Mikä saa miehen

valitsemaan sivariuden Isänmaan puolustamisen opettelun sijasta?

Teen esitelmää koulussa asevelvollisuudesta, joten muutama hyvin perusteltu kommentti olisi avuksi.
893420
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 89

Vanhimmat

Haastattelukysymyksesi asettelu on melko puolueellinen, mutta opettajasi sitä tuskin arvostelee tässä tapauksessa.

Äänestä

Valtaosa suom. ei käy armeijaa. Voisit kysyä asiaa naisilta, joita ameijaan meno ei kiinnosta. Nykyään vaivaiset 300 naista mene armeijaan.
Miehillä, joita asevelvollisuus ainoastaan koskee, on myös mahdollisuus valita meneekö armeijaan vai ei. Suurin osa kutsutuista menee.
Miksikö minä en mennyt? Yksi syy liittyy em. tasa-arvonäkemykseen ja toinen syy on, että minulle on aivan samantekevää onko Suomi maailmankartalla vai ei. Tällainen Euroopan syrjäkylä ei vähemmissäkään määrin kiinnosta niin paljon, että uhraisin elämästäni päivääkään "sairaassa" yhteisössä eli armeijassa olemiseen. Jos on vapaus valita, sitä on käytettävä.
P.S. isänmaa kirj. pienellä, Suomi isolla, eikö.

Äänestä
  • "luulisinpa että naiset sen tietävät"

    Hohhoh...näin voi puolustella vain mies,joka on sivariuden puolella.Ei naisen paikka ole armeijassa!Tätä mieltä on myös moni TOSIMIES joka sen armeijan käy...naiset (ei päde kaikkiin) eivät mielestäni sovellu armeijaan monestakaan eri syystä, kuten fyysisyydestä...Yleensä miehet ovat (ette te reppanasivarit siis) naisia vahvempia ja ronskimpeja-->sen voi myös päätellä jo ihan urheilutulostenkin perusteella.

    Naisena voin sanoa ettei minua yhtään hävetä olla fyysisesti heikompi,riittää että järki ja ajatus kulkee, niin pärjää miesten kanssa.Naisena voin myös sanoa että olen ylpeä miehistä jotka arvostavat naisia naisillisina henkilöinä, joiden ei tarvitse käydä armeijaa vain sen vuoksi kun miehetkin sinne joutuvat, ja naisena voin sanoa vielä myöskin sen,että itse en arvosta miestä joka valitsee armeijan tilalle siviilipalveluksen tai totaalikieltäytymisen!Sellaiset miehet vain roikkuvat helmoissa (eli asuvat siivellä),kun eivät itse saa aikaan mitään!

    Äänestä

  • female kirjoitti:

    "luulisinpa että naiset sen tietävät"

    On se kyllä kumma ettei naisille mitään velvollisuuksia saisi antaa. Miehillä kyllä pitää olla armeija mutta naiset eivät mene vapaaehtoisesti sivariin. Se on jo kaikkein törkeintä kun haukkuvat sivareita lusmuiksi sun muiksi eivätkä sitten itse aio tehdä yhtään mitään. Suurin osa sivareista olisi kyllä varmaankin mielummin ansiotyössä kuin orjatyössä valtion hyväksi, joten kyllä semmoset saavat asioita aikaan. Aivan käsittämäntöntä että joku voi olla noin rajoittunut ettei osaa ajatella yhtään pidemmälle ennen kuin rupeaa selittelemään että miehen paikka on armeijassa. Mutta turhaan tässä mitään selitän kun ei oppi kuitenkaan mene perille.

    Itse olen käynyt armeijan, mutta sivarit on ihan hyviä jätkiä silti. Naiset ne on, mitkä roikkuu.. Sitä paitsi armeijan käymisellä ja fyysisellä kunnolla ei oo mitään tekemistä keskenään. Tiedän esim. sekä sivarin, että totaalin, jotka olivat joka suhteessa kovakuntoisempi kuin 99% palveluserästä ja toisaalta armeijan käyneitä b-miehiä, joiden kunto oli rehellisesti sanottuna aivan perseestä.

    Ei armeijan käyminen olisi naiselle mikään este. Parhaiden naisten urheilutulokset ovat huomattavasti kovempia kuin suurimman osan miehistä. Olen todellinen feministi ja mun mielestä parasta tasa-arvoa olisi, että naisetkin pakotettaisiin armeijaan. Oppisivat vähän kunnioittamaan miehiä. Sekä niitä, jotka käyvät armeijan, että myös sivareita.

    Turha tästä on alkaa piipittää. Mä vain sanoin asiat niinkuin ne oikeasti on. :) Miehet tekee kaiken työn ja naiset katsoo oikeudekseen vain haukkua niitä. Onneksi kaikki naiset ei oo sellaisia.

    Äänestä

  • Spede kirjoitti:

    On se kyllä kumma ettei naisille mitään velvollisuuksia saisi antaa. Miehillä kyllä pitää olla armeija mutta naiset eivät mene vapaaehtoisesti sivariin. Se on jo kaikkein törkeintä kun haukkuvat sivareita lusmuiksi sun muiksi eivätkä sitten itse aio tehdä yhtään mitään. Suurin osa sivareista olisi kyllä varmaankin mielummin ansiotyössä kuin orjatyössä valtion hyväksi, joten kyllä semmoset saavat asioita aikaan. Aivan käsittämäntöntä että joku voi olla noin rajoittunut ettei osaa ajatella yhtään pidemmälle ennen kuin rupeaa selittelemään että miehen paikka on armeijassa. Mutta turhaan tässä mitään selitän kun ei oppi kuitenkaan mene perille.

    No tunnen kyllä miehiä joiden mielestä naisen paikka on hellan ja nyrkin välissä sekä kaikenlisäksi vielä töissä kun itse ei jaksa kuin kitata kaljaa ja katsoa televisiota,että kukahan tässä ajattelee rajoittuneesti...itselläni on kuitenkin reilu mies,tämänkin asian suhteen

    ...Sitäpaitsi jos sota syttyy täytyy naisten olla huolehtimassa perheestä kun miehet joutuvat rintamalle.Miten olisi käynyt aikoinaan sodan aikaisille lapsille jos vanhemmista molemmat olisivat lähteneet sotimaan?Kyllä se sodan alkaessa on naisen kunnia turvata ja pelastaa viattomat lapset sodalta.

    Äänestä

  • Voisiko naisten heikko osallistuminen asepalveluksen suorittamiseen johtua siitä, että se EI ole pakollinen heille(meille).!!??

    (Ja kuten female sanoikin, niin intti ei ole välttämättä naisen paikka. Ja mitä itse olen kuullut, niin naisia ei edes hirmuisesti kaivata sinne. ..?)

    Äänestä

pitää tehdä selvä ero kahden lähestymistavan välillä. toisille koko kysymys armeijasta, isänmaasta ja sen puolustamisesta, jne, on vain henkilökohtainen asenne- ja identitettiongelma. He valitsevat siis itselleen "oikeita" tai paremminkin heitä puhuttelevia tai miellyttäviä elämänarvoja ja -tyyliä, eikä tällaisella lähinnä omaan itseen rajoittuvalla näköalalla oikeastaan ole paljoakaan tekemistä minkään asiallisen asian kanssa.

Toiset sitten taas ajattelevat asiat asioina ja miettivät, mitä milläkin keinolla saadaan aikaan. Mikä on tarkkaan ottaen se mitä puolustetaan: onko se ihmiset, maa-alue, omaisuus, mahdollisuudet tomia ja parantaa oman elämän laatua, jne... ja mikä sitten on se paras ja tehokkain tapa puolustaa sitä mikä on puolustamisen arvoiseksi määritelty. Tällainen ajattelu on siis päämäärätietoista, se pitää esim. armeijaa keinona, ei päämääränä sinänsä. Armeija on vain yksi turvallisuuden ja toimintamahdollisuuksien takaaja, onko se paras tai edes hyvä, vai ehkäiseekö se meitä näkemästä ja tiedostamasta todellisia elämää uhkaavia vaaratekijöitä --- sinä kysymyksiä, joita voisit miettiä.

Tuossa vähän alapuolella oli mielestäni hyvä näkemys nykyisestä tilanteesta, siis noin asiallisesti, ei miehisen kukkoilun tai muun asenteellisen vouhotuksen kannalta ottaen:

http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000000879739

Äänestä
  • juttu. Sehän siinä on ettei ihmiset edes arvioi asioita todellisen tilanteen mukaan, vaan elää jossain menneisyydessä. Ja sen perusteella sitten kuvittelevat ettäehkä tulevaisuudessakin... kuka sen tietää... jne. Ottaisivat ensin selvää mikä maailmassa määrää nyt: raha, ja sen jälkeen vasta arvioisivat kuka hyökkää ja mitä rahoja suojellakseen.

    Äänestä

  • hyvä kirjoitti:

    juttu. Sehän siinä on ettei ihmiset edes arvioi asioita todellisen tilanteen mukaan, vaan elää jossain menneisyydessä. Ja sen perusteella sitten kuvittelevat ettäehkä tulevaisuudessakin... kuka sen tietää... jne. Ottaisivat ensin selvää mikä maailmassa määrää nyt: raha, ja sen jälkeen vasta arvioisivat kuka hyökkää ja mitä rahoja suojellakseen.

    Mikä maailmassa sitten ennen rahaa on määrännyt? Raha, valta, materia... kaikki ovat sidoksissa toisiinsa...

    Äänestä

1.en halua oppia tappamaan
2.en halua ottaa käskyjä vastaan keneltäkään sillä ihmiset ovat tasavertaisia
3.armeija on laitoksena todella naurettava, asiathan siellä voisi hoitaa vähintään 100 kertaa viisaammin
4.armeija on vain jäännös muinaisilta ajoilta, menisin jos siellä tehtäisiin tarvittavia uudistuksia

tossa jotain mitä näin äkkiseltään tuli mieleen..

Äänestä
  • Kommentteja noihin neljään kohtaan:

    "1.en halua oppia tappamaan"

    Minä opin tappamaan, mutta toivon totisesti, että Suomi ei ikinä joudu sellaiseen tilanteeseen, että joutuisin tappamaan.

    "2.en halua ottaa käskyjä vastaan keneltäkään sillä ihmiset ovat tasavertaisia"

    Entäpä esimerkiksi tavalliset yritykset, joissa on johtajia ja työntekijöitä? Pomot antavat käskyjä, onko se sinusta väärin? Sodan aikana tiukka kuri on äärimmäisen tärkeä asia, ja sitä harjoitellaan armeijassa.

    "3.armeija on laitoksena todella naurettava, asiathan siellä voisi hoitaa vähintään 100 kertaa viisaammin"

    Näin olet kuullut kavereiltasi vai? Kerropas yksikin asia, joka siellä voitaisiin hoitaa paljon viisaammin.

    "4.armeija on vain jäännös muinaisilta ajoilta, menisin jos siellä tehtäisiin tarvittavia uudistuksia"

    Jälleen olisi mukava kuulla, mitä mahdollisia uudistuksia siellä pitäisi tehdä. Ja missä mielessä armeija on vain jäännös muinaisilta ajoilta?

    Äänestä

  • mielipide ei kiinnosta ketään!

    Äänestä

  • Kessu (res) kirjoitti:

    mielipide ei kiinnosta ketään!

    sun elämäs on ollu alamäkeä syntymästäs asti... ASENTOO!!! vitun peelo...

    Äänestä

Jehovan todistajat ovat vapautettuja asepalveluksesta sekä siviilipalveluksesta. Kuitenkin vartiotorniseura on jo usean vuoden ajan sallinut siviilipalveluksen käymisen jäsenilleen. Suomessa lakia ei ole kuitenkaan muutettu ja nämä lapsenhakkaajat saavat vapautuksen.

Tasa-arvoa kiitos.

Äänestä
  • Oudolle kuulostaa tuollainen periaate, että "jos tuon ei tarvitse käydä, niin miksi minun pitäisi". Ajattelet siis vain tasa-arvon kautta itseäsi. Entäpä isänmaasi?

    Ihmetyttää muutenkin monen sivarin asenne varusmiespalvelusta kohtaan. Koko ajan hoetaan, että mitä MINÄ siitä hyödyn ja että MINÄ en halua TUHLATA vuotta armeijassa. Eikö armeijaa voisi käydä täysin pyytteettömästi, ikään kuin lahjoittamalla yksi vuosi (tai edes 6 kk) elämästään isänmaalleen sen varalta, että sitä joku päivä kohtaa sellainen ulkoinen uhka, jota vastaan eivät sanat auta...

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Oudolle kuulostaa tuollainen periaate, että "jos tuon ei tarvitse käydä, niin miksi minun pitäisi". Ajattelet siis vain tasa-arvon kautta itseäsi. Entäpä isänmaasi?

    kun sen "isänmaan" vain jossakin tapaan, teen sen kanssa sellaisen sopimuksen, että jos se omalta osaltaan turvaa mun elämääni niin minä sitten sen elämää.

    Vaan kun sitä sopimuskumppania ei ole näkynyt ei kuulunut. Eikä tietoa siitä millaisen sopimuksen se minulta yrittäisi muiluttaa.

    Kateellinen jätkä, kun sua haittaa toisten tekemiset. Toi yks inttijätkä Herra Huu sai mut melkein innostettua vaihtaan mielipidettäni intistä, mutta sää ja nää aivottomat "toistan vanhoja juttuja sivareille, jos ne ei vaikka olis kuullu niitä!?!?!?"-muijat ja -jätkät on niin vitun ärsyttäviä että mun puolesta saatte kyllä pitää tän paskan maan ihan omassa suojeluksessanne.

    Ette ehkä tajua intinpuolustajat, että monet sivaria harkitsevat saa kuulla nää teidän "originaalit" jutut noin kaks miljoonaa kertaa.

    siis on oikein että Jehovalaiset on vapautettu ilman mitään pätevää syytä?

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    Tietysti ei pitäisi mennä sanomaan mitään tuntematta taustaasi, mutta mikäli olet elänyt normaalin elämän Suomessa, niin uskaltaisin sanoa sinua kiittämättömäksi ja pilalle hemmotelluksi.

    Mikäli tosiaan olet saanut asua Suomessa rauhassa, niin olet saanut isänmaaltasi turvallisen kodin, ilmaisen koulutuksen ja perustarpeesi (ruoka, juoma, vaatteet...) on varmasti tyydytetty. Luuletko että tuo kaikki on ollut ilmaista?

    Mikä maa olisi mielestäsi sellainen, jota haluaisit kutsua isänmaaksesi, ja jota olisit valmis puolustamaan asein? Toivon totisesti, että vastauksessasi et vetoa sellaisiin argumentteihin, kuten esim. että maassa xxx veroprosenttini olisi 5 %-yksikköä vähemmän, ja siksi siellä olisi ihanaa elää.

    Äänestä

  • äijjä kirjoitti:

    Kateellinen jätkä, kun sua haittaa toisten tekemiset. Toi yks inttijätkä Herra Huu sai mut melkein innostettua vaihtaan mielipidettäni intistä, mutta sää ja nää aivottomat "toistan vanhoja juttuja sivareille, jos ne ei vaikka olis kuullu niitä!?!?!?"-muijat ja -jätkät on niin vitun ärsyttäviä että mun puolesta saatte kyllä pitää tän paskan maan ihan omassa suojeluksessanne.

    Ette ehkä tajua intinpuolustajat, että monet sivaria harkitsevat saa kuulla nää teidän "originaalit" jutut noin kaks miljoonaa kertaa.

    Hetki sitten siis innostuit intistä ja sitten jonkun toisen kommentti saa sinut taas vihaamaan sitä. Kuulostat todella tasapainoiselle aikuiselle.

    Miksi sä ylipäätään olit edes vähäänkään innostunut armeijasta, jos Suomi on sun mielestä paska maa? "Ajattelin hetki sitten, että olisi mukavaa puolustaa tätä paskaa maata", niinkö? Ehkäpä se sivari on kuitenkin sulle ihan oikea paikka, sillä armeijassa annetaan kavereille kovat piippuun, ja ainakaan henk.koht. en olisi halunnut ampumaradalla viereeni tuollaista maanisdepressiivistä sekopäätä.

    Äänestä

  • Toinen sivari kirjoitti:

    siis on oikein että Jehovalaiset on vapautettu ilman mitään pätevää syytä?

    Minusta ei ole oikein, että jehovalaiset on vapautettu ilman pätevää syytä. Moni muukin asia on Suomessa pielessä, ei kai se ole mikään uutinen. Mutta jos asioita laitetaan vaakaan, niin minun mielestäni Suomessa on kuitenkin asiat yleisesti ottaen niin hyvässä mallissa, että olen valmis puolustamaan sitä - vaikkapa viimekädessä asein.

    Sinun mielestäsi siis on oikein heittää rukkaset naulaan, kun jehovalaisten ei tarvitse käydä armeijaa? Sinun mielestäsi tuon epäkohdan vuoksi Suomi on sen arvoinen, että sitä ei kannata puolustaa?

    sulta puuttuu sun nimimerkin perästä kirjaimet
    k, k, ja a ...

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    kun sen "isänmaan" vain jossakin tapaan, teen sen kanssa sellaisen sopimuksen, että jos se omalta osaltaan turvaa mun elämääni niin minä sitten sen elämää.

    Vaan kun sitä sopimuskumppania ei ole näkynyt ei kuulunut. Eikä tietoa siitä millaisen sopimuksen se minulta yrittäisi muiluttaa.

    kun se isänmaa minulle esittäytyy, minä näen mitä sakkia se on ja tiedän mistä siinä on kysymys. Toistaiseksi sitä ei ole näkynyt.

    Nämä jotka kuvittelevat että isänmaa = hyvinvointivaltio, saavat puolestani pitää harhansa. Meillä hyvinvointivaltio luotiin Kekkosen vahvassa ohjauksessa, hän piti vuorineuvokset neuvostoliiton pelolla kurissa, ja hänen määrätietoisella bismarckilaisella sosiaalipoliittisella visioillaan Suomi nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Heti kun Kekkonen kävi rahamiehille vaarattomaksi, hyppäsivät hiiret pöydälle ja hyvinvointivaltion purku alkoi. Koivisto purki säännöstelytalouden, päästiin taas tekemään kauppaa kaikella sillä mitä ennen pidettiin hyvinvointivaltion tehtävänä. Vielä muutama vuosikymmen, ja kaikki tuo mitä vielä toistaiseksi voidaan yhteisenä hyvänä mainostaa, on taas raa'an taloudellisen markkinoinnin aluetta.

    Historiassa on aikoja jolloin yhteiset tarpeet korostuvat enemmän, esimerkiksi sodat ovat niitä. Mutta ei ole sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät kulkisi valtakuntien sisällä, omien joukkojen keskuudessa. Niinhän oli tosiasiassa meilläkin viime sodassa, vaikka yhtenäisyydestä, "isänmaallisuudesta", jne, niin paljon puhutaankin. On opettavaista lukea sotahistoriaa siltä kannalta että kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet sodan. Silloin meilläkin olisi avoimesti alkanut vasemmistolaisten ja muiden vääräoppisten vaino, joka olisi saattanut päätökseen sen mikä eräiltä hyvin "isänmaallisilta" piireiltä jäi sisällissodassa hieman kesken. Onneksi kuitenkin hävisimme sodan!

    Yhteiskunnassa on aina vastakkaisia intressejä, koko yhteiskunnan toiminta, silloin kun se on järjestynyttä, perustuu siihen että intressejä sovitellaan. On aina niitä jotka samaistavat itsensä yhteiskuntaan: kuvittelevat että he jotenkin edustavat kokonaisuutta, että heille joku on antanut valtuutuksen kantaa leijonavaakunaa rinnassaan. Kysymys on kuitenkin aina ostamisesta ja myymisestä, vaihtelevista rooleista tuottajina ja kuluttajina. Se joka yhdestä näkökulmasta luokitellaan vapaamatkustajaksi on toisesta näkökulmasta työsarkaa. Nyt kun opetusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja pyritään "isänmaallisten" päättäjien taholta taas rajusti yksityistämään, kaupankäynnin kuviot tulevat selvemmin esiin.

    Mutta se "isänmaa" tai edes "hyvinvointiyhteiskunta" --- missäs ne ovat? Minä en näe muita kuin yksityisiä toimijoita, niitä jotka omivat mahtipontisia tunnussanoja ja esittävät niiden nimissä vaatimuksia toisille. Tähän joukkoon joka omii itselleen komeita fraaseja ja enemmän valtaa kuin mihin sillä on ymmärrystä, en halua kuulua. Mieluummin saavat telottaa minut pelottavaksi esimerkiksi muille kieltäytyjille -- kuolen tietäen, että senkin he tekevät vain omaa etuaan ajaakseen, eivät minkään todellisen yhteisen edun takia.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Hetki sitten siis innostuit intistä ja sitten jonkun toisen kommentti saa sinut taas vihaamaan sitä. Kuulostat todella tasapainoiselle aikuiselle.

    Miksi sä ylipäätään olit edes vähäänkään innostunut armeijasta, jos Suomi on sun mielestä paska maa? "Ajattelin hetki sitten, että olisi mukavaa puolustaa tätä paskaa maata", niinkö? Ehkäpä se sivari on kuitenkin sulle ihan oikea paikka, sillä armeijassa annetaan kavereille kovat piippuun, ja ainakaan henk.koht. en olisi halunnut ampumaradalla viereeni tuollaista maanisdepressiivistä sekopäätä.

    odotat, että kaikkien muiden pitäisi lähteä rintamalle harrastelijapsykologin rinnalla, miehen joka on ominut "Suomen" itselleen ja esiintyy sen nimissä? Tasapainoinen tappaja?

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Minusta ei ole oikein, että jehovalaiset on vapautettu ilman pätevää syytä. Moni muukin asia on Suomessa pielessä, ei kai se ole mikään uutinen. Mutta jos asioita laitetaan vaakaan, niin minun mielestäni Suomessa on kuitenkin asiat yleisesti ottaen niin hyvässä mallissa, että olen valmis puolustamaan sitä - vaikkapa viimekädessä asein.

    Sinun mielestäsi siis on oikein heittää rukkaset naulaan, kun jehovalaisten ei tarvitse käydä armeijaa? Sinun mielestäsi tuon epäkohdan vuoksi Suomi on sen arvoinen, että sitä ei kannata puolustaa?

    siihen vaakakuppiin pantavaa, toisilla taas ei. Siinä suhteessa asiat ovat aivan vääjäämättömästi menossa vuorenvarmasti siihen suuntaan, että nämä vaakakuppiporukat loittonevat yhä etäämmäs toisistaan.

    Mutta sehän on vain yksi uusi uhkakuvio? Toki olet valmis puolustamaan - vaikkapa viime kädessä asein - sen oman vaakakuppisi sisältöä myös niitä syrjäytettyjä suomalaisia vastaan jotka yrittävät omankädenoikeudella ottaa sinulta sellaista joka "Suomen" lain mukaan sinulle kuuluu?

    Äänestä

  • pokkana kirjoitti:

    odotat, että kaikkien muiden pitäisi lähteä rintamalle harrastelijapsykologin rinnalla, miehen joka on ominut "Suomen" itselleen ja esiintyy sen nimissä? Tasapainoinen tappaja?

    Missä välissä olen ominut Suomen itselleni? Tai esiintynyt Suomen nimissä?

    Eikä tuossa kummoista psykologista silmää tarvita nähdäkseen, että kaverin suhtautuminen ja mieliala muuttuu hetkessä.

    Äänestä

  • kookoo kirjoitti:

    sulta puuttuu sun nimimerkin perästä kirjaimet
    k, k, ja a ...

    Itse asiassa nimimerkkini on lyhenne reserviläisestä. Mutta olitpa kerta kaikkiaan nokkela poika, kun huomasit että tuosta nimimerkistä saa noinkin repäsevän vitsin murjastua.

    Äänestä

  • riittää kirjoitti:

    siihen vaakakuppiin pantavaa, toisilla taas ei. Siinä suhteessa asiat ovat aivan vääjäämättömästi menossa vuorenvarmasti siihen suuntaan, että nämä vaakakuppiporukat loittonevat yhä etäämmäs toisistaan.

    Mutta sehän on vain yksi uusi uhkakuvio? Toki olet valmis puolustamaan - vaikkapa viime kädessä asein - sen oman vaakakuppisi sisältöä myös niitä syrjäytettyjä suomalaisia vastaan jotka yrittävät omankädenoikeudella ottaa sinulta sellaista joka "Suomen" lain mukaan sinulle kuuluu?

    Ehkäpä sellainen tilanne on jossain vaiheessa edessä, että veli käy veljen kimppuun, mutta sitä varten en todellakaan ole armeijaa käynyt.

    Sinäkö sitten et olisi valmis puolustamaan itseäsi, jos syrjäytetty kansalainen kävisi kimppuusi henkesi uhalla?

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Missä välissä olen ominut Suomen itselleni? Tai esiintynyt Suomen nimissä?

    Eikä tuossa kummoista psykologista silmää tarvita nähdäkseen, että kaverin suhtautuminen ja mieliala muuttuu hetkessä.

    tiedosta omaksumiasi asenteita?

    Psykologinen arviointi ei myöskään ole mitään sellaista mikä "ei kummoista silmää tarvitse".

    Luoja varjelkoon meitä arvioitaviksesi ja toimiesi kohteeksi joutuvia.

    vastauksestasi. Sitä minä arvelinkin että oma itse se on jonka "etua" lopulta ajetaan.

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    kun se isänmaa minulle esittäytyy, minä näen mitä sakkia se on ja tiedän mistä siinä on kysymys. Toistaiseksi sitä ei ole näkynyt.

    Nämä jotka kuvittelevat että isänmaa = hyvinvointivaltio, saavat puolestani pitää harhansa. Meillä hyvinvointivaltio luotiin Kekkosen vahvassa ohjauksessa, hän piti vuorineuvokset neuvostoliiton pelolla kurissa, ja hänen määrätietoisella bismarckilaisella sosiaalipoliittisella visioillaan Suomi nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Heti kun Kekkonen kävi rahamiehille vaarattomaksi, hyppäsivät hiiret pöydälle ja hyvinvointivaltion purku alkoi. Koivisto purki säännöstelytalouden, päästiin taas tekemään kauppaa kaikella sillä mitä ennen pidettiin hyvinvointivaltion tehtävänä. Vielä muutama vuosikymmen, ja kaikki tuo mitä vielä toistaiseksi voidaan yhteisenä hyvänä mainostaa, on taas raa'an taloudellisen markkinoinnin aluetta.

    Historiassa on aikoja jolloin yhteiset tarpeet korostuvat enemmän, esimerkiksi sodat ovat niitä. Mutta ei ole sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät kulkisi valtakuntien sisällä, omien joukkojen keskuudessa. Niinhän oli tosiasiassa meilläkin viime sodassa, vaikka yhtenäisyydestä, "isänmaallisuudesta", jne, niin paljon puhutaankin. On opettavaista lukea sotahistoriaa siltä kannalta että kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet sodan. Silloin meilläkin olisi avoimesti alkanut vasemmistolaisten ja muiden vääräoppisten vaino, joka olisi saattanut päätökseen sen mikä eräiltä hyvin "isänmaallisilta" piireiltä jäi sisällissodassa hieman kesken. Onneksi kuitenkin hävisimme sodan!

    Yhteiskunnassa on aina vastakkaisia intressejä, koko yhteiskunnan toiminta, silloin kun se on järjestynyttä, perustuu siihen että intressejä sovitellaan. On aina niitä jotka samaistavat itsensä yhteiskuntaan: kuvittelevat että he jotenkin edustavat kokonaisuutta, että heille joku on antanut valtuutuksen kantaa leijonavaakunaa rinnassaan. Kysymys on kuitenkin aina ostamisesta ja myymisestä, vaihtelevista rooleista tuottajina ja kuluttajina. Se joka yhdestä näkökulmasta luokitellaan vapaamatkustajaksi on toisesta näkökulmasta työsarkaa. Nyt kun opetusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja pyritään "isänmaallisten" päättäjien taholta taas rajusti yksityistämään, kaupankäynnin kuviot tulevat selvemmin esiin.

