Näin se menee

Jos olisin Jumala ja minun pitäisi sitten alkaa luomaan jotain. Yksinkertaistetaan asiaa vaikka puu esimerkillä. Funtsisin hiukan aikaa tähän tapaan. En lähtis luomaan kokonaistapuuta, lehden oksat ja joka hemmetein solu jne, kerrallaan vaan ensin ehkä siemenen, no sitten tarvittaisiin kasvualusta ja vesi, no ne pitäis varmaan luoda ensin no sehän vasta vaivalloista olisi.

Ja vitut, järjestetäisin sellaisen Big Bangin että oksat pois, ja katsoisin mitä syntyy. Jos en olisi tyytyväinen toistaisin operaation.

Näin mä toimisin jos olisin Jumala.
10334
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Äärettömän isoilla aivoillani kehittelisin BiGBANG simenen jonka heittäisin sitten tyhjyyteen, ja POKS !

Maailma sitten "kasvaisi" nykyiselleen ja kasvussa voisi sitten nähdä myös evolutiivisen kehitykse, mutta minua Jumalana ei se kiinnostaisi miten (vaikka toki tiedän miten homma menee) vaan ainoastaan lopputulos kiinnostaa.

Maailman luomisen kaava toistuu sitten hiukan pienmmissä puitteissa kuten puun kasvussa, mitättömän kokoisesta simenstä jopa yli 100 metriseksi jättiläiseksi.

Voihan rähmä että mä oli silloin fiksu.

Äänestä

  • Kätevähkö kirjoitti:

    Kohta tätä saa tietysti lukea jonkun kreationistin
    vääristelemänä "evoarkun naulana", mutta pakko
    kysyä.

    Jos elämä kehittyi matalissa lämpimissä vesialtaissa
    ympäri maapalloa, niin jos kaikki elämä on sukua
    keskenään, niin eikös mahdollinen elämän alun "resepti"
    ole siinä tapauksessa vain yksi ja ainut?

    Mietin avaruuden elämää, josta sanotaan sen voivan
    olla muutakin, kuin tätä meidän hiilipohjaa?
    Mut jos miljoonassa lätäkössä syntyy vain yhdenlaista
    alkupöpöä, niin se rajais kummasti vaihtoehtoja.

    (toki tajuan et erilaisessa ympäristössä, kiehuu
    erilaiset vellit, mut olisko sielläkin vain
    yhdessä ympäristössä yhdenlaista soppaa,
    ja toisessa toista, mut ei ikinä 2-30.000:tta
    erilaista keittoa yhdessä kattilassa?)

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    viimeisen naulan evoluution kannattajien arkkuun.
    Kohta saapuu paikalle Tuttimies vääntelemään ja kääntelemään, Ristinkantaja huutaa Herraa, ja Outsider höpisee muuten vaan sekavia. Justiina saattaa kertoa Jumalallisesta väliintulosta, kun leipää leikatessa meinasi veitsi lipsahtaa sormeen. Että tällaista on odotettavissa.

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    Kohta tätä saa tietysti lukea jonkun kreationistin
    vääristelemänä "evoarkun naulana", mutta pakko
    kysyä.

    Jos elämä kehittyi matalissa lämpimissä vesialtaissa
    ympäri maapalloa, niin jos kaikki elämä on sukua
    keskenään, niin eikös mahdollinen elämän alun "resepti"
    ole siinä tapauksessa vain yksi ja ainut?

    Mietin avaruuden elämää, josta sanotaan sen voivan
    olla muutakin, kuin tätä meidän hiilipohjaa?
    Mut jos miljoonassa lätäkössä syntyy vain yhdenlaista
    alkupöpöä, niin se rajais kummasti vaihtoehtoja.

    (toki tajuan et erilaisessa ympäristössä, kiehuu
    erilaiset vellit, mut olisko sielläkin vain
    yhdessä ympäristössä yhdenlaista soppaa,
    ja toisessa toista, mut ei ikinä 2-30.000:tta
    erilaista keittoa yhdessä kattilassa?)

    Avaruudesta on voinut tulla maapallolle se ensimmäinen elämänmuoto, josta evoluutio on lähtenyt otollisissa olosuhteissa liikkeelle. Sieltähän vesikin tuli komeettojen muodossa. Elämä siinä mukana. Elämällä on ollut paljon aikaa kehittyä maailmankaikkeuden vanhemmissa osissa, joten ei tuo "kosminen kylvö" mikään mahdottomuus ole.

    Äänestä

  • Oli miten oli kirjoitti:

    Tuo ajatus kosmisesta kylvöstä, on mielestäni kovin
    todennäköinen, mutta hiukan kuin oikotie. Toisaalta
    se on myös ikävin teoria kaikista (minusta olisi ikävää
    ajatus siitä, ettei saatukaan aikaiseksi mitään ilman
    ulkopuolista apua) Ja toisaalta se vaan siirtää
    koko kysymyksen kauemmas, ja lopulta jää vain yhtä
    halpa vastaus käteen, kuin tuo Jumala loi. )-;

    Asteroidivyöhykkeen vedestä on kaksi promillea
    ns. raskasta vettä, eli D2O:ta, kun meidän vedessämme
    sitä on aika tarkkaan yksi promille, eli vedenkään
    saapuminen lähiavaruudesta on viime aikoina alkanut
    näyttää epävarmalta.

    Mutta noiden lätäköiden, ja tuliais-elämän lisäksi
    elämämme alkuperä voisi löytyä myös mustien savuttajien
    juurelta, tai vaikka muinaisista jäätiköistä.

    Mutta summasummarum, meidän kapasiteetti ei kuitenkaan
    riitä kovin pitkälle tuota ratkomaan, eli eiköhän
    vain odotella uutisia fiksummilta.

    Ei tuo nyt niin ihmeellinen asia ole, että vain nerot sen voisivat käsittää. Taitaa olla kysymys lähinnä teorian hyväksymisestä. Sitäkun ollaan niin "ainutlaatuisia".

    Äänestä

  • Evoluution kukkanen kirjoitti:

    Tuo ajatus kosmisesta kylvöstä, on mielestäni kovin
    todennäköinen, mutta hiukan kuin oikotie. Toisaalta
    se on myös ikävin teoria kaikista (minusta olisi ikävää
    ajatus siitä, ettei saatukaan aikaiseksi mitään ilman
    ulkopuolista apua) Ja toisaalta se vaan siirtää
    koko kysymyksen kauemmas, ja lopulta jää vain yhtä
    halpa vastaus käteen, kuin tuo Jumala loi. )-;

    Asteroidivyöhykkeen vedestä on kaksi promillea
    ns. raskasta vettä, eli D2O:ta, kun meidän vedessämme
    sitä on aika tarkkaan yksi promille, eli vedenkään
    saapuminen lähiavaruudesta on viime aikoina alkanut
    näyttää epävarmalta.

    Mutta noiden lätäköiden, ja tuliais-elämän lisäksi
    elämämme alkuperä voisi löytyä myös mustien savuttajien
    juurelta, tai vaikka muinaisista jäätiköistä.

    Mutta summasummarum, meidän kapasiteetti ei kuitenkaan
    riitä kovin pitkälle tuota ratkomaan, eli eiköhän
    vain odotella uutisia fiksummilta.

    On tietysti täysin avoinna vielä, onko elämä voinut tulla maapallon ulkopuolelta, mutta kannattaa muistaa maailman aina silloin tällöin romuttavan elegantit teoriat. Kenties elämä syntyi kuin syntyikin juuri niitä prosesseja hyödyntäen joita on abiogeneesin teorioissa esitettykin, mutta siihen meni miljardeja vuosia jossain toisessa aurinkokunnassa. Alkueliöt sitten tulla pätkähtivät maapallolle aivan sen jäähtymisen jälkeen antaen sellaisen kuvan, että elämä syntyi melkein heti sen ollessa mahdollista.

    Mahtaisiko muuten olla edes mahdollista selvittää elämän alkuperää, jos se ei ollut maapallo, mutta kuitenkin maankaltainen planeetta? Silloin maapallolle esitetyt alkusynnyn teoriat voisivat olla paikkansapitäviä, jos kohta eivät pätisikään maapallon tapahtumiin. Jos löytäisimme vaikka Alfa Centaurin kiertoradalta planeetan, jonka eliöt näyttävät sopivan perimältään samaan sukupuuhun bakteerien, arkkieliöiden ja aitotumallisten kanssa, mistä tiedämme tulivatko ne sinne jostain mystisestä yhteisestä alkukodista, vai kenties maapallolta, vai onko maan elämä peräisin Centaurilta?

    Pelkkää hypoteettista höpinää tietenkin, mutta ehkä ajattelemisen arvoista kuitenkin.

    Äänestä

  • mietiskeleväinen kirjoitti:

    Kuten jo kerroin mielipiteeni, meidän kyvyt ei riittäne
    spekulointia pitemmälle, mutta tuokin elämän tulo
    muualta, ei ole ihan niin helppo juttu, kuin ensialkuun
    tuntuu.

    Ongelman muodostaa sen kulkeutuminen tänne. Helpointa
    on tietysti uskoa UFO:jen käyneen kylvämässä ituja
    tänne, mutta ennen sitä on täytynyt sivistyksen kehittyä
    jossain "tähtien sodan" tasolle, kun tähän lisätään
    vielä matkustuksen viemä aika, ja joku intressi
    sellaiselle matkalle, alkaa jo vaikuttaa epätodennäköiselle.
    Lisäksi itse vierastan ajatusta,
    joka on yhtä "helppo" kuin noiden fundamentalistien
    "Jumala sen teki" argumentti.

    Jos ajatellaan "pöpöjen" sinkoutuneen tänne jonkun
    kiven kyydissä, on kiven täytynyt irrota jostain
    planeetalta (tuskin kukaan uskoo mielumin elämän
    syntyneen komeetassa, kuin planeetalla)

    Kun miettii minkä lähtökiihdytyksen pöpöt saa
    esimerkiksi asteroidin törmäyksessä, on avaruuden
    karut olosuhteet melko pientä siihen verrattuna,
    tai iskeytyminen maan pinnalle.

    Eli summasummarum. "helppo vastaus" sisältääkin
    uusia kysymyksiä, enemän kuin vastauksia.

    Äänestä

...käytännöllinen laiskimus :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Käytännöllinen laiskimus kirjoitti:

Jos olisin Jumala ja minun pitäisi sitten alkaa luomaan jotain. Yksinkertaistetaan asiaa vaikka puu esimerkillä. Funtsisin hiukan aikaa tähän tapaan. En lähtis luomaan kokonaistapuuta, lehden oksat ja joka hemmetein solu jne, kerrallaan vaan ensin ehkä siemenen, no sitten tarvittaisiin kasvualusta ja vesi, no ne pitäis varmaan luoda ensin no sehän vasta vaivalloista olisi.

Ja vitut, järjestetäisin sellaisen Big Bangin että oksat pois, ja katsoisin mitä syntyy. Jos en olisi tyytyväinen toistaisin operaation.

Näin mä toimisin jos olisin Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu