Mikä saa miehen valitsemaan 13 kuukauden siviilipalveluksen asepalveluksen sijaan? Aseeton palvelus kestää vain 11 kuukautta, joten palvelusajan kestosta se tuskin voi johtua.
Kertokaa, perustelkaa. Mielenkiinnolla luen vastauksianne.
Kertokaa, perustelkaa. Mielenkiinnolla luen vastauksianne.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Jos on olemassa vaihtoehtoja, miksei niitä ottaisi käyttöön. Oma sivarivalintani perustui täysin tulevaa opiskeluani varten. 12 kk työkokemus tulevalla alallani oli pelkkää , että silleen.
Vakaumukseni kannalta se perustui yhteikunnassamme vallitsevaan näkemykseen tasa-arvosta. Siinä missä naisen ei tarvitse mennä armeijaan, eikä saa edes kutsua sinne, on miehellä sama oikeus olla menemättä armeijaan. Olen ymmärtänyt, että sotiemme veteraanit taistelivat vapaan maan, jotta tämän päivän miehillä olisi mahdollisuus kieltäytyä aseista. Sitä oikeuttahan ei ole esim. itäisessä naapurissa. Toisaalta läntisessä ollaan meitäkin pidemmällä.
Voi prkl...toi on just tollatteen laiskan miehen perustelu:Ei mennä kun ei naistenkaan tarvitse.
Mutta kyllä sitä sitten muuten kehutaan kuinka ollaan naisia fiksumpia ja fyysisesti kestävempiä!Todista se sitten edes tekemällä miehen työ menemällä armeijaan...pelkuri!
Olet oikeassa. Vapaassa maassa pitää olla vapaus tehdä ja olla mitä huvittaa. On väärin, että rangaistuksena joutuu sivarin suorittamaan: se pitäisi olla vapaaehtoinen kuten inttikin.
Ensinnäkin viestisi kertoo kuinka säälittävä olet.. toisekseen se aseeton palvelu on samaa paskaa kuin armeija, tehdään vaan silloin kun muut käsittelee asetta niin muuta paskaa.. ja mä en mene ihan vaan sen takia armeijaan, koska tässä maassa ei ole kuin yksi ihminen kenen vuoksi olen valmis kuolemaan.. ja se ei riitä siihen että menisin armeijaan..
Sinulla on kaksi vaihtoehtoa suorittaa asevelvollisuutesi - varusmiespalvelus tai siviilipalvelus. Oma valinta, josta valittaminen ja kitinä on ihan turhaa.
"Ensinnäkin viestisi kertoo kuinka säälittävä olet.. toisekseen se aseeton palvelu on samaa paskaa kuin armeija, tehdään vaan silloin kun muut käsittelee asetta niin muuta paskaa.."
Eli kyse on puhtaasta velttoudesta ja siitä, että halutaan mennä siitä mistä aita on matalin, koska ei ole selkärankaa suorittaa armeijaa. Minkään ideologian kanssa sinullakaan ei ole mitään tekemistä, kuten suurimmalla osalla sivareista - kyse on puhtaasta mukavuudenhalusta.
Joo tai vapautus koko armeijasta ei tarvii mihinkään mennä.Mulle tuli d-paperit koska mulla on sokeritauti....
Moni menee armeijaankin pelkästä mukavuudenhalusta ja yhdessä sitten jälkeenpäin muistellaan mukavia hetkiä. Miten sen perustelet? Pelkkää mukavuudenhaluahan se vain on. Eiköhän jokainen mene minne parhaaksi näkee meneväkseen. Kateus on kovaa suomalaisuudessa asiassa kuin asiassa.
Mutta patologisesta laiskuudesta johtuen armeijan sivuuttavat eivät saa minulla kuin potkun perseelle.
Minunpa ei armeijaa tarvitse käydä ku mulla on paniikkihäiriö.En voi liikkua linja-autoissa enkä kaupoissa ku toisen ihmisen avustuksella siviilielämäkin on vaikeata olen aina yksin on mulla tietysti psykiatri....
Minunpa ei armeijaa tarvitse käydä ku mulla on paniikkihäiriö.En voi liikkua linja-autoissa enkä kaupoissa ku toisen ihmisen avustuksella siviilielämäkin on vaikeata olen aina yksin on mulla tietysti psykiatri....
Yhteiskunta toimii pelisäännöillä. Jos mielestäsi vapaassa maassa pitää olla vapaus tehdä ja olla mitä huvittaa, niin tarkoitatko, että jos tekee mieli ryöstää naapurin mummo, niin sen saa tehdä? Ei asevelvollisuutta kenenkään kiusaksi ole asetettu, vaan se yksinkertaisesti on elinehto yhteiskunnallemme, ja siksi laissa määrätty. Eikä tarvitse edes kovin kauas katsoa historiassa, niin näkee, kuinka se on jopa osoittanut tarpeellisuutensa.
ettei asevelvollisuuden tarpeellisuudesta tule uutta esimerkkiä. Mutta kuka elää vain toivossa?
Viisas varautuu. (okei, ei jokaisen tarvitse "uhrautua", kun ei vain kitise!)
hävisimme sen sodan johon viittaat "historiaan katsoessasi". Jos Saksa ja Suomi olisivat voittaneet, olisi täälläkin alkanut hirvittävä toisinajattelijoiden vaino ja teurastus. Siitä esimakua antoi sodan aikana suoritettu kommunisteihin ja ei-saksalaismielisiin kohdistunut urkinta- ja vakoilutyö.
Nythän vain muutamat sadat suomalaiset sotilaat, jotka kesällä -44 harhailivat Kannakselta kaaoksessa ja paniiikissa, joutuivat hengellään maksamaan hävityn sodan sotilaissa aiheuttaman irrationaalisen vihan. Heihin kohdistui se turhautuminen ja kosto, joka seurasi siitä että taistelumielialat olivat Saksan sortumisen myötä romahtaneet, ja avoimestikin alettiin arvostella oman upseeriston fasistisia asenteita.
>>>Eikä tarvitse edes kovin kauas katsoa historiassa, niin näkee, kuinka se on jopa osoittanut tarpeellisuutensa.
Kuka näkee mitäkin historiaan katsellessaan. Sinun historiallinen "totuutesi" on kovin yksipuolinen ja myöhäsyntyinen. On hyvä että joukossamme on tällä hetkellä toisinajattelijoita sekä määrällisesti että laadulllisesti kokonaan toisessa suhteessa kuin mitä heitä oli 30-luvun "yhteiskunnallisilla pelisäännöillä" toimineen "laillisen" oikeistolaissuuntauksen jälkeen, niin että nyt meillä on ehkä vähän paremmat mahdollisuudet punnita sitä armeijan "tarpeellisuuttakin".
Hyvästä raudasta ei tehdä nauloja,
eivätkä kunnon miehet tahdo sotilaiksi.
kunnon miehet tahtovat sitten varmaan kirjastoon tätejä auttelemaan?
Eivät tahdo, vaan joutuvat!
Heh, varo vain, minulla on suurempi haba kuin sinulla reisi. Ja jos oikein innostun niin alan pyyhkiä sinulla vanhuksien takapuolia.
Onpas muuten hieno ilma ulkona. Taidanpa lähteä tästä kikkeli pystyssä ja lihakset pumpissa ottamaan muutaman räjähtävän sadan metrin lähdön...
Siis hyvästi kaikille nettiramboille :)
...
Vaikka sivari kestäisi kuinka paljon tahansa armeijaa pidempään,niin valitsisin silti sivarin. Vastustan rasismia,kapitalismia,sotia,kaikkia mahdollisia aseita sekä kaikkea mahdollista luonnon tuhoamista. Sen vuoksi vastustan myös armeijaa, koska se kannattaa kaikkia minun mainitsemia asioita.
Veli Venäjäläinen tulee kun näkee aseettoman kansan ylväästi antautuvan ja luovuttavan maan ensimmäiselle pyytäjälle (ja kuolevan jos ei niin tee) niin mitä sitten?
Katso itään ja sano josko he puolustaisivat ideologiaasi paremmin kuin nykyinen Suomen hallitus, puolustusvoimat jne.
Hyvä on, ei uhan ole (aivan) pakko olla idästä.
Vaivautuisiko sivarimetallisti erittelemään hiukan.
- Miten suomen armeija mielestäsi edustaa rasismia?
- Miten suomen armeija mielestäsi edustaa kapitalismia?
- Edelliseen liittyen, oletko kommunisti?
- Miten suomen armeija edustaa luonnon tuhoamista?
Suomen armeija edistää rasismia,intissä kukaan ei pidä maahanmuuttajista.Armeija ei välitä paskaakaan ihmisten hyvinvoinnista,ei armeijassa säälitä mitään eikä ketään.Siellä opetetaan tappamaan,ja se on väärin.Suomi on kapitalistinen valtio,rahaa pistetään aseisiin ja muihin armeijan leikkikaluihin.Ja tietysti kansanedustajien palkkoihin.Mutta opiskelijoille,työttömille ja vähäosaisille ei löydy rahaa.Suomessa rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.Armeija on enemmänkin äärioikeiston puolella kuin vasemmiston.Voin sanoa että olen kommunisti.Joukkotuhoaseet tuhoaa luontoa pahasti,kuinka edes viitsit kysyä.Vaikka suomella ei niitä olekkaan,armeija ei välitä paskan vertaa luonnon saastumisesta.Armeija ei edes yritä tavoitella maailmanrauhaa muuten kuin asein,ei siellä harmitella jos sodassa kuolee sotilas tai siviili.
saatanan vässykkä HOMO!
ei vittu oikeesti tommosia voi olla olemassa! kapitalisti... voi vittu. Mitäs sit kommunismi on kuollut ja kuopattu ja toiv. tapettu sukupuuttoon, kaikki ne ketkä tietävät etteivät jaksa omassa elämässä tehdä mitään minkään eteen kannattavat kommunismia! pääsis vähällä ku toi naapuri hommas ton porssenki ny.. Voi vittu. Tekis sulleki heinäperseelle hyvää juosta metässä. Tuillako meinasit elää? olla opiskelija koko elämäs ajan? mitä opiskelet? kommunismia tai jotain vitun kannabiksen lajittelua? saatana mikä "mies". Kyllä vittu Suomi sua tarvitsee ja jos sota tulee niin en taatusti sua puolusta vaan työnnän sut etulinjaan.