Jos usko ajatellaan luottamuksena, meidän täytyy hyväksyä, että uskomme kaikki. Jo olemassaolon hyväksyminen vaatii uskoa. Hengittäminen vaatii uskoa siihen, että olemassaolo on totta. Viitsimme tehdä jopa työtä sen uskon eteen, että elämme. Myös väite 'Minä olen Ateisti' on uskoa.
On totta, ettei tähän tarvita Jumalaa. Olen kuitenkin tulossa tähän. Jotta emme aivan heti tekisi itsemurhaa, joudumme luomaan perusteita, väitteitä, joiden mukaan elämä ei ole ihan turhaa, koska sitä viitsii elää.
Osa ihmisistä katkeroituu jossain vaiheessa elämää aika pahoin. Osa kuitenkin tunnustaa, että on jotain hyvää, että joku perusominaisuus elämässä voi olla hyvä. On ihmisiä, jotka tulevat luottamuksessaan niin vahvoiksi, jotta ovat valmiita laittamaan elämänsä likoon sen puolesta, että tuo näkymätön hyvä, johon he uskovat, tulisi heidän kauttaan näkyväksi. Heille pyrkimyksestä hyvään on tullut elämän ainoa oikea sisältö ja elämän tarkoitus.
Voiko heitä siitä syyttää?
On totta, ettei tähän tarvita Jumalaa. Olen kuitenkin tulossa tähän. Jotta emme aivan heti tekisi itsemurhaa, joudumme luomaan perusteita, väitteitä, joiden mukaan elämä ei ole ihan turhaa, koska sitä viitsii elää.
Osa ihmisistä katkeroituu jossain vaiheessa elämää aika pahoin. Osa kuitenkin tunnustaa, että on jotain hyvää, että joku perusominaisuus elämässä voi olla hyvä. On ihmisiä, jotka tulevat luottamuksessaan niin vahvoiksi, jotta ovat valmiita laittamaan elämänsä likoon sen puolesta, että tuo näkymätön hyvä, johon he uskovat, tulisi heidän kauttaan näkyväksi. Heille pyrkimyksestä hyvään on tullut elämän ainoa oikea sisältö ja elämän tarkoitus.
Voiko heitä siitä syyttää?
Vastaukset 44
Vanhimmat
>>Jos usko ajatellaan luottamuksena, meidän täytyy hyväksyä, että uskomme kaikki. Jo olemassaolon hyväksyminen vaatii uskoa.>>
Tietysti kaikki on luottamusta aisteihimme ja siihen että tietoisuutemme kykenee hahmottamaan itseään ja kokemusmaailmaansa oikein. Mutta silti sen välillä että minä uskon nyt todella tuijottavani monitoria ja sillä että minä uskoisin sen vieressä istuvan violetin, silmiään epäuskoisena pyörittelevän minilohikäärmeen, lienee ero.
>>Hengittäminen vaatii uskoa siihen, että olemassaolo on totta.>>
Hengittäminen ei yleensä ole tahdonalaista, vaan jos pidätät hengitystäsi niin kauan että taju lähtee niin alat sen jälkeen automaattisesti hengittämään tahdosta riippumatta.
>>Jotta emme aivan heti tekisi itsemurhaa, joudumme luomaan perusteita, väitteitä, joiden mukaan elämä ei ole ihan turhaa, koska sitä viitsii elää.>>
Minä elän koska haluan elää, eikä sillä ole mitään tekemistä järjen kanssa. Kaikki perusteetkin perustuvat elämän- ja nautinnonhaluun, joka saa meidät myös välittämään, itsestämme ja muista.
>>Osa kuitenkin tunnustaa, että on jotain hyvää, että joku perusominaisuus elämässä voi olla hyvä. On ihmisiä, jotka tulevat luottamuksessaan niin vahvoiksi, jotta ovat valmiita laittamaan elämänsä likoon sen puolesta, että tuo näkymätön hyvä, johon he uskovat, tulisi heidän kauttaan näkyväksi. Heille pyrkimyksestä hyvään on tullut elämän ainoa oikea sisältö ja elämän tarkoitus.
Voiko heitä siitä syyttää?>>
Mutta tämähän voi päteä yhtä hyvin ateisteihinkin, koska rakkaus ja jumalahan eivät ole sama asia.
Heikki
Miksi Rakkaus ja Jumala eivät olisi sama asia?
Koska rakastamiseen ei tarvita uskoa jumalaan, vaikka jotkut haluaisivatkin monopolisoida kaiken hyvän ja kauniin itselleen.
Heikki
Rakastaminen juuri on välitöntä uskoa Jumalaan. Rakastaessasi teet palveluksen Jumalalle ja viet meitä kaikkia lähemmäs ikuisen rakkauden totuutta, eli Jumalaa.
Sen sijaan et ehkä ole täysin perillä siitä, mitä on rakkaus. Mutta älä huoli, en sitä tiedä minäkään, eikä moni muu. Sen selvittäminen juuri avaa mystisen tien kohti Jumalaa, tuota objektiivista rakkauden absoluuttia.
Haluan vielä korostaa, että monet sanovat rakkaudeksi sitä, mikä ei rakkautta ole, kuten hyväksikäyttöä, valehtelua, vihaa jne. Mutta se ei vähennä oikean rakkauden merkitystä, joka ulottuu kaikkialle.
ristiriitaista?
Puhut rakkaudesta, jopa objektiivisestä ja rakkauden absoluuttiasta, samalla myöntäen tietämättömyytesi mitä rakkaus on.
Kannattaako silloin käyttää tuollaisia väittämiä?
>monet sanovat rakkaudeksi sitä, mikä ei rakkautta ole, kuten hyväksikäyttöä, valehtelua, vihaa<
Niin viha nyt ainakin on rakkauden vastakohta.
Tässä vähän mietittävää sinulle, rakkaudesta.
Rakastaminen on intensionaalinen suhde, eli jos rakastat B:tä niin rakkauden kohde ei ole B sinänsä, vaan pikemminkin sinun odotusten, toiveiden ja uskomusten mielikuva B:stä- siis se, millaisena B näyttäytyy sinulle.
Platon. "kukaan ei kaipaa sellaista, mitä ei luule itseltään puuttuvan"
Siten rakkauden kohde on tai sisältää jotain, mitä rakastajalla ei itsellään ole.
>Rakastaminen on intensionaalinen suhde, eli jos rakastat B:tä niin rakkauden kohde ei ole B sinänsä, vaan pikemminkin sinun odotusten, toiveiden ja uskomusten mielikuva B:stä- siis se, millaisena B näyttäytyy sinulle.<
Jos haluan nähdä B:n sellaisena, mitä hän ei ole, onko se muka rakkautta? Eikä rakkautta tarvitse latistaa pelkästään suhteeksi toista osapuolta kohtaan, vaan se voi olla realiteetti itsessään. Asioilla voi olla ominaisuus nimeltä rakkaus. Se voi olla virtaa, jonka voi nähdä huokuvan kiven sisästä. Mitä enemmän rakkautta annan olemuksellani, sitä enemmän myös saan rakkautta. Opin vähitellen näkemään sitä ympärilläni yhä herkemmissä muodoin. Rakkaus on elämä. Elämä on Jumala.
Rakkaus on vastaan kävelemistä totuuteen joka tekee vapaaksi ja ei ole sidottu mihinkään..vasta vapaa sydän voi rakastaa!
Keuhkot jotka hengittävät puhdasta Rakkauden ilmaa,puhdistavat koko ihmisen sisäisen maailman ja sydämen Rakkauden silmät aukeavat,tuoden raikkaat sateet kaikkialle ja niin koko maailma puhkeaa Rakkauden kukkaan:))
..elämä ei itsessään ole rakkaus,vaan Jumalan antama Lahja, jokaiselle joka rakastaa.
Rakkaus ei ole jumalan lahja, se on osa elämää ja vieläpä kaunis sellainen. En tajua minkä takia teidän uskovaisten täytyy tulla tänne levittämään "Jumala on rakkaus"-sanomaanne.
Hölmönkin pitäisi tajuta, että jokainen ihminen uskonnosta riippumatta rakastuu, eikä siinä tarvitse olla mitään jumalaa mukana.
Ehkä olen väärässä, ehkä te tosiaan luulette että vain kristityt rakastavat... siinä tapauksessa olette hölmömpiä kuin luulinkaan.
voi tietysti olla vaikeaa.