    Mutta se "isänmaa" tai edes "hyvinvointiyhteiskunta" --- missäs ne ovat? Minä en näe muita kuin yksityisiä toimijoita, niitä jotka omivat mahtipontisia tunnussanoja ja esittävät niiden nimissä vaatimuksia toisille. Tähän joukkoon joka omii itselleen komeita fraaseja ja enemmän valtaa kuin mihin sillä on ymmärrystä, en halua kuulua. Mieluummin saavat telottaa minut pelottavaksi esimerkiksi muille kieltäytyjille -- kuolen tietäen, että senkin he tekevät vain omaa etuaan ajaakseen, eivät minkään todellisen yhteisen edun takia.

    Tyhjentävä vastaus.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Hetki sitten siis innostuit intistä ja sitten jonkun toisen kommentti saa sinut taas vihaamaan sitä. Kuulostat todella tasapainoiselle aikuiselle.

    Miksi sä ylipäätään olit edes vähäänkään innostunut armeijasta, jos Suomi on sun mielestä paska maa? "Ajattelin hetki sitten, että olisi mukavaa puolustaa tätä paskaa maata", niinkö? Ehkäpä se sivari on kuitenkin sulle ihan oikea paikka, sillä armeijassa annetaan kavereille kovat piippuun, ja ainakaan henk.koht. en olisi halunnut ampumaradalla viereeni tuollaista maanisdepressiivistä sekopäätä.

    Oonhan mä vähän väkivaltanen näissä mun jutuissa, mut jos yritetään kuiteskin, eiks vaan?

    Ajattelin vaan hetken aikaa että "ehkä siellä intistä ei välttämättä ollakkaan niin munapäitä kuin mä kuvittelin". Ei voi sanoo, että olisin ollu intistä mitenkään niin hölmön innostunu kuten sä kuvittelet ja nyt käännän kelkkaa 180 astetta. Sanotaanko sitten näin, että en oo tykänny koko intin ajatuksesta, mutta toi Herra Huu sai näkeen siinä jotain positiivista kerrankin.

    En vaan kertakaikkiaan kestä kattella tietynlaista jengiä turhan pitkiä aikoja kerrallaan. Älä luule että pidän jotenkin inttipojuja huonompana, kyllä mielummin kaveraan niiden kanssa kun noiden sivarijätkien. Sivarissa noita vaan joutuu katteleen vaan tasan yhden kuukauden ja ei oo niin paljon jengi suoraa jostain amiksesta tai lukiosta.

    Muuten kaverin kertoman mukaan siellä on ampuradalla muuten jätkä osottanutkin kiväärillä, antovat sille myöhemmin turpaan oikein isolla porukalla, että semmosta. Teki se muutakin tyhmää siellä, mutta kävi silti 9kk loppuun.

    Kaikesta huolimatta meinaan soitella tonne esikuntaan ja vähän kysellä, et silleen.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Missä välissä olen ominut Suomen itselleni? Tai esiintynyt Suomen nimissä?

    Eikä tuossa kummoista psykologista silmää tarvita nähdäkseen, että kaverin suhtautuminen ja mieliala muuttuu hetkessä.

    "Eikä tuossa kummoista psykologista silmää tarvita nähdäkseen, että kaverin suhtautuminen ja mieliala muuttuu hetkessä."

    Sähän sen tiedät. Et ehkä ihan tajuu, mutta vittuakos valitat kun ensin ite alat iniseen ja luulet että porukka pysyy vaan asennossa?

    Jos näytät keskisormee sopiville tyypeille niin turpaanhan sieltä tulee vaikka muuten normaaleja oliskin.

    Äänestä

  • edes kirjoitti:

    tiedosta omaksumiasi asenteita?

    Psykologinen arviointi ei myöskään ole mitään sellaista mikä "ei kummoista silmää tarvitse".

    Luoja varjelkoon meitä arvioitaviksesi ja toimiesi kohteeksi joutuvia.

    Tiedostan erittäin hyvin omaksumani asenteet, siksipä ihmettelinkin noita kommettejasi, jotka eivät liity minun asenteeseeni lainkaan.

    Entäpä sinun asenteesi: heittäydyt keskustelun yläpuolelle ja vääristelet toisten näkemyksiä. Ja tuo Luojalla alkanut loppukaneettisi kruunaa kaiken.

    Äänestä

  • suorasta kirjoitti:

    vastauksestasi. Sitä minä arvelinkin että oma itse se on jonka "etua" lopulta ajetaan.

    Että sinun mielestäsi kävin intin vain sen takia, että pystyn puolustamaan itseäni? Ja tämä johtopäätös tuli siitä, että olen tarvittaessa valmis puolustamaan myös itseäni, niinkö?

    Sinua sen sijaan en voi kiittää suorasta vastauksesta, sillä jätit täysin vastaamatta sinulle asetettuun kysymykseen.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    Tiedostan erittäin hyvin omaksumani asenteet, siksipä ihmettelinkin noita kommettejasi, jotka eivät liity minun asenteeseeni lainkaan.

    Entäpä sinun asenteesi: heittäydyt keskustelun yläpuolelle ja vääristelet toisten näkemyksiä. Ja tuo Luojalla alkanut loppukaneettisi kruunaa kaiken.

    oma käsityksesi omista asenteistasi. Siinä että minä niitä kommentoin ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Muut eivät välttämättä näe sinua samoin kuin itse koet.

    Muiden asenteet määrittelet itsekkäiksi: "... koko ajan hoetaan, että mitä MINÄ siitä hyödyn ja että MINÄ en halua TUHLATA vuotta armeijassa. Eikö armeijaa voisi käydä täysin pyytteettömästi, ikään kuin lahjoittamalla yksi vuosi (tai edes 6 kk) elämästään isänmaalleen ...", mutta et tunnista itsessäsi sitä miten olet ominut omaan käyttöösi pateettisia fraaseja "lahjoittamisesta", "isänmaallisuudesta" yms, kun tosiasiassa kyseessä ovat vain omat arvovalintasi, tarpeesi ja mieltymyksesi. Hämäät kliseisillä yleiskäsitteillä vain itseäsi.

    Se olet nimittäin sinä joka käyttää käsitteitä joilla heittäydytään keskustelun ja kaikkien muiden ihmisyksilöiden yläpuolelle. Jos tämä jää jotenkin sinulle itsellesi epäselväksi, suosittelen itsetutkistelua ja ainakin aluksi hurmahenkisen "isänmaallisuuden" ämyreiden säätämistä vähän pienemmälle teholle.

    Syyttelet muita itsekkäiksi, mutta kyllä nimenomaan sinä itse edellytät kaikkien muiden hukkuvan "isänmaallisuuteen" ja muuhun jäsentämättömään pateettiseen hölynpölyyn, joka ei koskaan ole käytännössä tarkoittanut mitään muuta kuin kaltaistesi auktorisoituihin hokematotuuksiin takertuvien itsekkäiden ihmisten arvojen ja totuuksien pakkosyöttöä --- ja tarpeen vaatiessa niiden "puolustamista" vaikka aseilla niin ulkoisia vihollisia kuin niitä oman maan kansalaisia vastaan, jotka eivät sovinnolla suostu "totuuksiasi" omaksumaan.

    Valitettavasti vain tämä jää käytännössä jäljelle kaikesta yleiskäsitteellisestä mahtailevasta meuhkaamisestasi, jolta Luoja meitä muita varjelkoon.

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    "Muut eivät välttämättä näe sinua samoin kuin itse koet."

    Mitäs sä kuule siinä annat mielipiteitä muitten puolesta?Mä en ole ainakaan sun kanssa samaa mieltä.Enemmän olen mieltä Ressun kanssa.

    "Syyttelet muita itsekkäiksi"

    Ainoastaan niitä paskahoususivareita jotka eivät edes tunnusta suomeaan isänmaakseen...

    Miten sä kuvittelet sitten olevasi kaikkien yläpuolella...kuulostaa juuri siltä että itse tiedät mitä muut ajattelevat ja tekevät ja näin kuvittelet itse olevasi jonkinnäköinen jumala...

    Jos tapat yhden, olet murhaaja
    Jos tapat tuhansia, olet valloittaja
    Jos tapat kaikki, olet jumala

    Niinkö?

    Äänestä

  • tietysti kirjoitti:

    oma käsityksesi omista asenteistasi. Siinä että minä niitä kommentoin ei pitäisi olla mitään ihmettelemistä. Muut eivät välttämättä näe sinua samoin kuin itse koet.

    Muiden asenteet määrittelet itsekkäiksi: "... koko ajan hoetaan, että mitä MINÄ siitä hyödyn ja että MINÄ en halua TUHLATA vuotta armeijassa. Eikö armeijaa voisi käydä täysin pyytteettömästi, ikään kuin lahjoittamalla yksi vuosi (tai edes 6 kk) elämästään isänmaalleen ...", mutta et tunnista itsessäsi sitä miten olet ominut omaan käyttöösi pateettisia fraaseja "lahjoittamisesta", "isänmaallisuudesta" yms, kun tosiasiassa kyseessä ovat vain omat arvovalintasi, tarpeesi ja mieltymyksesi. Hämäät kliseisillä yleiskäsitteillä vain itseäsi.

    Se olet nimittäin sinä joka käyttää käsitteitä joilla heittäydytään keskustelun ja kaikkien muiden ihmisyksilöiden yläpuolelle. Jos tämä jää jotenkin sinulle itsellesi epäselväksi, suosittelen itsetutkistelua ja ainakin aluksi hurmahenkisen "isänmaallisuuden" ämyreiden säätämistä vähän pienemmälle teholle.

    Syyttelet muita itsekkäiksi, mutta kyllä nimenomaan sinä itse edellytät kaikkien muiden hukkuvan "isänmaallisuuteen" ja muuhun jäsentämättömään pateettiseen hölynpölyyn, joka ei koskaan ole käytännössä tarkoittanut mitään muuta kuin kaltaistesi auktorisoituihin hokematotuuksiin takertuvien itsekkäiden ihmisten arvojen ja totuuksien pakkosyöttöä --- ja tarpeen vaatiessa niiden "puolustamista" vaikka aseilla niin ulkoisia vihollisia kuin niitä oman maan kansalaisia vastaan, jotka eivät sovinnolla suostu "totuuksiasi" omaksumaan.

    Valitettavasti vain tämä jää käytännössä jäljelle kaikesta yleiskäsitteellisestä mahtailevasta meuhkaamisestasi, jolta Luoja meitä muita varjelkoon.

    "Muiden asenteet määrittelet itsekkäiksi:" ja "Syyttelet muita itsekkäiksi"

    Puhumalla lahjoittamisesta ja isänmaallisuudesta tarkoitinkin omaa näkemystäni maanpuolustukseen, ja KYSYINKIN, että eikö asiaan voisi suhtautua tuolla tavalla. Mielestäni on edelleenkin itsekästä jatkuvasti ajatella, että mitä itse hyötyy, mutta en todellakaan ole väittänyt, että kaikki näin ajattelisivat. Tarkoitukseni oli nostaa esille armeijan todellinen tarkoitus, joka monelle on jäänyt hämärän peittoon näissä sivarikeskusteluissa. Sen sijaan, että ajateltaisiin, missä olisi kiva viettää se pakollinen asevelvollisuusaika, ajateltaisiinkin kys. ajanjakson hyötyä yhteiskunnalle. Ja jälleen kerran mainitsen, että tämä ei tietenkään koske vakaumuksen vuoksi siviilipalveluksen valitsevia.

    "tarpeen vaatiessa niiden "puolustamista" vaikka aseilla niin ulkoisia vihollisia kuin niitä oman maan kansalaisia vastaan, jotka eivät sovinnolla suostu "totuuksiasi" omaksumaan."

    Juuri tuota pelkäsinkin, olet valmis tuomitsemaan minut asehulluksi tappajaksi, sen vuoksi että olen tarpeen vaatiessa valmis voimakeinoin puolustamaan Suomea. Vai miksi tuo puolustamista -sana on lainausmerkeissä? Ja tuo väite, että olisin valmis tappamaan omia kansalaisia, jotka eivät usko "totuuksiani" on täysin tuulesta temmattu ja suorastaan törkeä! Kuten jo sanoin: vääristelet toisten mielipiteitä. Voi olla, että minulle pieni itsetutkiskelu tekisi terää, mutta niin se tekisi sinullekin!

    >>>Puhumalla lahjoittamisesta ja isänmaallisuudesta tarkoitinkin omaa näkemystäni maanpuolustukseen, ja KYSYINKIN, että eikö asiaan voisi suhtautua tuolla tavalla. Mielestäni on edelleenkin itsekästä jatkuvasti ajatella, että mitä itse hyötyy, mutta en todellakaan ole väittänyt, että kaikki näin ajattelisivat. Tarkoitukseni oli nostaa esille armeijan todellinen tarkoitus...

    Se että itse nimeät itsesi "lahjoittajaksi" ja uhrautujaksi tai miksi nyt sitten nimitätkin, ei muuta miksikään sitä että muiden silmissä olet ihan yhtä itsekäs omaneduntavoittelija kuin ne joita et hyväksy. Se että käytät yleviä fraaseja, joihin itse uskot, ei muiden silmissä tee sinun itsekkyyttäsi sen totuudellisemmaksi. Jos vastoin omia tarpeitasi vaikkapa menisit siviilipalvelukseen, se merkitsisi sinulle uhrausta. Nyt vain teet sitä mitä itse nimenomaan haluat tehdä, ja lavastat omat militantit mieltymyksesi "isänmaallisuuden" epämääräiseen fraseologiaan.

    Omit itsellesi totuuksia asioissa joissa ei ole yleistä totuutta. Objektiivisuuden harha valtaa sinut etkä taida itse edes huomata missä kohden raja omien todistelutarpeittesi ja julistamiesi totuuksien välillä kulkee: "Tarkoitukseni oli nostaa esille armeijan todellinen tarkoitus..."

    Äänestä

  • ja ei kirjoitti:

    "Se että itse nimeät itsesi "lahjoittajaksi" ja uhrautujaksi tai miksi nyt sitten nimitätkin, ei muuta miksikään sitä että muiden silmissä olet ihan yhtä itsekäs omaneduntavoittelija kuin ne joita et hyväksy."

    Jälleen kerran vääristelet: en ole missään vaiheessa puhunut mistään uhrautumisesta. Ja kuten nimimerkki "zen" jo tuossa mainitsikin, miksi yleistät, että "muiden silmissä" olen sitä ja tätä. Sinun silmissäsi ehkä, mutta älä puhu kaikkien suilla!

    "Jos vastoin omia tarpeitasi vaikkapa menisit siviilipalvelukseen, se merkitsisi sinulle uhrausta."

    Halu ja tarve ovat kaksi eri asiaa. Minulla on halu puolustaa Suomea, mutta ei se mikään välttämätön tarve ole. Minun on vaikea kuvitella, että olisin valinnut siviilipalveluksen, sillä en keksi yhtään hyvää syytä olla menemättä armeijaan.

    "Nyt vain teet sitä mitä itse nimenomaan haluat tehdä, ja lavastat omat militantit mieltymyksesi "isänmaallisuuden" epämääräiseen fraseologiaan."

    Liittyykö tämä "omat militantit mieltymyksesi" taasen tähän aiheeseen, että olen mielestäsi asehullu oman kansan tappaja?

    yleistä mitään, en sinua, jota käsittelen yksilönä omien sanomistesi perusteella, enkä "muita". Minä - muut on vain tekninen akseli, jota on pakko käyttää jos haluaa saada sinut näkemään itsesi samalla tavalla kuin sinä määrittelet muita.

    Militantteja maailmassa on ihan tarpeeksi. Teistä ei ole pulaa. Niistä on pulaa, jotka jaksaisivat jauhaa paatoksellisia ja tunnustuksellisia fraasejanne murusiksi.

    Äänestä

  • ja en kirjoitti:

    Tekninen akseli, hehheh. Älä selittele: sinä yleistit, myönnä edes sen verran. Yhtä hyvin olisit voinut puhua "minun mielestäni" sen sijaan, että sanoit "muiden mielestä".

    Kaltaisiasi pilvilinnoissa eläviä ajattelijoita, jotka eivät suostu myöntämään realiteetteja, riittää myöskin maailmassa ihan tarpeeksi. Olisihan se hienoa, jos yhdellään maalla ei olisi armeijaa ja kaikki puhuisivat rauhan puolesta. Maailmanrauha on kaunis asia, mutta valitettavasti se ei tule ikinä toteutumaan. Mielestäni se ei kuitenkaan ole minun syyni.

    Miksi minä sinulle mitään selittäisin? Ei minulla ole sellaista tarvetta. Se joka katselee maailmaa fraasien läpi voi tuntea selittämisen tarvetta. Valitettavasti fraasit ovat vain fraaseja, ne eivät ole mitään muuta. Vaikka ihmiset kuinka tappaisivat toisiaan jumaliensa nimissä, se ei tee jumalista yhtään todellisempia.

    Yleisesti omaksutut pilvilinnat eivät ole sen enempää tosia kuin yksittäisten ajattelijoiden pilvilinnat. "Olisihan se hienoa, jos yhdellään maalla ei olisi armeijaa ja kaikki puhuisivat rauhan puolesta." Minun viestini on: olennaiset rintamalinjat eivät kulje maiden välillä vaan omien joukkojen sisällä. Oikeasti yhdelläkään maalla ei ole armeijaa, on vain omia yleistyksiään "realiteetteina" helliviä oman edun legitimoijia - mutta et tunnista itseäsi kun et osaa katsoa itseäsi muiden silmin?

    Maailmanrauhan toteutumisesta en ole sanonut mitään, se on sinun omaa haihatteluasi. Sen sijaan sanon, että jos maailmassa yksikin todellinen ongelma, vaikka se onko yksi plus yksi kaksi, ratkeaisi sillä että isketään nyrkillä naamaan ja sanotaan: kolme, niin ongelmamme olisivat helppoja. Valitettavasti sodilla ei mitään todellisia ongelmia ratkaista.

    "Ei ole käyty yhtään sotaa, joka ei olisi luonut enemmän ongelmia kuin mitä sillä yritettiin ratkaista." (Kant)

    Äänestä

  • selitä kirjoitti:

    Nyt selität jopa sitä, että et mukamas selitä. Fraasit ovat mielestäsi vain fraaseja, ja seuraava lauseesi on fraasi. Että näin.

    "Vaikka ihmiset kuinka tappaisivat toisiaan jumaliensa nimissä, se ei tee jumalista yhtään todellisempia."

    Totta. Itse en ole missään määrin uskovainen, mainittakoon se nyt tässä ohimennen. Sairastahan se on, että uskonnon nimissä soditaan (tai minkä nimissä tahansa), mutta se ei silti poista sitä ongelmaa, että soditaan.

    "Maailmanrauhan toteutumisesta en ole sanonut mitään, se on sinun omaa haihatteluasi."

    Niin, se olisi toteutessaan mielestäni erittäin hieno asia.

    "Valitettavasti sodilla ei mitään todellisia ongelmia ratkaista."

    Olen edelleen samaa mieltä. Jos se olisi minun päätäntävallassani, niin sotia ei olisi. Mutta sotia on ja tulee aina olemaan, valitettavasti.

    Onko sitä nyt täysin mahdotonta käsittää, että rauhaarakastava ihminen voi tarpeen vaatiessa olla valmis puolustamaan maataan asein?

    Taidat olla viksumpi ku luulin... mutta tää teidän väittely menee kyllä jankkaamiseks, sano.

    Ihmisellä on luontainen suunnaton taipumus nousta itseään suuremmaksi, puhua suulla suuremmalla, sijoittaa itsensä johonkin kokonaisuuteen, saada ajatuksilleen ja arvoilleen vahvistusta itsensä ulkopuolelta, kokea jokin asia oikeana ja totena silloin kun se muuttuu joksikin "yleiseksi" --- ja näin yksilö omii joukon totuudet ja voiman, tuntee kuuluvansa kiinteästi johonkin, saa uskolleen vahvistusta uskonveljien joukosta. Tunnustuksellisissa ja autoritaarisissa joukoissa yhteenkuuluvuus on vahvaa, eikä poikkeavuutta juuri siedetä. Totuudet pysyvät muuttumattomina ja kiteytyvät fraaseiksi. ”Isänmaallisuus”, ”vapaus” ja ”kunnia” ovat tyypillisiä fraaseja.

    Pieni ihminen on traagisimmillaan puhuessaan kokonaisuuden nimissä.

    Näin jokin joukko suomalaisia on ominut itselleen "Suomen". On oikeistolaisia "isänmaallisia" ja Kokoomuspuolue on tunnukseensakin ominut valtion leijonan. Samoin reserviläisjärjestöt. Mistä nämä tahot ovat saaneet valtuudet omia valtion symbolit omaan yksityiskäyttöönsä? Onko ehkä niin että se joka omistaa paljon, omistaa totuudetkin, ja käytännössä ihmisetkin?

    Kuinka tällainen, hmmm, itsekkyys - sillä mitä muuta se pohjimmiltaan on - pitäisi arvioida? Eivät nämä ihmiset itse näe omaa sokeuttaan. Miten heidät saisi katsomaan itseään ulkopuolisin - muiden - silmin? Joku reserviläinen voi epäillä siviilipalvelukseen hakeutuvia itsekkäiksi, mutta hän on vain sokea omalle todelliselle itsekkyydelleen. Eivät hänen omat valintansa ole välttämättä mitään sen vähemmän itsekästä kuin äärimmäisen "itsekkään" armeijanvälttelijän menettely. Hänen on vain helpompi häivyttää omat todelliset motiivinsa näkyviltä, kietoa ne isänmaallisten fraasien epämääräiseen verhoon.

    Fraasit eivät olisi fraaseja ellei niillä kätevästi voitaisi legitimoida oma tosiasiallinen itsekkyys. Epäitsekkyyskliseen kanssa on vähän samalla lailla kun on laita oikeistopiirien hellimien ”puolueettomuus”-kuvitelmien kanssa. Kekkonen aikoinaan näpäytti SVUL:n johtajia, jotka pitivät omaa "valtakunnan" urheiluliittoaan "puolueettomana" järjestönä, kun taas TUL oli heidän mielestään "poliittinen järjestö". Kekkonen sanoi suunnilleen: "Minä tunnen kyllä nämä svullin johtajat karvoja myöten, eivätkä he ole yhtään sen vähemmän poliittisia kuin tullinkaan johtajat." Opetuksen voisi tiivistää: ne jotka esiintyvät kokonaisuuden nimissä ovat vain itsensä muiden yläpuolelle asettaneita omaneduntavoittelijoita, jotka ovat itse antaneet itselleen oikeuden esiintyä kokonaisuuden nimissä.

    Jos isänmaalliset fraasit riisutaan reserviläisten argumentaatiosta pois, mitä jää jäljelle? Vain asehulluus?

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    kun se isänmaa minulle esittäytyy, minä näen mitä sakkia se on ja tiedän mistä siinä on kysymys. Toistaiseksi sitä ei ole näkynyt.

    Nämä jotka kuvittelevat että isänmaa = hyvinvointivaltio, saavat puolestani pitää harhansa. Meillä hyvinvointivaltio luotiin Kekkosen vahvassa ohjauksessa, hän piti vuorineuvokset neuvostoliiton pelolla kurissa, ja hänen määrätietoisella bismarckilaisella sosiaalipoliittisella visioillaan Suomi nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Heti kun Kekkonen kävi rahamiehille vaarattomaksi, hyppäsivät hiiret pöydälle ja hyvinvointivaltion purku alkoi. Koivisto purki säännöstelytalouden, päästiin taas tekemään kauppaa kaikella sillä mitä ennen pidettiin hyvinvointivaltion tehtävänä. Vielä muutama vuosikymmen, ja kaikki tuo mitä vielä toistaiseksi voidaan yhteisenä hyvänä mainostaa, on taas raa'an taloudellisen markkinoinnin aluetta.

    Historiassa on aikoja jolloin yhteiset tarpeet korostuvat enemmän, esimerkiksi sodat ovat niitä. Mutta ei ole sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät kulkisi valtakuntien sisällä, omien joukkojen keskuudessa. Niinhän oli tosiasiassa meilläkin viime sodassa, vaikka yhtenäisyydestä, "isänmaallisuudesta", jne, niin paljon puhutaankin. On opettavaista lukea sotahistoriaa siltä kannalta että kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet sodan. Silloin meilläkin olisi avoimesti alkanut vasemmistolaisten ja muiden vääräoppisten vaino, joka olisi saattanut päätökseen sen mikä eräiltä hyvin "isänmaallisilta" piireiltä jäi sisällissodassa hieman kesken. Onneksi kuitenkin hävisimme sodan!

    Yhteiskunnassa on aina vastakkaisia intressejä, koko yhteiskunnan toiminta, silloin kun se on järjestynyttä, perustuu siihen että intressejä sovitellaan. On aina niitä jotka samaistavat itsensä yhteiskuntaan: kuvittelevat että he jotenkin edustavat kokonaisuutta, että heille joku on antanut valtuutuksen kantaa leijonavaakunaa rinnassaan. Kysymys on kuitenkin aina ostamisesta ja myymisestä, vaihtelevista rooleista tuottajina ja kuluttajina. Se joka yhdestä näkökulmasta luokitellaan vapaamatkustajaksi on toisesta näkökulmasta työsarkaa. Nyt kun opetusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja pyritään "isänmaallisten" päättäjien taholta taas rajusti yksityistämään, kaupankäynnin kuviot tulevat selvemmin esiin.

    Mutta se "isänmaa" tai edes "hyvinvointiyhteiskunta" --- missäs ne ovat? Minä en näe muita kuin yksityisiä toimijoita, niitä jotka omivat mahtipontisia tunnussanoja ja esittävät niiden nimissä vaatimuksia toisille. Tähän joukkoon joka omii itselleen komeita fraaseja ja enemmän valtaa kuin mihin sillä on ymmärrystä, en halua kuulua. Mieluummin saavat telottaa minut pelottavaksi esimerkiksi muille kieltäytyjille -- kuolen tietäen, että senkin he tekevät vain omaa etuaan ajaakseen, eivät minkään todellisen yhteisen edun takia.

    hyvin sanottu.

    Äänestä

  • Kekkonen kirjoitti:

    Kekkonen oli jumala ja Kokoomuksen tunnus on toki leijona eikä suinkaan ruiskukka.

    ... taitaa olla vielä tänäkin päivänä kokoomuksen jokin varhaisnuorisojärjestö nimeltään "minileijonat"... tai jotain.

    Epäilemättä rääkyvä harakka kultalusikka suussa olisi ehkä kuvaavampi...?

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    kun se isänmaa minulle esittäytyy, minä näen mitä sakkia se on ja tiedän mistä siinä on kysymys. Toistaiseksi sitä ei ole näkynyt.

    Nämä jotka kuvittelevat että isänmaa = hyvinvointivaltio, saavat puolestani pitää harhansa. Meillä hyvinvointivaltio luotiin Kekkosen vahvassa ohjauksessa, hän piti vuorineuvokset neuvostoliiton pelolla kurissa, ja hänen määrätietoisella bismarckilaisella sosiaalipoliittisella visioillaan Suomi nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Heti kun Kekkonen kävi rahamiehille vaarattomaksi, hyppäsivät hiiret pöydälle ja hyvinvointivaltion purku alkoi. Koivisto purki säännöstelytalouden, päästiin taas tekemään kauppaa kaikella sillä mitä ennen pidettiin hyvinvointivaltion tehtävänä. Vielä muutama vuosikymmen, ja kaikki tuo mitä vielä toistaiseksi voidaan yhteisenä hyvänä mainostaa, on taas raa'an taloudellisen markkinoinnin aluetta.

    Historiassa on aikoja jolloin yhteiset tarpeet korostuvat enemmän, esimerkiksi sodat ovat niitä. Mutta ei ole sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät kulkisi valtakuntien sisällä, omien joukkojen keskuudessa. Niinhän oli tosiasiassa meilläkin viime sodassa, vaikka yhtenäisyydestä, "isänmaallisuudesta", jne, niin paljon puhutaankin. On opettavaista lukea sotahistoriaa siltä kannalta että kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet sodan. Silloin meilläkin olisi avoimesti alkanut vasemmistolaisten ja muiden vääräoppisten vaino, joka olisi saattanut päätökseen sen mikä eräiltä hyvin "isänmaallisilta" piireiltä jäi sisällissodassa hieman kesken. Onneksi kuitenkin hävisimme sodan!

    Yhteiskunnassa on aina vastakkaisia intressejä, koko yhteiskunnan toiminta, silloin kun se on järjestynyttä, perustuu siihen että intressejä sovitellaan. On aina niitä jotka samaistavat itsensä yhteiskuntaan: kuvittelevat että he jotenkin edustavat kokonaisuutta, että heille joku on antanut valtuutuksen kantaa leijonavaakunaa rinnassaan. Kysymys on kuitenkin aina ostamisesta ja myymisestä, vaihtelevista rooleista tuottajina ja kuluttajina. Se joka yhdestä näkökulmasta luokitellaan vapaamatkustajaksi on toisesta näkökulmasta työsarkaa. Nyt kun opetusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja pyritään "isänmaallisten" päättäjien taholta taas rajusti yksityistämään, kaupankäynnin kuviot tulevat selvemmin esiin.

    Mutta se "isänmaa" tai edes "hyvinvointiyhteiskunta" --- missäs ne ovat? Minä en näe muita kuin yksityisiä toimijoita, niitä jotka omivat mahtipontisia tunnussanoja ja esittävät niiden nimissä vaatimuksia toisille. Tähän joukkoon joka omii itselleen komeita fraaseja ja enemmän valtaa kuin mihin sillä on ymmärrystä, en halua kuulua. Mieluummin saavat telottaa minut pelottavaksi esimerkiksi muille kieltäytyjille -- kuolen tietäen, että senkin he tekevät vain omaa etuaan ajaakseen, eivät minkään todellisen yhteisen edun takia.

    sanoa. Näin se on.

    Voit pohtia vaikka maailman ääriin, että mitä se "isänmaa" tai "hyvinvointiyhteiskunta" tarkoittaa, mutta se ei muuta sitä tosiaa, että Suomi on itsenäinen valtio, ja SUURIN osa suomalaisista ei halua kuulua esim. osaksi Venäjää. Sinullehan sillä ei ilmeisesti olisi mitään merkitystä, vaikka olisitkin venäläinen, sillä sinulle maailma on yhtä suurta perhettä.

    Jaksat jauhaa Kekkosesta ja "hänen määrätietoisista bismarckilaisista sosiaalipoliittisista visioistaan". Suuria ja vähemmän suuria ajatuksia pojalta, joka ei jaksa käydä armeijaa.

    Äänestä

  • päivänä kirjoitti:

    kun se isänmaa minulle esittäytyy, minä näen mitä sakkia se on ja tiedän mistä siinä on kysymys. Toistaiseksi sitä ei ole näkynyt.

    Nämä jotka kuvittelevat että isänmaa = hyvinvointivaltio, saavat puolestani pitää harhansa. Meillä hyvinvointivaltio luotiin Kekkosen vahvassa ohjauksessa, hän piti vuorineuvokset neuvostoliiton pelolla kurissa, ja hänen määrätietoisella bismarckilaisella sosiaalipoliittisella visioillaan Suomi nostettiin muiden pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden joukkoon. Heti kun Kekkonen kävi rahamiehille vaarattomaksi, hyppäsivät hiiret pöydälle ja hyvinvointivaltion purku alkoi. Koivisto purki säännöstelytalouden, päästiin taas tekemään kauppaa kaikella sillä mitä ennen pidettiin hyvinvointivaltion tehtävänä. Vielä muutama vuosikymmen, ja kaikki tuo mitä vielä toistaiseksi voidaan yhteisenä hyvänä mainostaa, on taas raa'an taloudellisen markkinoinnin aluetta.

    Historiassa on aikoja jolloin yhteiset tarpeet korostuvat enemmän, esimerkiksi sodat ovat niitä. Mutta ei ole sotaa, jossa olennaisimmat rintamalinjat eivät kulkisi valtakuntien sisällä, omien joukkojen keskuudessa. Niinhän oli tosiasiassa meilläkin viime sodassa, vaikka yhtenäisyydestä, "isänmaallisuudesta", jne, niin paljon puhutaankin. On opettavaista lukea sotahistoriaa siltä kannalta että kuvittelee mitä olisi tapahtunut jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet sodan. Silloin meilläkin olisi avoimesti alkanut vasemmistolaisten ja muiden vääräoppisten vaino, joka olisi saattanut päätökseen sen mikä eräiltä hyvin "isänmaallisilta" piireiltä jäi sisällissodassa hieman kesken. Onneksi kuitenkin hävisimme sodan!

    Yhteiskunnassa on aina vastakkaisia intressejä, koko yhteiskunnan toiminta, silloin kun se on järjestynyttä, perustuu siihen että intressejä sovitellaan. On aina niitä jotka samaistavat itsensä yhteiskuntaan: kuvittelevat että he jotenkin edustavat kokonaisuutta, että heille joku on antanut valtuutuksen kantaa leijonavaakunaa rinnassaan. Kysymys on kuitenkin aina ostamisesta ja myymisestä, vaihtelevista rooleista tuottajina ja kuluttajina. Se joka yhdestä näkökulmasta luokitellaan vapaamatkustajaksi on toisesta näkökulmasta työsarkaa. Nyt kun opetusta, terveydenhuoltoa ja muita palveluja pyritään "isänmaallisten" päättäjien taholta taas rajusti yksityistämään, kaupankäynnin kuviot tulevat selvemmin esiin.

    Mutta se "isänmaa" tai edes "hyvinvointiyhteiskunta" --- missäs ne ovat? Minä en näe muita kuin yksityisiä toimijoita, niitä jotka omivat mahtipontisia tunnussanoja ja esittävät niiden nimissä vaatimuksia toisille. Tähän joukkoon joka omii itselleen komeita fraaseja ja enemmän valtaa kuin mihin sillä on ymmärrystä, en halua kuulua. Mieluummin saavat telottaa minut pelottavaksi esimerkiksi muille kieltäytyjille -- kuolen tietäen, että senkin he tekevät vain omaa etuaan ajaakseen, eivät minkään todellisen yhteisen edun takia.

    täyttä totta.

    Äänestä

Sivareilla on järki vielä tallella. Itse oon käynyt armeijan, mutta eipä ookkaan järki enää tallella..

Äänestä

minä ajattelin asiaa siltä kannalta, että sivarina voisin tehdä oikeasti hyödyllistä työtä, auttaa muita ihmisiä ja tehdä.. hmm, oikein? armeija vaikutti ainakin minun mielestäni aika väkivaltaiselta ja negatiiviselta ilmiöltä.. olin asunut varuskunta-alueella koko ikäni ja pidin ajatusta sodasta jotenkin niin järjettömänä, etten ihan ymmärtänyt koko touhun ideaa - kutsunnat yms. tuntuivat joltain ihme kusetukselta..

kyllä inttikin on yhteiskunnalle hyödyllistä työtä, mutta sellainen sotaa varten harjoittelu, käskyttäminen yms. tuntui tosiaankin vieraalta! ehkä nyt vähän vanhempana saattaisin mennäkin inttiin, mutta olen kyllä tyytyväinen tähänkin lopputulokseen.. sain kuitenkin jatkaa työtäni sivarinkin jälkeen, eikä minulla muuten varmaan mitään ammattia vielä olisikaan - ja opettavaistahan se oli.. en tiedä, voisihan se olla, että intissäkin olisi ollut erilaista kuin luulin.. noh, tällaisia..

Äänestä

Homoseksuaalisena miehenä en ikinä voisi kuvitellakaan meneväni niin suvaitsemattomaan yhteisöön kuin armeija. Sivarina toteutin tavalliseen tapaan elämäntyyliäni. Hyvä syy sekin, eikö

Äänestä
  • Hyväksyn homot,mutta en sitä että he eivät mene armeijaan...

    Äänestä

  • army kirjoitti:

    Hyväksyn homot,mutta en sitä että he eivät mene armeijaan...

    Voisin sanoa että esim. turkkilaisessa armeijassa meno on aivan toinen. Mitä tulee suom. rauhanturvaajiin niin tiedän, mikseivät he tarvitse koko ajan jätettyä perhettään. Tunnen aika monta bi-henkistä suom. rauhanturvaajaa. Ovat melko miehekkäitä miehimyksiä sanoisin.

    Äänestä

  • queer kirjoitti:

    Nythän pomppas!!! Vai että faitteritkin on homoja? Täällä Afrikassa ei ainakaan ole yhtään homoa. Ainoat jotka täällä tykkää miehistä on naiset. Ja kaikkia panettaa yhtälailla.

    Äänestä

Syitä

-Armeijassa ei opi mitään
-Olen hyödyksi isänmaalleni tekemällä oikeaa työtä, jolla on tarkoitus, kuten auttamalla vanhuksia
-Olen pasifisti, en siis osallistu asellisen instituution toimiin.
-Armeija ei ennalta ehkäise todellisia ongelmia, kuten ympäristön tuhoutumista, vaan jopa lisää niitä.
-En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo

listaa voisi jatkaa, mutta ehkä nämä nyt riittävät

Äänestä
  • "-Armeijassa ei opi mitään"

    Mistä tiedät, kun et ole siellä ollut? Itse ainakin opin armeijassa paljonkin.

    "-Olen hyödyksi isänmaalleni tekemällä oikeaa työtä, jolla on tarkoitus, kuten auttamalla vanhuksia"

    Kieltämättä hyödyllistä työtä, mutta oletko miettinyt, että ehkäpä meitä molempia tarvitaan? Tarkoitatko että armeijan käymisellä ei ole mitään tarkoitusta ja että siitä ei ole mitään hyötyä?

    "-Olen pasifisti, en siis osallistu asellisen instituution toimiin."

    Tämän syyn ymmärrän. Itse en ole pasifisti. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisi asehullu tai nauttisin sodasta.

    "-Armeija ei ennalta ehkäise todellisia ongelmia, kuten ympäristön tuhoutumista, vaan jopa lisää niitä."

    Miten ihmeessä armeija tuhoaa ympäristöään? Tarkoitatko ammuntaharjoituksia hiekkakuopilla? Luuletko että sodan syttyessä vihollinen varjelee luontoamme?

    "-En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo"

    Suomella on puolustusvoimat, joiden tarkoitus ei ole lietsoa yhtikäs mitään, vaan ainoastaan taata maamme turvallisuus. Kokisitko turvallisuudentunnetta, jos Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi? Hienointahan tietysti olisi, jos yhdelläkään valtiolla ei olisi armeijaa, mutta valitettavasti uskon, että näin ei tule ikinä olemaan.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    "-Armeijassa ei opi mitään"

    Nimimerkki Ressun mielipiteet eivat mielestani paljoakaan auta alkuperaista kirjoittajaa, joka kysyi miksi jotkut valitsevat sivarin armeijan sijaan. En tosin usko etta kaikki armeijan kayneetkaan ovat taysin suvaitsemattomia siviilipalveluksen kayneita kohtaan, vaan Ressu puhuu vain omasta puolestaan.

    "Suomella on puolustusvoimat, joiden tarkoitus ei ole lietsoa yhtikäs mitään, vaan ainoastaan taata maamme turvallisuus. Kokisitko turvallisuudentunnetta, jos Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi? Hienointahan tietysti olisi, jos yhdelläkään valtiolla ei olisi armeijaa, mutta valitettavasti uskon, että näin ei tule ikinä olemaan. "

    1) On mielestani vaaranlaista vastakkainasettelua vaatia siviilipalvelusmiehia selittamaan ratkaisut koko maailman ongelmiin. Siviilipalvelus on henkilokohtainen valinta, eika se valinta (yleensa) tahtaa siihen etta sivari pyrkisi edes muuttamaan maailmaa. On kyse vaihtoehdoista.

    2) Suomella on puolustusvoimat, samoin kuin USAlla, Irakilla, Kiinalla ja Liberialla. Eika kukaan koskaan missaan mitaan lietso. Sellaistahan se on, asiat vain tapahtuvat.

    3) Nuo asetelmat "Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi?" ovat tyypillisia militaristisia teeseja. JOS joku hyokkaisi ja JOS voitaisiin puolustautua ja JOS pitaisi tappaa joku etta saataisiin isanmaa vapaaksi... niin tappaisitko? Mielestani parempi kysymys olisi tarkastella tilannetta konkreettiselta, kasitettavalta kannalta.

    4) Noissa aiemmissa viesteissa olikin jo ihan hyvia kysymyksia siita mita "isanmaalla" tarkoitetaan. Taalla USAssa tuon sanan on korvannut "vapaus", tai "freedom". Ja sitten sen vapauden tiimoilta pitaa sitten matkia mita maata milloinkin. Noin niin kuin ennaltaehkaisevasti ettei niille vain tulisi mieleen ottaa USAlta sen vapautta.

    Kuulostat amerikkalaiselta siina mielessa etta myos taalla nahdaan "ne toiset" aina pahana uhkaajana, ja niita pitaa pitaa kurissa. Ja taalla myos toistellaan sita etta sotilaat ovat "niita urheimpia" ja "maan parasta ainesta". Etta vaikka kuinka osallistuisi maan talouden edistamiseen, ihmisten parantamiseen, hyvantekevaisyyteen, jne. ei silla ole mitaan merkitysta. Se vain on tarkeaa etta ottaa jonkun torrakon kateensa etta maahan ei hyokattaisi...

    5) Mielestani tuosta nationalistis-militaristisesta ajattelusta pitaisi siirtya globaalimpaan, taloutta korostavaan ajatteluun. Miksi "ne toiset" valloittaisivat Suomen saadakseen Nokian haltuunsa? Nokian paakonttori vain siirrettaisiin jonnekin muualle. Vai tavoittelisivatko "ne toiset" jotain muuta, vahemman globaalia yritysta? Eikos tuo tuommoinen maahan hyokkaily ole huono bisnekselle?

    6) Todellisempi vaara, ihan totta, on terrorismi. Mutta en usko armeijoiden kykyyn sotia terrorismia vastaan... Nahtavaksi jaa miten tehokas on USAn tamanhetkinen ulkopolitiikka sen suhteen. Suomella ei vain toistaiseksi ole ollut juurikaan pelkoa laajasta terrorismista.

