niin, että elämme yhteisessä elintasoloukussa, missä yhden tason saavuttaminen tarkoittaa aina toiselle tasolle menemistä ja tästä uudesta tasosta tulee sitten se standardi, josta muodostuu legitiimi pääoma meille kaikille. Ensin perusturvaan kuuluivat ruoka, juoma ja asunto, sitten sanomalehti, puhelin ja teevee ja kohta myös auto, yksi ulkomaanmatka ja informaatioteknologian saatavuus. Näitä varten joudutaan ponnistelemaan entistä enemmän sekä omasta että toisten puolesta. Näitä tuotteita ja palveluita myyvät houkuttelevat meitä niin tekemään, valtio kannustaa myös siihen, jotta se saisi oman systeeminsä rahoitetuksi. Se on siis loukku ja oravanpyörä samalla kertaa.

Jotkut nuoremman polven filosofit ovat ottaneet esille ns. tyytymisen filosofian tällaisen menon vaihtoehtona. Tyydyttäisiin siis johonkin elintasoon ja oltaisiin jopa valmmiita palaamaan hieman alemmalle tasolle, koska kritiikki kerskakulutusta ja ympäristökuormitusta kohtaan on kasvanut. Itse pidän tätä ajatusta hyvänä, mutten usko, että siihen lähdetään vapaaehtoisuuden pohjalta.

Tällaiset asiat, elintasovaatimukset hivuttautuvat pikkuhiljaa. Nyt ei ole mitenkään erikoista, että Nurmijärven kepulaisessa ihanneyhteisössä asuvat sanovat, että kahden auton omistaminen on heille täysin välttämätöntä, koska kummankin puolison pitää päästä töihin, viedä lapset päiväkotiin, kouluun ja harrastuksiin omalla autolla, koska muuta välinettä ei ole tajolla. Tällainen puhe olisi kuulostanut täysin uskomattomalta 50 vuotta sitten, vaikka silloinkin käytiin töissä, koulussa ja harrastuksissa.

Kaikissa yhteisöissä ja systeemeissä on aina myös vapaamatkustajia. Eivät he ole vain elämäntapaintiaaneja tai paskaduunejan karttajia. Myös siellä toisessa päässä käyetään muita hyväksi, eletään keinottelulla ja maksetaan laskut muilla. Teollisutemmekin saatutti ihan vapaasti yhteiskunnan piikkiin niin kauan kun se sallittiin. Nyt samaa tekee maatalous. Siellä missä on niukkuutta, rahastetaan säälimättömästi jne.

Lue lisää

Aivan, elämme nyt siinä tilanteessa, että elintasosta jo voitaisiin tinkiä ilman, että ihmisten ihmisarvo ja elämisen edellytykset siitä kärsisivät. Halukkuutta siihen ei ole riittävästi, tämäkin on totta.

Nyt olemme siinä tilanteessa, jossa kansantuotteen lisäyksen on oltava noin 4% luokkaa, jotta voisimme juosta juoksupyörässämme tässä vauhdissa ja mikään ei muuttuisi.

Elintasovaatimukset ovat kasvaneet ja ihmisten vaatimustaso on varsin korkea, vaikka kykyjä saavuttamiseen ei ole riittävästi. Ihmisten turhautuminen on oikeastaan luonnollista. Kuitenkin, missä kulkee se raja, jossa olemme menneet liian pitkälle, sekä kuluttamisen kannalta, että myös yksilöinä siinä, mitä oikeasti on oikeus vaatia yhteiskunnalta? Yksilöiden vastuu liittyy merkittävästi, myös vapauden käsitteeseen. Vapautta ei ole se, että riippuvuus lisääntyy, olipa riippuvuuden kohde mikä tahansa.

Yhteiskunnassamme on ihmisiä, joiden panostus kehittämiseen on suurempi kuin toisten. Mikäli panostus on taloudellista, saako siitä saada palkinnon?

Mikäli panostaminen on älyllistä, onko se arvokasta, vai jopa arvokkaampaa, kuin pelkän rahan sijoittaminen? Älyllinen panostus voi olla myös hyväksikäyttöä ja yhteiskunnallisten suhdanteiden hyödyntämistä, siis puhdasta opportunismia. Kenellä on riittävä kompetenssi erottamaan erilaiset motiivit, nämähän voivat olla epäselvät, jopa yksityiselle ihmiselle itselleenkin? Kairamon kujanjuoksu on tästä hyvä esimerkki.

Mielipidepankki kirjoitti:

Harvinaista herkkua on kommenttisi tällä palstalla. Melkein voisi luulla, että olet ainoa järjelliseen keskusteluun kykenevä Jäbän lisäksi tällä haavaa.

Pidän pyrkimystä vapauteen valtiollisesta ohjauksesta luonteva kehitysvaiheena. Ongelma on vain siinä, että ihmisten ja kansojen riippuvuus kapitalistisen talouden kuristusotteesta ei ole tuonut erityisempää vapautta, vaan tiukkaa taloudellista riippuvuutta, joka on kuluttaja-työntekijä elämää, jonka katkaisee syöminen ja nukkuminen. Siitä puuttuu sen lisäksi kaikkinainen varmuus tulevaisuudesta, minkä takia pitää ponnistella tavallistakin enemmän.

Lue lisää

Kapitalistinen talous kuristusotteineen on asia, joka kaipaisi tarkempaa erittelyä..

Kapitalismihan on ahtaasti ajatellen pääomien sijoittamista tuottojen toivossa ja talous taas näiden tuottojen aikaansaamista toimimalla siten, että toiminta tuottaa enemmän tuloja kuin se aiheutti kustannuksia.

Niinpä kapitalistinen talous ei kurista ketään, mutta hakee kyllä maksimaalista tuottoa sijoitetulle pääomalle, useimmiten vielä hyvin pitkäjänteisesti ja harvemmin pikavoittoja tavoitellen.

Kun valtiot tietävät tämän kapitalistisen talouden hyvin monen miljoonan yksittäisen toimijan päämäärän - sijoitetut pääoman tuoton maksimoinnin - neen eikö kansallisvaltioiden kannattaisi keskittytä siihen, että "meidän" rajojemme sisäpuolella toimiminen on kannattavinta. Se on kannattavinta myös kansallisvaltioille, koska silloin syntyy työtä ja verotettavaa tuloa kaikkien muiden verojen lisäksi, jos verot ovat kohtuullisella ja kilpailulykyisellä tasolla.

EU:n pyrkimys verotuksen harmonisointiin on mielestäni yksi tapa pitää Eurooppa edelleen kapitalisteille houkuttelevana.

Toinen globaali kehityspiirre on Kiinan, Intian ja muiden suurten (ja pientenkin) kehitysmaiden teollistuminen ja niiden kansantalouksien kasvu ja kansalaisten vaurastuminen.

Nämä maat ovat nyt siinä kehitysvaiheessa, missä Eurooppa oli sata vuotta sitten. Minusta on väärin moittia yrityksiä siitä, että ne vievät tuotantonsa juuri noihin maihin, koska siellä ovat sekä työntekijät, että tuotteiden asiakkaat ja heitä kon miljoonia kertoja enemmän kuin täällä.

Niinpä niin kirjoitti:

Aivan, elämme nyt siinä tilanteessa, että elintasosta jo voitaisiin tinkiä ilman, että ihmisten ihmisarvo ja elämisen edellytykset siitä kärsisivät. Halukkuutta siihen ei ole riittävästi, tämäkin on totta.

Nyt olemme siinä tilanteessa, jossa kansantuotteen lisäyksen on oltava noin 4% luokkaa, jotta voisimme juosta juoksupyörässämme tässä vauhdissa ja mikään ei muuttuisi.

Elintasovaatimukset ovat kasvaneet ja ihmisten vaatimustaso on varsin korkea, vaikka kykyjä saavuttamiseen ei ole riittävästi. Ihmisten turhautuminen on oikeastaan luonnollista. Kuitenkin, missä kulkee se raja, jossa olemme menneet liian pitkälle, sekä kuluttamisen kannalta, että myös yksilöinä siinä, mitä oikeasti on oikeus vaatia yhteiskunnalta? Yksilöiden vastuu liittyy merkittävästi, myös vapauden käsitteeseen. Vapautta ei ole se, että riippuvuus lisääntyy, olipa riippuvuuden kohde mikä tahansa.

Yhteiskunnassamme on ihmisiä, joiden panostus kehittämiseen on suurempi kuin toisten. Mikäli panostus on taloudellista, saako siitä saada palkinnon?

Mikäli panostaminen on älyllistä, onko se arvokasta, vai jopa arvokkaampaa, kuin pelkän rahan sijoittaminen? Älyllinen panostus voi olla myös hyväksikäyttöä ja yhteiskunnallisten suhdanteiden hyödyntämistä, siis puhdasta opportunismia. Kenellä on riittävä kompetenssi erottamaan erilaiset motiivit, nämähän voivat olla epäselvät, jopa yksityiselle ihmiselle itselleenkin? Kairamon kujanjuoksu on tästä hyvä esimerkki.

Lue lisää

Useimpiin meistä ihmisistä on sisällerakennettuna geeniperimänä jonkinasteinen ahneus ja kunnianhimo. Ehkä se on jokin sivumuoto perustarpeista, kun haluamme varmistaa, ettei elämä huomenna ole ainakaan huonompaa kuin tänään ja että meillä olisi jotain silloin, kun emme itse enää kykene mitään omin voimin hankkimaan.

Sosialismi loi aikanaan illuusion, ettei ihmisen tarvitse tehdä itse mitään, vaan yhteiskunta pitää huolen tasa-arvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja veljeyden kautta. Olin koulupoikana keätöissä ja ihmettelin, kun vanhemmat ammattimiehet moittivat minua siitä, että tei työtä liian ahkerasti: "Saman tuntipalkan saat vähemmälläkin hosumisella", nämä sanoivat.

Minun mielestäni me elämme nyt sellaisessa vaiheessa, että jokaiseen oravanpyörään olisi kehitettävä houkuttimia, jotka motivoisivat ihmiset tekemään kaikessa parastaan ja palkkioksi tekemisestä olisi kehitettävä sellaiset yksilölliset palkitsemisjärjestelmät, joissa se, joka yritti tosissaan saisi parempaa palkkaa kuin se, joka oli vain yrittävinään muiden siivellä.

Kehittämiseen panostaminen vaatisi aivan erityisiä toimia, joilla tunnistaisimme uudet ideat ja innovaatiot, pystyisimme arvioimaan niiden taloudellisen hyödynnettävyyden ja uskaltaisimme riskisijoittaa näihin keittyviin yrityksiin ne suuret pääomat, joita ne juuri alkuvaiheessaan tarvitsevat kehittyäkseen pienistä keksiuuriksi ja suurista maailmanlaajuisiksi.

Valtion pörssiyrityksissä olevasta omaisuudesta olisi merkittävä osa irroitettava innovatiivisten pk-alan kasvuyritysten riskisijoituksiin menemällä näiden yritysten osaomistajaksi ja irtautumalla sitten, kun yritys toimii omillaan. Aiheesta oli HS:n yliökirjoitus jokin aika sitten.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Useimpiin meistä ihmisistä on sisällerakennettuna geeniperimänä jonkinasteinen ahneus ja kunnianhimo. Ehkä se on jokin sivumuoto perustarpeista, kun haluamme varmistaa, ettei elämä huomenna ole ainakaan huonompaa kuin tänään ja että meillä olisi jotain silloin, kun emme itse enää kykene mitään omin voimin hankkimaan.

Sosialismi loi aikanaan illuusion, ettei ihmisen tarvitse tehdä itse mitään, vaan yhteiskunta pitää huolen tasa-arvon, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja veljeyden kautta. Olin koulupoikana keätöissä ja ihmettelin, kun vanhemmat ammattimiehet moittivat minua siitä, että tei työtä liian ahkerasti: "Saman tuntipalkan saat vähemmälläkin hosumisella", nämä sanoivat.

Minun mielestäni me elämme nyt sellaisessa vaiheessa, että jokaiseen oravanpyörään olisi kehitettävä houkuttimia, jotka motivoisivat ihmiset tekemään kaikessa parastaan ja palkkioksi tekemisestä olisi kehitettävä sellaiset yksilölliset palkitsemisjärjestelmät, joissa se, joka yritti tosissaan saisi parempaa palkkaa kuin se, joka oli vain yrittävinään muiden siivellä.

Kehittämiseen panostaminen vaatisi aivan erityisiä toimia, joilla tunnistaisimme uudet ideat ja innovaatiot, pystyisimme arvioimaan niiden taloudellisen hyödynnettävyyden ja uskaltaisimme riskisijoittaa näihin keittyviin yrityksiin ne suuret pääomat, joita ne juuri alkuvaiheessaan tarvitsevat kehittyäkseen pienistä keksiuuriksi ja suurista maailmanlaajuisiksi.

Valtion pörssiyrityksissä olevasta omaisuudesta olisi merkittävä osa irroitettava innovatiivisten pk-alan kasvuyritysten riskisijoituksiin menemällä näiden yritysten osaomistajaksi ja irtautumalla sitten, kun yritys toimii omillaan. Aiheesta oli HS:n yliökirjoitus jokin aika sitten.

Lue lisää

Ihmisten ahneus ja kunnianhimo on vaihdanta-arvon korottamista, näin sen ideana on turvallisuudentunteen lisääminen ja myös omanarvontunteen pönkittäminen. Vaihdanta-arvoon voi tietenkin vaikuttaa myös muutoin, kuin tavaroita ja statusta haalien. Kysehän on lopultakin siitä, mitä me arvostamme. Ihminen ei elääkseen tarvitse kovinkaan paljon, missään tapauksessa tällaisia sälämääriä ei ole tarve hankkia -huomista varten. Kyse on jostakin muusta.

Ihmisten arvoa määrittävät varsin monet asiat ja heillä on myös tarve mitata oma asemansa suhteessa toisiin. Kulutusyhteiskunnassa eräs arvon mitta on se, kuinka pystyy kuluttamaan. Varakkuus kertoo siitä, että arvo on korkea. Mikäli arvostaisimme vaikkapa älykkyyttä samassa mitassa, ihmiset ahnehtisivat tietoa ja pyrkisivät olemaan hyvinkin nokkelia, se nostaisi vaihdanta-arvoa. Intiassa arvostetaan guruja, jotka ovat saavuttaneet itsehillinnässä korkea tason, siksipä siellä tähän pyritään. Gurujen ongelmana tosin on se, ettei he voi hyödyntää arvostustaan juuri mitenkään, mikäli sisäistä tyytyväisyyttä ei siksi lasketa.

Niinpä niin kirjoitti:

Ihmisten ahneus ja kunnianhimo on vaihdanta-arvon korottamista, näin sen ideana on turvallisuudentunteen lisääminen ja myös omanarvontunteen pönkittäminen. Vaihdanta-arvoon voi tietenkin vaikuttaa myös muutoin, kuin tavaroita ja statusta haalien. Kysehän on lopultakin siitä, mitä me arvostamme. Ihminen ei elääkseen tarvitse kovinkaan paljon, missään tapauksessa tällaisia sälämääriä ei ole tarve hankkia -huomista varten. Kyse on jostakin muusta.

Ihmisten arvoa määrittävät varsin monet asiat ja heillä on myös tarve mitata oma asemansa suhteessa toisiin. Kulutusyhteiskunnassa eräs arvon mitta on se, kuinka pystyy kuluttamaan. Varakkuus kertoo siitä, että arvo on korkea. Mikäli arvostaisimme vaikkapa älykkyyttä samassa mitassa, ihmiset ahnehtisivat tietoa ja pyrkisivät olemaan hyvinkin nokkelia, se nostaisi vaihdanta-arvoa. Intiassa arvostetaan guruja, jotka ovat saavuttaneet itsehillinnässä korkea tason, siksipä siellä tähän pyritään. Gurujen ongelmana tosin on se, ettei he voi hyödyntää arvostustaan juuri mitenkään, mikäli sisäistä tyytyväisyyttä ei siksi lasketa.

Lue lisää

Fyysiset toimeentulon ja turvallisuuden tarpeet ovat tietysti pohjimmaisina, mutta kun muiden hyväksynnän ja arvostuksen saamisen sosiaalinen tarve tulee tyydytetyksi sillä, että muut nöyristelevät sitä, jolla on enemmän kuin heillkä, niin ahneus alkaa saada raadollisempia sävyjä rinnalleen. Tällaisia me ihmiset jostain syystä olemme eikä se ole politiikalla, idealismeilla, puolueilla, yhteiskuntajärjestelmillä eikä muillakaan ortodoksisilla ismeillä muuksi muutettavissa.

Ei silti, etteikö aina kannattaisi yrittää, mm. älykkyyden ihannointia ylitse maallisen mammonan ja epäitsekkään pyyteettömyyden arvostamista ohitse sen onko joku "meidän puolellamme vai meitä vastaan".

Laumaominaisuus tuo ihmiseen paljon erilaisia ominaisuuksia, kaikki eivät ole positiivisia.

Näiden ominaisuuksien ottaminen poliittisiksi tarralapuiksi tavalla, jossa kaikki hyvä leimataan omaan itseen ja omaan puolueeseen ja paha kasataan vain vastustajien niskoille, on hyvin paavoväyrysmäistä, vaikka usein sopii myös idealistisiin vasemmistolaisiin, joille aatteellisen olemassaolon ehto on, että löytyy myös demoni - kapitalisti - johon voi oman hyvyytensä suhteuttaa.

Taloudellisen liberalismin suurin ongelma on se, ettei se huomio ihmisten tarpeita, sikäli se on kuoleva aate. Liberalismi on mielenkiitoinen trendi, sen vaihtelee kollektivismin kanssa varsin säännöllisin väliajoin, mikäli seuraa ideologioiden sykliä, vaihteluväli on noin 20-30 vuotta. Voisi varsin suurelle todennäköisyydellä ennustaa sen, että varsin nopeasti lähitulevaisuudessa liberalistinen talouspolitiikka menettää kannatustaan ja tilalle astuu kollektiivinen huolenpito sekä luonnosta että lähimmäisistä.

Kansalaisvaltiot eivät häviä mihinkään, tästä olen samaa mieltä. Ihmisillä on tarve tuntea olevansa osa jostakin, kansaan kuuluminen on eräs merkki tällaisen tarpeen olemassa olosta. Missään tapauksessa liittovaltio ei tähän perustarpeeseen vastaa. Amerikassa liittovaltio on muodostunut, syitä tähän on monia, eräs tarkemmista on se, että maa on muodostunut muuttajista, joiden identiteetin perustana on oma (entinen) kansallisuus. On muodostunut tilkkutäkkimäinen kansallisyhteiskunta, jossa ihmiset hahmottavat pääosin itsensä oman kulttuuritaustansa mukaisesti. Eurooppaan ei tämän tyyppistä liittovaltiota voi istuttaa, ihmisten käsitys kuulumisesta omaan joukkoonsa on liian vahva. Epäilenkin, että Unioni laajentuessaan myös murenee, kehitys menisi tämän näkemykseni mukaisesti siis toiseen suuntaan, kuin nykyisin pyritään.

Mikäli voidaan luottaa siihen syklisyyteen, joka on tähän mennessä toistunut. Silloin Sosiaalidemokraattien täytyisi mennä piirun verran vasemmalle ja ottaa selvemmin yhteisvastuu kysymykset esille. Yhteisvastuullisuuteen kuuluisi myös luonnonsuojeluarvot. Arvomaailman ja aatteellisuuden korostaminen on tulevaisuudessa tärkeää, erityisen tärkeää se on jos nuorisoa halutaan houkutella mukaan politiikkaan.

Yrityksiltä täytyy voida vaatia yhteisvastuuta ja jopa jonkin asteista nationalismia. Mikäli yritykset eivät tätä itse oivalla, niin jatkossa valistuneet kuluttajat panevat yrityksen sen käsittämään. Merkkejä tästä trendistä on jo näkyvissä, vaikkapa Saksalaisten suhtautumisessa Nokiaan. Reaktio olisi ollut vahvempi, mikäli Nokia olisi mielletty Saksalaiseksi. Suomessa ollaan tältä osin hieman jälkijunassa. Kemijärveläisten suhtautuminen Keskustapuolueeseen antaa tosin viitteitä siitä, että täälläkin on asenneilmasto muuttumassa.

Vanhasen liberalismi on vaarallista, se on sitä puolueellensa ja myös kansallemme. Aivan holtittomasti ei virran vietävänä voi kansakunta olla. Johtajuutta tarvitaan ja vastuullista omien kansalaisten etujen valvomista, tähän Vanhanen ei kykene. Mikään yhteisö ei kovinkaan kauan katsele sellaista johtamistyyliä, jossa arvomaailma on unohtunut ja taloudelliset lainalaisuudet ovat niiden paikan ottaneet. Ihmiset tarvitsevat valtion käsitteen ja tarvitsevan myös sen kokemuksen, että johtajilla on heidän etunsa ensisijalla.

Niinpä niin kirjoitti:

Taloudellisen liberalismin suurin ongelma on se, ettei se huomio ihmisten tarpeita, sikäli se on kuoleva aate. Liberalismi on mielenkiitoinen trendi, sen vaihtelee kollektivismin kanssa varsin säännöllisin väliajoin, mikäli seuraa ideologioiden sykliä, vaihteluväli on noin 20-30 vuotta. Voisi varsin suurelle todennäköisyydellä ennustaa sen, että varsin nopeasti lähitulevaisuudessa liberalistinen talouspolitiikka menettää kannatustaan ja tilalle astuu kollektiivinen huolenpito sekä luonnosta että lähimmäisistä.

Kansalaisvaltiot eivät häviä mihinkään, tästä olen samaa mieltä. Ihmisillä on tarve tuntea olevansa osa jostakin, kansaan kuuluminen on eräs merkki tällaisen tarpeen olemassa olosta. Missään tapauksessa liittovaltio ei tähän perustarpeeseen vastaa. Amerikassa liittovaltio on muodostunut, syitä tähän on monia, eräs tarkemmista on se, että maa on muodostunut muuttajista, joiden identiteetin perustana on oma (entinen) kansallisuus. On muodostunut tilkkutäkkimäinen kansallisyhteiskunta, jossa ihmiset hahmottavat pääosin itsensä oman kulttuuritaustansa mukaisesti. Eurooppaan ei tämän tyyppistä liittovaltiota voi istuttaa, ihmisten käsitys kuulumisesta omaan joukkoonsa on liian vahva. Epäilenkin, että Unioni laajentuessaan myös murenee, kehitys menisi tämän näkemykseni mukaisesti siis toiseen suuntaan, kuin nykyisin pyritään.

Mikäli voidaan luottaa siihen syklisyyteen, joka on tähän mennessä toistunut. Silloin Sosiaalidemokraattien täytyisi mennä piirun verran vasemmalle ja ottaa selvemmin yhteisvastuu kysymykset esille. Yhteisvastuullisuuteen kuuluisi myös luonnonsuojeluarvot. Arvomaailman ja aatteellisuuden korostaminen on tulevaisuudessa tärkeää, erityisen tärkeää se on jos nuorisoa halutaan houkutella mukaan politiikkaan.

Yrityksiltä täytyy voida vaatia yhteisvastuuta ja jopa jonkin asteista nationalismia. Mikäli yritykset eivät tätä itse oivalla, niin jatkossa valistuneet kuluttajat panevat yrityksen sen käsittämään. Merkkejä tästä trendistä on jo näkyvissä, vaikkapa Saksalaisten suhtautumisessa Nokiaan. Reaktio olisi ollut vahvempi, mikäli Nokia olisi mielletty Saksalaiseksi. Suomessa ollaan tältä osin hieman jälkijunassa. Kemijärveläisten suhtautuminen Keskustapuolueeseen antaa tosin viitteitä siitä, että täälläkin on asenneilmasto muuttumassa.

Vanhasen liberalismi on vaarallista, se on sitä puolueellensa ja myös kansallemme. Aivan holtittomasti ei virran vietävänä voi kansakunta olla. Johtajuutta tarvitaan ja vastuullista omien kansalaisten etujen valvomista, tähän Vanhanen ei kykene. Mikään yhteisö ei kovinkaan kauan katsele sellaista johtamistyyliä, jossa arvomaailma on unohtunut ja taloudelliset lainalaisuudet ovat niiden paikan ottaneet. Ihmiset tarvitsevat valtion käsitteen ja tarvitsevan myös sen kokemuksen, että johtajilla on heidän etunsa ensisijalla.

Lue lisää

Luulen, että olet oikeassa ja taidan olla kanssasi tälläkin kertaa samaa mieltä kaikissa kohdin.

Uskon myös tällaiseen syklisyyteen ja seuraavana on vuorossa kollektivismin nousu vastareaktiona liian pitkälle ajautuneelle liberalismille. Kolektivismin nousua voi vauhdittaa mahdollinen energiakriisi. Se supistaisi taas maailmaa kansallisvaltioiden suuntaan ja pysäyttäisi globalisaatiokehityksen. Kollektivismin kasvulla on tässä mielessä myös haittansa, koska se voi johtaa nationalismin ylikorostamiseen, mistä aina on ollut seurauksena sotia.

No, mitäpä tässä oiekastaan muuta, kun kirjoitit jo lähes kaiken olennaisen.

Mielipidepankki kirjoitti:

Luulen, että olet oikeassa ja taidan olla kanssasi tälläkin kertaa samaa mieltä kaikissa kohdin.

Uskon myös tällaiseen syklisyyteen ja seuraavana on vuorossa kollektivismin nousu vastareaktiona liian pitkälle ajautuneelle liberalismille. Kolektivismin nousua voi vauhdittaa mahdollinen energiakriisi. Se supistaisi taas maailmaa kansallisvaltioiden suuntaan ja pysäyttäisi globalisaatiokehityksen. Kollektivismin kasvulla on tässä mielessä myös haittansa, koska se voi johtaa nationalismin ylikorostamiseen, mistä aina on ollut seurauksena sotia.

No, mitäpä tässä oiekastaan muuta, kun kirjoitit jo lähes kaiken olennaisen.

Lue lisää

Nýthän ollaan kollektivismissa. Koko maailma on kollektiivista markkina-aluetta, samoin aatteet, rikollisuus, sairaudet, energia ym. ovat koko maailmaa koskettavia asioita.

Tuo jota sinä nimität kollektivismisksi on ihan jotain muuta, protektionismia tai sulkeutumeisuutta, hajautumista ja suojautumista pieniin lokeroihin.

Olet sinä saatanan tyhmä ukko

Niinpä niin kirjoitti:

Taloudellisen liberalismin suurin ongelma on se, ettei se huomio ihmisten tarpeita, sikäli se on kuoleva aate. Liberalismi on mielenkiitoinen trendi, sen vaihtelee kollektivismin kanssa varsin säännöllisin väliajoin, mikäli seuraa ideologioiden sykliä, vaihteluväli on noin 20-30 vuotta. Voisi varsin suurelle todennäköisyydellä ennustaa sen, että varsin nopeasti lähitulevaisuudessa liberalistinen talouspolitiikka menettää kannatustaan ja tilalle astuu kollektiivinen huolenpito sekä luonnosta että lähimmäisistä.

Kansalaisvaltiot eivät häviä mihinkään, tästä olen samaa mieltä. Ihmisillä on tarve tuntea olevansa osa jostakin, kansaan kuuluminen on eräs merkki tällaisen tarpeen olemassa olosta. Missään tapauksessa liittovaltio ei tähän perustarpeeseen vastaa. Amerikassa liittovaltio on muodostunut, syitä tähän on monia, eräs tarkemmista on se, että maa on muodostunut muuttajista, joiden identiteetin perustana on oma (entinen) kansallisuus. On muodostunut tilkkutäkkimäinen kansallisyhteiskunta, jossa ihmiset hahmottavat pääosin itsensä oman kulttuuritaustansa mukaisesti. Eurooppaan ei tämän tyyppistä liittovaltiota voi istuttaa, ihmisten käsitys kuulumisesta omaan joukkoonsa on liian vahva. Epäilenkin, että Unioni laajentuessaan myös murenee, kehitys menisi tämän näkemykseni mukaisesti siis toiseen suuntaan, kuin nykyisin pyritään.

Mikäli voidaan luottaa siihen syklisyyteen, joka on tähän mennessä toistunut. Silloin Sosiaalidemokraattien täytyisi mennä piirun verran vasemmalle ja ottaa selvemmin yhteisvastuu kysymykset esille. Yhteisvastuullisuuteen kuuluisi myös luonnonsuojeluarvot. Arvomaailman ja aatteellisuuden korostaminen on tulevaisuudessa tärkeää, erityisen tärkeää se on jos nuorisoa halutaan houkutella mukaan politiikkaan.

Yrityksiltä täytyy voida vaatia yhteisvastuuta ja jopa jonkin asteista nationalismia. Mikäli yritykset eivät tätä itse oivalla, niin jatkossa valistuneet kuluttajat panevat yrityksen sen käsittämään. Merkkejä tästä trendistä on jo näkyvissä, vaikkapa Saksalaisten suhtautumisessa Nokiaan. Reaktio olisi ollut vahvempi, mikäli Nokia olisi mielletty Saksalaiseksi. Suomessa ollaan tältä osin hieman jälkijunassa. Kemijärveläisten suhtautuminen Keskustapuolueeseen antaa tosin viitteitä siitä, että täälläkin on asenneilmasto muuttumassa.

Vanhasen liberalismi on vaarallista, se on sitä puolueellensa ja myös kansallemme. Aivan holtittomasti ei virran vietävänä voi kansakunta olla. Johtajuutta tarvitaan ja vastuullista omien kansalaisten etujen valvomista, tähän Vanhanen ei kykene. Mikään yhteisö ei kovinkaan kauan katsele sellaista johtamistyyliä, jossa arvomaailma on unohtunut ja taloudelliset lainalaisuudet ovat niiden paikan ottaneet. Ihmiset tarvitsevat valtion käsitteen ja tarvitsevan myös sen kokemuksen, että johtajilla on heidän etunsa ensisijalla.

Lue lisää

Määrittelet taloudellisen liberalismin yksipuolisesti. Siihen kuuluu minun mielestäni vahvana yhteiskunnan ote siinä mielessä, että yhteiskunta lainsäädännöllään takaa kilpailun vapauden.

Jos kilpailu on vapaata (ei monopoleja eikä suurten yritysten kartelleja tai muuta harvainvaltaa), niin liberalismi ottaa automaattisesti huomioon ihmisten tarpeet, koska yksityisen sektorin taloudellisen toiminnan tuloksen tekeminen perustuu aina siihen, että omat hyödykkeet täyttävät kuluttajan tarpeet kilpailijan hyödykkeitä laadukkaammin ja/tai edullisemmin.

Taloudellisen liberalismin sisältämä kilpailunvapaus (edellyttäen että yhteiskunta pitää vapaudesta huolta) johtaa automaattisesti kansalaisten parhaaseen, kun se pakottaa keskenään kilpailevat yritykset maksimoimaan laatunsa ja minimoimaan hintansa saadakseen asiakkaat valitsemaan oman hyödykkeensä kilpailevan tarjonnan joukosta.

Tässä mielessä taloudellinen liberalismi ei mitenkään liity syklisiin suhdannevaihteluihin.

Kansallisvaltioista olen samaa mieltä. Heitto EU:sta ja Euroopan yhdysvalloista oli lähinnä vertauskuvallinen. Euroopan kansallisvaltioiden yhteistyö tiivistryy koko ajan ja etenee kohti liittovaltiomaista yhteistyötapaa, mutta ei muodostu koskaan samanlaiseksi vahvasti keskusjohtoiseksi, presidenttivaltraiseksi järjestelmäksi kuin USA on nyt.

Sosialidemokraattien aatteellisen syklin arviointi ei minusta ole mielekästä oman lyhyen historiamme perusteella. Sisällissota jakoi sosialidemokraatit laillisuuden kannattajiin ja vallankumousta ajaviin. Tämä jako sosialidemokraatteihin ja kommunisteihin säilyi sotien jälkeenkin aina 80-luvulle saakka, kunnes kommunismi haalistui nykyiseksi vasemmistoliiton eurososialismiksi.

Oikeisto/vasemmisto -akselilla ajatellen sosialidemokratia oli hyvin työväenhenkistä ennen sotia, erittäin oikeistolaista heti sotien jälkeen, kun se otti tehtäväkseen ay-liikkeen puolustamisen kommunismia vastaan. Oikeistolaisuus jatkui Kekkosen vastustamisena koko 50- ha 60-lukujen ja alkoi vasemmistolaistua vasta, kun suuret (sota-ajan historiasta vapaat) ikäluokat astuivat politiikkaan.

70-80-lukujen vasemmistoliike sosialidemokratian sisällä liittyi paljolti länsimaiseen opiskelijaliikkeeseen ja mm. siihen, että entisten maailmanvaltojen siirtomaat saivat itsenäisyytensä joko lahjana tai taistellen, ja muuttuivat useimmiten kommunistisiksi.

Kolmas maailma, Vietnamin sota, kapitalisti-imperialistien sorto, NL:on avaruuden valloitus, ETYK ja sen aikaan saama liennytyksen henki... kaikki tänmä sai aikaan, että SDP:n nuoriso ajoi usein jopa SKP:n kommunisteista vasemmalta ohi pyrkiessään parantamaan maailmaa uskoen, että kommunismi omaksuu markkinatalouden parhaat puolet ja että kapitalismikin lähestyy kommunismia tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta.

Kun keskusta nyt liberalisoituu, se lähestyy markkinataloutta juuri niin kuin pitääkin: tavoittelemalla hyödykseen markkinatalouden parhaita puolia ja torjuen vapaan kilpailun aiheuttamisa seurauksia, joista paperin ja sellun kysynnän lasku länsimaissa nyt aiheuttaa, kun ylituotantoa on leikattava Suomessakin.

Yrityksiltä vaaditaan jatkossa vain sitä yhteiskuntavastuuta, että ne maksimoivat kannattavuutensa, koska silloin ne voivat myös maksimoida maksamansa palkat - jos pärjäävät kilpailussa. Yhteiskunnan vastuu on edellytysten luominen uutta yritystoimintaa varten ja uusien työpaikkojen synnyttämiselle, kun niitä väistämättä aina joltain toimialalta vapautuu.

Taloudelliset lainalaisuudet eivät koskaan ota poliittisten arvojen paikkaa. Politiikan on toki otettava huomioon taloudelliset lainalaisuudet, koska kansallisvaltioilla ja poliitikoilla ei ole ainuttakaan keinoa pakottaa yhtään vapailla markkinoilla toimivaa yritystä toimimaan hyuinommin kannattavan vaihtoehdon mukaan, jos kannattavampi vaihtoehto on mahdollinen.

Ainoa keino olisi tullimuurit, tuontimaksut ja valtion tuet kotimaisille yrityksille. Se on vain järjestelmä, josta olemme halunneet eroon jo Kekkosen aikana, yli 40 vuoden ajan.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Määrittelet taloudellisen liberalismin yksipuolisesti. Siihen kuuluu minun mielestäni vahvana yhteiskunnan ote siinä mielessä, että yhteiskunta lainsäädännöllään takaa kilpailun vapauden.

Jos kilpailu on vapaata (ei monopoleja eikä suurten yritysten kartelleja tai muuta harvainvaltaa), niin liberalismi ottaa automaattisesti huomioon ihmisten tarpeet, koska yksityisen sektorin taloudellisen toiminnan tuloksen tekeminen perustuu aina siihen, että omat hyödykkeet täyttävät kuluttajan tarpeet kilpailijan hyödykkeitä laadukkaammin ja/tai edullisemmin.

Taloudellisen liberalismin sisältämä kilpailunvapaus (edellyttäen että yhteiskunta pitää vapaudesta huolta) johtaa automaattisesti kansalaisten parhaaseen, kun se pakottaa keskenään kilpailevat yritykset maksimoimaan laatunsa ja minimoimaan hintansa saadakseen asiakkaat valitsemaan oman hyödykkeensä kilpailevan tarjonnan joukosta.

Tässä mielessä taloudellinen liberalismi ei mitenkään liity syklisiin suhdannevaihteluihin.

Kansallisvaltioista olen samaa mieltä. Heitto EU:sta ja Euroopan yhdysvalloista oli lähinnä vertauskuvallinen. Euroopan kansallisvaltioiden yhteistyö tiivistryy koko ajan ja etenee kohti liittovaltiomaista yhteistyötapaa, mutta ei muodostu koskaan samanlaiseksi vahvasti keskusjohtoiseksi, presidenttivaltraiseksi järjestelmäksi kuin USA on nyt.

Sosialidemokraattien aatteellisen syklin arviointi ei minusta ole mielekästä oman lyhyen historiamme perusteella. Sisällissota jakoi sosialidemokraatit laillisuuden kannattajiin ja vallankumousta ajaviin. Tämä jako sosialidemokraatteihin ja kommunisteihin säilyi sotien jälkeenkin aina 80-luvulle saakka, kunnes kommunismi haalistui nykyiseksi vasemmistoliiton eurososialismiksi.

Oikeisto/vasemmisto -akselilla ajatellen sosialidemokratia oli hyvin työväenhenkistä ennen sotia, erittäin oikeistolaista heti sotien jälkeen, kun se otti tehtäväkseen ay-liikkeen puolustamisen kommunismia vastaan. Oikeistolaisuus jatkui Kekkosen vastustamisena koko 50- ha 60-lukujen ja alkoi vasemmistolaistua vasta, kun suuret (sota-ajan historiasta vapaat) ikäluokat astuivat politiikkaan.

70-80-lukujen vasemmistoliike sosialidemokratian sisällä liittyi paljolti länsimaiseen opiskelijaliikkeeseen ja mm. siihen, että entisten maailmanvaltojen siirtomaat saivat itsenäisyytensä joko lahjana tai taistellen, ja muuttuivat useimmiten kommunistisiksi.

Kolmas maailma, Vietnamin sota, kapitalisti-imperialistien sorto, NL:on avaruuden valloitus, ETYK ja sen aikaan saama liennytyksen henki... kaikki tänmä sai aikaan, että SDP:n nuoriso ajoi usein jopa SKP:n kommunisteista vasemmalta ohi pyrkiessään parantamaan maailmaa uskoen, että kommunismi omaksuu markkinatalouden parhaat puolet ja että kapitalismikin lähestyy kommunismia tasa-arvon ja sosiaalisen oikeudenmukaisuuden kautta.

Kun keskusta nyt liberalisoituu, se lähestyy markkinataloutta juuri niin kuin pitääkin: tavoittelemalla hyödykseen markkinatalouden parhaita puolia ja torjuen vapaan kilpailun aiheuttamisa seurauksia, joista paperin ja sellun kysynnän lasku länsimaissa nyt aiheuttaa, kun ylituotantoa on leikattava Suomessakin.

Yrityksiltä vaaditaan jatkossa vain sitä yhteiskuntavastuuta, että ne maksimoivat kannattavuutensa, koska silloin ne voivat myös maksimoida maksamansa palkat - jos pärjäävät kilpailussa. Yhteiskunnan vastuu on edellytysten luominen uutta yritystoimintaa varten ja uusien työpaikkojen synnyttämiselle, kun niitä väistämättä aina joltain toimialalta vapautuu.

Taloudelliset lainalaisuudet eivät koskaan ota poliittisten arvojen paikkaa. Politiikan on toki otettava huomioon taloudelliset lainalaisuudet, koska kansallisvaltioilla ja poliitikoilla ei ole ainuttakaan keinoa pakottaa yhtään vapailla markkinoilla toimivaa yritystä toimimaan hyuinommin kannattavan vaihtoehdon mukaan, jos kannattavampi vaihtoehto on mahdollinen.

Ainoa keino olisi tullimuurit, tuontimaksut ja valtion tuet kotimaisille yrityksille. Se on vain järjestelmä, josta olemme halunneet eroon jo Kekkosen aikana, yli 40 vuoden ajan.

Lue lisää

Taloudellinen liberalismi on ideologiana hyvinkin kaunis, kuten aatteellisilla filosofioilla on tapana. Käytännössä sen aatteellisuus ei toteudu, ei se ainakaan vielä missään ole toteutunut. Ongelmana on nimenomaan ihmisten huomionottamattomuus. Markkinatalous toimii omien etujensa mukaisesti, tässä ei inhimillistä näkökulmaa huomioida. Tehdas siis suoltaa tavaraa, jonka sen markkinamekanismeillaan ajattelee saavansa kaupaksi, täysin riippumatta ihmisten tarpeista sinänsä. Kaupallisestihan ajatellen, sillä ei ole merkitystä, kuinka tarpeellinen tuote on. Oleellista on se, kuinka tuote kaupaksi saadaan.

Liberaalinen talousajattelu unohtaa yhteisvastuun ja myöskin työntekijöiden oikeudet tuottamaansa lisäarvoon. Valtion näkeminen ainoastaan mahdollistuttajana on myös vastoin yleishumanistista ajattelutapaa.

Ajatus liberalistisen ajattelutavan syklisyydestä on varsin yleinen ja tähän mennessä jopa todistettavissa. Liberalistinen politiikka ja myös kaupallinen toteutus eivät voi jatkua loputtomiin, koska ihmisillä on tarve huolehtia toisistaan, nykyisin myös luontoarvot ovat tulleet tärkeiksi. Ihmiset ovat ahneita ainoastaan tiettyyn pisteeseen saakka, vaihtoehtoiset kulutusmuodot ja niiden suosio ovat yksi esimerkki siitä, mitä ihmiset ajattelevat nykyisin.

Mikäli mm. ilmastonmuutos on jatkuva, silloin on varsin luonnollista, että kulutusta pyritään vähentämään ja myös tuottamista. Kollektiivisuus on silloin se, joka on luonteva vaihtoehto. Halusimmepa sitä, oman aatesuuntamme pohjalta, tai emme.

Mikäli yrityksillä on sellainen näkökanta, ettei niitä voida pakottaa toimimaan yhteisvastuullisesti, voisin veikata tämän tyyppisen yrityksen kuningastien loppumista varsin pikaisesti. Ajatellaan vaikkapa Suomalaisen paperin boikotointia saksassa, tai kieltoa painaa Harry Potterit suomalaiselle paperille. Yritys varsin nopeasti alkaa oivaltamaan, mitä tekijöitä on kuunneltava silloin, kun tämä kehitys lisääntyy.

Poliitikot oivaltavat myös varsin nopeasti, mikä heidän kannatuksensa kannalta on hyväksi, missään tapauksessa ihmiset eivät kovinkaan monta kertaa hyväksy sitä, että heidän elintärkeät etunsa uhrataan markkinavoimien alttarille.

Niinpä niin kirjoitti:

Taloudellinen liberalismi on ideologiana hyvinkin kaunis, kuten aatteellisilla filosofioilla on tapana. Käytännössä sen aatteellisuus ei toteudu, ei se ainakaan vielä missään ole toteutunut. Ongelmana on nimenomaan ihmisten huomionottamattomuus. Markkinatalous toimii omien etujensa mukaisesti, tässä ei inhimillistä näkökulmaa huomioida. Tehdas siis suoltaa tavaraa, jonka sen markkinamekanismeillaan ajattelee saavansa kaupaksi, täysin riippumatta ihmisten tarpeista sinänsä. Kaupallisestihan ajatellen, sillä ei ole merkitystä, kuinka tarpeellinen tuote on. Oleellista on se, kuinka tuote kaupaksi saadaan.

Liberaalinen talousajattelu unohtaa yhteisvastuun ja myöskin työntekijöiden oikeudet tuottamaansa lisäarvoon. Valtion näkeminen ainoastaan mahdollistuttajana on myös vastoin yleishumanistista ajattelutapaa.

Ajatus liberalistisen ajattelutavan syklisyydestä on varsin yleinen ja tähän mennessä jopa todistettavissa. Liberalistinen politiikka ja myös kaupallinen toteutus eivät voi jatkua loputtomiin, koska ihmisillä on tarve huolehtia toisistaan, nykyisin myös luontoarvot ovat tulleet tärkeiksi. Ihmiset ovat ahneita ainoastaan tiettyyn pisteeseen saakka, vaihtoehtoiset kulutusmuodot ja niiden suosio ovat yksi esimerkki siitä, mitä ihmiset ajattelevat nykyisin.

Mikäli mm. ilmastonmuutos on jatkuva, silloin on varsin luonnollista, että kulutusta pyritään vähentämään ja myös tuottamista. Kollektiivisuus on silloin se, joka on luonteva vaihtoehto. Halusimmepa sitä, oman aatesuuntamme pohjalta, tai emme.

Mikäli yrityksillä on sellainen näkökanta, ettei niitä voida pakottaa toimimaan yhteisvastuullisesti, voisin veikata tämän tyyppisen yrityksen kuningastien loppumista varsin pikaisesti. Ajatellaan vaikkapa Suomalaisen paperin boikotointia saksassa, tai kieltoa painaa Harry Potterit suomalaiselle paperille. Yritys varsin nopeasti alkaa oivaltamaan, mitä tekijöitä on kuunneltava silloin, kun tämä kehitys lisääntyy.

Poliitikot oivaltavat myös varsin nopeasti, mikä heidän kannatuksensa kannalta on hyväksi, missään tapauksessa ihmiset eivät kovinkaan monta kertaa hyväksy sitä, että heidän elintärkeät etunsa uhrataan markkinavoimien alttarille.

Lue lisää

Ei taloudellinen liberalismi ole missään toteutunut "täydellisenä" eikä sen tarvitsekaan. Liberaalisuus (vapaus) voi käöytännössä toteutua vain säännellyissä puitteissa, koska muuten ihminen ahneudessaan ja omanvoitonpyynnissään astuisi toisten ihmisten vapauden loukkaamattomalle alueelle.

Siksi tarvitaan mm. kilpailun vapautta suojaavat kartellilait, työaikalait, lapsityövoiman kieltävät lait, irtisanomissuojat, yt-menettelyt, ympäristön suojelulait, jätteiden käsittelylait, kierrätyslait, tuotteiden alkuperämerkinnät, tekijän- ja patenttioikeulajit... ja paljon muuta.

Tätä kautta otetaan huomioon yhteisöllisyys ja suojataan nimenomaan sitä, että talous pysyy liberaalina eikä joudu harvojen toimijoiden yksinoikeudeksi.

Mikäli kilpailun vapaudesta huolehditaan, yksikään tehdas ei "suolla tavaraa, jonka sen markkinamekanismeillaan ajattelee saavansa kaupaksi, täysin riippumatta ihmisten tarpeista sinänsä", vaan jokaisen tehtaan on vapaassa kilpailutilanteessa tuotettava sellaista tavaraa, jonka me ihmiset olemme halukkaat valitsemaan kaikkien tarjolla olevien joukosta ja maksamaan siitä pyydetyn hinnan.

Tämän kaltainen asiakaslöhtöisyys toimii ainoastaan silloin, kun markkinoilla on riittävästi "tehtaita" kilpailemassa keskenään, koska vain ne menestyvät, joiden tuote vastaa laadultaan parhaiten asiakkaiden tarpeita ja jonka hinnan asiakkaat ovat valmiit maksamaan.

Tätä liberaalin talouden ja vapaan markkinatalouden asiakaslähtöisyyttä saa kutsua idrealismiksi ja filosofiaksikin, jos niin haluaa. Se, ettei se ole vielä toteutunut kuin harvoilta osiltaan joissain länsimaissa, todistaa vain sen, että matkaa on jäljellä ennen kuin pääsemme nauttimaan niistä hyvinvointipalvelujen runsaudresta kohtuullisella veroasteella, jotka meitä odottavat, kunhan ensin saamme talouden mekanismit toimimaan meidän ihmisten itse asettamillamme ehdoilla.

Yritykset nimittäin ovat hyvin nöyriä sen edessä, että me kuluttajat valitsemme kilpailevista ehdokkaista sen, jota parhaana pidämme ja annamme rahamme sille yritykselle. Vain meidän kuluttajien valinnanvapaus (vapaan tarjonnan edessä) pakottaa meidän rahojamme haluavat yritykset koko ajan ponnistelemaan kohti parempaa laatua ja halvempia hintoja.

Ilman liberaalia taloutta olisimme siinä tilanteessa, jota edellä kuvasit: sen armoilla, mitä joku tehtaastaan suoltaa ja luulee meidän tarvitsevan.

Ruotsalainen taloustutkija - nimeä en nyt muista - totesi jo 70-luvun kuumina vuosina, että ne haitat, joita markkinoiden vapaus ihmisille aiheuttaa ovat aina pienempiä kuin ne haitat, jotka poliitikot aiheuttavat yrittäessään säädellä "markkinavoimia".

Sellaista käsitettä kuin markkinavoimat ei nimittäin ole olemassa, vaikka termi on yleistynyt populistiseen mediajournalismiin ja poliitikkojen retoriikkaan. Markkinavoimat ovat tulosta äärettömän monista erilaisista ja eri tasoilla tehdyistä päätöksistä ja kaikkien meidän ihmisten erilaisesta käyttäytymisestä erilaisissa taloudellisia päätöksiä vaativissa tilanteissa.

Markkinavoimat (tai talousliberalismi) ei siis ole mikään suhdannevaihtelu niin kuin vuorovesi, joka vaihtuisi johonkin muuhun aina aika ajoin riippuen siitä säännelläänkö näitä "voimia" vai ei.

Finanssipolitiikka on toki yksi tapa vaikuttaa siihen, etteivät kansantalouksien ja maailmantalouden heilahtelut aiheuttaisi ihmisille haittaa, kun liiallista innostusta ja toyteutumatta jäävään kasvuun investoimista yleensä aina seuraa rekyyli, eli taantuma, ja pahimmassa tapauksessa lama.

Kemijärven tilanne on hyvä esimerkki. Stora-Enso leikkaa nyt selluntuotanoaan, kun sellun kysyntä länsimaissda laskee, tuotantokustannukset nousevat ja raaka-aine kallistuu rajusti.

Tuotannon ylläpitäminen (niin kuin oppositio ja osa kepusta vaatii) merkitsisi, että kalliista raaka-aineesta vaaditaan kalliilla tuotantokustannuksilla tuottamaan sellua varastoon, josta se olisi ennen pitkää myytävä tappiolla, jos halutaan myyntituloja sisään, kun kaikilla on tarve päästä yituotannostaan eroon.

Maltillinen oikeistolainen kirjoitti:

Ei taloudellinen liberalismi ole missään toteutunut "täydellisenä" eikä sen tarvitsekaan. Liberaalisuus (vapaus) voi käöytännössä toteutua vain säännellyissä puitteissa, koska muuten ihminen ahneudessaan ja omanvoitonpyynnissään astuisi toisten ihmisten vapauden loukkaamattomalle alueelle.

Siksi tarvitaan mm. kilpailun vapautta suojaavat kartellilait, työaikalait, lapsityövoiman kieltävät lait, irtisanomissuojat, yt-menettelyt, ympäristön suojelulait, jätteiden käsittelylait, kierrätyslait, tuotteiden alkuperämerkinnät, tekijän- ja patenttioikeulajit... ja paljon muuta.

Tätä kautta otetaan huomioon yhteisöllisyys ja suojataan nimenomaan sitä, että talous pysyy liberaalina eikä joudu harvojen toimijoiden yksinoikeudeksi.

Mikäli kilpailun vapaudesta huolehditaan, yksikään tehdas ei "suolla tavaraa, jonka sen markkinamekanismeillaan ajattelee saavansa kaupaksi, täysin riippumatta ihmisten tarpeista sinänsä", vaan jokaisen tehtaan on vapaassa kilpailutilanteessa tuotettava sellaista tavaraa, jonka me ihmiset olemme halukkaat valitsemaan kaikkien tarjolla olevien joukosta ja maksamaan siitä pyydetyn hinnan.

Tämän kaltainen asiakaslöhtöisyys toimii ainoastaan silloin, kun markkinoilla on riittävästi "tehtaita" kilpailemassa keskenään, koska vain ne menestyvät, joiden tuote vastaa laadultaan parhaiten asiakkaiden tarpeita ja jonka hinnan asiakkaat ovat valmiit maksamaan.

Tätä liberaalin talouden ja vapaan markkinatalouden asiakaslähtöisyyttä saa kutsua idrealismiksi ja filosofiaksikin, jos niin haluaa. Se, ettei se ole vielä toteutunut kuin harvoilta osiltaan joissain länsimaissa, todistaa vain sen, että matkaa on jäljellä ennen kuin pääsemme nauttimaan niistä hyvinvointipalvelujen runsaudresta kohtuullisella veroasteella, jotka meitä odottavat, kunhan ensin saamme talouden mekanismit toimimaan meidän ihmisten itse asettamillamme ehdoilla.

Yritykset nimittäin ovat hyvin nöyriä sen edessä, että me kuluttajat valitsemme kilpailevista ehdokkaista sen, jota parhaana pidämme ja annamme rahamme sille yritykselle. Vain meidän kuluttajien valinnanvapaus (vapaan tarjonnan edessä) pakottaa meidän rahojamme haluavat yritykset koko ajan ponnistelemaan kohti parempaa laatua ja halvempia hintoja.

Ilman liberaalia taloutta olisimme siinä tilanteessa, jota edellä kuvasit: sen armoilla, mitä joku tehtaastaan suoltaa ja luulee meidän tarvitsevan.

Ruotsalainen taloustutkija - nimeä en nyt muista - totesi jo 70-luvun kuumina vuosina, että ne haitat, joita markkinoiden vapaus ihmisille aiheuttaa ovat aina pienempiä kuin ne haitat, jotka poliitikot aiheuttavat yrittäessään säädellä "markkinavoimia".

Sellaista käsitettä kuin markkinavoimat ei nimittäin ole olemassa, vaikka termi on yleistynyt populistiseen mediajournalismiin ja poliitikkojen retoriikkaan. Markkinavoimat ovat tulosta äärettömän monista erilaisista ja eri tasoilla tehdyistä päätöksistä ja kaikkien meidän ihmisten erilaisesta käyttäytymisestä erilaisissa taloudellisia päätöksiä vaativissa tilanteissa.

Markkinavoimat (tai talousliberalismi) ei siis ole mikään suhdannevaihtelu niin kuin vuorovesi, joka vaihtuisi johonkin muuhun aina aika ajoin riippuen siitä säännelläänkö näitä "voimia" vai ei.

Finanssipolitiikka on toki yksi tapa vaikuttaa siihen, etteivät kansantalouksien ja maailmantalouden heilahtelut aiheuttaisi ihmisille haittaa, kun liiallista innostusta ja toyteutumatta jäävään kasvuun investoimista yleensä aina seuraa rekyyli, eli taantuma, ja pahimmassa tapauksessa lama.

Kemijärven tilanne on hyvä esimerkki. Stora-Enso leikkaa nyt selluntuotanoaan, kun sellun kysyntä länsimaissda laskee, tuotantokustannukset nousevat ja raaka-aine kallistuu rajusti.

Tuotannon ylläpitäminen (niin kuin oppositio ja osa kepusta vaatii) merkitsisi, että kalliista raaka-aineesta vaaditaan kalliilla tuotantokustannuksilla tuottamaan sellua varastoon, josta se olisi ennen pitkää myytävä tappiolla, jos halutaan myyntituloja sisään, kun kaikilla on tarve päästä yituotannostaan eroon.

Lue lisää

Varsin mielenkiintoiseksi menevät nämä keskustelut, ensiksi on tehtävä salapoliisihommia, jotta edes löytäisi käymänsä keskustelun.

Mikäli ollaan rehellisiä, niin kyllä tarpeetonta tavaraa suolletaan ylen määrin. Markkinatalouteen kiinteästi liittyy se, että luodaan tarpeita, joita sitten pyritään tyydyttämään tuottamalla. Pikainen käväisy kirpputoteilla voi väitteeni todentaa, tarpeetonta tavaraan on todella runsaasti. Ihmisten ostohalukkuutta pyritään lisäämään ja tavaroille annetaan sellaisia arvoja, jotka eivät esineisiin liity. Pyritään siis ostamalla tyydyttämään syvempiä ihmisyyteen liittyviä tarpeita, joukkoon kuulumista, haluttuna olemista, viehättävyyttä, korostamaan valtaa j.n.e...

Markkinoiden vapaus on hieman eri asia, kuin nykyisin toteutettu markkinoiden ehdoilla toimiva yhteiskunta. Renki on siis isäntä.

Markkinavoimat on terminä epätäsmällinen, se voi sisältää lähes mitä tahansa. En ole löytänyt siitä täsmällistä määritelmään mistään. Talousliberalismi on hyvinkin täsmällisesti määritelty ja varsin vanha ideologia.

Mielipidepankki määritteli varsin hyvin, mielestäni, mikä Kemijärven tehtaiden lopettamisessa on ongelmana. Mikäli puolueella on agendana aluepolitiikka, silloin sen toiminnassa täytyisi tämä myös näkyä. Mikäli ajatuksena on tehtaiden kannattavuudesta huolehtiminen ensisijaisesti, myös se täytyisi kertoa äänestäjille. Muu toiminta on epärehellistä. Mikäli yhteiskuntamme johtajien on toimittava epärehellisesti ja asioita kansalta salaten, silloin heidän olisi syytä tarkistettaa moraaliaan.

Kollektivismin nousu on aika selkeä asia sekin, Tehyn lakko oli varsin hyvä osoitus tästä, kansalaisten enemmistö oli hoitajien puolella, vaikka lakko saikin varsin erikoisia muotoja. Ihmiset ovat valmiita sijoittamaan verorahoja, jotta heikoimmista huolta edelleen pidettäisiin. Suhtautuminen Kemijärveläisiin on myötätuntoista, vaikka paperimiehiä on yleisesti kadehdittu, nyt vahingonilosta ei näy merkkiäkään. Asenneilmasto on muuttunut jo selvästi. Päättäjien olisi aika se myös havaita.

Mikäli markkinatalous ja sen kehitys on riippuvainen siitä, että kulutus edelleen lisääntyy, tämä strategia ei pidemmällä tähtäimellä tule onnistumaan, mikäli uusia raaka-aineita ei pystytä kehittämään. Energianpulan lisäksi myös metallit ovat kallistuneet, lisääntyvän kulutuksen myötä ja myös siksi, että niistäkin on niukkuutta.