Ethän tietystikkään haluaa nähdä rakkautesi kohdetta sellaisena mitä hän ei ole, vaan sellaisena mitä toivot ja uskot hänen olevan, johonkinhan rakastut ja kun et voi tuntea mitään tai ketään täydellisesti rakastut siihen mitä odotat, toivot ja uskot hänen olevan.
Onko tuo nyt niin vaikea ymmärtää?
Tuo loppu höpinäsi olikin sitten taas sitä uskoa.
Toisinsanoen, et usko että mitään on riippumatta sinusta. Minä taas uskon, että rakkaus on riippumatta siitä olenko minä, tai että on elämää riippumatta kenenkään mielipiteistä. Siinä minun uskontoni lyhyesti.
>>Rakastaminen juuri on välitöntä uskoa Jumalaan. Rakastaessasi teet palveluksen Jumalalle ja viet meitä kaikkia lähemmäs ikuisen rakkauden totuutta, eli Jumalaa.>>
Tämä on sinun uskomuksesi, mutta minulla ei ole mitään syytä siirtää rakkautta ihmisten parista mystisiin sfääreihin.
>>Sen sijaan et ehkä ole täysin perillä siitä, mitä on rakkaus. Mutta älä huoli, en sitä tiedä minäkään, eikä moni muu.>>
Mielestäni rakkaus on tunne, aivojen kemiallinen reaktio kokemukseen toisesta tuntevasta olennosta tai/ja itsestä.
>>Sen selvittäminen juuri avaa mystisen tien kohti Jumalaa, tuota objektiivista rakkauden absoluuttia.>>
Ehkä ymmärrät itse mitä tarkoitat, mutta minulle se kuulostaa mitäänsanomattomalta mystifioinnilta.
>>Haluan vielä korostaa, että monet sanovat rakkaudeksi sitä, mikä ei rakkautta ole, kuten hyväksikäyttöä, valehtelua, vihaa jne. Mutta se ei vähennä oikean rakkauden merkitystä, joka ulottuu kaikkialle.>>
Hyväksikäyttö ei varmasti ole rakkautta, mutta joskus saatat valehdella rakkaudesta, koska haluat säästää toisen joltain murheelta. Ja onko viha vai välinpitämättömyys rakkauden vastakohta? Suututko joskus siksi että myös välität niin paljon?
Mitä eroa on ateistilla, joka on omistanut elämänsä hyvyydelle ja uskovaisella, joka on omistanut elämänsä Jumalalle? Ei välttämättä mitään, koska puhumme samasta asiasta eri termein.
Huomatkaa, että kirkko ja Jumala eivät ole synonyymi.
Ero on varmasti siinä, että ateisti löytää sen hyvyyden mahdollisuuden ihmisestä itsestään kun taas uskova ajattelee että viime kädessä hyvyyden voi löytää vain jostakin jumal'olennosta. Ikään kuin ihminen olisi jotenkin hyvin hyvin syvällisesti puutteellinen. Ainakin kristinusko syyllistää ihmistä juuri näin.
Ja miksi uskova uskoo? Minä väitä että useimmat uskovat vain velvollisuudentunnosta ja että uskolla on usein välinearvoa, ei juuri koskaan itseisarvoa. Uskotaan jotta päästäisiin "jumalan yhteyteen" tai "osalliseksi jumalan armosta" tms.
Niin, miksi uskoa vain uskon itsensä vuoksi?
Ateistinen ajattelu taas on selvästi rationaalisempaa, pragmaattisempaa ja myös ihmisläheisempää.
On totta, että tämä ei ole aivan yksinkertainen juttu. Jos kuvitellaan lapsi, joka kaupassa vinkuu äidiltänsä jäätelöä, on pulmallista miettiä, onko rakkautta äidin puolelta ostaa lapselle jäätelö, josta lapsi saa hyvän mielen vähäksi aikaa, mutta maha voi tulla kipeäksi jo ennen, kun on päästy kotiin. Täytyy myös miettiä, miten tämä teko vaikuttaa lapsen moraaliseen kehitykseen, vaikka aina ei ole hyväksi olla liian ankara.
Tämä on pikkujuttu, eikä luultavasti ole suurtakaan merkitystä sillä, saako lapsi jätskin, vaiko ei. Se näyttää kuitenkin meille, että rakastaminen ei todellakaan ole helppoa.
Siitä mitenkään riippumatta uskon, että on olemassa täydellinen ratkaisu, joka ottaa huomioon kaikki asianhaarat ja on näinollen oikea valinta. Jos äiti menettelisi näin, loppujen loppujen lopuksi hän ratkaisisi jäätelökysymyksen tavalla, joka olisi oikein vielä 10 000 vuoden päästä ja aina. Edellyttäen tietysti sitä, että puhutaan vain juuri tästä tilanteesta kaikkine siihen liittyvine asianhaaroineen. Sitä tarkoitan objektilla rakkaudella, joka muuten ei ole ristiriidassa järjen kanssa.
Ihminen joka elää järkensä mukaisesti ja pyrkii rakastamaan, etenee väistämättömästi kohti tuota päämäärää, joka on Jumala.
Olen itse paljon miettinyt samaa, eli miksi ihminen syyllistetään ja lannistetaan sillä tavalla. Viittaat Raamatun perisynti-käsitteeseen. Raamattua pidetään turhaan pyhänä kirjana ja kristinusko sisältää paljon opillisia vajaavaisuuksia. Kirkko on kuitenkin ihmisten perustama instituutti ja sillä, miten paljon kristillisellä opilla on tekemistä on totuuden kanssa, ei ole merkitystä Jumalan eksistenssin kannalta.
Jos kuvitellaan vaikka joogi meditoimassa, voimme nähdä hänestä, miten hänen ajatuksensa eivät kulje bussiaikatauluissa, eilisessä televisiosarjassa, eikä oikein missään, mitä löytyy ulkopuolelta. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, etteikö hän olisi tietoinen vaikka meistä, jotka tapitamme häntä parasta aikaa. Hän vain ei anna sellaisen häiritä sitä, että hän keskittyy olemaan syvällä itsessään ja tuntemaan hiljaisuuden keskeltä yhä syvemmältä tulevaa vastausta kysymykseen:"Kuka minä olen?"
Raamatussakin Jumala sanoo nimekseen Minä olen. Myös järjellä tuntuu olevan päämääränä selvittää asioiden todellinen laita. Vaikka järjen suunta onkin meistä ulospäin, se ei tarkoita, että nämä asiat olisivat ristiriidassa. Luulen, että mitä pidemmälle sisään uskaltaudumme itseämme katsomaan, sitä puhtaamman järjen valossa näemme ulospäin.
sinä uskoa mitä hyvänsä.
Se ettei minua olisi, ei tietysti muuttaisi sitä, että kaikki muu olisi.
Mutta jos minua ei olisi, tuskin olisi minun rakkauttanikaan?
Eli tuo nyt oli lähinnä typerä väittämä.
Ja elämäkään ei ole kiinni mielipiteestä, ei edes "Jumalan/jumalien" mielipiteestä.
Näin minä ajattelen.
Tulemme kielelliseen ongelmaan. Sanalla rakkaus kuvataan niin monia eri asioita, että on välillä hyvin vaikeaa tietää mistä toinen puhuu.
Joku voi tarkoittaa rakkaudella seksuaalista kanssakäymistä, toinen epäitsekästä palvelua, joku intohimoa. Yleensä sana rakkaus liitetään parisuhteeseen.
Mutta jos kysymme, mitä sana rakkaus todella kaikkein puhtaimmassa merkityksessä on, huomaamme että rakkaus on vaikka aviopuoliso kuolee, vaikka vuosisadat vaihtuu ja kaupungit haihtuu. Yksinomaan rakkaus voi muodostaa kansoja ja kansakuntia. Ehkä niin käy joskus tällekin planeetalle. Vielä ei ole niin käynyt. Mutta tuskinpa olisimme vielä valmiita rakentamaan yhteiskuntaamme rakkauden varaan. Olen kuitenkin optimisti ja uskon, että hyvin kaukana tulevaisuudessa näin tulee vielä olemaan.
PS:kristitty ja Jumala eivät ole synonyymi
Ei ehkä olekaan kysymys mielipiteestä, vaan siitä, mikä on.
juuri sinun uskoasi,toivettasi, kohteesta jota sanot rakastavasi.
Tuo jäätelöjuttusi taas todistaa, etteet todellakaan ymmärrä rakkaudesta mitään, jos mielestäsi ostaminen ratkaisee jotakin rakkaudesta.
Kannattaisko lopettaa tuumailu ja alkaa perehtyä asioihin ensiksi, voisi tuo tuumailukin sujua sen jälkeen.
tuo EHKÄ kuitenkin, eli on edelleen uskonasia.
Platon totesi, kukaan ei kaipaa sellaista jota ei itseltään puutu.
Puuttuuko sinulta rakkaus, koska huokailet se asian kanssa?
Tuo 'ehkä' kuvastaa hyvin henkilökohtaista kielenkäyttöäni, koska pidän enemmän pohdiskelevasta filosofisesta tyylistä, enkä niinkään julistavasta. Minulla on tapana lisäillä väliin noita 'ehkä' sanoja, koska voin hyvin olla väärässäkin. On hauskaa muodostaa erilaisia teorioita ja nämä foorumit ovat hyvä paikka ottaa selville, mitä mieltä niistä ollaan. Usein olen väärässä ja sekin auttaa saamaan selvyyttä asioiden todelliseen luonteeseen.
Ateistit ovat siitä hauskoja, että heitä on helppo hieman provosoida uskonnollisilla kysymyksillä. Kiinnostus asiaan on taattu, jos olet voimakkaasti sitä vastaan. Mutta puolin tai toisin, nämä keskustelut ovat varmasti antoisia sekä niitä käyville että pelkästään lukeville.
Olen myös sitä mieltä, että uskonnon tulisi olla enemmän elävää ja etenevää, eikä paikalleen jämähtänyttä. Niin vain käy helposti, kun on kyse suurista hankkeista, että pienten ihmisten mielipiteet jäävät kakkossijalle.
Taisi tuo jäätelöjuttu olla aika hanurista.
Hermann Hesse käytti kirjassaan nimeltä Lasihelmipeli sanaa kohota. Hän tarkoitti sitä, ettei elämässä voi milloinkaan jäädä paikoilleen, vaan täytyy alati kohota. Joskus voi käydä niin, että yhtenä päivänä jostain pienestä asiasta voi tulla elämän suurin asia ja silloin on välttämätöntä tehdä muutos.
Voit vaikka saada vahvan tuntemuksen siitä, ettei tällä kaupungilla ole enää mitään annettavaa ja sitä tuntee olevansa väärässä paikassa väärään aikaan. Ei siinä auta kavereiden vakuuttelut. Muiden mielestä saatoit jättää lupaavan tulevaisuuden, mutta itse tiedät sydämessäsi, ettei muuta vaihtoehtoa ollut, oli lähdettävä.
Jos osoittaa vahvuutta menetellä sen mukaan, mikä on järkevää ja tehdä rohkeutta vaativia muutoksia elämässään päästäkseen lähemmäs järjen tuomaa ihannetta, voidaan puhua kohoamisesta.
Maailmassa, jossa kaikki muuttuu, jopa me, ei oikeastaan ole lopulta muuta pysyvää kuin tuo kohoaminen. Ehkäpä se on minun kaihoni, josta käytän sanaa rakkaus.
oikein ymmärtänyt, mitä tuolla oli tekemistä rakkaudenkanssa, mutta olkoot, jos se on sinulle sitä.
Buddhistit vissin käyttävät tuossa saanaa, valaistuminen, minä käyttäisin ehkä tiedostaminen.
mikä tuo sinun "suuri hanke" on, mutta minun mielestäni taikauskoista olisi jo aika päästä sivistysvaltioissa eroon, valheelle kun ei voi paljon perustaa.
Kuten nyt tulee ilmi, minulla on suuria aukkoja sen suhteen, mitä rakkaus on. Ehkä voisin aloittaa uuden ketjun vain esittämällä kysymyksen, "Mitä rakkaus on?"
Koska kuitenkin aloitin tämän ketjun puhumalla uskosta, eli luottamuksesta ja kohdistin sen sitten hyvään, eli totuuteen, absoluuttiseen järkeen, tai Jumalaan, joka luultavasti on myös täydellisen rakkauden ilmentymä, halusin vain sanoa, että eikö ateistitkin lopulta pyri tähän samaan ykseyteen?
yleistät ateistit, eli mikähän siinä on, että tuon sanan merkitys on niin vaikea omaksua.
Eiköhän jokaisella ateistilla ole omat pyrkimykset, itse kullakin tarpeittensa mukaan.
Mutta varmasti he eivät pyri tuohon ykseykseen, koska he eivät usko siihen, luulisi tuon edes olevan ymmärrettävissä.
Kysymyksseesi mitä rakkaus on, annoin jo yhden vastauksen, mutta ainahan voit kysellä lisää, kun tuntuu ettei sinulla ole siitä juuri tietoakaan.
Vihjailin tuolla suurella hankkeella kristinuskon suurta asemaa maailmassa ja usein jäljeltään hyvin rumia ristiretkiä. Tällöin ei ehkä otettu liiemmin huomioon yksittäisen lapsen 'entäpä jos' ehdotusta, eikä oteta varmaan nykyäänkään.
Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään uskonnon sisällä vallitseva ilmiö, vaan sama on nähtävissä esim. politiikassa. Ihminen on luonteeltaan laiska ja se pystyttää mielellään perustuksia eri asioiden ympärille, ettei vain tarvitsisi ajatella.
Tämä ei kuitenkaan poista sitä mahdollisuutta, etteikö uskonto olisi alunperin perustettu hyvinkin todellisen asian ympärille.
Ja puhut asiaa taikauskojen poistamisesta.
uskonto olisi perustettu alunperin hyvinkin todellisen asian ympärille, niin mikähän niistä jo kymmenistä ellei sadoista ennen kristinuskoa ollut uskonto, olisi ollut tämä todellistenasioiden ympärille perustettu?
Mitä jos selvittäisit ja lukisit ensin uskontojen historiasta jotakin, voisi auttaa tuossa "tuumailussa".
> ja puhut asiaa taikauskojen poistamisesta<
Niin minustakin, et vain taida tajuta että tarkoitan taikauskolla kaikkia uskontoja.
Ihmiset jotka ovat perustaneet uskontoja, eivät toki ole täydellisiä. Eivät myöskään uskonnot ole täydellisiä, kuten ei tiede, eikä filosofiakaan.
Uskonto lähtee liikkeelle siitä, että tunnustetaan arvo, joka ei ole finiittinen, kuten hyvyys, tai totuus. Filosofiassa vastaavaa infiniittisyyttä voi edustaa esimerkiksi ikuisuus, tai äärettömyys.
Tiede pyrkii löytämään lainalaisuuksia, jotka antavat järkeviä selityksiä esim. sille, onko avaruus ääretön. Psykologian, tai sosiologian avulla voidaan tutkia erilaisten käytösmallien vaikutusta ympäristöön ja saada tietoa siitä, mikä on hyvää käytöstä.
Filosofia voi miettiä esim. mitä on aika ja ikuisuus, onko niitä? Entä hyvä ja paha. Tai järki. Jos käytämme järkeä, mitä siitä seuraa?
Uskonto pyrkii löytämään kestäviä arvoja ja kirjoittaa ihmisistä, jotka ovat rohkeasti toimineet esim. arvon 'hyvä toisille' puolesta. Tällaisista elävistä esimerkeistä löydetään jatkuvasti uusia merkityksiä, jotka sisältävät paljon tutkimisen arvoista tietoa.
Jos viittaat katkerana historian kulkuun, niin ei uskonto ole ainoa, jossa ollaan töpätty. Ei me vaan olla vielä valmiita.
näköjään ei ole tapana vastata kysymyksiin, ymmärrän hyvin, koska sinulla ei ole niihin vastauksia.
Edelleen tuo "tuumailusi" on ihan perseestä, et ymmärrä asioiden merkitystä, joista kirjoittelet, väitteesi ovat naurettavia etkä tiedä hajuakaan siitä mitä kirtjoittelet.
Suosittelen pikkasen tiedonhankintaa lisää, vaikka oppiminen onkin vaikeaa, mutta kun kovasti pinnistelet, saattaa tuo tuumailu vähän parantua.
Toisekseen sinulla tuntuu olevan myös kovasti vaikeuksia ymmärtämisen kanssa, siihen on tietysti vaikeaa löytää lääkettä, mutta jos käyttää vierasperäisiä sanoja, kannattaisi niiden merkitys ensin selvittää, pitäisi auttaa kummasti.
Uskonto voi myös olla yksilökohtainen. Parhaimmillaan uskonto ei ole kuollut, vaan se on jotain joka elää ja uskaltaa uudistua sitä mukaa, kun ihmisen tietoisuus laajenee.
En ihmettele, että keskinäinen ymmärryksemme rakoilee, koska käytän tiettyjä sanoja tavalla, jolla ne ovat voimassa nyt, eikä 2000 vuotta sitten. Se on yksi tämänkaltaisen keskustelun varjopuolista, että sanoilla on niin paljon merkityksiä. Toinen voi saada asiasta aivan toisenlaisen käsityksen, kun mitä yrittää sanoa. Jos tätä keskustelua käytäisiin reaaliajassa, olisi ehkä helpompi sitä mukaa korjailla merkityksiä, kun niitä esiintyy. Myöntänet, että nämä eivät ole aivan yksinkertaisia asioita, mistä puhumme.
on ja vain uskoa johonkin, Jumalaan/jumaliin jne.
Mitä enemmän ihmisten tietoisuus lisäntyy, sitä enemmän uskovaist joutuvat selittelemään uskontoaan, juuri niinkuin sinäkin teet.
Totta. Se on hyvä keino kultivoitua.
Totta. Se on hyvä keino kultivoitua ja samalla suora tie laajentaa tietoisuuttaan.
Itse olen skeptinen sen suhteen että olisi olemassa mitään täydellistä ratkaisua, vaan jos yhteen lisätään niin se on muualta pois.
>>Ihminen joka elää järkensä mukaisesti ja pyrkii rakastamaan, etenee väistämättömästi kohti tuota päämäärää, joka on Jumala.>>
Ja jumala on mielestäni tässä yhtälössä tarpeeton. Jos jotain inhimillistä hyvää tehdään, se voi parantaa maailmaa hiukan nyt ja ehkä tulevilla sukupolville, mutta loppujen lopuksi se on kaikki katoavaista, ja ilman "ikuisuusarvoa", mikä ei kuitenkaan vähennä sen arvoa nyt.
Heikki
Voihan olla myös niin.
"Jos usko ajatellaan luottamuksena, meidän täytyy hyväksyä, että uskomme kaikki. Jo olemassaolon hyväksyminen vaatii uskoa."
Siis kaikki itsensä tiedostavat eläimet uskovat?
"Hengittäminen vaatii uskoa siihen, että olemassaolo on totta."
Entäs puut ja kasvit? Nekin hengittävät omalla tavallaan. Mäntykin on siis uskovainen. Aivokuollutkin uskoo hengityskoneessa! On se hienoa, kun ei tarvitse edes aivoja uskomiseen, nyt ymmärrän vahvasti uskovien käytöstä.
"Olen kuitenkin tulossa tähän. Jotta emme aivan heti tekisi itsemurhaa, joudumme luomaan perusteita, väitteitä, joiden mukaan elämä ei ole ihan turhaa, koska sitä viitsii elää."
Aivan niin, logiikan huipentuma! Jos kaikki on turhaa niin itsemurhan täytyy olla helvetin merkityksellistä. Miksi ei voi vain elää ja olla uskomatta merkityksellisyyteen? Miksi on pakko tehdä itsari jos ei luule olevansa jumalankuva ja pääosassa maailmankaikkeuden hyvän ja pahan taistelussa?
"Osa ihmisistä katkeroituu jossain vaiheessa elämää aika pahoin. Osa kuitenkin tunnustaa, että on jotain hyvää, että joku perusominaisuus elämässä voi olla hyvä. On ihmisiä, jotka tulevat luottamuksessaan niin vahvoiksi, jotta ovat valmiita laittamaan elämänsä likoon sen puolesta, että tuo näkymätön hyvä, johon he uskovat, tulisi heidän kauttaan näkyväksi."
Mikäs siinä jos luulee löytäneensä merkityksellisen merkityksen elämäänsä.
"Heille pyrkimyksestä hyvään on tullut elämän ainoa oikea sisältö ja elämän tarkoitus. "
Niin ja tarkoitus pyhittää keinot.
"Voiko heitä siitä syyttää?"
Voi jos he tuomitsevat muita jotka eivät luota hyvyyteen kuin he ja yrittävät tuputtaa oman elämänsä merkityksellisiä asioita muille.
Jos joku haluaa olla hyvä niin olkoon, mutta jos hän hyvyydessään väittää elävänsä muita paremmin tai olevansa parempi kuin muut, niin hänen on perusteltava väitteensä tai paskaa sataa varmasti niskaan.
Ateismi on epäuskoa jumalaan.
>Siis kaikki itsensä tiedostavat eläimet uskovat?<
Itse ajattelen uskoa elämän vähitellen vahvistuvana ominaisuutena, joka ei ole sidottu eläinlajejen välisiin rajoihin, vaan on saanut alkunsa sieltä, mistä elämä sai alkunsa. Elämälle on ominaista vahva pyrkimys säilyttää olemassaolonsa ja tämä jos mikä on uskoa.
>Jos joku haluaa olla hyvä niin olkoon, mutta jos hän hyvyydessään väittää elävänsä muita paremmin tai olevansa parempi kuin muut, niin hänen on perusteltava väitteensä tai paskaa sataa varmasti niskaan.<
Onko hyvyyttä väittää olevansa parempi, kuin muut? Katkeruus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat toimineet lyhytnäköisesti, tai muuten omien itsekkäiden tarkoitusperien saattelemana, ei poista sitä tosiasiaa, että hyvyys on.
Ja jos ei ole kiinnostunut näistä asioista, voi myös keskittyä aivan muihin juttuihin.
"Itse ajattelen uskoa elämän vähitellen vahvistuvana ominaisuutena, joka ei ole sidottu eläinlajejen välisiin rajoihin, vaan on saanut alkunsa sieltä, mistä elämä sai alkunsa. Elämälle on ominaista vahva pyrkimys säilyttää olemassaolonsa ja tämä jos mikä on uskoa."
Kerro kuitenkin tarvitaanko uskomiseen aivoja, että tiedän missä mennään.
"Onko hyvyyttä väittää olevansa parempi, kuin muut?"
En usko universaaliin tai absoluuttiseen hyvyyteen, joten vaikea sanoa. Minulle hyvyys on suhteellista ja määräytyy kohteen mukaan. Joillekkin on hyvää väittää olevansa parempi kuin muut, toisille se on pahaa.
"Katkeruus niitä ihmisiä kohtaan, jotka ovat toimineet lyhytnäköisesti, tai muuten omien itsekkäiden tarkoitusperien saattelemana, ei poista sitä tosiasiaa, että hyvyys on."
Ilmeisesti hyvyys on uskon asia, niinkuin jumalakin. "Tosiasia" jota ei pysty perustelemaan on uskomus.
"Ja jos ei ole kiinnostunut näistä asioista, voi myös keskittyä aivan muihin juttuihin."
Totta, mutta miten tämä liittyy aiheeseen?
Vaihdan sanan 'tosiasia' tilalle sanan 'väite'.
Olen edelleen sitä mieltä, että mieluummin kylmä tai kuuma, mut ei haalea.
Katkeroituminen vie tosiuskovankin suohon.
Ketään ei voi syyttää - uskomisesta/uskomattomuudesta (?).
Aina kuitenkin olemme&pysymme ihmisinä. Joskus muuten törmää siihen, että 'uskova' kiertää kaukaa lähes kaiken pahan/väärän (=syntisen), ettei se 'tarttuisi'? Murrr...
Samaa kai voi joku ateisti tuntea kaikkea hengellistä kohtaan.
Mitään ei voi yleistää.
kysymyksen joka on äärettömän helppo selvittää, miksi tiedon hankinta on sinulle ylivoimaisen vaikeaa?
Vastaus on varmaan uskossasi, eli kaiken taustalla on eräänlainen "pyhyyteen" uskominen, eli kun tarpeeksi moni uskoo siheen, tulee siitä todellisuutta ja siitä seuraa ehdottomia totuuksia, joista taasen seuraa kyvyttömyyttä myöntää olevansa väärässä.
Se taasen estää omasi "totuuden" vastaisen tiedon omaksumista.
Säälittävää.