Tässä karmea video. Tehty v. 1984. Katso:
http://video.google.com/videoplay?docid=-20237906984271 11488&q=nuclear war&total=5490&start=0&num=10&so=0&type =search&plindex=1
Lainatakseni erästä kommentoijaa tuolta kyseiseltä sivulta:
"i agree with the poster who said this movie should be shown worldwide. the governments can take over the television broadcasts. this should be shown immediately and possibly monthly until the idea gets through peoples heads that we just can't go on living like this."
Olen täysin samaa mieltä kyseisen videon katsottuani. This is creepy.
Tähän loppuun on vielä ihan pakko lainata pätkä Rolf Edbergin mahtavasta kirjasta "Siru Linnunrataa" (1966):
".. Ehkä kollektiivinen itsemurha toteutuu. Ehkä meidän draamamme päätös on Grand Finale, jossa kaikki historia lakkaa, jossa ihmisen, hänen kehityksensä ja kamppailunsa muistokin häipyy olemattomiin.
Vain muutamat ihmistekoiset kuut kiertävät tätä Marsin maailmaa, joka äsken oli elämän tyyssija, ihmisen omistamista ja hukkaamista mahdollisuuksista kertoen. Avaruus ei kuuntele, ei näe. Sen kylmässä, muistoja vailla olevassa rajattomuudessa ei mikään ilmaise meidän joskus eläneen marginaalikodissamme.
Ehkä tuhosta ei kuitenkaan tule täydellinen. Ehkä sirpaleita ihmiskunnasta pelastuu eräänlaisen uuden ajan luolaelämän turvin. Mutta - millaiseen maailmaan?
Jo sen elämän, mitä ydinsodan aikana joudutaan viettämään maankuoren alle upotetuissa ja napamaiden jääpeitteeseen räjäytetyissä väestönsuojissa, täytyy olla miltei sietämättömän rasittavaa. Täytyyhän noiden ihmiskunnan sirpaleiden, jotka ovat paenneet pyörremyrskyä ja elävältä haudattuina viikko- ja kuukausimäärin vain odottavat yllään vallitsevan radioaktiivisuuden purkavan voimansa loppuun, tietää osallistuvansa suurimpaan ihmiskotia kohdanneeseen katastrofiin. Ja millainen elämä heillä sitten on edessään tuona päivänä, jolloin he jälleen voivat ryömiä esiin luolistaan?
Tämä ihmiskunnan jäännös kohtaa varmasti äänettömän ja tuntemattoman maailman. Mikään Nooan arkki ei ole pelastanut ihmisen elämänkumppaneitakaan radioaktiiviselta tuhotulvalta. Nisäkkäät ovat saaneet surmansa; niiden myrkyttyneet raadot mätänevät kedoilla ja metsissä. Linnunlaulu on vaiennut. Sinirinta ei enää kilisytä hopeakellojaan, villihanhiparvi ei muuttolennollaan piirrä auraansa sinitaivasta vasten.
Sen sijaan nuo ihmiset kohtaavat todennäköisesti pilvittäin hyönteisiä ja bakteeripesäkkeitä. Kun kuudensadan röntgenin annos tappaa ihmisen, hyönteisille ei ole haittaa monisatakertaisista. Ne tulevat omistamaan maan radioaktiivisten isotooppien suoritettua tehtävänsä. Kun luonnon herkkä tasapaino on järkähtänyt, kun ei enää ole ollut lintuja pitämässä niiden lukumäärää kurissa, niiden on täytynyt lisääntyä suunnattomasti.
Tässä uudessa maailmassa on ihmislajin eloon jääneiden yksilöiden aloitettava alkeellinen kamppailu ravinnosta. Lihaa ja maitoa ei enää ole - muualla kuin ehkä joissakin sortumatta jääneissä säilykevarastoissa. Maan yrtit ovat myrkyttyneitä - mikä enemmän, mikä vähemmän. Pakostakin syntyy hajanaisten, ryöstelevien joukkojen välille primitiivinen, hurja ja julma taistelu olemassaolosta. Kaikki ihmisyhteiskuntien hienosyiset suhteet, koko monimutkainen yhteiselämän koneisto on pirstoutunut.
Lajista, jonka keskuudessa kasvoivat Budha, Kristus, Sokrates, joka tavoitteli tähtien arvoitusten selvittämistä ja keksi luomakunnan rakenteen avaimen, on enää jäljellä muutamia järkyttyneitä, nälkiintyneitä, kulkutautien ahdistamia barbaarilaumoja - joita mitkään kiinteät juuret eivät yhdistä menneisyyteen, joilla ei ole vähintäkään tulevaisuuden toivoa.
Joutuvatko eloonjääneet kadehtimaan kuolleita? kysyy Herman Kahn tuota ajateltavaksi mahdotonta ajatellessaan. Milloinkaan ei ole kauhistavampaa ja ihmiskunnalle nöyryyttävämpää kysymystä muotoiltu.
Kaiken lisäksi tulee hitaasti vihmova radioaktiivinen suihku jatkumaan, vuosia ja vuosikymmeniä.
Eräät kestävät hengissä väestönsuojien luolaelämän vain myrkytyskuoleman kohdatakseen. Toiset jäävät elämään ja siittävät uutta sukupolvea turmeltunein perintötekijöin, tuottaen ehkä täysin toisenlaisen rodun kuin oli se, joka kerran ylettömässä omanarvontunnossaan, sanoihin sisältyvää ironiaa aavistamatta, antoi itselleen nimen homo sapiens, >>viisas ihminen>>."
http://video.google.com/videoplay?docid=-20237906984271 11488&q=nuclear war&total=5490&start=0&num=10&so=0&type =search&plindex=1
Lainatakseni erästä kommentoijaa tuolta kyseiseltä sivulta:
"i agree with the poster who said this movie should be shown worldwide. the governments can take over the television broadcasts. this should be shown immediately and possibly monthly until the idea gets through peoples heads that we just can't go on living like this."
Olen täysin samaa mieltä kyseisen videon katsottuani. This is creepy.
Tähän loppuun on vielä ihan pakko lainata pätkä Rolf Edbergin mahtavasta kirjasta "Siru Linnunrataa" (1966):
".. Ehkä kollektiivinen itsemurha toteutuu. Ehkä meidän draamamme päätös on Grand Finale, jossa kaikki historia lakkaa, jossa ihmisen, hänen kehityksensä ja kamppailunsa muistokin häipyy olemattomiin.
Vain muutamat ihmistekoiset kuut kiertävät tätä Marsin maailmaa, joka äsken oli elämän tyyssija, ihmisen omistamista ja hukkaamista mahdollisuuksista kertoen. Avaruus ei kuuntele, ei näe. Sen kylmässä, muistoja vailla olevassa rajattomuudessa ei mikään ilmaise meidän joskus eläneen marginaalikodissamme.
Ehkä tuhosta ei kuitenkaan tule täydellinen. Ehkä sirpaleita ihmiskunnasta pelastuu eräänlaisen uuden ajan luolaelämän turvin. Mutta - millaiseen maailmaan?
Jo sen elämän, mitä ydinsodan aikana joudutaan viettämään maankuoren alle upotetuissa ja napamaiden jääpeitteeseen räjäytetyissä väestönsuojissa, täytyy olla miltei sietämättömän rasittavaa. Täytyyhän noiden ihmiskunnan sirpaleiden, jotka ovat paenneet pyörremyrskyä ja elävältä haudattuina viikko- ja kuukausimäärin vain odottavat yllään vallitsevan radioaktiivisuuden purkavan voimansa loppuun, tietää osallistuvansa suurimpaan ihmiskotia kohdanneeseen katastrofiin. Ja millainen elämä heillä sitten on edessään tuona päivänä, jolloin he jälleen voivat ryömiä esiin luolistaan?
Tämä ihmiskunnan jäännös kohtaa varmasti äänettömän ja tuntemattoman maailman. Mikään Nooan arkki ei ole pelastanut ihmisen elämänkumppaneitakaan radioaktiiviselta tuhotulvalta. Nisäkkäät ovat saaneet surmansa; niiden myrkyttyneet raadot mätänevät kedoilla ja metsissä. Linnunlaulu on vaiennut. Sinirinta ei enää kilisytä hopeakellojaan, villihanhiparvi ei muuttolennollaan piirrä auraansa sinitaivasta vasten.
Sen sijaan nuo ihmiset kohtaavat todennäköisesti pilvittäin hyönteisiä ja bakteeripesäkkeitä. Kun kuudensadan röntgenin annos tappaa ihmisen, hyönteisille ei ole haittaa monisatakertaisista. Ne tulevat omistamaan maan radioaktiivisten isotooppien suoritettua tehtävänsä. Kun luonnon herkkä tasapaino on järkähtänyt, kun ei enää ole ollut lintuja pitämässä niiden lukumäärää kurissa, niiden on täytynyt lisääntyä suunnattomasti.
Tässä uudessa maailmassa on ihmislajin eloon jääneiden yksilöiden aloitettava alkeellinen kamppailu ravinnosta. Lihaa ja maitoa ei enää ole - muualla kuin ehkä joissakin sortumatta jääneissä säilykevarastoissa. Maan yrtit ovat myrkyttyneitä - mikä enemmän, mikä vähemmän. Pakostakin syntyy hajanaisten, ryöstelevien joukkojen välille primitiivinen, hurja ja julma taistelu olemassaolosta. Kaikki ihmisyhteiskuntien hienosyiset suhteet, koko monimutkainen yhteiselämän koneisto on pirstoutunut.
Lajista, jonka keskuudessa kasvoivat Budha, Kristus, Sokrates, joka tavoitteli tähtien arvoitusten selvittämistä ja keksi luomakunnan rakenteen avaimen, on enää jäljellä muutamia järkyttyneitä, nälkiintyneitä, kulkutautien ahdistamia barbaarilaumoja - joita mitkään kiinteät juuret eivät yhdistä menneisyyteen, joilla ei ole vähintäkään tulevaisuuden toivoa.
Joutuvatko eloonjääneet kadehtimaan kuolleita? kysyy Herman Kahn tuota ajateltavaksi mahdotonta ajatellessaan. Milloinkaan ei ole kauhistavampaa ja ihmiskunnalle nöyryyttävämpää kysymystä muotoiltu.
Kaiken lisäksi tulee hitaasti vihmova radioaktiivinen suihku jatkumaan, vuosia ja vuosikymmeniä.
Eräät kestävät hengissä väestönsuojien luolaelämän vain myrkytyskuoleman kohdatakseen. Toiset jäävät elämään ja siittävät uutta sukupolvea turmeltunein perintötekijöin, tuottaen ehkä täysin toisenlaisen rodun kuin oli se, joka kerran ylettömässä omanarvontunnossaan, sanoihin sisältyvää ironiaa aavistamatta, antoi itselleen nimen homo sapiens, >>viisas ihminen>>."
Vastaukset 2
Vanhimmat
http://video.google.com/videoplay?docid=-2023790698427111488&q=nuclear war&total=5490&start=0&num=10&so=0&type=search&plindex=1
Linkki kusahti edellisessä, tämän pitäisi toimia.
..maailmassa, ja lisää pukkaa - että eipä hätiä mitiä. Hieman ironista, että juuri ydinase aikanaan takasi rauhan maailmaan. Mutta ehkäpä atomipommiin tarttuva ei atomipommiin huku.