Merenkylpijä-neidot
Mikä on hanhien havina
Vienan virran kainalossa?
Ne on kolme Hiiden neittä,
riisuit sulkansa kivelle,
menit merta kylpemähän;
illan ruskossa tulevat,
aamun koitossa katoovat.
Tuo oli Lippo linnustaja
kiven kirjavan takana,
katsoi siivet kaunehimmat.
Pilvet päivä jo punasi.
Nousivat merestä neiet,
löyti kaksi lentimensä;
kolmas etsi, ei tavannut.
Impi itkuhun hyrähti.
Lausui Lippo, liukas sulho:
"Saanet sulkasi takaisin,
antanet minulle suuta."
Virkahti vilun-ihana:
"Silloin sulle suuta annan,
koska silmäs sammunevi."
Ilkkui veitikka verevä:
"Silloin silmä sammukohon,
kun sa kutsut kullaksesi."
Päivä vuoret jo punasi.
"Silloin kutsun kullakseni,
koska mieles muuttunevi."
"Silloin mieli muuttukohon,
kun likistät linnuksesi."
"Silloin linnuksi likistän,
koska hyytyvi hymysi."
"Silloin hyytyköön hymyni,
kun me kättä kääpätähän."
Päivä hongat jo punasi,
tuli tuska impyelle:
"Suo mulle sulkani takaisin,
tahi taattoni toruvi!"
"Milloin oot minun omani?"
"Koska päivä koittanevi."
Päivä päätänsä kohotti.
Sai pukunsa peilikylki,
antoi suuta sulhoselle
linnunluisella nokalla,
veen suulla verettömällä:
hymy hyytyi, silmä sammui,
pois kulki kultainen elämä,
muuttui mieli miehen nuoren.
Neito lentohon lehahti
noustessa kesäisen päivän.
Mikä on hanhien havina
Vienan virran kainalossa?
Ne on kolme Hiiden neittä,
riisuit sulkansa kivelle,
menit merta kylpemähän;
illan ruskossa tulevat,
aamun koitossa katoovat.
Tuo oli Lippo linnustaja
kiven kirjavan takana,
katsoi siivet kaunehimmat.
Pilvet päivä jo punasi.
Nousivat merestä neiet,
löyti kaksi lentimensä;
kolmas etsi, ei tavannut.
Impi itkuhun hyrähti.
Lausui Lippo, liukas sulho:
"Saanet sulkasi takaisin,
antanet minulle suuta."
Virkahti vilun-ihana:
"Silloin sulle suuta annan,
koska silmäs sammunevi."
Ilkkui veitikka verevä:
"Silloin silmä sammukohon,
kun sa kutsut kullaksesi."
Päivä vuoret jo punasi.
"Silloin kutsun kullakseni,
koska mieles muuttunevi."
"Silloin mieli muuttukohon,
kun likistät linnuksesi."
"Silloin linnuksi likistän,
koska hyytyvi hymysi."
"Silloin hyytyköön hymyni,
kun me kättä kääpätähän."
Päivä hongat jo punasi,
tuli tuska impyelle:
"Suo mulle sulkani takaisin,
tahi taattoni toruvi!"
"Milloin oot minun omani?"
"Koska päivä koittanevi."
Päivä päätänsä kohotti.
Sai pukunsa peilikylki,
antoi suuta sulhoselle
linnunluisella nokalla,
veen suulla verettömällä:
hymy hyytyi, silmä sammui,
pois kulki kultainen elämä,
muuttui mieli miehen nuoren.
Neito lentohon lehahti
noustessa kesäisen päivän.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Satu Manninen
Virginia:
On yksinäistä elää saarella kuin kuningatar. /
Silitetty valkopukuinen nainen joka ei löydä siltaa, vain vettä. /
Istun hypnotisoituna tuolissa, pääni päällä ilmaa, ei kattoa, /
minuun sataa ja tuulee lakkaamatta. /
Liinavaatteet kaapissa viikatut, valkoiset, ulospäin ei huomaa /
miten kivi sisällä hitaasti murtuu, halkeama leviää. /
Katson itseäni peilistä, miten rumasti pusero istuu. /
Kun kosketan näkymää, se onkin veden kylmä pinta. /
Lisään puita kaminaan, jotta lämpö tarttuisi, /
kuvittelen tulipalon, liekit loimuavat paperin yli. /
(Teoksesta Sateeseen unohdettu saari, Gummerus 2007