    Alkuperaiselle kirjoittajalle "koululaiselle" viela vahan. Kysymyshan oli "Mika saa miehen valitsemaan sivariuden Isänmaan puolustamisen opettelun sijasta?"

    a) "Sivarius" ei ole aate. Sivariin menemisen voi nahda parempana vaihtoehtona armeijalle koko yhteiskunnan kannalta.

    b) Yksittaista syyta siihen "Mika saa miehen..." tuskin on. Parempi kysymys olisi ehka "Miksi en mene armeijaan".

    c) Isanmaan puolustamisen opettelun kokevat monet sivarit varmaan tyhjanpaivaisena touhuna. Sama patee kaiketi Aidinmaahan. Isanmaa pitaisi maaritella paremmin, ettei vaan taas lahdeta rakentamaan Suur-Suomea ja opetella puolustamaan Venajan Karjalaa. Onko entisille evakoille tuo alue se "Isanmaa"? Milla tavoin sita pitaisi puolustaa?

    d) Suomen laki maarittaa vaihtoehdot armeijan kaymiselle. Yksi naista vaihtoehdoista on siviilipalvelus. Etta vastauksena siihen alkuperaiseen kysymykseen voisi ehka olla "Suomen laki"...

    Äänestä

  • Silmalasipainen sivari kirjoitti:

    Todellakin, kuten mainitset, "vapaus" on tyypillinen antikommunistinen arvo, jonka nimissä voidaan tehdä ja on tosiaan tehtykin mitä tahansa. Aina kun lausutaan sana "vapaus" jenkin päässä niksahtaa, ja ja torrakko hakeutuu käteen, silmä etsii sihdille kommunistia, anarkistia, terroristia...

    Meillä taas omasta historiastamme nousevat samanlaiset, komentorivejään ojenteleville ja odottavina kuolaaville pavlovin sotakoirille avainsignaaleiksi muodostuneet tunnetason ilmaisut kuten "isänmaallisuus", "puolustustahto", "veteraanien kunnia", yms, joiden nimissä jokaisen pitäisi sitten saada samat kicksit ja oitis laueta samaan aatteelliseen loveen.

    Tragedia on siinä, että nämä historialliset avainärsykkeet on yhä mahdollista heittää esiin keskusteluissa ja niihin vetoamalla tyrehdyttää kaikki uusi ajattelu ja aikansa eläneiden ja epäkuranttien määreiden kyseenalaistaminen.

    Ja sitten nämä signaali-ihmiset ovat itse täysin sokeita omalle ajattelulaadulleen, he todella uskovat omiin "realiteetteihinsa" -- sitä enemmän mitä ehdottomamman refleksin avainsanat heissä tuottavat. On uskonnollispohjaisia fundamentalisteja, jotka puolustavat Jumalaansa kommunistisaatanoita vastaan, on mainitsemiasi fundamentalistiliberalisteja, joille kaikenlainen "vapaus" on tärkeämpää kuin elämä, on militantteja ramboja, jotka tarvitsevat armeijaa enemmän kuin armeija heitä ja joille oikea sota on elämän tavoiteltavin extreme-elämys, jne.

    Tolkuttomuuden määrä on mittaamaton. Kiva että sinä olet purkanut suttuista ja paatoksenpöhöttämää käsiteviidakkoa ja esittänyt selväjärkisiä eriytyneitä näkemyksiäsi.

    "En tosin usko etta kaikki armeijan kayneetkaan ovat taysin suvaitsemattomia siviilipalveluksen kayneita kohtaan, vaan Ressu puhuu vain omasta puolestaan."

    En minäkään ole täysin suvaitsematon siviilipalveluksen käyneitä kohtaan. Ainoastaan niitä sivareita, jotka laiskuuttaan eivät viitsi armeijaa käydä, vaan menevät aina sieltä, missä aita on matalin. En yksinkertaisesti osaa arvostaa tälläisiä ihmisiä.

    "1) On mielestani vaaranlaista vastakkainasettelua vaatia siviilipalvelusmiehia selittamaan ratkaisut koko maailman ongelmiin. Siviilipalvelus on henkilokohtainen valinta, eika se valinta (yleensa) tahtaa siihen etta sivari pyrkisi edes muuttamaan maailmaa. On kyse vaihtoehdoista."

    Minäkin kysyinkin tätä asiaa sellaiselta tulevalta(?) sivarilta, joka itse aloitti tämän selittelyn lauseella "En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo". Irtonaisia lauseita ja mielipiteitä voi siis laukoa sen kummemmin selittelemättä niitä, niinkö?

    "2) Suomella on puolustusvoimat, samoin kuin USAlla, Irakilla, Kiinalla ja Liberialla. Eika kukaan koskaan missaan mitaan lietso. Sellaistahan se on, asiat vain tapahtuvat."

    Esimerkiksi USA:lla on armeija, joka sekä hyökkää että puolustaa. Siinä on suuri ero! Suomen armeijalla ei ole kykyä eikä tarvetta hyökätä mihinkään, Suomella on PUOLUSTUSVOIMAT. Huomasin kyllä, että erheellisesti puhuin naapurivaltioiden puolustusvoimista, mutta tarkoitukseni oli kysyä, että tuntisiko hän olonsa turvalliseksi, jos Suomella ei ole puolustusvoimia, ja kaikilla naapurivaltioilla olisi armeijat.

    "3) Nuo asetelmat "Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi?" ovat tyypillisia militaristisia teeseja. JOS joku hyokkaisi ja JOS voitaisiin puolustautua ja JOS pitaisi tappaa joku etta saataisiin isanmaa vapaaksi... niin tappaisitko? Mielestani parempi kysymys olisi tarkastella tilannetta konkreettiselta, kasitettavalta kannalta."

    Pakkohan näistä asioista on puhua hypoteettisesti. Kerro sinä sitten, miten näistä asioista pitäisi puhua? Ei se paljoa lohduta, jos sanotaan, että TUSKINPA Suomi enää mihinkään sotaan johtuu. Pitäisikö sinun mielestäsi Suomen puolustusvoimat lakkauttaa? Siinä sinulle selkeä ja konkreettinen kysymys.

    "4) Noissa aiemmissa viesteissa olikin jo ihan hyvia kysymyksia siita mita "isanmaalla" tarkoitetaan. Taalla USAssa tuon sanan on korvannut "vapaus", tai "freedom". Ja sitten sen vapauden tiimoilta pitaa sitten matkia mita maata milloinkin. Noin niin kuin ennaltaehkaisevasti ettei niille vain tulisi mieleen ottaa USAlta sen vapautta.

    Kuulostat amerikkalaiselta siina mielessa etta myos taalla nahdaan "ne toiset" aina pahana uhkaajana, ja niita pitaa pitaa kurissa. Ja taalla myos toistellaan sita etta sotilaat ovat "niita urheimpia" ja "maan parasta ainesta". Etta vaikka kuinka osallistuisi maan talouden edistamiseen, ihmisten parantamiseen, hyvantekevaisyyteen, jne. ei silla ole mitaan merkitysta. Se vain on tarkeaa etta ottaa jonkun torrakon kateensa etta maahan ei hyokattaisi..."

    En missään nimessä ihannoi amerikkalaisia ainakaan viime aikojen tapahtumien perusteella, ja jenkkien patrioottisuus on kieltämättä mennyt hiukan liian pitkälle muutenkin. Mutta hehän ovatkin aina olleet omaan napaansa tuijottajia. Mutta siitäkin huolimatta minun mielestäni USA:lla on oikeus PUOLUSTAA itseään, mikäli sen kimppuun hyökätään. Mutta esim. Irakin sota oli puhdas hyökkäys ja jossain mielessä kostokin, jolla ei ole puolustamisen kanssa mitään tekemistä.

    "5) Mielestani tuosta nationalistis-militaristisesta ajattelusta pitaisi siirtya globaalimpaan, taloutta korostavaan ajatteluun. Miksi "ne toiset" valloittaisivat Suomen saadakseen Nokian haltuunsa? Nokian paakonttori vain siirrettaisiin jonnekin muualle. Vai tavoittelisivatko "ne toiset" jotain muuta, vahemman globaalia yritysta? Eikos tuo tuommoinen maahan hyokkaily ole huono bisnekselle?"

    Tuskinpa Suomeen minkään yrityksen takia hyökättäisiin, vai oliko tuo vitsi? Enemmänkin Suomen maantieteellinen sijainti voisi kiinnostaa - tai ainakin on kiinnostanut itänaapuriamme. Useat sodat ovat alkaneet uskonnollisista syistä, ja näitä sotia tulee olemaan tulevaisuudessakin. Ja vaikka kuinka pohdittaisiin, niin kaikille sodille ei löydetä järkevää syytä ikinä.

    "6) Todellisempi vaara, ihan totta, on terrorismi. Mutta en usko armeijoiden kykyyn sotia terrorismia vastaan... Nahtavaksi jaa miten tehokas on USAn tamanhetkinen ulkopolitiikka sen suhteen. Suomella ei vain toistaiseksi ole ollut juurikaan pelkoa laajasta terrorismista."

    Taidat itse ajatella aika amerikkalaisesti! Terrorismi on ongelma, ja on ollut sitä jo pitkään, mutta ei se maailman suurin ongelma ole. USA kyllä käyttää sitä hyvänä syynä hyökkäyksilleen, ja siksi siitä varmasti sielläkin toitotetaan joka tuutista.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    "-Armeijassa ei opi mitään"

    Mistä tiedät, kun et ole siellä ollut? Itse ainakin opin armeijassa paljonkin.

    "-Olen hyödyksi isänmaalleni tekemällä oikeaa työtä, jolla on tarkoitus, kuten auttamalla vanhuksia"

    Kieltämättä hyödyllistä työtä, mutta oletko miettinyt, että ehkäpä meitä molempia tarvitaan? Tarkoitatko että armeijan käymisellä ei ole mitään tarkoitusta ja että siitä ei ole mitään hyötyä?

    "-Olen pasifisti, en siis osallistu asellisen instituution toimiin."

    Tämän syyn ymmärrän. Itse en ole pasifisti. Mutta tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että olisi asehullu tai nauttisin sodasta.

    "-Armeija ei ennalta ehkäise todellisia ongelmia, kuten ympäristön tuhoutumista, vaan jopa lisää niitä."

    Miten ihmeessä armeija tuhoaa ympäristöään? Tarkoitatko ammuntaharjoituksia hiekkakuopilla? Luuletko että sodan syttyessä vihollinen varjelee luontoamme?

    "-En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo"

    Suomella on puolustusvoimat, joiden tarkoitus ei ole lietsoa yhtikäs mitään, vaan ainoastaan taata maamme turvallisuus. Kokisitko turvallisuudentunnetta, jos Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi? Hienointahan tietysti olisi, jos yhdelläkään valtiolla ei olisi armeijaa, mutta valitettavasti uskon, että näin ei tule ikinä olemaan.

    Ensinnäkin, tekstini ei ollut tarkoitus olla provo, siihen ei olisi tarvinnut vastata. Kerroin vain muutaman syyn miksi ihminen valitsee toisen vaihtoehdon.

    Toiseksi, mistä tiedät olenko käynyt armeijan?

    En jaksa ruveta inttämään kanssasi tästä asiasta.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    "En tosin usko etta kaikki armeijan kayneetkaan ovat taysin suvaitsemattomia siviilipalveluksen kayneita kohtaan, vaan Ressu puhuu vain omasta puolestaan."

    En minäkään ole täysin suvaitsematon siviilipalveluksen käyneitä kohtaan. Ainoastaan niitä sivareita, jotka laiskuuttaan eivät viitsi armeijaa käydä, vaan menevät aina sieltä, missä aita on matalin. En yksinkertaisesti osaa arvostaa tälläisiä ihmisiä.

    "1) On mielestani vaaranlaista vastakkainasettelua vaatia siviilipalvelusmiehia selittamaan ratkaisut koko maailman ongelmiin. Siviilipalvelus on henkilokohtainen valinta, eika se valinta (yleensa) tahtaa siihen etta sivari pyrkisi edes muuttamaan maailmaa. On kyse vaihtoehdoista."

    Minäkin kysyinkin tätä asiaa sellaiselta tulevalta(?) sivarilta, joka itse aloitti tämän selittelyn lauseella "En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo". Irtonaisia lauseita ja mielipiteitä voi siis laukoa sen kummemmin selittelemättä niitä, niinkö?

    "2) Suomella on puolustusvoimat, samoin kuin USAlla, Irakilla, Kiinalla ja Liberialla. Eika kukaan koskaan missaan mitaan lietso. Sellaistahan se on, asiat vain tapahtuvat."

    Esimerkiksi USA:lla on armeija, joka sekä hyökkää että puolustaa. Siinä on suuri ero! Suomen armeijalla ei ole kykyä eikä tarvetta hyökätä mihinkään, Suomella on PUOLUSTUSVOIMAT. Huomasin kyllä, että erheellisesti puhuin naapurivaltioiden puolustusvoimista, mutta tarkoitukseni oli kysyä, että tuntisiko hän olonsa turvalliseksi, jos Suomella ei ole puolustusvoimia, ja kaikilla naapurivaltioilla olisi armeijat.

    "3) Nuo asetelmat "Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi?" ovat tyypillisia militaristisia teeseja. JOS joku hyokkaisi ja JOS voitaisiin puolustautua ja JOS pitaisi tappaa joku etta saataisiin isanmaa vapaaksi... niin tappaisitko? Mielestani parempi kysymys olisi tarkastella tilannetta konkreettiselta, kasitettavalta kannalta."

    Pakkohan näistä asioista on puhua hypoteettisesti. Kerro sinä sitten, miten näistä asioista pitäisi puhua? Ei se paljoa lohduta, jos sanotaan, että TUSKINPA Suomi enää mihinkään sotaan johtuu. Pitäisikö sinun mielestäsi Suomen puolustusvoimat lakkauttaa? Siinä sinulle selkeä ja konkreettinen kysymys.

    "4) Noissa aiemmissa viesteissa olikin jo ihan hyvia kysymyksia siita mita "isanmaalla" tarkoitetaan. Taalla USAssa tuon sanan on korvannut "vapaus", tai "freedom". Ja sitten sen vapauden tiimoilta pitaa sitten matkia mita maata milloinkin. Noin niin kuin ennaltaehkaisevasti ettei niille vain tulisi mieleen ottaa USAlta sen vapautta.

    Kuulostat amerikkalaiselta siina mielessa etta myos taalla nahdaan "ne toiset" aina pahana uhkaajana, ja niita pitaa pitaa kurissa. Ja taalla myos toistellaan sita etta sotilaat ovat "niita urheimpia" ja "maan parasta ainesta". Etta vaikka kuinka osallistuisi maan talouden edistamiseen, ihmisten parantamiseen, hyvantekevaisyyteen, jne. ei silla ole mitaan merkitysta. Se vain on tarkeaa etta ottaa jonkun torrakon kateensa etta maahan ei hyokattaisi..."

    En missään nimessä ihannoi amerikkalaisia ainakaan viime aikojen tapahtumien perusteella, ja jenkkien patrioottisuus on kieltämättä mennyt hiukan liian pitkälle muutenkin. Mutta hehän ovatkin aina olleet omaan napaansa tuijottajia. Mutta siitäkin huolimatta minun mielestäni USA:lla on oikeus PUOLUSTAA itseään, mikäli sen kimppuun hyökätään. Mutta esim. Irakin sota oli puhdas hyökkäys ja jossain mielessä kostokin, jolla ei ole puolustamisen kanssa mitään tekemistä.

    "5) Mielestani tuosta nationalistis-militaristisesta ajattelusta pitaisi siirtya globaalimpaan, taloutta korostavaan ajatteluun. Miksi "ne toiset" valloittaisivat Suomen saadakseen Nokian haltuunsa? Nokian paakonttori vain siirrettaisiin jonnekin muualle. Vai tavoittelisivatko "ne toiset" jotain muuta, vahemman globaalia yritysta? Eikos tuo tuommoinen maahan hyokkaily ole huono bisnekselle?"

    Tuskinpa Suomeen minkään yrityksen takia hyökättäisiin, vai oliko tuo vitsi? Enemmänkin Suomen maantieteellinen sijainti voisi kiinnostaa - tai ainakin on kiinnostanut itänaapuriamme. Useat sodat ovat alkaneet uskonnollisista syistä, ja näitä sotia tulee olemaan tulevaisuudessakin. Ja vaikka kuinka pohdittaisiin, niin kaikille sodille ei löydetä järkevää syytä ikinä.

    "6) Todellisempi vaara, ihan totta, on terrorismi. Mutta en usko armeijoiden kykyyn sotia terrorismia vastaan... Nahtavaksi jaa miten tehokas on USAn tamanhetkinen ulkopolitiikka sen suhteen. Suomella ei vain toistaiseksi ole ollut juurikaan pelkoa laajasta terrorismista."

    Taidat itse ajatella aika amerikkalaisesti! Terrorismi on ongelma, ja on ollut sitä jo pitkään, mutta ei se maailman suurin ongelma ole. USA kyllä käyttää sitä hyvänä syynä hyökkäyksilleen, ja siksi siitä varmasti sielläkin toitotetaan joka tuutista.

    Nationalismi ja patrioottisuus on saanut aikaan paljon raatoja ja kärsimystä.
    Ja on aika naiivia toitottaa puolustusvoimat mantraa. Katse historiaan (niinkuin patriooteilla on usein tapana) niin tuonkin puolustusvoimat sanan voi korvata surutta ihan aremija termillä.

    Äänestä

  • mikkopoika kirjoitti:

    "Nationalismi ja patrioottisuus on saanut aikaan paljon raatoja ja kärsimystä."

    Totta, mutta onko kaikki patrioottisuus pahasta?

    "Katse historiaan (niinkuin patriooteilla on usein tapana) niin tuonkin puolustusvoimat sanan voi korvata surutta ihan aremija termillä."

    Voisitko antaa esimerkin? Mikäli tässä nyt puhutaan Suomen puolustusvoimista.

    Mielestäni patrioottisuus on pahasta.
    Paino sanalla mielestäni.

    Luulin että olet lukenut lukion historian. Kukas hyökkäsikään Neuvostoliiton kimppuun natsien kanssa? Vai oliko tämä samaa sarjaa kuin USAn harjoittama ennaltaehkäisevä sodankäynti, joka tietysti on vain itsepuolustusta.

    Eihän puolustusvoimat hyökkää, puolustaa vain.

    Olen lukenut historiani. Oheisessa linkissä vastaus:

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.cgi?category=114&conference=500000000000014&posting=22000000000896047

    Äänestä

  • kiitos kirjoitti:

    Todellakin, kuten mainitset, "vapaus" on tyypillinen antikommunistinen arvo, jonka nimissä voidaan tehdä ja on tosiaan tehtykin mitä tahansa. Aina kun lausutaan sana "vapaus" jenkin päässä niksahtaa, ja ja torrakko hakeutuu käteen, silmä etsii sihdille kommunistia, anarkistia, terroristia...

    Meillä taas omasta historiastamme nousevat samanlaiset, komentorivejään ojenteleville ja odottavina kuolaaville pavlovin sotakoirille avainsignaaleiksi muodostuneet tunnetason ilmaisut kuten "isänmaallisuus", "puolustustahto", "veteraanien kunnia", yms, joiden nimissä jokaisen pitäisi sitten saada samat kicksit ja oitis laueta samaan aatteelliseen loveen.

    Tragedia on siinä, että nämä historialliset avainärsykkeet on yhä mahdollista heittää esiin keskusteluissa ja niihin vetoamalla tyrehdyttää kaikki uusi ajattelu ja aikansa eläneiden ja epäkuranttien määreiden kyseenalaistaminen.

    Ja sitten nämä signaali-ihmiset ovat itse täysin sokeita omalle ajattelulaadulleen, he todella uskovat omiin "realiteetteihinsa" -- sitä enemmän mitä ehdottomamman refleksin avainsanat heissä tuottavat. On uskonnollispohjaisia fundamentalisteja, jotka puolustavat Jumalaansa kommunistisaatanoita vastaan, on mainitsemiasi fundamentalistiliberalisteja, joille kaikenlainen "vapaus" on tärkeämpää kuin elämä, on militantteja ramboja, jotka tarvitsevat armeijaa enemmän kuin armeija heitä ja joille oikea sota on elämän tavoiteltavin extreme-elämys, jne.

    Tolkuttomuuden määrä on mittaamaton. Kiva että sinä olet purkanut suttuista ja paatoksenpöhöttämää käsiteviidakkoa ja esittänyt selväjärkisiä eriytyneitä näkemyksiäsi.

    Mitä helvettiä toi "antikommunismi" tossa tekee, ei liity mihinkään!

    Äänestä

  • äijjä kirjoitti:

    Mitä helvettiä toi "antikommunismi" tossa tekee, ei liity mihinkään!

    samoin kuin liberalismi eri muodoissaan yleensäkin perustuu ns. negatiivisen vapauden käsitteelle. Halutaan korostetusti olla vapaita jostakin, ei vapaita johonkin. Tässä näkemyksessä kaikki rajoitukset ja sidonnaisuudet nähdään pahana, ja tähän ajatteluun sisältyy se että kaikenlaisia käsitteellisiä peikkoja pelätään ja vihataan.

    Siksi antikommunismi kuuluu kuvaan. "Vapaus" amerikkalaisittain on tyypillinen antikommunistinen arvo.

    Äänestä

  • Ressu kirjoitti:

    "En tosin usko etta kaikki armeijan kayneetkaan ovat taysin suvaitsemattomia siviilipalveluksen kayneita kohtaan, vaan Ressu puhuu vain omasta puolestaan."

    En minäkään ole täysin suvaitsematon siviilipalveluksen käyneitä kohtaan. Ainoastaan niitä sivareita, jotka laiskuuttaan eivät viitsi armeijaa käydä, vaan menevät aina sieltä, missä aita on matalin. En yksinkertaisesti osaa arvostaa tälläisiä ihmisiä.

    "1) On mielestani vaaranlaista vastakkainasettelua vaatia siviilipalvelusmiehia selittamaan ratkaisut koko maailman ongelmiin. Siviilipalvelus on henkilokohtainen valinta, eika se valinta (yleensa) tahtaa siihen etta sivari pyrkisi edes muuttamaan maailmaa. On kyse vaihtoehdoista."

    Minäkin kysyinkin tätä asiaa sellaiselta tulevalta(?) sivarilta, joka itse aloitti tämän selittelyn lauseella "En usko turvallisuuden kumpuavan vastakkainasettelusta, mitä armeija lietsoo". Irtonaisia lauseita ja mielipiteitä voi siis laukoa sen kummemmin selittelemättä niitä, niinkö?

    "2) Suomella on puolustusvoimat, samoin kuin USAlla, Irakilla, Kiinalla ja Liberialla. Eika kukaan koskaan missaan mitaan lietso. Sellaistahan se on, asiat vain tapahtuvat."

    Esimerkiksi USA:lla on armeija, joka sekä hyökkää että puolustaa. Siinä on suuri ero! Suomen armeijalla ei ole kykyä eikä tarvetta hyökätä mihinkään, Suomella on PUOLUSTUSVOIMAT. Huomasin kyllä, että erheellisesti puhuin naapurivaltioiden puolustusvoimista, mutta tarkoitukseni oli kysyä, että tuntisiko hän olonsa turvalliseksi, jos Suomella ei ole puolustusvoimia, ja kaikilla naapurivaltioilla olisi armeijat.

    "3) Nuo asetelmat "Suomessa ei olisi lainkaan puolustusvoimia, mutta kaikki naapurivaltioilla olisi?" ovat tyypillisia militaristisia teeseja. JOS joku hyokkaisi ja JOS voitaisiin puolustautua ja JOS pitaisi tappaa joku etta saataisiin isanmaa vapaaksi... niin tappaisitko? Mielestani parempi kysymys olisi tarkastella tilannetta konkreettiselta, kasitettavalta kannalta."

    Pakkohan näistä asioista on puhua hypoteettisesti. Kerro sinä sitten, miten näistä asioista pitäisi puhua? Ei se paljoa lohduta, jos sanotaan, että TUSKINPA Suomi enää mihinkään sotaan johtuu. Pitäisikö sinun mielestäsi Suomen puolustusvoimat lakkauttaa? Siinä sinulle selkeä ja konkreettinen kysymys.

    "4) Noissa aiemmissa viesteissa olikin jo ihan hyvia kysymyksia siita mita "isanmaalla" tarkoitetaan. Taalla USAssa tuon sanan on korvannut "vapaus", tai "freedom". Ja sitten sen vapauden tiimoilta pitaa sitten matkia mita maata milloinkin. Noin niin kuin ennaltaehkaisevasti ettei niille vain tulisi mieleen ottaa USAlta sen vapautta.

    Kuulostat amerikkalaiselta siina mielessa etta myos taalla nahdaan "ne toiset" aina pahana uhkaajana, ja niita pitaa pitaa kurissa. Ja taalla myos toistellaan sita etta sotilaat ovat "niita urheimpia" ja "maan parasta ainesta". Etta vaikka kuinka osallistuisi maan talouden edistamiseen, ihmisten parantamiseen, hyvantekevaisyyteen, jne. ei silla ole mitaan merkitysta. Se vain on tarkeaa etta ottaa jonkun torrakon kateensa etta maahan ei hyokattaisi..."

    En missään nimessä ihannoi amerikkalaisia ainakaan viime aikojen tapahtumien perusteella, ja jenkkien patrioottisuus on kieltämättä mennyt hiukan liian pitkälle muutenkin. Mutta hehän ovatkin aina olleet omaan napaansa tuijottajia. Mutta siitäkin huolimatta minun mielestäni USA:lla on oikeus PUOLUSTAA itseään, mikäli sen kimppuun hyökätään. Mutta esim. Irakin sota oli puhdas hyökkäys ja jossain mielessä kostokin, jolla ei ole puolustamisen kanssa mitään tekemistä.

    "5) Mielestani tuosta nationalistis-militaristisesta ajattelusta pitaisi siirtya globaalimpaan, taloutta korostavaan ajatteluun. Miksi "ne toiset" valloittaisivat Suomen saadakseen Nokian haltuunsa? Nokian paakonttori vain siirrettaisiin jonnekin muualle. Vai tavoittelisivatko "ne toiset" jotain muuta, vahemman globaalia yritysta? Eikos tuo tuommoinen maahan hyokkaily ole huono bisnekselle?"

    Tuskinpa Suomeen minkään yrityksen takia hyökättäisiin, vai oliko tuo vitsi? Enemmänkin Suomen maantieteellinen sijainti voisi kiinnostaa - tai ainakin on kiinnostanut itänaapuriamme. Useat sodat ovat alkaneet uskonnollisista syistä, ja näitä sotia tulee olemaan tulevaisuudessakin. Ja vaikka kuinka pohdittaisiin, niin kaikille sodille ei löydetä järkevää syytä ikinä.

    "6) Todellisempi vaara, ihan totta, on terrorismi. Mutta en usko armeijoiden kykyyn sotia terrorismia vastaan... Nahtavaksi jaa miten tehokas on USAn tamanhetkinen ulkopolitiikka sen suhteen. Suomella ei vain toistaiseksi ole ollut juurikaan pelkoa laajasta terrorismista."

    Taidat itse ajatella aika amerikkalaisesti! Terrorismi on ongelma, ja on ollut sitä jo pitkään, mutta ei se maailman suurin ongelma ole. USA kyllä käyttää sitä hyvänä syynä hyökkäyksilleen, ja siksi siitä varmasti sielläkin toitotetaan joka tuutista.

    Ensiksikin vastaan tuohon otsikkoosi. Ei patrioottisuus ole pahasta, mutta se ei myoskaan ole aseidenkayttajien yksinoikeus.

    Onko patrioottisuutta maksaa omat veronsa?
    Onko patrioottisuutta ostaa suomalaisia tuotteita?
    Onko patrioottisuutta edistaa Suomen kuvaa maailmalla?
    ... vai onko patrioottisuus vain sita aseidenheiluttelua?

    0) "... jotka laiskuuttaan eivät viitsi armeijaa käydä, vaan menevät aina sieltä, missä aita on matalin. En yksinkertaisesti osaa arvostaa tälläisiä ihmisiä."

    Arvostatko sitten ketaan niista jotka pystyvat kaymaan armeijasta vain kuusi kuukautta, vai onko arvostuksesi raja vain se maksimiaika? Jos arvostat myos niita kuusi kuukautta armeijaa kayneita, niin miksi?; eiko heidan joukossaan ole ketaan niita jotka ovat menneet siita missa aita on matalin? Eiko kenenkaan heista olisi pitanyt kayda sita armeijaa pitempi aika?

    Miksi muuten aidasta pitaa aina menna yli siita kohdasta missa se on korkein?

    1) "Irtonaisia lauseita ja mielipiteitä voi siis laukoa sen kummemmin selittelemättä niitä, niinkö?"

    Ei nyt ihan niinkaan. Kylla omat valinnat pitaa pystya perustelemaan, mutta se ei tarkoita sita etta kaikkeen sen ulkopuoliseen pitaisi myos pystya laatimaan ratkaisu. Kaikissa asioissa tarvitaan visionaareja, ja sitten niita jotka toimivat "vain" sen mukaan mika tuntuu oikealta. Mita tulee mielipiteisiin kuten "Armeijassa ei opi mitaan" olen kanssasi samaa mielta. Ei se minustakaan kuulostanut hyvalta perusteelta...

    2) "Suomen armeijalla ei ole kykyä eikä tarvetta hyökätä mihinkään."

    Ei varmaan olekaan talla hetkella. Jatkosodassa oli. Ja mihin suuntaan maailma kehittyy ja Suomen sotalaitos sen mukana, emme kumpikaan tieda...

    3) "Pitäisikö sinun mielestäsi Suomen puolustusvoimat lakkauttaa? "

    Niin, nyt mentiin siis mielestasi hypoteesien tasolta konkreettisiin vaihtoehtoihin?

    Mita tarkoittaa "pitaisiko lakkauttaa"? Ihan samanlainen kysymys olisi "pitaisiko rikollisuus lopettaa?" tai "pitaisiko uskonnnot kieltaa?".

    OK, yritan vastata:

    Armeijaa ei varmaankaan noin vain lakkauteta. Siita tuskin koskaan jarjestettaisiin kansanaanestysta, ja vaikka jarjestettaisiinkin, olisi tulos aina se etta armeijaa ei voida lakkauttaa. Armeijan olemassaolon takaavat tamanhetkiset lait, ja paljon taytyy tapahtua ennenkuin lakkauttaminen olisi edes konkreettinen vaihtoehto. Ja mita siita sitten seuraisi? Mihin se koko vakiohenkilosto sitten pantaisiin? Eiko tyottomia ole jo riittavasti ja niista upseereista olisi varmaan vaikea kouluttaa kannykkasuunnittelijoita...

    Silti: pyrkimys siihen etta Suomella ei ainakaan ole OMAA sotalaitosta on pitkalla tahtaimella ihan hyva tavoite, kiitos kysymasta.

    4) ... taidamme olla aika lailla samoilla linjoilla tassa asiassa. Vaikka tietysti tuo maan puolustaminen varmaankin tarkoittaa sinulle ja minulle eri asioita. Ja mielestani naet Suomen sotalaitoksen niin puhtoisena, viattomana ja Kaikkeen Hyvaan pyrkivana etten kylla siihen yhdy.

    5) Sodat valtetaan parhaiten lisaantyneella globalisaatiolla: Kunhan Suomessa on riittavasti esim venalaisia yrityksia ja taloudellisia intresseja, ei Venajaakaan enaa tarvitsisi niin paljon pelata. Kukapa hyokkaa maahan jossa olisi omia investointeja, alyllista paaomaa tai paljon oman maan kansalaisia? Jos joku maa haluaisi ottaa Suomen haltuunsa, saisi siina samalla satojatuhansia tyottomia ja suuret ulkomaanvelat. Etko usko etta niiden ulkomaanvelkojen korot nousisivat jos ne siirtyisivat sotivan maan haltuun? Vai eivatko ne hyokkaavat maat koskaan pohdi taloudellisia seurauksia, vaan ainoastaan oman maa-alan lisaamista?

    Mutta siita olen kanssasi samaa mielta, etta kaikille sodille ei ole jarkevaa syyta, ja minahan jatinkin sen armeijan viela Suomeen tuossa vastauksessani numero 3).

    6) Ei, terrorismi ei minustakaan ole maailman suurin ongelma. Ja globalisaatiolla pystytaan sitakin varmasti ajan myota vahentamaan.

    Terrorismiin suhtaudutaan USAssa vahan amerikkalaisfilmien tapaan. Tarkeinta on action, ja paha saa palkkansa. Eurooppalaisissa elokuvissa, ja politiikassa, mietitaan aina enemman sita syyta mista terrorismi tai (elokuvissa) vakivalta johtuu.

    Kiitos muuten asiallisesta kirjoituksestasi.

    "Arvostatko sitten ketaan niista jotka pystyvat kaymaan armeijasta vain kuusi kuukautta, vai onko arvostuksesi raja vain se maksimiaika? Jos arvostat myos niita kuusi kuukautta armeijaa kayneita, niin miksi?; eiko heidan joukossaan ole ketaan niita jotka ovat menneet siita missa aita on matalin? Eiko kenenkaan heista olisi pitanyt kayda sita armeijaa pitempi aika?"

    Tietysti arvostan myös niitä, jotka käyvät intin kuudessa kuudessa, sillä eihän armeijaa pelkällä päällystöllä johdeta, vaan tarvitaan myös paljon miehistöä. Aivan samoin kuin arvostan työelämässä tavallisia duunareita ja johtohenkilöstöä myös. Ei siis todellakaan tarvitse mennä sieltä, missä aita on korkein. Sen sijaan en arvosta ihmisiä, jotka ovat laiskuuttaan työttöminä. Sen sijaan, jos ihminen on työtön, eikä töitä ole, niin sehän ei tietenkään ole hänen vikansa (vrt. vapautus armeijasta terveydellisin syin).

    "Ei varmaan olekaan talla hetkella. Jatkosodassa oli. Ja mihin suuntaan maailma kehittyy ja Suomen sotalaitos sen mukana, emme kumpikaan tieda..."

    Jatkosodassakaan Suomi ei työntänyt pakenevaa vihollista yli oman rajansa. Sitä on mahdotonta sanoa, mihin suuntaan armeija kehittyy, mutta ainakin toistaiseksi Suomella on vain puolustusvoimat. Ja hyvä niin.

    "Mita tarkoittaa "pitaisiko lakkauttaa"? Ihan samanlainen kysymys olisi "pitaisiko rikollisuus lopettaa?" tai "pitaisiko uskonnnot kieltaa?"."

    No tuo rikollisuus -kohta ei kuulu tähän lainkaan, sillä se ei ole täysin lakkautettavissa. Samoin kuin esim. sodatkaan.

    "Silti: pyrkimys siihen etta Suomella ei ainakaan ole OMAA sotalaitosta on pitkalla tahtaimella ihan hyva tavoite, kiitos kysymasta."

    Kyllä minullekin vaihtoehtoinen, ei-oma sotalaitoskin käy, ei siinä mitään, mutta keneen turvaudumme sillä aikaa, kunnes jonkun toisen saamme meitä puolustamaan?

    "Vaikka tietysti tuo maan puolustaminen varmaankin tarkoittaa sinulle ja minulle eri asioita. Ja mielestani naet Suomen sotalaitoksen niin puhtoisena, viattomana ja Kaikkeen Hyvaan pyrkivana etten kylla siihen yhdy."

    Ei kai mikään tässä maailmassa täysin puhtoista ja viatonta ole, mutta mielestäni on välttämätöntä, että Suomella on puolustusvoimat - ja yhtä välttämätöntä on myös, että puolustusvoimiin löytyy halukkaita miehiä.

    "Vai eivatko ne hyokkaavat maat koskaan pohdi taloudellisia seurauksia, vaan ainoastaan oman maa-alan lisaamista?"

    Aina ei sotia voida perustella järkisyin. Esim. uskonnollisissa sodissa ei raha varmastikaan tule sotiville maille ensimmäisenä mieleen. Yleisesti ottaen maat varmasti sotiessaan pohtivat taloudellisia seurauksia, mutta enemmän ne pohtivat omaa turvallisuuttaan, valtaa jne. Mitä maa-alaan tulee, niin Suomen- ja Pohjanlahden alueet ovat strategisesti erittäin tärkeitä väyliä.

    Moni asia on tärkeää, mutta tarvitseeko jokaisen ihmisen osallistua niihin?

    Äänestä

  • heijastin kirjoitti:

    vapaaehtoinen armeija Suomen kokoisessa maassa. Kymmenien, ellei peräti satojen miljoonien asukkaiden valtiot ovat asia erikseen.

    Äänestä

  • ajattelu kirjoitti:

    samoin kuin liberalismi eri muodoissaan yleensäkin perustuu ns. negatiivisen vapauden käsitteelle. Halutaan korostetusti olla vapaita jostakin, ei vapaita johonkin. Tässä näkemyksessä kaikki rajoitukset ja sidonnaisuudet nähdään pahana, ja tähän ajatteluun sisältyy se että kaikenlaisia käsitteellisiä peikkoja pelätään ja vihataan.

    Siksi antikommunismi kuuluu kuvaan. "Vapaus" amerikkalaisittain on tyypillinen antikommunistinen arvo.

    eli sun mielestä liberalismi on niinku jotain esim. vapautta olla homo, mutta kommunismissa ollaa vapaasti homoja?? anteeks vaa, mutta toi näyttää sanahelinältä.

    tai ehkä sä puhut jostai ideaalikommunismistä, mitä ei koskaa oo toteutettu :P

    Äänestä

  • toimia kirjoitti:

    vapaaehtoinen armeija Suomen kokoisessa maassa. Kymmenien, ellei peräti satojen miljoonien asukkaiden valtiot ovat asia erikseen.

    Miksi sitten luonnonsuojelua ei pidetä tärkeänä?
    Sehän vasta onkin isänmaallisuutta!

    Äänestä

  • heijastin kirjoitti:

    Miksi sitten luonnonsuojelua ei pidetä tärkeänä?
    Sehän vasta onkin isänmaallisuutta!

    luonnonsuojelua ei pidetä tärkeänä?

    Äänestä

  • öij kirjoitti:

    eli sun mielestä liberalismi on niinku jotain esim. vapautta olla homo, mutta kommunismissa ollaa vapaasti homoja?? anteeks vaa, mutta toi näyttää sanahelinältä.

    tai ehkä sä puhut jostai ideaalikommunismistä, mitä ei koskaa oo toteutettu :P

    Mun mielestä liberalismi niinku ei oo jotain esim. vapautta olla homo.

    Mää en ehkä puhu jostai ideaalikommunismistä.

    Äänestä

Armeijat kuluttavat paaaaaljon rahaa aseisiin, pommeihin, tankkeihin, helikoptereihin, lentokoneisiin, laivoihin etc.
Jos nämä rahat organisoitaisiin paremmin, miettikää mitä niillä voisi tehdä. Eriarvoisuutta, sotien pääasiallista syytä, vähennettäisiin, nälkää ei olisi niin paljoa, ympäristöongelmien tutkimus ja hoito nopeutuisi..

Minulla ei ole yhtään syytä mennä osalliseksi tuollaiseen laitokseen, joka tuhlaa valtiomme rahoja.

Äänestä

....

Äänestä

sensuroidaanko täällä IP-osoitteen perusteella. Se olen minä tuo "koululainen". Taisin saada enkat vastausten suhteen. No ei mene varmaan viittä minuuttia kun "sivari" on sensuroinut tämän kirjoituksen ja alkaa miettiä pitäisikö koko juttuketju poistaa.

Äänestä
  • Kun ketju on asiallinen, kuten tämä, niin miksi se tulisi poistaa.

    Toinen asia ovat nämä tussusuuksi-haukkumisketjut, joissa ei ole päätä eikä häntää eikä edes tarkoitusta päätyä mihinkään saati keskustella.

    Äänestä

  • Oot siis trolli...

    Äänestä

  • Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi on valittu Pekka Sauri. Saurin toimenkuvaan kuuluu mm. pelastusorganisaatio jossa toimit. Kuinka voit toimia virassasi kun sinun yläpuolellasi toimii siviilipalveluksen suorittanut apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri?

    Olisiko aika ottaa lopputili?

    Äänestä

  • Politbüro kirjoitti:

    Helsingin kaupungin apulaiskaupunginjohtajaksi on valittu Pekka Sauri. Saurin toimenkuvaan kuuluu mm. pelastusorganisaatio jossa toimit. Kuinka voit toimia virassasi kun sinun yläpuolellasi toimii siviilipalveluksen suorittanut apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri?

    Olisiko aika ottaa lopputili?

    kolmeen kuukauteen ollut enää Helsingin kaupungin palveluksessa.
    Nykyisin olen "opiskelija" ja kun valmistun noin kahden vuoden päästä, toivon pääseväni kentälle töihin... keräämään palvelusta pakoilevia koppiin...

    P.S. mikäli huhuihin on uskomista, viimeistään joulukuussa nimimerki vaihtuu : )

    Se alkupalkkahan taitaa olla 1100 e/kk. Minulla 2.5 kertaa se kun valmistun suunnilleen samaan aikaan.

    Äänestä

  • Politbüro kirjoitti:

    Se alkupalkkahan taitaa olla 1100 e/kk. Minulla 2.5 kertaa se kun valmistun suunnilleen samaan aikaan.

    Minulle on tärkeämpää että saan tehdä työtä joka palvelee Isänmaatamme, kuin että saisin hommasta hirmuisen palkan.
    En voisi kuvitella itseäni sellaisessa hommassa, jossa ei olisi viran tuomia velvotteita ja oikeuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

koululainen kirjoitti:

valitsemaan sivariuden Isänmaan puolustamisen opettelun sijasta?

Teen esitelmää koulussa asevelvollisuudesta, joten muutama hyvin perusteltu kommentti olisi avuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu