Luonnollisuuden tajun katoaminenHomoutta on alettu puolustaa niin ei-kristillisissä kuin kristillisissä piireissä. Jos kristillisissä piireissä puolustetaan homoutta sillä, että homo on Luojan luoma ja hänen tulee saada toteuttaa Luojalta saamaansa taipumusta, samalla periaatteella voidaan puolustella mitä tahansa epäterveittä taipumusta, kuten esim. kleptomaniaa. Ihmisten taipumusten puolustelussa unohdetaan synnin alaisuuden ja puutteellisuuden todellisuus, josta johtuu ihmisten sairaudet, taipumukset erilaisiin sairauksiin, väärät taipumukset ja väärät teot. Luoja ei ole alun perin tarkoittanut ihmisiä fyysisesti tai psyykkisesti sairaiksi ja vammaisiksi eikä luonnollisten viettien vastaisiin tekoihin, vaikka kaikkia niitä esiintyy.
Nykyajan perusongelma on siinä, että monet seksuaalielämän asiat, joita ennen pidettiin luonnottomina, halutaan nykyisin pitää luonnollisina. Raja, mikä on luonnollista on täysin keinotekoinen. Homoutta pidetään luonnollisena, mutta jotain toista selkeästi luonnollisesta seksuaalisuudesta poikkeavaa piirrettä ei.
Se että seksuaalielämän vinoutumia ei tunnusteta näkyy eri tiedotusvälineissä. Eräässä lehtikirjoituksessa tuli esille, että Suomessa syntyy ihmisiä, joiden sukupuolesta ei ole varmuutta. Tämä oli jonkun mielestä vain luonnollista vaihtelua. Eräässä TV-ohjelmassa seksikaupan pitäjä kyseli kuka voi määritellä, mikä on luonnollista.
Jos homoutta pidetään luonnollisena, voisimme pitää luonnollisena lähes kaikkea seksuaalisuutta, kuten seuraavia seksuaalisuuden harjoittamisen muotoja:
Vastuutonta seksuaalihurjastelua.
Raskasta pornografiaa.
Itsensä myymistä.
Eläimiin sekaantumista.
Sadomasokismia.
Ryhmäseksiorgioita.
Heteroseksuaalista moniavioisuutta.
Homoseksuaalista moniavioisuutta.
Transseksuaalista moniavioisuutta.
Aikuisten ja lasten välisiä seksisuhteita.
Pikkulasten välisiä seksisuhteita.
Sisarusten välisiä seksisuhteita.
Insestisiä homo- ja heteroseksuaalisia suhteita.
Nykyaikana tunnustetaan mielisairaus, mutta ei juurikaan seksuaalielämän selkeitä vinoutumia. Tosin hieman on alettu puhua seksiriippuvuudesta huumausaineriippuvaisuuden kaltaisena tilana. Silti nykyajan ajattelu terveydestä ja sairaudesta on yleisellä tasolla hyvin epäjohdonmukaista.
Ihmettelen, miksi SETA eivätkä useimmat nuoret ja nuoret aikuiset voi tunnustaa seksuaalielämän poikkeavuuksia eräänlaisiksi ihmissuhdevammoiksi. Koko yhteiskunnan moraali on vaarassa romahtaa, jos menetetään taju terveestä ja epäterveestä käyttäytymisestä! Epäterveen seksuaalisuuden hyväksyminen tuhoaa tervettä rakkautta, sillä se antaa luvan epäterveen seksuaalisuuden harjoittamiseen.
Kun homouteen suhtaudutaan äärimmäisen vapaamielisesti, jotkut laulajat, näyttelijät tai mallit voivat tehdä homoudesta ihanteen. Identiteettiään etsivät, seksuaaliselta identiteetiltään heikot, mutta kuitenkin normaalisti heteroiksi kasvavat teini-ikäiset voivat alkaa kokeilla, olisiko heistä idoliensa tavoin homoiksi. Homo- ja heterosuhdekokeiluissaan he voivat menettää täysin seksuaalisen identtiteettinsä. He ajelehtivat lopulta onnettomina suhteesta toiseen. Tällä tavoin vapaamielisyys lisää onnettomien ihmisten määrää. Jos homoudesta tulee ihanne, siitä voi muodostua huumeongelmaa pahempi yhteiskunnallinen ongelma.
Sen sijaan, mitä kaikkea pitäisi hyväksyä, olisi syytä keskustella, miten seksuaaliongelmaisia ihmisiä tulisi auttaa löytämään terve seksuaalisuus. Eräät järjestät kuten Aslan Ry tarjoavat apua seksuaaliongelmien parissa kamppaileville.
Nykyajan perusongelma on siinä, että monet seksuaalielämän asiat, joita ennen pidettiin luonnottomina, halutaan nykyisin pitää luonnollisina. Raja, mikä on luonnollista on täysin keinotekoinen. Homoutta pidetään luonnollisena, mutta jotain toista selkeästi luonnollisesta seksuaalisuudesta poikkeavaa piirrettä ei.
Se että seksuaalielämän vinoutumia ei tunnusteta näkyy eri tiedotusvälineissä. Eräässä lehtikirjoituksessa tuli esille, että Suomessa syntyy ihmisiä, joiden sukupuolesta ei ole varmuutta. Tämä oli jonkun mielestä vain luonnollista vaihtelua. Eräässä TV-ohjelmassa seksikaupan pitäjä kyseli kuka voi määritellä, mikä on luonnollista.
Jos homoutta pidetään luonnollisena, voisimme pitää luonnollisena lähes kaikkea seksuaalisuutta, kuten seuraavia seksuaalisuuden harjoittamisen muotoja:
Vastuutonta seksuaalihurjastelua.
Raskasta pornografiaa.
Itsensä myymistä.
Eläimiin sekaantumista.
Sadomasokismia.
Ryhmäseksiorgioita.
Heteroseksuaalista moniavioisuutta.
Homoseksuaalista moniavioisuutta.
Transseksuaalista moniavioisuutta.
Aikuisten ja lasten välisiä seksisuhteita.
Pikkulasten välisiä seksisuhteita.
Sisarusten välisiä seksisuhteita.
Insestisiä homo- ja heteroseksuaalisia suhteita.
Nykyaikana tunnustetaan mielisairaus, mutta ei juurikaan seksuaalielämän selkeitä vinoutumia. Tosin hieman on alettu puhua seksiriippuvuudesta huumausaineriippuvaisuuden kaltaisena tilana. Silti nykyajan ajattelu terveydestä ja sairaudesta on yleisellä tasolla hyvin epäjohdonmukaista.
Ihmettelen, miksi SETA eivätkä useimmat nuoret ja nuoret aikuiset voi tunnustaa seksuaalielämän poikkeavuuksia eräänlaisiksi ihmissuhdevammoiksi. Koko yhteiskunnan moraali on vaarassa romahtaa, jos menetetään taju terveestä ja epäterveestä käyttäytymisestä! Epäterveen seksuaalisuuden hyväksyminen tuhoaa tervettä rakkautta, sillä se antaa luvan epäterveen seksuaalisuuden harjoittamiseen.
Kun homouteen suhtaudutaan äärimmäisen vapaamielisesti, jotkut laulajat, näyttelijät tai mallit voivat tehdä homoudesta ihanteen. Identiteettiään etsivät, seksuaaliselta identiteetiltään heikot, mutta kuitenkin normaalisti heteroiksi kasvavat teini-ikäiset voivat alkaa kokeilla, olisiko heistä idoliensa tavoin homoiksi. Homo- ja heterosuhdekokeiluissaan he voivat menettää täysin seksuaalisen identtiteettinsä. He ajelehtivat lopulta onnettomina suhteesta toiseen. Tällä tavoin vapaamielisyys lisää onnettomien ihmisten määrää. Jos homoudesta tulee ihanne, siitä voi muodostua huumeongelmaa pahempi yhteiskunnallinen ongelma.
Sen sijaan, mitä kaikkea pitäisi hyväksyä, olisi syytä keskustella, miten seksuaaliongelmaisia ihmisiä tulisi auttaa löytämään terve seksuaalisuus. Eräät järjestät kuten Aslan Ry tarjoavat apua seksuaaliongelmien parissa kamppaileville.
Vastaukset 23
Vanhimmat
Jos kaksi ihmistä rakastaa toisiaan, keitä me olemme sanomaan, millä keinoin he saavat toisiaan rakastaa. Se on heidän välinen intiimi asia. Ei se kuulu meille.
Ihmiset tekevät muutenkin kaikkea sellaista mistä muut eivät tiedä mitään(tai ainakaan se ei kuulu muille jollei sitten ole lain vastaista).
Se että jos sitten homous/lesbous ja ihmismieli yleensä on tutkimuskohteena,se asiana ei pitäisi olla paha,sillä normaalisti ihminen on kiinnostunut terveydestään,pyrkien pois sairauksistaan löytäen itselleen onnellisemman terveen elämän.
Sitä kai toivomme lähimmäisillemme kaikki.
Homous/lesbous on tullut yhteiskunnalliseksi koska juuri homoille ja lesboille ei riitä se "kaappi" eli oma koti ja oma intiimi suhde.
Kun asia tuodaan esille, siihen voi ottaa silloin kantaakin sekä maalikkoina että ammattilaisina.
Se on silloin julkinen asia.
Kellään ei kai ole tarkoitus puuttua kenenkään yksityiselämään vaan ne ratkaisut tekevät kukin itse.
Terveydestä on kuitenkin aina hyvä puhua ja sairaudesta muistuttaa.
Valintojen teko on helpompaa kun tietoa on tarjolla.
Oli valinta sitten mikä tahansa niin ihminen valitsee sen itse.
Kukaan ei siihen pakota.
Mihin vihjaat puhuessasi sairaudesta?
Sen verran on pakko sanoa, että eläimen tai lapsen hyväksikäyttö seksi mielessä on aivan eri tason juttu, kun kahden aikuisen välinen seksi. Eläin ja lapsi ovat kumpikin puolustuskyvyttömiä olentoja aikuisen ihmisen käsissä. Lapsi ei henkisen kehittymättömyytensä takia voi olla tasa-arvoisessa asemassa seksiaktissa aikuisen kanssa tai tietämään omaa parastaan tai luotettavasti ja järkevästi haluamaan tai vastustamaan ko. tekoa. Eläin on vielä lastakin "järjettömämpi" olento suhteessa seksuaalisesti sitä hyväksikäyttävään ihmiseen.
Sen sijaan vapaaehtoisesti kaksi (tai vaikka halutessaan useampikin henkilö) aikuista ihmistä tehköön seksin saralla mitä haluavat. Homo- tai heteroseksiä, sado/maso leikkejä jne. Ei minua myöskään häiritse jos joku on moniavioinen. Tietenkin kaikkien osapuolten pitää olla tässäkin omasta halustaan mukana. Minua ei moniavioisuus kiinnosta(kuten ei s/m hommatkaan), mutta mitäs se mulle kuuluu jos joku haluaa niin hoitaa hommat.
Minä en kyttää naapureiden tekemisiä ja odotan, että minulle annetaan sama vapaus elää omaa elämääni ilman kyttäjiä ja syntiseksi haukkujia.
hei,tuo sinunkin kiinnostuksesi homoseksuaalisuuteen alkaa vähän jo haiskahtaa sairaalloiselta,eiköhän tänäpäivänä umpiuskovaisinkin jo tiedä,että homoseksuaalisuus ei ole yhtään sen kummempi kuin heteroseksuaalisuuskaan,samanlaista kahden aikuisen välistä rakkautta,ei yhtään sen huonompaa tai parempaa. Homoja on aina ollut,tulee aina olemaan,ihan niinkuin heteroita,vasenkätisiä ja uskovaisia ja ei uskovaisia,joten anna olla jo, jos sinua homous noin kauheasti kiinnostaa,niin ihan reippaasti otat yhteyttä Setaan,ei tarvitse yksin pikkupäässä pähkäillä kaikenlaista epäolennaista. Merkillisintä on tuo ns. uskovaisten totaalinen oman uskontonsa tietämättömyys; alkukirkko vihki nais-ja miespareja avioliiton kaltaiseen yhteiseloon aina 1200 luvulle saakka,jolloin katolilaiset keksivät nimittää sen synniksi samaan syssyyn punatukkaisuuden ja vasenkätisyyden kanssa (noitavainot). Eiköhän maailmassa ole pikkuisen tärkeämpiäkin asioita kuin jonkun seksuaalisuus,etenkin,kun sen ei mitenkään pitäisi haitata sinua ja sinun elämääsi? Tuon tarmon jos sinäkin kohdistaisit vaikka tämän maan retuperällä olevaan työllisyydenhoitoon ja onnettomaan terveydenhuollon tilaan,niin hyvä olisi...Kummallinen on sinun ja monen muun arvomaailma; porukkaa näkee nälkää,Suomi on länsieuroopan väkivaltaisin maa, pedofiilia rehottaa ja silti joidenkin suurin murhe on toisten aikuisten väliset suhteet???HALOO!!!!
Homous vaarallista? Lähdet vertaamaan homoseksuaalisuutta kleptomaniaan, eläimiin sekaantumiseen jne. Ero on siinä että homoseksuaalisuus ei aiheuta vahinkoa muille kuin tiukasti kirkon moraalisääntöön takertuville aivopestyille henkilöille. Ja heillekin vain siksi että erilaisuus on "jumalan" silmissä tuomittavaa. Kristinusko on elämälle vihamielinen.
Homoseksuaalisuus on syntyperäistä aivan kuten ihonväri. Ei homoksi "tulla" vaikka katsottaisiin homoseksuaalista pornoa aamusta iltaan. Joillain homoseksuaalisuus voi herätä varsin myöhäisellä iällä, tai moni ei uskalla astua ulos kaapista peläten syytöksiä, joita tuomitsemishimoiset umpikristityt "jumalan" nimeen syytävät. Seksuaalivietti on kehittynyt ihmiselle vuosimiljoonien kuluessa, se on osa syvintä inhimillisyyttä, ei sitä voida poistaa ihmisestä parituhatta vuotta kestäneellä tukahduttamisella. Ei ole olemassa luonnollista tai luonnotonta seksuaalisuutta, on vain olemassa yhteiskunnallisesti, tai pahemmassa tapauksessa tiettyjen uskonnollisten ryhmittymien määrittämiä käyttäytymissääntöjä. Jos kirkko pitäisi kiinni yhdestäkään opistaan olisi maa yhä litteä ja aurinko kiertäisi sitä. Positiivista tässä kuitenkin on se että kirkko ei voi koskaan kieltää homoseksuaalisuutta tai muitakaan tuomitsemiaan asioita, koska sehän tarkoittaisi samalla ihmisen kieltämistä.
Jos asiaa tarkastellaan seksuaalisuus mielessä eikä kohde mielessä niin silloin päästään yksilövalintaiseen seksuaalisuuteen.
Eli Suomeksi yksilön valitsemiin sairaaloisiin elämänsä vammoihin.
Kirkkoa tähän lienee syytä sekoittaa.Tosin Raamatullisestikkin asioita voi katsoa.
Se että em. seksuaalisuus kohdistuu johonkin kohteeseen , lapsiin yms. on onneksi laissa tuomittavaa.
Väitän että homous ei ole synnynnäistä vaan patogeneettisten tapahtumien summa joka sisältää myös patologisen sairauden himon tähden ,että asiasta ei saisi edes puhua.
Tarkastelkaapa ensin asiaa psykologian puitteissa, patologisella objektiivilla,patogeneettisissä kehityksissä tapahtuvissa ihmisten muokkauksista.
Sen jälkeen voitte palata asiaan (joka on jo tyhjentynyt itsestään ),että homous/lesbous/eläimeiins./kleptomaanit/lapsiinsek. ym yms. (loputon lista ihmisen mielen sairastumisesta).
miksi taistelet tuulimyllyjä vastaan? Kun tiede kerran on jo kyennyt todistamaan homouden geeneistä johtuvaksi ominaisuudeksi,samanlaiseksi kuin heteroudenkin? Minäpä luulen,että olet juuri oman seksuaalisuutesi löytänyt murrosikäinen,joka vain nauttii siitä,että saa olla vastarannan kiiski siitä huolimatta,että tietää olevansa väärässä...No,jokainen repii kai huomiota sieltä mistä sitä parhaiten saa...Toivottavasti tämä tekee sinut onnelliseksi, ja se, että kirjoituksesi saattaa ihan oikeasti loukata ja ahdistaa joitakuita, itsestään epävarmoja ihmisiä. Oikeastaan: olet ilkeä.
Olisi kiinnostavaa tietää, miten suhtaudut androgyynisyyteen?
Enemmän tiede puhuu sen puolesta, että homous on ihmisen seksuaalisen kehityksen häiriö. Koko sivun uutiset homogeenin löytymisestä on kuitattu vuosia myöhemmin muutaman rivin uutisella, ettei geeniä ole sittenkään löydetty.
Ehkä et tiennyt?
Homo geeniä ei ole olemassakaan.
Ilkeyden tunne kai rakentuu omassa ajatuksessa.
Totuuskin voi olla yksi osa-alue josta saattaa tulla ilkeä olo totuuden vastaisuuden painostaessa sisälläsi.
on synnynnäinen ominaisuus. Tiede ei koskaan ole löytänyt mitään,mikä viittaisi sairauteen tai kehityshäiriöön. Geeneissä- viittaan siihen, että myös heterous on geeneihin kirjoitettu,niin kuin mutkin ihmisen normaalit ominaisuudet. Ilkeys sen sijaan saattaa ollakin jonkin asteinen luonnehäiriö,samoin tyhmyys, se, ettei ymmärrä mitä sanotaan...Niin,ethän sinä mitään noille valitettaville piirteillesi mitään voi...Oletko ajatellut eheytystä? Sinunkin katkera ja häijy mielesi saattaa hyvinkin johtua liian läheisestä äitisuhteesta ja torjuvasta/insestiä harjoittavasta isästä?
Se mitä tunnet,kuten tässä tapauksessa ilmeisesti ilkeys.
Voisiko olla niin että sinulla olisi syytä tutkia itsäsi?
Kuka sitä ilkeyttä tuntee ja miksi?
Itse yritän olla asiallinen, asiasta keskusteleva ja ymmärtävä.
Onko tullutmieleesi että TOTUUS voi tuntua ilkeältä siihen törmätessään ,koska se ei noudata sinun tahtoa,se ei ole sinun määräiltävissäsi tai muokattavissa.
Totuus on vain itseisarvo kenekään sitä omistamatta.Totuus omistaa itse itsensä.
Ihmisten seksuaalisia "ei terveitä" linjauksia ei katsota geeneistä,ei niistä voi syyttää naapuria tai yhteiskuntaa yksilötasolla katsottaessa.
Ilmiö on patogeneettinen.Ei geneettinen.
Tuttua varmaan on se piirre ihmisessä ,että hän pyrkii selittelemään virheitään.Virheistä taas patogeneettisen kehityksen myötä muodostuu sairauksia.Virheenä tulkitsen tässä asiayhteydessä asennevammaa josta tie lähtee eri suuntiin. Jo pelkästään rikollinen mieli on mielen patologisuuteen,sairauteen verrattava asia.
Se että totuudesta ei voisi puhua ,pitäisi herättää normaalissa ihmisessä kysymyksen:Miksi se tuntuu ilkeältä?Miksi koen ja tunnen näin?
Onko ajatukseni/asenteeni ristiriidassa asioiden kanssa? (ym.ym)
Ihminen tarvitsee muistutuksia sairauksistaan.
mene hoitoon,olet totaalisen kuutamolla koko ihmispolo...*säälii*
Voi sinua!
Taas uusi avaus ja sama aihe! Hanki jo elämä! Mene vaikka rannalle aurinkoon tai vaikka korkeasaareen. Jos et millään pääse noista pakkoajatuksistasi, niin mene terapiaan.
Aslan muuten eheyttää homoja (yleensä bi-seksuaaleja) jotka ovat uskossa. Miten eheytät homon, joka ei ole uskossa? Ja vielä kerran, Kieroutuneen seksuaalisuuden voi terapoida, ei luontaista. (hetroudestakin voi parantua, jos se on vain ympäristön muokkaama kieroutuma)
Saat olla mitä mieltä haluat.
Valinta on sinun.
Aslan ei ole minun asiani mutta se on vain asiayhteyksinen kirjoitus muualta.
Kukaan ei pakota sinua mihinkään.Ei edes vastaamaan saati sitten puhumaan puppua.
Homous on vain patogeteettinen valinta(ihmisen oma) ja sille muunlaiset väitökset ovat lähinnä omia puolustus puheitanne tukemaan valitsemaanne luonnonvastaista (ei tervettä) elämäänne.
Lisääntyminen luonnollisesti jo yksinään kertonee asiasta paljon ja asian oikeita luonnollisia terveitä linjauksia.
Voi sinua mamma!
Jos et voi olla rehellinen itsellesi niin kirjoittaminen lienee turhaa koska sinulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa muillekkaan.
Pitäisikö maskuliinisuus ja feminiinisyys nostaa kunniaan? Onko ykseyttä näiden välillä?
"Kukaan ei pakota sinua mihinkään.Ei edes vastaamaan saati sitten puhumaan puppua. "
No, sinunlaisesi henkilö ei todellakaan onnistuisi koskaan pakottamaan minua yhtään mihinkään, se on varma! Mitähän puppua olen puhunut?
"Homous on vain patogeteettinen valinta(ihmisen oma) ja sille muunlaiset väitökset ovat lähinnä omia puolustus puheitanne tukemaan valitsemaanne luonnonvastaista (ei tervettä) elämäänne. "
Älä jauha skeidaa. Tuo on vain sinun oma mielipiteesi aiheesta, josta et tiedä tarpeeksi. Ja olet varmaan itsekin huomannut, että kaikki sinun ajatustesi vastustajat eivät ole itse homoseksuaaleja, vaan tavallisia älykkäitä ihmisiä, jotka tajuavat tosiasiat. Homous ei ole sairaus mutta sinun pakkoajatuksesi kyllä tuntuvat olevan.
"Jos et voi olla rehellinen itsellesi niin kirjoittaminen lienee turhaa koska sinulla ei ole mitään oikeaa sanottavaa muillekkaan."
Ensinnäkin "muillekkaan" kirjoitetaan yhdellä k:lla. Toiseksi mikähän saa sinun pienen pienet homofoobikon aivosi keksimään, että minä olisin epärehellinen itselleni? Juuri sinun kaltaisesi uskonkiihkoilijat ja pikkuhitlerit haluavat homojen olevan epärehellisiä itselleen ja elävän heterona, tukahduttaen oma persoonallisuutensa!
Mutta mja jatka toki kirjoittelua, koska olet yksi harvoista, joiden juttuja jaksaa lukea. Olet suorastaan hauska. Ja kyllähän me kaikki tiedämme, ettet sinä oikeasti ole noin tyhmä, kunhan pelleilet vain! Kunhan sinullekin ikää kertyy ja pääset homobaareihin sisään, niin katkeruutesi karisee, ja pääset nauttimaan aikuisten iloista!
Opetuskirjeissä mainitaan, että Jumala rankaisi ihmisiä, koska he olivat palvelleet epäjumalia. Miehet kiintyivät miehiin ja naiset naisiin. Tämä oli siis rangaistus.
Ja Hänen kostonsa näkyy monessa sukupolvessa, tänäkin päivänä.
Samaa sukupuolta edustavien henkilöiden seksuaalista kanssakäymistä Vanha testamentti kuvaa näin: "kauhistuttava teko". Vaikka elämmekin uuden liiton aikaa, niin Uusi testamenttikaan ei rohkaise homoseksuaalisuutta.
Voisiko se olla luonnollista, mikä on ollut alusta alkaen?
"Ja Jumala loi ihmisen kuvakseen, Jumalan kuvaksi hän hänet loi, mieheksi ja naiseksi hän loi heidät. Jumala siunasi heidät ja sanoi heille: `Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne.`"
"Herra Jumala teki tästä kylkiluusta naisen ja toi hänet miehen luo. 23 Ja mies sanoi:
-- Tämä se on! Tämä on luu minun luustani ja liha minun lihastani. Naiseksi häntä sanottakoon: miehestä hänet on otettu.*
24 Siksi mies jättää isänsä ja äitinsä ja liittyy vaimoonsa, niin että he tulevat yhdeksi lihaksi."
joulupukki on olemassa,lehmät osaavat lentää ja kalevala on totta...hehheh!
Luonnollisuus ei tee mistään oikeaa/väärää ja periaatteessa kaikki on luonnollista jos ei ole synteettistä/keinotekoista ja homous ei ehkä ole keinotekoista joten se on luonnollista siinä missä heterouskin. Luonnollisuus tulee monissa asioissa ihmisten enemmistön mielipiteestä kuten vaikka hallusinaatioita aiheuttavat yrtit jotka ovat 100% luonnollisia luonnossa kasvavia kasveja.
" Jos homoudesta tulee ihanne, siitä voi muodostua huumeongelmaa pahempi yhteiskunnallinen ongelma."
Homous/huumeet ovat yhteiskunnalle ongelma vain jos niistä tehdään sellainen (enemmistön mielipiteen mukaan)
Siinä kyllä olet oikeassa että julkkisten päätön ihannointi ei ole välttämättä mistään kotoisin...
Julkkikset tuputtavat onneksi aika harvoin tapojaan meille. Heidän seuraaminen on sitäpaitsi lapsillekkin vapaa ehtoista. Elleivät vanhemmat pakota katsomaan jotain koska itse pitävät asiaa oikeana, se olisi todella epäkypsää huoltajuutta.
En oikein ymmärrä miksi tällaisia "sairauksia" pitäisi pyrkiä poistamaan???
Jos toisten homous tai muut seksuaaliset ominaisuuden eivät loukkaa yksilö tai yhteisö tasolla muuta kuin "ennalta kirjoitetun omantunnon" omaavien ihmisten mieliä, miksi niitä pitäisi karsia pois???
Et viitsisi verrata homoutta lapsiin sekaantumiseen, se että kumpikaan ei vastaa suvun jatkamisen perus periaatteita ei mielestäni tee edelleenkään homoudesta pahaa juttua, koska se ei loukkaa ketään.
Jos ihmisellä on toinen silmä kierossa, mutta se ei haittaa näköä eikä vaikeuta elämää niin miksi se pitäisi korjata. Ainoa syy korjaamis tarpeeseen on se kun toiset pitävät outona, osoittavat sormella kun on erillainen.
"Jos homoutta pidetään luonnollisena, voisimme pitää luonnollisena lähes kaikkea seksuaalisuutta"
Vaikuttaako se mitä pidetään luonnollisena, siihen
mikä on oikein tai väärin???