Muslimien loukkaaminen on lapsellista touhua

Tuo typerä maa vielä kaatuu tuohon ylimielisyyteensä.

Viimeeks luulivat hölmöt tanskalaiset saavansa ainakin USAn tuen asiassa, mutta joutuivat NATO-juutit hieman hämmästymään kun USA olikin yksiselitteisesti muslimien puolella. USA on aina pienemmän ja oikeuden puolella. USAa ei voi lahjoa, eikä USAn kaveruutta ei voi ostaa. God bless USA.
7417
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mikähän muslimeita ei loukkaisi?

Itse ovat suu vaahdossa tuomitsemassa vääräuskoisia ja langettamassa fatwoja milloin mistäkin.

Äänestä

Sellaisiksi meitä kutsuttiin aikoinaan Lähi-Idän öljyvaltiossa, erittäin kaunis "lempinimi" !
Ps.
Jenkit ja tanskit tehkööt mitä haluavat.

Äänestä
  • ...että on se omakin pesä likainen :)

    Äänestä

USA itse touhuaa lähi-idässä kaikenlaista sellaista mitä en nyt ryhdy luettelemaan.

Mohammad-pilakuvakohun aikana USA asettui kuitenkin yksiselitteisesti kiihkomuslimien puolelle yhdeksi sananvapauden polkijoista. Vaikka heidän hollywood-viihteessään ajetaan yhtäkaikki törkeää muslimeja yleistävää propagandaa.

Tällä USA koetti ostaa pieniä hippuja sympatiaa islamisteilta. Varsin turhaan, mutta ainakin tuli selväksi se seikka että:

TIUKAN PAIKAN TULLEN ON SEISTÄVÄ OMILLA JALOILLAAN. JENKEILTÄ EI APUA HERU. PIKEMMINKIN ASETTUVAT ISLAMISTI-TERRORISTIN PUOLELLE JOS VAIN SIITÄ MITENKÄÄN KATSOVAT HYÖTYVÄNSÄ.

Tasapuolisuuden nimissä siinä missä islamistien maahantuloa on syytä rajoittaa, ei suomalaisten sotilaidenkaan ole syytä mennä muslimivaltioihin loukkaavine tapoineen amerikkalaisten sotakoiriksi.

Äänestä
  • Usan ei tarviostaa mitää hippuja keneltäkään. USA ja jokainen ajatteleva ihminen pitää tuollaista muhammedin pilkkaamista halveksuttavana koulukiusaamiseen verrattavana tekona.

    Äänestä

  • usa.. kirjoitti:

    Usan ei tarviostaa mitää hippuja keneltäkään. USA ja jokainen ajatteleva ihminen pitää tuollaista muhammedin pilkkaamista halveksuttavana koulukiusaamiseen verrattavana tekona.

    Heh olihan hauska ja lapsellinen kommentti nimimerkiltä "usa..".

    Äänestä

Pilakuvia? Mistä löytyy?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kiusaamista kirjoitti:

Tuo typerä maa vielä kaatuu tuohon ylimielisyyteensä.

Viimeeks luulivat hölmöt tanskalaiset saavansa ainakin USAn tuen asiassa, mutta joutuivat NATO-juutit hieman hämmästymään kun USA olikin yksiselitteisesti muslimien puolella. USA on aina pienemmän ja oikeuden puolella. USAa ei voi lahjoa, eikä USAn kaveruutta ei voi ostaa. God bless USA.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu